Käsi ylös jokainen

Kuinka paljon helluntailaississa on perussuomalaisia, jotka kannattavat Huhtasaaren ja Halla-ahon aatetta.
893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jätetään asia arvoitukseksi.

Äänestä

Tämä ei ole vaalihuoneisto.

Äänestä

Minkäs maalainen sinä olet`? Minä olen suomalainen, aivan perusjuntti.
Ehkä juuri siksi perussuomalainen, vaikka en kuulu mihinkään puolueeseen, enkä edes ole tuon esittämäsi puolueen äänestäjä.
Mutta, jos et ole perussuomalainen, niin oletko perussavolainen?

Äänestä

Ei kai kukaan oikea kristitty voi kannatta perussuomalaisten ideologiaa, jolla on fasistisia piirteitä. Halla-ahon mielestä ihmisellä on vain instrumentaalinen arvo, jota voidaan mitata sillä hyödyllä minkä ihminen antaa yhteiskunnalle. Hän pitää myös väkivaltaa aliarvostettuna ongelmien ratkaisukeinona.

Huhtasaari taas antoi vankan tukensa Trumpille ja ehdottipa hänelle jopa Nobelin rauhan palkintoa. Hän on jäänyt useasti kiinni plagioinnista ja oli haljeta onnesta, kun brexit toteutui. Piti Brysselissä sille ylistyspuheen, joka turmeli Suomen mainetta sivistysvaltiona.

1Äänestä
  • Perussuomalaisten nuorisoliitto on ehdottanut kokouksessaan, että kaikkien niiden Suomessa asuvien ihmisten, jotka eivät voi todistaa sukunsa asuneen täällä ennen vuotta 1100, olisi poistuttava maasta. Heillä on "väärät geenit".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perussuomalaisten nuorisoliitto on ehdottanut kokouksessaan, että kaikkien niiden Suomessa asuvien ihmisten, jotka eivät voi todistaa sukunsa asuneen täällä ennen vuotta 1100, olisi poistuttava maasta. Heillä on "väärät geenit".

    Siinä totisesti väestö vähentyisi ja suurin osa persuistakin päätyisi pakolaisiksi. :)

    Äänestä

Olen persu mutta, Putin-persu, en ole Halla-ahon suuri ihailija.

Äänestä

Kuinka paljon vasemmistoliitossa on homoja ja ateisteja, jotka kannattavat Marxin oppeja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuinka paljon helluntailaississa on perussuomalaisia, jotka kannattavat Huhtasaaren ja Halla-ahon aatetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu