Tutkimus on vienyt kirkkoa kohti tietoa. Ennen sanottiin vain yksioikoisesti, että Raamattu on jumalansanaa, nyt sanotaan selkeästi, että Raamatussa on jumalansanaa.
Muutos on ollut radikaali. Nyt näemme, että Raamattu on aikansa tuote, eikä joka sanaa pidä ottaa todesta. Raamatunaikainen lääketiede ei voi kilpailla nykyaikaisen kanssa. Raamatunaikainen rasismi on nykyisen käsityksen mukaan ankara synti.
Raamatun "huumori" oli vain ja ainoastaan toisin ajattelevan ja toista kansallisuutta edustavan sydämetöntä pilkkaamista. Murhaaminen, lastenkin murhaaminen, selitettiin Jumalan käskyksi.
On saavutettu uusi tavoite: muinaisen ajan kamaluudet eivät enää ole puolustettavissa sillä, että niin on kehotettu Raamatussa. Olemme vapaat kirjaimellisesta ja lainomaisesta raamatuntulkinnasta.
RAAMATTUUN VETOAMINEN ON TULLUT LAITTOMAKSI JA RANGAISTAVAKSI, MIKÄLI SE RIKKOO SUOMEN LAKIA.
Luterilainen kirkko kehittyy hyvään suuntaan
74
<50
Vastaukset
Ei UT:ia pitäisikään ottaa kirjaimellisesti. Se on symbolinen tarina luonnon kiertokulusta.
Jeesus on auringonjumala, jota seuraa 12 tähtikuviota.- Anonyymi
Lopeta sotkemasta opettaja Jeesus ja hänestä tehty auringonjumalankultti Kristuksena.
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta sotkemasta opettaja Jeesus ja hänestä tehty auringonjumalankultti Kristuksena.
Kristus oli Paavalin syntipukki.
Auringonjumala ei anna elämää muille kuollessaan.
"Koska minä elän, niin tekin saatte elää". Niin, jos aurinko olisi jäänyt sammuksiin, niin eihän täällä mikään eläisi.- Anonyymi
Jeesus Ilmestyskirja loistaa siis Jumalan kirkkautta ja se on aurinkoakin kirkkaampi ! Älkää sekottako Egyptin faaraon ja kleopatrojen joga jumalia Jeesukseen joka syntyi betlehemissä . Wikipedia Egyptin jumalat . Aurinko Jumala Ra . RAM allah. Egyptissä faaraoille on myös taivaan kuningatar jumala ja Isis hedelmällisyyden jumala . Puolikuu taas on heidän arabiaa kaksoisvirta maa eufrat. Babylon on mesopotaniaa . Voitte myös lukea karttaa ja historiaa Egyptin faaraot ja osmannit .
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Kristus oli Paavalin syntipukki.
Auringonjumala ei anna elämää muille kuollessaan.
"Koska minä elän, niin tekin saatte elää". Niin, jos aurinko olisi jäänyt sammuksiin, niin eihän täällä mikään eläisi.Älä nyt sotke taivaankappaleita ....
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Kristus oli Paavalin syntipukki.
Auringonjumala ei anna elämää muille kuollessaan.
"Koska minä elän, niin tekin saatte elää". Niin, jos aurinko olisi jäänyt sammuksiin, niin eihän täällä mikään eläisi.No aurinkojumala RAM Allah sovitti syntisi sitten ?????
- Anonyymi
Voiko tästä päin persettä menemisestä sanoa, että nyt kirkolle menee hyvin?
- Anonyymi
Sinun mielestäsikö menee päin persettä, kun vaihdetaan Jeesuksen opetukset Paavalin syntiopin tilalle ja luovutaan tosi Jumalan uhrikultista, jossa tosi Jumala kirotaan ristille, niin että Jumalan tilalla onkin Saatana?
Ainakin on järki nyt mukana.
Raamattu on kirja, josta Jumala ei sano sanaakaan, eikä RAAMATUSSA sanota sen olevan Jumalan sanaa.torre5 kirjoitti:
Ainakin on järki nyt mukana.
Raamattu on kirja, josta Jumala ei sano sanaakaan, eikä RAAMATUSSA sanota sen olevan Jumalan sanaa.”eikä RAAMATUSSA sanota sen olevan Jumalan sanaa.”
Paitsi tietenkin ne raakalaismaiset ohjeet, joita Jumala sanelee Moosekselle VT:ssä. Aloittajan näkökulmasta nuo ovat siis ihmisten kirjoittamaa valhetta, jotka on lisätty puolustelemaan kansanmurhia, orjuutta ja raakoja lakeja.
Näen tämän kahden kannan taistelun. Toisen, missä korostetaan Jeesuksen oppeja, ja omaa henkilökohtaista jumala-suhdetta/tulkintaa. Ja toisen, missä katsotaan, että Raamattu pitää hyväksyä sellaisenaan, ilman että siitä heitetään yli puolet pois täytenä primitiivisenä roskana.
Moni selittelee, että tuo ”sonta” on Raamatussa vain siksi, jotta ihmiset ymmärtäisivät, millaista sotkua Jeesus tuli selvittelemään. Paavali nähdään konservatiivisena johtajana, piispana, jonka ymmärrys Jumalan tahdosta oli pahasti puutteellista. Vasta Ranskan vallankumouksen ja Valaistuksen ajan aatteiden kautta ihmisille on avautunut se todellinen, aito viesti, jota Jeesuskin yritti välittää. Hyväksykää erilaisuus, auttakaa heikkoja, kaikki ovat tasa-arvoisia jne….Järkisyitä kirjoitti:
”eikä RAAMATUSSA sanota sen olevan Jumalan sanaa.”
Paitsi tietenkin ne raakalaismaiset ohjeet, joita Jumala sanelee Moosekselle VT:ssä. Aloittajan näkökulmasta nuo ovat siis ihmisten kirjoittamaa valhetta, jotka on lisätty puolustelemaan kansanmurhia, orjuutta ja raakoja lakeja.
Näen tämän kahden kannan taistelun. Toisen, missä korostetaan Jeesuksen oppeja, ja omaa henkilökohtaista jumala-suhdetta/tulkintaa. Ja toisen, missä katsotaan, että Raamattu pitää hyväksyä sellaisenaan, ilman että siitä heitetään yli puolet pois täytenä primitiivisenä roskana.
Moni selittelee, että tuo ”sonta” on Raamatussa vain siksi, jotta ihmiset ymmärtäisivät, millaista sotkua Jeesus tuli selvittelemään. Paavali nähdään konservatiivisena johtajana, piispana, jonka ymmärrys Jumalan tahdosta oli pahasti puutteellista. Vasta Ranskan vallankumouksen ja Valaistuksen ajan aatteiden kautta ihmisille on avautunut se todellinen, aito viesti, jota Jeesuskin yritti välittää. Hyväksykää erilaisuus, auttakaa heikkoja, kaikki ovat tasa-arvoisia jne….”Ja toisen, missä katsotaan, että Raamattu pitää hyväksyä sellaisenaan, ilman että siitä heitetään yli puolet pois täytenä primitiivisenä roskana.”
Ehkä turhan mustavalkoisesti ilmaistu. Kun vahoja tekstejä luetaan, on hyvä muistaa lukea niitä myös siten, että muistaa nykyajan käsitysten olevan aivan eri kuin mitä tuolloisena ajankohtana on ajateltu. Eli moraali on muuttunut hyvinkin paljon, ennen maailma oli hyvin väkivaltainen, eikä sitä juuri kummeksuttu.
Totta on että valistuksen ajan monet puolet ovat lähempänä Jeesuksen opetuksia – ja hyvä näin.mummomuori kirjoitti:
”Ja toisen, missä katsotaan, että Raamattu pitää hyväksyä sellaisenaan, ilman että siitä heitetään yli puolet pois täytenä primitiivisenä roskana.”
Ehkä turhan mustavalkoisesti ilmaistu. Kun vahoja tekstejä luetaan, on hyvä muistaa lukea niitä myös siten, että muistaa nykyajan käsitysten olevan aivan eri kuin mitä tuolloisena ajankohtana on ajateltu. Eli moraali on muuttunut hyvinkin paljon, ennen maailma oli hyvin väkivaltainen, eikä sitä juuri kummeksuttu.
Totta on että valistuksen ajan monet puolet ovat lähempänä Jeesuksen opetuksia – ja hyvä näin.Kutsuin juurikin noita vanhoja käsityksiä primitiiviseksi roskaksi. Esimerkkinä vaikkapa se, että jos morsiammessa ei näkynyt ”neitsyyden merkkiä”, niin hänen vieminen isänsä talon eteen kivitettäväksi. Toinen esimerkki olisi Paavalin homoseksuaaleja panettelevat kirjoitukset tai ohjeet, että nainen on miehen alainen ja tulisi vaieta kokouksissa.
Tokihan voit sanoa, että apostoli Paavali oli sovinistinen sika, mikä oli tuolloin erittäin yleistä papistossa, mutta eihän tuollaisesta miehestä ole kenellekään moraali-ohjeiden antajaksi.- Anonyymi
torre5 kirjoitti:
Ainakin on järki nyt mukana.
Raamattu on kirja, josta Jumala ei sano sanaakaan, eikä RAAMATUSSA sanota sen olevan Jumalan sanaa.Otetaanko NY se Raamattu esiin ja avataan se vanha testamentti siitä alusta mistä alkaa varsinainen texti . Oletko valmis ....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otetaanko NY se Raamattu esiin ja avataan se vanha testamentti siitä alusta mistä alkaa varsinainen texti . Oletko valmis ....
Oletko avannut Raamatun VANHAN osan . Alkaa näin Ensimmäinen Mooseksen kirja . Tai mikä käännös onkin Mooseksen ensimmäinen kirja . Alussa Jumala loi taivaan ja maan . Sitten uudessa testamentissa on Johanneksen evankeliumissa , luku 1 alussa oli sana ja sana oli Jumala . Tää ei tosiaan tarkoita että Jumala on siinä sanassa vaan hän on sanallakaan luonut ja sanallaan pitää kaiken voimassa siis ei siellä kirjaimesta vaan täällä elämässä. Elävässä elämässä . Käännöksiä on miljoonia mutta perusjuttu on että Sana tuli ihmiseksi .
- Anonyymi
Kyse ei ole vain luterilaisesta kirkosta, vaan koko maailman kirkosta, jota mm. paavi edustaa katolilaisuutena ja on luterilaisuudenkin äitikirkko alunperin.
Nyt tiedetään, että mitä vahinkoa on Paavalin syntiopilla saatu aikaiseksi, kun on putsattu uskonnollisia yhteisöjä, eikä kyse ole vain jonkin määrätyn tieteen edistymisestä, vaan tärkeimpänä on tiede, joka on päässyt tutkinnassaan niin pitkälle, että se on pystynyt selvittämään meidän todellisuuden koko rakentaan.
Ja yllättäen nämä tutkimustiedot vastaavat Jeesuksen opetusta taivasten valtakunnasta, jossa elämme ja jopa Jumalan valtakunnasta sisäisesti meissä, joka tieteen mukaan toimi atominytimien reaktioiden syy-seurausvalinnan kautta säädelleen kohtalomme.
Tämä fyysinen reagointi noudattaa tietoisuuden henkistä tasoa, ja elämme tämän päivän tieteen mukaan ajatusuniversumissa, jossa kaikki me olemme yhteydessä kaikkeen elolliseen, ja se sisältää aivan valtavat potentiaalit.
Enää ei ole mahdollista pitää yllä syntikäsitettä eikä myöskää uskontona saatanaa tosi Jumalan uhrikuolemalla - tämä oppi suhteessa meidän tieteelliseen tietoon todellisuuden luonteesta on suorastaan vaarallinen, mikä edellyttää nopeaa kirkon opin muutosta.- Anonyymi
Kyse on siis erittäin tärkeästä ja välttämättömästä opillisesta suunnanmuutoksesta, johon Raamattu antaa myös mahdollisuuden, koska se tällä hetkellä sisältää sekä hyvän tiedon että pahan tiedon, ja jostakin merkillisestä syystä aikaisemmin oli tämä paha tieto valittuna kirkon teologiaksi tosi Jumalan uhrikuolemalla ja sijaiskärsimysopilla, joka on päinvastainen Jeesuksen opetuksiin, ja jossa häntä käytetään vain uhrilahjana VT:n Jahvelle, joka on arkeologisin tutkimuksinkin todistettuna Baal-jumala (saatana). Kirkolla ei edes nyt ole enää vaihtoehtoja mikäli se aikoo selvitä jatkossa.
- Anonyymi
Ei kai se nyt mikään Paavalin synti oppi ole . Eikö Paavali vähän taistellut päästäkseen uuteen liittoon vapauteen iloon ja lain vihasta vapaaksi . Jeesus on vapauttanut synnin ja kuoleman laista . Teidän omavanhurskaus haisee mädäntyneelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on siis erittäin tärkeästä ja välttämättömästä opillisesta suunnanmuutoksesta, johon Raamattu antaa myös mahdollisuuden, koska se tällä hetkellä sisältää sekä hyvän tiedon että pahan tiedon, ja jostakin merkillisestä syystä aikaisemmin oli tämä paha tieto valittuna kirkon teologiaksi tosi Jumalan uhrikuolemalla ja sijaiskärsimysopilla, joka on päinvastainen Jeesuksen opetuksiin, ja jossa häntä käytetään vain uhrilahjana VT:n Jahvelle, joka on arkeologisin tutkimuksinkin todistettuna Baal-jumala (saatana). Kirkolla ei edes nyt ole enää vaihtoehtoja mikäli se aikoo selvitä jatkossa.
Baalin profeetat oli kai babyloniasta mesopotaniaa ??? Ne vanhan testamentin jutut jäi kun Jeesus tuli . Jeesus on ihan paljon parempi sovitus kuin joku tapettu UHRIELUKKA .
- Anonyymi
Lukutaitoiset ovat aina tienneet, että raamatussa on muidenkin kuin Jumalan puheita.:)
- Anonyymi
Tässä on elämän puite joka on ikuinen, eikä muutu, kaikki muu on johdannaista ja sisältyy harmonisesti henkeen ja rakkauden sävyyn.
Luukkaan evankeliumi: 10:27 Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
Voiko paremmin olla? Jos on hyvä ja laupias tahto.- Anonyymi
Voi, kun ensin kerrot, että onko tämä Herra Jumala VT:n Jahve eli Baal-jumala eli Saatana, jolle kristinuskossa Jeesus on uhrilahja teurastettuna lampaana ja ristille kirottuna tosi Jumalana, jota te palvotte syömällä tämän lammasuhrina, kun vaihdatte Paavalin syntiopilla taivasten valtakunnan syntien valtakunnaksi? Sanat kuulostavat ihan VT:stä otetuilta Jahven sanoilta Mooseksen suulla, kun hän määrää ihmeidentekijän surmattavaksi ja kostonkäden nostettavaksi seuraajien ylle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi, kun ensin kerrot, että onko tämä Herra Jumala VT:n Jahve eli Baal-jumala eli Saatana, jolle kristinuskossa Jeesus on uhrilahja teurastettuna lampaana ja ristille kirottuna tosi Jumalana, jota te palvotte syömällä tämän lammasuhrina, kun vaihdatte Paavalin syntiopilla taivasten valtakunnan syntien valtakunnaksi? Sanat kuulostavat ihan VT:stä otetuilta Jahven sanoilta Mooseksen suulla, kun hän määrää ihmeidentekijän surmattavaksi ja kostonkäden nostettavaksi seuraajien ylle.
Näin tuo runoilu tapahtuu, kun ihmeidentekijä käsketään surmaamaan.
5.Moos. 13:1 "Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen, ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä', niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne. Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa. Mutta se profeetta tai unennäkijä surmattakoon, sillä hän on julistanut luopumusta Herrasta, teidän Jumalastanne, joka vei teidät pois Egyptin maasta ja vapahti sinut orjuuden pesästä, ja on tahtonut vietellä sinut siltä tieltä, jota Herra, sinun Jumalasi, käski sinun vaeltaa. Poista paha keskuudestasi.<<
Kyllä puhetta maailmaan on mahtunut aina, toinen asia on sitten itse teot - Jeesus kun meni Jahven luota houkuttelemaan taivasten valtakunnan Isän luokse, ja lupa pyyhkäistä pois fariseuksiltakin koko synnin valtakunnan ja lupasi vaihtaa sen heille taivasten valtakunnaksi. Teki synneistä suurimman ja joutui jumalanpilkasta ristinkuolemaan. Tämän Jumalan, joka määräsi hänet surmattavaksi ja julistaa itselleen Jumala-uskoa sulosoinnuin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin tuo runoilu tapahtuu, kun ihmeidentekijä käsketään surmaamaan.
5.Moos. 13:1 "Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen, ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä', niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne. Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa. Mutta se profeetta tai unennäkijä surmattakoon, sillä hän on julistanut luopumusta Herrasta, teidän Jumalastanne, joka vei teidät pois Egyptin maasta ja vapahti sinut orjuuden pesästä, ja on tahtonut vietellä sinut siltä tieltä, jota Herra, sinun Jumalasi, käski sinun vaeltaa. Poista paha keskuudestasi.<<
Kyllä puhetta maailmaan on mahtunut aina, toinen asia on sitten itse teot - Jeesus kun meni Jahven luota houkuttelemaan taivasten valtakunnan Isän luokse, ja lupa pyyhkäistä pois fariseuksiltakin koko synnin valtakunnan ja lupasi vaihtaa sen heille taivasten valtakunnaksi. Teki synneistä suurimman ja joutui jumalanpilkasta ristinkuolemaan. Tämän Jumalan, joka määräsi hänet surmattavaksi ja julistaa itselleen Jumala-uskoa sulosoinnuin.Ja tätä jumalauskoa on ihan riittävästi ripoteltu myös Jeesuksesta kertoviin evankeliumeihin niin, etteivät edes kristityt erota Jumalaa enää Saatanasta, jos ovat koskaan erottaneet.
- Anonyymi
"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
Tämä ei ole mitään Jeesuksen puhetta - jos ja kun Jeesuksella oli tieto ja totuus, niin se edellyttää myös sitä, että hän tiesi, ettei Jumala ole mikään sellainen olento, jota palvotaan kuin VT:n saatana Jahvea tai narsistista omaa itseä jumalanpalvonnalla kuvitellen saatavan siitä jotakin etua itselle. - Anonyymi
No rakastatko . Itseäsi . Läheisiä ???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi, kun ensin kerrot, että onko tämä Herra Jumala VT:n Jahve eli Baal-jumala eli Saatana, jolle kristinuskossa Jeesus on uhrilahja teurastettuna lampaana ja ristille kirottuna tosi Jumalana, jota te palvotte syömällä tämän lammasuhrina, kun vaihdatte Paavalin syntiopilla taivasten valtakunnan syntien valtakunnaksi? Sanat kuulostavat ihan VT:stä otetuilta Jahven sanoilta Mooseksen suulla, kun hän määrää ihmeidentekijän surmattavaksi ja kostonkäden nostettavaksi seuraajien ylle.
Katsos kun pilkkaajat ei ihan oikeesti pelastu .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
Tämä ei ole mitään Jeesuksen puhetta - jos ja kun Jeesuksella oli tieto ja totuus, niin se edellyttää myös sitä, että hän tiesi, ettei Jumala ole mikään sellainen olento, jota palvotaan kuin VT:n saatana Jahvea tai narsistista omaa itseä jumalanpalvonnalla kuvitellen saatavan siitä jotakin etua itselle.Sinä olet kyllä itse se saatana Juudas iskariot . Pilkkaat sekä Jumalaa että jahvet että henkivallat että Jeesuksen että hengen herjaa että nimittelet Jeesuksen ja apostolit saatanaksi . Et Juudas .
- Anonyymi
En tiedä mistä kirjasta te keskustelette. Ei se ainakaan Raamattu ole. Tuskin olette edes lukeneet Raamattua. Raamatun sanomaa ei saa mennä vääristämään vähääkään. Jumala on vaikuttanut sen sanoman patriarkkojen, Jeesuksen opetuslapsien, apostolien ja inspiroitujen kirjoittajien kautta. Sanoma ei vanhene vähääkään. Tästä pyhästä aarrearkusta löytyy neuvo kaikkiin ihmisen tarvitsemiin asioihin. Raamattu kertoo ihmisten kamaluudet rehellisesti, lasten murhat ja muut mainitsemasi asiat. Joita vieläkin ihmiset tekevät, myös sinä, jos puolustat aborttia. Realistinen kuvaus meidän kaikkien raadollisuudesta , on tarkoitettu tietenkin, että hylkäisimme Baalin ja nykyiset epäjumalamme ja alkaisimme taas uskoa elävää ja ainoaa Jumalaamme, joka armollisesti ojentaa kättään nytkin sinulle. Tartu siihen ja pysy siinä, tämä voi olla viimeinen mahdollisuutesi.
Mutta Jeesusta☀️ ei voi juhlia vanhalla kalenterilla, koska tähdet liikkuvat aikanaan.
Neitsyt osui ehkä joskus heinäkuun loppuun, mutta nyt sen tilalla on rapu. Eihän Jeesus☀️ voi ravusta syntyä?
Mutta eikö sitä voisi siirtää oinaaseen, jonka elementti on tuli?
Silloin on kevät ja pääsiäinen.
Neitsyt on syyspäiväntasauksen eli juurikin ristiinnaulitsemisen paikalla!
Mutta eihän sen tarvitse tarkoittaa synnyttämistä. Se voi myös merkitä eroa ja surua.
Nyt neitsyt ei saa poikaa vaan menettää hänet.
Jousimies on joulun kohdalla. Sen elementtinä on myös tuli.
Se merkitsee sitä kuinka Jeesus☀️ voitokkaana nousee haudasta.Oikein hyvä ja asiallinen kirjoitus. Tuot mielenkiintoisella tavalla esille hyvin tärkeitä perusasioita.
Eihän aloittaja tai nuo muutkaan ole Raamattua lukeneet. Eivät tiedä mitä siellä sanotaan saati sitten mitä siellä tarkoitetaan. Kauhistellaan vaan, kun homoseksi on synti. Eihän se ole mikään ongelma. Jeesushan kuoli ristillä kaikkien syntien takia. Jokainen homoseksuaali ihminen voi pelastua ja tulla uskoon aivan samalla tavalla kuin heteroseksuaaliset ihmiset. Raamattu on siis tasa-arvoinen. Seksuaalisella suuntauksella ei ole väliä, vaan vain sillä uskooko Jeesukseen Kristukseen.Yksi.uskis kirjoitti:
Oikein hyvä ja asiallinen kirjoitus. Tuot mielenkiintoisella tavalla esille hyvin tärkeitä perusasioita.
Eihän aloittaja tai nuo muutkaan ole Raamattua lukeneet. Eivät tiedä mitä siellä sanotaan saati sitten mitä siellä tarkoitetaan. Kauhistellaan vaan, kun homoseksi on synti. Eihän se ole mikään ongelma. Jeesushan kuoli ristillä kaikkien syntien takia. Jokainen homoseksuaali ihminen voi pelastua ja tulla uskoon aivan samalla tavalla kuin heteroseksuaaliset ihmiset. Raamattu on siis tasa-arvoinen. Seksuaalisella suuntauksella ei ole väliä, vaan vain sillä uskooko Jeesukseen Kristukseen.Ja sitten kaikki "tuomitaan tekojensa mukaan".
- Anonyymi
Kevät toi Kevät toi muurarin Kevät toi Kevät toi maalarin j.n.e.
- Anonyymi
Olkaa linjassa hyvän kanssa, katsokaa mitä te puhutte, se ei ole sinne päinkään,
Jeesus tie on oikea linja ja suunta. Kenen kompassi näyttää väärin.?
Laki vaatii, evankeliumi lahjoitta sen, mitä laki vaatii, ne ovat yhtä rakkaudessa,
Rakkaus on lain täyttymys, se on Jumalan lahja. - Anonyymi
Elämänlaki on kuitenkin voimassa ja kaikki elämä on määrätty katoavaisuuden lain alle.
- Anonyymi
14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Jeesus on elämä iankaikkisesta iankaikkiseen, aina ja ikuisesti.- Anonyymi
Ja sitten te julistatte Jeesuksen kiroamista ristille tosi Jumalana ja vaihdatte taivasten valtakunnan synnin valtakuntaan ja teette uuden liito Jahve Saatanan kanssa, jota Jeesus eläessään vastusti ja syötte hänet teurastettuna tosi Jumalan lampaana julistamalla Herran kuolemaa. Ei järki paljon päätä pakota, sehän olikin niin, että se järki olikin teille vain ihan hullutusta.
- Anonyymi
"Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.''
Niin, se tarkoitti tietä takaisin paratiisiin, josta sai syödä sitten ikuisen elämän puusta, kun oli voittanut omat alhaiset tunteet ja mennyt siitä ahtaasta portista, eikä Jeesuksen käyttämistä sijaisuhrina itsen puolesta.
- Anonyymi
1.Timoteuksen kirje: 6:6 Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
Tämä antaa iloisen mielen, biologia kohdalleen; terveen bakteerikannan, joka näin ylistää ja kiittää Luojaansa, kun on näin kääntynyt Hänen puoleensa. - Nyt jo tiede todistaa oikeaksi. "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.'" (Vain Luojalla on elämä itsessään).
Ihminen on kokonaisuus joka on luotu Luojansa yhteyteen. - Anonyymi
Aivot korvaa rauta ja ajattelun algoritmit, järki on siirretty koneille. "Järki ei korvaa moraalia, Luojan kiitos": Albert Einstein.
Jumala sovitti maailman synnit itsensä kanssa Jeesuksessa Kristuksessa, vieläpä saatanan nokan edessä.- Anonyymi
Albert Einstein oli pesunkestävä ateisti.
Erityisesti kristityt yrittivät heittää kloriittia hänen päälleen.
😁 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Albert Einstein oli pesunkestävä ateisti.
Erityisesti kristityt yrittivät heittää kloriittia hänen päälleen.
😁Silti :"Järki ei korvaa moraalia, Luojan kiitos"
- Anonyymi
Kirkko on menossa hyvään suuntaan ja kehittyy viisaasti ja ymmärtävästi.
- Anonyymi
Se on jo hukkumassa sodomiaan. Se on jo ylittänyt ymmärryksen rajat.
- Anonyymi
Voimme vain antaa kiitokset siitä että kirkko on tasapuolinen kaikkia kohtaan. Siinä kirkko on uudistunut oikealla tavalla.
- Anonyymi
"Ennen sanottiin vain yksioikoisesti, että Raamattu on jumalansanaa, nyt sanotaan selkeästi, että Raamatussa on jumalansanaa."
Näin on! Raamattu on kokonansa Jumalan Sanaa, mutta luterilaisesssa kirkossa Raamattu on lähinnä liberaalien teologien tulkintaa.- Anonyymi
Olet nyt herjannut sekä Jeesuksen Jumalan että hengen ikuiseksi synniksi . Gehenna.
- Anonyymi
"Murhaaminen, lastenkin murhaaminen, selitettiin Jumalan käskyksi."
Kuten Sodomassa tapahtui kun Jumala poisti pahuuden. Myös lähitulevaisuudessa Jumala poistaa pahuuden maailmasta.- Anonyymi
Päästäänkö pahoista uskovist siis vihdoinkin eroon ihan kohta? Voi sitä onnen päivää!
- Anonyymi
Silloinhan jo eronneet on turhaan eronneet kirkoistaan.
https://youtu.be/P2kl2c4qaWw - Anonyymi
"Olemme vapaat kirjaimellisesta ja lainomaisesta raamatuntulkinnasta.
RAAMATTUUN VETOAMINEN ON TULLUT LAITTOMAKSI JA RANGAISTAVAKSI, MIKÄLI SE RIKKOO SUOMEN LAKIA."
Raamattuun saa yhä vedota Jeesukseen uskova, kun kertoo Jumalan totuuksia. Tähän ei ole tullut mitään muutoksia. Uskova voi vapaasti harjoittaa uskoaan.- Anonyymi
Räsäsen tapaus todistaa muuta.
Lain tulkitsijalla on oikeus tulkita asemansa mukaan, - kuten keisarin tahto on laki, yhtä kuin tuomio, että toimeenpanovalta.
Nyt jo robotit lukee lakitekstiä miljoonia sivuja, ja tietokone simulaatiot alkaa tuomita, tietenkin omistajan tahdon mukaan ja siten rahastaa , sanavapaus tulee maksulliseksi, - uutta liiketoimintaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räsäsen tapaus todistaa muuta.
Lain tulkitsijalla on oikeus tulkita asemansa mukaan, - kuten keisarin tahto on laki, yhtä kuin tuomio, että toimeenpanovalta.
Nyt jo robotit lukee lakitekstiä miljoonia sivuja, ja tietokone simulaatiot alkaa tuomita, tietenkin omistajan tahdon mukaan ja siten rahastaa , sanavapaus tulee maksulliseksi, - uutta liiketoimintaa.Uskovat antaa keisarille (maallisella yhteiskunnalle) mitä sen on, mutta Jumalalle (tahto) mitä Jumalan on.
- Anonyymi
Niin se astia tekijäänsä kiittää.
- Anonyymi
Eiköhän se ole niin, että kirkon tulisi hoitaa oman tehtävänsä Sananjulistajana ja sielunhoitajana. Antaa psykiatrit ja seksuaaliterapeutit hoitaa heidät, joilla ongelmia mielen terveydellisissä ja seksuaalisissa pulmissaan.
Luulisi kirkolla olevan tekemistä omallakin tehtäväalueellaan, ettei pakkaantuu alueelle, missä sillä ei selvästikään ole ammattipätevyyttä. Ihmisillä on paljon myös hengellistä ja sielullista hätää.- Anonyymi
Niin, ja tietenkin asia on toisinkin päin, mielenterveys kuin seksuaaliterveyden hoito puoli tekis palveluksen kun se ei sekaantuisi hengellisiin ja sielullisiin kysymyksiin, mistä ne ei selvästikään mitään ymmärrä.
- Anonyymi
Sananjulistajalla ei ole lääkärin eikä psykiatrin pätevyyttä eikä siihen tehtyä valaa. Nämä osaavat asiansa. Sananjulistaja jos puuttuu asioihin toimii siten puoskarina ja jopa laittomasti lain vastaisesti.
- Anonyymi
Jokainen ihminen jollain tavalla aina puuttuu toisen ihmisen elämään neuvoja antamalla, toimenpiteitä tehden tai auttaa jossain joka ikinen päivä monta monituista kertaa. Ei tällaista tule kieltää, eikä edes voida kieltää.
”Raamattuun vetoaminen on tullut laittomaksi ja rangaistavaksi, mikäli se rikkoo suomen lakia.”
Ei asiat aivan noin suoraviivaisia ole. Toki Raamattuun saa vedota, riippuu vain kovasti asiayhteydestä, miten se tehdään. Jos joku kivittää jonkun kuoliaaksi ja vetoaa Raamattuun, aivan varmaan teko on rangaistava. Mutta jos vaikka itsensä säätää elämään selibaatissa, niin asia on ihan ok.- Anonyymi
"”Raamattuun vetoaminen on tullut laittomaksi ja rangaistavaksi, mikäli se rikkoo suomen lakia.”
Ei asiat aivan noin suoraviivaisia ole. Toki Raamattuun saa vedota, riippuu vain kovasti asiayhteydestä, miten se tehdään. "
Jumalan Sanaan vetoaminen ei riipu asiayhteyksistä yhtään, vaan Jeesukseen uskovien tulee pitää huoli, että Jumalan Sana menee aina kaikkinaisen maallisen yläpuolelle. Henkihän siinä lopulta menee, mutta menkööt. Anonyymi kirjoitti:
"”Raamattuun vetoaminen on tullut laittomaksi ja rangaistavaksi, mikäli se rikkoo suomen lakia.”
Ei asiat aivan noin suoraviivaisia ole. Toki Raamattuun saa vedota, riippuu vain kovasti asiayhteydestä, miten se tehdään. "
Jumalan Sanaan vetoaminen ei riipu asiayhteyksistä yhtään, vaan Jeesukseen uskovien tulee pitää huoli, että Jumalan Sana menee aina kaikkinaisen maallisen yläpuolelle. Henkihän siinä lopulta menee, mutta menkööt.Heikkoa teillä on ollut sen Raamatun kanssa. Keskitytte ihan toiseen asiaan.
Ei siinä henki mene; älä hassu ole.Anonyymi kirjoitti:
"”Raamattuun vetoaminen on tullut laittomaksi ja rangaistavaksi, mikäli se rikkoo suomen lakia.”
Ei asiat aivan noin suoraviivaisia ole. Toki Raamattuun saa vedota, riippuu vain kovasti asiayhteydestä, miten se tehdään. "
Jumalan Sanaan vetoaminen ei riipu asiayhteyksistä yhtään, vaan Jeesukseen uskovien tulee pitää huoli, että Jumalan Sana menee aina kaikkinaisen maallisen yläpuolelle. Henkihän siinä lopulta menee, mutta menkööt.”Jumalan Sanaan vetoaminen ei riipu asiayhteyksistä yhtään, vaan Jeesukseen uskovien tulee pitää huoli, että Jumalan Sana menee aina kaikkinaisen maallisen yläpuolelle.”
Eli olet valmis vaikka kivittämään jonkun hengiltä jos sinun uskosi niin sinulle sanoo?
Mikään laki eikä mikään mielipide voi olla Jumalan Sanan yläpuolella.
Jumalan sana on muuttumaton ja ikuinen. Jumala itse pitää huolen että Hänen sanansa toteutuu.
Jumalan sana on Pyhä, eikä sitä voi ymmärtää kuin vain Pyhän Hengen avulla.
Pyhä ja saastainen ovat niin kaukana toisistaan, etteivät saastaiset voin nähdä pyhyyden pyhyyttä.Jeesus oli eri mieltä. Ettekö ole lukeneet, hän vaikeroi. Lukemalla olisi ymmärtänyt hengen asioita ja mitä on kirjoitettu.
Jumala ei näytä tekevän yhtään mitään.- Anonyymi
"Mikään laki eikä mikään mielipide voi olla Jumalan Sanan yläpuolella."
Tämän Jeesukseen uskovat olemme saaneet ja saamme kai tuta vielä hengellämme. Mutta missään historiassa Jeesukseen uskovat eivät ole panneet Jumalan tahtoa minkäänlaisten ihmistekoisten lakien alapuolelle.
Koska Jumala huolehtii Sanastaan prikulleen, niin kyllä tämä velvoittaa myös Jeesukseen uskovia, muutenhan me olisimme vain rusinat pullasta kerääviä feikkaajia. Säälittäviä olentoja kerrassaan. Anonyymi kirjoitti:
"Mikään laki eikä mikään mielipide voi olla Jumalan Sanan yläpuolella."
Tämän Jeesukseen uskovat olemme saaneet ja saamme kai tuta vielä hengellämme. Mutta missään historiassa Jeesukseen uskovat eivät ole panneet Jumalan tahtoa minkäänlaisten ihmistekoisten lakien alapuolelle.
Koska Jumala huolehtii Sanastaan prikulleen, niin kyllä tämä velvoittaa myös Jeesukseen uskovia, muutenhan me olisimme vain rusinat pullasta kerääviä feikkaajia. Säälittäviä olentoja kerrassaan.Teille naureskellaan, mutta henkenne säilyy.
torre5 kirjoitti:
Teille naureskellaan, mutta henkenne säilyy.
Tyhmät nauravat vähintään kolmesti
1. Kun luulee jotain nauretavaksi 2. Kun muut yhtä tyhmät nauraa. 3. Kun huomasi itse olevansa nauretava nauraessaan väärälle asialle."Mikään laki eikä mikään mielipide voi olla Jumalan Sanan yläpuolella."
Joten myöskään tuo mielipiteesi ei ole Jumalan yläpuolella... Muista ettemme me ihmiset päätä siitä, mitä se Jumalan Sana on, eikä Raamattu ole sitä kuin muutaman tulkinnan mukaan.- Anonyymi
torre5 kirjoitti:
Jeesus oli eri mieltä. Ettekö ole lukeneet, hän vaikeroi. Lukemalla olisi ymmärtänyt hengen asioita ja mitä on kirjoitettu.
Jumala ei näytä tekevän yhtään mitään.Miten se meni sen Jesajan kirja 53 lukeminen ????
mummomuori kirjoitti:
"Mikään laki eikä mikään mielipide voi olla Jumalan Sanan yläpuolella."
Joten myöskään tuo mielipiteesi ei ole Jumalan yläpuolella... Muista ettemme me ihmiset päätä siitä, mitä se Jumalan Sana on, eikä Raamattu ole sitä kuin muutaman tulkinnan mukaan.Raamatun teksti aukeaa vain Pyhän Hengen avulla.
Pyhän Hengen ilmoitus ei ole tulkinta.
2.Piet.1:
20. Ennen kaikkea teidän tulee tietää, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä,
21. sillä mitään profetiaa ei ole koskaan tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.
2Tim.3:
16. Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, ja se on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa,
17. jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen ja varustautunut kaikkiin hyviin tekoihin.Anonyymi kirjoitti:
Miten se meni sen Jesajan kirja 53 lukeminen ????
Se mitä Jesaja kirjoittaa, ei näytä kertovan Jeesuksesta.
.
Sitä varmaan tarkoitat?- Anonyymi
torre5 kirjoitti:
Se mitä Jesaja kirjoittaa, ei näytä kertovan Jeesuksesta.
.
Sitä varmaan tarkoitat?Ethän sinä sitäkään ymmärrä.
Matt. 7:
........
6. Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi raatelemaan teitä."
sananl. 9:
....
6. Hylätkää yksinkertaisuus, niin saatte elää,
ja astukaa ymmärryksen tielle."
7. Joka pilkkaajaa ojentaa, saa häväistyksen vastaansa
ja solvauksen se, joka jumalatonta nuhtelee.
8. Älä nuhtele pilkkaajaa, ettei hän sinua vihaisi.
Nuhtele viisasta, niin hän rakastaa sinua.
9. Anna viisaalle opetusta, niin hän yhä viisastuu,
anna vanhurskaalle tietoa, niin hän oppii lisää.
10. Herran pelko on viisauden alku,
Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä.
11. Viisaus lausuu:
"Minun avullani päiväsi enenevät
ja elämäsi vuodet jatkuvat.
12. Jos olet viisas, olet omaksi hyväksesi viisas.
Jos olet pilkkaaja, saat sen yksin kestää."- Anonyymi
7:3 Pahantekoon molemmin käsin! Sitä taidolla tekemään! Päämies vaatii, tuomari maksusta tuomitsee, ja mahtava puhuu julki sielunsa himon; senkaltaista he punovat.
Nämä ovat lain yläpuolella. Onko jotain muuttunut?
ei mitää uutta auringon alla.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27586- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472