Mainilan laukauksista ei ole sanaakaan tässä 1961 uudistetussa historian oppikirjassa Keskikouluja varten. Etupiirisopimuksesta ja sen salaisesta Lisäpöytäkirjasta ei myöskään kerrota mitään. Muutenkin Talvisodan syttyminen kuvataan kummallisesti, eli sota vain syttyi.
Kyllä Suomessa tiedettiin jo 1938 elokuussa mitä Stalin ja Ribbentrop olivat sopineet Moskovassa.
Hupaisa juttu salaisen Lisäpöytäkirjan olemassaolosta kerrotaan kirjassa Stalinin istunnot sivulla 11-12.
"16.12.1975 Neuvostoliiton koulutiedeakatemian opetusmateriaalin ja -menetelmien tieteellisen tutkimuslaitoksen historian opetuksen laboratorion johtaja A.G. Koloskov huomautti tiedotustilaisuudessa, ettei vuonna 1939 solmittuun Neuvostoliiton ja Saksan sopimukseen liittynyt mitään salaista lisäpöytäkirjaa, jossa olisi sovittu Suomen kuulumisesta Neuvostoliiton etupiiriin ennen Talvisotaa, vaikka suomalaisissa oppikirjoissa näin väitetään.
Suomen kouluhallitus tutki asiaa ja oli yhteydessä ulkoministeriöön. Helsingin yliopiston poliittisen historian laitokselta saatiin professori Keijo Korhosen allekirjoittama lausunto, jonka perusteella kouluhallitus pysyi entisellä kannalla eli ns. Ribbentrop-sopimuksen salainen pöytäkirja on siis Suomen kouluissa edelleen historiallinen tosiasia.
Ote Keijo Korhosen 21.4.1976 päivätystä lausunnosta: "Salaisen pöytäkirjan oikeaperäisyyttä tuskin voi epäillä, sillä siihen ja ko.etupiirijakoon on Saksan ja Neuvostoliiton välisessä diplomaattikirjeenvaihdossa hyökkäämättömyyssopimuksen solmimisen ja saksalaisneuvostoliittolaisen sodan alkamisen välisenä aikana monissa erilaisissa yhteyksissä viitattu siihen eikä niin ollen näitä historiallisen tapahtumisen välittöminä osina syntyneistä kirjallisia jäänteitä voi väittää väärennöksiksi ilman erittäin vahvoja näyttöjä. Lisäpöytäkirjaan viitattiin jo Nürnbergin oikeudenkäynnissä syytettyjen puolelta usean kerran, mutta Neuvostoliiton pääsyyttäjä esitti siihen aina vastalauseen. Neuvostoliitto ei myöhemminkään ole myöntänyt pöytäkirjaa tehdyn. Ensi kerran sen teksti julkaistiin 1948 Yhdysvaltojen ja englannin ulkoministeriöiden julkaisemissa Auswärtiges Amtin alkuperäisasiakirjojen kokoelmissa ja sitä on Neuvostoliiton kiistämisestä huolimatta lännessä ilmestyneissä tieteellisissä teoksissa käytetty luotettavaksi katsottuna lähteenä. Kysymystä on sivuttu myös suomalaisneuvostoliittolaisissa historiaseminaareissa, joissa tiettävästi neuvostoliittolainen kanta on ollut ennallaan."
Stalinin istunnot, Suomen ja Baltian kohtalo Neuvostoliiton asiakirjoissa 1939-40, toim. Antero Kautto, Kustannuspiste Oy, 1982
https://agricolaverkko.fi/keskustelu/viewtopic.php?p=21586&sid=3e50a6c606fc9657b4cb15365e427af4#p21586
Tämä kirja on kyseessä:
Keskikoulun Suomen historia
Sarva - Mantere
454 s. 21. painos, 1961 WSOY
(Sarva Oskari - Mantere Gunnar)

Vastaukset 12
Vanhimmat
Pitää olla 1939 eli korjataan ennenkuin joku alkaa riekkumaan kirjoitusvirheestä!
"Kyllä Suomessa tiedettiin jo 1939 elokuussa mitä Stalin ja Ribbentrop olivat sopineet Moskovassa."
"Mainilan laukauksista ei ole sanaakaan"
Piti alkaa tarkistamaan muistikuvia kirjasta. Mainilan laukaukset mainitaan Molotovin puheita selostettaessa yhden kerran s. 414. Sen muistin aloituksessa väärin ja korjaan tässä.
Etupiirijaosta ei mitään, mutta elokuussa 1939 solmittiin Ystävyyssopimus. Saksan hyökättyä Puolaan syyskuun alussa NL otti osan Puolaa valvontaansa ja ryhtyi sopimuksen turvin varmistamaan läntistä rajaansa. (S.411)
Suomi sodassa 1939-1940 ja 1941-1945
Sivut 410-431
Suomettuneena YYA-aikana Suomi joutui joustamaan jopa oman historiankirjoituksensa suhteen taipumaan Neuvostoliiton mallin mukaan! Tuo vaihe loppui vasta 1991 Neuvostoliiton romahdettua, jolloin maa alkoi tunnustaa osaa pahimmista valeistaan, kuten Katyn ja M-R-sopimuksn salainen lisäpöytäkirja!
Kerropas sitten esimerkkejä näistä Suomen historiankirjoituksen taipumuksista.
Etkö lukenut avausta? Kerrottiin Talvisodasta ilman Mainilan laukauksia ja ilman mainintaa M-R-sopimusta esimerkkinä. Kannattaa lukea edes kerran ketju läpi ettei kysy turhia.
Kainuussa erään kirkonkylän oppikoulussa oli historianopettajana eräs pieni vanhapiika. Historian oppikirjaksi oli valittu Vuosisadat vierivät -kirja ja siinä oli useampia osia, olikohan 1-3 osat. Tämä kirjasarja oli surkean suomettunut kotimaan tapahtumien osalta ja koko 5 vuoden aikana EI käyty läpi Suomen tapahtumia 1900 -luvulla. Sotaa koskevat asiat opettaja "loikki" sillee, että sitten keväällä käsitellään näitä juttuja. Sitä kevättä ei tullut kertaakaan kun koulu aina loppui sopivasti. Olen sitten kerännyt nämä Vuosisadat vierivät -kirjasarjan ja katsonut miten Maailmansodat käsiteltiin ja miten Suomen sodat 1939-40 ja 1941-45 käsiteltiin. Kirjasarja on todella surkea näiltä osin.
Tämä pieni vanhapiika oli noin 30-35 vuotias ja hän oli keskittynyt 1400 - 1500 -lukuun ja sielhä on jostain syystä eniten jääneet mieleen Espanjan Filip Kauniin ja Isabellan nimet jne. Niistä hän tykkäsi selittää innolla.
Kyllä kouluissa pitäisi keskittyä kunnolla Suomen historiaan ja 1900 -luvun tapahtumiin. Nykynuoret ei tunnu näistä tapahtumista tietävän juuri mitään.
Tämä tyypi näkyy rustailleen ko. sarjasta ainakin 2 ensimäistä osaa ja monta muuta historian oppikirjaa. Liekö nekin yhtä suomettuneita?
Tämä ei jotenkaan tuntuisi olleen suomettumisen ajan kärkiapostoli:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kai_R._Lehtonen
3. Osan näkyykin tehneen Veikko Huttunen ja tämä osa taitaa käsitellä Suomen tapahtumia 1900 -luvulla.
Vaivaako dementia?
"Piti alkaa tarkistamaan muistikuvia kirjasta. Mainilan laukaukset mainitaan Molotovin puheita selostettaessa yhden kerran s. 414. Sen muistin aloituksessa väärin ja korjaan tässä".
Missä kouluissa v. 1961 tehty kirja on käytössä?
Oppikirjoja tarkistetaan koko ajan ja ne hyväksytään vuosittain ihan muualla kuin tällaisella palstalla.
Mantere-Sarva oli 60-luvun oppikouluossa yleisesti käytössä.
”Missä kouluissa v. 1961 tehty kirja on käytössä?”
HeHe! Heti tänne luettelo aakkosjärjestyksessä niistä kouluista, joissa käytettiin! Ikivanha stallarikikka!
Ainakin suur-Helsingin kouluissa kirja oli yleisesti käytetty ja noissa kohdissa tietty YYA-painotus näkyy selkeästi!
Oppikirjat vastaavat oman aikansa käsitystä kaikissa oppiaineissa.
Ne tarkistetaan vuosittain asiantuntijoiden toimin.
Opiskelijat voivat halutessaan hankkia tietoja rajattomasti niiden ulkopuoleltakin.
” Oppikirjat vastaavat oman aikansa käsitystä kaikissa oppiaineissa.
Ne tarkistetaan vuosittain asiantuntijoiden toimin.”
Näin on yleisesti, MUTTA SUOMETTUNEENA YYA-aikana ei Suomessa ollut viisasta laittaa oppikirjaan oikeata versiota vaan vain neukulle kelpaava versio!
”Opiskelijat voivat halutessaan hankkia tietoja rajattomasti niiden ulkopuoleltakin.”
Kyllä ensiopit historiasta opittiin koulussa ja sen välineillä ja surullinen tosiasia on se, että Suomessa historiankirjassa tarjottiin Suomen koululaisille neukkua myötäilevää versiota asioista!