Uni näky vuoresta?

Näin ikäänkuin Suomi oli karttana pystyssä ja pohjoisessa aivan ylhäällä oli pullistumana valtava vuori jonka alareunassa oli puristuksissa jokin eläin joka saatiin kammettua irti jonka jälkeen pullistumut vuori oli todella uhkaavana irtautumaan ja jyrämään alleen alapuolella olevan koko Suomen. Niinpä kiireellinen väestön evakuointi oli edessä, johon näky päättyi.

Oma tulkinta on, että koska nyt on tullut julki että Suomi on liittymässä NATO:n ja Venäjä on tietoinen siitä jonka hän haluaa estää valtaamalla pohjois-Suomen, syyskuussa järjestettävän koko Suomen rajan vastaisen alueen sotaharjoituksen yhteydessä provosoimalla.
3106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tukholma profetia toteutuu varmasti eikä siihen mene enään kauvan

Äänestä

Olipa uni. Onneksi vain uni. On hyvä muistaa, että Suomi ei liity NATOon ilman kansan enemmistön tahtoa. Kumppanuusa sen kanssa on toki oikein hyvä asia.

Äänestä

"koska nyt on tullut julki että Suomi on liittymässä NATO:n ja Venäjä on tietoinen siitä jonka hän haluaa estää valtaamalla pohjois-Suomen, syyskuussa järjestettävän koko Suomen rajan vastaisen alueen sotaharjoituksen yhteydessä provosoimalla."

Suomi ei ole liittymässä Natoon. Toivottavasti. Ja tuo valtaus vaikuttaa hyvin epätodennäköiselle provokaatiotakin ajatellen. Mutta jos se tapahtuu, Luoja varjelkoon, ettei meidän pojat tartu aseisiin!
Ja jos sotaväki tietäisi, että hyökkäys on turhaa, ja kieltäytyisivät aloittamasta sotaa, ettei koko maata tuhotaisi, ammuttaisiko heidät tyylikkään kaavamaisesti kaiken päätteeksi? Kyllä saa verenhimoiset lystiä!
Ennemmin antaa järjen voittaa, ja vaikka hallituksen kaatua, kun yhdenkään lakihihhulin julistaa uskollisuutta lakeja ja säädöksiä kohtaan, ja hukuttaa koko kansa vereen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Näin ikäänkuin Suomi oli karttana pystyssä ja pohjoisessa aivan ylhäällä oli pullistumana valtava vuori jonka alareunassa oli puristuksissa jokin eläin joka saatiin kammettua irti jonka jälkeen pullistumut vuori oli todella uhkaavana irtautumaan ja jyrämään alleen alapuolella olevan koko Suomen. Niinpä kiireellinen väestön evakuointi oli edessä, johon näky päättyi.

Oma tulkinta on, että koska nyt on tullut julki että Suomi on liittymässä NATO:n ja Venäjä on tietoinen siitä jonka hän haluaa estää valtaamalla pohjois-Suomen, syyskuussa järjestettävän koko Suomen rajan vastaisen alueen sotaharjoituksen yhteydessä provosoimalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu