Ossi ja kaverit - valitkaa

Yhtenä päivänä kerrotte rokotekuolleisuuden olevan suurta, joiltakin kaikki rokotetut tutut ja sukulaiset kuolleet.

Tänään kerrotte ettei tänä vuonnakaan ole ollut ylikuolleisuutta, hahhaa, mitään koronaa ei ole.

Mutta eikö näiden satojen rokotukseen kuolleiden pitäisi tilastoissa näkyä? Ai niin, kun ne salataan, mitä nyt hauturit tekee salavideoita kun ei julkisesti saa puhua.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Korona itsessään ei valikoi uhrejaan. Norjan johtava kiihkeä rokotevastustaja kuoli keväällä rokottomattomana koronaan. Kevyet mullat hänelle.

Äänestä

Ajan taksia ja kun kuulen asiakkaan olevan menossa rokotettavaksi, tilaan jo hauturin auton odottamaan paluukyytiä.

Minähän en eläviä ruumiita kuskaa. Kuolevat kuitenkin piikin saatuaan sadan vuoden aikana.

Äänestä
  • Se on kyllä sääli ettei piikni takaa ikuista teeveyttä ja kuolemattomuutta vaikka ossi kavereineen niin luuli.

    Äänestä

Rokotehaitta ei ole sama kuin rokotekuolema, jos sinun jalat menee kuukauden päästä rokotuksesta mustiksi veritulpista ja ne amputoidaan pois, et välttämättä siihen kuole, kyseessä on silloin rokotehaitta.

Äänestä
  • Mulla voi jalat mennä miksi vaan kun olen kaksi rokotetta saanut. Diabetes löytyy, jatkuvia ihomuutoksia vanhana muutenkin. Paljon lääkkeitä syövillä haurastuu iho, tulee mustelmia, tulee säärihaavoja jne.
    Olin joskus pari vuotta kotiavustajana, tehtäviin kuului mm. Vanhusten auttaminen peseytymisessä. Kyllä jo 80-luvulla oli vaikka mitä. Diabeteksen hoito oli huonompaa, monella toinen jalka amputoitu sen vuoksi.

    Kaikki sairaudet eivät johdu rokotetuillakaan rokotuksesta, esim . Penikkatauti voi iskeä liikkuville, itelläni oireita aina kun enemmän katson lastenlasten perään ja tuntikausia ulkona.

    Jos k-piikki estäisi kaikki sairaudet ja kuoleman sehän olisi ihan elämäneliksiiri.

    Äänestä

  • Valehtelevatko he sitten kuolleista vanhemmistaan ja tutuistaan? Yhdeltäkin 17 sukulaista ja tuttavaa kuollut piikkiin, keyään ei enää jäljellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulla voi jalat mennä miksi vaan kun olen kaksi rokotetta saanut. Diabetes löytyy, jatkuvia ihomuutoksia vanhana muutenkin. Paljon lääkkeitä syövillä haurastuu iho, tulee mustelmia, tulee säärihaavoja jne.
    Olin joskus pari vuotta kotiavustajana, tehtäviin kuului mm. Vanhusten auttaminen peseytymisessä. Kyllä jo 80-luvulla oli vaikka mitä. Diabeteksen hoito oli huonompaa, monella toinen jalka amputoitu sen vuoksi.

    Kaikki sairaudet eivät johdu rokotetuillakaan rokotuksesta, esim . Penikkatauti voi iskeä liikkuville, itelläni oireita aina kun enemmän katson lastenlasten perään ja tuntikausia ulkona.

    Jos k-piikki estäisi kaikki sairaudet ja kuoleman sehän olisi ihan elämäneliksiiri.

    Sen yhden diagnoosihan oli penikkatauti, rokote mahdollisesti aihettanut toiseen jalkaan lihakseen verenkiertohäiriön jolloin pinteessä oleva lihas kuoliossa.
    Eikö se jokseenkin noin ollut se lääkärintodistus?
    Heikentynyt verenkierto vanhemmilla ihmisillä aiheuttaa nimenomaan jalkoihin vaivoja ja kuolioita.

    Äänestä

Minä tiedän parikin vanhusta joille tuli tulppa jalkaan jo ennen piikkiä niin on pakko sanoa että piikki on pelottavan tehokas.

Äänestä
  • Miehelläni oli ennakoivasti jo 90- luvulla viiskymppisenä tulppa jalassa. Rokotukset jai aiheutti senkin kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen terve mies 2019. Semmonen se rokote on.
    Tytär sai syövän 2020, nyt vasta sai rokotuksen. Velipoika yli 90 ei pysty liikkumaan kuin rollalla, vielä 2019 ajoi itse kauppamatkat. Sellaista se piikkiproteiini.

    Äänestä

Minä halasin nuorena aikuisena vuosikymmeniä sitten illan riennoissa täysin väsähtänyttä ystävääni joka oli lähdössä nukkumaan bileistä, syy selvisi moiseen väsymykseen, hänellä oli vesirokko, en sairastunut vaikkei minua oltu rokotettu, tiedossa ei ollut että olisin lapsena vesirokon sairastanut mutta silloin kun olin lapsi lasten taudit rokkoineen tuli ja meni. Kuka tiesi mistä oli kyse jos lievästä taudista oli kyse. Lapsilla usein esim. rokot on lieviä verrattuna jos saman taudin saa aikuisena. Ystäväni aikuinen sisko kyllä sairastui vaikkeivät he illan aikana halanneetkaan. Tarttuva tauti. Mitä yritän tällä kertoa, lasten tulee saada kehittää immuniteettinsa ja jos sairastuvat vakavasti sitten vasta tehokkaat lääkkeet käyttöön. Miten muuten elämä tällä pallolla voisi jatkua. Ihmiset eivät voisi muka elää ilman maskeja ja rokotuksia, voivoi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhtenä päivänä kerrotte rokotekuolleisuuden olevan suurta, joiltakin kaikki rokotetut tutut ja sukulaiset kuolleet.

Tänään kerrotte ettei tänä vuonnakaan ole ollut ylikuolleisuutta, hahhaa, mitään koronaa ei ole.

Mutta eikö näiden satojen rokotukseen kuolleiden pitäisi tilastoissa näkyä? Ai niin, kun ne salataan, mitä nyt hauturit tekee salavideoita kun ei julkisesti saa puhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu