Onko Mörrillä (tai muillakin) mielipidettä, Emanuel Swedenborg kokemuksiin kuolemanjälkeiseen elämään - henkimaailmaan?
Luin hänen kirjansa "Taivas ja Helvetti", hyvin seikkaperäistä kuvausta tuonpuoleisesta, niistä molemmista paikoista.
Luin hänen kirjansa "Taivas ja Helvetti", hyvin seikkaperäistä kuvausta tuonpuoleisesta, niistä molemmista paikoista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
pahin ongelma on se ajankohta, jolloin hän eli - 1700-1800 -luvut. Tuona aikana ei ollut samoja mahdollisuuksia tutkia näitä asioita kuin tänään.
Hänen jutuisaan on paljon puuskupuhia mukana, mutta myös paljon näkemystä ja visioita. Luokittelisin hänet samaan luokkaan ns. Tiibetin kuolleiden kirjan kanssa - ei ehkä kaunokirjallisuutta, mutta kannattaa lukea ajatuksella.
jotenkin kaikki lukeminen jäi pois elämästäni kun Jeesus avasi silmäni näkemään kuka olen ja mistä tulen. Tämän maailman kirjallisuus kiehtoi minua valtavasti sitä ennen. Luin kaiken mitä käteeni osui, olin aina nenä kiinni kirjoissa. Ei ollut kirjastossakaan kirjaa jota en olisi lukenut. Mutta nykyisin, jotenkin tuntuu että elän elämääni enemmän jo tuolla toisella puolella, enkä pysty enään keskittymään kirjoihin jotka ovat tämän maailman ihmisten kirjoittamia, vaikka kuinka yritän ja haluan. Jotenkin tuntuu että Jumalalla on jotain sanottavaa siinäkin asiassa, en vain ole oivaltanut vielä mitä se voisi olla. Vaikka sieluni sai rauhan, tätä maallista levottomuutta joudun silti vain täällä kestämään vaikka en millään tahtoisi.
.