Vain 6000 vuotta vanha

Maa ja maailman kaikkeus on vain 6000 vuotta vanha.

Laitan tämän missä ateistit jää sanattomiksi.

1. GALAKSIEN KIERTONOPEUDET LIIAN SUURIA
Linnunrata-galaksimme tähdet kiertävät keskuksensa ympäri erilaisilla nopeuksilla, sisimpien kiertäessä ulompia nopeammin. Keskimääräinen kiertonopeus on niin suuri, että jos galaksimme olisi enemmän kuin muutama sata miljoonaa vuotta vanha, sen pitäisi olla muodoltaan kiekkomainen eikä nykyisen kaltainen kierteisgalaksi. Linnunradan oletetaan kuitenkin olevan vähintään 10 miljardia vuotta vanha. Tämä 'winding-up' -ongelma on tunnettu jo noin 50 vuotta ja sen selittämiseksi on laadittu useita teorioita, jotka on hylätty yksi toisensa jälkeen. Viimeisinkin teoria sisältää käsitteellisiä ongelmia ja mielivaltaisia päätelmiä, jotka uudempi tutkimus on kyseenalaistanut. Sama ongelma koskee monia muitakin galakseja.

2. LIIAN VÄHÄN SUPERNOVA-JÄÄNTEITÄ
Tähtitieteellisten havaintojen mukaan Linnunradan kaltaisessa galaksissa tapahtuu yksi supernova-räjähdys noin 25 vuodessa. Räjähdyksessä syntyneet kaasu- ja pölyjäänteet leviävät nopeasti, mutta ovat kuitenkin nähtävissä (yleisen käsityksen mukaan) yli miljoona vuotta. Ongelma on siinä, että näitä jäänteitä on havaittu ainoastaan noin 200:sta supernovasta, mihin määrään olisi tarvittu vain noin 7000 vuotta.

3. KOMEETAT HAJOAVAT LIIAN NOPEASTI
Teorioiden mukaan komeetat ovat syntyneet samanaikaisesti aurinkokunnan kanssa, eli noin 5 miljardia vuotta sitten. Kiertoratansa toisessa ääripisteessä ne tulevat hyvin lähelle Aurinkoa ja menettävät joka kerta niin suuren osan materiastaan ('pyrstö'), että voisivat säilyä korkeintaan 100 000 vuotta. Monille komeetoille on mittauksissa saatu iäksi vähemmän kuin 10 000 vuotta. Tätä ristiriitaa on yritetty selittää mm. olettamalla, että komeetat ovat peräisin jostain Pluton kiertoradan tuolla puolen olevasta 'Oortin pilvestä' (josta ei kuitenkaan ole objektiivisia havaintoja) tai että jotkin tähtien ja planeettojen väliset gravitationaaliset vuorovaikutukset voisivat tuottaa niitä. On myös puhuttu Pluton takaisesta ns. Kuiperin vyöhykkeestä oletettuna komeettalähteenä. Tällä alueella tiedetään olevan joitakin asteroidien kokoisia jääpitoisia möhkäleitä, mutta ne eivät ratkaise ongelmaa, sillä tämä Kuiperin vyöhyke olisi hyvin pian tyhjentynyt komeetoista, ellei se saisi täydennystä oletetusta Oortin pilvestä.

4. MERENPOHJAN KERROSTUMAT LIIAN OHUITA
Vesi ja tuulet kuljettavat vuosittain noin 20 miljardia tonnia pölyä ja sekalaista maa- ainesta mantereilta mereen, missä ne vähitellen muotoutuvat löyhästä mudasta kiinteäksi kivimäiseksi kerrostumaksi. Näiden sedimenttien keskimääräinen syvyys koko merialueella on alle 400 metriä. Ainoa seikka, mikä olennaisesti voisi häiritä tätä kerrostumista, on mannerlaattojen liike. Hitaasti liikkuessaan laatat kuljettavat jonkin verran sedimenttiä mukanaan. Tieteellisessä kirjallisuudessa esitettyjen arvioiden mukaan sedimenttiä voisi tämän prosessin myötä poistua noin miljardi tonnia vuodessa. Loput 19 miljardia tonnia tonnia olisivat sitten aikojen myötä vuosittain kertyneet meren pohjaan. Tällä nopeudella nykyisten kerrostumien muodostumiseen olisi kulunut vähemmän kuin 12 miljoonaa vuotta. Jos kerrostumista olisi tapahtunut oletetut 3 miljardia vuotta, meren pohjassa pitäisi olla massiivisia, kymmenien kilometrien vahvuisia sedimenttikerrostumia. Niitä ei kuitenkaan ole. Sen sijaan kerrostumien vahvuudet sopivat hyvin yhteen n. 5000 vuotta sitten tapahtuneen vedenpaisumuksen kanssa.

Vesi ja tuulet kuljettavat maa-aineksia mereen paljon nopeammin kuin mitä mannerlaattojen liike ehtii sitä poistamaan.

5. MERIVEDEN SUOLAPITOISUUS ON LIIAN ALHAINEN
Joet ja muut lähteet kuljettavat meriin vuosittain yli 450 tonnia natriumia, joka, kuten tunnettua, on ruokasuolan toinen komponentti. Vaikka merisuolaa kerätään suuria määriä, sen seurauksena poistuu vain 27% vuosittaisesta kertymästä. Ellei merivedessä aluksi ollut lainkaan suolaa, nykyisen suolapitoisuuden kertymiseen olisi riittänyt vähemmän kuin 42 miljoonaa vuotta, mikä on oleellisesti vähemmän kuin yleisen käsityksen mukaiset 3 miljardia vuotta. Tätä ristiriitaa on yritetty selittää olettamalla suolan kertymisen olleen ennen vähäisempää tai sen hävikin jostain syystä suurempaa. Parhaimmillaankin laskelmat ovat kuitenkin antaneet suolapitoisuuden maksimaaliseksi kertymäajaksi vain 62 miljoonaa vuotta. Monet laskelmat ovat antaneet vielä huomattavasti pienempiä arvoja.

Kun mitattiin laavakiven ikää. Tuli ensin iäksi 350000 vuotta. Toisella mittauksella tuli iäksi kaksinkertainen luku 900000 vuotta. Kolmannella tuli iäksi 1700000 vuotta. Ja neljännellä 2800000 vuotta. Mikä on oikea? Tämän oikea ikä on vain 10 vuotta vanha ST. Helens tulivuoripurkauksesta tullutta laavakiveä.
761281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Otetaanpa asia kerrallaan. En ole koskaan kuullut yhdenkään tiedemiehen sanovan, ettei DNA:ta ole voinut esiintyä luonnossa 10 000 vuotta kauemmin.

Anna nyt niiden tiedemiesten nimet, jotka noin sanovat.

Ai et pysty vai?

Yhden nimen olet vahingossa kerran lähteeksi antanut. Mies oli täysi seko. Väitti mm. olleen tulitaistelussa humanoidien kanssa!

Muutkin väitteesi ovat samanlaisia heittoja vailla lähteitä. Niillä ei sellaisinaan ole mitään arvoa.

Vastaa nyt ensin tähän niin käydään sitten muut väitteesi läpi yksi kerrallaan.

Jos et pysty, olet hävinnyt tämänkin keskustelun.

Äänestä
  • DNA voidaan mitata vain muutamalta tuhannelta vuodelta

    Äänestä

  • "Otetaanpa asia kerrallaan. En ole koskaan kuullut yhdenkään tiedemiehen sanovan, ettei DNA:ta ole voinut esiintyä luonnossa 10 000 vuotta kauemmin."

    Tämä siksi että et lue kovin syvällistä tieteiskirjallisuutta. DNA normaalisti hajoaa luonnossa. Lähdeviitteitä on mutta voipi olla englannin kielellä mutta en tiedä taipuuko se sinulla?

    Tosin tuolle ensimmäiselle väitteelle on selitys jonka kanssa ei ole maailmankaikkeuden iän kanssa tekemistä. OP kirjoitti

    "Keskimääräinen kiertonopeus on niin suuri, että jos galaksimme olisi enemmän kuin muutama sata miljoonaa vuotta vanha, sen pitäisi olla muodoltaan kiekkomainen eikä nykyisen kaltainen kierteisgalaksi."

    Tuo on asia jonka ajatellaan johtuvan "pimeästä aineesta" (dark matter tai vaihtoehtoisesti "dark flow") joka pitää näitä galakseja koossa.

    Äänestä

Laitoin noita höpölöpöjuttujasi evoluutiopalstalle, mutta huomasinkin, että laittelet itse hölmöyksiäsi kreationismi-palstalle. Siellähän juttusi ammutaan aina alas ja jäät sanattomaksi sielläkin.

Menkää siis kaikki halukkaat seuraamaan Arton toivotonta taistelua sinne.

Äänestä
  • Sinä jäät aina sanattomaksi kun aletaan puhumaan Raamatusta.
    Siinä et jää sanattomaksi, kun pitää puhua soopaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä jäät aina sanattomaksi kun aletaan puhumaan Raamatusta.
    Siinä et jää sanattomaksi, kun pitää puhua soopaa!

    Ei toki. Sinä jäät sanattomaksi kun Raamatusta otetaan hirveyksiä, esim. ilmiselvä homojen tappokäsky. Yrität epätoivoisesti toistaa hallintoneuvoston onttoja selityksiä.

    Olen keskustellut tuntikausia jehnujen kanssa ja aina he ovat jääneet hopealle.

    Äänestä

"Mitähän tuohon idiootti tyhmä apina yrittää vastata?? Korostan YRITTÄÄ ei vastaa"

Ei tarvitse edes yrittää, koska alitit idiootti tyhmä apinan riman hörhöillyilläsi.

Äänestä
  • Miksi Arto kirjoitat anonyyminä?

    Esitn selvän kysymysken. Sinä kirjoitit:

    > DNA-asiantuntijat katsovat, ettei DNA:ta ole voinut esiintyä luonnossa 10 000 vuotta kauemmin.

    Minä pyysin niiden DNA-asintuntijoiden NIMIÄ, jotka noin sanovat. Ei luulisi olevan vaikeaa vastata!

    1Äänestä

Ai, tuo olikin toisen kommentointi. En muistanut tuota Arton kysymystä viestinsä lopusta.

Äänestä

ARTO, VASTAA KYSYMYKSEENI!

Äänestä
  • Aloittaja

    "ARTO, VASTAA KYSYMYKSEENI!"

    En keskustele idiootti apinan kanssa.

    Ei Helsingin yliopiston professoritkaan keskustele Tapio Puolimatkan ja Matti Leisolan kanssa miksi sitten minun pitäisi keskustella tyhmän idiootin kanssa kun professorit ei keskustele viisaampinensa kanssa.

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Idioottiapinat olisivat samalla tasolla kanssasi, mutta miksi et vastaa MINUN selviin kysymyksiini? Et halua keskustella itseäsi viisaampien kanssa. Ymmärrän...

    Sinä sanoit: "DNA-asiantuntijat katsovat, ettei DNA:ta ole voinut esiintyä luonnossa 10 000 vuotta kauemmin."

    Kai heillä on nimet?

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Arto777 kirjoitti:

    "ARTO, VASTAA KYSYMYKSEENI!"

    En keskustele idiootti apinan kanssa.

    Ei Helsingin yliopiston professoritkaan keskustele Tapio Puolimatkan ja Matti Leisolan kanssa miksi sitten minun pitäisi keskustella tyhmän idiootin kanssa kun professorit ei keskustele viisaampinensa kanssa.

    Ei ole vielä tullut tyhmältä idiootti apinalta vastausuta kysymyksiini. Eikä tule joten tyhmän idiootti apinan on hyväksyttävä maan 6000 vuoden ikä.

    Aikoinaan+väitettiin+että+ihmisen+ja+apinan+yhtenäisyydet+olisi+90%+mutta+tiede+on+jatkuvasti+pudottanut+tuota+tullessaan+paremmin+asiasta+selville.+Nyt+on+vain+15%+yhtenäisyydet.+Tämän+jälkeen+ovat+evoluutio+satusedät+keksineet+hätävalheen,+että+ihminen+ja+apina+polveutuu+samasta+kantaisästä.+Apinan+aivot+ovat+kooltaan+n.+400+cm3+ja+ihmisen+1400cm3+ja+välimuoto+fossiileja+ei+löydy.+Ihminen+kävelee+pystyssä+ja+kumarassa+käveleviä+fossiileja+ei+löydy.+Ihmisellä+on+paljas+hikoileva+iho+ja+apinalla+on+karvapeite.+Ei+evoluutiossa+olisi+tuota+tapahtunut.+Ihmissilmä+on+äärimmäinen+todiste+luomisesta.+Ei+olisi+voinut+kehittyä,+kun+ei+ole+käyttöä+kuin+valmiina+ei+puolivalmista+ole.Korva+on+liian+monimutkikas+tulemaan+evoluutiosta.https://www.facebook.com/photo?fbid=2155594621243342&set=gm.3578927162216830Korva+ei+ole+voinut+tulla+evoluutiossa+vaan+ainoastaan+luomisesta.Ihmisen+puhe+on+monimutkikasta.+On+yhteydessä+aivoihin+ja+aivot+ohjaa+jo+sekunnissa+tapahtuu+paljon+huulten+liike+ja+kieli+ja+suun+liike+kaikkea+ohjaa+aivot.+Apina+ei+saa+aikaiseksi+alkeellisintakaan+sanaa,+kun+ihminen+osaa+puhu+montaa+eri+kieltä+ja+laulaa.Tämä+puhe+kyky+ihmisellä+todistaa+ettemme+ole+apinasta+tulleet.Myös+muut+aistit+ovat+monimutkaisia+ei+voi+olla+tullut+evoluutiosta+vaan+luomisesta.https://www.youtube.com/watch?v=Xw-7MdRJErgIhminen+voi+juosta+pitkiä+matkoja,+mutta+apina+ei.+Ihminen+voi+puhua+useaa+eri+kieltä+ja+laulaa,+mutta+apina+vain+yksinkertaista+ääntelyä.+Ihminen+voi+luistella+ja+hiihtää+ajaa+polkupyörällä,+mutta+apina+ei.+Ihmisellä+on+pitkä+lapsuus+ja+nuoruus,+mutta+apinalla+on+lyhyt.

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Ei ole vielä tullut tyhmältä idiootti apinalta vastausuta kysymyksiini. Eikä tule joten tyhmän idiootti apinan on hyväksyttävä maan 6000 vuoden ikä.

    Rupesitko haukkumaan ja valehtelemaan taas kun jäit valehtelusta kiinni?

    Miksi muuten itse et vastaa kysymyksiin mitä sinulle on esitetty? Kun jäit kiinni kretu palstalla valehtelusta, katosit kuin se kuuluisa pieru saharaan.

    Tässä hyvä esimerkki siitä että olet pihalla kuin lumiukko.

    "Myös muut aistit ovat monimutkaisia ei voi olla tullut evoluutiosta vaan luomisesta."

    Millä perusteella? Se että väität että se ei voi olla evoluution aiheuttamaa, ei tarkoita että se olisi luotu. Sinun pitäisi ensin todistaa edes yksi luomistarina että se voisi olla joku vaihtoehto. Sen jälkeen voit yrittää todistaa sen kuka tämä luoja on.

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Ei ole vielä tullut tyhmältä idiootti apinalta vastausuta kysymyksiini. Eikä tule joten tyhmän idiootti apinan on hyväksyttävä maan 6000 vuoden ikä.

    Ei ole tullut idootti-Artolta vastausta kysymykseeni, että ketkä DNA-asiantuntijat sanovat, että 10 000 vuotta vanhempaa DNA:ta ei voi olla olemassa.

    Miksi ihmeessä minun pitäisi uskoa sinun väitteitäsi kun et pysty perustelemaan ainuttakaan tyhjää väitettäsi etkä kertomaan gurujesi nimiä?

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Aikoinaan+väitettiin+että+ihmisen+ja+apinan+yhtenäisyydet+olisi+90%+mutta+tiede+on+jatkuvasti+pudottanut+tuota+tullessaan+paremmin+asiasta+selville.+Nyt+on+vain+15%+yhtenäisyydet.+Tämän+jälkeen+ovat+evoluutio+satusedät+keksineet+hätävalheen,+että+ihminen+ja+apina+polveutuu+samasta+kantaisästä.+Apinan+aivot+ovat+kooltaan+n.+400+cm3+ja+ihmisen+1400cm3+ja+välimuoto+fossiileja+ei+löydy.+Ihminen+kävelee+pystyssä+ja+kumarassa+käveleviä+fossiileja+ei+löydy.+Ihmisellä+on+paljas+hikoileva+iho+ja+apinalla+on+karvapeite.+Ei+evoluutiossa+olisi+tuota+tapahtunut.+Ihmissilmä+on+äärimmäinen+todiste+luomisesta.+Ei+olisi+voinut+kehittyä,+kun+ei+ole+käyttöä+kuin+valmiina+ei+puolivalmista+ole.Korva+on+liian+monimutkikas+tulemaan+evoluutiosta.https://www.facebook.com/photo?fbid=2155594621243342&set=gm.3578927162216830Korva+ei+ole+voinut+tulla+evoluutiossa+vaan+ainoastaan+luomisesta.Ihmisen+puhe+on+monimutkikasta.+On+yhteydessä+aivoihin+ja+aivot+ohjaa+jo+sekunnissa+tapahtuu+paljon+huulten+liike+ja+kieli+ja+suun+liike+kaikkea+ohjaa+aivot.+Apina+ei+saa+aikaiseksi+alkeellisintakaan+sanaa,+kun+ihminen+osaa+puhu+montaa+eri+kieltä+ja+laulaa.Tämä+puhe+kyky+ihmisellä+todistaa+ettemme+ole+apinasta+tulleet.Myös+muut+aistit+ovat+monimutkaisia+ei+voi+olla+tullut+evoluutiosta+vaan+luomisesta.https://www.youtube.com/watch?v=Xw-7MdRJErgIhminen+voi+juosta+pitkiä+matkoja,+mutta+apina+ei.+Ihminen+voi+puhua+useaa+eri+kieltä+ja+laulaa,+mutta+apina+vain+yksinkertaista+ääntelyä.+Ihminen+voi+luistella+ja+hiihtää+ajaa+polkupyörällä,+mutta+apina+ei.+Ihmisellä+on+pitkä+lapsuus+ja+nuoruus,+mutta+apinalla+on+lyhyt.

    Esität samoja VALHEITA jatkuvasti! Aivan satavarmasti löytyy eri aivokokoisia fossiileja apinan ja ihmisen väliltä!

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    "ARTO, VASTAA KYSYMYKSEENI!"

    En keskustele idiootti apinan kanssa.

    Ei Helsingin yliopiston professoritkaan keskustele Tapio Puolimatkan ja Matti Leisolan kanssa miksi sitten minun pitäisi keskustella tyhmän idiootin kanssa kun professorit ei keskustele viisaampinensa kanssa.

    Kreatiokisti ei koskaan vastaa kysymykseen. Koska pelkää vastausta.

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    Aikoinaan+väitettiin+että+ihmisen+ja+apinan+yhtenäisyydet+olisi+90%+mutta+tiede+on+jatkuvasti+pudottanut+tuota+tullessaan+paremmin+asiasta+selville.+Nyt+on+vain+15%+yhtenäisyydet.+Tämän+jälkeen+ovat+evoluutio+satusedät+keksineet+hätävalheen,+että+ihminen+ja+apina+polveutuu+samasta+kantaisästä.+Apinan+aivot+ovat+kooltaan+n.+400+cm3+ja+ihmisen+1400cm3+ja+välimuoto+fossiileja+ei+löydy.+Ihminen+kävelee+pystyssä+ja+kumarassa+käveleviä+fossiileja+ei+löydy.+Ihmisellä+on+paljas+hikoileva+iho+ja+apinalla+on+karvapeite.+Ei+evoluutiossa+olisi+tuota+tapahtunut.+Ihmissilmä+on+äärimmäinen+todiste+luomisesta.+Ei+olisi+voinut+kehittyä,+kun+ei+ole+käyttöä+kuin+valmiina+ei+puolivalmista+ole.Korva+on+liian+monimutkikas+tulemaan+evoluutiosta.https://www.facebook.com/photo?fbid=2155594621243342&set=gm.3578927162216830Korva+ei+ole+voinut+tulla+evoluutiossa+vaan+ainoastaan+luomisesta.Ihmisen+puhe+on+monimutkikasta.+On+yhteydessä+aivoihin+ja+aivot+ohjaa+jo+sekunnissa+tapahtuu+paljon+huulten+liike+ja+kieli+ja+suun+liike+kaikkea+ohjaa+aivot.+Apina+ei+saa+aikaiseksi+alkeellisintakaan+sanaa,+kun+ihminen+osaa+puhu+montaa+eri+kieltä+ja+laulaa.Tämä+puhe+kyky+ihmisellä+todistaa+ettemme+ole+apinasta+tulleet.Myös+muut+aistit+ovat+monimutkaisia+ei+voi+olla+tullut+evoluutiosta+vaan+luomisesta.https://www.youtube.com/watch?v=Xw-7MdRJErgIhminen+voi+juosta+pitkiä+matkoja,+mutta+apina+ei.+Ihminen+voi+puhua+useaa+eri+kieltä+ja+laulaa,+mutta+apina+vain+yksinkertaista+ääntelyä.+Ihminen+voi+luistella+ja+hiihtää+ajaa+polkupyörällä,+mutta+apina+ei.+Ihmisellä+on+pitkä+lapsuus+ja+nuoruus,+mutta+apinalla+on+lyhyt.

    Jopas oli kokoelma valheita. Mutta sitävain että tämä jälkeläisen avuttomuus myös on evoluutiobiologian kannnalta yksi lukemattomista todisteita ihmislajin ja simpanssien yhteisestä kantamuodosta. Ja lisäksi seksi muussa kuin lisääntymistarkoituksessa on lajityypillistä käyttäytymistä vain kahdella apinalla.

    "Raskaus kestää simpansseilla kahdeksan kuukautta. Poikaset vieroitetaan emostaan kolmen vuoden iässä, mutta ne säilyttävät läheisen suhteen äitiinsä vielä useita vuosia. Murrosikä saavutetaan 8–10 vuoden iässä." Lukuisat muut nisäkkäät vierottavst huomattavasti aikaisemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rupesitko haukkumaan ja valehtelemaan taas kun jäit valehtelusta kiinni?

    Miksi muuten itse et vastaa kysymyksiin mitä sinulle on esitetty? Kun jäit kiinni kretu palstalla valehtelusta, katosit kuin se kuuluisa pieru saharaan.

    Onko uskossaan pörisevä joskus vastannut kysymykseen?

    Äänestä

  • Minä en vastaa mitään moukalle!

    Äänestä

  • Höpsislöpsis kirjoitti:

    Esität samoja VALHEITA jatkuvasti! Aivan satavarmasti löytyy eri aivokokoisia fossiileja apinan ja ihmisen väliltä!

    Sinähän tässä valehtelet jatkuvasti Raamattuun liittyvästä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en vastaa mitään moukalle!

    Taitosi eivät riitä, kun hallintoneuvosto ei ole pystynyt antamaan tarpeeksi yksityiskohtaisia ohjeita. "Kristillinen" nimittely sinulta vain onnistuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinähän tässä valehtelet jatkuvasti Raamattuun liittyvästä!

    Mutta et pysty nimeämään yhtään. Minä tunnen Raamatun.

    Äänestä

Olet oikeilla jäljillä Arto. Tässä takemmat tiedot Maapallon ja Aadamin ja Eevan luomisesta

Aineen luominen alkoi 4159 eaa. ja tuolloin luotiin myös maapallo joten Aadam luotiin vähän ennen 4154 eaa. Eeva luotiin 2 vuotta Aadamin kylkiluusta Aaadamin luomisen jälkeen.

1Äänestä
  • Toinen hörhö.

    Älä sekoita keskustelua. Nyt Artolla on näytön paikka.

    Pystyykö hän vastaamaan sanoistaan vai jääkö taas SANATTOMAKSI?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Näin+on.+Ihminen+on+viisas+ja+joka+väittää+että+polveudumme+apinasta+ovat+tyhmiä+idiootteja+apinan+tasolla+olevia.++Apinan+ja+ihmisen+yhteläisyydet+ovat+vain+15%+++Apinan+aivojen+koko+on+vain+400cm3++kun+ihmisen+on+1400cm3.

    Ja sinåhän valehtelit, että välimuotoja ei ole ollut... Niitä on pilvin pimein.

    Jos aivosi ovat suuremmat kuin apinan, ei luulisi olevan vaikeaa laittaa näkyviin niiden DNA-asiantuntijoiden nimet, jotka sanovat, että 10 000 vuotta vanhempaa DNA:ta ei voi olla olemassa.

    Arto, olet oikeassa!

    Lopeta valehtelut!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lopeta valehtelut!

    Sinä valehtelit, ettei välimuotoja ollut. Lopeta valehtelut!

    Äänestä

Arto: Raamattu puhuu toista 1. moos. 1 luvussa 5 ensimmäisessä jakeessa.
Tarkista kantasi Raamatuistasi!
Raamattu kertoo luomisesta, mitä tapahtui 6 viim. pv aikana!!!!!!!

Äänestä
  • Nimenomaan juuri näin, mitä tapahtui viimeisen 6 pv aikana

    Äänestä

Aloittaja

Kun tyhmä idiootti apina ei osaa kumota väitteitäni on silloin tuon apinan hyväksyttävä, että maa on vain alle 10000 vuotta vanha.

Äänestä
  • Höpölöpsis on pihalla kuin lumi-ukko.
    Miksi?
    Koska ei käytä Raamattua apunaan kun kommentoi!

    Äänestä

  • Kuten kirjoitin, katsotaan yksi väitteesi kerrallaan. Jos et pysty antamaan kyseisten DNA-asiantuntijoiden nimiä, olet hävinnyt keskustelun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpölöpsis on pihalla kuin lumi-ukko.
    Miksi?
    Koska ei käytä Raamattua apunaan kun kommentoi!

    Nimenomaan käytän. Olen mm. monta kertaa lainannut Raamatusta kohtia, joissa Jumala käskee tappaa erinäisiä ihmisryhmiä, mm. homot.

    On yllättävää, että täysin pihalla ja vastauskyvyttömiä ovat ne, jotka pitävät Raamattua erehtymättömänä pyhänä kirjana!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Höpölöpsis on pihalla kuin lumi-ukko.
    Miksi?
    Koska ei käytä Raamattua apunaan kun kommentoi!

    "Höpölöpsis on pihalla kuin lumi-ukko.
    Miksi?
    Koska ei käytä Raamattua apunaan kun kommentoi!"

    Tuo idiootti apina on jälleeen kerran jäänyt sanattomaksi.

    Minä en lue apinan kirjoituksia joten en voi vastata niihin.

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    "Höpölöpsis on pihalla kuin lumi-ukko.
    Miksi?
    Koska ei käytä Raamattua apunaan kun kommentoi!"

    Tuo idiootti apina on jälleeen kerran jäänyt sanattomaksi.

    Minä en lue apinan kirjoituksia joten en voi vastata niihin.

    Apinat eivät täällä kirjoittele. Minun kirjoitukseni luet, mutta jäät aina hopealle etkä pysty vastaamaan. Kyllä sinun pitäisi pystyä vastamaan OMISTA sanoistasi! Puhut DNA-tutkijoista, mutta et pysty antamaan heidän nimiään! Sano YKSIKIN DNA-tutkija, jonka mielestä yli 10 000 vuotta vanhaa DNA:ta ei voi olla olemassa!

    Kaikki muutkin hölmöilysi ovat samaa tasoa. Esität vain joitain juttuja ikään kuin tosina, mutta perustelut puuttuvat. Valehtelet esm. jatkuvasti, että aivojen koossa ei ole ollut mitään välimuotoja apinan ja ihmisen välillä, vaikka niitä on pilvin pimein!

    Äänestä

  • Höpsislöpsis kirjoitti:

    Kuten kirjoitin, katsotaan yksi väitteesi kerrallaan. Jos et pysty antamaan kyseisten DNA-asiantuntijoiden nimiä, olet hävinnyt keskustelun.

    asiantuntijat:+99+%+teoriaa

    Sinä jäät hopealle, kun sinut tuhotaan lopun aikoina!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    asiantuntijat:+99+%+teoriaa

    Tuleeko niitä nimiä vai ei?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä jäät hopealle, kun sinut tuhotaan lopun aikoina!

    Turha pelotella. Omia kusetettuja lampaitanne voitte onnistua pelottelemaan, että ulkopuolisia. Minä en umpi-itsekkääseen joukkoonne halua.

    Äänestä

  • Arto777 kirjoitti:

    "Höpölöpsis on pihalla kuin lumi-ukko.
    Miksi?
    Koska ei käytä Raamattua apunaan kun kommentoi!"

    Tuo idiootti apina on jälleeen kerran jäänyt sanattomaksi.

    Minä en lue apinan kirjoituksia joten en voi vastata niihin.

    Eivät apinat osaa kirjoittaa joten et tietenkään lue niitä kun sellaisia ei ole. Vai uskotaanko luthersäätiössä tosiaan että muut eläimet kuin ihmiset osaavat kirjoittaa? Te olette kyllä helposti kusetettavaa sakkia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Höpsislöpsis kirjoitti:

    Kuten kirjoitin, katsotaan yksi väitteesi kerrallaan. Jos et pysty antamaan kyseisten DNA-asiantuntijoiden nimiä, olet hävinnyt keskustelun.

    Evoluutio on harhaa

    Evoluutio ei pidä paikkaansa

    https://www.youtube.com/watch?v=9b9nALeAvW4

    Äänestä

  • Höpsislöpsis kirjoitti:

    Kuten kirjoitin, katsotaan yksi väitteesi kerrallaan. Jos et pysty antamaan kyseisten DNA-asiantuntijoiden nimiä, olet hävinnyt keskustelun.

    Kilpaile vaan yksin idiootti juttujesi kanssa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kilpaile vaan yksin idiootti juttujesi kanssa!

    Karkeat argumentointivirheet ovat sitten ainut mitä pystyt kirjoittamaan. Kertoo uskostasi...

    Äänestä

Artolla on hauska taktiikka. Hän tekee höpölöpöaloituksia ja kun pyytää täsmennysta, esim. niiden DNA-tutkijoiden nimiä, jotka sanovat, että 10 000 vuotta vanhempaa DNA:ta ei voi olla olemassa, silloin Arto sanoo, että ei lue vastuksiani ja väittää minun jääneen sanattomaksi!

