Moi.
Tällä kertaa aion olla sitä mieltä että kun nyt puhutaan vain idän ja lännen välisistä asioista ja tätä koko ajan tilastoidaan.
Se takaa sen että amerikka saa itselleen kaikki puolustukset euroopasta ja kaikki puolustusrahat.
Mielestäni tämä on tyhmää.
Onhan eurooppakin joka maana oma juttunsa ja itä muiden maiden myös ollessa eri juttu kuin pelkästään venäjä.
Ihan tyhmää luoda painopisteet tällä tavalla.
Jos maailmanrauhan haluaisin ja kuten haluankin säilyttää niin loisin asiani näin;
Rupeaisin eu jäsenmaiden kesken jokaisena maana erikseen valittamaan joka asiasta.
Nyt kaikki menee että kaikki meidänkin omat valitukset on amerikan omia.
Se synnyttää korruption vääristymisen vain amerikalle.
On siis huomioitava korruption olemassaolo ja kenelle se raha menee.
Eli suosittelisin että erikseen jokainen eu maa aloittaa oman hallitsemisen asioissa vaientaakseen venäjän, kiinan ja amerikan.
Jos jokainen eu maa laittaa oman valitus seremoniansa ja vallan oton itsellensä pystyyn niin voimme olla varmoja monesta asiasta mitä tulee tapahtumaan ja kuinka sotatilanteet menee kaikki heti seis.
Nyt vain kuunnellaan kahta idioottia eläkeläistä amerikka ja venäjä joilla johtajistossa ei iän myötä ole enään mitää sotilas velvollisuutta rintamalla olla.
Mitä vitun nöyristelyä tämä eu ja sen maat itsenäisesti pelaavat oikein näitä kahta kohtaan.?!?!?!?!
Onko eu myyty alue sodalle amerikka vastaan venäjä?!?!?!
Ja onko amerikka vastaan venäjä asettelu jo polttanut itsensä loppuun kun papat kahdestaan tappelee.
Kaksi mafian kummisetää nokkivat toisiaan . ( JA tiedoksi vain että kyse on huume sodasta sisäpiirillä )....
Itsekkin olen sisäpiirissä ja ollut siinä koko elämäni.
Nyt tilanne on tämä mitä olen selittänyt ja vaatimuksen eu:lle ja sen jäsenmaille jättänyt samoin kuin muillekkin itämaille kuin venäjä ja kiina ainoastaa.
Kuunnelkaa järkeäni.
Voin itse kutsuttaessa ja maksettaessa tulla hoitamaan koko jutun ja kaikki asiat siellä tältä osin luomaan journalistin ammattitaidollani lööppiä kenttään ja valtaa jokaiselle maalle erikseen.
Uskon että olen maailman ainut ihminen joka tämän asian osaa.
Jos toisia osaajia löydätte tälle asialle niin palkan on oltava kova ja tiimin iso ja isosanainen!!!!!
Varsinkin ISOSANAINEN!!!!!!
Nyt maaleja kehiin ja vastustajille punaisia kortteja!!!!
Voin kyllä tulla suomen diplomaatiksi johtamaan koko juttua jos halautte maksaa tarpeeksi eli paljon!!!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.