Leimattujen pf-perheiden syyttömät jäsenet, miten voitte?

Seurasin kymmenisen vuotta sitten pf-kohun aikaan, miten tällä palstalla nimettiin ja arvuuteltiin pedofiileiksi nimeltä mainiten ainakin pariakymmentä ihmistä. Tiedän kunnianloukkaustuomioita tulleen. En kuitenkaan tiedä, onko tämän palstan kirjoitusten perusteella jaettu tuomioita kunnianloukkauksista tai yksityisyyttä koskevan tiedon levittämisestä.

Ajattelin silloin, että noiden ihmisten lapset tulevat kokemaan sellaisen kouluhelvetin, että heistä ei välttämättä terveitä ihmisiä kasva.

Jani Kaaro julkaisi joitakin vuosia sitten artikkelin, jossa hän käsitteli pf-kohua valemuiston näkökulmasta. En käsittele itse artikkelia tässä siitä näkökulmasta enkä pidä uskottavana, että valemuisto olisi selittävä tekijä merkittävässä osassa hyväksikäyttöjä. Otin artikkelin esille siitä näkökulmasta, että siinä todettiin erään tuomitun lasten kokeneen kouluhelvetin asian saaman julkisuuden vuoksi. Se, mitä arvelin ja pelkäsin viestejä täällä lukiessa tapahtuvan, vahvistettiin artikkelissa todeksi.

Olen tavannut erään tuomitun lapsen, joka vaikutti täysin ikätasostaan poikkeavasti masentuneelta. Uskon syy-yhteyden tämän palstan julkistelujen ja lapsen alakulon välillä olevan olemassa. Uskon, että pedofiilin lapseksi leimatun voi olla vaikeampaa saada kavereita. Yksin jäävä lapsi voi joutua kuulemaan"raiskasiko isäsi sua viime yönä" -tyyppisiä kysymyksiä. Vakavia psyykevaurioita aiheuttavan kiusaamisen riski on huomattavan kohonnut.

Kuulopuheina olen kuullut perheestä, jonka jäsenet ovat aivan rikki pf-tapauksen saaman julkisuuden seurauksena.

Jos tätä lukee joku pf-perheeseen kuulunut henkilö, jolla ei ollut mitään tekemistä toisen perheenjäsenen tekemänb rikoksen kanssa ja joka on kokenut vahinkoa tämän palstan raakojen kirjoitusten seurauksena, niin rohkaistuisitko kirjoittamaan kokemuksistasi anonyymisti? Minusta ei ole oikein, jos yhden perheenjäsenen pahasta teosta on saanut julkisen rangaistuksen koko perhe sen vuoksi, että jotkut ovat julkaisseet tai arvuutelleet tekijöiden nimiä tällä palstalla omin lupinensa. Julkistelu on linjattu oikeuden päätöksellä laittomaksi joitakin vuosia sitten.
431031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Raha on varmasti ainakin osassa tapauksista ollut innoittava tekijä ja tekoja lienee myös suurenneltu, koska hyvästä tarinasta maksetaan paremmin. Siinä mielessä valemuisto on validi pointti. Hyvällä syyllä ennen hyväksikäytöstä vaiettiin, koska se käytännössä tuhoaa perheen. Miettikääpä, jos isä on se hyväksikäyttäjä ja samalla tuo elannon perheelle. Nykylaki ja käytännöt, yhteiskunnan asenteet, eivät korjaa mitään uskallan väittää.

Äänestä
  • ” Hyvällä syyllä ennen hyväksikäytöstä vaiettiin, koska se käytännössä tuhoaa perheen.”

    Ja vielä tärkeämpää on vaieta, jotta erehtymättömän Saaraäidin maine ei tuhoudu.

    Äänestä

  • Olen kuullut vastaavanlaisesta tapauksesta vl johtoisessa yrityksessä. Työntekijä joutui raiskatuksi, syytetty kielsi poliisille tehneensä mitään ja näytöt eivät riittäneet. Toiminta jatkuu eri firmassa. Surullista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen kuullut vastaavanlaisesta tapauksesta vl johtoisessa yrityksessä. Työntekijä joutui raiskatuksi, syytetty kielsi poliisille tehneensä mitään ja näytöt eivät riittäneet. Toiminta jatkuu eri firmassa. Surullista.

    Eli? Näin ei siis välttämättä ikinä käynytkään.

    Äänestä

Ei vanhoillisiudessa ole ollut sen enempää tapauksia kuin muutenkaan yleisessä väestössä. Pikemminkin vähemmän, koska moraalin opetus on sen verran keskeinen osa opetusta. Sama se on muutenkin vakaumuksesta riippumatta, että ei tuollaisista asioista ole huuhdeltu. Laki ei toimi, järjestelmä ei toimi asian suhteen ja ilmitulleella tapauksella on monesti traagiset seuraukset muun perheen ja suvun suhteen. Pakkoterapia olisi melkeinpä paras julkisen häpäisyn sijaan.

Äänestä
  • Tututtua, tuttua, näin mentiin muiden lasten- naijien taakse, vaikka itse johdettiin monine tuhansine tapauksine Suomessa, ja leikittiin Jumalan Huoneen Hallitusta, joka ei tee virheitä.

    Kukaan muu seurakunta ei tehnyt virheitä edes viittä prosenttia, ja taas nimeä vaihdettiin, nyt kai on jo viides,,, "jumalien valtakunta", aikamoinen nimihirviö ennen aikaansa ja vielä pakanoiden suusta.

    Seli, seli.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Tututtua, tuttua, näin mentiin muiden lasten- naijien taakse, vaikka itse johdettiin monine tuhansine tapauksine Suomessa, ja leikittiin Jumalan Huoneen Hallitusta, joka ei tee virheitä.

    Pinnalle tekisi hyvää lukea se Jani Kaaron artikkeli:

    https://www.rapport.fi/journalistit/jani-kaaro/lestadiolaiset-modernilla-noitaroviolla

    En ole AP

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pinnalle tekisi hyvää lukea se Jani Kaaron artikkeli:

    https://www.rapport.fi/journalistit/jani-kaaro/lestadiolaiset-modernilla-noitaroviolla

    En ole AP

    Kova on tarina, luin sen pikapikaa ja se mikä tuli ensimmäisenä mieleen, jo läsnäolo Kerhossa altistaa spekulaatioille.
    Mikä on totuus, ei minulle selviä, mutta osatotuus on kuitenkin se, että jos kuuluu porukkaan, kuten Moottoripyörä jengit, niin näen heidän jokaisen olevaan vastuussa tapahtuneista kauheuksista ja rikoksista.
    Jäsenyys aina velvoittaa olla samaa kun se mihin kuuluu.
    Minä en pystyisi olemaan seurakunnassa, jossa on ja on ollut pedofiliaa, sen suuruutta on pimennetty ja valehdeltu, eikä asiaa ole todellakaan selkeästi lopetettu, eikä valehtelivat, mm Tikkakosken kapiainen ja Voittonen ole julkisuudessa edes juuri ole edes pahoitellut tapahtumia, saati pyytää Kansakuntamme edessä anteeksi, kuten Paavi pyysi kaikelta maailmalta.
    En tunne tuota maisemaasi AP,ta. enkä Jari Kaartoa.

    JK: Joka asialla on kaksi puolta, oma ja muiden.

    Kuulehan Pinna, se Kaaron artikkelin sisältö pätee myös niihin 'maailman lasten' tapauksiin, niin Jehovan todistajien kuin 'suruttomienkin'. Vääriä tuomioita tulee ja syyllisiä tapauksia ei tule koskaan ilmi. Ja ei, en ole käynyt seuroissa kohta vuosikymmeneen, mutta haluan olla objektiivinen. Vanha laki ennen vuosituhannen vaihdetta oli tietyissä kohdissa tolkullisempi.

    Hyvä niin, mutta ole myös objektiivinen Jehovan Todistajien osalta.
    Voitko siellä osittaa pedofiliaa?
    Heidän uskonkäsityksensä on yhtä heikko pelastumisen osalta, kun VL;ien koska kumpikaan jengi ei tunne Jeesusta.
    Työntekijöinä ne on olleet aina moitteettomia, joten se objektiivisuudesta, jota ei välttäämättä Kerhossa olla. Tupakan polttoon menee mm. työajasta liikaa, sekä juoruamiseen, jota JT;t ei harrasta.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Kova on tarina, luin sen pikapikaa ja se mikä tuli ensimmäisenä mieleen, jo läsnäolo Kerhossa altistaa spekulaatioille.
    Mikä on totuus, ei minulle selviä, mutta osatotuus on kuitenkin se, että jos kuuluu porukkaan, kuten Moottoripyörä jengit, niin näen heidän jokaisen olevaan vastuussa tapahtuneista kauheuksista ja rikoksista.
    Jäsenyys aina velvoittaa olla samaa kun se mihin kuuluu.
    Minä en pystyisi olemaan seurakunnassa, jossa on ja on ollut pedofiliaa, sen suuruutta on pimennetty ja valehdeltu, eikä asiaa ole todellakaan selkeästi lopetettu, eikä valehtelivat, mm Tikkakosken kapiainen ja Voittonen ole julkisuudessa edes juuri ole edes pahoitellut tapahtumia, saati pyytää Kansakuntamme edessä anteeksi, kuten Paavi pyysi kaikelta maailmalta.
    En tunne tuota maisemaasi AP,ta. enkä Jari Kaartoa.

