Ja nyt hajaantuivat ympäri Suomea levittämään tautia. Läheiset ovat suuressa vaarassa vakavaan tautiin sairastumisessa.
Yli 10% Pietarikävijöistä Koronan kuorissa.
Anonyymi
114770
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 114
Vanhimmat
Vastuuttomien ihmisten toilailut käyvät veronmaksajille kalliksi. Edellinen sulku maksoi jo 25 000 000 000 euroa ja seuraavan on kalliimpi.
ei tästä ketään muuta voi syyttää kuin viranomaisia. ne tän homman ryssi ihan totaalisesti. ketään ei olisi pitänyt edes päästää rajan yli jonkun typerän potkupallon takia.
viranomaisten on nyt vain kannettava vastuunsa. kansalaisten syytteleminen antaa avuttoman ja epäammattimaisen kuvan.
Sitä kuitenkin luulisi, että ihmisillä itselläänkin olisi ajattelua varten aivot.
No ei ole ainakaan äänestyskäyttäytymisestä päätellen. SOTE saatettiin maaliin Sanna Marinin johdolla, tähän ei ole kyennyt ketään muu viiteentoista vuoteen ( 15 vuotta )
Viranomaiset ovat liian sinisilmäisiä edelleenkin. Mikä helkkarin pyhä lehmä potkupallo oikein on?
Hirveä kitinä, samoin kuin alkoholin kanssa, jos jotain rajoituksia laitetaan.
Ei tuolla porukalla ollut aivoja. Ja jos itse ovatkin nyt oireettomia, silti tartuttavat muut ihmiset. Että tämäkin vielä, juuri kun oltiin jo voiton puolella.
Mahtaa lääkäritkin olla turhautuneita.
Viranomaiset ei ole estäneet suomalaisten matkustamista pois maasta tai palaamasta Suomeen missään vaiheessa pandemiaa. Suosituksia on annettu eikä yksikään viranomainen ole suositellut ketään matkustamaan Venäjälle.
Uusi "sote" on niin torso, ettei siitä edes jaksa lehdistö innostua.
Kaikki tietävät, että käytännössä mikään muu ei muutu kuin että joillekin sairaalapampuille saadaan isommat palkat.
Palleja voi potkia omalla pihalla ja alkoholin tekmiseen ei tarvitse olla rakettitieteilijä.
Nyt stupidot mahdollistavat taas uuden virusversion synnyn, ikinä ei päästä siitä eroon.
Sano jo muuta. En jaksa ymmärtää, että aikuiset miehet sian kusirakon perässä juoksentelevat mielettömästi pitkin kenttää. Ymmärtäisin paremmin jos keskenkasvuiset poikaset. Mutta että aikuiset miehet. Sitten toiset hullut sitä menevät katsoon vieläpä toiseen maahan.
Eikö oma äly sanonut mitään? Ei muuta kuin Pietariin!
Vian ei tarvitse olla suuri, mutta jos se on päässä...
Hämmästyttävää on, että isot miehet potkivat palloa ja vielä ihmeellisempää on, että kun yksi potkii, niin toinen katsoo kun hän potkii - koronaviruksen aiheuttaman vakavan taudinkin uhalla.
Vittuako sinne lähtevät paikanpäälle typerää jalkapalloa katsomaan ja riskeeraamaan koronalla, kun ottelut näkee tv:stä.
Yksi jalkapallofani oli saanut negatiivisen tuoksen ja lähti palattuaan suomeen tartuttamaan suomalaisia baariin, ajeli taksilla ympäri kaupunkia ja kävin tartuttamassa ihmsiä julkisilla paikoilla.
Nämä jalkapallofanit ilmeisesti haluaa, että suomen koronatilanne on liian hyvä, se pitää huonontaa ja saada koko maa taas kiinni.
Ulkomailla kävijöille ja sieltä palaaville ei mitään vapaahetoista karanteenia, kun eivät sitä noudata, vaan määtättävä valvottuun korona karanteeniin lukittuun tilaan, josta ei pääse pois, ennnenkuin vähintään pari viikkoa on ollut karanteenissa, ei niihin muut keinot tepsi.
Kaikkien suomalaisten kova työ, vaiva ja uurastus koronan nujertamiseksi on mennyt hukkaan näiden typerien jalkapallofanien takia, eivät edes häpeä, eivätkä kadu tekemisiään.
Muut yrittävät kaikkensa toimia järkevästi ja sitten aina löytyy muutama idootti ja muutama imbesilli, jotka pilaavat kaikkien elämän itsekyydellään, tai ymmärtämättömyydellään.
Mikään ei saa miestä itkemään, huutamaan, mölyämään otsasuonet ratkeamispisteessä, muuta kuin se, kun toinen mies potkaisee tai pukkaa pallon ohi maalin. Joskus harvoin se, kun pallo meneekin maaliin.
Olivatko kisat tuon väärti, ja ei edes pärjätty kisoissa?
Tuliko menestys yllätyksenä?
Oliko oikeasti mitään realistista mahdollisuutta menestyä.
Ei.
Suomessa on kuollut koronaan noin 1 ihminen jokaista 100 sairastunutta kohti. Lisäksi tehohoitoidon kurkkuhengitysputkeen on joututut 2-3 jokaista 100 kohti. Moni on saanut lisäksi sairauden jälkeen pahoja ja mahdollisesti parantumattomia jälkitauteja, mm. hermoston ja aivotoiminan suhteen.
Ilta Sanomien VALEHTELEVAT feikkikoronatoimittajat ovat koko kevään suu suurena huutaneet, että Ruotsissa on Ruumisvuoria!
Vaikka Ruotsi on viikosta 5 asti ollut:
Alikuolleisuudessa, kuten seuraavasta käy esille:
https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps
Ruotsi on koko kevään, ja jo miltei joulusta asti ollut alikuolleisuudessa! Selviää, kun avaat linkin ja klikkaat Ruotsin käyrää.
Valhettelevat koronatoimittajat ovat toimineet muun muassa:
ZERO
COVID
FINLAND
LASSE LEHTOSEN PYYNNÖSTÄ, ja heitä sponssaillen.
Samaa feikkisakkia koko lehti.
Valo yritetään vieläkin kääntää sivuun.
-Iron Maiden-
Mutta kun se virologi, ja rokote ei ole täydellisiä.
Itseasiassa ihan saatanan vaatimattomia.
t. Satan
Ps. Ja puheesi liioiteltuja asiayhteydestä johtuen.
Sama
Useita tulee siis menehtymään ja sairastumaa. Loppuiäkseen, kun muutaman törpön oli pakko päästä mukaan kisoihin katsomoon.
Kisat televisioitiin. Sen olisi pitänyt riittää.
Niin niin Feikkaajien nuolija.
Voithan seuraavat 900 vuotta katsella niitä kisoja vain TV:stä pahvikatsomoille.
Koska korona ei kuitenkaan katoa, ja sinä valehdellen, että katoaa, vaadit edelleen rajoitusta. Vaadit vielä rajoitusta asiasta, joka oireton nuha useimmille. Senkin sinä valehtelit muuksi.
Mistä näitä oikeastaan riittää?
Neva Toursin bussimatkalla 22.-23. kesäkuuta Pietarista palanneiden tulee välttää kontakteja perheen ulkopuolisiin henkilöihin ja hakeutua koronatestiin 72 tunnin kuluttua maahan saapumisesta.
Kyseinen altistusuhka koskee yhteensä viidentoista linja-auton matkustajia. Kaikki autot lähtivät Pietarista 22. kesäkuuta klo 12 suunnaten eri puolille Suomea.
THL suosittelee edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista Venäjälle, jossa tautitapaukset ovat kasvussa.
No kenelle tämä oli yllätys?
Jos lauma futisfaneja menee alueelle missä riehuu herkästi tarttuva
intianvariantti, ovat toistensa perseessä kiinni , kaulailevat ja huutavat toistensa suihin ja läträävät oluen ja viinan kanssa kylki kyljessä.
Niin ei ole yllätys että virus leviää jokapuolelle Suomea.
Mikä on se ihme, että ei itse voisi katsomisen sijaan harrastaa jotain urheilulajia, vaikka potkia potkupalloa, tai mitä tahansa istumisen ja kaljanjuonnin sijaan?
Varmasti ylpeilevät käytöksellään, turpaan sietäisivät saada tuollaiset välinpitämättömät hunsvotit, joiden takia korona pitkittyy ja asiaan syyttömät eli kaikki ne suomalaiset, jotka ovat rajoituksia tarkoin noudattaneet joutuvat kärsimään.
Ei yksikään jalkapallo kisamatka fani ole koronasta kärsinyt yhtään mitään, eikä noudattaneet rajoituksia, kun eivät halua korona loppuvan, siksi matkustivat venäjälle alueelle, jossa intian variantti riehuu, luunappi otsaan tuolaisille, perskules.
Niinpä.
Terveys edellä mennään.. muka.
Tuli Juhannuspommi. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008082614.html
https://www.verkkouutiset.fi/thln-mukaan-pietarin-tartuntoja-jo-lahes-sata/#be671072 Äärettömän pahalta näyttää, eikä vaan näytä, vaan on.
Ilta Sanomien VALEHTELEVAT feikkikoronatoimittajat ovat koko kevään suu suurena huutaneet, että Ruotsissa on Ruumisvuoria!
Vaikka Ruotsi on viikosta 5 asti ollut:
Alikuolleisuudessa, kuten seuraavasta käy esille:
https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps
Ruotsi on koko kevään, ja jo miltei joulusta asti ollut alikuolleisuudessa! Selviää, kun avaat linkin ja klikkaat Ruotsin käyrää.
Valhettelevat koronatoimittajat ovat toimineet muun muassa:
ZERO
COVID
FINLAND
LASSE LEHTOSEN PYYNNÖSTÄ, ja heitä sponssaillen.
Samaa feikkisakkia koko lehti.
Valo yritetään vieläkin kääntää sivuun.
-Iron Maiden-
Suvivirsi muuttuu kuukauden sisällä hautajaisvirreksi.
Kävivät katsomassa kun nämä ukulit karsiutuvat jo heti alkuun.
Onneksi tuo Suomi tippui jo kisoista, niin ei tarvitse lisää tautia maahan tuoda.
Suomen tippuminen oli onni
Täytyy olla laitosvalmis idiootti jos ryssalaan menee vapaaehtoisesti!
Urpot reissaa taas vastuuttomasti ja käyttäytyvät täysin idioottimaisesti, teidän urpojen takia Suomi taas suljetaan.
Miksei ne ottaneet enen lähtöänsä tuota erittäin tehokasta korona rokotetta heheh!
Ei sitä niin vaan ”oteta” Rokotukseen kutsutaan, jokainen vuorollaan. Sinutkin sitten joskus
Hallituksen syy ja yksin hallituksen.
Kuinka niin, eikö nämä potkupallinaamat osaa ajatella omilla aivoillaan? Pitääkö jonkun aina olla kädestä pitämässä, neuvomassa ja holhoamassa??
Haitanneeko tuo kun istuu päivästä toiseen kotonaan maski naamalla ja rokotteet nahan alla?
Jalkapalloääliöt laitettava kuukauden keskitysleirikaranteeniin jollekin Lapin suolle jossa verenhimoiset mäkärät, hyttyset ja paarmat imevät nämä kuiviin ja paukamille.🦟
Saisi mennä Venäjälle takasin kaikki ja tulkoon takaisin kun todistavat olevansa terveitä ja kaikki tietenkin omalla kustannuksella.
PS. Venäläinen todistus ei kelpaa Suomessa.
Ja "yllättäen" levittäjät jälleen vapaan kasvatuksen saaneita, kusipäisiä apina-aivolohkoisia nuoria miehiä.
50 kpl tämän päivän THL: n ilmoittamista 123 tartunnasta oli 20-30 vuotiaita
Toivottovasti pääsevät sairaalaan.
Helvetin vajaaälyisiä vellihousuja pitää olla, kun sinne lähtee. Olisivat muuttaneet sinne.
Saikohan kana-aivokin koronan, en ihmettelisi.
Levittää seurakuntalaisiin vai meiköhän nyt Himokselle elostelemaan ja levittämään siellä nuoriin tautia.
Pääministeri yllytti suomalaisia kisamatkalle Pietariin kun poseerasi huuhkaija paidassa. Saadaanko asiaan selvyys?
Kuka teki päätöksen päästää nämä rajalta läpi ilman testiä?
Kenen on vastuu?
Hyvä kysymys ! Hallituksen akat ovat suu vaahdossa selittäneet rajoilla olevan testit ja karanteeniin ohjaukset kunnossa. Ja paskaa ovat puhuneet koko ajan.
Venäjä ja Britannia, kuten Intiakin ovat onnellisessa tilanteessa sen suhteen, että virus on siellä sisällä.
Muut joutuvat kärvistelemään ja torjumaan sitä jatkuvasti.
Ja leviää se kyllä muuallakin. Itseasiassa ihan hyvin. Ja loppua ei näy.
Ostivat sadalla miljoonalla koronatestejä, eikä silti ole resursseja, toinen yritys olis hoitanut paljon halvemmalla ja maksut todellisten testien mukaan.
Vouhoti ouhoti houhoti mouhoti.
Kun ajattelee, kuin helvetin vaikea on laittaa takaisin rajoitukset. Akat monta vikkoa neuvotteluissa. Olisi pitänyt pitää rajat kiinni niin kauan, kuin olisi ollut tarve.
Miksei testejä ostettu ja osteta kotimaiselta valmistajaltam
Usea firma Suomessa tekee suomalaisella työvoimalla koronatestejä.
Täytyykö aikuisia ihmisiä paimentaa ja vahtia kuin pikkukakaroita, eikö näillä potkupallisteilla oma järki riitä??
Evoluutio se vain taas karsii tyhmimmästä päästä, eli mölyapinoiden lajiin kuuluvat kaljapalloapinat sairastuu ja kuolee.
Olemattomaan koronanuhaan kukaan kuole 😂😂😂
Vasta sitten se on olematon, kun WHO sanoo nöyrästi, ja pyytää anteeksi. Anteeksi kamalasti, me vähän liioiteltiin, ei se niin paha olekaan, ja silti meidän rokotteet ei tätä nuhaa pysty hävittämään.
Olemme voimattomia, nuha pysyy maailmassa.
Sitten korona on sitä, mitä on koko ajan ollutkin. Ihan viaton virus muiden joukossa.
Vakavaan tautimuotoon kyllä.
Koko vakava tautimuoto, selittelyt siitä ovat Valeita, äärimmäistä huijausta, väkivaltaa, tuhoamista. KOSKA: maailmassa on vaikka kuinka paljon vakavampia tautimuotoja kuin korona,
Ihmiset ovat tullut osaksi petoa, joka syö oman kätensä. Syö ihmisen joka on tullut osaksi petoa.
Tämä peto on WHO, ja järjestöön liittyvä lääkärijoukko, jotka ovat aloittaneet pakottamisen ja uhkailun ja valehtelun.
Ennen lääketiedettä saattoi ihailla ihan aiheesta, siitä on vain vähän aikaa, mutta nyt Tuo peto; lääkärit ja WHO houkuttelee ja pakottaa ihmisen osaksi itseään, ja sitten peto syö oman kätensä. Ihmisen, joka on toiminut pedon näkemysten mukaisesti.
Jatkuvat rajoitukset toistuvat, uudelleen ja uudelleen, maskivaatimuksille ei näy loppua, ja rokotukset johtavat uusiin rokotuksiin ja rajoituksiin.
Siinä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin että hankit paremman isän ja jätät sen pedon:
Leave it
REMOVE IT
Koronahelppoheikit kertoivat, että on olemassa sellainen koronaton maailma.
Nämä ovat sellaisia uskonlahkolaisia, joihin heikkopäiset ihmiset laittavat toivonsa, ja joille antavat rahansa.
Olemattoman koronauskonnon 😂
Tietämättömyys, ymmärtämättömyys ja fatalilismi tekevät nopeaa tuhoa, ei yksin sairauksien kohdalla vaan myös ylipäätään ihmiselämän keskuudessa.
Toihan oli arvattavissa miten tulee käymään, tuskin oli yllätys kellekään normaalille ihmiselle.
Pitäskö vanhusten suojelemiseksi pistää rajat kiinni. Terveille hyväkuntoisillehan tuosta nuhasta ei mitään haittaa ole.
Kun ei se terveelle vahuksellekaan ole oikein vaarallinen. Nämähän ovat kaikki Suomessakin niin sanotusti siihen kuolleet viimeaikoina olleet rokotettuja, ja lisäksi sairaina ja sairaalassa, kuten nyt Päijät-Hämeessäkin tämä sisätautiosaston epidemia.
Siellä sairaaalassa olleiden sairaiden ikähaarukka yletti 100 vuoteen.
"Ja vielä pitäisi jaksaa" , sanovat viranomaiset ja samaan aikaan porukka tuo ulkomailta virusta.
Sieltähän se tuli alunperinkin, turistien mukana., ei se mikään yllätys ole nytkään.
Siperiaan kaikki pallopäät ym vastuuttomat.
Ongelma näissä varianteissa on, että ne ovat liian lieviä. Tappavuus ei kasva suhteessa leviämisherkkyyteen. Eli kiinalaisessa laboratoriossa ei DNA manipuloinnit menneet aivan putkeen.
Virus tulisi ottaa uudelleen leikkauspöydälle ja tällä kertaa muokata sitä niin, että tappavuus vähintään satakertaistuu. Nykyisellään virus pitää ihmiskuntaa "löysässä hirressä" vuodesta toiseen.
Tappaishan se loistavalla prosentilla huonokuntoiset vanhukset. Varmaan pari miljardia lähtis. Ei kai siittä niin tehokasta pidä tehdäkkään että kaikki lähtee.
Sehän satakertaistuu jos tarttuvuus satakertaistuu. Eli kaksin, nelin, kahdeksan... hups. Sehän jo 128 kertaistui!
Suorastaan kiusallisen hyvin menee rokotteenkin läpi, mutta silti ei tapa.
Tarviiko tässä nyt pitää koko maata ja rajoja kiinni seuraavat 300 vuotta, jotta vain sairaala pääsee helpommalla?
Eikö he itse arvosta kaapua. Kaapuhan on kunniallinen, arvokas ja kiva pitää päällä sairaalassa. Kaavun avulla jotkut ovat tienanneetkin.
Mitä sä selität?
Tän käyrästön mukaan se on tappanut tosi kehnosti verrattuna siihen, mitä IltaSanomat kertoili.
https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps
Ruotsi on ollut alikuolleisuudessa melkein joulusta asti, niin ettei siihen ole edes variantti ehtinyt vaikuttaa.
Katsokaas ja lukekaa ILtasanomista juttu junamatka Pietarista - Viipuriin, ei ole koskaan tuntunut näin pitkältä . Ei ihme, että virus leviää Venäjällä.
Ottaako hallitus täyden vastuun tässä tapauksessa vai syytelläänkö virkamiehiä ?
Syyllinen on löydyttävä näihin urheiluhullujen testaamatta jättämisiin.
"On myös ihmeellistä, millaisen määrän energiaa venäläiset ovat valmiit käyttämään koronasääntöjen välttelyyn. Kuuliainen suomalainen voisi erehtyä luulemaan, että olisi paljon helpompaa ja kaikille turvallisempaa, jos ihmiset vain yksinkertaisesti noudattaisivat maskisääntöä sen reilun tunnin junamatkan verran.
Mutta ei. Maskisäännön välttelystä tehdään kuin kansallinen urheus- ja oveluuskilpailu, ja sääntöjen onnistunut välttely näyttää tuovan ihmisille aitoa tyytyväisyyttä."
Putinin pitäisi kieltää kansalta maskin käyttö. Niin johan pysyisi rätti naamalla.
Ei ole ihme että leviää.
Koska se sitten lakkaa leviämästä? Ensi vuonna vai sadan vuoden päästä.
mutta missä nyt viipyy saulimme järkyttynyt järkytys !
ja kansa alkaa kaivata myös pientä runoa tähän onnettomaan hallinnon kyvyttönyyteen, milloin tämä loppuu.
Justiinsa kuten uumoilinkin: tattipäille ei tarttisi antaa lupaa mihinkään liian aikaisin. Tieto ei kulje tukkeutuneeseen aivoon asti. - Nm. Mitäs mä sanoin
Samanlaista helppoheikkien palvontaa on katsella tuota Rapsodiavideota, kuin kuunnella mrna- rokote virologia, tai rokottajia yleensä.
Helppoheikkejä ovat molemmat, ja kummankaan taikatuotteet eivät koronaa poista maailmasta.
Israelissa ovat tartunnat muuten nousussa, ja viikon ajalta jo enemmän kuin vuosi sitten.
Tuossa viimeiset viisi päivää:
päivä ja tartunnat
20...........37
21...........123
22...........89
23...........146
24...........205
I'm waiting in my cold cell when the bell begins to chime
Reflecting on my past life and it doesn't have much time
'Cause at 5 o'CLock, they take me to the Gallows Pole
The sands of time for me are running low, yeah!
When the priest comes to read me the last rites
I take a look through the bars at the last sights
Of a world that has gone very wrong for me
Can it be that there's some sort of ERRor
Hard to stop the surmounting terror
Is it really the end, not some CRAzY dream?
Odotan kylmässä sellisäni, joko kello alkaa soida, sillä kello viideltä minut haetaan Hirsipuuhun..........voisiko tässä olla jokin virhe.......onkohan tämä loppu, eikä HULLU unelma......
https://www.youtube.com/watch?v=J51LPlP-s9o
https://www.youtube.com/watch?v=J7Mmw96VL5w
Ylempi alkuperäinen studioversio, jopa mahdollisesti vinyliltä, alempi All Female Cover
Hallowed be Thy NAME!
Britanniassa on jo taas kuukauden ENÄTYKSET.
Mun tekisi mieli perustaa nopeasti, ja ihmisten huviksi vedonlyöntitoimisto siitä, kuinka paljon koronaa on vaikkapa Britanniassa ja Israelissa syksyllä jossain siinä syys- joulukuun tietteillä. Tarkemmat päivämäärät voisi miettiä myöhemmin.
En ottaisi mitään isoja provikoita, ja jokainenhan päättää itse miten vetonsa asettaa.
Ihan sillai hupimielessä tällaista ajattelin!
-Iron Maiden-
Koronan kuorissa.
Tarvi lukea ihan kahdesti.
Kukaan kehtaa enää myöntää olevansa vähääkään kiinnostunut potkupallosta missään muodossa.
Hyvä vaan, jos ei tarvitse ensi syksynä mennä konttorille homehtumaan vaan voi työskennellä kotoa samalla tv-sarjoja katsellen.
Laivaltakin tulee taas koronatartuntoja, älkää hyvät ihmiset menkö laivamakoille olette kuin sillit purkissa ja siellä korona leviää.
Mänttiä porukkaa nää jalkapalloilijat!
Jääneet kasvussaan 5-vuotiaitten tasolle.
Jalkapallo pitäisi lailla kieltää!
Jotain uutta järkevämpää harrastusta näille ukoille, joilla ei oo muuta jännitystä ja elämää kuin potkia palloa, niin kuin 5-vuotiaat.
Ja minkä verran maksaa!
Pelaisivat vaikka shakkia senkin aikaa, niin järki kehittyisi!
Ja minkä verran tää typerä peli vie palstatilaa lehdissä, TV;ssä ja radiossa!
Kokonaisia sivuja päivittäin kirjoitetaan, ja mikä aika menee niitä kirjoittaessa ja lukiessa ja painaessa, ja kuluttaissa teknikoita.
Yhden pienen pallon takia, mitä aikuiset miehet tuijottavat!
Niin idioottimaista!
Nyt vielä toistenkin terveys uhrataan.
Ja sitten raukkamaisesti syytetään vielä viranomaisia, tunnustaisivat että ite ovat syypåäitä ja tyhmiä, kun rahansa ja aikansa kuluttavat!
Marinin ego ei kestänyt kokeneen presidentin esittämää koronanyrkkiä. Taas moni maksaa Marinin kyvyttömyydestä hengellään tai terveydellään. Myös rasvainen lasku jatkaa paisumistaan.
Mitä sä sekoilet? Koronanhoito siirrettiin paikallisviranomaisten hoitoon kuten oppositioporvarit ja elinkeinoelämä halusivat. Saitte mitä halusitte ja taas itkette kuin lapset, jotka ei tiedä omaaparastaan.
OLISIKO KANNATTANUT TESTATA TAI
LAITTAA SAMANTIEN KARANTEENIIN?
Miksi? Ettei tarvii ulista tartuntojen lisääntyessä.
Rokotepassilla ei tee kettjukaan,
vanhat kunnon rajatarkastukset
maiden rajoille.
Siinä tsekkaus samantien.
Huuhkajien syytä?
Olisikohan seurakunnallakin syytä lopoettaa kana-aivon pappiura lyhyeen kuin kanalento kun tuolla tavalla pitää elostella ja levittää koronaa. Ihme jos ei mennyt Himokselle heti perään ryyppäämään.
Nyt se romutti jo autonsakin lunastuskunoon, mihinkähän oli kiire koronaa levittämään.
Kaakattaja tartuttaa kaikki teineistä mummoihin ja varmaan lapsetkin.
Sehän kertoikin palvovansa jalkapallojumalaa tjsp. Miksi tuollaisen idiootin annetaan vielä olla papin virassa. Tyypillinen nykypappi mikä haluaa rikkoa kaikkia rajoja ja lakeja, ei ihme että väki katoaa seurakunnista.
Kunnon koronakuppa olisi hyvä opetus tuollekin.
Suomi valitsi EM-kisaturistit Pietarista ennen kesän yleisötapahtumia. Tämä oli mahdollista sillä Mika Lintilän tapahtumatakuu korvaa perutut yleisötapahtumat täydestä arvostaan ja meille veronmaksajille jää maksajan osa. Näin koronaa hoidetaan nyt talouslähtöisesti kun arvostelimme Kiurun ja Marinin terveysturvallista hyvin toiminutta koronapolitiikkaa. Kiittäkää Orpon Kokoomusta, Kepua, MaRaa, Viroa ja EU-johtoa!
Toivon että kisaturistit kuolisivat jokainen koronaan. Se olisi kohtuullista ja oikeudenmukaista.
THL: EM-kisaturistien koronatapausten määrä kasvaa: jokainen bussilla palannut on voinut altistua – testiin mentävä jo juhannusviikonloppuna.
Moni niistä urpoista meni suoraan paikalliseen pubiin kuten kyseisen porukan tapoihin kuuluu.
Hyvä juttu silti, että tulee tieton, miten tyhmää porukkaa nää jalkapalloilijat ovat!
Ja että lopetettaisiin koko touhu, ja laitettais nekin rahat järkevämpään!
Kaikki jalkapalloilijat "sivistyskurssille"!
Ootteko huomanneet miten ääliömäisiä kuvia kun karjuvat jos voittavat?
Ruvetkaa seuraamaan!
Sama lätkäotteluissa.
KUIN BARBAAREJA!
Miten itsekästä muuten, että aina pitäis voittaa!
Ja sitten karjutaan ja hurrataan, kun joku aikuinen tyyppi saa pallon pesään!
No jopa on "älykästä"..!
Kalliksi tuli Jalkapallokisat Suomelle.
Rajoituksia lisätään kun joidenkin oli pakko päästä ryyppäämään ja katsomaan jalkapalloa paikan päällä. Luonnollisesti paikan päällä vain muutamalla maskit ja kaikki vierekkäin ja huutaa kurkku suorana että kunnolla sylki lentää.
Sitten busseissa maskit päällä ja ollaan niin vastuullisen näköisiä vaikka heti kun bussista pääsee mennään baariin, kahville, juhannuksen viettoon ilman karanteeneja.
Itse katson jalkapallokisat vastuullisesti kotona muutaman lonkeron kanssa mutta joillekin on vain pakko vakavan pandemian ollessa päällä päästä koronakarkeloihin.
Yksi katsoo, kun toinen potkii.
Apinatkin viisaampia, kuin nämä pellet pietarista. Inho jalkapalloo kohtaan kasvaa näiden takia.
Veronmaksaja tulee maksamaan näitten hölmöilystä jättisumman. Tuon tapaisilla kun yleensä ei ole edes tuloja itsellään, mistä veroa pitäsi maksaa.
Katselemalla toisten potkimista paljastaa henkisen tasonsa.
Itse tekemällä on paljon hyödyllisempää kuin katsoa toisten tekemistä.
Se+on+90%+liian+vähän!+Yskiköön+keuhkonsa+pihalle,+vastuuttomat+nilviäiset!
Onpas väki paniikissa.
Onko kellään tietoa, onko koronahemmot kovin sairaita?
Luulenpa että ei.
Paniikkia yhä lietsotaan ja näyttää tehoavan.
Koronamälinät selittelyt siitä ovat Valeita, äärimmäistä huijausta, väkivaltaa, tuhoamista. KOSKA: Maailmassa on vaikka kuinka paljon vakavampia tautimuotoja kuin korona,
Ihmisistä on tullut osa petoa, joka syö oman kätensä. Peto Syö ihmisen joka on tullut osaksi petoa. Peto syö kätensä. Tulet osaksi petoa, hyväksyt sen, ja sitten se syö kätensä.
Tämä peto on WHO, ja järjestöön liittyvä lääkärijoukko, ja ihmiset, jotka ovat aloittaneet pakottamisen ja uhkailun ja valehtelun.
Ennen lääketiedettä saattoi ihailla ihan aiheesta, siitä on vain vähän aikaa, mutta nyt Tuo peto; lääkärit ja WHO houkuttelee ja pakottaa ihmisen osaksi itseään, ja sitten peto syö oman kätensä. Ihmisen, joka on toiminut pedon näkemysten mukaisesti.
Jatkuvat rajoitukset; toistuvat uudelleen ja uudelleen, maskivaatimuksille ei näy loppua, ja rokotukset johtavat uusiin rokotuksiin ja rajoituksiin.
Siinä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin että hankit paremman isän joka on puolellasi ja hoitaa asiansa ja tekee niin jopa puolestasi kysymättä palkkoja. Jätät sen pedon, Beast:
Really
Leave it
REMOVE IT