😍👍☀️ kiitollisuus siitä, että on olemassa ihmisiä joista välittää. Eilen olin huolissani, kun yritin etänä selvittää miksi lähisukulaisen puhelin oli vastaamatta useamman päivän. Vaikka hän on kaivatun ikäinen nuori mies, niin tuli mieleen kaikenlaista mitä on voinut sattua. Onneksi oli vain kännykkä rikkoutunut.🤗
Kaivatulla tuskin kännykkärikko vaivaa näin kauan. Lienee numeroni hävinnyt, eikä sitä saa edes trafin tietokannoidta, kun laitoin kerran sinne eston parkkisakkojen takia. 😂
Päivän tunne on kiitollisuus
7
124
Vastaukset 7
- Anonyymi
Kiitollisuus kuuluu jokaiseen päivään monista asioista. Toisesta välittäminen lienee tärkeimmästä päästä, myös itselleni.
Pyrin kommunikoimaan eri tavoin tietääkseni, että voivat ainakin kohtuudella. Näkemiset lisäävät vahvistaen asioiden myös olevan ok puolin että toisin.Näkemiset on ihania. Nyt kun korona hiljenee, voi taas alkaa sukuloimaan Suomen toiselle reunalle. Ihastusasioissa olisi myös kiva nähdä kollegaa vähän useammin, jos se olisi mahdollista.
- Anonyymi
Mä huolehdin vähän liikaakin toisista ja heidän voinnista ja pärjäämisestään. Mutt en voi sanoa, ett joku välittäisi minusta vastavuoroisesti, ei edes kannata moista edes odottaakaan, kun en ole tärkeä kellekään.
- Anonyymi
Nyt on se hetki
Sinulla on kortit
Käytätkö niitä
Kaipaisin tukea sinulta
Jos ei kuulu
Unohdan Mulla on vähän sama, että huolehdin ihan liikaa kaikesta ja kaikista. Jotkut ihmettelee, että miten älyänkin ajatella niin monimutkaisesti. Nyt kun olen lähdössä pidemmäksi aikaa maalle niin keksin koko ajan lisää ja lisää kaikke mitä tarvin jos sattuu jotakin. Kasseja ja pussukoita on kohta pakattuna niin paljon, etten kohta mahdu itse autoon ollenkaan. Täytyy huomenaamulla lähteä pakosta, kun onhan niitä kauppoja sielläkin jos jotain jää. Sähköllä toimivat työkalutkin pitää muistaaa hakea vaarastosta. Onneksi älysin valita ammatikseni teknisen alan. Siinä ei tapahdu mitään erikoista vaan kaikki tapahtuun tarkkojen sääntöjen mukaan.
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on se hetki
Sinulla on kortit
Käytätkö niitä
Kaipaisin tukea sinulta
Jos ei kuulu
UnohdanTämä kommentti ei varmaankaan ole mulle, kun minulla ei ole kenenkään kortteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on se hetki
Sinulla on kortit
Käytätkö niitä
Kaipaisin tukea sinulta
Jos ei kuulu
UnohdanSun pitää pyytää sitä tukea siltä jolle viestisi tarkoitit
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1181470
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6491454Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta201975Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.331895Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä235847- 58743
Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht233707Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175681Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88630Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21611
