Myrsky vei Laura Salovaaran katon

Myrsky vei Laura Salovaaran rakennuksen katon – tuho tallentui videolle


Radiojuontajana ja yrittäjänä tunnetuksi tullut Laura Salovaara on yksi niistä, joiden omaisuus koki kovia viime päivien poikkeuksellisen voimakkaissa ukkosmyrskyissä. Hän julkaisi nimittäin sosiaalisessa mediassa päivityksen, jossa oli mukana karu video.


– Myrsky iski sitten meillekin. Maanantainen myrsky pyyhki Oulun keskustan läpi, mutta tiistaina se siirtyi parikymmentä kilometriä sisämaahan ja runnoi Oulun Lapinkangasta oikein huolella. Varoitus sanoi, että myrsky voi iskeä Keski-Pohjanmaahan ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosiin, joten täällä siihen ei osannut oikein varautua.


Mainos päättyy
– Laitoin kyllä terasseilta enimmät pakettiin, mutta eipä se paljoa auttanut. Kotiterassilta lensi käytännössä kaikki hiiteen, joista osa jopa satojen metrien päähän. Parin tontin päässä oleva kokous- ja juhlatilani kärsi vielä enemmän. Puita kaatui alueella runsaasti, joista muutama puuvaraston päälle. Luojan kiitos asiakkaat olivat muualla myrskyn aikaan.


Salovaaran mukaan nukkuma-aitta kärsi tuhoista eniten, sillä sen katto lähti lentoon ja Laurin mukaan lensi kuin leija. Ikävää tapauksessa on, että rakennuksista pienimmät eivät olleet vakuutuksen piirissä, joten Salovaaralla on edessä mittava kattoremontti.
2<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lauralla riittää vähän nikkaroimista.

Ottaa timpurit hommiin , niin äkkiä tulee valmista.

1Äänestä

Millä nopeudella se lensi ilmassa? Pitäisikö säätää erillinen kattonopeus tällaisten varalle? Toimikunta?

t: se fiksumpi demari

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Myrsky vei Laura Salovaaran rakennuksen katon – tuho tallentui videolle


Radiojuontajana ja yrittäjänä tunnetuksi tullut Laura Salovaara on yksi niistä, joiden omaisuus koki kovia viime päivien poikkeuksellisen voimakkaissa ukkosmyrskyissä. Hän julkaisi nimittäin sosiaalisessa mediassa päivityksen, jossa oli mukana karu video.


– Myrsky iski sitten meillekin. Maanantainen myrsky pyyhki Oulun keskustan läpi, mutta tiistaina se siirtyi parikymmentä kilometriä sisämaahan ja runnoi Oulun Lapinkangasta oikein huolella. Varoitus sanoi, että myrsky voi iskeä Keski-Pohjanmaahan ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosiin, joten täällä siihen ei osannut oikein varautua.


Mainos päättyy
– Laitoin kyllä terasseilta enimmät pakettiin, mutta eipä se paljoa auttanut. Kotiterassilta lensi käytännössä kaikki hiiteen, joista osa jopa satojen metrien päähän. Parin tontin päässä oleva kokous- ja juhlatilani kärsi vielä enemmän. Puita kaatui alueella runsaasti, joista muutama puuvaraston päälle. Luojan kiitos asiakkaat olivat muualla myrskyn aikaan.


Salovaaran mukaan nukkuma-aitta kärsi tuhoista eniten, sillä sen katto lähti lentoon ja Laurin mukaan lensi kuin leija. Ikävää tapauksessa on, että rakennuksista pienimmät eivät olleet vakuutuksen piirissä, joten Salovaaralla on edessä mittava kattoremontti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu