Ufo keskustelualueelle on avattu epätavallisen paljon aiheita joita yhdistää pyrkimys estää ja haitata ufojen ja muukalaisten olemassaoloa koskevan todenmukaisen tiedon leviäminen suomalaisten ihmisten keskuuteen. Kyseessähän on jo vuosikausia keskustelualuetta trollaavien muutaman perususkoisen harjoittama tahallinen ja tietoinen häirintä, väärän ja harhaanjohtavan informaation levittäminen, hihasta nyhjästyjen väitteiden lemuava tulva, ufo-harrastajien pilkkaaminen ja hörhöiksi leimaaminen yms.
" Jotkut kristinuskon lahkot (fundamentalistikristityt) perustuvat käsitykselle että raamattu on jumalan ilmoitus ja absoluuttinen totuus. Kutsuttakoon heitä vaikka perususkoisiksi.
Raamatussa on perususkoisten mukaan kohtia joissa kerrotaan ufo ilmiöön liittyvistä asioista. Nämä ovat jumalan itsensä kertoma totuus. Kaikkea ufo ilmiöön liittyvää tulee katsoa jumalan totuuden näkökulmasta, joka voidaan kuvata esim seuraavasti:
- jumala loi vain ihmisen omaksi kuvakseen, ei muita olentoja
- ufo havainnot voivat siksi olla vain:
- - ihmisten tekemiä lentolaitteita
- - luonnollisia ilmiöitä
- - väärin tulkittuja tapahtumia
- - demonien luomia harhoja
- - ns muukalaiset ovat demoneja
Telepatia ja kanavointi ovat joko skitsofreniaa tai yhteydenpitoa demonien kanssa. Raamattu kehoittaa välttämään kontakteja demoneihin.
Kaikki edellä kerrotusta poikkeavat väitteet ja käsitykset sekä niitä tukevat todisteet ja muut seikat ovat epätosia. Niillä ei ole merkitystä. Perususkoisen ufo käsitys on ehdottomasti totta, koska se on raamatusta ja raamattu on jumalan absoluuttinen totuus. "
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16854915/raamattu-ja-ufot-perususkoisen-nakokulma
Olettaisin että kyseessä voisi olla aikaistettu reaktio pentagonin tuottaman uforaportin ennakoituun sisältöön. Raportti tullaan esittelemään suomenkin mediassa mikä herättänee ihmisten kiinnostusta ja tuonee uusia lukijoita ja kirjoittajia myös ufot keskustelualueelle.
Fundamentalistikristittyjen hyökkäys ufototuutta vastaan
7
76
Vastaukset
- Anonyymi
Ääärikonservatiivien uskovien tai "uskovien" hyökkäys totuutta vastaan. Samanlaista uskon kiihkoa edustavat myös monet ateistit, joista monet ovatkin todellisuudessa satanisteja.
- Anonyymi
...ja satanisteiksihan on paljastunut monia uskoviakin. Esimerkkinä Virgialaisen tyttökoulun nunnan murhanneet pastorit, kun tämä aikoi paljastaa näiden aiaikäisiin sekaantumiset. Tästä on tehty dokumentti tv-sarja, mutta en muista nyt nimeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kyllä Krisitty voi nauttia Herran antimista kuten intiaanilapsista. Ei ole väliä mitä tehdään ihmisille jotka ovat vääräuskoisia. Ei Herran halua niitä jalkojensa juureen.

Viittaatko Kanadan tuoreeseen löydökseen? Taitaa olla vielä epäselvä, että mitä siellä oikein on tapahtunut. Katolisista orpokodeista on kuitenkin muistaakseni Britanniasa tehty vastaavia löydöksiä. Jotain pahaa uskontoihin ja uskonnollisuuteen liittyy, mutta itse ajattelisin - eiuskonnollsenakin - mieluummin ehkä kuitrenkin niin, että satanistit ovat solottautuneet myös uskonnollisuuteen. Aidossa hengellisyyydessä kun ajatellaan ja uskotaan niin, että "Jumala näkee kaikki tekomme ja lukee ajatuksemmekin"...ja itse jopa yhdyn tuohon käsitykseen (Jumala= korkeammat voimat). On olemassa korkeamman dimension voimia, jotka tarkkailevat meitä ja se on oamaksi parhaaksemme. Tämä tieto on kuitenkin varmasti monille vastenmielinen ja ehkä pelottavakin, mutta ei pidä ajatella niin, että vapauttamme mitenkään rajoitettaisiin. Meillä on kyllä täysin vapaa tahto... ja kehittyvä sielu on aina korkeamman/korkeampien tarkkailussa. Silti usein tapahtuu jotain pahaa ja ikävää, mihin he eivät voi vaikuttaa.
- Anonyymi
Palstanegatiivien kirjoittelu käy ylikierroksilla ennen pentagonin ufo raporin julkistamista. Menohan on ihan hysteeristä, olisiko mielenterveyden ongelmat sen syynä?
Vuosikymmenten hekottelulle, herjaamiselle ja debunkkaukselle on tulossa piste. Se kauhistuttaa ja pelottaa pientä kulkijaa.
Tulee totuuden aika. Jos ihan järkevästi ajatellaan, niin totuus ei ole riippuvainen itseään koskevista mielipiteistä. Epärehellisyys ja älyllinen epärehellisyys eivät koskaan voi muuttaa totuutta.
He voi piilottaa sitä tai piileskellä siltä, valehdella itselleenkin, muttei koskaan muuttaa totuutta.
Totuus on myös ettei ole mitään syytä pelätä. Ei ole faktaa siihen. Jos sitä tulee, sitten tapellaan se mikä pystytään. Ei ole hätää uskovilla koska he pääsee taivaaseen tappionkin myötä. Ateisteillakaan ei ole hätää. He vaan katoavat.
Miksi siis kiistellä? Hyvää ja rauhallista juhannusta! Älkää hukkuko älkääkä tapelko.- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Vuosikymmenten hekottelulle, herjaamiselle ja debunkkaukselle on tulossa piste. Se kauhistuttaa ja pelottaa pientä kulkijaa.
Tulee totuuden aika. Jos ihan järkevästi ajatellaan, niin totuus ei ole riippuvainen itseään koskevista mielipiteistä. Epärehellisyys ja älyllinen epärehellisyys eivät koskaan voi muuttaa totuutta.
He voi piilottaa sitä tai piileskellä siltä, valehdella itselleenkin, muttei koskaan muuttaa totuutta.
Totuus on myös ettei ole mitään syytä pelätä. Ei ole faktaa siihen. Jos sitä tulee, sitten tapellaan se mikä pystytään. Ei ole hätää uskovilla koska he pääsee taivaaseen tappionkin myötä. Ateisteillakaan ei ole hätää. He vaan katoavat.
Miksi siis kiistellä? Hyvää ja rauhallista juhannusta! Älkää hukkuko älkääkä tapelko.Ateisteja koskevat tietystikin samat luonnonlait ja sielunlait kuin uskoviakin ja henkisiä ihmisiä. Loppujen lopuksihan ei ole kyse kuitenkaan "uskosta", jonka avulla Taivaaseen pääsee, tai "uskon puuttumisesta", josta syystä Helvettiin joutuu. Tärkeämpää on olla oikeamielinen ja tomia oikeamielisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961605- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4151017- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126752- 51688
- 78675
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651