Pitäisi oikein tehdä. Nyt nämä rusiaivoilla varustetut Huuhkajafanit toivat nopeasti leviävän koronan Suomeen. Pakko oli päästä sinne huutamaan suu auki.
Nämä ihmiset tappavat vastuullisia ja rajoituksia noudattavia suomalaisia.
Nämä ihmiset tappavat vastuullisia ja rajoituksia noudattavia suomalaisia.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Autiolle saarelle pelaamaan koronaa suut auki.
Tahallista muiden ihmisten terveyden vaarantamista.
Koronan kanssa on vain opittava elämään! Ei se mihinkään poistu!
Tämä videoitu suuri juopporyhmä joka huusi kuorossa Pietarilaisessa puistossa yhtä aikaa "HAISTA VITTU KIURU" pitäisi laittaa pakolliseen käytöskouluun vähintään kymmeneksi vuodeksi, jonka jälkeen heitä voitaisiin alkaa vapauttaa tapauksen mukaan.
Muita sanoja ei tässä esityksessä ollutkaan ja video pääsi oikein kansainväliseen uutisointiin.
Jotkut nimesi ryhmän persukuoroksi, mutta oli siinä varmaan muitakin ääliöitä kuin persuja.
Olihan tämän mölykuoron teoksen sanoitus pidempi.
Se oli "Haista vittu Krista Kiuru".
Suomen lippu tuli hyvin esiin kansainväliseen esitykseen levinneessä esityksessä.
Huuhkajafanit kävivät hakemassa Pietarista koronaviruksen delta-variantin. Toivottavasti porilaisia ei ollut jalkapalloa katsomassa. Delta-varianttia ei haluta Poriin!!!
Aloittaja hindti pysy kotonas jos pelottaa. "rusiaivo" :D
Muista pitää suu kiinni, ettet saa koronaa ja tietty kovana heppuna et mene päivystykseen, kun kuume nousee ja henkeä et saa.
Sinä peloton rusina-aivo et ymmärrä, että jos noita koronatapauksia tulee massoittain, niin terveydenhuolto ei pysty hoitamaan kaikka. Vai haluatko, että olisi sellainen tilanne, että jos jalkasi katkeaisi ja menisit päivystykseen ja siellä sanottaisiin, että nyt täyttä, mutta tule ensi viikolla uudestaan.
PCR "testi" ei sovellu minkään tartunnan tutkimiseen, kertoi kyseisen asian keksijä.
Maksimissaan 23 sykliä kun ajetaan ja monistetaan virusta, saadaan oikea tulos, ja edelleen, PCR ei sovellu virustartunnan varmistamiseen mitenkään.Silti sitä käytetään.
Terveydenhuolto ajaa jatkuvasti 45 sykliä ja enemmänkin testillä ja kun näin toimitaan, saadaan kenestä tahansa positiivinen tulos.
Valepukki anthony fauci on itsekin sanonut videolla että syklejä ajetaan liikaa eikä testi ole mikään testi siitä onko sinulla tartunta tai ei.Sitä ei voida PCR:llä varmistaa.
Olet "rusiaivo" median pelottelema lapsi joka ei tajua tätäkään faktaa.
Jos vaikka avaisit uuden palstan samasta aiheesta😂😂😂
Jep. Minä olen saanut kaksi rokotetta ja kaikki puhti poissa. Aisa ei ota eteen ja pumpustakin sattuu. Olen puhunut tästä lääkärin kanssa, mutta hän on vain nauranut ja sanonut, että ei johdu rokotteesta. No minkäs teet. Kärsiä pitää vain.
Älkää ottako rokotetta. Mitään hyötyä ei ole. Haittaa vain.
Eläinlääkäreillä ei ole laajempaa käsitystä korona rokotteista. Suosittelen sinua menemään ihmisiä hoitavalle lääkärille. Sinun tapauksessasi psykiatrialle.
Antaa ihmisten juhlia rauhassa! Niin minäkin teen! Koronan kanssa on vain opittava elämään!
Tiedoksi kaikille nyt 355 uutta tartuntaa jo tuntuu lähtevän nousuun.Mielestäni nuo fanit oli melko itsekästä porukkaa millä mittarilla tahansa kun asettivat jalkapallon suomalaisten terveyden edelle.Sanotaan että jos joku viaton perheen isä kuolee nyt noiden tartuntojen takia niin pitäisi noille faneille linnatuomio taposta jyvittää per nenä.
Himos-porukalle pitää syöttää rusinoita niin paljon, et no en sano.
Pietarintuliaiset ovat rankat, toivottavasti tauti jyllää ihan kunnolla etteipääse unohtumaan kännireissu jalkapallofaneille
Näyttää,että tämä väliaikainen tartuntarypäs alkaa olemaan nopeasti parempaan suuntaan menossa..
Kyllä nuo kusipäät saisivat ainakin maksaa aiheuttamansa kulut.
Jos tämän takia joudutaan tekemään uusia rajoituksia niin sitten tulee suuri lasku.
Korona ei ole tappava tauti kuin ennestään monisairaille ja iäkkäimmille.
80-90 vuotiaissa kuolleita ylivoimaisesti eniten ja yli 90 vuotiaista toiseksi eniten.
Tällä hetkellä kaikki riskiryhmäläiset ovat saaneet jo kaksi rokotusta.
Niin kaikki riskiryhmälaiset "eivät"ole saaneet kahta rokotetta,ja nuo kisaturistit saisivat itse maksaa kaikki kulut jos tulee vaativaa sairaalahoitoa ja lääkkeet siihen päälle.
Uskokaa jo korona ei poistu mihinkään! Meinasitteko loppu ikänne olla kotona?