Puisto ja ilmastomuutos

Anonyymi

Persujen puheenjohtajakilpaan ilmoittautunut Sakari Puisto on fyysikko, kemisti ja nanoteknologian tohtori Cambridgen maineikkaasta yliopistosta. Mikähän mahtaa olla hänen suhtautumisensa ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.

23

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilmastopolitiikka vaikuttaa tulevaisuudessa jokaisen elämään. Puisto toteaa, että ilmastoasioissa Suomen kannattaa jatkaa nykyisellä järkilinjalla, eikä lähteä tekemään uudistuksia ideologisista syistä.

      – Täytyy pitää mielessä, mikä on mahdollista tehdä ja toisaalta mikä on järkevää. Ilmastopolitiikassa keskeistä on vaikuttavuus. Kunnioitetaan siis jatkossakin luontoa, panostetaan puhtaaseen teollisuustuotantoon, mutta ollaan samalla realisteja.

      – Meidän ei pidä tehdä huonoja päätöksiä jotka ovat kalliita, mutta joilla ei kuitenkaan ole merkitystä ilmaston kannalta. Sama raha voitaisiin käyttää fiksumminkin, Puisto sanoo.

      • Anonyymi

        Täytyykö olla professori huippuyliopistossa, että pystyy lausumaan tällaisia kuolemattomia lausahduksia: " Meidän ei pidä tehdä huonoja päätöksiä".

        KAIKKI muut luulivatkin että juuri huonoja päätöksiä kannattaa tehdä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyykö olla professori huippuyliopistossa, että pystyy lausumaan tällaisia kuolemattomia lausahduksia: " Meidän ei pidä tehdä huonoja päätöksiä".

        KAIKKI muut luulivatkin että juuri huonoja päätöksiä kannattaa tehdä.

        Olet liian tyhmä ymmärtääksesi korkeampaa ajattelua, älä vaivaa päätäsi ylivoimaisilla asioilla ja pysy vahvana vihervasemmistolaisessa ilmastouskossa.


    • Anonyymi

      Väestöräjähdys ja siitä seurannut matu- ja ilmasto-ongelma on nostanut persut Suomen suurimmaksi puolueeksi.

      Meitä on vain yhden maailmanluokan suurkaupungin etnisen lähiön asukasluvun verran täällä pallon peräkylällä. Kukaan muu ei meidän etuja puolusta kuin persut.

      Onneksi on persut.

      • Anonyymi

        Väestönsiirtojen rajoittaminen tänne kylmään ja pimeään suuren hiilijalanjäljen kuluttajiksi on vastuullinen ilmastoteko.


    • Anonyymi

      Ilmastoöyhötys jos mikä on populismia.

      Erittäin monimutkaiseen ongelmaan tarjotaan yksinkertaista ratkaisua. Suomen "hallitus päättää toimista, joilla lämpeneminen rajataan 1.5 asteeseen".
      Näillä raukoilla rajoilla asuminen ja lämmitys aiheuttaa jo 40 % CO2-päästöistä.
      Onneksi meillä on sentään paljon metsiä hiilinieluna.

    • Anonyymi

      Suomen tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ei ole mitattavissa olevaa vaikutusta lämpenemiseen. Sen takia Suomen taloutta ja hyvinvointiyhteiskuntaa ei kannata tuhota yltiöpäisillä "ilmastoteoilla", kun emme lopputulokseen kykene vaikuttamaan.

      Ollaan mukana ja tehdään osamme, mutta ei toisten osuutta.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä liiallinen vouhotus tappaa kansalaisten motivaation asioidenkorjaamiseen. Sama kun tökkisikokoajan avonaistahaavaa.


    • Anonyymi

      Puisto taitaa olla persujen järkilijan arkkitehti ja taustavaikuttaja.

    • Anonyymi

      Pari viikkoa vielä ja ilmastovouhkaus on tas ohi tältä kesältä.

      • Anonyymi

        Joo, lupas jo viilenevää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, lupas jo viilenevää.

        Mitä sillä on ilmaston kanssa tekemistä?


    • Anonyymi

      Persut ei ole kieltäneet ilmastonmuutosta, se mitä pitäisi tehdä jakaa mielipiteitä, liika kansan kurittaminen kaiken maailman bensa, diesel ja haittaveroilla vaan saa ihmiset vihaisiksi. Jokainen voi tehdä jotakin, lopettaisivat sit moottori urheilun, siellä palaa gallonittain turhaan bensaa.

    • Anonyymi

      Valehtelet. Persut nimenomaan kieltää ilmastonmuutoksen.
      Ja miksi? No kun se ei näy ikkunasta!

      • Anonyymi

        Älä viitsi itse valehdella.


      • Anonyymi

        Kyllä muutkin kieltävät ilmastomuutoksen. Esim. kulttuuriväki viis veisaa siitä, kun tulevat tänne suuren hiilijalanjäljen kuluttajiksi tavoitteena korkeampi elintaso ja "all inclusive"-palvelu.


    • Anonyymi

      Luolahenkilöt tulevat palamaan. Ahneella on....

      • Anonyymi

        Petteri Taalas totesi, että ilman väestöräjähdystä ei olisi mitään ilmastomuutosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Petteri Taalas totesi, että ilman väestöräjähdystä ei olisi mitään ilmastomuutosta.

        Vasurit edistäneet rajusti haitallisten lisääntymistä !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasurit edistäneet rajusti haitallisten lisääntymistä !

        Niillä on joku geneettispohjainen tuhoamisvimma.


    • Anonyymi

      Yllättävän välinpitämättömästi äänestäjät suhtautuvat Suomen islamisaatioon. PS on ainut puolue, joka sitä kritisoi. Luulisi kannatuksen olevan selvästi nykyisen 21 % yläpuolella.

      • Anonyymi

        Noin 30-vuotias miespoliisi ammuttiin kuoliaaksi kadulla Ruotsin Göteborgissa keskiviikkoiltana.
        – Toteamme tämän tapahtuneen ympäristössä, jossa esiintyy paikallisten rikollisverkostojen välisiä ammuskeluja. Se on linjana meneillään olevassa alustavassa tutkinnassa, Göteborgin poliisipäällikkö Erik Nord sanoi lehdistötilaisuudessa.


    • Anonyymi

      Hän on sitä mieltä että suomeen tulleet ulkomaalaiset pitää lähettää afrikkaan koska siellä elävillä on pienempi hiilijalanjälki kuin täällä asuvilla tästä seuraa myös se että jatkossa suomen väkiluku rupeaa laskemaan ja sitä myöden on vähemmän ihmisä tekemässä ihmisilmastonmuutosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä on tapahtunut?

      Kemijärveltä löytyi viikonloppuna kaksi kuollutta henkilöä. https://yle.fi/uutiset/3-12044939
      Kemijärvi
      30
      3999
    2. Suomi Tokion kisojen huonoin maa mutta urheilupomot vaikenee

      Suomi on ollut yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä maita kesäolympialaisissa. Suomi on osallistunut jokaisiin kesä- ja talviolympialaisiin vuoden 190
      Olympialaiset
      68
      3181
    3. HUS:lta viimein dataa koronasta ja koronarokotteista

      Hesarissa on artikkeli (tai kaksikin) jossa HUS kertoo koronatilanteesta ja antaa selvää numerofaktaa koronatilanteesta ja rokotusten vaikutuksesta. E
      Maailman menoa
      213
      2418
    4. Koronamarjanpoimijat

      Kainuussa kymmeniä koronatartuntoja ulkomaalaisilla marjanpoimijoilla Kainuun sote tiedottaa tehneensä koronatestejä ulkomaalaisten marjanpoimijoide
      Suomussalmi
      118
      1975
    5. Sähköpotkulautailija menehtyi linja-auton alle

      Turussa; 23-v. nainen kuoli onnettomuuspaikalla. Mikä suru taas kotiin ja omaisille ;(. https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000008170930.html
      Maailman menoa
      113
      1775
    6. Galleria Sofian överimuokkaukset vs. todellisuus

      Kerätäänpä vertailukuvia, millainen Sofia uskottelee ja uskoo(?) olevansa versus todellisuus. Mä aloitan huumerahojennkuljetuslaukku ja toooodella pi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1701
    7. Nuorelle suomalaismiehelle kova tuomio

      "Käräjäoikeus tuomitsi Helton Nwety Betuel Muchangan, 18, viiden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen." Ankara tuomio, miten jaksaa va
      Maailman menoa
      60
      1682
    8. Martinan instassa kysymys

      Katri Tanni kysyy Maralta: Miten pääset reissuun, kun ennen pitää käsittääkseni olla 14vrk Schengen-alueen ulkopuolella? Itsekin sain entryn samaan ki
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1078
    9. ..........

      Hän pelkää mun suhtautumista ja torjuntaa. Mutta tiedän jo. Kunpa voisin kertoa hänelle.
      Ikävä
      62
      1016
    10. Laukaukset Kemijärvellä

      https://yle.fi/uutiset/3-12044939 Kemijärveltä löytyi viikonloppuna kaksi kuollutta henkilöä – Poliisin tietojen mukaan tapahtumapaikalta oli kuultu
      Kemijärvi
      5
      870
    Aihe