Elämätön elämä, se varmaan monilla ollut arkipäivää

Ei aina voi lestaakaan huutaa, täytyy elämässä olla muutakin, jota ei kyllä vasemmistolaisuuskaan mitenkään paikkaa.

Suomessa elää 145 aatelissukua. Etuoikeudet heiltä vietiin yli sata vuotta sitten, mutta periaatteitaan aateliset kunnioittavat yhä.
Kun mennään keisarilliseen aikaan meilläkin, aateliset oli voimissaan, he oli silloin paljon suunnan näyttäjiä, kuten myöhemmin mm Halonen presidenttinä kehui myös olevansa, mutta hänen suuntansa meni takamaille enemmän kommunisti aikaan.
Tuskimpa nykyaikaan kovin tarvitsee vankkureita valjastaa sinne, ihmisarvoa räikeästi piiskalla poskelle lyöden. He toveri johtajansa oli itseään nostavia, ei muuten Halonenkaan olisi 481 000 € yhtä matkaa maksanut yksityissuihkariinsa. Normaalille tämä olisi mahdoten selittää kotimaisen köyhän edessä, että näin matkani maksoi, joka päätyi tyhjyyteen, muuten paitsi "lämmin lomasää"
Edelleen tämä naukuu kommarijoukoissaan kaduillakin, muka köyhän ystävä.
KOMMUNITIT MUUTTANEET MUOTOAAN MM ELOKAPINALLISTEN TAVOIN.
Tuskin normaalit enää kovin muutamia Ay-johtajia ym tyovat esille kommunistimiaan. Heille ikuinen lakko on pääasia, jolla saavat itseään esille.

Rikas elämä, jota palstalasista varmaan majuri viettää perheineen, voi olla muitakin, Kapikin kertonut matkoistaan, kun sinne satsannut paljon. Se tai ne jää mielen syövereihin, joka auttaa ankeimpina aikoina pärjäämään. Henkinen hyvinvointi on tärkeä osa ihmiselämää.

9

182

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oli Halosella kallis lomamatka.

    • Anonyymi

      Sanoikin "minäkin olen köyhä" ja tuollaiset köyhän vinkeet.

    • Anonyymi

      Älä tee työtä , maataloustukiaisilla saat saman

    • Anonyymi

      Onko lestan huutaja koskaan mitään tehnyt ? jokin vajakki vain.

    • Anonyymi

      Kateellisten aateli niin, sehän pysyy varjoissa päivien kirkastumiseen. Taatelien lisäksi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kaĺlis --kallis Tarja veronmaksajille.

    • Anonyymi

      Tässä aloituksessa yksi "majurin" sivunikkejä. Kas kun pankkolängvitsiä on mahdoton piilottaa.

      • Anonyymi

        Kyllä. Opettajaksi on kyllä kerrassaan kelvotonta tekstiä. Herää kysymys, että lieneekö tämä "Ope Oulusta" kouluttautunut kirjekurssilla itänaapurissa? Pietarin trollitoimisto-tasoa ovat "openkin" kirjoittelut pankkolängvitsillä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      871
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      838
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      716
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      670
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      539
    8. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      533
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe