Koko evoluution aikaisen väestönkasvun käyrä sopii maalarin teipille seinän viereen!

Anonyymi

Eikö olekin huvittavaa että koko evoluutionistien kuvittelemana aikana väestö kasvoi vain muutamaan miljoonaan miljoonan vuoden aikana. Jos piirrettäisiin käyrä vaikka seinän viereen lattialle vedetylle maalarin teipille: Lasketaan että sentti vastaisi tuhatta vuotta. Silloin tarvitaan kymmenen metriä teippiä kuvaamaan miljoonaa vuotta. Ihmisten määrä piirretään vaikka kaavassa 1 mm=miljoona ihmistä.
Tiedemiehet ovat sitä mieltä että 5000 vuotta sitten oli vain muutamia miljoonia ihmisiä, joten tuo väestökäyrä nousisi kymmenen metrin matkalla muutamia millimetrejä.
Vedetään sitten teippiä toisen seinän suuntaan, siis tehdään suorakulma jatkaen siitä mihin edellinen teippi loppui. Jos teippi on 5 cm leveä, niin yhtymäkohtaan jää runsaasti tilaa kuvaamaan sitä, että 5000 vuotta sitten alkoi valtava väeston kasvu. Jatketaan siis käyrää ylöspäin seitsemään metriin kuvaamaan nykyistä seitsemää miljardia.
Ellet ymmärrä ohjeita, katso sivua
https://siintoensio.wixsite.com/ajatuksia/populatíon-on-tape

Ps. Minun älykkyysosamäärääni tai epidemioihin, sotiin, ruoan vähyyteen, tai maanviljelyksen keksimiseen ei kannata viitata, koska ne eivät muuta tätä evoluutionistien ongelmaa.

67

781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kannata viitata, koska olet jo päättänyt että "Jeesus". Mitäpä siinä on todellisuudella väliä. Kaltaistesi "ajattelijoiden" ongelma. Vaan eipä muuta todellisuutta suuntaan tai toiseen. :)

    • Anonyymi

      Ihminen on vain parisataatuhatta vanha, joten vedä vaakasuora viiva teippiisi.

    • Anonyymi

      Kannibalisaatiota on ryhdytty piilossa pitämään, eikä aiheesta mielellään mainita ykseyden ollessa julmaa.

    • Anonyymi

      Tähän asti ei ole ollut ketään älykästä vastaajaa.

      • Anonyymi

        Miksi vastata. Kysyessäsi jo ilmoitit, ettei sinulle mikään kelpaa.

      • Anonyymi

        Varmaan sellainen löytyy heti kun löytyy älykäs kysyjä.

      • Anonyymi

        Puolisentoista tuntia on aika lyhyt aika odottaa vastauksia:

        "Tähän asti ei ole ollut ketään älykästä vastaajaa."

        Tätä palstaa ei lue yhtä moni kuin esimerkiksi BBC:n nettiuutisia.

    • Anonyymi

      Ei ihme että evoluutioon uskotaan, kun ei ole järkeviä vastauksia ainuttakaan!

      • Anonyymi

        Seitsemänkin tuntia on melko lyhyt aika odottaa "järkeviä vastauksia" varsinkin kun sinulla on hyvin luultavasti oma määritelmäsi "järkevälle".

        Aloituksesikin on melko kyseenalainen, ettei asiassa ole mitään "evoluutionistien ongelmaa". Maapallon väkiluvun kasvu tunnetaan melko kiistattomasti, ja jos nyt ryhdyt vaatimaan selitystä juuri minulta, sanon että etsipä kerrankin itse. Tietoa on sinunkin saatavissasi vaikka kuinka paljon, kun vain vähän viitsit.

    • Anonyymi

      Jospa nyt suoraan kertoisit, mikä se evolutionistien ongelma muka on...

      • Anonyymi

        Kreationistinen ajattelu ei perustu tuollaiseen intellektuaalisuuteen, jossa ajattelun ja keskustelun kulku etenee niin, että ensin tehdään havaintoja, selitetään niitä ja muodostetaan ymmärrys, josta keskustellaan. Kreationistinen "ajattelu" (jos sitä siis ajatteluksi voi edes kutsua), perustuu uskonnolliseen julistukseen ja kokemukseen. Sitä koskeva keskustelu on tasoa, että jos et kerran usko Jeesukseen, niin usko sitten Jeesukseen, niin sitten saat uskon Jeesukseen.

        Siis olen nähnyt tämäntapaista vääntöä tällä vuodesta toiseen. Noilta tyypeiltä on aivan turhaa odottaa yhtään mitään muuta, siis puhumattakaan perusteluista väitteille tai edes yrityksestä esittää, mikä varsinaisesti olisi se kulloinenkin keskustelun aihe. Nimittäin kun se aihe käsitellään, niin aihetta vain vaihdetaan myöntämättä ikinä, että kertaakaan kreationistit eivät ole pystyneet esittämään mitään todellista ongelmaa, johon "evolutionistit" eivät saisi esitettyä oikeellista vastausta.

    • Anonyymi

      Lapsikuolleisuus, keski-ikä, taudit, nälkä, jne. Nuo mm. piti väestön kasvun rajallisena.

      Sitten jää kyllä todella avoimeksi, miten maapallon väestön kehitys on evoluution ongelma. Toki se sivuaa ihmisen kehitystä ja kulttuurievoluutiota.

      • Anonyymi

        Metsästäjä-keräilijäyhteisöjen aikaan väestönkasvua rajoittivat myös elinympäristön resurssit - jos ne kävivät vähiin niin nälkäkuolema oli hyvin äkkiä uhkana. Nälänhätiä on ollut vielä 1900-luvulla saman resurssien puutteen vuoksi (kuivuuden aiheuttama katovuosi ehtii tappaa paljonkin ihmisiä). Eihän minkään eläinlajinkaan kanta ole kasvanut määrättömästi ja siinä vaikuttavat juurikin nuo resurssit.

        Kasvu pääsi vauhtiin oikeastaan vasta kun keksittiin maanviljelys ja alettiin perustaa kyliä ja kaupunkeja eikä siitä ole kuin noin 10 000 vuotta. Sen jälkeen asia ei enää oikeastaan liity evoluutioteoriaan vaan kuuluu enemmän historiankirjoitukseen ja kulttuurievoluution tutkimukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään vielä, että metsästäjä-keräilijäyhteisö ei voinut vaeltaa kovin pitkiä matkoja eräretkillään niin kauan kuin ei ollut ratsuja eikä pyörällisiä kärryjä. Paloiteltukin mammutinruho on raskas kantaa jos metsästysporukka on pieni.

      • Anonyymi

        Kulkutaudit ja nälänhädät aiheuttivat yllättävänkin suuria romahduksia vielä kauan sen jälkeenkin kun maanviljelys ja hevoskyyti oli jo keksitty. Wikipedian Maailman väkiluku -artikkelin mukaan "Rooman alueen ruttoepidemian takia Euroopan väkiluku puoliintui vuosien 541–900 aikana."

        Suomessa oli laaja nälänhätä niinkin myöhään kuin 1860-luvun lopulla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Metsästäjä-keräilijäyhteisöjen aikaan väestönkasvua rajoittivat myös elinympäristön resurssit - jos ne kävivät vähiin niin nälkäkuolema oli hyvin äkkiä uhkana. Nälänhätiä on ollut vielä 1900-luvulla saman resurssien puutteen vuoksi (kuivuuden aiheuttama katovuosi ehtii tappaa paljonkin ihmisiä). Eihän minkään eläinlajinkaan kanta ole kasvanut määrättömästi ja siinä vaikuttavat juurikin nuo resurssit.

        Kasvu pääsi vauhtiin oikeastaan vasta kun keksittiin maanviljelys ja alettiin perustaa kyliä ja kaupunkeja eikä siitä ole kuin noin 10 000 vuotta. Sen jälkeen asia ei enää oikeastaan liity evoluutioteoriaan vaan kuuluu enemmän historiankirjoitukseen ja kulttuurievoluution tutkimukseen.

        "Metsästäjä-keräilijäyhteisöjen aikaan väestönkasvua rajoittivat myös elinympäristön resurssit - jos ne kävivät vähiin niin nälkäkuolema oli hyvin äkkiä uhkana."

        Nälkäkuolemat olivat hyvin harvoin metsästäjä-keräilijöiden kohtalona. Elintavan vahvuutena oli nimenomaan se, että ravinnon saanti perustui suureen valikoimaan luonnonvaraisija lajeja, joten mikään yllättävä sääilmiö tai luonnonkatastrofi ei tuhonnut kaikkia ravintokasveja toisin kuin yhteen tai muutamaan lajiin perustuvassa maataloudessa.

        "Nälänhätiä on ollut vielä 1900-luvulla saman resurssien puutteen vuoksi (kuivuuden aiheuttama katovuosi ehtii tappaa paljonkin ihmisiä).

        Yllättävää nälänhädissä on se, ettei juurisyy ole resurssien puute vaan huono johtajuus. Ravintoa yleensä on, mutta kun epäonnistutaan sen jakamisessa, tulee nälänhätä. Klassinen esimerkki poliittisen johdon täydellisestä perseilystä oli Kiinan Suuri Harppaus, joka aiheutti historian pahimman nälänhädän.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Great_Leap_Forward

      • Anonyymi
        Strong-atheist kirjoitti:

        Tuokin on aivan totta. Kiitos täydennyksestä!

      • Anonyymi

        Ihan kelpo apologetiikkaan universumin itsestään syntymiselle naturalismille uskova. Tieteelliseksi todistusaineistoksi se ei kuitenkaan valitettavasti kelpaa.

        Universumi ja ihmisen ikä on edelleen vasta vajaa 6000v vanha ja tästä myös modernin sivilisaation ikä todistaa. Niin että evoluutio ei edes teoriassa voisi olla mahdollista, joka onkin omiaan osoittamaan ainoastaan sinun omat ideologiset lähtökohtasi, puolueellisuutesi, ja todellisuusdenialismisi.

        Suuria sanoja suuresta suusta:

        "Niin että evoluutio ei edes teoriassa voisi olla mahdollista, joka onkin omiaan osoittamaan ainoastaan sinun omat ideologiset lähtökohtasi, puolueellisuutesi, ja todellisuusdenialismisi."

        Tuo ei kelpaa tieteelliseksi todistusaineistoksi yhtään paremmin.

        Ja ironisesti koko "tieteellinen todisusaineisto" on kreationisteilla sellainen saippuapala, mistä ei oikein saa otetta. He pitävät omia kaatumaseuroillaan esitettyjä julistuksia tieteellisinä todistuksina uskomuksilleen, ja vaatiessaan todisteita vastapuolen väitteille, he siirtelevät maalitolppia sen suhteen mikä milloinkin on tai ei ole tiedettä... ikään kuin heillä edes olisi mitään kompetenssia sellaista asiaa määrittää. Kreationistien käsitys on, että tiedettä on se, mikä näyttäisi tukevan heidän uskoaan ja tiedettä ei ole se, mikä sen uskon koetaan haastavan. Kyllä, juuri täsmälleen näin typerää kreationismi on.

    • Anonyymi

      Nyt vaan ruksaamaan tieteellistä teosta asiasta ja lähetät jonnekin arvostettuun tiedejulkaisuus vertaisarviointiin. Sitten käyt nappaamassa Nobel-palkinnon.
      Turhaa täällä säteilet tiedollasi meille ymmärtämättömille.

      • Anonyymi

        Kirjallisuuden Nobelia ei tosin ole koskaan ennenkään myönnetty humoristille. Ei edes Mark Twainille vaikka hän eli niin pitkään että Nobeleita oli myönnetty jo useita vuosia.

        Historioitsijalle Nobel on annettu vain kahdesti: Mommsenille 1902 ja Churchillille 1953.

      • Anonyymi

        "Nyt vaan ruksaamaan tieteellistä teosta asiasta ja lähetät jonnekin arvostettuun tiedejulkaisuus vertaisarviointiin. Sitten käyt nappaamassa Nobel-palkinnon.
        Turhaa täällä säteilet tiedollasi meille ymmärtämättömille."

        Käsityksesi naturalistinen "tiedemies" on oksymoroni. Ihminen ei voi samalla uskoa naturalistisiin selityksiin ja olla tiedemies.

        Tuon lausumasi mahdollinen totuusarvo riippuu aika ratkaisevasti siitä, mitä tarkoitat ilmaisulla "uskoa naturalistisiin selityksiin":

        "Käsityksesi naturalistinen "tiedemies" on oksymoroni. Ihminen ei voi samalla uskoa naturalistisiin selityksiin ja olla tiedemies."

        Mihin ihmisen mielestäsi pitää uskoa, jotta hän voi olla tiedemies?

        Kreationismin sisältämä käsitys tieteestä on, että tiedettä on se, mikä näyttäisi vahvistavan uskoa ja epätiedettä se, mikä näyttäisi haastavan sen. Kun lähtökohta on tämä, niin kreationistilta on turhaa kysyä mitään kysymyksiä tässä asiassa, koska he eivät tiedä mistä edes puhuvat, kuten nähtiin tuon naturalismimaininnankin kohdalla esimerkki.

    • Ihminen eli metsästäjä-keräilijänä lajina lajien joukossa; ei niillä ollut mitään Obelixin taikajuomaa, joka olisi pitänyt heidät hengissä sen kummemmin kuin muitakaan (lajeja), luonto karsi kovalla kädellä
      Ihmisen kehityskaaren pitkästä metsästäjä-keräilijävaiheesta on tolkuttomasti todisteita, mutta en jaksa kiistellä kreojen kanssa, eläköön hurskaassa (?) kuplassaan, ihan sama
      ;D;D

    • Anonyymi

      Siis ei ainuttakaan järkevää vastausta miksi nollakasvu miljoonana vuotena muuttui tuhatkertaiseen kasvuun juuri 5000:ssa vuodessa, aivan kuin voisi odottaa jos ottaa Raamatun todesta!

      Täysi voitto kreationisteille! Evoluutionistien ainut keino on ivailla!

      • Anonyymi

        "Täysi voitto kreationisteille! Evoluutionistien ainut keino on ivailla!"
        Riemuidiootin "voittoa" on aina niin hellyttävä nähdä!

      • Anonyymi

        Juurihan tuossa ylhäällä on listattu useita syitä. Ja kirjallisuudesta löydät tarkemmin ja laajemmin asiasta. Et ilmeisesti ole lukenut ketjua vaan papukaijana toistat mitä pastori käski. Voisin kyllä myös ajatella, että olet trolli.

      • Anonyymi

        Sait useammankin vastauksen:

        "..nollakasvu miljoonana vuotena muuttui tuhatkertaiseen kasvuun juuri 5000:ssa vuodessa,.."

        Nollakasvu ei ollut nollakasvua eikä koskaan tapahtunut tuhatkertaistumista juuri tietyllä hetkellä. Eikä Raamattukaan noin väitä, vaan sen tarkoitushakuinen tulkita.

        Se siitä täydestä voitosta.

        Vastauksesi on kuitenkin puhtaasti apologeettinen. Se ei sisältänyt ainoatakaan tieteellistä todistetta taikka argumenttia.

        Tieteellinen selitys nykyiselle populaatiolle on edelleen yhdenmukaisen maapallomme nuoren iän ja luomisen kanssa.

        Toiseksi, evoluutio ei edes teoriassa voi olla mahdollista maapallon vajaa 6000v iän vuoksi, osoittaen evoluutikkojen puhtaasti ideologisen, ei tieteellisen premissin ja halun kiistää tosiasiat.

        Tuo törkeä valheesi on täysin apologeettinen:

        "Tieteellinen selitys nykyiselle populaatiolle on edelleen yhdenmukaisen maapallomme nuoren iän ja luomisen kanssa."

        Sitä ei tue yksikään tieteellinen todiste tai argumentti. Esitä sellaisia, jos väität muuta, mutta älä viittaa kreationistiseen apologiablogiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastauksesi on kuitenkin puhtaasti apologeettinen. Se ei sisältänyt ainoatakaan tieteellistä todistetta taikka argumenttia.

        Tieteellinen selitys nykyiselle populaatiolle on edelleen yhdenmukaisen maapallomme nuoren iän ja luomisen kanssa.

        Toiseksi, evoluutio ei edes teoriassa voi olla mahdollista maapallon vajaa 6000v iän vuoksi, osoittaen evoluutikkojen puhtaasti ideologisen, ei tieteellisen premissin ja halun kiistää tosiasiat.

        Tätä kommentoijaa selvästi ketuttaa, kun tiede (maailman parhaat yliopistot) ohittavat täysin nämä ääriuskovaiset. Vain nämä s24n kaltaiset palstat ovat se pieni rajapinta, jossa he voivat yrittää julistaa saarnaansa oman seurakuntansa ulkopuolella. Toki avartaa meidänkin pakanoiden maailmankuvaa siitä, millaiseksi voi sokealla uskolla päänsä sekoittaa.

        Ja tämäkin hupi on mahdollista vain, koska saatanan "evolutionisti" tieteentekijät ja insinöörit ovat paholaisen vallassa kehittäneet fysiikan ym. luonnontieteiden keksintöjen pohjalta vaikkapa netin, tabletin. Mutta kunnon ääriuskovainen käyttää näitä saatanan keksintöjä. Valehteleehan hän muutoinkin vaikkapa mitä "evolutionisti" tiede on mukamas väittänyt.

        Ei edes väärin. Tiede meni jo omalle uralleen pari sataa vuotta sitten. Usko on sitten erikseen. Kukin saa uskoa mihin tahansa niistä tuhansista jumalista. Se on ihan perustuslain suoma oikeus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastauksesi on kuitenkin puhtaasti apologeettinen. Se ei sisältänyt ainoatakaan tieteellistä todistetta taikka argumenttia.

        Tieteellinen selitys nykyiselle populaatiolle on edelleen yhdenmukaisen maapallomme nuoren iän ja luomisen kanssa.

        Toiseksi, evoluutio ei edes teoriassa voi olla mahdollista maapallon vajaa 6000v iän vuoksi, osoittaen evoluutikkojen puhtaasti ideologisen, ei tieteellisen premissin ja halun kiistää tosiasiat.

        Huomaatko, että nyt vain jankutat esittämättä perusteluita?

    • Anonyymi

      Vain tyhmä nauraa asialliselle aloitteelle. Viisas toisi esille mahdolliset asiavirheet. Eikö ainutta viisasta evoluutionistia olekaan näillä sivuilla?

    • Anonyymi

      Katsopas vaikka Wikipediasta artikkeli: Maailman väkiluku.

      En kyllä usko, että sillä on sinulle mitään merkitystä, koska et oikeasti haluakaan tietää mitään...

    • Avaaja: Et viestissäsi esitä mitään ongelmakohtaa evoluution, sosiologian tai historian kannalta, paitsi että on turhaa leikkiä teipillä silloin kun voit vain suoraan tehdä kaavion vaikka tietokoneella.

    • Anonyymi

      Huvittavaa tuossa on vain typerä kysymyksesi:

      "Eikö olekin huvittavaa että koko väestö kasvoi vain muutamaan miljoonaan miljoonan vuoden aikana."

      Ei ole mitään "evoluutionistien kuvittelemaa aikaa", vaan luonnontieteen ajanmääritykset eri ilmiöille. Jos "väestöllä" tarkoitat nykyihmisiä, jonka määräkehityksen arvioita on olemassa 12´000 vuotta taaksepäin. Väkiluku kasvoi ensin hitaasti ajanlaskumme alkuun saakka ja sitten kiihtyvästi nopeutuen. Mitään 5000 vuoden takaista kertamuutosta siinä ei näy.

      Huvittele vähän lisää lukemalla wiki-artikkeli "maailman väkiluku", ellei sinulla ole pakottavaa tarvetta isotella omilla kuvitelmillasi.

      • Anonyymi

        Miksi viittasit sivulle "maailman väkiluku"? Siellähän kaikki kasvukäyrät vahvistavat aloituksen tekijän antamaa kuvaa! Eikö olisi ollut parempi viitata jonnekin muualle? Annoit vain kreationisteille lisää polttoainetta!

      • Anonyymi

        Minun tietääkseni nykyihmisiä ei ile ollut edes 120 vuotta. Sitä ennen on ollut vain ihmisiä!

        Ei tietenkään ole kertamuutosta, koska eksponentiaalinen kasvu on aina loiva käyrä alkuvaihteessa, ja kiihtyy sitten määräällisesti, mutta ei prosentuaalisesti.

        Kasvukäyrä on totta ja siltä osin, myös avaajan viesti. Kreationistin polttoaineena on avaustotuuden pari vääristeltyä kohtaa, jotka perustelevat Raamatun luomiskertomuksen kirjaimellista tulkintaa,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun tietääkseni nykyihmisiä ei ile ollut edes 120 vuotta. Sitä ennen on ollut vain ihmisiä!

        Ei tietenkään ole kertamuutosta, koska eksponentiaalinen kasvu on aina loiva käyrä alkuvaihteessa, ja kiihtyy sitten määräällisesti, mutta ei prosentuaalisesti.

        Antropologian käsite "nykyihminen" tarkoittaa ihmislajia, joka syntyi noin 120 tuhatta vuotta sittten. Silloin eli myös muutama aikaisemmin kehittynyt ihmislaji, jotaka ovat nyt kuolleet sukupuuttoon.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sanalla "sielu" on on uskonnollinen merkitys, jota ei tiede tunne eikä hyväksy. Sopivampi termi on "tietoisuus", joka ihmislajilla on muita eläimiä merkittävästi kehittyneempi.

        Kielessä käytetään sielua. Kuinka jokin asia koskettaa sielua. Ei sanota, että tämä asia koskettaa tietoisuuttani tai psyykettäni.

        Sielussa ilmenee tunneperäinen kokemus, jokin resonoi. Tiede on sielutonta, mutta ihmisen omaa kokemusta se ei onneksi pysty hävittämään.

    • Anonyymi

      Kukaan ei tiedä minkä näköinen on nykyihminen. Meitä on lyhyitä, pitkiä, lihavia, laihoja, kapweanaamaisia, pyöreäposkisia. On suuri ero vaikkapa pitkän pohjoismaalaisen ja lyhyen inkan tai vaikka eskimon välillä, me kaikki olemme ihmisiä- Koska ei ole nykyihmis-tyyppiä, miksi sitten olisi neanderthalisia, denisovalaisia tai muitakaan kuviteltuja rotuja ? Olemme yhä vain ihmisiä! On naurettavaa, että joku luulee ihmisten olleen jotain tyyppiä minään aikakautena.. Ihmiset eivät ole koskaan olleet kenenkään kopioita, jos ei satu olemaan identtisiä kaksosia.

      • Anonyymi

        Paleontologi erottaa kyllä neandertalin- ja denisovanihmisen (jotka nykyisin katsotaan eri lajeiksi, ei roduiksi) nykyihmisestä. Se, että sinä et erota, ei ole mikään syy höpöttää joutavia.

        Paleontologi ei tuntisi neanderthalilaisia vaikka olisivat samassa bussissa Neustadtilaisten kanssa. Muutoin Charles Darwinilla oli aika loiva otsa kuin neanderthalilaisella!

        Ryppyotsaista, leveäsieraimista, parransängellä varustettua pörrötukkaista neanderthalilaista ei ole vielä koskaan löytynyt kaivauksissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryppyotsaista, leveäsieraimista, parransängellä varustettua pörrötukkaista neanderthalilaista ei ole vielä koskaan löytynyt kaivauksissa.

        Eikä ihmekään, koska nuo piirteet eivät fossiloidu. Ja parransänki keksittiin vasta ihmislajin aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paleontologi ei tuntisi neanderthalilaisia vaikka olisivat samassa bussissa Neustadtilaisten kanssa. Muutoin Charles Darwinilla oli aika loiva otsa kuin neanderthalilaisella!

        Ja sinäkö tuntisit?

        Neustadt on muuten aivan eri kaupunki kuin joen mukaan nimetty Neandertal. Lisäksi Neustadteja on Saksassa useampiakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä ihmekään, koska nuo piirteet eivät fossiloidu. Ja parransänki keksittiin vasta ihmislajin aikana.

        Joten Neanderthalilaisten ulkonäkö on vain piirtäjän mielikuvituksen tulos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joten Neanderthalilaisten ulkonäkö on vain piirtäjän mielikuvituksen tulos!

        Ei suinkaan. Ammattitaitoisen paleontologi(ryhmä)n kanssa työskentelevä ammattitaitoinen taiteilija pystyy luiden ja lihaksiston (joka näkyy epäsuorasti myös luustosta) perusteella rekonstruoimaan ulkonäön hyvinkin tarkasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei suinkaan. Ammattitaitoisen paleontologi(ryhmä)n kanssa työskentelevä ammattitaitoinen taiteilija pystyy luiden ja lihaksiston (joka näkyy epäsuorasti myös luustosta) perusteella rekonstruoimaan ulkonäön hyvinkin tarkasti.

        Miten tuon asian tarkastat? Haetko jonkun Neanderthalista ja vertaat ulkonäköön?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tuon asian tarkastat? Haetko jonkun Neanderthalista ja vertaat ulkonäköön?

        Asiaa koskevasta vertaisarvioidusta tiedekirjallisuudesta, jossa asiayhteyden kannalta relevantit menetelmät esitellään.

    • Eee..... eihän ihmialaji noin vanha ole..

    • Anonyymi

      Eikö ole jo aika tunnustaa tosiasiat, ja aloittaa väestönkasvu vaikka noin vuodesta 3000 f. Kr? Kasvukäyräthän todistavat sen.

      • Anonyymi

        Kasvukäyrät eivä pysty kumoamaan havaintoa, että ihmisiä on ollut jo paljon aikaisemmin.

    • Anonyymi

      << Eikö olekin huvittavaa että koko evoluutionistien kuvittelemana aikana väestö kasvoi vain muutamaan miljoonaan miljoonan vuoden aikana. Jos piirrettäisiin käyrä vaikka seinän viereen lattialle vedetylle maalarin teipille: Lasketaan että sentti vastaisi tuhatta vuotta. Silloin tarvitaan kymmenen metriä teippiä kuvaamaan miljoonaa vuotta. Ihmisten määrä piirretään vaikka kaavassa 1 mm=miljoona ihmistä.
      Tiedemiehet ovat sitä mieltä että 5000 vuotta sitten oli vain muutamia miljoonia ihmisiä, joten tuo väestökäyrä nousisi kymmenen metrin matkalla muutamia millimetrejä. >>

      Tietenkin tuo perustuu aina todisteisiin, ettei se sillä tavalla ole pelkkä "tieteentekijät ovat sitä mieltä".

      Mutta mutta, ei kai se edes ole mitenkään huvittavaa: eiköhän tuollainen eksponenttikäyrää lähentyvä kasvu aina käyttäydy noin, että koko ajan tuntuu, että määrä räjähtää käsiin.

      << Vedetään sitten teippiä toisen seinän suuntaan, siis tehdään suorakulma jatkaen siitä mihin edellinen teippi loppui. Jos teippi on 5 cm leveä, niin yhtymäkohtaan jää runsaasti tilaa kuvaamaan sitä, että 5000 vuotta sitten alkoi valtava väeston kasvu. Jatketaan siis käyrää ylöspäin seitsemään metriin kuvaamaan nykyistä seitsemää miljardia. >>

      Juu, jos otetaan tosiaan 5000000 virheraja (miksi juuri tämä ? tarkoitushakuisesti ?), niin siinä ei tosiaan alle 5 miljoonan luvut ole erotettavissa nollasta.

      Tässä on vähän sama tilanne kuin jos verrataan minun ja Bezosin kuukausituloja, niin Bezosin tulot eivät ole varmasti kovin vakaat, joten hän tietää ehkä tulonsa sellaisen kymppitonnin tarkkuudella (tai sadantuhannen). Jos käytämme tuota 10000 € virherajaa myös minun tuloihini, niin tuon esittämäsi mukaan voidaan sanoa, ettei minulla edes ole tuloja (koska ne ovat alle 10000 € kuukaudessa). Kuitenkin pystyn ihan elämään, asumaan ja syömään tuloillani eli kyllä niitä siltikin on. Myös siis ihmisiä silti oli vaikka heidän lukumääränsä olikin vaikkapa alle miljoona.

      Itse asiassa tyypillisesti virherajat lasketaan prosentuaalisiksi. Tosiaan, jos Bezos tietää omat tulonsa vaikka 10 % tarkkuudella, niin se sentään pätee jo minunkin tuloihini: minäkin tiedän ne 10 % virheen sisälle. Tuo 10 % kuvaa siis meidän molempien tulojen vaihtelua paremmin kuin vaikka 10000 € vaihtelu. Tuossa väestömallissakin järkevämpi virheen ilmoittamistapa on prosentuaalinen. Se ei tietenkään ole sama koko ajan, mutta tutkijathan ovat tietysti pystyneet ilmoittamaan virherajansa myös muinaisissa väkilukuarvioissaan, joten tietenkään tuo maalarinteippikuvaus ei ole validi (vaan luonnollisesti selkeä vääristely-yritys uskonnollisten denialistien taholta, koska he yrittävät kiemurrella, miksi sittenkin heidän uskomus nuoresta maasta voisi sittenkin olla edes etäisesti järkevä - vaikka tuo on siis ihan selkeää älyllistä epärehellisyyttä).

      • Anonyymi

        Yritin jo ketjun alussa torpata tällaisen valeen:

        "Tiedemiehet ovat sitä mieltä että 5000 vuotta sitten oli vain muutamia miljoonia ihmisiä, joten .."
        Wikin tieto on "tiedemiesten" arvio, joka sanoo, että 5 miljoonaa ihmistä 10´000 vuotta sitten (8000 eaa), ja siitä alkaen tasaisesti kiihtyvää eksponentiaalista kasvua.

        Wikitieto ei näytä kelpaavan edes suomeksi ja kitaan työnnettynä, kun pitää pönkittää vedenpaisumustarinaa. Viestisi on kyllä hyvä vastakommentti, mutta toistit tuon valeen kumoamatta sitä.

        << Wikitieto ei näytä kelpaavan edes suomeksi ja kitaan työnnettynä, kun pitää pönkittää vedenpaisumustarinaa. Viestisi on kyllä hyvä vastakommentti, mutta toistit tuon valeen kumoamatta sitä. >>

        Luulen, ettei tuossa ollut edes siitä kiinni, mikä se faktuaalinen väkiluku oli. Kyse oli vaan (absoluuttisen) virherajan kasvattamisesta sellaiseksi, että nolla mahtuu virherajoihin 6000 vuotta sitten. Jos 5-senttinen maalarinteippi ei kelpaakaan, niin vaihdetaan leveämmäksi, niin väite ei muutu. Tosin en kyllä mitenkään ymmärrä, miten tuo olisi joku "ongelma evoluutioteorialle". Hyvin monet eliölajit voivat runsastua lyhyessä ajassa. Toiset säilyvät pitkään verrattaen vähälukuisena.

        Totesinhan, että Wikin luvut kumoavat valeesi, vaikka miten sitä kieputtelet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        << Wikitieto ei näytä kelpaavan edes suomeksi ja kitaan työnnettynä, kun pitää pönkittää vedenpaisumustarinaa. Viestisi on kyllä hyvä vastakommentti, mutta toistit tuon valeen kumoamatta sitä. >>

        Luulen, ettei tuossa ollut edes siitä kiinni, mikä se faktuaalinen väkiluku oli. Kyse oli vaan (absoluuttisen) virherajan kasvattamisesta sellaiseksi, että nolla mahtuu virherajoihin 6000 vuotta sitten. Jos 5-senttinen maalarinteippi ei kelpaakaan, niin vaihdetaan leveämmäksi, niin väite ei muutu. Tosin en kyllä mitenkään ymmärrä, miten tuo olisi joku "ongelma evoluutioteorialle". Hyvin monet eliölajit voivat runsastua lyhyessä ajassa. Toiset säilyvät pitkään verrattaen vähälukuisena.

        Varsinaista ketkuilua:

        "..nolla mahtuu virherajoihin 6000 vuotta sitten."

        Siis luku oli 10´000 vuotta sitten ja sen jälkeen kiihtyvästi kasvava. Millaisten virherajojen avulla se voisi olla nolla 4000 vuotta myöhemmin?

        << Varsinaista ketkuilua:
        "..nolla mahtuu virherajoihin 6000 vuotta sitten."
        Siis luku oli 10´000 vuotta sitten ja sen jälkeen kiihtyvästi kasvava. Millaisten virherajojen avulla se voisi olla nolla 4000 vuotta myöhemmin? >>

        En ole ihan varma, ymmärsitkö mitään, mistä tässä kirjoitetaan. Luepas uudelleen tuo aloitukseen kirjoittamani vastaus - oikein ajatuksella.

        Siis: jos 5000 vuotta sitten oli joku 10 miljoonaa ihmistä (en jaksa tarkistaa), niin jos sanotaan, että virheraja on 10 miljoonaa, niin tuo väkimäärä (mielivaltaisesti asetetut) virherajat pitävät sisällään minkä tahansa väkiluvun nollasta 20 miljoonaan. Tässä siis kreationistinen tarkoitushakuinen vääristely tulee peliin ja sanoo: "no, eihän sitä ole todistettu, että olisi yhtään enempää kuin 8 henkilöä". Virherajaa aloittaja kuvaa teipin leveydellä. Sinänsä tietysti vekkulia, että emmehän tiedä nykyistäkään Maapallon väkimäärää edes tuolla 10 miljoonan tarkkuudella. Selitin kuitenkin, että tällainen (mielivaltainen) absoluuttinen virhe ei ole matemaattisesti perusteltu vaan pitää laskea kunkin datapisteen suhteellinen virhe, joka siis pienentää merkittävästi absoluuttista virhettä esim juuri 5000 vuoden takaa: suhteellisella virheellä ei tietenkään enää voida väittää, että silloin olisi ollut vain jokunen ihminen vaan tosiaan miljoonia (ja virhe on jotain esim. max. 15 % luokkaa).

        Samaa kreationistivääristelmää käyttäen voitaisiin sanoa, että virheraja on 1 miljardi (metrin levyinen teippi), niin siinä kävisi samalla tavalla: alkupää mahtuu kaikki alle miljardiin johonkin 1800-luvun loppuun (en edelleen jaksa tarkistaa, milloin maailman väkiluku ylitti miljardin) ja loput mahtuu pystyyn asetetun teipin alle.

        Ja tosiaan, ketkuilua tuo oli, mutta nytpä se on rautalangasta taivuteltu, mikä tuossa kreationistien typerehtimisessä nyt on pielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        << Wikitieto ei näytä kelpaavan edes suomeksi ja kitaan työnnettynä, kun pitää pönkittää vedenpaisumustarinaa. Viestisi on kyllä hyvä vastakommentti, mutta toistit tuon valeen kumoamatta sitä. >>

        Luulen, ettei tuossa ollut edes siitä kiinni, mikä se faktuaalinen väkiluku oli. Kyse oli vaan (absoluuttisen) virherajan kasvattamisesta sellaiseksi, että nolla mahtuu virherajoihin 6000 vuotta sitten. Jos 5-senttinen maalarinteippi ei kelpaakaan, niin vaihdetaan leveämmäksi, niin väite ei muutu. Tosin en kyllä mitenkään ymmärrä, miten tuo olisi joku "ongelma evoluutioteorialle". Hyvin monet eliölajit voivat runsastua lyhyessä ajassa. Toiset säilyvät pitkään verrattaen vähälukuisena.

        Kyse oli virherajan asettamisesta ilman perusteluja ja jopa niitä vastoin:

        "Kyse oli vaan (absoluuttisen) virherajan kasvattamisesta sellaiseksi, että nolla mahtuu virherajoihin 6000 vuotta sitten."

        Onhan kiistämättömät todisteet, että nykyisen kaltaisia ihmisiä oli jo paljon ennen kuin 6000 vuotta sitten. Jopa ketkuilulla virherajoja asettamalla pitää olla jotkin rajat.

        << Kyse oli virherajan asettamisesta ilman perusteluja ja jopa niitä vastoin >>

        Niin, kyllähän noiden eri ajankohtien väkimäärien virherajat tunnetaan kohtalaisen hyvin (ja ne on tietysti julkaistukin). Sinänsä siis jo siinä kohdassa mennään tahallisen vääristelyn puolelle noissa kreationistien typerehtimisissä.

        << Jopa ketkuilulla virherajoja asettamalla pitää olla jotkin rajat. >>

        Niinpä. Onhan tuo jo aivan posketon vääristely. Matemaattisesti ei kuitenkaan mitään absoluuttista kaikkia aikapisteitä kattavaa virherajaa voi antaa. Koko homma on jo alunperinkin aivan perseellään. Mutta mutta, sehän ei tunnetusti kreationistia haittaa, jos vaan on tiedossa jokin omaa uskomusta tukeva vääristely-yritys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse oli virherajan asettamisesta ilman perusteluja ja jopa niitä vastoin:

        "Kyse oli vaan (absoluuttisen) virherajan kasvattamisesta sellaiseksi, että nolla mahtuu virherajoihin 6000 vuotta sitten."

        Onhan kiistämättömät todisteet, että nykyisen kaltaisia ihmisiä oli jo paljon ennen kuin 6000 vuotta sitten. Jopa ketkuilulla virherajoja asettamalla pitää olla jotkin rajat.

        Ketkuilu on totisesti Jumalan mieleen ja urheat päätään seinään hakkaavat kreationistit tuottavat sille kunniaa. Epäuskoiset eivät vain sitä ymmärrä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      81
      2820
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      296
      1635
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1537
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1371
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      401
      1349
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      396
      1273
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1027
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1009
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      832
    Aihe