HIENOA!!!
Järkeviä ihmisiä vielä löytyy
Poliisin arvion mukaan noin tuhat ihmistä kokoontui tänään Helsinkiin eduskuntatalon edustalle osoittamaan mieltään uskonnonvapauden puolesta.
Susanna Kokkonen, yksi tapahtuman yksi järjestäjistä kertoo MTV Uutisille hänen tarkoituksenaan olevan osoittaa mieltä erityisesti raamatun puolesta.
Tapahtuman järjestäjien mukaan myös sananvapautta yritetään nyt Suomessa rajoittaa, mistä heidän mukaansa osoitus on muun muassa Päivi Räsäsen saamat syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
– Jos me lähdemme kaventamaan sanan- ja uskonnonvapautta, siihen pitäisi olla äärettömän painavat perusteet, Kokkonen kertoo.
https://urly.fi/262N
Noin tuhat ihmistä osoitti mieltään eduskuntatalolla uskonnonvapauden puolesta Päivi Räsäsen syytt
4
168
Vastaukset
Järkeviä ihmisiä onneksi löytyy. Hmousfoobikot ovat vähemmistö.
Eivät kaikki mieleosoittajat välttämättä edes ole homousfoobikkoja ja tuskin kukaan kannattaa Raamatun kohtaa, jossa käsketään tappamaan homot.
Eipä vaikuttane tavallisen tallaajan elämään tuon taivaallista.- Anonyymi
Eivät sinne kokoontuneet olleet niitä ”järkeviä ihmisiä” vaan joko niitä, jotka ovat tahallaan väärinymmärtäneet sen, mihin Räsäsen syytteet perustuivat, tai niitä, jotka ovat liian typeriä ajatellakseen omilla aivoillaan ja lähtivät siksi tuohon ensimmäiseen joukkoon kuuluvien mukaan, koska he näyttivät kovin tuohtuneilta jostain tyhjänpäiväisestä.
Räsänen ei (tietenkään) saanut mitään syytteitä Raamatun siteeraamisesta, mikä on kaikille edes välttävän tasoiseen aivotoimintaan kykeneville aikuisille itsestään selvää. Et voi saada syytettä mistään sellaisesta, mikä ei ole rikollista. Raamatun siteeraaminen ei ole rikos, joten siitä ei voi joutua syytteeseen. Voit aivan vapaasti mennä vaikka Kauppatorille lukemaan koko Raamatun alusta loppuun kovaan ääneen, etkä silti riko mitään lakia. Voit tehdä samoin myös Koraanin, Harry Potterin tai Mein Kampfin kanssa.
Sen sijaan Räsänen joutui syytteeseen lainauksensa saatteeksi kirjoittamastaan tekstistä, jossa sanoi täysin suoraan, että homoseksuaalien olemassaolo on häpeällistä. Vastaavasti jos Kauppatorilla pitämäsi lukuhetken välissä huutelet sekaan omia mielipiteitäsi siitä, että kaikki homoseksuaalit, vääräuskoiset, Hermione-fanit tai juutalaiset pitäisi tappaa, voit joutua siitä syytteeseen.Noinhan se on, että sekoitetaan asiat. Päivi tais jossain vaiheessa sanoa homoutta kehitysvirheeksikin, mikä on lääkäriltä melko omituinen kommentti. Suunnilleen samaa kuin jos sanoisi vasenkätisyyttä tai punatukkaisuutta kehitysvirheeksi.
- Anonyymi
Järkeviä ihmisiä löytyy. Tuhannet suomalaiset eroava Lutherin kirkosta joka vuosi. Mormonikirkko vuotaa kuin seula ja helluntaiseurakuntaan syntyneet nuoret jättävät tuon lahkon.
Maailma maallistuu ja se on rauhan ja ihmiskunnan kehityksen kannalta hyvä ja välttämätön asia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2224098Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112583Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382315Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861298- 481159
- 751037
- 59903
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58891- 45886