    JK: Joka asialla on kaksi puolta, oma ja muiden.

    Kaaro on moneen kertaan palkittu tiedetoimittaja. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jani_Kaaro

    Muistan lukeneeni jostain, että valemuistoartikkelin julkaisua olisi yritetty estää artikkelin "lähdettyä väärään suuntaan". Artikkelin vastaanotto oli mielenkiintoinen: media vaikeni siitä täysin, mutta sen jälkeen vl-liikettä leimaava kirjoittelu mediassa väheni kuitenkin merkittävästi. Kaaro puolestaan kertoi hänellä olleen jonkin aikaa kovin vähän julkaistavaa artikkelin jälkeen.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Tututtua, tuttua, näin mentiin muiden lasten- naijien taakse, vaikka itse johdettiin monine tuhansine tapauksine Suomessa, ja leikittiin Jumalan Huoneen Hallitusta, joka ei tee virheitä.

    Kukaan muu seurakunta ei tehnyt virheitä edes viittä prosenttia, ja taas nimeä vaihdettiin, nyt kai on jo viides,,, "jumalien valtakunta", aikamoinen nimihirviö ennen aikaansa ja vielä pakanoiden suusta.

    Seli, seli.

    oon odini ja sinä oot ilkeä vanha pieru :).

    ei muuta kun ikkunat ja umpiot sisään autonkotterostasi. sinä oot vainoajan roolissa vihan ajassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei muuta kun ikkunat ja umpiot sisään autonkotterostasi. sinä oot vainoajan roolissa vihan ajassa.

    Eikö sekin ole vainoamista, kun särjette autoni, mutta mitä muuta Sinulta voi odottaa, olet vaan niin saastaa.
    Vihan aikana me Pyhät, Jeesuksen seuraajat olemme jo Jeesuksen kanssa, ei vaikuta meihin, lestavihaa kyllä kestän.

    Oletko katkera?
    Miksi, olet vain uhri omiesi joukossa. Koita kestää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaaro on moneen kertaan palkittu tiedetoimittaja. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jani_Kaaro

    Muistan lukeneeni jostain, että valemuistoartikkelin julkaisua olisi yritetty estää artikkelin "lähdettyä väärään suuntaan". Artikkelin vastaanotto oli mielenkiintoinen: media vaikeni siitä täysin, mutta sen jälkeen vl-liikettä leimaava kirjoittelu mediassa väheni kuitenkin merkittävästi. Kaaro puolestaan kertoi hänellä olleen jonkin aikaa kovin vähän julkaistavaa artikkelin jälkeen.

    Eihän se toimittaja työ helppoa ole, ei jos paljastaa pahuutta, ei jos hyvää. En tunne ollenkaan miestä, eka kerran luin tästä avauksesta Hänestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei muuta kun ikkunat ja umpiot sisään autonkotterostasi. sinä oot vainoajan roolissa vihan ajassa.

    Tuo kuulostaa laittomalta uhkaukselta.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Eihän se toimittaja työ helppoa ole, ei jos paljastaa pahuutta, ei jos hyvää. En tunne ollenkaan miestä, eka kerran luin tästä avauksesta Hänestä.

    Hyvä, että luit. Ei ole kauan, kun puutuin erääseen avaukseesi, jossa mainitsit nimeltä seksuaalirikostuomion saaneen vl:n. Perustelit julkistelua siten, että sinä et pedofiilin päätä silitä.

    Jospa nyt Kaaron artikkelin luettuasi ymmärrät, että kyse ei ole oikeastaan ensisijaisesti rikostuomion saaneesta itsestään, vaan julkisteluilla voi pahimmillaan olla itsemurhaan johtavat seuraukset rikostuomion saaneen syyttömille perheenjäsenille.

    Asiassa ei ole merkitystä sillä, onko rikostuomio ollut oikea vai väärä. En siis viitannut valemuistoartikkeliin lainkaan sen pääteemaan liittyen, vaan siinä sivutun nimien julkistelun traagisten seurausten vuoksi.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Hyvä niin, mutta ole myös objektiivinen Jehovan Todistajien osalta.
    Voitko siellä osittaa pedofiliaa?
    Heidän uskonkäsityksensä on yhtä heikko pelastumisen osalta, kun VL;ien koska kumpikaan jengi ei tunne Jeesusta.
    Työntekijöinä ne on olleet aina moitteettomia, joten se objektiivisuudesta, jota ei välttäämättä Kerhossa olla. Tupakan polttoon menee mm. työajasta liikaa, sekä juoruamiseen, jota JT;t ei harrasta.

    Lue täältä Jehovan todistajien hyväksikäyttötapausten käsittelystä: https://www.kotimaa.fi/blogit/jehovan-todistajien-pedofiiliongelma-mista-on-kysymys/

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Eikö sekin ole vainoamista, kun särjette autoni, mutta mitä muuta Sinulta voi odottaa, olet vaan niin saastaa.
    Vihan aikana me Pyhät, Jeesuksen seuraajat olemme jo Jeesuksen kanssa, ei vaikuta meihin, lestavihaa kyllä kestän.

    Pinnasänky huom!
    Jeesus on kaukana sinusta mutta sielunvihollinen on hedelmistäsi päätellen sinut saanut valtaansa.

    Hedelmistä nimittäin puu tunnetaan.

    Ei Jeesus läpötykset auta sinua.

    Raamattu sanoo: Jumala asuu pyhyydessä ja korkeudessa ja niiden tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä sydän.
    Särjettyä ruokoa ei hän muserra.

    Kuningas David lankesi raskaisiin synteihin, mutta sai palaamisen armon.

    Pinnasänky onko sinulla paha luonnevika, sehän saa elämän sitten hankalaksi.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Yksikin on liikaa, mutta jos pysmme Suomessa Veluille ne häviää 98-0.

    En osaa sanoa Jehovan todistajien keskuudessa tapahtuneiden hyväksikäyttöjen määrää, mutta tiedän niitä olleen Suomessakin. Väitteesi nollasta on helppoa osoittaa vääräksi. Lue esim. https://www.satakunnankansa.fi/kolumnit/art-2000007116809.html

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Eikö sekin ole vainoamista, kun särjette autoni, mutta mitä muuta Sinulta voi odottaa, olet vaan niin saastaa.
    Vihan aikana me Pyhät, Jeesuksen seuraajat olemme jo Jeesuksen kanssa, ei vaikuta meihin, lestavihaa kyllä kestän.

    Jeesukselta on helppo pyytää näitäkin anteeksi. Eikös lehdessä lukenut äskettäin, että juuri lesta piireissä oli mieletön määrä pedofiliaa, ja kun kerran pyytää anteeksi, siitä ei saa koskaan puhua. Onnea herrasi Jeesuksen seuraamiseen. Hänkin oli vain vaarallinen villitsijä, joka siksi tuomittiin ristille. Eli nykyaikana kiihottaisi kansanryhmiä.

    Äänestä

Pieni osa uskovaisista hyväksikäyttäjistä jäi kiinni. Nämä raiskaukset olivat hyväksytty tapa mistä vaiettiin.

Äänestä
  • Juuri näin. Kerholaiset tunnistaa ja tietää kyllä mikä on totuus, mutta sitä sanota ääneen. Lapsiin kohdistuneet hyväksikäyttö tapaukset ja aikuisiin kohdistuneet raiskaukset, kotona ja työpaikoilla, on aina vaiettu. Ainakin pyritty hyssytelemään ja niitä on väheksitty, uhreja on painostettu ja syyllistetty. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan.

    Äänestä

  • Olipa kysymys sitten pedofiileista tai yhteisön "hoitajista" - joissakin tapauksissa samoja henkilöitä / sairaat ovat kiimallaan vahingoittaneet monia. Uskon, että useissa tapauksissa uhrista tehdään syyllinen/ houkuttelija, vaikka on täysin kysymys pedofiilin tai hoitajan kiimasta. Selvittämistapa ja yhteisön sisäiset menettelyt ja "lait" / salailu ja täysin syyttömien syyttäminen ja maineen mustaaminen on mahdollistanut väärintekijöiden salassa pysymisen. Asiat eivät vanhene eivätkä muutu miksikään. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

    Äänestä

  • Höpöhöpö. Kyse on täysin karmeista rikoksista, mutta ei missään tapauksessa hyväksytystä tavasta. Tunnen paljon vl:iä ja opetus sekä yleinen käsitys on se, että mitään seksuaalista toimintaa ei ole oikein olla kenenkään muun kuin oman vastakkaista sukupuolta olevan vihityn aviopuolison kanssa. Kaikki muu seksuaalisuus on syntiä ja väärin, eikä missään tapauksessa hyväksytty tapa silloinkaan, kun kyse ei edes olisi rikollisesta toiminnasta vaan pelkästään avioliiton ulkopuolisesta seksistä.

    Suureen yhteisöön kuten yhteiskuntaan muutenkin mahtuu kuitenkin erilaisia salaisesti toimivia ihmisiä, jotka voivat tehdä hirveyksiä suurimman osan tietämättä. Itse en ole koskaan kuullut kenenkään syyllistyvän tuollaiseen, paitsi kun joku tapaus on ollut julkisuudessa eli on tullut tutkinta / tuomio tms., ja uskoisin suurimmalla osalla olevan saman tilanteen. Syyllinen on tekijän lisäksi myös sellainen aikuinen, joka tietää asiasta, mutta vaikenee siitä.

    Hyvää tässä ikävässä asiassa on ollut se, että useampien silmät ovat avautuneet, että meikäläistenkin keskuudessa voi todella tapahtua tällaista, ja ihmiset ovat ehkä herkemmin tunnistamassa, jos joku käyttäytyy oudosti, jotta tekijät saadaan vastuuseen ja uhreille apua, ja jotta uusilta uhrilta vältyttäisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöhöpö. Kyse on täysin karmeista rikoksista, mutta ei missään tapauksessa hyväksytystä tavasta. Tunnen paljon vl:iä ja opetus sekä yleinen käsitys on se, että mitään seksuaalista toimintaa ei ole oikein olla kenenkään muun kuin oman vastakkaista sukupuolta olevan vihityn aviopuolison kanssa. Kaikki muu seksuaalisuus on syntiä ja väärin, eikä missään tapauksessa hyväksytty tapa silloinkaan, kun kyse ei edes olisi rikollisesta toiminnasta vaan pelkästään avioliiton ulkopuolisesta seksistä.

    Mihin tämä seuraava viesti viittaa? "Höpöhöpö. Kyse on täysin karmeista rikoksista, mutta ei missään tapauksessa hyväksytystä tavasta." Kuka täällä on kirjoittanut hyväksytystä tavasta? Sellainen tulkinta on täysin väärä. Ei ole oikein kieltää kaikkea mikä on negatiivista eikä vähätellä kenenkään kokemuksia. Tiedän, että sairaiden kiima on vahingoittanut monia syyttömiä. Se nyt vain on totta ja on ihan sama mitä sinä täällä asiasta kirjoitat. Tunnen itse kolme henkilöä, jotka esille tulleiden tosiasioiden valossa esiintyivät hoitajina oman kiimansa perusteella. Olisi mielenkiintoista tietää taustasi ja se millä perusteella puhut koko yhteisön edustajana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpöhöpö. Kyse on täysin karmeista rikoksista, mutta ei missään tapauksessa hyväksytystä tavasta. Tunnen paljon vl:iä ja opetus sekä yleinen käsitys on se, että mitään seksuaalista toimintaa ei ole oikein olla kenenkään muun kuin oman vastakkaista sukupuolta olevan vihityn aviopuolison kanssa. Kaikki muu seksuaalisuus on syntiä ja väärin, eikä missään tapauksessa hyväksytty tapa silloinkaan, kun kyse ei edes olisi rikollisesta toiminnasta vaan pelkästään avioliiton ulkopuolisesta seksistä.

    Suureen yhteisöön kuten yhteiskuntaan muutenkin mahtuu kuitenkin erilaisia salaisesti toimivia ihmisiä, jotka voivat tehdä hirveyksiä suurimman osan tietämättä. Itse en ole koskaan kuullut kenenkään syyllistyvän tuollaiseen, paitsi kun joku tapaus on ollut julkisuudessa eli on tullut tutkinta / tuomio tms., ja uskoisin suurimmalla osalla olevan saman tilanteen. Syyllinen on tekijän lisäksi myös sellainen aikuinen, joka tietää asiasta, mutta vaikenee siitä.

    Hyvää tässä ikävässä asiassa on ollut se, että useampien silmät ovat avautuneet, että meikäläistenkin keskuudessa voi todella tapahtua tällaista, ja ihmiset ovat ehkä herkemmin tunnistamassa, jos joku käyttäytyy oudosti, jotta tekijät saadaan vastuuseen ja uhreille apua, ja jotta uusilta uhrilta vältyttäisiin.

    Kirjoituksesi vastaa täysin omaa kokemustani. Olen lukenut tapauksista julkisuudesta ja täältä, mutta en henkilökohtaisesti tunne kuin yhden tuomitun, josta tulin tietoiseksi asian noustua julkisuuteen. Missä ovat ne "kerholaiset", jotka tietävät pf-tapauksista ja aktiivisesti salailevat niitä? No toisaalta, jos sellaisia on, tuskinpa he niistä minulle tulevat huutelemaan.

    Äänestä

Pitää muistaa, että seksuaalimoraali tulee nykyään anglosaksisesta maailmasta. Ennen Suomi kuuluu siinä suhteessa jonnekin idän ja lännen väliin, jossa ollaan sallivampia. Termiä raiskaus käytetään nykyään varsin väljästi, käsite Statuatory rape suomennetaan lähinnä raiskaukseksi, mutta se pitää sisällään kaikki lapsiin kohdistuvat tekomuodot. Yhdyntä on suomalaisessakin oikeuskäytännössäkin esimerkiksi sitä, että ns. heavy pettingissä työntää sormen emättimeen tai anukseen. Tuomioistuimet eivät esimerkiksi erottele sitä, että tapahtuiko teko väkisin tai yhteisymmärryksessä. Oikea pedofiili ei todellakaan tee yhdyntää peniksellään, etenkään pienen lapsen kanssa. Lasten raiskaajat ovat asia erikseen. Lisäksi korvaukset mitataan tekokertojen lukumäärän perusteella, eikä kärsittyä vahinkoa sinällään arvioida ollenkaan. Julkisessa keskustelussa ollaan hakoteillä liki kaikessa.

Äänestä

Tämä aiheettomasti leimaantuminen liittyy voimakkaasti myös hoitokokouksissa syyttömästi syytettyihin ja kärsineisiin ja hoitoleiman otsaansa saaneisiin. Pelkkä hoitamisen kohteeksi joutuminen oli hoitajien perimmäinen tarkoitus /ivan ja pilkan aihe. Tämän hetkisen tiedon valossa syyttömiä häpäistiin hoitajien syntielämän /tekojen peittämiseksi ja maineen säilyttämisekseksi. Asioiden selvittäminen on edelleen kesken.

Äänestä
  • Kukaan ei silloin ajallaan ymmärtänyt hoitajien käyttäytymistä oikein - he tarvitsivat apua.

    Äänestä

  • Saatana vie ja seurakunta vikisee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukaan ei silloin ajallaan ymmärtänyt hoitajien käyttäytymistä oikein - he tarvitsivat apua.

    Vieläkään ei tunnisteta narsisteja.

    Äänestä

  • Vl-liikkeen ympärille nostatetun pf-kohun sanottiin tapahtuneen "uhrin etu edellä". Pf-perheen muut jäsenet joutivatkin sitten "saatanalle" sosiaalisin eristyksin yms, ei hengellisesti, vaan kuvaannollisesti. Tuli uusia uhreja, ei seksuaalisen hyväksikäytön uhreja, vaan pf-kohun uhreja. Heitä kukaan ei muista. Palkinnot on jo pokattu.

    Äänestä

  • En ymmärrä, eihän lapsi ole syyllinen. Miksi hän ei sitten saisi kavereita??

    Äänestä

  • Nämä eivät missäön tapauksessa ole mitään pelkästään anteeksipyyntö-juttuja, joissa väärintekijä on korjannut tekojaan jopa vain kolmannen osapuolen kanssa eikä ollenkaan sen kanssa, jota asia koskee. Tämä vilpillisyys ei ole pätevä anteeksipyyntö. Ensisijaisesti asia tulee myöntää sille, jota kohtaan on menetelty väärin, tarkka selvitys väärin menettelyn syistä, katumus, anteeksipyytö, asioiden selvittäminen niin laajasti kuin asia on tiedossa ja mahdollisten korvausten maksaminen. Ns. maailmassa asiat osataan hoitaa. Anteeksipyytäminen on reilua ja kohdistuu aina juuri oikeaan henkilöön ja asiaan. Väärintekjjät saavat ansaitsemaansa julkisuutta, joka on osa ansaittua "rangaistusts".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä eivät missäön tapauksessa ole mitään pelkästään anteeksipyyntö-juttuja, joissa väärintekijä on korjannut tekojaan jopa vain kolmannen osapuolen kanssa eikä ollenkaan sen kanssa, jota asia koskee. Tämä vilpillisyys ei ole pätevä anteeksipyyntö. Ensisijaisesti asia tulee myöntää sille, jota kohtaan on menetelty väärin, tarkka selvitys väärin menettelyn syistä, katumus, anteeksipyytö, asioiden selvittäminen niin laajasti kuin asia on tiedossa ja mahdollisten korvausten maksaminen. Ns. maailmassa asiat osataan hoitaa. Anteeksipyytäminen on reilua ja kohdistuu aina juuri oikeaan henkilöön ja asiaan. Väärintekjjät saavat ansaitsemaansa julkisuutta, joka on osa ansaittua "rangaistusts".

    Anteeksipyyntö ja -anto ovat oma teemansa, ei tämän viestiketjun avauksen fokus, mutta sopii käsiteltäväksi myös avauksessa esiin nostettuun rikokseen, oikeudettomaan nimien julkaisuun tällä palstalla.

    On tullut esille, että hyväksikäytöstä tuomitun lapsi on menettänyt kaikki kaverinsa bestiksiä myöten, kun isän nimi on vuodettu vihasivustolle, josta asia on lopulta päätynyt myös lasten kouluihin ja bestisten tietoon. Pedofilia ei tosin tietojeni mukaan tartu spitaalin tavoin isästä lapseen, mutta ihmiselle on - ehkä laumavietistä johtuen - tyypillistä, että hylkiöitä kartetaan. Vanhemmat voivat ohjeistaa lapsiaan, että kannattakohan sinun sen kanssa kaveerata, kun kuultiin tällaista.

    Mitä pitäisi siis nimien vuotamisella lapsia vastaan rikkoneiden tehdä noilla periaatteilla? Osoittaa katumusta, pyytää anteeksi nimien julkaisua ja sopia vahingonkorvauksista rikotuille syyttömille lapsille. Luultavasti aiheutetut psyykevauriot eivät ole korjattavissa, mutta vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan aiheutuneet vahingot voivat olla korvattavissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä eivät missäön tapauksessa ole mitään pelkästään anteeksipyyntö-juttuja, joissa väärintekijä on korjannut tekojaan jopa vain kolmannen osapuolen kanssa eikä ollenkaan sen kanssa, jota asia koskee. Tämä vilpillisyys ei ole pätevä anteeksipyyntö. Ensisijaisesti asia tulee myöntää sille, jota kohtaan on menetelty väärin, tarkka selvitys väärin menettelyn syistä, katumus, anteeksipyytö, asioiden selvittäminen niin laajasti kuin asia on tiedossa ja mahdollisten korvausten maksaminen. Ns. maailmassa asiat osataan hoitaa. Anteeksipyytäminen on reilua ja kohdistuu aina juuri oikeaan henkilöön ja asiaan. Väärintekjjät saavat ansaitsemaansa julkisuutta, joka on osa ansaittua "rangaistusts".

    "Väärintekjjät saavat ansaitsemaansa julkisuutta, joka on osa ansaittua "rangaistusts"."

    Kahden vuoden rikostuomion saaneiden nimet voidaan pääsääntöisesti julkaista mediassa, mutta ei tapauksia, joissa julkaisusta voi olla haittaa rikoksen uhrille. Pitäisi saada oikeuskäytäntöä myös asiaan, jossa julkaisusta voi aiheutua haittaa rikoksen tehneen syyttömille perheenjäsenille.

    Päteekö ko. kahden vuoden raja internetissä? Luulen, että jos julkaisee alle kahden tuomion saaneen nimen netissä, ottaa riskin.

    Arvuuttelemalla pedofiiliksi jotain ilman näyttöä syyllistyy varmasti aina kunnianloukkaukseen. Silloin on kyse vain siitä, tekeekö asianomistaja rikosilmoituksen ja saadaanko arvuuttelija selvitettyä.

