Avaruuslentojen sieppaama henkilö kertoi 7 vuotta sitten, että ne olennot palaavat heinäkuussa 2021 koko maailman nähtäville. Olennot kertoivat tälle miehelle päivämäärän olevan joko 8. tai 18. mies ei ollut varma kuulemastaan. Nyt tuo aika on jo ovella. Saa nähdä mitä tapahtuu, odotetaan jännityksellä.
Alienit tulevat
Anonyymi
1381148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 138
Vanhimmat
Nuo ennustukset ovat yhtä tarkkoja kuin Jehovan todistajien maailmanloppuennustuspäivämäärät.
Niin , korjataan taas se pikku virhe, että Jehovan Todistajat EIVÄT opeta "maailmanloppua", vaan tämän ihmiskeskeisen maailmanjärjestyksen päättymistä ja vallan siirtymistä Kristukselle hänen paluunsa myötä.
En kuulu JT:iin mutta jos vähänkin heidän oppejaan lukee , niin tuo helppo todeta. Samoin keskusteluni eräiden J:n todistajien kanssa vahvistaa asian.
Raamattu kieltää ennustamiset.
Kyllä noita onki odotettu,aina Mooseksesta asti joka näki UFOn
Oli myös Meediomiehiään ja toimi kirjoittavana meediona!!Tervetulloo!!
,
Niin , korjataan taas se pikku virhe, että Jehovan Todistajat EIVÄT opeta "maailmanloppua"
Vai ei opeta tuo sairas lahko!!
Mulla kävi näitä lötkyjä ja lähdön annoin sairaalle amerikkalsielle lahkolle!
Raamattu kieltää ennustamiset.
Missä kohdassa?
Onko Raamattu SDP ja P-korean kirja jo?
...
naapurin pihalla hilluu joka viikonloppu Ufo-olento, ihmeellisiä ääntelyjä ja pihamaalla konttaamista ja makoilua, sitä kestää pari päivää. Sitte taas viikko menee ettei näy mitään.
Noituutta josta joutuu kuumaan järveen
Profetoiminen eli ennustaminen ei ole kielletty raamatussa
Sisältäen itse mm. Maailmanlopun ennustuksia? :)
Noh! Mulle on ollu selviö jo pienestä pitäen ettei muutenkaan mikään maailman loogisin paimentolaiskansojen leirinuotio-kokoomateos! :/
Joo, ufo-olennoila on omat syklinsä, milloin näyttäytyvät.
Noitavainokengät jalkaan ja tarkkailemaan...
Nuo ennustukset ovat yhtä tarkkoja kuin Jehovan todistajien maailmanloppuennustuspäivämäärät.
Nää ne vasta höpelöitä amerikan lahko onkin:))
Raamattu kieltää ennustamiset.
Perustuu mihin?
Raamattu ennustaa jopa tuhansia ennustuksia. Yksi on tapahtumassa parhaillaan. Ilmestyskirjan peto nousee. Se tappaa niitä jotka eivät kumarra petoa.
Jos ne Jehovien 144 000 valittua on jo valittu niin mitä järkeä on kenenkään enää "pelastua" ja liittyä yksitoikkoisiin jehoviin?
Toinen toteutuva ennustus on Israelin kansan paluu omaan maahansa. Se on käynnissä. Jo miljoonia juutalaisia on palannut maahansa 50 vuoden aikana.
Vai on se nyt muuttunu sellaiseksi. Aiemmin 70-luvulla huijasivat ihmisiä luovuttamaan omaisuutensa ja rahansa järjestölle, kun maalimanloppu tulee silloin ja silloin, eikä ihmiset tartte tavaroitaan. Monet perheet menivät lankaan, ja joutuivat ongelmiin.
Yksikään heidän povauksistaan ei osunu sinnepäinkään. Ja johtuu siitä, että vartiotorni seuran politrukit eivät kunnioita Jeesuksen ja apostolien sanoja. Elikkä toisinsanoen heillä ei ole Jeesuksen lupaamaa Pyhää Henkeä. He myös kieltävät armolahjat, myös profetiat, jotka on Raamatussa luvattu. Mutta itse ennustelevat maailmanloppua. Khihihiheheheh:)
ennustaminen on kielletty- taas vääristelevät uskontoa-
ennustaminen on sama kuin noituus, jne- pahojen henkien kautta tapahtuva toiminta- kielletty-
siit' seuraa pahaa jos niin tekee.
- mutta taitavat olla niitä pahoja henkiä ufo-miehen kehossa- ja hämäävät ihmiskuntaa- ties vaikka kehottavat persuja äänestämään?
Kyseessä ei ole ennustus, vaan avaruusolennot kertoivat tälle sieppaamalleen henkilölle tarkan ajan, jolloin saapuvat uudelleen.
Linkki: https://www.reddit.com/r/AskReddit/comments/1r034d/alien_abductees_of_reddit_or_people_who_have/cdikpd2/?utm_source=share&utm_medium=ios_app&utm_name=iossmf&context=3
liian pitkä teksti, en jaksa lukea
VAU pääsee vihdoin näkemään olieneita. Tätä olen odottanut
Hienoa, etteivät ole vihamielisiä
"Ne voivat asettaa ajatuksia mieliimme, mutta eivät voi kuulla/lukea ajatuksiamme. Meidän täytyy kertoa heille, mitä ajattelemme"
Mielenkiintoista ja pelottavaa. Ne kykenevät hallitsemaan ajatuksiamme ja tunnetilojamme. Saavat meidät tekemään mitä haluavat, ilman että tuntisimme halua vastustaa heitä. Todella pelottavaa. Ja ovat vain tarkkailijoita. Hmmm.. voiko heidän sanaansa luottaa, jos he hallitsevat meidän mieltämme? Ne voivat aiheutaa meille paljon pahaa, mutta lataavat meihin vain asian hyväksyvän tunnetilan ja mielihyvän tuntua.
Mielenhallinta on pahaa, jolloin nekin ovat pahoja.
Tekstissä ei sanottu, että tulisivat tarkalleen 8. tai 18. päivä vaan tuolloin niiden olentojen "ohjelma muuttuu" mitälie tarkoittaakaan. Ovat kuitenkin tulossa nyt heinäkuussa
Ehei, universumin toisella laidallakin on kuultu suomi-hölmölän sosiaaliturvasta, jolla perheen ” mies” voi elättää koko perheensä...
Voivat tullakin. NASA on valmistellut ufojen tuloa ainakin jo viimeisen vuoden ajan "paljastamalla" ihmisille "salattua" kuvamateriaalia tunnistamattomista esineistä taivaalla.
Kyseessä siis salajuoni, joka liittyy kansojen harhauttamiseen eliitin toimesta. Näin kansa saadaan entistä enemmän pakkolakien ja kontrollin alle.
Nasa mitään ufoista tiedä!USAn CIA ja armeijja tekee jatkuvaa yhteistyötä!
Noi nasan jutut on kupikkukakkosesta ,nukkumatti,nukkumatti lapsen....!
Se tästä enää puuttuukin.
Jos alieneita tulisikin, olisivat ne pahan enkeleitä. Ehkä esiintyisivät maailman pelastajina, paholaisen asialla ne kuitenkin ovat. Älkää menkö lankaan rakkaat veljet ja siskot. Toivotaan kuitenkin, että tuo aloittajan kirjoitus on vaan huuhaata.
Ku et vaan ois itte se pahakurinen enkeli??
Jos alieneita tulisikin, olisivat ne pahan enkeleitä. Ehkä esiintyisivät maailman pelastajina, paholaisen asialla ne kuitenkin ovat. Älkää menkö lankaan rakkaat veljet ja siskot. Toivotaan kuitenkin, että tuo aloittajan kirjoitus on vaan huuhaata.
Ai pahan enkeleitä?
He ovat olleet jo pitkään täällä.
Outoa miten on primitiviinen ajattelu tapa sinulla.
Ei he ole mitään pahan enkeleitä,he ovat planeetan suolejoita,koska he ovat tehneet työn täällä mitä on käsketty.
He ovat olleet jo ennen meitä ja ovat tehneet mitä on määre.
On niiin vaikea kirjoittaa,heti olen piru tai pakana yms.
Mutta, ei heitä tarvitse pelätä.
He ovat olleet satoja vuosia ja jos he olisivat pahoja..he olisivat näyttäneet sen.
Paholainen on ihan vitun kaukana,mitä tää yksi höpöttää..Miksi elät kivikautta 1600 lukua?
Henkimaaima on eriasia,sen tiedän ihan todella.
Mutta peloittaja kirjoittajat xxxxx..Luuletteko,että me elämme tässä VALTAVASSA KAIKKEUDESSA yksin?
Mutta sen tiedän,he ei syö tätä aloittavaa kirjoittajaa ilman bbq kastiketta:)
nukkumattiinkan siis ei voi enää luottaa...
outoja asioita tapahtuu
tääkin video ei tullu yutubessa vaan joku tv-esitys
tähtilaiva- me rakennettiin tämä kaupunki
https://www.youtube.com/watch?v=K1b8AhIsSYQ
lukekaa jeesuksen sanomaa raamattu 1938 käännös
Rauni-Leena Luukanen-Kildeen kirjassa oli että pohjoismaissa on raportoituja ufokontakteja suhteellisesti kaikkein vähiten koska kulttuuri on niin vastainen. Liian kielteinen kulttuuri liian tekninen ja materialistinen. Ei uskalleta kertoa jne.
Ihminen näkee sen mihin uskoo.
Suomi-demonin puhetta.
Älä usko, mitä kuulet ja puoletkin vain siitä, mitä näet.
Mutta mitä ku tuleeki vastaan se johon ei usko??
Alienit ovat jo keskuudessamme.
Sipi, orpo, halla, purra,ohisalo vain muutamia mainitakseni.
Aivan, nämä ovat oikeasti demoneita,, kun heidän tekojaan tarkastellaan. Tuhoavat kaiken minkä edelliset sukupolvet saivat aikaiseksi.
Sanoisin, että he ovat vain pahan kätyreitä, eivät itse demoneja.
Toi oli jo alien herjaa!Pyydäppäs anteeks tai sut siepataan ja sirutetaan niin että korvatki soi!!
Purra ei ole demoni vaan nätti nainen
Elokuun puoluekokouksen jälkeen purra riisuu naamarinsa ja paljastaa alienin lonkeronsa ja alkaa tehdä sukupuolisia kokeita puoluekokoukseen saapuneille persuille.
Ei sillä ole käytännössä mitään eroa, pahan kätyri, tai demoni, aivan sama asia.
Pahan kätyrit/palvelijat työskentelevät demoneille. Demonit ovat pahoja henkiä, paholaisen alaisia.
Joita jo demareissa on kautta aikain tehty.
Edistystä.
Noilla "avaruus"olennoilla juksataan tyhmiä. 🤪
Näin on, mitään avaruutta ei ole olemassakaan. Tällöin myöskään avaruusolentoja ei ole.
Ei olekaan mitään avaruusdemoneita ne lähettää tänne ensiksi TAPPAJAKONEITA ja me kuallaan kaikki!
Näittekö NASAn dokumentin? Pian tapahtuu!!!
Emme palaa. Jos palaamme, niin vain ja ainoastaan yhdestä syystä. Tulemma juomaan mairon Lapin Laten rinnoista. Se meille suotakoon.
Missä muuten on "Late Lapista"? Ei ole näkynyt kirjoituksia aikoihin häneltä.
Ufomiehet kaapanneet mukaansa.
Ne kaappasi teukankin....
Veiko korona Latenkin mennessään...? R.I.P.?
Tulkoon vain.... Suomesta voisivat viedä pois ensimmäisenä Marinin, Ohisalon ja Haaviston. ... ja mielellään hävittää matut koko maailmasta!
Onks ne alienit sitte palloon tunkeutujia elikkä patuja?
Tulevat kuulemma rauhassa
Parempi patut kuin matut
wiheriäät tarjoaa lootuskukkaa kun niitä tulitetaan tohjoksi "No asyyyll????"
Alienit tuovat pitävät todisteet siitä että Maa on lätty niin ihmisten ei tarvitse siitä asiasta enään vängätä.
Minut saa kyl siepata toiselle planeetalle
Juu, voisin myös mielelläni vaihtaa aurinkokuntaa.
Tarkemmin pohtiessa Ufoilut Nasat on seikkaperäistä tietoa sillä, ajatellessa itsensä kaiken ylä puolella niin mitä hyötyä minulle olisi näytellä itseäni ihmisille. onko se välttämättä tarpeelista ottaa yhteyksiä ihmisiin kun sellaisena kaiken yläöpuolella ihmistä olisin. Elikkäs jos ottaisin yhteyttä olisi vain pahat mielessä johtuen ihmisen ollessa minulle häiritsevä.
Saapa nähdä miten käy.
Kerronpa teille "salaisuuden"...ja tämän voi kertoa, koska useimmat eivät. usko kuitenkaan.
ME olemme niitä et-olentoja myös ja sielu on muistoja vailla kokeessa nyt täällä.
Maapallo voi olla myös rangaistuslaitos hairahtunille sieluille, vaikka niin ei olekaan kaikkien sielujen kohdalla.
3D huijaus ?
Superhyper kvanttitietokoneen ajama Matrix tyylin simulaatio.
Matrix ei ollut elokuva vaan kätketty paljastus niille joilla on silmät nähdä.
Onko maapallo jonkin maailmankaikkeuden "Australia" - jonne rikollisoikeudellisesti sijoitettiin kaikkein rikollisin ja makaaberein aines....?
8.7.2021
Merkattu allakkaan
No merkitse nyt myös se 18.7.
Avaruuslentojen sieppaama henkilö kertoi 7 vuotta sitten, että ne olennot palaavat heinäkuussa 2021 koko maailman nähtäville. Olennot kertoivat tälle miehelle päivämäärän olevan joko 8. tai 18. mies ei ollut varma kuulemastaan. Nyt tuo aika on jo ovella. Saa nähdä mitä tapahtuu, odotetaan jännityksellä.
Itse kiinnitin huomion joko 8 tai 18 pv.
Näen useasti en sano miten, mutta kolme kasia ja 10,eli 888 ja 10.
Esivalmisteluja Project Blue Beamia varten?
Mitähän se 888 ja 10 tarkoittaa?
Niin, entä sitten?
Saisi kyllä olla totta. Vapauttaisivat maapallon turhasta pahasta takoessaan valoaseilla rakennukset tuhkaksi ja olisi muutenkin mielenkiintoista nähdä ihmisen loppu.
Valitettavasti sinä kuolisit ensimmäisten joukossa muiden liian uteliaiden kanssa. Näkemättä jäis
Eiköhän täällä olla käyty jo tuhansien vuosien ajan vierailemassa tai ainakin vähän päältä katselemassa..Esim joku arvovaltainen taho sanoi että maata on kiertänyt ilm jo tuhansia vuosia satelliitti joka on täysin erilainen kuin 1900-luvulla ihmisen sinne ampumat satelliitit.Se ei poikkea mitenkään radaltaan vaan kulkee osaavasti vähän ilm korkeammalla radalla kuin yleensä ihmisten satelliitit esim kulkevat.Lisäksi olen omin silmin nähnyt maasta pompanneen jonkun näköisen älykkään heijastus laitteen joka osasi lähettää tai sitten jotenkin kerätä auringon sötelyä esim itseensä?en tiedä miksi se avasi itsensä siis tai metallisen näköiset siivekkeensä ja näytti pieneltä lähetys tai vastaanotto kojeelta siis ja sen lisäksi vaikka koje olikin niin huomasi lopulta että tujotin sitä siinä vähän yli 5 m päässä ja katosi salamana taas maan sisään kun huomasi ilmeisesti että katsoin sitä jonkun matkan päästä..Että tuo juttu on tosi kuin vesi enkä voi unohtaa mitä näinkin..Sen lisäksi olen myös omin silmin nähnyt noin 2019 helmikuussa kun pahus soikoon kuin jostain ufo filmistä olisi ollut kopio niin samannäköinen lentävä lautanen tyylikkäästi tuli taivaalta suunnatonta nopeutta ja jarrutti.jolloin siniset ikkunatkin näkyivät siinä hyvin selvästi ja kun muutti kallistumiskulmaansa sivuasennosta vaakatasoon niin sen jälkeen melko nopeasti myös hävisi näkymättömäksi että tuollaista teknologiaa kun on niin pitää olla ehkä satoja tuhansia vuosia? meidän rutkasti perässä olevaa teknologiaa edellä että tuskinpa heitä juurikaan kauheasti kiinnostaa meidän kanssa suoraan olla tekemisissä..Taidamme olla aika mielenkiinnottomia heille kun olemme satoja tuhansia vuosia perässä heidän kehitystasoa mutta heitä ilmeisimmin kiinnostaa seurata kyllä kehitystämme ilmeisimmin kylläkin..Että hyvä että jaksavat edes seurailla mitä meidän heidän juttuihin verrattuna vähän niinkuin " kivikautisten"elämä täällä kulkee ja kenties pikkasen edistyykin..? tosin en tiedä olemmeko heidän mielestä oikein edistyneet missään asiassa ??..mutta niin voi olla että jos ottavat yhteyttä edes niin taitaa tulla tai olla vähän nuhdesaarnaa silloin tiedossa; esim maapallon tilasta kuinka metsiä hävitetty ja eläinlajeja tuhottu yms muita lyhytnäköisiä tehtyjä juttuja täällä eli esim veden ja merien saastumisen huolia taitaa heillä olla sitten sanottavana sanomanaan..Että kunnostautumisen juttuja kyllä varmaan aika isona asiana taitaisi heillä olla .meille sanottavana,muuta en osaa asiasta arvata tai arvuutella..
Tuohon " olen omin silmin nähnyt" minäkin olen nähnyt jotain mikä jäänyt "kaivelemaan" mieltä vuosi kymmeniksi, käsittämätöntä valo. ei mitään Jeesustelun valoa vaan selvästi hienoa tekniikkaa mutta jumalallista kuin kaunista musiikkia, luonnonoikuksi käsittämätön. KOlen koronaakin pitänyt enemmin kokeena ihmiselle kuin verraten ihmisen itsensä pois ratkaistavissa oleva virus. Olettaisin ettei ihminen kykene voittamaan koronaa jos jossain toisaalla niin tahdotaan vaan ihmisen väistyttävä seuraavan "eläin" lajin tieltä pois kokonaan.
Aloitus viittaa jonkin verran mielestäni Jeesuksen uudelleen tulemisen ennustajiin, jotka joutuneet julkisestikin pyytelemäänb anteeksi hörhähtämistään. Ototellaan 8 tai 18 päivää mielenkiinnolla.
https://www.youtube.com/watch?v=76rNcc9CvYI
Oletko karannut Niuvanniemeltä??
Ne näki pride-marssin ja kääntyi takaisin hyi helewetti
Project Blue Beam ja feikattu alien-invaasio. Olisin hyvin skeptinen jos näkisin valtamediassa kuvaa ufo-aluksista. Ovat silloin todennäköisesti taivaalle heijastettuja.
Koska covid-valhe ei mene riittävän kattavasti läpi kaikille, niin tämän alien-projektion olisi tarkoitus saada kaikki viimeistään ruotuun; seurantaan ja valvontaan ja lopulta pedon merkin alle.
Oletko varma, että olisi kyse heijastuksesta. Nykyteknologialla on voitu luoda ihan todellisia "UFOja"
Tytti Tuupuraisesta tulee mieleen Dr. Eviln
vompatti.
Katson tytin kuvaa, ja odotan, että sen pää alkaa heilua samalla tavalla.
Se on uusi sielu, heti vaikutusvaltaiselle paikalle,
itsevarmuus korvataan pahuudella ja
olipa helppo.
Yksi niistä, joista epäilen, ettei kansalaiset äänestäneet sitä virkaansa, eikä edustajaksi
vaan se tuli valituksi takakautta tyhjyytensä vuoksi.
Liskonainen kuten Stubbi, joka on liskomies.
Liskoja? Edes niitä.
ennemmin Fembotti ja Malebotti
Tytti on liian punainen ihminen ei voi olla tuolla tavalla punainen
Uskoo mitä näkee ja kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa, liikkuva kuva eli valvontakamera vielä tuhat kertaa enemmän, kuin elokuva.
Jos jokainen näkee omin silmin livenä, eikä television kautta, niin on paljon uskottavampaa.
Me tarvitaan Austin Powers
Sanooko alienit "Ou jea käpitälism"
Mieti jotain miljoonio planeettoja. Siellä niit asuu kyllä. Jotku on jo kehittäny aluksii jois hyperajot ja käy täällä joskys. Laittaa teleportteja tänne ni pääsee siirtyy jatkos helpommi ees taas. Tai lähettää meitä ruuaksi sinne. Ehkä nii on tehty aina, ihmisii kun katoaa
Taivaan pojat tulivat ja yhtyivät maan tyttäriin. Sanotaan jossakin kohtaa Raamattua, tais olla VT. Ehkä se nyt sitten tapahtuu 8 tai 18 päivä. Odotamme innolla.
Tytöt, nyt tyylikkäät kuteet päälle ja puistoon istuskelemaan. He saapuvat, ja maapallo uusasutetaan ja nerokkaita lapsia syntyy ens keväänä!
Kyllä ja heidän jälkeläisiään olivat jättiläiset, nephalem. Tällöin Jumala päätti ryhtyä tositoimiin ja aiheutti vedenpaisumuksen pyyhkiäkseen nuo kuvotukset maan päältä. Nooa perheineen piti huolen ihmislajin selviytymisestä.
Olen se mies ja oikea päivämäärä on 18.7.2021
Kerroin heille maapallon ongelmista ja he lupasivat hoitaa asian kuntoon saman tien tultuaan.
Lähi-idän ja afrikan ihmiset he aikovat siirtää teleportaatiolla eri galaksiin.
Liikäväestö, ilmaston muutos hoituvat tuolla ja maapallolla on sen jälkeen rauha.
Oi, että ihana rauha, en enää pysy housuissani.
Perkules, kirjastoväki jää yhä vaivaksemme?
Haittojen teleportaatio on jo alkanut ehkä maapallomme voi sittenkin vielä pelastua toivoa ei ole täysin heitetty
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oikeudelta-poikkeuksellinen-paatos-koko-ikansa-suomessa-asunut-somalialaismies-karkotetaan-somaliaan-pitkan-rotosputken-takia/8186906
Lähi-itäläiset ja afrikkalaiset ovat maailman syöpä
He näkivät ennalta ihmiskunnan myrkyttämisen ja hirvittävän hädän.
Ei täällä mitään rauhaa ole lokkien kirkunalta kun ismaelit joukkoraiskaa niitä
Humanoidit ovat istuttaneet ihmisen maapallolle. Arabit ja afrikkalaiset oli prototyyppejä
Valkoihoiset polveutuneet humanoideista ja muut apinoista
"Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa." Efesolaiskirje 6:12
Ne ovat siis demoneja.
Mäkäräisiä
Taitaa olla väärä suomennos tuossa tekstissä oikeassa versiossa ei puhuta avaruudesta. Englanniksi menee näin:
"For our struggle is not against flesh and blood, but against the rulers, against the authorities, against the powers of this dark world and against the spiritual forces of evil in the heavenly realms."
Eli puhutaan taivaallisista valtakunnista, niin myös vanhemmissa suomalaisissa raamatuissa.
saatanan rasisti- painu sinne persu-kiljutynnyrin ääreen palvomaan RKP-hitleriä- ja anna alienien olla rauhassa- ne etsii vain turvapaikkaa.
niille heti vastaanottokeskuksia eiraa
n ja kaartille!
vai vastustatko juutalaisten vastaanottokeskuksiakin? eli vok.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17015681/porvari-svinhufvud-armahti-8000-murhaajaa-1918-viime-toikseen
ufot saattaa olla vain illuminaatin luoma harha massojen mielenohjailuun- massojen hallintaa varten?
Sä oot kuullu väärin. Näitä sun kavereita on seikkaillu kontulan viinakaupassa vuosikymmenet. Ota kolmannen asteen yhteys ja liity ryyppy remmiin. Ja tuleehan teistä kansainvälisiä, kun laitatte T-paitaan textin: Joe Trump, Me teimme Sen!🤪
Ai mää vai. Kontulan alkos tuli käytyä tiuhaan aikoinaan mutta ei siellä mitään alieneita näkyny. Se spurgujen dokumesta oli heti siin ostikan takana semmonen katos tehty niille.
Tiiättekö miksi lehmät käyttää vihreitä aurinkolaseja. Koska lehmät luulee olevansa vihreitä
No torstainahan sen sitten näkee
Tai viikon päästä sunnuntaina
Huomenna se tapahtuu, nyt jännittää. Mitkähän vaatteet sitä laittaisi sitten päälle?
Ykköset päälle, ehkäpä jotain * pientä makiaa taskuun mukaan (*lainaus tähtiportti elokuvasta.)
Ei varmaan mitään sen kummempaa tarvitse, kunhan on vain puhtaat kalsarit jalassa. Kuitenkin joutuu riisuutumaan siellä aluksella.
666 on merkattava otsaan
Saattaisi olla perää jos, maapallon ilmasto kokonaisuudessaan helteinen ja tämä ilmaston lämpeneminen VOISI johtua avaruudessa vallitsevien aikojen välisestä vääristymisestä tuntemattoman siviilisaation siirtyessä valovuosien päästä meidän ajankäsityksen mukaan sekunneissa tänne .Elleivät tule ovat tuhoutuneet matkalle. Elikkäs keskustelun tasoon ymmärrettävästi selvitettynä jotain samaa kun mies panee miestä tiukkaan persukseen ja persus yli kuumenee kun kulli änkeytyy edes takaisin persukkeessa kun ahasta on tikkoessa luonnon tavanomasia fysiikan lakeja.
8. päivä tuli ja meni, ei näkynyt olennon olentoa. Täytyy sitten kait jäädä odottelemaan sitä 18. päivää.
Ei mitään ufojen invaasiota ole tulossakaan sillä, maapalloon kohdistuisi hillitön läpöaalto tänne tunkeutuvien alienssien aiheuttamana jonka aiheuttaa suunnattomien kokoisien emoaluksien massa tunkeutuessa sekunneissa maan läheisyyteen. Tuskin yhden soutuveneen kokoisella avaruus purkilla yrittävät valloittaa tämän maailman. Tätäkö yli lämpenemisen seikkaahan alienit eivät ymmärtäisi ottaa huomioon ylivoimaisen tegnologian hallitsemisesta huolimatta. Mileummin korona on alienssien kepponen jolla neurtalisoidaan koko ihmiskunta ja antaa vapaan tulemisen mahdoollisuuden aliensseille joilla on ainoina toimiva lääke.
Nyt on jo pohjoismaissa korkeat lämpötilat jo useamman viikon käynnissä.
Nyt on 9.7.2021 ..ei näy vielä?
Tulevat sunnuntaina 18.7.
Jostain luin, että tulisivat vasta 23,9.
totta, vuonna 2231
He ovat täällä jo ja ilmakehässä voi olla suuriakin aluksia näkymättömässä muodossa (korkeampi dimensio). Miätän invaasiota ei ole tulossa, mutta tohtori Machael Sallan mukaan voi olla tulossa pelastusoperaatio.
Nin sanotut "hole puch" -pilvet, eli pyöreä aukko pilvessä, ovat juuri tuollaisten alusten jättämiä. Joskus aukko voi olla neliömäinekin ja sylinterinmuotoinenkin. Helsingissä oli kymmenisen vuotta sitten kuusi pyöreää aukkoa pilvissä samanaikaisesti ja tästä jopa uutisoiiitin tv-uutisissakin. Ei ole kovin yleistä nähädä yhtäkään tuollaista aukkoa.
Kuvia löytyy myös ilmatieteenlaitoksen sivuilta noista aukoista
Odotan eri lajien välistä seksiä malttamattomana. Universaalissa yhdynnässä maat ja taivaat repeää ultimaattisen orgasmin riepotellessa genitaaleja planetaarisen paukun jylistessä pitkin reisiä.
Tuloksena syntyy superpersu juuri sopivasti elokuun puoluekokoukseen.
Taitaa syntyä muodonmuuttajia. Lajinimeltään Nephalem. Löytyy raamatusta vedenpaisumustarinasta, kun taivaan pojat ottivat maan tytöt vaimoikseen ja yhtyivät heihin.
Suomi on viimeinen maa maailmass jossa ufot julkistettaisiin.
Kyllähän pentagon on jo julkistanut videoita ja niistä on Suomessakin uutisoitu. Myös USAn viranomaislta julkinen raportti UFOista.
Minkähän maalainen tuo avausviestin mies mahtoi olla kyseessä? Noita maasta tempautumisen tapauksia on joka viikko, ympäri maapalloa.
Kuka näistä ylös temmatuista mahtoi tässä olla kyseessä?
Olisikohan ollut amerikkalainen, linkki lähteeseen on tämän ketjun alussa, tuon jehovapaskan jälkeen.
Mitään ei näkynyt 8 päivä. Oliskohan sitten sunnuntaina. Toivottavasti heti aamusta leijailis taivaalla.
On Se päivä.
Onks tietoo? Jos alienit eivät ole pieniä ja kärpäsen näköisiä niin niitä ei ole lennennyt näin Luvattuna Päivänä.
Joko teiät on siepattu? Pari päivää sitten ufo tossa jo lenteli