Mitä vittua kun heteroa syyllistetään?
Hetero näkee naisen ja menee keskustelemaan sen kanssa.
Joskus hetero näkee miehen ja keskustelee san kanssa.
Kun hetero näkee transsun tai pervertikon, niin tuskin jaksaa keskustella sen kanssa.
Siksi, että keskustelun sävy voi olla oletuksen mukaan tietynlainen, eikä hetero jaksa sitä eriksee.
Toki tilanteen mukaan keskustelu trans-kaltaisen ihmisen kanssa on ok, kuten:
"tuolla palaa ja olkaa varovaisia tai paetkaa".
Mutta että kun hetero mies näkee kivan naisen ja puhuu sen kanssa, mutta nainen alkaa kiemurella jostakin kumaan syystä ihan hysteerisenä, niin hetero voi kutsua pahalla nimellä naista esimerkiksi.
Nainen on Bi tai Lesbo tai joku muu, josta ulkoapäin ei voi sanoa.
Ehkä otsalappu on sopiva sellaiselle tässä tapauksessa.
Seksuaalivähemmistö naisen pitää siis TIEDOTTAA joka kertaa erikseen heteroa siitä, mitä itse seksuaalivähemmistö on, jotta vältytään TURHALTA keskustelulta.
Turha keskustelu on sellainen, joka pelaa aikaa. Nainen ei kerro, mutta hetero mies puhuu ja olettaa lisää ja lisää jotakin, mitä nainen ei ole. Nainen tuntee itsensä loukatuksi vaille, että kertoo asiasta. Nainen voi kertoa myöhemmin asiasta vasta että on lesbo esimerkiksi. Miksi? Ehkä nainen kaipaa ystävää itselleen, keskustelijaa. Siksi hän tahallisesti peilaa aikaa ja on jopa ystävällinen niin ikään ottaen omalle tilille jonkinlaisen palveluksen siitä, että on JOPA ystävällinen mies heterolle. Sellaista ystävällisyyttä hetero mies ei kaivanut ja koki itsensä petetyksi. Kun lesbo, bi nainen ajattelee, että antaa opetuksen hetero miehelle, koska KAIKISTA EI VOI OLETTAA KAIKKEA, niin sellainen erehtyy ajattelussa, koska kaikista nimenomaan voi olettaa kaikkea, ellei he kerro suoraan mitä ovat itse, eivätkä rupea olettaa kaikista, että kaikki tietävät mitä he itse ovat.
Siten bi, lesbo naisella EI OLE OIKEUTTA RUVETA RIEHUMAAN hetero miehelle, koska henkilö kuuluu ihmeelliseen SUKUPUOLIVÄHEMMISTÖÖN.
Saavat olla ketkä haluavat, mutta jos hyppivät aatteensa kanssa normaali kansalaiseen niskaan, niin saavat palautetta toimestaan kun toimi ei ollut hyväksytty.
Tämä oikeudellinen käsittely sille, mitä pride henkilö tekee väärin heterojen maailmaassa.
Toinen kysymys on filosofisempi priden olemuksesta.
SukupuoliVÄHEMMISTÖT suhteessa biologiseen evoluutioon ja niin edelleen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.