    Äänestä

Avauksessa mainittu oikeustapaus on tämä: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201707212200278719

Ko. linjausta ei ollut kymmenisen vuotta sitten, jolloin tämä palsta kävi ylikierroksilla nimien julkisteluissa ja arvuutteluissa.

On syytä erottaa toisistaan kaksi asiaa: nimen julkaisusta syylliseksi tuomitulle koitunut haitta ja nimen julkaisusta syylliseksi tuomitun syyttömille perheenjäsenille koitunut haitta. Käsitykseni mukaan "pedofiilien metsästäjän" tapaus keskittyi lähinnä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä rikostuomion saaneille nimien julkisteluista koituneisiin haittoihin. Itse haluan ottaa esille kohussa unohdetut: syyttömät perheenjäsenet, jotka eivät ole hyväksikäyttäjiä eivätkä hyväksikäytön uhreja.

On järkyttävää, että syytön lapsi menettää kaverinsa ja alkaa käyttäytyä itsetuhoisesti palstan raakojen kirjoitusten seurauksien vuoksi. Ilman muuta moraalinen vastuu on, mutta löytyisikö asianomistajia, jotka saattaisivat vahingonaiheuttajat myös rikosvastuuseen ja vahingonkorvausvastuuseen.

Luultavasti ihmisrauniot eivät siihen pysty.

Äänestä
  • Eräs innokkaimmista nimien julkistelijoista kertoi omaavansa kaksi oikeustieteellistä tutkintoa ja ajavansa mersulla.

    Hänellä olisi varmaan pätäkkää korvata omaisille aiheutuneita vahinkoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Seurasin kymmenisen vuotta sitten pf-kohun aikaan, miten tällä palstalla nimettiin ja arvuuteltiin pedofiileiksi nimeltä mainiten ainakin pariakymmentä ihmistä. Tiedän kunnianloukkaustuomioita tulleen. En kuitenkaan tiedä, onko tämän palstan kirjoitusten perusteella jaettu tuomioita kunnianloukkauksista tai yksityisyyttä koskevan tiedon levittämisestä.

Ajattelin silloin, että noiden ihmisten lapset tulevat kokemaan sellaisen kouluhelvetin, että heistä ei välttämättä terveitä ihmisiä kasva.

Jani Kaaro julkaisi joitakin vuosia sitten artikkelin, jossa hän käsitteli pf-kohua valemuiston näkökulmasta. En käsittele itse artikkelia tässä siitä näkökulmasta enkä pidä uskottavana, että valemuisto olisi selittävä tekijä merkittävässä osassa hyväksikäyttöjä. Otin artikkelin esille siitä näkökulmasta, että siinä todettiin erään tuomitun lasten kokeneen kouluhelvetin asian saaman julkisuuden vuoksi. Se, mitä arvelin ja pelkäsin viestejä täällä lukiessa tapahtuvan, vahvistettiin artikkelissa todeksi.

Olen tavannut erään tuomitun lapsen, joka vaikutti täysin ikätasostaan poikkeavasti masentuneelta. Uskon syy-yhteyden tämän palstan julkistelujen ja lapsen alakulon välillä olevan olemassa. Uskon, että pedofiilin lapseksi leimatun voi olla vaikeampaa saada kavereita. Yksin jäävä lapsi voi joutua kuulemaan"raiskasiko isäsi sua viime yönä" -tyyppisiä kysymyksiä. Vakavia psyykevaurioita aiheuttavan kiusaamisen riski on huomattavan kohonnut.

Kuulopuheina olen kuullut perheestä, jonka jäsenet ovat aivan rikki pf-tapauksen saaman julkisuuden seurauksena.

Jos tätä lukee joku pf-perheeseen kuulunut henkilö, jolla ei ollut mitään tekemistä toisen perheenjäsenen tekemänb rikoksen kanssa ja joka on kokenut vahinkoa tämän palstan raakojen kirjoitusten seurauksena, niin rohkaistuisitko kirjoittamaan kokemuksistasi anonyymisti? Minusta ei ole oikein, jos yhden perheenjäsenen pahasta teosta on saanut julkisen rangaistuksen koko perhe sen vuoksi, että jotkut ovat julkaisseet tai arvuutelleet tekijöiden nimiä tällä palstalla omin lupinensa. Julkistelu on linjattu oikeuden päätöksellä laittomaksi joitakin vuosia sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu