1990-luvun alun Neuvostoliiton poliittinen ja yhteiskunnallinen romahdus tarjosi monille Euroopan valtioille odottamattoman tilaisuuden kiinnittyä läntiseen turvallisuusyhteisöön liittymällä puolustusliitto NATO:n jäseneksi.
Näin avautunutta tilaisuutta käyttivät hyväkseen ensimmäisinä Puola, Tšekki ja Unkari (1999) sekä pian tämän jälkeen seitsemän itäisen Euroopan valtiota mukaan lukien Baltian maat (2004). Balkanin alueelta Albania ja Kroatia liittyivät vuonna 2009. Tämän kehityksen jälkikaikuna Montenegrosta tuli NATO:n 29. ja tähän saakka viimeisin jäsen vuonna 2017.
Tässä joukossa Suomi ja Ruotsi loistavat poissaolollaan. Me molemmat olemme kyllä NATO:n Walesin huippukokouksessa 2014 meille tarjotun ”vahvistetun kumppanuutemme” kautta poliittisesti lähellä NATO:a, mutta ilman varsinaista jäsenyyttä olemme kuitenkin aina ulkopuolisia.
Tästä muistutti meitä viime viikonlopulla myös NATO:n pääsihteeri Jens Stoltenberg puhuessaan Pohjolan suurimmassa turvallisuuspoliittisessa konferenssissa Ruotsin Sälenissä.
Moni sanoisi, että olemme Ruotsin kanssa onnistuneet asennoimaan itsemme juuri pahimpaan mahdolliseen asentoon. Olemme valmiit ottamaan koviakin riskejä esimerkiksi NATO:n johtamissa kriisinhallintaoperaatioissa, mutta emme järjestön ulkopuolisina pääse osalliseksi sen keskeisistä eduista: NATO:n päätöksentekoon osallistumisesta ja liittouman jäsenilleen tarjoamista sotilaallisista turvatakuista.
Vapun alla 2016 valmistui ulkoasiainministeriön tilaama arvio Suomen mahdollisen NATO-jäsenyyden vaikutuksista. Raportti piirtää viiltävän realistisen kuvan meidän turvallisuuspoliittisesta ympäristöstämme: sen keskeinen toimija, Venäjä, on poliittisesti ja sotilaallisesti tyydyttämätön suurvalta ja arvaamaton naapuri, joka tietoisesti pyrkii muuttamaan vallitsevan eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen normeja ja periaatteita.
Näin toimiessaan Venäjä haastaa kylmän sodan jälkeisen kansainvälisen järjestyksen oikeutuksen ja hakee voimapolitiikallaan itselleen etupiirejä ja erityisoikeuksia. Raportin sanoin se muodostaa Suomelle ”pysyvän geopoliittisen dilemman, johon ei ole ratkaisua.” Raportti päätyy siitä huolimatta selkeään johtopäätökseen: ”Suomen NATO-jäsenyys todennäköisesti vahvistaisi Suomen välitöntä turvallisuutta, sillä maa pääsisi viidennen artiklan turvatakuiden piiriin ja vahvistaisi pelotetta mahdollista hyökkäystä vastaan.”
Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä!!
388
2584
Vastaukset
- Anonyymi
Mielenkiintoista on, että yli puolet maanpuolustuksesta erityisesti kiinnostuneiden kansalaisryhmien jäsenistä, esimerkiksi Reserviläisliiton kyselyissä, ilmoittaa tukevansa Suomen jäsenyyttä. Alan ammattilaisista, aktiiviupseereista, jäsenyyttä kannattaa 64 prosenttia Upseeriliiton hiljattain teettämässä kyselyssä. Eversteistä ja kenraalikunnasta jopa 70 prosenttia on NATO-jäsenyyden kannalla.
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.- Anonyymi
Puhut nyt vain niin pienten jäsenmäärie aktivisti porukoista, ettei siitä voi päätellä Suomen Nato kannatuslukuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut nyt vain niin pienten jäsenmäärie aktivisti porukoista, ettei siitä voi päätellä Suomen Nato kannatuslukuja.
Niinkö?. Ja kuitenkin noissa jäsenjärjestöissä on enemmän väkeä, kuin galluppeihin vastanneet, hieman yli 2000 henkilöä.
Niin lähti taas pohja säälittävän valehtelijan "todistelulta".
On tämä venäjäpellen niistäminen vaan niiiin helppoa, kun on faktat käytössä😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut nyt vain niin pienten jäsenmäärie aktivisti porukoista, ettei siitä voi päätellä Suomen Nato kannatuslukuja.
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö?. Ja kuitenkin noissa jäsenjärjestöissä on enemmän väkeä, kuin galluppeihin vastanneet, hieman yli 2000 henkilöä.
Niin lähti taas pohja säälittävän valehtelijan "todistelulta".
On tämä venäjäpellen niistäminen vaan niiiin helppoa, kun on faktat käytössä😂Ota varovasti, ettei ote lipee lisää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut nyt vain niin pienten jäsenmäärie aktivisti porukoista, ettei siitä voi päätellä Suomen Nato kannatuslukuja.
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä.
Ei vaikka Niinistö tukisi NATOon liittymistä niin silloinkaa ei puolet suomalaisista tue sitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ota varovasti, ettei ote lipee lisää.
Ote ei kaltaisestas vellipersiistä lipee, kun kerran o kiinni saatu ......
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!
Paljonko nato jäsenyys maksaisi 1, 2 miljardia, vai enemmän.. jos nato halukkaat maksaa lisäveroilla, niin ok. vastustajat saavat vapautuksen, kuten yle verossa. 8 I
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut nyt vain niin pienten jäsenmäärie aktivisti porukoista, ettei siitä voi päätellä Suomen Nato kannatuslukuja.
Nyt et ymmärrä luettua
- Anonyymi
👍👍👍
- Anonyymi
"yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä"
Ei tukisi. Väite on törkeä valhe. Suomalaisten suuri enemmistö vaatisi sellaisen valtiojohdon välitöntä vaihtamista, joka lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä.
Natojäsenyys tekisi Suomesta ensimmäisenä tuhottavan alueen kriisitilanteessa. Mitään konkreettista turvatakuuta ei Suomelle heruisi, mutta vaikka jotakin tukea tulisikin, niin siinä vaiheessa, kun tuki ehtisi paikalle 7000 km:n päästä, Suomi olisi jo sileäksi pommitettu. Jäisi vain raatojen siivoaminen pois ja raunioiden raivaaminen.
Ei saisi olla idiootti vakavissa asioissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut nyt vain niin pienten jäsenmäärie aktivisti porukoista, ettei siitä voi päätellä Suomen Nato kannatuslukuja.
Olisko kommunistien 0,0000001 % porukka ehkä mielestäsi parempi haastatteluryhmä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!
👍👍👍👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt et ymmärrä luettua
Kylläpäs!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä.
No se kiinnostaa varmast Nato-fetisistejä.
- Anonyymi
Kysely on tehty erityisryhmien - aktivistien keskuudessa. Kyselyn kohderyhmä ei kuvaa Suomen kansan koostumusta eikä mielipiteitä.
Osa noista sotaurpoista halusi lähettää jopa Suomen Hornetit Libyaa pommittamaan. Yksikää tervejärkinen Suomalainen ei sellaista toimintaa tue. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se kiinnostaa varmast Nato-fetisistejä.
Nato on vihonviimeinen vaihtoehto Suomelle nopeasti velkaantuvalle, vakaan kansainvälisen aseman rauhanpolitiikalla saaneena valtiona. Joka joutuisi itse maksamaan kaiken eli jättivelkaanseuraavien sukupolvien ajaksi.
Itä-Euroopan kaalimaat taas Baltiassa ja etelämpänä saavat natoilusta ja vastaavista likaisista tempuista propaganda-alalla rahaa ja lahjuksia poliitikoille antaessaan maaperänsä vierille hyökkäysjärjestelmille. Tuolla myös naiset saavat ansioita viihdepalveluiden tuottajina ulkpmaisille sotilaile. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä"
Ei tukisi. Väite on törkeä valhe. Suomalaisten suuri enemmistö vaatisi sellaisen valtiojohdon välitöntä vaihtamista, joka lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä.
Natojäsenyys tekisi Suomesta ensimmäisenä tuhottavan alueen kriisitilanteessa. Mitään konkreettista turvatakuuta ei Suomelle heruisi, mutta vaikka jotakin tukea tulisikin, niin siinä vaiheessa, kun tuki ehtisi paikalle 7000 km:n päästä, Suomi olisi jo sileäksi pommitettu. Jäisi vain raatojen siivoaminen pois ja raunioiden raivaaminen.
Ei saisi olla idiootti vakavissa asioissa.Taas tulee Tarkkispojalta silkkaa valetta!
” Natojäsenyys tekisi Suomesta ensimmäisenä tuhottavan alueen kriisitilanteessa. ”
Ei sodassa mitään tuhoamalla aloiteta! Itse asiassa kun on tukevassa seurassa on todennäköisintä, ettwi mitään sotaa edws ala!
”Mitään konkreettista turvatakuuta ei Suomelle heruisi, mutta vaikka jotakin tukea tulisikin, niin siinä vaiheessa, kun tuki ehtisi paikalle 7000 km:n päästä, ”
Lähimmät tukimaat ovat Norja, Tanska, Baltia, Saksa ja mahdoll. Myös Ruotsi!
”Ei saisi olla idiootti vakavissa asioissa.”
Miksi sitten Tarkkispoika sellaiseksi tekeytyy? - Anonyymi
Jos -ISI Jos ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö?. Ja kuitenkin noissa jäsenjärjestöissä on enemmän väkeä, kuin galluppeihin vastanneet, hieman yli 2000 henkilöä.
Niin lähti taas pohja säälittävän valehtelijan "todistelulta".
On tämä venäjäpellen niistäminen vaan niiiin helppoa, kun on faktat käytössä😂Samoilla perusteilla voitaisiin liittää suomi venäjään, kysymällä vain venäläis vähemmistön mielipidettä. Lähes 100% haluaisi että suomi liittyy venäjään.
On tämä Nato LUOPION listiminen helppoa. :) Anonyymi kirjoitti:
Samoilla perusteilla voitaisiin liittää suomi venäjään, kysymällä vain venäläis vähemmistön mielipidettä. Lähes 100% haluaisi että suomi liittyy venäjään.
On tämä Nato LUOPION listiminen helppoa. :)Lukuisat Suomessa asuvat venäläiset eivät missään tapauksessa haluaisi Suomea liitettävän venäjään. Siksihän he ovat sieltä lähteneet, että täällä on parempi.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Lukuisat Suomessa asuvat venäläiset eivät missään tapauksessa haluaisi Suomea liitettävän venäjään. Siksihän he ovat sieltä lähteneet, että täällä on parempi.
-ISI -ISI -ISI
Anonyymi kirjoitti:
-ISI -ISI -ISI
Sinähän itse aloitit spekuloinnin: "voitaisiin", "haluaisi".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaikka Niinistö tukisi NATOon liittymistä niin silloinkaa ei puolet suomalaisista tue sitä
Pian on koko kansa mukana Puttehan on paras myynti tykki siihen
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Lukuisat Suomessa asuvat venäläiset eivät missään tapauksessa haluaisi Suomea liitettävän venäjään. Siksihän he ovat sieltä lähteneet, että täällä on parempi.
Heidän haluillaan ei ole merkitystä!
- Anonyymi
Mutta totta silti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaikka Niinistö tukisi NATOon liittymistä niin silloinkaa ei puolet suomalaisista tue sitä
Eikö tue???? Mites nyt ????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!
Kannatus nyt 68%, buuuaahahaaa🤣🤣🤣

68%

Kuinka helvetissä kansa olisi niin tyhmää, että se tukisi jotain asia (Natoa esim), jos eduskunnan enemmistö niin päättäisi? Kuinka epäluotettavimman ammatin tekijät olisivat yhtäkkiä muuttuneet luotettaviksi?
- Anonyymi
Suomen kansan enemmistö vastustaa NATOon liittymistä ihan syystä kun jo nyt Suomen sotahullut kokoomustit on vieneet Suomen kaikkiin NATOsotiin ja kokoomusteja ei näytä kiinnostavan Suomen puolustaminen vaan vain NATOn etujen ajaminen.
- Anonyymi
Näin on. Nämä 2.3 innokasta ja kovaäänistä Natoa kannattavaa keharia tunkevat joka rakoon typeriä mielipiteitään, eivät todellakaan edusta edes suomen kansaa.
- Anonyymi
Valetta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Nämä 2.3 innokasta ja kovaäänistä Natoa kannattavaa keharia tunkevat joka rakoon typeriä mielipiteitään, eivät todellakaan edusta edes suomen kansaa.
Olet pelkkä ratapenkan täyte
- Anonyymi
Mitä asia sinulle venäläisenä kuuluu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Nämä 2.3 innokasta ja kovaäänistä Natoa kannattavaa keharia tunkevat joka rakoon typeriä mielipiteitään, eivät todellakaan edusta edes suomen kansaa.
Mutta sinä sentään edustat venäläisiä.
- Anonyymi
Sää ja se "enemmistö" (79 raatokärpästä) ette kykene estämään yhtään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Nämä 2.3 innokasta ja kovaäänistä Natoa kannattavaa keharia tunkevat joka rakoon typeriä mielipiteitään, eivät todellakaan edusta edes suomen kansaa.
Sinä sentään edustat Venäjän kansaa tai tarkemmin Putinia.
- Anonyymi
” Suomen kansan enemmistö vastustaa NATOon liittymistä”
Viime gallupissa vastusti 40 % ja on varmasti ladkenut jo siitäkin Lukan ja Puten toimien takia!
”Suomen sotahullut kokoomustit on vieneet Suomen kaikkiin NATOsotiin”
Valehtelet! Ei Suomi ole ollut sodissa mukana. Kerrotko, monta suomalaista on muka kaatunut viimeisen 30 vuoden aikana? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Nämä 2.3 innokasta ja kovaäänistä Natoa kannattavaa keharia tunkevat joka rakoon typeriä mielipiteitään, eivät todellakaan edusta edes suomen kansaa.
Sitäkin vähemmän Suomen kansaa edustaa stallari Tarkkispoika 0,01:n prosentin kannatuksllaan!
- Anonyymi
Mikä vdun "enemmistö" .... kaltaises ja ne mielikuvituskaveris l. 79 kohmeista raatokärpästäs(kö)?.
TIRSK!. - Anonyymi
”Suomen kansan enemmistö vastustaa NATOon liittymistä ihan syystä kun jo nyt Suomen sotahullut kokoomustit on vieneet Suomen kaikkiin NATOsotiin ja kokoomusteja ei näytä kiinnostavan Suomen puolustaminen vaan vain NATOn etujen ajaminen.”
MT-gallup: Lähes puolet suomalaisista liittyisi Natoon jos valtiojohto suosittelisi – kannatus vahvinta SDP:n ja kokoomuksen äänestäjillä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Nämä 2.3 innokasta ja kovaäänistä Natoa kannattavaa keharia tunkevat joka rakoon typeriä mielipiteitään, eivät todellakaan edusta edes suomen kansaa.
Eikö edusteta...68% mitä tuo luku tarkoittaa???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Suomen kansan enemmistö vastustaa NATOon liittymistä”
Viime gallupissa vastusti 40 % ja on varmasti ladkenut jo siitäkin Lukan ja Puten toimien takia!
”Suomen sotahullut kokoomustit on vieneet Suomen kaikkiin NATOsotiin”
Valehtelet! Ei Suomi ole ollut sodissa mukana. Kerrotko, monta suomalaista on muka kaatunut viimeisen 30 vuoden aikana?Natoa vastustaa enää 12% kansasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä sentään edustat Venäjän kansaa tai tarkemmin Putinia.
Ota lääkkeet.
- Anonyymi
Alkukommentit olivat painavaa tekstiä.
Toisin oli näillä vastustajilla. Juuri mitään järkevää, faktoihin perustuvaa ei tullut ilmi.- Anonyymi
Juuri niin. Aloittaja postasi tärkeää asiaa.
- Anonyymi
Se, että Suomi ei liittynyt Natoon silloin kun Neuvostolitoon vallasta vapautuneet Itä-Euroopan maat siihen joukolla liittyivät saattoi olla Suomen itsenäisen historian pahin virhe. Toivottavasti virhe ei aktualisoidu, mutta pahinta voi pelätä. Nyt tilanne on sikäli karmaiseva, että on pakko nöyristellä joko läntistä tai itäistä imperiumia. Se on erittäin huono tilanne itsenäisen Suomen tulevaisuuden kannalta. Naton jäsenenä Suomen liikkumavara olisi parempi. Nato on itsenäisten demokraattisten kansallisvaltioiden puolustusliitto, se ei sekaannu jäsenvaltioiden sisäpolitiikkaan eikä kovin paljon edes ulkopolitiikkaan.
- Anonyymi
Suomen liikkumavara? Olipas hyvä lohkasu.
En pysty pidättelemään naurua.
Jatka toki huumoria.
- Anonyymi
Estettiin jo. Paskanna rauhassa rysäpöksyihis.
- Anonyymi
NATOon liittymisestä voi tehdä myönteisen ratkaisun jos unohtaa että se vie Suomelta määräysvallan asioihinsa kuten EUiin liittyminen on jo osittain vienyt. Venäjän kanssa Suomella ei ole muita ongelmia kuin mitä EU on jo aiheuttanut mutta niiden takia ei Suomen ja Venäjän välille sotaa synny kun Venäjä ymmärtää että Suomen on tehtävä mitä EUliittolaiset siltä vaatii. Rauhantila Venäjän Suomen välillä on kestänyt jo 77 vuotta ja sama jatkuu ellei Suomi ala liikaa sooloilla NATOn kanssa.
- Anonyymi
Miksi Suomen pitäisi olla rähmällään venäjän suuntaan? Olemme itsenäinen valtio saamme päättää omasta kohtalostamme itse ja piste
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Suomen pitäisi olla rähmällään venäjän suuntaan? Olemme itsenäinen valtio saamme päättää omasta kohtalostamme itse ja piste
Ei tarvitse olla rähmällään kuten on nyt EUiin ja NATOon päin vaan normaalit kauppa ja poliittiset suhteet riittää nykyVenäjään kuten NLn aikaankin vaikka toisin nyt väitetään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Suomen pitäisi olla rähmällään venäjän suuntaan? Olemme itsenäinen valtio saamme päättää omasta kohtalostamme itse ja piste
Nato-hakemuksen jättäminen varmistui – SDP, keskusta, kokoomus, PS ja vihreät kannattavat jäsenyyttä https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/088ad9e2-04b6-48e1-9a87-1b49a52e30e6
- Anonyymi
Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä --- mutta se ei käy, sillä Natoa kannattavat idiootit ovat uhanalainen vähemmistö.
Ne pelkää ja siksi ne täytyy lähettää johonkin Natomaahan turvaan. Vaikka Viroon.- Anonyymi
Kihihii Natoa kannattaa nyt 62% , miltä nyt tuntuu kerro omin sanoin 😀
- Anonyymi
Aloittaja on oikeassa
- Anonyymi
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.
- Anonyymi
Höpöhöpö. Älä jaksa valehdella.
- Anonyymi
Kaakkois-Suomi voidaan luovuttaa Venäjälle.
Silloin se saa sen puuttuvan palasen Karjalaa. Sitä paitsi monella rikkaalla rikollisella
venäläisellä on turvapaikkamökki siellä jos jää kiinni Venäjällä jostain rikoksesta.
Pakomahdollisuudet pienenee, eivätkä jatka rikollisia huume busineksia Suomessa.
Se on silloin kuin saisi 2 lottovoittoa kun liitymme NATOon.- Anonyymi
Ei muutaku pyssy käteen ja rintamalle, toiv. ei tuu kuset housuun.
- Anonyymi
Hallitus ja presidentti kun ehdottaa Natoa kannatus nousee hetkessä,Suomalaiset seuraavat johtajiaan
- Anonyymi
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!!!
- Anonyymi
Täällä Kaakkois-Suomessa olisi jo valmiina kenttiä Nato-yhteistyöharjoituksiin.
Miksei myös puolustusliiton muuhunkin toimintaan. Utti on ollut aikanaan sodanaikana tärkeä kenttä. Miksei nytkin tärkeä, ettei sotaa tulisi, mutta se vaatisi panostusta myös ystävämailta.- Anonyymi
Nato LUOPIO maanpettureilla tai ystävillä ei ole Uttiin mitään asiaa.
- Anonyymi
Utti toimi vaan silloin kun Kuhlmey operoi sieltä.
Natoa ei sinne huolita. TOP SECRET!
- Anonyymi
TukISI mutta miksei tue.
- Anonyymi
"Hallitus ja presidentti kun ehdottaa Natoa kannatus nousee hetkessä,Suomalaiset seuraavat johtajiaan"
Johtaja voi myös menettää kannatuksensa, jos alkaa höperehtimään ja LUOPIOIMAAN kansan enemmistön tahdon vastaisesti. - Anonyymi
Suomi Natoon Niinistön virkakaudella
- Anonyymi
Mato lannatus on taattu!!! Hakemus sisään!
- Anonyymi
Siis nato kannatus
- Anonyymi
Suomen armeija on Euroopan suurimpia, sillä erotuksella ettei meillä ole omia ydinaseita.
Mihin me tarviimme natoa, kysyn vaan?
Kaiken lisäksi uhka ei tule idästä, vaan lännestä, ynnä oman politiikan tuottamaa uhkaa.- Anonyymi
Monta kertaa lännestä on hyökätty? Mikä sotakiimainen naapuri valtio on hyökännyt kaikkiin naapurivaltioihin yhtä lukuunottamatta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monta kertaa lännestä on hyökätty? Mikä sotakiimainen naapuri valtio on hyökännyt kaikkiin naapurivaltioihin yhtä lukuunottamatta?
Totta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monta kertaa lännestä on hyökätty? Mikä sotakiimainen naapuri valtio on hyökännyt kaikkiin naapurivaltioihin yhtä lukuunottamatta?
Ruotsin vallan aika oli pelkkää nöyryyttämistä.
Uhka tulee lännestä painostuksen muodossa.
Katsokaa, miten liittovaltio etenee ja eduskunta on pelkkä kumileimasin, perustuslakia pidetään kynnysmattona, jolla pyyhitään jalat.
Onko suunta oikea, kysyn vaan?
Venäjä on ollut meille valtava mahdollisuus, ei uhka ja tälle väittämälle löytyy katetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monta kertaa lännestä on hyökätty? Mikä sotakiimainen naapuri valtio on hyökännyt kaikkiin naapurivaltioihin yhtä lukuunottamatta?
Mihinkäs sää ne kalsaris unhoitit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsin vallan aika oli pelkkää nöyryyttämistä.
Uhka tulee lännestä painostuksen muodossa.
Katsokaa, miten liittovaltio etenee ja eduskunta on pelkkä kumileimasin, perustuslakia pidetään kynnysmattona, jolla pyyhitään jalat.
Onko suunta oikea, kysyn vaan?
Venäjä on ollut meille valtava mahdollisuus, ei uhka ja tälle väittämälle löytyy katetta.Uhka on aina tullut idästä ja tulee tulevaisuudessakin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uhka on aina tullut idästä ja tulee tulevaisuudessakin
Tuo on totta
- Anonyymi
Suomen uusin nato kannatusprosentti 16,2 se siitä natosta. Mutta kyllä näille sairaalloisille natotajille kyllä pitäs terveydenhoidon tehdä jotain,antamalla mielenterveys ja lääkinnillästä hoitoa. Ikävä nähdä heidän paniikinomainen pelkonsa ja tärinänsä.
- Anonyymi
Siellä se kaltaases pikku pelekuripaskan tärinä vasta alkaa, eikä se johru heikootuksest, jonka kaivaamises saa aikahan ....
- Anonyymi
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Katsos miten kovaa sensuuri tälläkin palstalla on. Kirjoitukseni poistettiin joka käsitteli venäläiset ostoja Suomen puolelta rajan pinnasta joka koskee vanhoja arvottomia maatiloja, omakotitiloja ja hylättyjä kauppoja joihin liittyy jonkinlaiset varastotilat. Hoitaako Jouni Bäckman tämän keskustelun kontrollin?
- Anonyymi
Se on valitettavaa ... .
Vielä se napsahtaa kohdalleen, suoli24:n modenplantulle.
- Anonyymi
Hyvin näkyy Pietarin trollitehdas hallitsevan tämänkin foorumin kannanottoja. Kyllä teidät jo tunnistetaan, älkää yrittäkö! Käytännössähän tässä jo ollaan sotatilassa idän ja lännen välillä mutta sotaa käydään nyt eri lailla kuin ennen. Sinisilmäinen EU on täysin Putinin vietävissä ja Saksan kaikkien aikojen heikoin ja surkein johtaja Merkel on pitänyt huolen että muu eurooppa kärsiköön paitsi saksalainen autoteollisuus ja saksalaiset pankit. EU on vitsi ja siksi ainoat vakavasti otettavat kumppanit Suomelle kriisitilanteessa ovat Iso-Britania ja USA ja Kanada. Oma kantani on että mitä pikimmiten Natoon ja eroon mädästä EU:sta ja eurosta.
- Anonyymi
Totta tuo, että irti EU:sta ja eurosta, joihin liityttiin valheellisilla keinoilla ja lupauksilla.
Rikottiin perustuslakia mennen tullen ja rikotaan edelleen mm. elvytyspaketin muodossa.
Mutta miten nato tulisi ajankohtaiseksi, vaikka pääsisimme eroon meitä ryöstävästä EU-euro systeemistä?
Eikö msilloin olisi turvallisin vaihtoehto viedä itsenäistä politiikkaa myös Venäjän suuntaan, joka vahvistaisi molemminpuolista luottamusta, kaupankäyntiä yms?
En tajua, miten nato toisi meille turvallisuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta tuo, että irti EU:sta ja eurosta, joihin liityttiin valheellisilla keinoilla ja lupauksilla.
Rikottiin perustuslakia mennen tullen ja rikotaan edelleen mm. elvytyspaketin muodossa.
Mutta miten nato tulisi ajankohtaiseksi, vaikka pääsisimme eroon meitä ryöstävästä EU-euro systeemistä?
Eikö msilloin olisi turvallisin vaihtoehto viedä itsenäistä politiikkaa myös Venäjän suuntaan, joka vahvistaisi molemminpuolista luottamusta, kaupankäyntiä yms?
En tajua, miten nato toisi meille turvallisuutta.Venäjä kunnioittaa tällä hetkellä Suomea koska Suomen armeija on hyvin varustautunut ja isku tänne tulisi liian kalliiksi mutta se ei estä muunlaisia " toimia " Suomea vastaan. Pietarin trollitehdas toimii täysillä myös vaikuttaakseen suomalaisten mielipiteisiin joka näkyy tässäkin keskustelussa. Teollisuus- ja tietotekniikkavakoilu toimii tietenkin täysillä ja muistutan vielä kerran miksi venäläiset ovat kiinnostuneita rajanpinnassa olevista kohteista. Jos Itämeren alueella alkaa kuohua Venäläisten on helppo hivuttaa harmaita miehiä ja kalustoa Itä-Suomen kohteisiin ja näin aiheuttaa painetta ja painostaa Suomea. Kuten Niinistö on sanonut että Kasakka ottaa kaiken joka on heikosti kiinni. Tämä on ollut taktiikka koko Putinin aikakaudella ja Suomi ei ole siitä millään lailla suojassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä kunnioittaa tällä hetkellä Suomea koska Suomen armeija on hyvin varustautunut ja isku tänne tulisi liian kalliiksi mutta se ei estä muunlaisia " toimia " Suomea vastaan. Pietarin trollitehdas toimii täysillä myös vaikuttaakseen suomalaisten mielipiteisiin joka näkyy tässäkin keskustelussa. Teollisuus- ja tietotekniikkavakoilu toimii tietenkin täysillä ja muistutan vielä kerran miksi venäläiset ovat kiinnostuneita rajanpinnassa olevista kohteista. Jos Itämeren alueella alkaa kuohua Venäläisten on helppo hivuttaa harmaita miehiä ja kalustoa Itä-Suomen kohteisiin ja näin aiheuttaa painetta ja painostaa Suomea. Kuten Niinistö on sanonut että Kasakka ottaa kaiken joka on heikosti kiinni. Tämä on ollut taktiikka koko Putinin aikakaudella ja Suomi ei ole siitä millään lailla suojassa
Niinistö on vanha kusipää että sen sanomiset on nazitaustansa mukaiset ryssittelyt ihan NATOn Venäjäuhkakuvan mukaan. Jos Suomi pitää alueensa koskemattomuudesta ilman ulkomaisia apuja niin se sopii Venäjälle.
- Anonyymi
Se mikä atlantilta tuli, työnnettäköön sinne takaisin.
- Anonyymi
Onko viimeiseen sataan vuoteen Euroopassa ollut ainuttakaan konfliktia jonka Eurooppa olisi itse pystynyt ratkaisemaan ilman USA:n väliintuloa ja apua ( maailmansodat, hajonnut jugoslavia).

USA on ne konfliktit aiheuttanut ja muka tullut apuun
- Anonyymi
"Se mikä atlantilta tuli, työnnettäköön sinne takaisin."
Näin on. Britannia palasi jo saarelleen ja irtautui Euroopasta lopullisesti. Eihän tuo niiden saari koskaan ole Euroopppaan kuulunutkaan. - Anonyymi
Jäi perin epäselväksi, että siis yli puolet, mutta minkä pölhö-maan kansasta, tukisi siis Suomen Nato jäsennyyttä ja miksi ihmeessä?
Ei Suomi ole edes harkitsemassa Natojäsenyyttä. :)- Anonyymi
Kyllä Suomi harkitsee vakavasti Natojäsenyyttä. Armeija on jo sovitettu Natoyhteensopivaksi ja merkittävä osa suomalaisista kannattaa Natojäsenyyttä. Mielipidekyselyt eivät kerro mitään koska kiltit suomalaiset antavat sellaisen vastauksen kaikkiin kyselyihin jonka he luulevat olevan "oikea". Suomessa on ennenkin tehty isoja päätöksiä kysymättä kansalta ja jos Venäjä alkaa uhittelemaan liikaa Itämeren alueella niin tuo liittyminen tapahtuu nopeasti.

Onhan NATOluopiolaisuus jo pitkällä armeijassa NATOon liittymiseksi mutta poliitikot ja kansa ei ole lähelläkään NATOon liittymisessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan NATOluopiolaisuus jo pitkällä armeijassa NATOon liittymiseksi mutta poliitikot ja kansa ei ole lähelläkään NATOon liittymisessä.
Niinkuin sanoin kaikki riippuu venäjän öykkäröinnistä. Liian pitkälle menevä uhittelu Itämerellä ja Suomi on Natossa niin että heilahtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkuin sanoin kaikki riippuu venäjän öykkäröinnistä. Liian pitkälle menevä uhittelu Itämerellä ja Suomi on Natossa niin että heilahtaa.
Enempi se riippuu NATOöykkäröinnistä ja Suomi poistuu NATOsta että heilahtaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan NATOluopiolaisuus jo pitkällä armeijassa NATOon liittymiseksi mutta poliitikot ja kansa ei ole lähelläkään NATOon liittymisessä.
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!!!!!!
- Anonyymi
Nato-hakemuksen jättäminen varmistui – SDP, keskusta, kokoomus, PS ja vihreät kannattavat jäsenyyttä https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/088ad9e2-04b6-48e1-9a87-1b49a52e30e6
Kerro lisää,eikö Suomi ole hakemassa nato jäsennyyttä 🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nato-hakemuksen jättäminen varmistui – SDP, keskusta, kokoomus, PS ja vihreät kannattavat jäsenyyttä https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/088ad9e2-04b6-48e1-9a87-1b49a52e30e6
Kerro lisää,eikö Suomi ole hakemassa nato jäsennyyttä 🤣👍👍👍👍👍
- Anonyymi
Kyllä asia on niin, että Suomi ei harkitse Natojäsenyyttä ja merkittävä osa suomen Natoa kannattavavan vähemmistön enemmistöstä on ansainnut ja saanut LUOPIO-statuksen.
- Anonyymi
Pietarin trollitehdas on helppo tunnistaa, lopeta jo!
- Anonyymi
Heleposti .... Soon tollaane
https://www.retkeilykauppa24.fi/tuote/sarma-tst-m05-suojeluskunnan-hihakilpi-kenttavarit/ - Anonyymi
68%
- Anonyymi
Ihanko totta, tuk-ISI-ko?
- Anonyymi
No ompas Pietarin trollitehdas ollut ihmeen pitkään hiljaa. EU hivuttautuu pikkuhiljaa kaikkeen lainsäädäntöön päästörajoitusten kautta. Mitta alkaa olla täynnä muillakin kuin persuilla. Lähtö EU:sta ja eurosta lähestyy ja sen jälkeen otetaan turvatakuut Natosta niinkuin muutkin Länsi-Euroopan maat.
- Anonyymi
Eikös tuo edellinen Nato-sionisteille osoitettu kirjoitus ollut muka Pietarin synagooga tehtaasta? Golem-kadulta?
- Anonyymi
Jos kriisi tulee Suomi liittyy Nato armaadaan,se ei ole venäjällekkään salaisuus, siksi harjoittelemme Naton kanssa,tänäkin vuonna 70 sotaharjoitusta👍 Isäntämaasopimus on ihana❤️
- Anonyymi
Harjoitella vai vakoilla. Asioilla on monta puolta. ;)
- Anonyymi
Niinistö laittaa nato hakemuksen sisään ennen valtakautensa loppua
- Anonyymi
Lyökö Sauli vielä sisään...?
- Anonyymi
Luulen myös näin
- Anonyymi
Ja sitten totuutta:
Kaksi kolmesta eli 64 prosenttia katsoo, ettei Suomen tulisi pyrkiä puolustusliitto Naton jäseneksi. Jäsenyyden vastustus on noussut, kun edellisvuoden kyselyssä vastustajia oli 59 prosenttia.
Nato-jäsenyyden kannatus on pysynyt kuitenkin ennallaan eli 20 prosentissa. Sen sijaan kannastaan epävarmojen osuus on pienentynyt 16 prosenttiin, kun vuotta aiemmin heitä oli viidennes eli 21 prosenttia.
Linkit voitte ihan itse etsiä vaikka googlella. Tietysti, jos ette osaa, niin ei ole minun ongelma.- Anonyymi
Ymmarrätkö tämän:
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!!! Onko tuoreempaa linkkiä kuin tämä 28.11.2020:
https://www.eva.fi/blog/2020/11/28/suomalaisten-luottamus-venajaan-horjuu-mutta-nato-kannatukseen-se-ei-vaikuta/
Siinä NATO-jäsenyyden vastustajia on vain 45%, kannattajia 22% ja loput eivät osaa sanoa.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Onko tuoreempaa linkkiä kuin tämä 28.11.2020:
https://www.eva.fi/blog/2020/11/28/suomalaisten-luottamus-venajaan-horjuu-mutta-nato-kannatukseen-se-ei-vaikuta/
Siinä NATO-jäsenyyden vastustajia on vain 45%, kannattajia 22% ja loput eivät osaa sanoa.On 3 joulukuulta 2020.
53 vastustaa natojäsenyyttä.
20 kannattaa. Anonyymi kirjoitti:
On 3 joulukuulta 2020.
53 vastustaa natojäsenyyttä.
20 kannattaa.Nuo ovat suurin piirtein samalta ajalta. Erot saattavat johtua tutkimusmenetelmistä ja/tai kysymyksen asettelusta.
- Anonyymi
68% kannattaa jäsennyyttä
- Anonyymi
Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä - Mutta se ei käy, silä Nato on rikollisjärjestö, eikä Suomi kuulu mihinkään rikollisjärjestöön. :D
Natoliittolaisuuden vastustus on yli 80%. - Anonyymi
"Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä", mutta minkä maan kansasta?
Suomalaisten suuri enemmistö vastustaa Natojäsenyyttä ja se taka ettei Natoon mennä.Ja sitten, kun valtiojohtomme ilmoittaa, että nyt on Suomen aika hakea NATO-jäsenyyttä, niin enemmistö suomalaisista on samaa mieltä.
- Anonyymi
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!!!!!!!
- Anonyymi
Heititkö?
- Anonyymi
Nato vähemmistö. Erikoinen vähemmistö. Joka ylistää demokratiaa ja silti ei voi hyväksyä Suomalaisten suuren enemmistön kantaa natoasiaan.
- Anonyymi
Teillä Venäjällä on diktatuuri. Älä murehdi meideän demokratiastamme.
- Anonyymi
” Nato vähemmistö. Erikoinen vähemmistö. Joka ylistää demokratiaa ja silti ei voi hyväksyä Suomalaisten suuren enemmistön kantaa natoasiaan.”
Tottakai hyväksyy! Jokaisella voi ja saa olla mielipide asiaan! Tarkkispoika ITSE ei osaa sulattaa Suomessa vallitsevaa sanan ja mielipiteen vapautta ja tuo sen esiin kutsumalla kanssaan eri mieltä olevia luopioiksi!
Ajan myötä sinun kantasi on oleva vähemmstöä! Mutta älä sure! Meidän Suomessamme kun saa olla asiasta myös eri kieltä ilman karkoitusta, vankilaa tai teloitusta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Nato vähemmistö. Erikoinen vähemmistö. Joka ylistää demokratiaa ja silti ei voi hyväksyä Suomalaisten suuren enemmistön kantaa natoasiaan.”
Tottakai hyväksyy! Jokaisella voi ja saa olla mielipide asiaan! Tarkkispoika ITSE ei osaa sulattaa Suomessa vallitsevaa sanan ja mielipiteen vapautta ja tuo sen esiin kutsumalla kanssaan eri mieltä olevia luopioiksi!
Ajan myötä sinun kantasi on oleva vähemmstöä! Mutta älä sure! Meidän Suomessamme kun saa olla asiasta myös eri kieltä ilman karkoitusta, vankilaa tai teloitusta!Nazze saa odottaa suomalaisten NATOkannan muuttumista lopun ikäänsä.
- Anonyymi
Yli puolet kansasta tukisi Natojäsenyyttä, JOS yli puolet kansalaisista olisi vähämielisiä Nato vajakkeja.
Niin ei onneksi ole ja Natoa vastusta yli 80% Suomalaisista. Isänmaallisia ja itsenäisyydestä tiukasti kiinni pitäviä Suomalaisia kaikki. - Anonyymi
"Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä"
JOS
Suomalaiset olisivat samanlaisia luusereita kuin esim. Virolaiset tai Puolalaiset.- Anonyymi
Eivät he ole luusereita vaan fiksuja!
Luusereita ovat ainoastaan palstan pari homppelistallaria, jotka näkevät Suomen ryccän alusmaana!
- Anonyymi
"Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä" jos Suomi olisi joku CCCP-vammaisten turvakoti.
- Anonyymi
Natoon!!!!
- Anonyymi
Ei taida hallitus uskoa sodan mahdollisuuteen. Eikä sen tähden viitsi kiirehtiä.
- Anonyymi
Valtaosa suomalaisista on hyvin Natomyönteisiä ja kannattavat tiivistä yhteistyötä.
- Anonyymi
No sulla on fyrkkaa osallistua Naton aiheuittamiin kuluihin, hyvä.
- Anonyymi
Kulut ovat mitättömiä! Älä sure! Säästö taas valtava!
- Anonyymi
Kovaa porukkaa kynäilemään Naton eduista. Sitku tulee kutsu rintamalle, voi massu mennä sekasin. Eiköhän oteta rauhallisesti, lapsien ei tarvii pelätä, eikä tarvii tappaa ketään. Kyllä me tänne pallolle mahdutaan.
- Anonyymi
Rintamalle on hyvä mennä, kun kaverina on Nato.
- Anonyymi
Natoooooon ees taas ees taas ...
- Anonyymi
Siirry sinäkin välillä kirjoittamaan jotain asiaa.
- Anonyymi
Ei kodin avaimia kannata antaa natolle.
- Anonyymi
Nain on.
Pidetään itsenäisydestämme tiukasti kiinni. Sitä ei anneta Natolle eikä kenellekään muullekaan. - Anonyymi
Ei se niitä kaipaakaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nain on.
Pidetään itsenäisydestämme tiukasti kiinni. Sitä ei anneta Natolle eikä kenellekään muullekaan.” Pidetään itsenäisydestämme tiukasti kiinni. Sitä ei anneta Natolle eikä kenellekään muullekaan.”
Et sinä Tarkkispoika ole mikään ”me” suomalaisille!
- Anonyymi
Varmaan niin, JOS Nato ei olisi Stoltenbergin näköinen, siviilien kimppuun hyökkäilevä, vikisevä ja PAKENEVA hinurijärjestö.
- Anonyymi
%%�86%%%Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg: "" yhtenäisten eurooppalaisten joukkojen muodostaminen voisi "heikentää Natoa" ja "jakaa Eurooppaa". %%3""777"
- Anonyymi
” Varmaan niin, JOS Nato ei olisi Stoltenbergin näköinen, siviilien kimppuun hyökkäilevä, vikisevä ja PAKENEVA hinurijärjestö.”
Tosin stallarin kuvitelma Natosta on todella kaukana TODELLISUUDESTA! Mitä MUUTA VOI ODOTTAAKAAN kun sallari on äänessä! - Anonyymi
Ei Nato käy siviilien kimppuun! Sen sijaan Venäjä on Syyriassa raunioittanut koko maan!
- Anonyymi
Sale kävi Ranskassa sopimassa EU.n uudesta sotilaallisesta puolustuksesta.
- Anonyymi
” Sale kävi Ranskassa sopimassa EU.n uudesta sotilaallisesta puolustuksesta.”
Niin kävi! Yhdessä todettiin, ettei sellaista ole!
- Anonyymi
Jos olisi äänestys asiasta, olisiko käytössä dominion järjestelmä?
Järjestelmä, jolla taataan haluttu tulos.
Persujen Purra valittiin dominion sähköisen laskennan tuloksena ja epäselvyyksiä jäi kosolti....kummasti on kuitenkin asiasta vaiettu.- Anonyymi
Tosiasia on, että kansa vastustaa....mutta ei huolta dominion pelastaa...näin me mennään tässä demokratiassa.
- Anonyymi
Turhaan höpiset! Moista harrastetaan vain Venäjän kaltaisissa diktatuureissa!
- Anonyymi
Suomalaiset ovat jo täysin valmiita jäsenyyteen, suuri osa vain ei näe sitä tarpeelliseksi. Jäsenyyden tarve kyllä ymmärretään heti kun Venäjän nykyinen politiikka kerrotaan kansalle selkeästi ilman kaunisteluja. Suomalaiset ovat yhä taipuvaisia luulemaan, että jonkinlainen "puolueettomuus" suojelisi meitä. Talvisodan opetus on kuitenkin kansakunnan muistissa ja pulpahtaa esiin salamannopeasti heti jos Putin erehtyy menemään Suomen suunnalla liian pitkälle.
- Anonyymi
Näiden viimeaikaisten Afganistanin tapahtumien jälkeen. Suomi oikein haluaa natoon.
- Anonyymi
Yli puolet kansasta tukisi EHKÄ Suomen Nato jäsennyyttä jos Nato ei hyökkäilisi aseettomien siviilien kimppuun ja tappaisi niin järjettömästi lapsia iskuissaan.
- Anonyymi
Moiset 'hyökkäilyt' ovat pelkkiä stallarin sepitelmiä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moiset 'hyökkäilyt' ovat pelkkiä stallarin sepitelmiä!
Moiset 'hyökkäilyt'. Katso: Irak, Syyria, Afganistan.
- Anonyymi
Syyriassa Usa esti isis-kalifaatin muodostumisen.
- Anonyymi
ISISkalifaatti on USAn luomus ja Syyriassa USA polttaa syyrialaisten viljapeltoja yhdessä ISISn kanssa
- Anonyymi
ISISkalifaatti on USAn luomus kuten alQaitakin.
- Anonyymi
Suomi ei liity kuolevaan natoon. Siitä vallitsee kansallamme yksimielisyys, muutamaa nato änkyrää lukuunottamatta.
- Anonyymi
Sinun käsitys yksimielisyydestä haiskahtaa itänaapurin "demokratialta" ja suorastaan löyhkää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun käsitys yksimielisyydestä haiskahtaa itänaapurin "demokratialta" ja suorastaan löyhkää.
Nuuhki sitä sitten välillä Navalnyin kalsarien ohella.
- Anonyymi
Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä, jos ihmiset eivät kuolisi lainkaan.
Nimittäin Naton kannatus vähenee kaiken aikaa kun vanhempi ryssää pelkäävä ikäpolvi kupsahtaa.
Se on Europuolustus nyt tulossa - ilman USA:n ja Iso-Britannian terrorisointia. - Anonyymi
Paljonko maksaa? En suostu maksamaan lisää veroja!
- Anonyymi
Natoilijat tietysti maksavat, muut saavat vapautuksen lisäveroista.
- Anonyymi
Kuitenkin maksat .... polttoaineen, tupakkatuotteiden, jne., jne. veronkorotukset ....
- Anonyymi
"Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä".
Ehkä?
Jos reippaasti yli puolet (80%) Suomen väestöstä ei olisi niin peijakkaan Natovastaista. :) - Anonyymi
F-35 on Suomen valinta ja siihen liitetään Usan turvatakuut!
- Anonyymi
USA:n Afganissa esittelemiä turvatakuita saa siis kylkiäisenä jos ostaa hävittäjä kalkkunan joka ei lennä.
Eivät olleet jenkkien takuut kovin laadukkaita. Jätetään kalkkuna ja USA:n turvatakuut omaan arvottomuuteensa marinoitumaan.
- Anonyymi
Miksi Suomen pitäisi olla venäjän talutusnuorassa?
Baltianmaatkin ovat olleet jo itsenäisiä siitä lähtien kun liittyivät Natoon! Suomi kuuluu länteen ei venäjän diktatuuriin - Anonyymi
#"Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä".
Ehkä?
Jos reippaasti yli puolet (80%) Suomen väestöstä ei olisi niin peijakkaan Natovastaista. :)#
Erinomaista.
Gripen hankinta tuo merkittävästi uusia työtilaisuuksia Suomeen.- Anonyymi
,.;
- Anonyymi
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!!!!!!!!!&@€
- Anonyymi
Natoon!
- Anonyymi
Venäjällä puhaltaa uudet tuulet kun Putinin puolue voitti duuman vaalit suurella enemmistöllä.
Navalnyiläiset potkivat käpyjä punaisellatorilla.
- Anonyymi
#"Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä".
Ehkä?
Jos reippaasti yli puolet (80%) Suomen väestöstä ei olisi niin peijakkaan Natovastaista. :)#
Noinhan se on. Kiiistämättä tosi. - Anonyymi
Nato suojaa tänäkin päivänä esim. Baltian maita Viroa, Latviaa ja Liettuaa "Venäläiseltä demokratialta". Ilman Natoa poliittinen meno noissa maissa olisi aivan samaa kuin Venäjällä ja Valko-Venäjällä.
- Anonyymi
Tarkemmin sanottuna Ilman natoa. Baltianmaissa olisi sama meno kuin Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkemmin sanottuna Ilman natoa. Baltianmaissa olisi sama meno kuin Suomessa.
Olisi sama meno kuin Ukrainassa tai Valko-Venäjällä.
- Anonyymi
USA suojaa omia etujaan NATOlla Saksassa ja Baltian maissa joissa se saa vipuvartta kiristääkeen EUia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
USA suojaa omia etujaan NATOlla Saksassa ja Baltian maissa joissa se saa vipuvartta kiristääkeen EUia
Jokainen valtio ja organisaatio suojaa omia etujaan, etkö sitä tiennyt. Nykyinen kiristyspolitiikka ja diplomatian konkurssi seurasi Putinin päätöksestä miehittää Ukrainalle kuulunut Krimin niemimaa. Valitettavasti sama linja on jatkunut ja johtanut erittäin ikävään kansainväliseen asetelmaan.

Puolustusministeri Kaikkonen EU:n puolustusyhteistyöstä: "Ehkäpä reipas askel on näköpiirissä ensi keväänä"
Eduskunnassa keskusteltiin uudesta puolustusselonteosta. Kansanedustajia kiinnosti erityisesti EU:n puolustusyhteistyön mahdollinen tiivistyminen, jonka EU-komission puheenjohtaja nosti esiin eilisessä puheessaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen valtio ja organisaatio suojaa omia etujaan, etkö sitä tiennyt. Nykyinen kiristyspolitiikka ja diplomatian konkurssi seurasi Putinin päätöksestä miehittää Ukrainalle kuulunut Krimin niemimaa. Valitettavasti sama linja on jatkunut ja johtanut erittäin ikävään kansainväliseen asetelmaan.
Ukrainan kriisi alkoi EUn ja USAn tekemästä Ukrainan värivallankaappsuksesta jota muttiMerkel kannatti kiivaasti kun Ukraina oli aikoinaan naziSaksan ennen miehittämä.
- Anonyymi
Krimin miehitys aloitti vastakkainasettelun kierteen ja kaikkialle Eurooppaan heijastuvan jännityksen tilan. Samoin alkoi väkivallan kierre Afganistanissa neukkujen miehityksestä 1979. Tuollaisista operaatioista ei koskaan hyvää seuraa. Baltian maat kärsivät yhä vuosikymmeniä kestäneestä miehityksestä.
- Anonyymi
Sotakiimainen venäjä on kaiken aloittanut
- Anonyymi
Kosovon NATOmiehitys sen aloitti ja EUn ja USAn teettämä Ukrainan värivallsnkaapaus jatkoi vastakkainasettulun ja jännityksen kierteen Euroopassa vielä tähän päivään asti ja pitkälle tulevaisuuteen.
- Anonyymi
EU:n oma puolustus nousee rivakasti kun USA aloittí Brittien kanssa Euroopan terrorisoinnin.
- Anonyymi
Seeeee tarkoittaa silloin USA valmisteisesta kalustosta luopumista ja siirtymistä Euro- kalustoon.
- Anonyymi
Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä, jos kokoomus ja Verkkosiioni jakaisivat ilmaisia muoviämpäreitä?
- Anonyymi
Isi ja isi jos lehmät lentäisi
- Anonyymi
///((("#""Molo: Ulkomainen agenti ("" Ei ole. Suomen armeijan sijoitus GFP:ssä on vast 56:s."")))%%¤#
Meille Suomalaisille meidän armeija ja puolustustahto on aina sijoitettu ykköseksi.
Tämä on jo sotilasvalassa meille kaikille suomalaisille annettu tehtäväksi. - Anonyymi
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!!!!!
- Anonyymi
...mutta se ei käy, sillä Suomalaisten SUURI enemmistö vastustaa Natojäsenyyttä.
- Anonyymi
Tätäkö tarkoitit. (Hesarin puolivillainen kysely)
Tässä vastaus.
Presidentti Sauli Niinistö puolustaa Sotilasaikakauslehdessä kansanäänestyksen tärkeyttä kysymyksessä Nato-jäsenyydestä:
Sauli Niinistö 16.2.2020.
”On ihan turha kuvitella, että eduskunta vain nappia painamalla asian hyväksyisi, vaikka presidentti ja hallitus sitä esittäisi. Tarvitaan perusteellinen käsittely”, Niinistö jatkaa: ”Kansanäänestyksen sivuuttaminen näin perustavanlaatuisessa kysymyksessä saisi todennäköisesti osakseen valtavan määrän kritiikkiä. Se saattaisi lopulta johtaa jopa jäsenyyden ulkopuolelle jättäytymiseen. - Anonyymi

”On ihan turha kuvitella, että eduskunta vain nappia painamalla asian hyväksyisi, vaikka presidentti ja hallitus sitä esittäisi. Tarvitaan perusteellinen käsittely”, Niinistö jatkaa: ”Kansanäänestyksen sivuuttaminen näin perustavanlaatuisessa kysymyksessä saisi todennäköisesti osakseen valtavan määrän kritiikkiä. Se saattaisi lopulta johtaa jopa jäsenyyden ulkopuolelle jättäytymiseen.Jäsenyyden kannatus kasvaa väistämättä. Venäjän käyttäytyminen on johtamassa sen paitsioon ja umpikujaan, arvaamaton reagointi ongelmiin panee suomalaiset hakemaan turvaa Natosta. Vastakkainasettelu näyttää kärjistyvän ja Suomen on valittava yhä kiinteämpi suhde länsivaltoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätäkö tarkoitit. (Hesarin puolivillainen kysely)
Tässä vastaus.
Presidentti Sauli Niinistö puolustaa Sotilasaikakauslehdessä kansanäänestyksen tärkeyttä kysymyksessä Nato-jäsenyydestä:
Sauli Niinistö 16.2.2020.
”On ihan turha kuvitella, että eduskunta vain nappia painamalla asian hyväksyisi, vaikka presidentti ja hallitus sitä esittäisi. Tarvitaan perusteellinen käsittely”, Niinistö jatkaa: ”Kansanäänestyksen sivuuttaminen näin perustavanlaatuisessa kysymyksessä saisi todennäköisesti osakseen valtavan määrän kritiikkiä. Se saattaisi lopulta johtaa jopa jäsenyyden ulkopuolelle jättäytymiseen."Neuvoa-antavia kansanäänestyksiä
Neuvoa-antava kansanäänestys ei ole varsinaisesti kansanäänestys vaan mielipidetiedustelu, jolla perustellaan edustuksellisen demokratian muotoja noudattava päätöksenteko.
Suomen perustuslain 53 § mahdollistaa neuvoa-antavien kansanäänestysten järjestämisen, mikäli niistä päätetään erikseen lailla. Sitovaa kansanäänestystä Suomen lainsäädäntö ei tunne.[14] Neuvoa-antava kansanäänestys on Suomessa järjestetty kahdesti: 29.-30. joulukuuta 1931 kieltolain lakkauttamisesta sekä 16. lokakuuta 1994 Euroopan unioniin liittymisestä. Kummassakaan tapauksessa asiaa ei ratkaistu äänestyksellä, vaan päätöksen teki lopulta eduskunta. Kuitenkin kummassakin tapauksessa kansanäänestys puolsi eduskunnan päätöstä.
Lisäksi Suomessa on järjestetty lukuisia paikallisia kansanäänestyksiä esimerkiksi kuntaliitoksista. Suomessa nykyään myös kunnissa voidaan järjestää neuvoa-antavia äänestyksiä, jotka eivät sido kunnanvaltuustoja eivätkä korvaa niiden päätöksentekoa. Suomessa tällaisia äänestyksiä on järjestetty yli 50 kappaletta.[15] Ensimmäinen niistä järjestettiin Tuusulassa 12. toukokuuta 1991. "
Kun suomen johto päättää, että suomi hakee NATOn jäsenyyttä, niin se on sitten siinä. Ei auta paskasakin jakojäännösten vikinä .... ei ennen, eikä jälkeenpäin.
- Anonyymi
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä.....
- Anonyymi
Nazze liiottelee kun se kannatus oli 37% ja nyt ei varmasti sitäkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nazze liiottelee kun se kannatus oli 37% ja nyt ei varmasti sitäkään.
No on se yli puolet puolesta.
Ja se on taas yli puolet kaikesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nazze liiottelee kun se kannatus oli 37% ja nyt ei varmasti sitäkään.
12% oli viimeisessä kallupissa.
- Anonyymi
Natoon!!!!!
- Anonyymi
Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä 1990-luvun alun Neuvostoliitossa.
Nykyisin Suomi tunnetaan sivistysvaltiona. - Anonyymi
Yli 20 % kirjoituksista on poistettu. Selvä osoitus venäläisten informaatiovaikuttajien aktiivisuudesta. Jo 10 % päälle menevät poistot ketjussa osoittavat, että venäläiset ovat "keskustelemassa".
- Anonyymi
Natoon!
- Anonyymi
... häviämään uusi BATTLE...
- Anonyymi
Mitä paremmin Natoa tunnemme ja enemmän sen toimintaa ymmärrämme, sitä suuremmaksi jäsenyyden kannatus nousee.
Tasainen Natomyönteisyyden nousu on vakaa pitkäaikainen trendi. - Anonyymi
Naton menestystä ja vahvistumista on turhaa ja mahdotonta vastustaa. Vapaat demokraattiset länsimaat haluavat säilyttää itsenäisyyden ja ne ovat löytäneet keinon sen toteuttamiseen. Puolustusyhteistyö huipputason armeijalla.
- Anonyymi
"Naton menestystä ja vahvistumista on turhaa ja mahdotonta vastustaa."
Kolmanneksessa Nato-maista ei ole mitään menestystä, kun nettomaahanmuutto on vuosittain ollut negatiivinen, eli maastamuutto on jatkuvasti maahanmuuttoa isompi.
Natossa on 30 valtiota ja väestö koko ajan pakenee Nato-Liettuasta, Nato-Latviasta, Nato-Puolasta, Nato-Kreikasta, Nato-Portugalista, Nato-Kroatiasta, Nato-Bulgariasta, Nato-Romaniasta, Nato-Albaniasta, Nato-Montenegrosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Naton menestystä ja vahvistumista on turhaa ja mahdotonta vastustaa."
Kolmanneksessa Nato-maista ei ole mitään menestystä, kun nettomaahanmuutto on vuosittain ollut negatiivinen, eli maastamuutto on jatkuvasti maahanmuuttoa isompi.
Natossa on 30 valtiota ja väestö koko ajan pakenee Nato-Liettuasta, Nato-Latviasta, Nato-Puolasta, Nato-Kreikasta, Nato-Portugalista, Nato-Kroatiasta, Nato-Bulgariasta, Nato-Romaniasta, Nato-Albaniasta, Nato-Montenegrosta.Miten se on Venäjällä? Syntyvyys on alhainen ja kaikki fiksummat nuoret muuttavat pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se on Venäjällä? Syntyvyys on alhainen ja kaikki fiksummat nuoret muuttavat pois.
Venäjällä maahanmuutto on isompi kuin maastamuutto, nettomaahanmuutto eri vuosina on ollut plus 400 000-200 000.
kts. Migrants (net)/Nettomaahanmuutto v. 2000-2020:
https://www.worldometers.info/world-population/russia-population/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjällä maahanmuutto on isompi kuin maastamuutto, nettomaahanmuutto eri vuosina on ollut plus 400 000-200 000.
kts. Migrants (net)/Nettomaahanmuutto v. 2000-2020:
https://www.worldometers.info/world-population/russia-population/Kiinalaiset asuttaa Venäjän itäiset osat, niitä riittää ...
Koulutettu omilla aivoilla ajatteleva älymystö pakenee Putinin mielivaltaa ulkomaille, samoin oligarkkien sukulaiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinalaiset asuttaa Venäjän itäiset osat, niitä riittää ...
Koulutettu omilla aivoilla ajatteleva älymystö pakenee Putinin mielivaltaa ulkomaille, samoin oligarkkien sukulaiset."Koulutettu omilla aivoilla ajatteleva älymystö pakenee Putinin mielivaltaa ulkomaille."
Tulkaa Suomeen ”venäjän aivot”, tekemään mitä?
Myymään nakkeja torilla? Vai miten heitä täällä työllistetään?
Suomessa melkein kaikki venäjäperäiset toimii lähihoitajana, siivoojana, ikuisena sossuasiakkaana.
Usein entinen lääkäri muuttuu terkkariksi, opettaja avustajaksi, pomo sihteeriksi ym. urataantumista.
Oikein pieni prosentti korkeakoulutetuista on IT-alalla tai lääkärinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se on Venäjällä? Syntyvyys on alhainen ja kaikki fiksummat nuoret muuttavat pois.
Tulkaa Suomeen ”venäjän fiksummat nuoret ”, tekemään mitä?
Myymään nakkeja torilla?
- Anonyymi
Miksi väestö pakenee Nato-Baltiasta, Nato-Puolasta, Nato-Kreikasta, Nato-Kroatiasta, Nato-Bulgariasta, Nato-Romaniasta, Nato-Montenegrosta..?
Nettomaahanmuutto on vuosittain ollut negatiivinen monissa Nato-maissa v.2000-2020:
vuosittain Liettuasta lähtee 30 000 enemmän kuin tulee, Kreikasta 20 000, Romaniasta 70 000, Puolasta 30 000, Latviasta 15 000, Bulgariasta 5000 jne.- Anonyymi
Schengen -alueella liikkuminen on vapaata. Erityisesti entisen neukkulan miehittämistä valtioista on ollut pyrkyä leveämmän leivän pöytiin. Väestön ei enää tarvitse paeta näistäkään maista. Toisin oli ennen.
- Anonyymi
"Miksi väestö pakenee..."
Kyllä ne todelliset pakenijat löytyy taas itänaapurimme toisinajattelijoista sekä kriisialueiden siviileistä. Nato -maista ei tarvitse kenenkään paeta, näihin maihin otetaan pakenijoita vastaan, sillä elintaso on korkea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi väestö pakenee..."
Kyllä ne todelliset pakenijat löytyy taas itänaapurimme toisinajattelijoista sekä kriisialueiden siviileistä. Nato -maista ei tarvitse kenenkään paeta, näihin maihin otetaan pakenijoita vastaan, sillä elintaso on korkea."Nato -maista ei tarvitse kenenkään paeta, näihin maihin otetaan pakenijoita vastaan, sillä elintaso on korkea."
Olet hyvä satujen kertoja huhujen keräilijöille.
Nato-Turkissa jatkuvasti rikotaan ihmisoikeuksia.
Elintasosiirtolaiset pakenevat köyhistä Nato-maista maihin, joissa elintaso on korkeampi, esim. Nato-Baltiasta Suomeen ja Ruotsiin.
Turhaan yleistät Nato-maiden elinoloja.
Venäjällä on korkeampi elintasoindeksi (HDI) kuin Nato-Romaniassa, Nato-Bulgariassa, Nato-Turkissa, Nato-Montenegrossa.
Fiksut tutkivat elinolot maittain, vertaillen tilastolukuja
- Elintasoindeksi HDI (Human Development Index/Inhimillisen kehityksen indeksi)
- BKT/asukas ja valtion velka
- Mediaanitulot ja elinkustannukset
- Tuloerojen suuruus/Gini-kerroin
- Rikollisuusindeksi (Crime Index)
- Nettomaahanmuutto
jne.
- Anonyymi
Poistoprosentti noin 20 %. Venäjän trolleja erityisesti kiihottava keskustelunaihe.
- Anonyymi
Valko-Venäjältä pakenee Irakilaisia jne. pakolaisia Natoooooooon. :)
- Anonyymi
Nato on turvallisinta aluetta asua. Vain rikolliset hakee turvapaikkaa Venäjältä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nato on turvallisinta aluetta asua. Vain rikolliset hakee turvapaikkaa Venäjältä.
Oletko huhujen keräilijä vai tietäjä-ennustaja kahvinporoilla?
Länsimaiden tutkijat luottavat tilastoihin ja indeksiin.
Tutkitaan Rikollisuusindeksiä (Crime Index).
Venäjän sija on vain 86, siis Venäjä ei ole edes top-80 rikollisimman maan joukossa, johon kuuluu Nato-USA, Nato-Ranska, Nato-Italia, Nato-Kreikka, Nato-Ruotsi jne.
Lähde ”Crime Index by Country”
https://www.numbeo.com/crime/rankings_by_country.jsp - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nato on turvallisinta aluetta asua. Vain rikolliset hakee turvapaikkaa Venäjältä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Corruption_Perceptions_Index#Rankings
Lahjonta näyttäisi olevan maailmassa melko normaali toimi. Ja mikä on sen syy? Eikö elintaso? Eli jos rahanahneet eivät kahmisi rahoja omiin taskuihinsa, ja jos palkka riittäisi elämiseen... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko huhujen keräilijä vai tietäjä-ennustaja kahvinporoilla?
Länsimaiden tutkijat luottavat tilastoihin ja indeksiin.
Tutkitaan Rikollisuusindeksiä (Crime Index).
Venäjän sija on vain 86, siis Venäjä ei ole edes top-80 rikollisimman maan joukossa, johon kuuluu Nato-USA, Nato-Ranska, Nato-Italia, Nato-Kreikka, Nato-Ruotsi jne.
Lähde ”Crime Index by Country”
https://www.numbeo.com/crime/rankings_by_country.jspVenäjän rikollistilastot alkoivat laskea 2010 luvun jälkeen, kun Putin alkoi siivota urakalla virkamieskuntaa.
https://www.youtube.com/watch?v=53clMMQ-jJs
Tuo lista kertoo hyvin -90 luvun talouskilpailun raivon Venäjällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://en.wikipedia.org/wiki/Corruption_Perceptions_Index#Rankings
Lahjonta näyttäisi olevan maailmassa melko normaali toimi. Ja mikä on sen syy? Eikö elintaso? Eli jos rahanahneet eivät kahmisi rahoja omiin taskuihinsa, ja jos palkka riittäisi elämiseen...https://www.worlddata.info/iq-by-country.php
Näyttäisi olevan jotain tekemistä älykkyydenkin kanssa? Ja noit tuodaan afrikasta tänne... Haluaako Suomi oman lahjontajärjestelmänsä? Periaatteessa sehän toimii jo, mutta salassa.
- Anonyymi
Natomaat ovat vaarallisia kansalaisilleen ja muille asukkailleen.
- Anonyymi
No miksi sitten jatkat? Vai tykkäätkö kun sulle nauretaan?
- Anonyymi
Toisaalta suomalaisilla ja muillakaan ihmisillä ei ole tapana nauraa mielisairaille, vaan toivovat, että jos heitä ei voi parantaa, niin armolaukaus olisi kohdallaan. Mutta niin kauan kun paholainen pukeutuu valkeuden enkeliksi, se voi olla mahdollista vain epävirallisesti.
- Anonyymi
Näin rinta rinnan Natovastainen Suomi kulkee...
Vain kurjat Nato LUOPIOT Lippumme värejä halveksia julkee...- Anonyymi
Kuulostat aivan 70 -luvun stallarilta.
Kirjoita lippuusi: Olen hyödyllinen idiootti ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostat aivan 70 -luvun stallarilta.
Kirjoita lippuusi: Olen hyödyllinen idiootti !Mieti sitä Nato LUOPIO. :)
- Anonyymi
Rinta rinnan asiassa kulkee VAIN JA AINOASTAAN kourallinen stallareita, joita äänestää Suomessa 0,01 %. Muille se on aivan tavallinen kysymys, josta voi ja saa olla vapaasti mitä mieltä tahansa!
Vain kouralliselle änkyrästallarille kyse on elämää vakavammasta asiasta, josta tapellaan nyrkit savessa! Ette te ole samanlaisia kuin muut! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mieti sitä Nato LUOPIO. :)
” Mieti sitä Nato LUOPIO. :)”
Suomessa on täydellinen sanan ja mielipiteen vapaus ja asiasta voi ja saa olla mitä mieltä tahtoo! Mitään luopioita ei ole!
Stallari unelmoi asuvansa Venäjällä, jossa väärästä mielipiteestä voi napsahtaa 13 vuotta vankeutta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Mieti sitä Nato LUOPIO. :)”
Suomessa on täydellinen sanan ja mielipiteen vapaus ja asiasta voi ja saa olla mitä mieltä tahtoo! Mitään luopioita ei ole!
Stallari unelmoi asuvansa Venäjällä, jossa väärästä mielipiteestä voi napsahtaa 13 vuotta vankeutta?Stallarit ovat tiämmä 0,0001% :n kannatuksella ja se on merkityksetön.
Nato LUOPIOT sen sijaan edustavat 12%:lla kannatusprosentillaan Suomen maanpettureita!
t. Horst ja muut Wesselit - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stallarit ovat tiämmä 0,0001% :n kannatuksella ja se on merkityksetön.
Nato LUOPIOT sen sijaan edustavat 12%:lla kannatusprosentillaan Suomen maanpettureita!
t. Horst ja muut WesselitNato saa jotku hyppimään seinille, heh
Maanpetos on vakava ja harvinainen tapahtuma, nykyisin siitä syytetään vain sodan tai vastaavan aikana:
"Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1. liittyy vihollisen asevoimiin,
2. osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
3. palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4. ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi."
12 % suomalaisista tuskin voi tulla kyseeseen (rauhan aikana) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nato saa jotku hyppimään seinille, heh
Maanpetos on vakava ja harvinainen tapahtuma, nykyisin siitä syytetään vain sodan tai vastaavan aikana:
"Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1. liittyy vihollisen asevoimiin,
2. osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
3. palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4. ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi."
12 % suomalaisista tuskin voi tulla kyseeseen (rauhan aikana)"Nato saa jotku hyppimään seinille, heh"
Nato sai Afganistanissa jopa ihmisiä ripustettuna hirteen, kaulastaan roikkumaan köyden varaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nato saa jotku hyppimään seinille, heh
Maanpetos on vakava ja harvinainen tapahtuma, nykyisin siitä syytetään vain sodan tai vastaavan aikana:
"Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1. liittyy vihollisen asevoimiin,
2. osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
3. palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4. ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi."
12 % suomalaisista tuskin voi tulla kyseeseen (rauhan aikana)Ym. koskee myös palstan punapettereitä .....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nato saa jotku hyppimään seinille, heh
Maanpetos on vakava ja harvinainen tapahtuma, nykyisin siitä syytetään vain sodan tai vastaavan aikana:
"Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1. liittyy vihollisen asevoimiin,
2. osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
3. palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4. ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi."
12 % suomalaisista tuskin voi tulla kyseeseen (rauhan aikana)Tarkoitat tätä Nato LUOPIOiden 12% vähemmistöä suomessa.
kyllä niiden toiminnassa maanpetoksen tunnusmerkit täyttyvät.
- Anonyymi
Näkisin mielelläni että yli puolet Natoa tukevasta kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä kuusta KÄSIN.
Nostaisivat käden näkyvästi ylös kuun etelänavalla, kun natokantaa tiedusteltaisiin. :) - Anonyymi
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!!
- Anonyymi
TP Niinistö vie Suomen Natoon jos venäjä alkaa pitämään EUta yhtä pahana asiana tai pahempana kuin Nato..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TP Niinistö vie Suomen Natoon jos venäjä alkaa pitämään EUta yhtä pahana asiana tai pahempana kuin Nato..
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on uhannut, että Venäjä katkaisee välinsä EU:hun, jos EU asettaa uusia Venäjä-pakotteita oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin kohtelun seurauksena.
Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) on määrä tavata Sergei Lavrov Pietarissa ensi maanantaina. Siellä hänen on määrä keskustella Navalnyin tilanteesta, Vuoristo-Karabahista, Valko-Venäjästä, Ukrainasta ja asevalvonnasta. Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma (sd.) arvioi aiemmin Uudelle Suomelle, että Haaviston vierailuun latautuu nyt kovat odotukset.
Samalla julkisuudessa viriää jälleen Nato-keskustelua. Nato-jäsenyyden otti tällä viikolla esille kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen Uuden Suomen haastattelussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on uhannut, että Venäjä katkaisee välinsä EU:hun, jos EU asettaa uusia Venäjä-pakotteita oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin kohtelun seurauksena.
Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) on määrä tavata Sergei Lavrov Pietarissa ensi maanantaina. Siellä hänen on määrä keskustella Navalnyin tilanteesta, Vuoristo-Karabahista, Valko-Venäjästä, Ukrainasta ja asevalvonnasta. Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma (sd.) arvioi aiemmin Uudelle Suomelle, että Haaviston vierailuun latautuu nyt kovat odotukset.
Samalla julkisuudessa viriää jälleen Nato-keskustelua. Nato-jäsenyyden otti tällä viikolla esille kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen Uuden Suomen haastattelussa.Jos spekuloida täytyy, niin jos kävisi niin, että syystä tai toisesta Venäjän ja Euroopan unionin välit kriisiytyisivät, jolloin Venäjä alkaisi ymmärtää, että Euroopan unioni ja sen jäsenmaat, Suomi mukaan lukien, on samanlainen vihollinen kuin Nato, niin silloin jos me joutuisimme tällaiseen tilanteeseen jolloin me tavallaan olemme sen leiman otsaamme saaneet – se on siihen lyöty – niin silloin me joutuisimme kyllä miettimään minusta hyvin vakavasti Nato-jäsenyyttä, jos se etu, joka meillä tavallaan tällä hetkellä on, olisi menetetty, Niinistö sanoi vuonna 2017.!!! Nato hakemus on kohta sisällä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos spekuloida täytyy, niin jos kävisi niin, että syystä tai toisesta Venäjän ja Euroopan unionin välit kriisiytyisivät, jolloin Venäjä alkaisi ymmärtää, että Euroopan unioni ja sen jäsenmaat, Suomi mukaan lukien, on samanlainen vihollinen kuin Nato, niin silloin jos me joutuisimme tällaiseen tilanteeseen jolloin me tavallaan olemme sen leiman otsaamme saaneet – se on siihen lyöty – niin silloin me joutuisimme kyllä miettimään minusta hyvin vakavasti Nato-jäsenyyttä, jos se etu, joka meillä tavallaan tällä hetkellä on, olisi menetetty, Niinistö sanoi vuonna 2017.!!! Nato hakemus on kohta sisällä
Suomi kiittää venäjää kun saadaan syy hakea Natoon...

EU on sössinyt välinsä Venäjään, USA:n persettä nuollessaan. Liikaa vaihto-oppilaita EU:n puikkoissa?
Onneksi Saksalla ja Suomella on välit Venäjäänkin kunnossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi kiittää venäjää kun saadaan syy hakea Natoon...
Ei Suomi kiitä, vaan sinä kiität. Venäjä on kertonut alkavansa toimiin, jos Natoon liittyminen tapahtuu. Sillä on oikeus aloittaa lakiensa mukaan ennaltaehkäisevät toimet, jos se katsoo naapurimaan tilanteen uhkaavan sen turvallisuutta. Suomen hallitus tietää sen. Joten jokainen Natoon kaipaava haikailee myös Venäjän mahdollista Suomen valloitusta.
- Anonyymi
Myös kokoomuskonkari Ilkka Kanerva on Uudelle Suomelle punninnut painavalla tavalla Nato-kysymystä.
Esille keskustelussa nousee nyt tasavallan presidentti Sauli Niinistön aiempi Nato-lausunto reilun kolmen vuoden takaa.
– Venäjän ja EU:n välit alkavat olla vähintäänkin kireät. Presidentti Niinistön lausunto parin vuoden takaa on ajankohtainen. Natoon liittymiselle ei koskaan ole täydellistä hetkeä, mutta tässä asiassa on parempi aikaisin kuin ei milloinkaan, tviittaa kokoomuksen kansanedustaja Sari Multala.- Anonyymi
Presidentti Sauli Niinistö puolustaa Sotilasaikakauslehdessä kansanäänestyksen tärkeyttä kysymyksessä Nato-jäsenyydestä:
Sauli Niinistö 16.2.2020.
”On ihan turha kuvitella, että eduskunta vain nappia painamalla asian hyväksyisi, vaikka presidentti ja hallitus sitä esittäisi. Tarvitaan perusteellinen käsittely”, Niinistö jatkaa: ”Kansanäänestyksen sivuuttaminen näin perustavanlaatuisessa kysymyksessä saisi todennäköisesti osakseen valtavan määrän kritiikkiä. Se saattaisi lopulta johtaa jopa jäsenyyden ulkopuolelle jättäytymiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Presidentti Sauli Niinistö puolustaa Sotilasaikakauslehdessä kansanäänestyksen tärkeyttä kysymyksessä Nato-jäsenyydestä:
Sauli Niinistö 16.2.2020.
”On ihan turha kuvitella, että eduskunta vain nappia painamalla asian hyväksyisi, vaikka presidentti ja hallitus sitä esittäisi. Tarvitaan perusteellinen käsittely”, Niinistö jatkaa: ”Kansanäänestyksen sivuuttaminen näin perustavanlaatuisessa kysymyksessä saisi todennäköisesti osakseen valtavan määrän kritiikkiä. Se saattaisi lopulta johtaa jopa jäsenyyden ulkopuolelle jättäytymiseen.Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!!!!!!! Ymmärrätkö????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Presidentti Sauli Niinistö puolustaa Sotilasaikakauslehdessä kansanäänestyksen tärkeyttä kysymyksessä Nato-jäsenyydestä:
Sauli Niinistö 16.2.2020.
”On ihan turha kuvitella, että eduskunta vain nappia painamalla asian hyväksyisi, vaikka presidentti ja hallitus sitä esittäisi. Tarvitaan perusteellinen käsittely”, Niinistö jatkaa: ”Kansanäänestyksen sivuuttaminen näin perustavanlaatuisessa kysymyksessä saisi todennäköisesti osakseen valtavan määrän kritiikkiä. Se saattaisi lopulta johtaa jopa jäsenyyden ulkopuolelle jättäytymiseen.Paitsi että .....
"Suomen perustuslain 53 § mahdollistaa neuvoa-antavien kansanäänestysten järjestämisen, mikäli niistä päätetään erikseen lailla. Sitovaa kansanäänestystä Suomen lainsäädäntö ei tunne.[14]
Neuvoa-antava kansanäänestys on Suomessa järjestetty kahdesti: 29.-30. joulukuuta 1931 kieltolain lakkauttamisesta sekä 16. lokakuuta 1994 Euroopan unioniin liittymisestä. Kummassakaan tapauksessa asiaa ei ratkaistu äänestyksellä, vaan päätöksen teki lopulta eduskunta. Kuitenkin kummassakin tapauksessa kansanäänestys puolsi eduskunnan päätöstä. "
[14] Suomen perustuslaki FINLEX
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansanäänestys
SNAP!. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!!!!!!! Ymmärrätkö????
,.,
- Anonyymi
Mitä kohtaa tekstistä et ymmärtänyt .....
"53 §
«Kansanäänestys» ja kansalaisaloite (4.11.2011/1112)
Neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä päätetään lailla, jossa on säädettävä äänestyksen ajankohdasta ja äänestäjille esitettävistä vaihtoehdoista.
Kansanäänestyksissä noudatettavasta menettelystä säädetään lailla."
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731?search[type]=pika&search[pika]=kansanäänestys#L4P53
Eli kansanäänestys ei ole itsestäänselvyys, siitä päätetään lailla.
NATO-jäsenyyttä käsiteltäessä ei kaltaistes 0,01% kannatuksella olevien paskasakin jakojäännösten vikinöitä oteta kuuleviin korviin.
Ettehän te reppanat ole edes oikeustoimikelpoisia. Kas kun teiltä on on lakiin maanpetturuudesta nojaten viety kansalaisluottamus ja -oikeudet.
- Anonyymi
Kokoomuksella ja RKP:lla on businekset mielessä. Siksi ovat myymässä Suomea Nato-USA:lle.
EI KÄY. Nato ULOOOOOOOS!
Sanoo Suomen Suuri Natovastainen enemmistö!!! - Anonyymi
Otetaan esimerkki Japanista!
Kun Japani liittyy Natoon sitten Suomikin voi liittyä.
Japani ja Suomi on vain kaksi rikkainta valtiota (BKT/asukas mukaan) Venäjän rajalla.
Japanissa eivät seuraa Naton esimerkkiä - ei käytä 2% BKTsta sotilasmenoihin vaan edelleen 1% BKTsta- Anonyymi
Olisit ottanut samantien esimerkin vaikka sudanista🤣🤣🤣
- Anonyymi
Tunnistettu. Venäjän trolli. Yövuoro. Trollit eivät kykene uudistumaan. Sama levy toistuu. Uskottavuutta ei onneksi ole lainkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnistettu. Venäjän trolli. Yövuoro. Trollit eivät kykene uudistumaan. Sama levy toistuu. Uskottavuutta ei onneksi ole lainkaan.
Venäjän trolli, ja samalla suomalainen, joka sanonut saavansa palkkaa HS:n taustalla olevilta, eli kaikki, jotka ajaa Suomea Natoon, kaipaavat nähdä Venäjän vastatoimia, ja ovat siis Suomen vihollisia.
- Anonyymi
Kirjoitus on Suomen Reserviupseeriliiton julkaisu.
Se on vapaasti lainattavissa ja käytettävissä, kunhan kirjoituksen alkuperäinen lähde mainitaan kirjoituksen yhteydessä.
Osasyy Naton alhaiselle kannatukselle saattaa piillä myös suomalaisten epäileväisessä suhtautumisessa Naton sotilaallisesti voimakkaimman maan, Yhdysvaltojen, ulkopolitiikkaan. Syksyn 2020 Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan vain 12 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Yhdysvallat toimii maailmanpolitiikassa oikein ja ansaitsee myös suomalaisten tuen. Eri mieltä väittämän kanssa on 65 prosenttia. - Anonyymi
Naton kannatus on vastatuulessa Afganista pakonsa jälkeen ja Naton siviilien murha sikailun laajuuden paljastuttua.
- Anonyymi
Naton jyrkkä alamäki vaan jatkuu ja jatkuu...
- Anonyymi
Eri tieteenalojen parhaista kyvyistä yhä useampi kääntää selkänsä Vladimir Putinille.
Venäjän hallitus on Foreign Policy -lehden mukaan ilmoittanut aikovansa houkutella puoli miljoonaa ulkomaille muuttanutta venäläistä palaamaan kotimaahan vuoteen 2030 mennessä.
– Kaikille, joille tällaiset avokätisesti rahoitetut hankkeet ovat tuttuja, on selvää, että kyseessä on jälleen uusi tapa, jolla Venäjän äärimmäisen korruptoitunut eliitti pääsee lohkaisemaan itselleen siivun valtion budjetista, itsekin USA:han emigroitunut toimittaja Natalia Antonova kirjoittaa.
Mahtipontisesti julkistettu paluumuutto-ohjelma on hänen mukaansa jopa venäläisessä mittakaavassa poikkeuksellisen hämmentävä.
– Huolimatta Kremlin itsetyytyväisistä lausunnoista, joiden mukaan Venäjä on putinismin ansiosta ”noussut jälleen polviltaan”, aivovuoto maasta jatkuu – ja itse asiassa kiihtyy edelleen. Venäjältä lähteneiden tieteentekijöiden määrä on itse asiassa viisinkertaistunut sitten vuoden 2012, hän sanoo.
Maastamuuttoon kannustaa hänen mukaansa raha, mutta yhä useammin myös pelko.
– Venäjän valtion läpikotainen vainoharhaisuus tarkoittaa sitä, että jokainen arkaluontoisilla aloilla toimiva on todellisessa vaarassa joutua syytetyksi vakoilusta. Kun keskustelee kenen tahansa esimerkiksi avaruus- tai puolustusteollisuudessa työskentelevän kanssa, oppii ymmärtämään, että ”petturien” ja “ulkomaisten agenttien” jahtaaminen on vain jäävuoren huippu, hän toteaa.
Venäjän niin sanottuja ulkomaisia agentteja koskeva lainsäädäntö on Antonovan mukaan laadittu tahallisen epämääräiseksi, jotta sitä voidaan tarvittaessa soveltaa keneen hyvänsä.
– Neuvostoliitossa tieteentekijöille asetetut rajat olivat sentään hyvin selvät. Ulkomaalaisten kanssa ei yksinkertaisesti saanut olla missään yhteydessä, ellei ollut saanut siihen nimenomaista lupaa. Konferensseihin ei menty, paitsi raskaan valvonnan alaisina. Ei ollut some-tilejä, joilla toisinajattelua olisi voinut ilmaista, hän sanoo.
Nyt ollaan hänen mukaansa tilanteessa, jossa moni ulkomaille muuttanut venäläinen saattaa kenties tuntea koti-ikävää, mutta ei aio missään nimessä sinne palata.- Anonyymi
Sen lauluja laulat. Kenen leipää syöt.
"" itsekin USA:han emigroitunut toimittaja Natalia Antonova kirjoittaa""
- Anonyymi
Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä jos Neuvostoliito hyökkäisi Suomeen!!
Venäjäbn kanssa meillä Suomalaisilla on hyvät välit eikä Natoa täälä tarvita. Se olisi vain jaloissa pyörimässä.- Anonyymi
Kaksien viime eduskuntavaalien alla Kaakkois-Suomen vaalipiirissä tehdyt nato-gallupit eivät tue lainkaan tämän sivun käynnistäjän hölynpölyjä - vaan PÄINVASTOIN.
Nato-kannatus romahti viime vaaleihen mennessä juuri siinä osassa maatamme, joka kärsi ja menetti viime sodissa ja niiden takia eniten.
Miettikääpä pahvipäät sitä kehäkolmosen sisäpuolella!!!
https://esaimaa.fi/vaalit/vaalit/6c983255-d5d4-4ec4-aadc-de742cb5f5a7
- Anonyymi
Venäjä on ennenkin pelastanut Suomen.
- Anonyymi
Suomi kuului osaksi Venäjää kun Ruotsi hävisi Suomen Venäjälle SÖKÖSSÄ.
- Anonyymi
Aivan niin. Suomi-nimisen autonomian ja itsenäisen tasavallan ylivoimaisesti merkittävimmät vaurastumisen ja sivistymisen sekä rauhan kaudet olivat vuosina 1809-1917 ja YYA-kausi 1940-luvun lopulta NL:n hajoamiseen ja edelleen nykypäivään saakka.
Ja kuten olemme juuri huomanneet tasavallan presidentti lähtee Putinin luokse nyt heti tavattuaan naton johtoa.
Upeata ulkopolitiikan hoitoa - toisin kuin esim. 1930-luvulla ja varsinkin 1940-44 natsien sylikoirana.
- Anonyymi
Naton kannatus on laskusuunnassa edelleen Afganistanista paon jälkeen.
- Anonyymi
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!!!!!,,!!,,!!
- Anonyymi
Höpö höpö.
"" että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä""
Laita linkki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö.
"" että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä""
Laita linkki.Se oli pelkkää spekulointia.
Ei Suomalaiset kannata Natojäsenyyttä. yli 80% vastustaa Natoa.
- Anonyymi
Natooon!!!
- Anonyymi
Natoon = katulyhtyyn kaulasta riiputettuna?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Natoon = katulyhtyyn kaulasta riiputettuna?
Ei oo katulyhtyjä ...
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?lang=fi&share=customMarker&n=7171236.6699848&e=452821.19264675374&title=RP&desc=&zoom=10&layers=[{"id":2,"opacity":100}]
Sopiiko La, 04.12.2021 klo. 21:00?. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei oo katulyhtyjä ...
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?lang=fi&share=customMarker&n=7171236.6699848&e=452821.19264675374&title=RP&desc=&zoom=10&layers=[{"id":2,"opacity":100}]
Sopiiko La, 04.12.2021 klo. 21:00?.Joo sopii.
- Anonyymi
Yli puolet, eli n. 80% Suomen kansasta asettaisi valtion johdon valtakunnanoikeuteen maanpetoksesta, jos valtion johto allekirjoittaisi Natojäsenyys sopimuksen ilman kansanäänestystä.
Katulyhdyissä riippuisi LUOPIOiden koko kirjo.- Anonyymi
” Yli puolet, eli n. 80% Suomen kansasta asettaisi valtion johdon valtakunnanoikeuteen maanpetoksesta, jos valtion johto allekirjoittaisi Natojäsenyys sopimuksen ilman kansanäänestystä.”
Älä unta nää! Stallareitten kannatus on vain 0,01 % ja vastus oli kuukausi sitten 40 % ja ladkenut Puten ja Lukan toimesta siitäkin!
Ainoa luopio Suomessa on stallari Tarkkispoika itse! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Yli puolet, eli n. 80% Suomen kansasta asettaisi valtion johdon valtakunnanoikeuteen maanpetoksesta, jos valtion johto allekirjoittaisi Natojäsenyys sopimuksen ilman kansanäänestystä.”
Älä unta nää! Stallareitten kannatus on vain 0,01 % ja vastus oli kuukausi sitten 40 % ja ladkenut Puten ja Lukan toimesta siitäkin!
Ainoa luopio Suomessa on stallari Tarkkispoika itse!Sielä te riiputte sitten koko LUOPIOIDEN konkkaronkka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sielä te riiputte sitten koko LUOPIOIDEN konkkaronkka.
Milloin oot pikku velliperse keränny riittävästi rohkeutta ...?.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin oot pikku velliperse keränny riittävästi rohkeutta ...?.
Et sinä rohkeuutra siihen tarvitse. Lasket vaan reilusti allesi niinkuin kaikki muutkin Nato LUOPIOT.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Yli puolet, eli n. 80% Suomen kansasta asettaisi valtion johdon valtakunnanoikeuteen maanpetoksesta, jos valtion johto allekirjoittaisi Natojäsenyys sopimuksen ilman kansanäänestystä.”
Älä unta nää! Stallareitten kannatus on vain 0,01 % ja vastus oli kuukausi sitten 40 % ja ladkenut Puten ja Lukan toimesta siitäkin!
Ainoa luopio Suomessa on stallari Tarkkispoika itse!Ehkä hän riippuisi sitten katulyhdyssä Nato-LUOPIOIDEN rinnalla vähemmistön edustajana. :)
- Anonyymi
"Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä"
Aloittaja: väitteesi ei pidä paikkaansa. Miksi valehtelet ihmisille?
Vaikka tälle sivustolle voikin kirjoittaa varsin vapaasti, ei tämä sivusto kuitenkaan ole tarkoitettu ihmisten harhauttamisen välineeksi.- Anonyymi
Aloittajan oletus lähti liikkeelle siitä, että Suomalaiset olisivat yhtä tyhmiä kuin USA:n kansalaiset. Eivät ole. Siksi Suomessa on monipuoluejärjestelmä.
USA:ssa vaihtoehdoista "kyllä/ei" koostuva tehtävä on vaativa monivalintatehtävä.
- Anonyymi
Miksi natottajat eivät äänestäneet natoon haluavaa presidenttiä Torvaldsia, hän sai vain 1,5% äänistä vai eikö teitä ole sen enempää. Hän olisi kyllä sanonut natoon ja heti.
- Anonyymi
Täytyyhän natokannattajille jotain turvallisuuden tunnetta tuottavaa antaa.
- Anonyymi
Voi, kun meillä on jo .... tahto, taito ja välineet. Niillä hoituu myös supikoirat, jotka ovat uhka vesilinnuille.
- Anonyymi
nato ei auta mitään. Nato naapurissa pyytää venäjää tulemaan rajan yli suomeen.
- Anonyymi
Ei Venäjä enää Suomea NATO:on päästä. Se ovi meni kiinni 5 vuotta sitten.
- Anonyymi
Jos Suomi liittyy Natoon ,kaikki kauppakumppanuus joka Venäjän kanssa on loppuu ja siitä alkaa vaikeudet. Hyvää Joulua kaikille.
- Anonyymi
Kauppakumppanuus Venäjän kanssa tänä päivänä on jo sitä luokkaa että on aivan sama jatkuuko se tai loppuu. Ei paljoa näy Suomen viennissä.
- Anonyymi
venäjä tekee edelleen kauppaa Viron kanssa natojäsennyydestä huolimatta,joten pelkkää puppua yrität syöttää
- Anonyymi
Ei puhettakaan Suomen natoon liittymisestä sanoi Presidentti Putin, kiitokset hänelle näistä sanoista.
- Anonyymi
" romahdus tarjosi tilaisuuden "
Putinilla olisi varmaan olllut tilaisuus vallata Varsovan liiton maat piiriinsä, kun Trumpin joukot tulivat murharetkelleen Capitoliumille?
Koivistolla olisi ollut tilaisuus saada Karjala takaisin, kun Jeltsinin tankki hillui Moskovassa ?
Tilaisuus tekee varkaan - epäviisaasta valtiomiehestä. Tällaisella politiikalla vain kylvetään seuraavan sodan siemenet. On naurettavaa, että kansainvälisellä tasolla sopimuksia voidaan kumota ilman seuraamuksia, kun naamat vaihtuvat uutiskuvissa.
Kansainvälisessä politiikassa olisi syytä aikuistua viidakon laeista vastuulliseen ihmiskuntajärjestykseen demokraattisen maailmanhallinnon puitteisiin. - Anonyymi
Tp Niinistö pisti natokeskustelussa vettä myllyyn, kohta lähtee nato hakemus vetämään ja sen päättää eduskunta
- Anonyymi
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!!!!!!
- Anonyymi
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.
Natoon!- Anonyymi
Höpö höpö molokki-
Laita linkki.
- Anonyymi
Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä JOS Suomi olisi kuin velliperse Viro.
- Anonyymi
Moninkertainen uraa Suomen NATOn liittoutumattomuudelle!!!0n mahtavaa olla voittaja!!!
Anonyymi kirjoitti:
Moninkertainen uraa Suomen NATOn liittoutumattomuudelle!!!0n mahtavaa olla voittaja!!!
Ja vielä mahtavampaa on, kun Suomi liittyy NATO:n jäseneksi. Me Suomessa sanomme muuten hurraa.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Ja vielä mahtavampaa on, kun Suomi liittyy NATO:n jäseneksi. Me Suomessa sanomme muuten hurraa.
Me Suomessa sanomme Natosta että KURAA!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moninkertainen uraa Suomen NATOn liittoutumattomuudelle!!!0n mahtavaa olla voittaja!!!
Mutta sinulle on tarjolla vain häviö! Suomi menee Natoon 🇫🇮
- Anonyymi
🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮
Täällä tää sivari idealisti taas huutaa NATOON liittymisen puolesta välillä anonyyminä ja välillä nimimerkillä, eikä hän itse miespuolisena käynyt edes armeijaa.
Huutonaurua tyypille!!!
🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮
NATOSTA on haittaa Suomen taloudelle kaikista eniten, siitä syystä, että NATO on epäilyttävä Venäjän mielestä ja Venäjän ylitse kuitenkin pitäisi Aasian kauppaa tehdä, koska se on lyhin reitti tehdä kauppaa ja Näin ollen järkevin tapa tehdä kauppaa ilmaston kannalta myös katsoen.
Kokoomus puolue on kiinnostunut vaan sotilaallisesta asemasta eli NATOSTA vaikka talous on Suomelle tärkeämpi, kuin sotilaallinen asema.
🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮- Anonyymi
Vikinästäsi huolimatta ME Natovastaiset Suomalaiset Suomessa sanomme Natosta että KURAA!
Valehtelet kuten Natovastustajat aina jokaisessa lauseessaan. Venäjä ei ole estänyt Natomaiden kauppasuhteita PISTE.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vikinästäsi huolimatta ME Natovastaiset Suomalaiset Suomessa sanomme Natosta että KURAA!
Saathan sinä sanoa mitä lystäät, mutta olette silti jäämässä vähemmistöön! Putte on meidän, ei teidän, puolella! Hän on mahtava asiamme edistäjä!
- Anonyymi
Erityisen kiinnostava mielipidemittaustulos on se, että yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän voisi tulkita niin, että kansalaiset jopa odottavat tässä asiassa selkeätä viestiä ja johtajuutta tasavallan presidentiltä ja hallitukselta.!;:,.
- Anonyymi
Ei Venäjä haittaa kaupankäyntiä!
Nato turvaa asemamme ja se on kaupankäynnin perusta! - Anonyymi
Kaikki asioita ymmärtävät ihmiset tahtoisivat Suomen liittyvän Natoon pikavauhtia.
Tahdomme myös, että Nato tekee pikapäätöksen auttaa Ukrainaa, vaikka tämä ei olekaan vielä Naton jäsen. Näin säästettäisiin ihmiskunta vielä kerran julmalta sodalta.- Anonyymi
Tehtävä NYT.
- Anonyymi
Älä puhu paskaa natoloinen, vaikka ettehän te # ¤ muuhun kykenekkään.
- Anonyymi
Ylen kysely: Jo 62 prosenttia suomalaisista Nato-jäsenyyden kannalla 👍👍👍👍👍💪💪💪💪
- Anonyymi
Vastustajat tukevat Putinia.
- Anonyymi
Vielä 22.03.2022 Natojäsenyydellä oli 62%:n kannatus.
Kevät tuli ja Naton kannatus suli. :)
23.03.2022 enää vain 54% kannatti natoon liittymistä.
Niin se palaa Naton kannatus takaisi normaalille tasolleen 8 %:n tienoville.. :D
Puli Puli! - Anonyymi
Suomi tulee liittymään Naton jäseneksi, kannatus kasvaa kansalaisten ja puolueiden joukossa. Sekös natseja ottaa pannuun 🤣
- Anonyymi
Naton kannatuskan suli juuri yhdessä vuorokaudessa 8% yksikköä (23.03.2022).
Ei sitä voi kasvuksi tulkita, ei sitten millään. :)
- Anonyymi
Köhöm olinko oikeassa kun tein aloituksen ?
Tiltu miltä nyt tuntuu? Suomi jättää Nato hakemuksen kesäkuussa- Anonyymi
Pitäsikö tämä sana "Tiltu" muiden kuin sinun itsesi ymmärtää? Minulle sinun tltuttelusi ei ainakaan sano yhtään mitään. Sama kuin nimittelisit kaikkia Erkiksi.
- Anonyymi
Koko kansan mielipidettä ei ole kysytty, eikä koko kansan mielipide siis mitenkään voi olla kenenkään tiedossa.
Nautinnollisista tässä Nato-asiassa onkin nyt se, että koska kansa ei ole saanut äänestää, asiassa saadaan koko syy vieritettyä yksin päättäjien niskaan, jos Venäjä murahtaa asiassa ja vaarantaa suomalaisten turvallisuuden. - Anonyymi
Tiltu valtaosa siis lähes kaikki kannattavat natoa, kerro omin sanoin miltä nyt tuntuu?
Ymmärrän kyllä tuskasi 🤣🤣🤣 - Anonyymi
Kuinka oikeassa olinkaan kun tein tämän aloituksen, haukuttiin nato luopiolsi ja ties miksi, tiltut hävisivät tämänkin erän
- Anonyymi
Tiltulle on ottanut koville 140 poistettua viestiä ja Suomi kohta Natossa 🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Suomalaiset diktaattori Kekkoslaiset olemme 30v myöhässä tässäkin asiassa
- Anonyymi
Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä mutta 51% ei ole Suomen enemmistö!
- Anonyymi
"Erityisen merkittäviä sukuja seurassa ovat amerikkalaiset Rockefellerit ja eurooppalaiset Rotschildit."
"Kokouksia johti entinen natsien SS-upseeri, Alankomaiden prinssi Bernhard, kunnes hän joutui eroamaan vuonna 1976 sekaannuttuaan Lockheed-lahusskandaaliin. Nykyinen puheenjohtaja on lordi Peter Carrington, entinen Ison-Britannian kabinettiministeri ja NATON:n pääsihteeri, joka on sukua Rotschildeille avioliiton kautta."
"Nämä globalisaation ylipapit hyötyvät kansainvälistymisestä suuresti, sillä se johtaa väistämättä mittaviin monikansallisiin, julkisesti rahoitettuihin hankkeisiin, joilla voidaan lisätä seuraan kuuluvien voimaa ja vaurautta. Esimerkiksi entiseen Neuvostoliittoon lähetettiin miljardien dollarien avustuksia, minkä jälkeen maan luonnonvarat voitiin kuluttaa pilkkahintaan, ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n katastrofaalinen politiikka pitää tieten tahtoen kolmannen maailman valtiot heikkoina ja voimattomina."
Salaseurojen käsikirja
Michael Bradley
NATO:n nykyinen (13.) pääsihteeri Jens Stoltenberg
"Jens Stoltenberg (s. 16. maaliskuuta 1959 Oslo) on norjalainen poliitikko, Työväenpuolueen entinen puheenjohtaja, Norjan pääministeri ja Naton nykyinen pääsihteeri. Helmikuussa 2022 uutisoitiin, että Stoltenberg on nimitetty Norjan keskuspankin pääjohtajaksi. "
"Stoltenbergilla on arvioitu olevan hyvät suhteet Venäjään. Stoltenberg ja Venäjän presidentti Dmitri Medvedev allekirjoittivat vuonna 2010 sopimuksen, jolla maiden väliset vuosikymmeniä kestäneet rajakiistat Barentsinmerellä ratkaistiin. Vuonna 2012 Norja ja Venäjä sopivat vielä viisumivapaan vyöhykkeen luomisesta maiden välisellä maarajalla."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jens_Stoltenberg
Eli rikkaat taas vähän vehtaa kansan kustannuksella, toisin sanoen: ei mitään uutta meidän keltaisen pollon alla. - Anonyymi
Yli puolet kansasta tukisi Suomen Nato jäsennyyttä --- muttei tue. HUOH!
- Anonyymi
Tiltu Nato hakemus lähtee kohta, mikä on päivän kunto?
- Anonyymi
Tiltulla on mennyt tunteisiin 152 viestiä poistettu 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Uraaaa tiltu,uuuurraaaaaaa 🤣🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
EVA
22.3.1922
Natoa
- kannattaa. 60 %
- Vastustaa. 19 %
- Ei kantaa. 21 %
HS 30.03.2022 HS:n teettämän kyselyn mukaan Natoa - kannattaa. 61 % - Vastustaa. 16 % - Ei kantaa. 23 %
HS
11.04.2022
MTV:n teettämän kyselyn mukaan
Natoa
- kannattaa. 68 %
- Vastustaa. 12 %
- Ei kantaa. 20 %
HS
28.04.2022
HS:n teettämän kyselyn mukaan
Natoa
- kannattaa. 65 %
- Vastustaa. 13 %
- Ei kantaa. 22 % - Anonyymi

- Ei kantaa. 22 %https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008804350.html
78% kannattaa Natoa
- Anonyymi
16.5 lähtee nato hakemus Suomesta👍🇺🇸🇺🇸🇺🇸🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇺🇸🇺🇸🇫🇮🇫🇮
- Anonyymi
12.5 päivämäärä aikaistui
🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇺🇸🇺🇸🇺🇸🇺🇸🇺🇸🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮👍👍👍👍
- Anonyymi
Natoon mennään että heilahtaa.
- Anonyymi
78% kannatus!!!
- Anonyymi
Kattellaan lokakuussa. Todennäköisesti ensi kevään kansanäänestyksen jälkeen Natojäsenyys hakemus rypistellään ja siihen pyyhitään perse.
- Anonyymi
Tiltu näkee unta jostain kansanäänestyksestä 🤣
- Anonyymi
Yli puolet kansasta tunkisi Suomen Nato jäsennyys anomuksen Nato Tiltun perssiissiin.
- Anonyymi
Ketjusta on poistettu 156 sääntöjenvastaista viestiä.
Menikö tunteisiin?
Ketjusta on poistettu 190 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972