Juhannukseksi olen ostanut eines lihapullia.
Lihapullat
Anonyymi
2483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ihan hyvä ratkaisu varmaan, jos ei osaa keittää uusia perunoita...
Itse ostin uusia perunoita S-marketista, kilo maksoi hieman yli euron. Iso purkki sinappisilliä maksoi 1,69€. Ostin myös 400g paketin Huilun Tuhti makkaraa, maksoi 2,55€. Rahaa meni vajaa 6€ ja aika paljon tuli syötävää.
Perunat ovat joskus ihan hyvä vaihtoehto ja ratkaisu. Hankaluutena perunassa on niiden vaikea valmistus.
Yleensähän peruna tarvitsee seinät, jotka joku on tehnyt. Sekä ne raaka-aineet, joista seinä on tehty, sekä sen teknologian, jolla ne raaka-aineet on niiden alkuperäisestä sijainnista saatu käyttökelpoisiksi seinien valmistusta varten.
Puhumattakaan niistä prosesseista, joiden tähden seinien valmistukseen liittyvät ainesosat ovat ajautuneet niihin lokaatiohin, josta niitä on voitu lähteä hakemaan, että perunoihin vahvasti liittyvät seinät ovat olleet mahdollisia valmistaa.
Tämän ja ehkä monen muun seikan tähden perunat kuitenkin herättävät vastustusta ja puolustusta. Sekä monia muita seikkoja ja vahvoja tunteita, sekä puolesta, että niitä vastaan.
Perunan saamiseksi syömiskuntoon on eurooppalaisten pitänyt purjehtia Etelä-Amerikkaan ja sieltä takaisin. Kehittää traktori, kaupan rakennus, perunaa kuljettava ajoneuvo sekä on pitänyt tehdä monia muita keksintöjä ja ratkaisuja.
Yhtä kaikki, peruna kuitenkin on ravintoa. Ja siten ihan syötävää tavaraa, etenkin sen muusina ilmenevässä ruoan muodossa. Vaikkakin se on em seikoista johtuen hyvin vaikeaa valmistaa.
Ihan hyvää settiä juhannukseksi.
Tuskin noin syvällisesti tarvitsee ajatella jokaisen ruoka-aineksen kohdalla. Pyydystän kyllä villikalaa ja kasvatan itse perunaa kasvimaassa, joten ei niissä suuria ole maailman valloitusta enää jäljellä.
Seinät minulla on 70 vuotta vanhat, niistä maksoimme jokusia vuosia sitten 8500€, missä asustelen ja keitän perunoitani. Seinät on maksettu aikaa sitten, kun niiden hankkimiseen otettiin pieni laina pankista.
Perunasta valmistaa helposti ruokaa ja edullisesti. Ostimme outlet-myymälästä edullisen II-laatuisen höyrykeittimen perunoiden keittämiseen, samalla keittimellä keitämme toki vihanneksia ja jouluna riisipuuron. Vaivaton keitin, eikä voi epäonnistua!
Kyllä. Mutta, jos on kaikki olemassa, ei monesti ajattele sitä, että joskus on ehkä ollut aika, että ne eivät ole olleet olemassa. Tai, että kaikkien kohdalla ne eivät ole olemassa tai niihin uhratun ajan väärtejä hankkia.
Mutta muutoin ehkä noin juuri voisi toimia. Omavaraisuus voi nousta arvoonsa varsinkin, jos joku keksii alkaa verottamaan sitä. Ja ainakin sen tulisi olla arvostettu tapa toimia. Hajautettu ravinnontuotanto ja hankinta ei jätä kaikkia munia samaan koriin.
Jos esim. voi syödä kalaa. Ja perunahan on kuin liima, joka pitää ravinnon vatsassa.
Höyrykeitin on ehdoton juttu nykyaikana.
Perunan toi Suomen vanhan kaartin sotilaat Turkin sodasta tullessaan.
Ja puppua taasen... Saksalaiset peltisepät toi perunan Suomeen ja sen jälkeen sotilaat Pommerin sodasta!
"Suomeen peruna saapui saksalaisten peltiseppien mukana 1730-luvulla. Perunan käyttö kuitenkin yleistyi Suomessa vasta sen jälkeen, kun Pommerin sotaan vuosina 1757–1762 osallistuneet suomalaiset olivat tutustuneet siihen Saksassa. Varsinkin papit opastivat ja kannustivat perunan viljelyyn."
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/peruna.html
Ostin 2 kg perunoita 1,4 e omasta takaa oli sipulia. Tein keitetyille perunoille sipuli-
maitoa kastikkeeksi ja maittavaa evästä tuli. <3
Hyvää on tuokin ja edullista ruokaa.
Parasta kesäherkkua, uusia perunoita ja uudesta sipulista tehtyä sipulimaitoa, nam!
Lisäksi voi grillata vaikka makkaran ja salaattia, johon voi käyttää sipulinvarretkin.
Eikö alennusjauheliha ja itse pyöräyttäminen olisi tullu loppupeleissä halvemmaksi? Kuin einekset?Kannattaa kyllä käyttää alennusjauheliha nopeasti.. muutaman kerran on ollu jo muikee haju. Muuten aika lailla normaaleja noin alennushommat on ollu ja kun hyvin maustanu ja laittanu vaikka pakastimeen annokset. Lisukkeita niitä halpoja kannattaa kyllä olla mukana. Tulee mieleen alennuskerma, sipuli ja pottu.
Kyllä eineslihapullat sillaiten menee että paistaa paistinpannulla ja vaikka suolakurkkua kans. Keitettyjä perunoita.
Kun oivalsin jo kauan sitten einespihvien ja pullien sekä lauantaimakkaran ala-arvoisten raaka-aineiden käytön, niin lopetin niiden ostamisen jo varmaan 10-15 vuotta sitten.
Muutamia vuosia sitten aloin ostella kasvispihvejä sekä bataatti ja kasvispullia,
mitkä itse asiassa maistuvat ihan hyviltä, kun niihin tottuu. Härkistäkin on kokeiltu.
Tuttavapiirissä on makkaratehtaalla töissä olleita, jotka eivät syö lainkaan leikkeleitä tai jotakin lenkkiä ja grillimakkaraa kun tietävät mitä raaka-aineita niihin on tungettu.
Kyllä keittokinkku on sentään ihan aitoa tavaraa .
Kyllä ei todellakaan makkarat ja valmiit eineslihapullat juurikaan maistu. Makkaraa ostan hyvin rajoitetusti ja katson visusti tuoteselosteen, ettei mukana ole kamaraa.
Yleensä ostan tai hankin muuten koko lihaa ja mieluiten vielä isompana palana, jonka itse käsittelen, että varmasti tiedän mitä minulla on laittaa lihamyllyyn, jos teen jauhelihaa. Lampaat hankin teurastettuina koko ruhoina suoraan lampurilta. Hirvenlihaa saan metsästysporukalta.
En ole mikään ehdoton "kokolihansyöjä", vaan teen myös paljon kasvisruokia, linssit, pavut ym. on hyviä ruuanlaitossa, olen kasvattanut itse härkäpapua ja palkohernettä. Kerään pihalta myös nokkosia, joista tulee hyvää lisuketta moneen ruokaan.
Monenlaista kasvisruokaa olen kehitellyt vuosien varrella soveltaen Keski-Eurooppalaisia ruokaohjeita. Viimeisin kehitelmäni on yhdistää saksalainen perunapannari ja italialainen pizza, tulee muuten aina älyttömän hyvää ja on edullista!
Se on totta, että erityisesti eineksien valitseminen siten, että ne ovat hyvälaatuisia on haastava asia. Samoin kuin se, että ei anna niiden muodostaa liian suurta ja toistuvaa osaa siitä ravinnosta, jota ihminen käyttää.
Kasvispihvit ja bataatti, sekä kasvispullat ovat yksi hyvä keino syödä kasveja. Samoin kuin marjat ja hedelmät. Viljoista jotkut ovat erimielisiä, mutta ne keille ne sopivat voivat niitä varmaan syödä. Ja joku härkis on oikeasti hyvänmakuista.
Vaihtoehtoinahan ihmisillä on ainakin kauppaolosuhteissa juurikin makkara, kana, kinkku tai kananmuna voi seoksella.
Joista erityisesti makkarakin voi olla tiettyinä lajeina hyvinkin ravintoarvojen mukaista. Ja toisina ei. Kana on filettä lukuun ottamatta suhteellisen haastava valmistaa. Ja keittokinkku tai kinkku, jossa on vähän lisättyä suolavettä on myös ravitsevaa.
Ei saakeli. Onneksi on ahventa ainakin itsellä Eines paskaa en syö.
Mitä ihmettä kyllä kivikylän lihapullat ihan hyviä juupa juu ostatte justiin halpoja paskoja. Hyvä vitsi toi että syö lammasta huh kuselta maistuvaa prkl mikä hajukin jo.
Kyllä ei lammas maistu kuselta tai muutenkaan haise, kun lihan käsittelee itse siitä ruhosta. Pitää vaan osata käsitellä lihaa! En minäkään toisten leikkaamia lampaan lihoja syö, ellen pääse itse leikkaamaan niitä. Lampaassa (kuten myös valkohäntäpeurassa) se rasva on ihan kauheaa, se pitää ottaa niistä lihoista pois, niin on kyllä hyvää. Monet nuoret ei viitsi niitä peurojen lihojakaan putsata rasvoista ja siksi peuranlihalla huono maine. Hyvää sekin savustettuna!
Oisit nyt juhlan kunniaksi ostanut jotakin muuta.
Niin joku keittää munuaisia ku keittäessä hyvä tuoksu.kyllä itse päätän mitä syön ja ei lammasta.
Munuaiset on ihan eri juttu, kuin lampaan liha! En minäkään munuaisia ala syömään! Sydämiä ostan kyllä, niistä tulee tosi hyvää jauhelihaa. Monasti possun sydämiä tarjouksessa edullisesti, niin silloin teen niistä jauhelihaa.
Lammasta laitan jauhelihaan 1/3, siihen naudanlihaa 1/3 ja possua 1/3, tulee tosi hyvää jauhelihaa! Lammas ja muutkin lihat niin, että näen mitä laitan sinne lihamyllyyn. Jauhan kerralla pari kolme kiloa sitä jauhelihaa. Tulee todella hyvät lihapullat uunipellillä paistaen.
Kalaa jauhan yleensä samalla, kun ison lihamyllyn laitan pyörimään, niin tehdään sitten samalla kertaa pakastimeen kalapullia isompi satsi.
Näkis sen valmistusprosessin kuinka eineslihapullia valmistetaan. Korppujauhoa ainakin tungetaan ja sitten jotain teurasjätettä. Joku uunilenkki ni perhanan minkä makuista. Lihapullia jatketaan jollakin kananrippeillä mutta jännä homma sitten jos broileripyöryköitä ni hinta puolet kalliimpi. Sillon tällön ostan broilerin jauhelihaa.Jos helkkarinmoinen nälkä niin kyllä sillon eineslihapullatkin menee mutta en ole pitkään aikaan ostanut.
Joo, ihan hirveää moskaa moiset. Yök!
Ostaa mielummin vaikka lidl possu-nauta jauhelihaa ja tekee siitä lihapullat.
Uutta+perunaa,+sinappisilliä.+Tänään+grillattiin+-50%+tarjouksesta+ostettuja+possupihvejä.+Jäävuorisalaattia,+tuoretta+kurkkua+salaattina.++Kivennäisvettä.+Näillä+mentiin.