Koronavirus

Heipparallaa. Täällä sitä taas ollaan. On taas jälleen kerran aika puhua koronasta. Nythän on niin, että on peruskoronaa ja muuntokoronaa. Sitä brittiläistä, etelä-afrikkalaista ja intialaista koronaa. Etelä-Amerikassa on se Montezuma-korona, ja voi olla, että tulee taas näitä muuntokoronaviruksia. Saksassa voi tulla sellainen, kuin natsi-korona, ja silloin voi muuttua natsiksi. Heh heh, vittu jee. Lähi-Idässä voi tulla isis-korona. Ja onhan näitä vaikka mitä. Korona runtelee taloutta ja tulee perkeleesti tappiota joka suunnasta. Matkailu ja sun muut kärsii Koronan takia. Ja tunteet alkavat kuumeta. Monissa maissa on ollut koronamellakoita. Ne ovat johtaneet ryöstöihin: liikkeitä, kauppoja ja kaikkea on porukka ryöstänyt, ja näitä tilaisuuksia monet käyttävät hyväksi. Paikkoja laitetaan palasiksi.Ja sitten on niitä kylmäkontteja eli lihakontteja, mihin ruumiit(lihat) laitetaan, ettei ne härskiinny. Ja monissa maissa kun oli koronaan kuolleita ruumiita iso kasa, niin korpit ja muut linnut nokkivat niitä. Ne olisi kannattanut valella bensalla ja laittaa tulille. Vittu jee. Muutenkin nämä koronarajoitukset ovat perseestä. Yleisöä ei pääse urheilutapahtumiin, tai jos pääsee, niin rajattu määrä. Tappiota tulee. Ei hyvä. Ja muutenkin yhteiskunnan sulkeminen aiheuttaa niin paljon vahinkoa näiden koronarajoitusten takia. Ja en yhtään ihmettele sitäkään, että tällaisten toimien takia tulee näitä mellakoita. Tätäkö päättäjät monissa maissa haluaa, että näin käy. Tuskin, mutta näin on jo käynyt. Täytyy sanoa, että tämä koronahässäkkä alkaa jo kyllästyttää ketä tahansa. Että silviisiin
3194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei mitään uutta, halut maalliset himot ovat aina edellä lopullisia kohtalokkaita seurauksia. Todisteita väitteelle loputtomiin. Nyt koronan vuoksi laitettu yhteensä 1000 miljardia ? velkarahaa painoon ja jakoon haisemaan rajoituksien sekä rajoituksien aiheuttamien monimnuotoisien haittojen peittämiseen yksityis henkilöitä myöten mutta nyt siltikin elettävä ilman rajoituksia entisestään tappavampien variaatioiden rinnalla. Tämä muhevan hyvin rahoitetun vaan naurettavasti onnistuneen korona stratekian siunauksella juhannuksenakin porukalla irstaillaan sekä iloitellaan ilman rajoituksi josta Sanna Marinin hallitusta tässä pitäisi sitten vielä kehua äänestää jatkoon.

Äänestä
  • KORONAN 4 .... SIIS NELJÄS AALTO TULLUT JO PIETARISTA....KIITOS SIITÄ KUULUU HUKKAFANEILLE JA SUOMEN HALLITUKSELLE, STM, THL JA AVEILLE !
    NYT SITÄ TAAS SAA KORONAA !!!!!!!!

    SUUNNITTEILLA ON KÄYTÄNTÖ JUHANNUKSEN JÄLKEEN..... EI RAVINTOLOIHIN, EI YLEISIIN TILAISUUKSIIN, EI KIRJASTOIHIN, EI MUSEOIHIN, EI ELOKUVIIN EIKÄ MUUALLEKKAAN PÄÄSE SISÄÄN ELLEI OLE ROKOTETTU....TODISTUS SIITÄ OLTAVA MUKANA...

    T. EN EDES KATSONUT POTKUPALLOPELEJÄ...SUOMEN HUKKIENKAA !

    SITÄ SAADAAN MITÄ TILAUKSESSA OLI !

    Husin diagnostiikkajohtaja Pietarista kulkeutuneen delta-variantin uhasta: ”On riski jonkilaiselle neljännelle aallolle”
    https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/7261199c-49d8-4c1a-8cf8-5e3b06e30c97

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KORONAN 4 .... SIIS NELJÄS AALTO TULLUT JO PIETARISTA....KIITOS SIITÄ KUULUU HUKKAFANEILLE JA SUOMEN HALLITUKSELLE, STM, THL JA AVEILLE !
    NYT SITÄ TAAS SAA KORONAA !!!!!!!!

    SUUNNITTEILLA ON KÄYTÄNTÖ JUHANNUKSEN JÄLKEEN..... EI RAVINTOLOIHIN, EI YLEISIIN TILAISUUKSIIN, EI KIRJASTOIHIN, EI MUSEOIHIN, EI ELOKUVIIN EIKÄ MUUALLEKKAAN PÄÄSE SISÄÄN ELLEI OLE ROKOTETTU....TODISTUS SIITÄ OLTAVA MUKANA...

    T. EN EDES KATSONUT POTKUPALLOPELEJÄ...SUOMEN HUKKIENKAA !

    SITÄ SAADAAN MITÄ TILAUKSESSA OLI !

    Husin diagnostiikkajohtaja Pietarista kulkeutuneen delta-variantin uhasta: ”On riski jonkilaiselle neljännelle aallolle”
    https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/7261199c-49d8-4c1a-8cf8-5e3b06e30c97

    Tuon vuoksi tänään nostetaan Suomenlippu salkoon klo.18.00, kiitos siitä potkupallofanit....fanitetaan nyt teitä.
    Ilman teitä ei olisi tuotakaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


codesan77 kirjoitti:

Heipparallaa. Täällä sitä taas ollaan. On taas jälleen kerran aika puhua koronasta. Nythän on niin, että on peruskoronaa ja muuntokoronaa. Sitä brittiläistä, etelä-afrikkalaista ja intialaista koronaa. Etelä-Amerikassa on se Montezuma-korona, ja voi olla, että tulee taas näitä muuntokoronaviruksia. Saksassa voi tulla sellainen, kuin natsi-korona, ja silloin voi muuttua natsiksi. Heh heh, vittu jee. Lähi-Idässä voi tulla isis-korona. Ja onhan näitä vaikka mitä. Korona runtelee taloutta ja tulee perkeleesti tappiota joka suunnasta. Matkailu ja sun muut kärsii Koronan takia. Ja tunteet alkavat kuumeta. Monissa maissa on ollut koronamellakoita. Ne ovat johtaneet ryöstöihin: liikkeitä, kauppoja ja kaikkea on porukka ryöstänyt, ja näitä tilaisuuksia monet käyttävät hyväksi. Paikkoja laitetaan palasiksi.Ja sitten on niitä kylmäkontteja eli lihakontteja, mihin ruumiit(lihat) laitetaan, ettei ne härskiinny. Ja monissa maissa kun oli koronaan kuolleita ruumiita iso kasa, niin korpit ja muut linnut nokkivat niitä. Ne olisi kannattanut valella bensalla ja laittaa tulille. Vittu jee. Muutenkin nämä koronarajoitukset ovat perseestä. Yleisöä ei pääse urheilutapahtumiin, tai jos pääsee, niin rajattu määrä. Tappiota tulee. Ei hyvä. Ja muutenkin yhteiskunnan sulkeminen aiheuttaa niin paljon vahinkoa näiden koronarajoitusten takia. Ja en yhtään ihmettele sitäkään, että tällaisten toimien takia tulee näitä mellakoita. Tätäkö päättäjät monissa maissa haluaa, että näin käy. Tuskin, mutta näin on jo käynyt. Täytyy sanoa, että tämä koronahässäkkä alkaa jo kyllästyttää ketä tahansa. Että silviisiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu