Mormoneille päivitystä

Mormonien pitäisi ajaa myös naisille oikeutta moniavioisuuteen.

https://www.is.fi/perhe/art-2000008078486.html
15213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Nykyäänhän moniavioisuus on mormonikirkossa kielletty sekä miehiltä että naisilta. Kirkon alkuaikoina jotkut naisetkin solmivat käsittääkseni moniavioliittoja. Jäämme odottamaan. mihin suuntaan mennään.
Oma mielipiteeni on, että moniavioliitot pitäisi hyväksyä Suomessa. On sydäntä raastavaa, että moniavioinen pakolainen joutuu valitsemaan, minkä perheistään mukaansa uuteen maahan ottaa.
Toki peräkkäinen moniavioisuus on maan tapa, Epävirallisesta moniavioisuudesta puhumattakaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Moninainti on mormoniteologian mukaan ikuinen periaate, joka ei ole toistaiSEKSI voimassa. Olen kyllä samaa mieltä, että syrjintä pitäisi poistaa niiden osalta, jotka ovat jo ennestään moniavioisia toisen maan sallivampien lakien mukaan ja toisalta syrjintä pitäisi poistaa kaikilta, edellyttäen, että kyse on täysin vapaaehtoisesta toiminnasta, eikä pikkutyttöjen pakkomoninainnista, mitä mormonsimin alkuaikoina käytännössä tapahtui. Lähetystyössä jo otetaan huomioon se seikka, että kristityksi kääntyminen ei saa aiheuttaa pakkoeroa osasta vaimoja moniavioisilla perheillä, koska se ei ratkaisisi ongelmia, vaan aiheuttaisi niitä.

    Äänestä

  • Höpsislöpsis kirjoitti:

    Vapaaehtoisuuden puute ja alaikäisyys taitavat olla ongelma myös noissa moniavioiliitoissa joita tietyissä kulttuureissa ja tiettyjen uskontojen kohdalla nykyään harjoitetaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Vapaaehtoisuuden puute ja alaikäisyys taitavat olla ongelma myös noissa moniavioiliitoissa joita tietyissä kulttuureissa ja tiettyjen uskontojen kohdalla nykyään harjoitetaan.

    Niinpä.

    Äänestä

Minä olen keskustellut moniavioisissa perheissä kasvaneiden henkilöiden kanssa, ja he ovat kertoneet, että oli hauskaa, kun oli monta äitiä ja paljon sisaruksia. He eivät ole olleet mormoneja.
On surullista, että uuden kumppanin löytyessä perhe pitää hajottaa ja uusi perustaa. Lapset siitä eniten kärsivät. Kannatan reilua avointa moniavioisuutta tekopyhän teeskentelyn asemasta. Parasta tietysti olisi, jos avioliitto kestäisi ilman kolmansia pyöriä, mutta eipä se näytä kaikilla onnistuvan.

Äänestä
  • Jatkan vielä: näin Pride-viikolla olisi syytä ottaa rohkeasti esille tämäkin asia. Nykyään vaaditaan oikeutta kaikenlaisille parisuhteille ja liitoille. Moniavioisuudesta kuitenkin yleensä vaietaan. Toinen syrjitty ryhmä ovat aseksuaalit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jatkan vielä: näin Pride-viikolla olisi syytä ottaa rohkeasti esille tämäkin asia. Nykyään vaaditaan oikeutta kaikenlaisille parisuhteille ja liitoille. Moniavioisuudesta kuitenkin yleensä vaietaan. Toinen syrjitty ryhmä ovat aseksuaalit.

    "Jatkan vielä: näin Pride-viikolla olisi syytä ottaa rohkeasti esille tämäkin asia. "

    Kyllä, mutta Etelä-Afrikan malliin niin, että naisella voisi olla monta miestä. Nythän ongelma on se, että ihmisellä miehiä syntyy hieman enemmän kuin naisia eikä nykyään ole sotia tai väkivaltaa missä tuo nuorten miesten ylimäärä kulutetaan. Ylimääräiset nuoret miehet joutuvat pakolla olemaan ilman kumppania, jolloin he radikalisoituvat ja koituvat yhteiskunnalle ongelmaksi. Tällä Etelä-Afrikan mallilla incelitkin saisivat naisen ja kaikki olisivat tyytyväisiä.

    Mormonien tai muslimien monen vaimon moniavioisuus tietäisi vaan lisää ongelmia. Meillä olisi vain enemmän turhautuneita ja radikalisoituvia inceleitä.

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008086881.html

    Äänestä

Mies on naisen pää!
Jeesus on seurakunnan pää
Näin tulee aina olemaan.
Joka ei siitä pidä kiinni, elämä on pelkkiä ongelmia täynnä!

Äänestä
  • Aloittaja

    Mksi naisen pitää olla alapää?

    Ongelmia elämässäsi taitaa olla sinulla!

    Äänestä

  • Höpsislöpsis kirjoitti:

    Mksi naisen pitää olla alapää?

    Ongelmia elämässäsi taitaa olla sinulla!

    Kyse on Jumalan tahdosta!
    Jo0ka ei sitä noudata, elää elämän loppuun asti ongelmissa, niinkuin sinäkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyse on Jumalan tahdosta!
    Jo0ka ei sitä noudata, elää elämän loppuun asti ongelmissa, niinkuin sinäkin

    Kyse on historiasta, jolla ei ole enää mitään virkaa. Jumalan tahto ei ole, että nainen on miestä alempi. Sinussa on fariseuksen henki ja kirjanoppineen asenne. Ylpeytesi käy lankeamuksesi edellä. Tutki sydäntäsi ja löydät totuuden ja Kristuksen rauhan!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kyse on Jumalan tahdosta!
    Jo0ka ei sitä noudata, elää elämän loppuun asti ongelmissa, niinkuin sinäkin

    "Jumalan tahto" on myös se, että homot pitää surmata, samoin eläimiinsekaantujat ja uhritkin eli ne eläimet.

    Käyttäisit päätäsi muunakin kuin hattutelineenä niin voisit ymmärtää tuhansia vuosia sitten laadittujen sääntöjen häölmöyden!

    Raamkattu on t6äynnä viisauksia, mitä sinä et tajua!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kyse on Jumalan tahdosta!
    Jo0ka ei sitä noudata, elää elämän loppuun asti ongelmissa, niinkuin sinäkin

    Onko Jumalan tahto se, mikä Raamatussa sanotaan eli että homot pitää tappaa? Olet melkoisissa ongelmissa, jos et pytsy tuohon vastaamaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Raamkattu on t6äynnä viisauksia, mitä sinä et tajua!

    On siellä viisauksiakin, mutta homojen tappokäsky on melkoista tyhmyyttä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Höpsislöpsis kirjoitti:

Mormonien pitäisi ajaa myös naisille oikeutta moniavioisuuteen.

https://www.is.fi/perhe/art-2000008078486.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu