Tänään on Fourth of July eli Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä. Jota on aina (tähän asti!) kunnioitettu suurimpana juhlapäivänä. Tähtiraita- liput ovat liehuneet joka puolella ja on muisteltu itsenäisyystaistelua ja perustajaisiä.
Kuinkas nyt Bidenin hallinnon eli vasurihallinnon aikana? Nyt joka puolella on tilaisuuksia, jossa haukutaan maata ja sen historiaa!? Etenkin vasurivaltamediassa.
Kuulemma maan menestys perustuu pelkästään orjuuteen ja rasismiin? Perustajaisät olivat vain valkoisen ylivallan edustajia? Systemaattinen rasismi kuulemma vieläkin on pahin ongelma?
MITÄÄN hyvää ei ole maassa vasurien mielestä!? Vaikka maa on tuottanut eniten vauraita ja menestyviä mustia ja latinoja maailmassa? Että sellaista kiitollisuutta vasurien taholta. Kuulostaako tutulta?
Jenkkivasurien tapa juhlia itsenäisyyspäivää!?
6
80
Vastaukset
- Anonyymi
Niinpä!
Tuntuu kuin Yhdysvalloissa juhlittaisiin vain MUSTIEN itsenäisyyspäivää. Vaikka heitä on vain alle 13% väestöstä. Eräässä tilaisuudessa laulettiin VAIN mustien ” kansallislaulu”.
Ja puhuttiin rasismista, josta kuulemma vain mustat ovat kärsineet. Ei siis suurempi vähemmistö kuten latinot. Tai nykyisten vihatekojen kohde aasialaiset.
Eikö tuollainen vain yhden vähemmistön suosiminen ole sitä selvintä ” systemaattista rasismia”!? - Anonyymi
Tunnetusti vasurit ovat AINA ja KAIKKIALLA epäisänmaallista sakkia.
Vasurit ovat jotenkin mieleltään nyrjähtänyttä porukkaa. Koska aina halveksivat omaa maatansa, kansaansa, kulttuuriaan, kieltään ja uskoaan.
En parhaalla tahdollanikaan ymmärrä, miten tuollainen aatemaailma voi ihmisen vallata… - Anonyymi
Kuulostaa ihan suomalaisen punaviherkelta- sakin isänmaallisuudelta.
- Anonyymi
Jos olisit ollut koulussa hereillä, niin sinäkin tietäisit, että USA on rakennettu orjien ja siirtolaisten orjatyövoimalla. Olen asunut USA:ssa 17 vuotta ja itsenäisyyspäivänä on aina muisteltu valtion syntyhistoriaa. USA:n itsenäisyyssota oli myös taistelu orjuuden puolesta ja sitä vastaan. Orjuuden vastustajat voittivat, mutta voitto ei ole näköjään vieläkään kaikille selviö. Mikä sinä olet ylipäätään puuttumaan toisen valtion itsenäisyyden juhlintaan????
- Anonyymi
Huhhuh!?
Vasuritollo tuli taas osoittamaan TÄYDELLISEN tietämättömyytensä ja sekopäisyyteen asti harhaisen käsityksensä Yhdysvalloista ja sen historiasta!
Olen käynyt pari kertaa maassa ja tunnen sen siltä osin. Mutta minä olen lukenut historiani ja poliittisen historiani.
Toisin kuin sinä, vaikka olet omien sanojesi mukaan(?😉) ihan asunut maassa kauan…
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä751400Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2451299Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1521096Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2551068- 51785
- 65764
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62747Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39718Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44691- 30637