Arto, miksi jäät aina sanattomaksi? Tuleeko niitä nimiä vai ei?

Äänestä
Aloittaja
  • Ja vaikka evoluutio jostain syystä katoasi todellisuudesta. Ei se tarkoita sitä että maailma olisi luotu. Eihän yhdestäkään luomistarinasta ole yhtään todistetta, joten niitä kaikkia voidaan pitää vain tarinoina.

    Et ole kovin viisas koska olet monta kertaa väittänyt että jos evoluutio kaatuisi todistaisi se jostain syystä luomisen. Ongelmana tässä on vain se että näitä luomistarinoita on lukuisia. Ja sen jälkeen kun luominen on todistettu, pitäisi vielä todistaa se että kuka sen teki. Toinen ongelma on se että hakkaat väärää puuta; eihän evoluutio selitä mitenkään elämän syntyä.

    Mutta koska aivosi ovat lukkiutuneet vain yhteen uskontoon, et pysty ajattelemaan kovin laajaasti ja olet lukkiutunut vain yhteen vaihtoehtoon.

    Äänestä

  • Evoluutio on pelkkää sanahelinää, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa!
    Mitään ei synny tyhjästä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Evoluutio on pelkkää sanahelinää, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa!
    Mitään ei synny tyhjästä

    Raamatussahan kaikki syntyy tyhjästä kuin Milla Magian taikasauvalla!

    Äänestä

Fundamentalistista puppua.

Raamattu täytyy ensin kääntää nykykielelle ennenkuin sen voi ottaa kirjaimellisesti.

Vain ihminen, joka ajattelee, että maa on litteä pannukakku ja taivas on kupoli sen yllä, voi ymmärtää, mitä Jumala sanoo ja tarkoittaa. Nyt tiedetään jo vallan toisin.

Maa on vanha, 4,7 miljardia vuotta, universumi ikuinen, ei alkanut, ei syntynyt, ei luotu. Maa on luotu, ja sen nykyinen järjestys. Yhdessä Jumalan päivässä, ja seitsemässä Jumalan päivässä. Nykyinen järjestys jossain vaiheessa. Jumalan teko ja evoluutiota. Jumalan johtoon. Hän viime kädessä johtaa kaikkea, on säätänyt kaiken. Jokaista ihmistä, jokaista kansakuntaa, jokaista puoluetta, jokaista armeijaa, jokaista luonnon tapahtumaa.

6000 v sitten kaksi ihmistä lähti Paratiisistä, jostain silloisten jokien hedelmällisiltä rannoilta Jerusalemista itään. Sieltä he lähtivät, minne Jumala heidät sitten sen jälkeen asettikin maata viljelemään ja metsästämään ja vaeltamaan. Muitakin ihmisiä edellisistä Aatameista oli maan päällä.

Äänestä
  • Jaa, että Jumala johtaa jokaista armeijaa? Myös toisaan vastaan taistelevia? Aatami on satua.

    Äänestä

  • Eli uskot että nykyisen ihmiskunnan kantaisä tuli kuolevaiseksi vasta 6000 vuotta sitten. Mormoniopin mukaanhan Aadam ei paratiisissa voinut lisääntyä ja tuli kuolevaiseksi vasta syötyään kiellettyä hedelmää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli uskot että nykyisen ihmiskunnan kantaisä tuli kuolevaiseksi vasta 6000 vuotta sitten. Mormoniopin mukaanhan Aadam ei paratiisissa voinut lisääntyä ja tuli kuolevaiseksi vasta syötyään kiellettyä hedelmää.

    Aatami ja Eeva paratiisissa olivat alastomia, olisivat eläneet yli tuhat vuotta, eivätkä tienneet hyvästä eivätkä pahasta. Olivat lapsen kaltaisia.

    Täyteen ihmisyyteen kuuluu tieto hyvästä ja pahasta, valinnan vapaus, uskon koelleleminen, taide ja tiede. Eläminen koetuspaikassa. Siitä alkaa heidän jälkeläistensä historia. Edelliset ihmiskunnat tiesivät tämän tapauksen profetiana aivan samoin kuin Aabraham Jeesuksen.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Miksi uskot satuihin? Ihmiskunnan oikea historia kyllä tiedetään. Ihminen ei voi elää yli tuhatta vuotta.

    Äänestä

  • Höpsislöpsis kirjoitti:

    Miksi uskot satuihin? Ihmiskunnan oikea historia kyllä tiedetään. Ihminen ei voi elää yli tuhatta vuotta.

    Ehkä ennen on voinut elää kauemmin.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Ehkä ennen on voinut elää kauemmin.

    No ei varmasti ole. Telomeerit ja muut ovat tulleet vastaan.

    Äänestä

Testi

Äänestä

Tjaahas. Jos kaikkeus olisi 6000 vuotias, niin emmehän näkisi kuin 6000 valovuoden päähän. Valo ei vain kertakaikkiaan olisi kauempaa kerinnyt tulla tänne. Se kattaa vain pienen osan galaksistamme.

Näemme kuitenkin nykylaitteilla miljardien valovuosien päähän, jopa toisia galakseja vaikka kuinka monta. Tämä on ihan kiistatonta, joten ikäväitteesi ei vain kertakaikkiaan voi pitää paikkaansa.

1Äänestä
  • Juuri näin. Maapallo on vanha, galaksit vielä vanhempia, universumi vielä vanhempi, ilmeisesti ikuinen, vaikka nykyinen alkupamausteoria muuta yrittää väittääkin.

    Universumi oli olemassa 13,8 miljardia vuotta sitten peruspiirteiltään samanlaisena kuin nytkin. Ikuinen mikä ikuinen. Oli olemassa, vaikkei kukaan olisi ollut katsomassa, mutta varmaan oli jo silloin katsomassa jossakin kuten nytkin.

    Tällä viittaan siihen, että empiristinen asenne on subjektiivista idealismia: oleminen on havaituksi tulemista. Oikeasti on paljon asioita, joita emme näe emmekä havaitse. Mm. henkimaailma ja Jumala, ja galakseja aina vaan sielläkin minne emme näe.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Juuri näin. Maapallo on vanha, galaksit vielä vanhempia, universumi vielä vanhempi, ilmeisesti ikuinen, vaikka nykyinen alkupamausteoria muuta yrittää väittääkin.

    Tuntemamme universumi ei ollut samanlainen 13,8 miljardia vuosia sitten kuin nyt. No, sinä et ymmärrä edes punasiirtymää...

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Juuri näin. Maapallo on vanha, galaksit vielä vanhempia, universumi vielä vanhempi, ilmeisesti ikuinen, vaikka nykyinen alkupamausteoria muuta yrittää väittääkin.

    Universumi oli olemassa 13,8 miljardia vuotta sitten peruspiirteiltään samanlaisena kuin nytkin. Ikuinen mikä ikuinen. Oli olemassa, vaikkei kukaan olisi ollut katsomassa, mutta varmaan oli jo silloin katsomassa jossakin kuten nytkin.

    Tällä viittaan siihen, että empiristinen asenne on subjektiivista idealismia: oleminen on havaituksi tulemista. Oikeasti on paljon asioita, joita emme näe emmekä havaitse. Mm. henkimaailma ja Jumala, ja galakseja aina vaan sielläkin minne emme näe.

    Olli:
    Olet oikeassa 13,8 vuoden kanssa tai sitten et ole!
    Miksi?
    Siksi, koska kukaan ei voi sanoa varmaa universumin ikää tarkalleen.
    Joka tapauksessa se on ainakin yli 6000 vuotta vanha, sen vahvistaa parhaiten Raamattu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olli:
    Olet oikeassa 13,8 vuoden kanssa tai sitten et ole!
    Miksi?
    Siksi, koska kukaan ei voi sanoa varmaa universumin ikää tarkalleen.
    Joka tapauksessa se on ainakin yli 6000 vuotta vanha, sen vahvistaa parhaiten Raamattu!

    Ei se ollut universumin alku. Jumala oli silloin jo, ja näin ollen universumi. Luomakunnassa on kaikki luotu, luonnonlakien mukaan, niitä käyttämällä ja kaikkivaltiaan voimia ja kykyjä.

    Universumi ja Jumala taas ovat ikuisia. Jumalan ja universumin suhdetta ei ole Jumala meille kertonut, paitsi että hän on sen päällikkö, kaikkien sen maailmojen päällikkö. Myös maapallon päällikkö. Kuningas, kaiken Jumala.

    Äänestä

Maa ja maailman kaikkeus on vain 6000 vuotta vanha.

Nyt puhut kyllä pask.xxxx!
Maa ja maailman kaikkeus on paljon vanhempi.
Mitä ihmee lahkoa edustat:))
Kohta sanot,että viimeviikolla maa tehtiin:))
Näin taitaa jokin lahko saada sielusi,opetamalla harhaa.
Miksi uskot näin?
Toki jokainen saa uskoa mihin haluaa,mutta nauran sulle.

Äänestä

Kun lukittaudutaan yhteen "totuuteen", mikään fakta ei pääse läpi vaikuttamaan ajatusmaailmaan. "Väärät" asiat torjutaan vaistomaisesti, aivan kuten tuhansia vuosia vanhat kirjoitukset opettaa.

Äänestä

Jumala on ikuinen, ei luotu 6000 v sitten, silloin vaan Aatami ja Eeva karkoitettiin Paratiisista.

Koska Jumala on ollut ikuisesti, on hänen ympäristönsä, koko universumi, ollut myös ikuisesti.

Mikä se ympäristö on? Nämä galaksit taivaalla kuin näemme. Vaikka syntyisivät ja katoaisivat, aina niitä on ollut, on nyt ja tulee olemaan. Ne eivät ole syntyneet 6000 v sitten, vaan ovat paljon vanhempia. Samoin jo maa ja aurinkokunta ja Linnunradan kotigalaksimme, josta tunnemme vasta lähiplaneettamme aurinkokunnassa.

Tuolla on paljon Jumalan maailmoja. Me olemme yksi vain.

Äänestä
  • Aatami ja Eeva ovat satuhenkilöitä. Mutta sinähän uskot jopa Baabelin kieltensekoitukseen!

    Äänestä

  • Höpsislöpsis kirjoitti:

    Aatami ja Eeva ovat satuhenkilöitä. Mutta sinähän uskot jopa Baabelin kieltensekoitukseen!

    Miksi urpo levittelet satuja, joita olet muilta kuullut??

    Kielet sekoitettiin, koska......niin syy löytyy Raamatusta

    Äänestä

  • Höpsislöpsis kirjoitti:

    Aatami ja Eeva ovat satuhenkilöitä. Mutta sinähän uskot jopa Baabelin kieltensekoitukseen!

    Olet idiootti.
    Miksi?
    Uskot kaikkea paskaa mitä luet!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet idiootti.
    Miksi?
    Uskot kaikkea paskaa mitä luet!

    Ei kai se hallintoneuvosto noin opettanut vastaamaan? Sinut pitäisi vanhemmiston nuhdeltavaksi.

    Äänestä

Olli S kirjotti että "Universumi oli olemassa 13,8 miljardia vuotta sitten peruspiirteiltään samanlaisena kuin nytkin. Ikuinen mikä ikuinen."

No 13.8 miljardia vuotta ei ole sama kuin ikuinen. Yleisesti tiedemiehet ja naiset ajattelevat maailmankaikkeudella olleen alun. Tämän alun isossa alkuräjähdyksessä ("big bang") ajatellaan olevan joka puolelta maailmankaikkeutta havaitun taustasäteilynkin syy.

Ja Raamatussahankin sanotaan, 1. Mooseksen kirjan kohdassa 1:1 että "Alussa Jumala loi taivaan ja maan." Tuosta 1. luvusta näkee kanssa että taivas ja sen tähdet olivat olemassa jo ennen ensimmäistä "luomispäivää".

Psalmit 8:4 ja 5 myös puhuu Jumalasta kuun ja tähtien luojana: "Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Arto777 kirjoitti:

Maa ja maailman kaikkeus on vain 6000 vuotta vanha.

Laitan tämän missä ateistit jää sanattomiksi.

1. GALAKSIEN KIERTONOPEUDET LIIAN SUURIA
Linnunrata-galaksimme tähdet kiertävät keskuksensa ympäri erilaisilla nopeuksilla, sisimpien kiertäessä ulompia nopeammin. Keskimääräinen kiertonopeus on niin suuri, että jos galaksimme olisi enemmän kuin muutama sata miljoonaa vuotta vanha, sen pitäisi olla muodoltaan kiekkomainen eikä nykyisen kaltainen kierteisgalaksi. Linnunradan oletetaan kuitenkin olevan vähintään 10 miljardia vuotta vanha. Tämä 'winding-up' -ongelma on tunnettu jo noin 50 vuotta ja sen selittämiseksi on laadittu useita teorioita, jotka on hylätty yksi toisensa jälkeen. Viimeisinkin teoria sisältää käsitteellisiä ongelmia ja mielivaltaisia päätelmiä, jotka uudempi tutkimus on kyseenalaistanut. Sama ongelma koskee monia muitakin galakseja.

2. LIIAN VÄHÄN SUPERNOVA-JÄÄNTEITÄ
Tähtitieteellisten havaintojen mukaan Linnunradan kaltaisessa galaksissa tapahtuu yksi supernova-räjähdys noin 25 vuodessa. Räjähdyksessä syntyneet kaasu- ja pölyjäänteet leviävät nopeasti, mutta ovat kuitenkin nähtävissä (yleisen käsityksen mukaan) yli miljoona vuotta. Ongelma on siinä, että näitä jäänteitä on havaittu ainoastaan noin 200:sta supernovasta, mihin määrään olisi tarvittu vain noin 7000 vuotta.

3. KOMEETAT HAJOAVAT LIIAN NOPEASTI
Teorioiden mukaan komeetat ovat syntyneet samanaikaisesti aurinkokunnan kanssa, eli noin 5 miljardia vuotta sitten. Kiertoratansa toisessa ääripisteessä ne tulevat hyvin lähelle Aurinkoa ja menettävät joka kerta niin suuren osan materiastaan ('pyrstö'), että voisivat säilyä korkeintaan 100 000 vuotta. Monille komeetoille on mittauksissa saatu iäksi vähemmän kuin 10 000 vuotta. Tätä ristiriitaa on yritetty selittää mm. olettamalla, että komeetat ovat peräisin jostain Pluton kiertoradan tuolla puolen olevasta 'Oortin pilvestä' (josta ei kuitenkaan ole objektiivisia havaintoja) tai että jotkin tähtien ja planeettojen väliset gravitationaaliset vuorovaikutukset voisivat tuottaa niitä. On myös puhuttu Pluton takaisesta ns. Kuiperin vyöhykkeestä oletettuna komeettalähteenä. Tällä alueella tiedetään olevan joitakin asteroidien kokoisia jääpitoisia möhkäleitä, mutta ne eivät ratkaise ongelmaa, sillä tämä Kuiperin vyöhyke olisi hyvin pian tyhjentynyt komeetoista, ellei se saisi täydennystä oletetusta Oortin pilvestä.

4. MERENPOHJAN KERROSTUMAT LIIAN OHUITA
Vesi ja tuulet kuljettavat vuosittain noin 20 miljardia tonnia pölyä ja sekalaista maa- ainesta mantereilta mereen, missä ne vähitellen muotoutuvat löyhästä mudasta kiinteäksi kivimäiseksi kerrostumaksi. Näiden sedimenttien keskimääräinen syvyys koko merialueella on alle 400 metriä. Ainoa seikka, mikä olennaisesti voisi häiritä tätä kerrostumista, on mannerlaattojen liike. Hitaasti liikkuessaan laatat kuljettavat jonkin verran sedimenttiä mukanaan. Tieteellisessä kirjallisuudessa esitettyjen arvioiden mukaan sedimenttiä voisi tämän prosessin myötä poistua noin miljardi tonnia vuodessa. Loput 19 miljardia tonnia tonnia olisivat sitten aikojen myötä vuosittain kertyneet meren pohjaan. Tällä nopeudella nykyisten kerrostumien muodostumiseen olisi kulunut vähemmän kuin 12 miljoonaa vuotta. Jos kerrostumista olisi tapahtunut oletetut 3 miljardia vuotta, meren pohjassa pitäisi olla massiivisia, kymmenien kilometrien vahvuisia sedimenttikerrostumia. Niitä ei kuitenkaan ole. Sen sijaan kerrostumien vahvuudet sopivat hyvin yhteen n. 5000 vuotta sitten tapahtuneen vedenpaisumuksen kanssa.

Vesi ja tuulet kuljettavat maa-aineksia mereen paljon nopeammin kuin mitä mannerlaattojen liike ehtii sitä poistamaan.

5. MERIVEDEN SUOLAPITOISUUS ON LIIAN ALHAINEN
Joet ja muut lähteet kuljettavat meriin vuosittain yli 450 tonnia natriumia, joka, kuten tunnettua, on ruokasuolan toinen komponentti. Vaikka merisuolaa kerätään suuria määriä, sen seurauksena poistuu vain 27% vuosittaisesta kertymästä. Ellei merivedessä aluksi ollut lainkaan suolaa, nykyisen suolapitoisuuden kertymiseen olisi riittänyt vähemmän kuin 42 miljoonaa vuotta, mikä on oleellisesti vähemmän kuin yleisen käsityksen mukaiset 3 miljardia vuotta. Tätä ristiriitaa on yritetty selittää olettamalla suolan kertymisen olleen ennen vähäisempää tai sen hävikin jostain syystä suurempaa. Parhaimmillaankin laskelmat ovat kuitenkin antaneet suolapitoisuuden maksimaaliseksi kertymäajaksi vain 62 miljoonaa vuotta. Monet laskelmat ovat antaneet vielä huomattavasti pienempiä arvoja.

Kun mitattiin laavakiven ikää. Tuli ensin iäksi 350000 vuotta. Toisella mittauksella tuli iäksi kaksinkertainen luku 900000 vuotta. Kolmannella tuli iäksi 1700000 vuotta. Ja neljännellä 2800000 vuotta. Mikä on oikea? Tämän oikea ikä on vain 10 vuotta vanha ST. Helens tulivuoripurkauksesta tullutta laavakiveä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu