Koronarokotteet ovat täyttä humpuukia

Rokotteen saaneet sairastuvat yhtä lailla nuhaan ja levittävät kausinuhaa kuten muutkin. Vain sairastamalla nuhan saa immuniteetin kyseiselle nuhan aiheuttajalle.

Kaikkein huvittavimpia ovat nämä "prosentit", kuinka hyvin rokote nuhaa muka suojaisi. Eihän sellaisia prosentteja voi ilman vertaistutkimusta tehdä, eikä sellaista ihmiskoetta pysty ainakaan länsimaissa suorittamaan.

Suurin osa ihmisistä ei kärsi kausinuhista mitenkään. Joku toinen porukka kärsii jostain nuhaversiosta enemmän, ja joku toinen vähemmän.

Ihmiskunta kestää oikein hyvin tämän koronanuhankin. Mitään humpuukia ja vouhotusta ei tarvita. Rajat auki ja festarit siis käyntiin. Eläminen on elämistä varten, ei tyhjän pelkäämistä.

Uskovaisille siis vinkki: Hankkikaa elämä.
55930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Rokotteet ja sen ympärille luotu hysteria on oppikirjaesimerkki suurpääoman ja poliitikkojen välisestä korruptiosta.

Luodaan muka keinotekoinen "pakollinen tarve", ja siihen sitten "lääke". Vastaavaa kansalaisten sumutusta on harrastettu iät ajat, mutta harvoin yhtä räikeällä tavalla.

Äänestä

yritetään tehdä maapallosta pienenpi yhteisillä ongelmilla,

Äänestä

Kyllähän rokotteita on ajettu kuin käärmettä pyssyyn. Viruksia sattuu vaan olemaan miljardeja ja ne muuntuvat koko ajan. Ihminen on liian hidas reagoimaan muutoksiin, vaikka teoriassa olisi mahdollista saada joku täsmäase tiettyä virusta vastaan.

Mutta se virus kun ei ole pitään samanlainen, niin rokote on aina auttamattomasti myöhässä.

Äänestä
  • Koronarokotteiden kehitys- ja markkinointikustannukset ovat niin valtaisat, että mitään rokotekriittisyyttä ei nyt vaan kerta kaikkiaan voida sallia.

    Äänestä

  • vesi perä piikitys voi luoda peräti turvallisuuden tunteen,

    Äänestä

"Nuha" on ihan tasan eri asia kuin koronaviruksen aikaansaama tauti.

2Äänestä
  • Käytännössä valtaosalle ihmiskuntaa koronavirus vaikuttaa kuten muutkin kausinuhat. Vastaavalla tavalla myös muut räkätaudit ovat vaarallisia osalle ihmisistä.

    Vaihtelua on aika paljon maittainkin. Esimerkiksi Suomessa koronavirus on ollut vaarattomampi kuin tyypilliset kausilentsut, jotka voivat viedä vuositasolla jopa parintuhannenkin ihmisen hengen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käytännössä valtaosalle ihmiskuntaa koronavirus vaikuttaa kuten muutkin kausinuhat. Vastaavalla tavalla myös muut räkätaudit ovat vaarallisia osalle ihmisistä.

    Vaihtelua on aika paljon maittainkin. Esimerkiksi Suomessa koronavirus on ollut vaarattomampi kuin tyypilliset kausilentsut, jotka voivat viedä vuositasolla jopa parintuhannenkin ihmisen hengen.

    Kannattaa tsekata, paljonko esim. Brasiliassa tai Venäjällä (tai Ruotsissa) on kuollut tähän "nuhaan".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa tsekata, paljonko esim. Brasiliassa tai Venäjällä (tai Ruotsissa) on kuollut tähän "nuhaan".

    Miksi juuri Brasilia, Intia, Venäjä, Etelä-Afrikka .. Kiina - kaikki muu lenee peiteoperaatioita - eli kokoko maailma 'sairastaa' koronaa - etenkin Israel..?

    BRICS
    https://en.wikipedia.org/wiki/BRICS

    Mihin em. valtiot pyrkivät - ja aikanaan päätyvät: Eroon juutalaisten dollarista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi juuri Brasilia, Intia, Venäjä, Etelä-Afrikka .. Kiina - kaikki muu lenee peiteoperaatioita - eli kokoko maailma 'sairastaa' koronaa - etenkin Israel..?

    BRICS
    https://en.wikipedia.org/wiki/BRICS

    Mihin em. valtiot pyrkivät - ja aikanaan päätyvät: Eroon juutalaisten dollarista.

    Muistetaan, että Kiina oli se kuka sen viruksen olemassaolon kertoi WHO'lle - ja kertoi sen, että sev irus oli manipuloitu ja laittoi luukut kiinni ja maailma ( = juutalaismedia) alkoi syyllistämään Kiinaa.

    Äänestä

Uutisten mukaan koronan vuoksi tehohoidossa ei ole yhtään rokotettua ja kaikki tehohoidossa olevat ovat sellaisia, joilla olisi ollut oikeus rokotukseen, mutta eivät ole sitä ottaneet.

Uskoisinko siis uutisia vai anonyymien nettihörhöjen vammaisia vouhotuksia, kas siinäpä vaikea valinta. Tai no, eipä oikeastaan.

1Äänestä
  • Tuo vaan uutisten luoma harha, jolla yritetään pönkittää uskovaisten uskoa.

    Tietenkään ei voida uutsioida rokotettujen makaavan teholla, kun ovat osa vielä sairastuneet rokotteen vuoksi. Se veisi tältä hyvältä tarinalta pohjan ja sotkisi bisnekset.

    Teitä hölmikkäitä viedään kuin pässiä narussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo vaan uutisten luoma harha, jolla yritetään pönkittää uskovaisten uskoa.

    Tietenkään ei voida uutsioida rokotettujen makaavan teholla, kun ovat osa vielä sairastuneet rokotteen vuoksi. Se veisi tältä hyvältä tarinalta pohjan ja sotkisi bisnekset.

    Teitä hölmikkäitä viedään kuin pässiä narussa.

    Jos ei "usko" koronaa voi pitää sen omana tietonaan mutta muutaman ko. taudin sairastaneen siis vakavasti sairastaneen mielipide jää sinulta selkeästi siivuutamalla sen replikoimalla nuha, kertoo enemmän asiastasi ja sen "oikeassa olemisen /jälkiviisauden" kertomaan ; olla auktoriteetivastustuskykyinen mutta mitä hyvää se toisi kenellekkään toisin kun rokotteet ja taudin sairastaminen huomattavsti kevyemmin.
    Toiselta näkökannalta miten tämä on hyödyttänyt ihmiskuntaa mitenkään mikä on vastaus näillä skeptikoilla ,en itsekään usko jumaliin kuten useimmat rokotevastaiset mutta tiede on meitä pelastamassa kuitenkin , ää sitä itke.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ei "usko" koronaa voi pitää sen omana tietonaan mutta muutaman ko. taudin sairastaneen siis vakavasti sairastaneen mielipide jää sinulta selkeästi siivuutamalla sen replikoimalla nuha, kertoo enemmän asiastasi ja sen "oikeassa olemisen /jälkiviisauden" kertomaan ; olla auktoriteetivastustuskykyinen mutta mitä hyvää se toisi kenellekkään toisin kun rokotteet ja taudin sairastaminen huomattavsti kevyemmin.
    Toiselta näkökannalta miten tämä on hyödyttänyt ihmiskuntaa mitenkään mikä on vastaus näillä skeptikoilla ,en itsekään usko jumaliin kuten useimmat rokotevastaiset mutta tiede on meitä pelastamassa kuitenkin , ää sitä itke.

    Älä sotke asioita. Kausinuha nimeltä "korona" on olemassa. Ei sitä kukaan kiellä.

    Kyse on oheishumpuuksita, jota kausinuhan varjolla kaupataan. Ovat yhtä tyhjän kanssa kuin vitamiinipillerit, joita niitäkin hölmikkäät vetävät nassuihinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo vaan uutisten luoma harha, jolla yritetään pönkittää uskovaisten uskoa.

    Tietenkään ei voida uutsioida rokotettujen makaavan teholla, kun ovat osa vielä sairastuneet rokotteen vuoksi. Se veisi tältä hyvältä tarinalta pohjan ja sotkisi bisnekset.

    Teitä hölmikkäitä viedään kuin pässiä narussa.

    Heti on salaliittoääliö esittelemässä pohjatonta tyhmyyttään. Säälittävää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo vaan uutisten luoma harha, jolla yritetään pönkittää uskovaisten uskoa.

    Tietenkään ei voida uutsioida rokotettujen makaavan teholla, kun ovat osa vielä sairastuneet rokotteen vuoksi. Se veisi tältä hyvältä tarinalta pohjan ja sotkisi bisnekset.

    Teitä hölmikkäitä viedään kuin pässiä narussa.

    Fimean rokote- ja lääkehaittarekisterit julkiseksi heti, niin loppuu spekulaatiot!

    Äänestä

Uh, tätä kristalliväkeä! Selitä tuo nyt sitten puolelle miljoonalle koronaan kuolleelle Brasiliassa! Kai sekin onnistuu kristalliväeltä!

Äänestä
  • Hyvin ottaa uskovaiset taas osumaa, kun pitää alkaa ihan huutomerkein kirjoittelemaan.

    Maailmassa kuolee päivittäin yli 150 tuhatta ihmistä, oli koronanuhaa tai ei. Kannattaa palata joskus sieltä pilvilinnasta takaisin maan tasolle, niin näkee sen oikean perspektiivin asioiden mittaluokkiin.

    Äänestä

  • USA:n 617000 koronaan kuolleeksi merkittyä on siis myös fake news?

    Äänestä

  • Kukaan ei ole koskaan kuollut koronaan, mutta rokote on tappava myrkkyruiske. Siinä rokotevouhottajien kaikki tietämys eli pohjaton tyhmyys pähkinänkuoressa. Hörhöt hourivat säälittävän typerissä harhoissaan ja kaikki tervejärkiset käyvät tietenkin ottamassa rokotteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA:n 617000 koronaan kuolleeksi merkittyä on siis myös fake news?

    Lukujen heittely ilman vertailukohtaa on pelkkää populismia. Jenkkien elinajanodote on vajaat 80 vuotta, ja siellä kuolee kolmisen miljoonaa ihmistä vuosittain. Hysterian vuoksi kiusaus kirjata tavalliset kuolemat koronan piikkiin on tällä hetkellä voimissaan.

    Ihminen kuolee ollessaan vanhimmillaan, eikä se luonnonlaki muutu vaikka miten polkisi jalkaa ja pelkäisi tavallista jokavuotista räkätautia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukaan ei ole koskaan kuollut koronaan, mutta rokote on tappava myrkkyruiske. Siinä rokotevouhottajien kaikki tietämys eli pohjaton tyhmyys pähkinänkuoressa. Hörhöt hourivat säälittävän typerissä harhoissaan ja kaikki tervejärkiset käyvät tietenkin ottamassa rokotteen.

    Ja eka sekä toka maailmansota on sen illuminaatin luoma iso vale! Näitä ei ole tapahtunut. Kristalliväki TIETÄÄ tämänkin, uskokaa nyt vaan näitä maailman pelastajia!

    Äänestä

  • Tiibetissä on kuulemma kuollut koronaan 93 553 881 munkkia, on tosi juttu! Ilttis uutisoi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA:n 617000 koronaan kuolleeksi merkittyä on siis myös fake news?

    Puolitoista vuotta sitten kävi USA'ssa käsky, että KAIKKI mahdollinen kirjataan koronan aiheuttamaksi - ja sen perään otettiin amerikkalaisilta virologeilta rahoitus pois - eivät saaneet tutkia sitä.

    PEITEOPERAAATIO.

    Äänestä

Oletko Ruotsista tietosi hommannut. Kannattaisi tutustua Ruotsin ja Suomen kuoleitten määrää.

Äänestä
  • Viime vuonna, siis koko vuotena 2020 Suomessa kuolleista ihmisistä yhdellä prosentilla todettiin olleen covid 19 virus. Näiden kuolemat raportoitiin liittyneen koronaan. Näillä ihmisillä oli suurimmalla osalla monia muitakin vakavia sairauksia tai sitten todella korkea ikä, joten olivat siis heikkoja. Olisivat olleet sitä myös tavallista influenssaa vastaan, jonka laatuine tämäkin tauti on vajavuudeltaan sillä erotuksella, että Influenssa on paljon vaarallisempi ja kovaoireisempi myös nuoremmille terveille aikuisille ja se on myös monesti todella paha ollut ihan pienille lapsillekin. Influenssa on vienyt sairaalaan tehohoitoon pieniä lapsia kuumekouristuksissaan. Tästä on itselläni kokemustakin ja se ei ole kivaa. Suomessa kuitenkin tämä covid 19 on ollut sellainen, että tiettävästi lapset eivät ole joutuneet sen vuoksi sairaalahoitoon. Influenssa ei ole kuitenkaan minään vuonna aiheuttanut tällaista rokotekampanjaa, jossa kaikkia yllytetään ottamaan rokote. Ensin yksi, sitten toinen ja nyt pääministeri puhui kyselytunnilla, että on otettava kokonainen rokotesarja. Syöpiin menehtyy Suomessakin joka vuosi yli 10 000 ihmistä. Ei heidän omaisiaan kiinnosta kauhistella tällaista median luomaa flunssapandemiaa. No, ihmiset nyt kuitenkin uskovat "sivistyneen" maailman hyväntahtoisuuteen ja uskovat rokotuksen antavan turvan ja pelastuksen. Usko kun on vahva, ei muuta suostu edes ajattelemaan. Lääketeollisuus on saanut ihmiset uskomaan, että he eivät selviä elämässä ilman heidän tuotteitaan. Tätä markkinointia tuetaan oikein hallituksen toimesta ja toimilla. Ihmisille tehdään tekemällä lääkkeen otosta tarpeellinen. Ei siten, että tarvitsisit sen terveytesi tähden, vaan siksi että tämän läkkeen otettuasi voit tehdä kaikkea kivaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viime vuonna, siis koko vuotena 2020 Suomessa kuolleista ihmisistä yhdellä prosentilla todettiin olleen covid 19 virus. Näiden kuolemat raportoitiin liittyneen koronaan. Näillä ihmisillä oli suurimmalla osalla monia muitakin vakavia sairauksia tai sitten todella korkea ikä, joten olivat siis heikkoja. Olisivat olleet sitä myös tavallista influenssaa vastaan, jonka laatuine tämäkin tauti on vajavuudeltaan sillä erotuksella, että Influenssa on paljon vaarallisempi ja kovaoireisempi myös nuoremmille terveille aikuisille ja se on myös monesti todella paha ollut ihan pienille lapsillekin. Influenssa on vienyt sairaalaan tehohoitoon pieniä lapsia kuumekouristuksissaan. Tästä on itselläni kokemustakin ja se ei ole kivaa. Suomessa kuitenkin tämä covid 19 on ollut sellainen, että tiettävästi lapset eivät ole joutuneet sen vuoksi sairaalahoitoon. Influenssa ei ole kuitenkaan minään vuonna aiheuttanut tällaista rokotekampanjaa, jossa kaikkia yllytetään ottamaan rokote. Ensin yksi, sitten toinen ja nyt pääministeri puhui kyselytunnilla, että on otettava kokonainen rokotesarja. Syöpiin menehtyy Suomessakin joka vuosi yli 10 000 ihmistä. Ei heidän omaisiaan kiinnosta kauhistella tällaista median luomaa flunssapandemiaa. No, ihmiset nyt kuitenkin uskovat "sivistyneen" maailman hyväntahtoisuuteen ja uskovat rokotuksen antavan turvan ja pelastuksen. Usko kun on vahva, ei muuta suostu edes ajattelemaan. Lääketeollisuus on saanut ihmiset uskomaan, että he eivät selviä elämässä ilman heidän tuotteitaan. Tätä markkinointia tuetaan oikein hallituksen toimesta ja toimilla. Ihmisille tehdään tekemällä lääkkeen otosta tarpeellinen. Ei siten, että tarvitsisit sen terveytesi tähden, vaan siksi että tämän läkkeen otettuasi voit tehdä kaikkea kivaa.

    "Lääketeollisuus on saanut ihmiset uskomaan, että he eivät selviä elämässä ilman heidän tuotteitaan. Tätä markkinointia tuetaan oikein hallituksen toimesta ja toimilla. Ihmisille tehdään tekemällä lääkkeen otosta tarpeellinen."

    Terveet ihmiset nakertavat lääketeollisuuden kannattavuutta. Lääketeollisuus haluaa ennemmin ikuisia asiakkaita esim. riippuvuutta aiheuttavien lääkkeiden käyttäjistä. Tämä tuo sille jatkuvaa kassavirtaa ja monet sidosryhmät pääsevät hyötymään.

    Äänestä

mainoksessa peräti juovutaan aineesta 19 valmistamis vuosi tuotteesta,

Äänestä

Paikkakunnallani ei ole kuollut ketään koronaan. Korona rokotteeseen kuoli kaksi tuttuani, jotka juuri haudattiin. Ketä muita on rokotteeseen kuollut, ei ole tietoa.

Äänestä
  • Esitäpäs faktat siitä että ovat kuolleet rokotteeseen,
    tai lässytät perättömiä valheita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esitäpäs faktat siitä että ovat kuolleet rokotteeseen,
    tai lässytät perättömiä valheita.

    Koronarokotteiden takia ei ole kuollut kukaan, vaan kyseessä on aina ollut valitettava yhteensattuma. Näin se virallinen narratiivi menee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronarokotteiden takia ei ole kuollut kukaan, vaan kyseessä on aina ollut valitettava yhteensattuma. Näin se virallinen narratiivi menee.

    Eli ei löytynyt mitään faktoja, tietenkään. Perättömät valheet eivät muutu todeksi vaikka niitä kuinka lässyttäisi ja inttäisi kuin kiukutteleva pikkulapsi.

    Jokaiselta rokotedenialistilta on aina vähintään 17 sukulaista ja läheistä kuollut rokotteeseen, mutta kumma kyllä ei keneltäkään joka ei ole rokotedenialisti.
    Näin se valehtelijoiden narratiivi aina menee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esitäpäs faktat siitä että ovat kuolleet rokotteeseen,
    tai lässytät perättömiä valheita.

    Esitä fakta jonka mukaan rokotteesta olisi hyötyä kenellekään muulle kuin niiden valmistajalle...

    Äänestä

Ongelman ydin on hyvinvointivaltio, joka järjestelmä velvoittaa antamaan tehohoidon tasoista hoitoa tarvittaessa koronaan sairastuneille yhteiskunnan varoista. Koronasta tiedetään, että suuri joukko ihmisiä joutuu tehohoitoon jos koronarajoituksia ei tehdä ja tätä ei hyvinvointivaltioiden tehohoitokapasiteetti kestä vaan nämä ihmiset kuolevat ilman hoitoa koronaan. Rokoteratkaisutkin ovat osa pyrkimystä säilyttää hyvinvointivaltion toimintakyky.

Äänestä

Näissä keskusteluissa huomaa kuinka jotkut toistaa median luomaa "todellisuutta" koronasta, täysin vailla kritiikkiä ja omia ajatuksia.

Aivan samoin kuin "Jeesus on herra"

Äänestä
  • Nimestä päätellen voisi olla herra, ettei se välttämättä ole palturia.

    Äänestä

  • Juuri näin, Tiibetissä on kuollut 93 553 888 munkkia koronaan, ilttis uutisoi, on tosi juttu!

    Äänestä

Ilmastohömppä ei tehonnut, pitikeksiä toinenhömppä, kuollu ja kuollu senenenpää kuin
ennen koronaa edellisinä vuosina, tuskin kukaan kuollut koronaan.

Äänestä

Olet kyllä melkoinen kaiffari. Sekoitat koronaviruksen tavallisen flunssan ja infulenssan samaan virukseen! Kysyppä sellaisilta jotka tietävät, nimittäin että kaikissa on eri virus ja virustyyppi, siis täysin eri sairauksia joilla ei ole mitään tekemistä keskenään.

1Äänestä

Kulkutauti myönteisten raivo on ymmärrettävää kun öyhötys rokotteiden vaarallisuudesta osoitetaan kerta toisensa jälkeen totaaliseksi valheeksi.

Äänestä
  • Sotket taas asioita. Kyse ei ole mistään kulkutautimyönteisyydestä, vaan tehottomista "rokotteista". Ihmisille yritetään kaupata täysin normaalin kausinuhan varjolla lumelääkettä, jotta omistava luokka rikastuisi, ja köyhät köyhtyisivät edelleen.

    Kyseessä on päivänselvä puhallus.

    Räkätauteja tulee ja menee. Ei niitä ihminen voi kontrolloida. Luonto hoitaa asiat kuten parhaaksi näkee. Osa kuolee, ja uusia syntyy tilalle. Kannattaa käydä vaikka kirjastosta juhannuslukemiseksi "Maailman hienoin esitys : evoluution todisteet / Richard Dawkins".

    Äänestä

Eivät pelkästään humpuukia vaan hengenmeno, jos et ole joku vähentämis-suunnitelmassa mukana oleva. Hyvät rahat ottavat kaupan päälle. Ei tarvitse maksella eläkkeitä jne.

Äänestä
  • Katsotaanpa kolmen vuoden päästä kuinka monta on kuollut "koronaan" eli myrkkypiikkiin. Amerikasta on teloitukseen tarkoitettu ruiskemyrkky loppunut ja arvatkaa onko se koronarokotteessa ? Vastaan itse: kyllä on. Se on pienessä määrin yksi ainesosa monista muista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katsotaanpa kolmen vuoden päästä kuinka monta on kuollut "koronaan" eli myrkkypiikkiin. Amerikasta on teloitukseen tarkoitettu ruiskemyrkky loppunut ja arvatkaa onko se koronarokotteessa ? Vastaan itse: kyllä on. Se on pienessä määrin yksi ainesosa monista muista.

    USA:ssa on yli 300 miljoonaa ihmistä jo saanut rokotteen ja heistäkin noin puolet eli 150 miljoonaa kaksi rokotetta. Missäs ovat ne USA:n teloitusruiskeeseen kuoleet 300 miljoonaa, tai sitten 150 miljoonaa ihmistä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA:ssa on yli 300 miljoonaa ihmistä jo saanut rokotteen ja heistäkin noin puolet eli 150 miljoonaa kaksi rokotetta. Missäs ovat ne USA:n teloitusruiskeeseen kuoleet 300 miljoonaa, tai sitten 150 miljoonaa ihmistä?

    USA'n väestö abt. 320 miljoonaa ...

    Äänestä

Ainakin koe eläimet kuoli siihen rokotteeseen.

Äänestä

Suomessa koronaviruksen vuoksi kuolleet ovat suunnilleen 84-vuotiaita, eli pari vuotta vanhempia mitä tänä päivänä syntyneiden suomalainen oletettu elinaika on. Eipä jaksa sen vuoksi asiasta olla huolissaan. Ihan normaalia luonnon kiertokulkua olemme päässeet todistamaan. Enemmän olisin huolissani jostain maahan syöksyvästä meteoriitista, tai ydinsodasta.

Äänestä

Malliesimerkki populismista. Tarjotaan yksinkertainen ratkaisu monimutkaiseen ongelmaan.

Äänestä

kai maalaisjärjen käyttö on tässäkin paikallaan ottaako vai ei,

Äänestä
  • n. 120 miljoonaa ihmistä kuolee joka vuosi .. kolme joka ikinen sekunti ..

    Äänestä

Rajut väitteet hovista leviävät: William savusti Harryn ulos – kova riita repesi Meghanin käytöksestä

Äänestä

Itärajan yli tulevat tartuntaryppäät osoittavat hyvin, ettei rokotteet anna minkäänlaista suojaa. Tauti leviää Suomen puolella samalla tavalla rokottamattomien ja rokotettujen keskuudessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Rokotteen saaneet sairastuvat yhtä lailla nuhaan ja levittävät kausinuhaa kuten muutkin. Vain sairastamalla nuhan saa immuniteetin kyseiselle nuhan aiheuttajalle.

Kaikkein huvittavimpia ovat nämä "prosentit", kuinka hyvin rokote nuhaa muka suojaisi. Eihän sellaisia prosentteja voi ilman vertaistutkimusta tehdä, eikä sellaista ihmiskoetta pysty ainakaan länsimaissa suorittamaan.

Suurin osa ihmisistä ei kärsi kausinuhista mitenkään. Joku toinen porukka kärsii jostain nuhaversiosta enemmän, ja joku toinen vähemmän.

Ihmiskunta kestää oikein hyvin tämän koronanuhankin. Mitään humpuukia ja vouhotusta ei tarvita. Rajat auki ja festarit siis käyntiin. Eläminen on elämistä varten, ei tyhjän pelkäämistä.

Uskovaisille siis vinkki: Hankkikaa elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu