Ympäristövastuun heräämistä Koronan jäljiltä?

Korona pysäytti muun muassa maailmallisen liukuhihnan - Kiinassa, joka oli käynyt läpi kehotteen: "Menkää ja rikastukaa" (Deng Xiaoping) ---

.. samalla Koronan pysäyttämä tuotanto kirkasti ilman alan - kaukaisten toivon vuorten silhuetit tulivat näköpiiriin .. tällä oli herättelevää merkitystä Kiinassa, joka oli kasvanut maailman suurimmaksi taloudeksi jo 2016 (IMF - bkt/PPP).

Tutkimukset kertovat tänään kiistatta, että Korona kirkasti ilmaa, puhdisti ympäristöä ja rauhoitti mieliä - oli saatu hetkellinen irtautuminen - "kasvuhokemasta, jossa tavoite oli vain: lisää, suuremmissa erissä ja nopeammassa tahdissa" ---

Nyt talousviisaat sopulien lailla perässä juoksevine poliitikkoineen huutavat jälleen kasvua -

.. pitää siis saada lisää, nopeammin ja tehokkaammin - on myös herännyt ajatus -hyötysuhteista, ympäristöjäljestä kuin vastuusta mitä merkitsee henkilökohtainen jäljenjättö luontobiologiaan, joka lopulta ainoana veden ohella elättää meidät kaikki - siis kaikki - Intiasta Yhdysvaltoihin - unohtamatta Etiopiaa ja Pohjois-Koreaa.
--
I - [05-2021] Korona "opetti" meille jotain -
[ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2021/05/maailmaamme-nayttaa-jalleen-ohjaavan.html - ]

Hitaamman kellotaajuuden elää, kuluttaa ja näyttää erinomaisuuttamme. Nyt toiminnallinen eli kulutuksellinen kellotaajuus on jälleen nousussa ja poliitikotkin hykertelevät onnessaan, kun kasvuprosentit ovat miehekkäästi kohollaan.

Mihin jäi "koronallinen" oppi, malli ja kyky tulla toimeen vähemmällä?
(Välttämättömyyden tunnistaminen on hyve - nähdä seuraukset ympäriltänsä)

Onneksemme osa meistä viisastui ja huomasi minimalismin olevan taidetta, hyvää oloa ja vapautta tilana hengittää ja Elää sinisen taivaan alla, kun tuli muutto väljemmille vesille - lähemmäksi luontoa.

Etätyö antaa huomiselle aivan uusia elämänmuotoja, tyytyväisyyttä ja ennen kaikkea kykyä nähdä se Elämä, josta me ihmiset kaikki saamme oman Elomme.

Korona ei ole poistunut ja uuden läksyn aika voi koittaa

Siksi kokenut tämän elollisen maailman synnyttänyt viruspopulaatio miljoonine muotoineen on .. ja meille suurena yllätyksenä monin osin tuntemattomine kykyineen muuntua!
--
Entä nyt, kun Gaia kuumenee kuumenemistaan?
[ ~ https://www.tiede.fi/keskustelu/74115/varoitus-ihmiskunnalle-huoli-heilta-jotka-tietavat?changed=1625300962 - ]
--

II - [11-2020] Kornisti Korona komppaa välillisesti kulutuksen vähentämistä - ihmisen herätessä
[ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2020/11/vihreytta-ei-voi-politisoida.html - ]

Vihreyden ajatuskulkua on yllättäen tukenut meitä ihmisiä kurittava, tosin Suomessa toistaiseksi yllättävän vähän - Korona ja sen aikaansaama Covid-19 -tauti, joka osaa myös tappaa - heikot ja alttiit.

Ehkä nyt Koronan myötävaikutuksella, kun yhteiskuntapysäytyksien myötä taivaskin sinertyi ja kaukaiset taivaanrantojen vuoret tulivat monien maailman ihmisten näköpiiriin. "Taivaasta taiottava EKP-setelikoneraha" voisi kohdentua erityisesti ympäristöllisiin kohteisiin - ne tuottaisivat myös paljon työtilanteita.

Suurin muutos viherajatuksen iskostumiseen mieliimme voisi syntyä vihertyvästä demariliikkeestä. PM Sannalla on nyt suuren vastuunkantajan rooli ja moni laittoi merkille tuon Marinin vaaliteeman vuodelta 2015:

"Haluan edistää kestävää ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa."*
--
III - [05-2020] Korona oli kornisti ajatellen tarpeellinen kiihdyttäjä heräämisellemme!
[ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2020/05/ymparistovastuuta-ymmartajilta-nahda.html - ]

Kuinka kauan tämä valveilla olo nähdä rappeutuvaa Elämisen monimuotoisuutta kestää?

Ollaanhan me niin usein tokaisseet tuon kuolemattoman "Ei enää koskaan"** - tarkoittaen lähinnä sotia ja niiden jatkuvuutta.
..
|** ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2020/05/ei-enaa-koskaan-tama-niin-kohtalokas.html



...
34470

44

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      HS-ingressi: "Olisi virhe palata pandemian jälkeen vanhaan normaaliin, sanoo professori, ekonomisti Ian Goldin. Jos kriisistä ei opita, on edessä pian uusi kriisi. Pohjoismaiset arvot ovat nyt kovassa kurssissa muuallakin."

      ~ https://www.hs.fi/visio/art-2000008073894.html -

      ...

      • Anonyymi

        Avauksen sytyttäjä?


      • Anonyymi

        Ensimmäinen julkinen esitys, miksi ei ole enää palaaminen kohtalokkaaseen aikaan - ennen Koronaa, jolloin kasvuhokema valtasi mieliä - kaikkialla!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäinen julkinen esitys, miksi ei ole enää palaaminen kohtalokkaaseen aikaan - ennen Koronaa, jolloin kasvuhokema valtasi mieliä - kaikkialla!

        Näyttö- ja vertailutalouden ajamana.


      • Anonyymi

        Ensimmäinen julkinen herääminen kasvuhokeman mahdottomuudesta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäinen julkinen esitys, miksi ei ole enää palaaminen kohtalokkaaseen aikaan - ennen Koronaa, jolloin kasvuhokema valtasi mieliä - kaikkialla!

        Kasvuhokemaa rikastuttaa näyttö- ja vertailutalous!


      • Anonyymi

        Älykkäimpien oivaltajien joukossa.


    • Anonyymi

      Hölmö kirjoitus

      Otsikko on "Ympäristövastuun heräämistä Koronan jäljiltä?" - ei sanaakaan siitä.
      Miksi otsikossa on kysymysmerkki? Eihän siinä kysytä yhtään mitään.

      • Katsoitko kohdat I, II ja III?


      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Katsoitko kohdat I, II ja III?

        Jos nuo lukee, ymmärtää kronologisesti heräämisen!


      • Anonyymi

        Miten perustelisit tyhjän väitteesi?


      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Katsoitko kohdat I, II ja III?

        Niissä on vain linkkejä omiin vanhoihin blogikirjoituksiisi.

        Ilmeisesti et ymmärrä kardinaalivirhettäsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos nuo lukee, ymmärtää kronologisesti heräämisen!

        Ai lukijoille annetaan jo käyttöohjeet !!!!

        Parempi olisi kirjoittaa selkokieltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niissä on vain linkkejä omiin vanhoihin blogikirjoituksiisi.

        Ilmeisesti et ymmärrä kardinaalivirhettäsi.

        Et siis lukenut linkkien juttuja - miten voit niitä silloin arvostella?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai lukijoille annetaan jo käyttöohjeet !!!!

        Parempi olisi kirjoittaa selkokieltä.

        Minä ainakin huomasin niiden päivämäärät!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai lukijoille annetaan jo käyttöohjeet !!!!

        Parempi olisi kirjoittaa selkokieltä.

        Kun lukee nuo avauksen kohdat i, ii ja iii niin saa täyden selon aiheen otsikkoon liittyen. Kaikki eivät lue, mutta silti arvioivat, yllättääkö?


      • Anonyymi

        Kyseessä yleinen kysymys, jolla epäillään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis lukenut linkkien juttuja - miten voit niitä silloin arvostella?

        Eihän blogikirjoitus todista lähteenä avauksen tekstiä vaan se on täysin turha.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun lukee nuo avauksen kohdat i, ii ja iii niin saa täyden selon aiheen otsikkoon liittyen. Kaikki eivät lue, mutta silti arvioivat, yllättääkö?

        Siis annat käyttöohjeet sekavalle avaukselle!

        Tästä oli kysymys.


      • Anonyymi

        Avaajan kirjallinen kyky esittää asioita on heikko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niissä on vain linkkejä omiin vanhoihin blogikirjoituksiisi.

        Ilmeisesti et ymmärrä kardinaalivirhettäsi.

        Blogien sisältö ratkaisee, ei niiden tyhjä arviointi - vieläpä lukematta (tai ymmärtämättä).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Blogien sisältö ratkaisee, ei niiden tyhjä arviointi - vieläpä lukematta (tai ymmärtämättä).

        BUAHAHAHAHAHAAHAHAAAAAA !!!!!! Varsinainen idiootti!

        Tämän ymmärtäminen ei paljoa vaadi, mutta hiukan näköjään kuitenkin: ei oman väitteen totuusarvoa voi perustella aiemmalla omalla väitteellä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis lukenut linkkien juttuja - miten voit niitä silloin arvostella?

        Miksi pitäisi lukea Luoman vanhaa propagandaa? Kerro !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän blogikirjoitus todista lähteenä avauksen tekstiä vaan se on täysin turha.

        Miksi et lukenut mielentajuntaa avaavia lisäkirjoituksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        BUAHAHAHAHAHAAHAHAAAAAA !!!!!! Varsinainen idiootti!

        Tämän ymmärtäminen ei paljoa vaadi, mutta hiukan näköjään kuitenkin: ei oman väitteen totuusarvoa voi perustella aiemmalla omalla väitteellä!

        Et siis vieläkään ole lukenut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi lukea Luoman vanhaa propagandaa? Kerro !

        Propiksesta en tiedä,mutta asiasisältö on totuudenmukaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai lukijoille annetaan jo käyttöohjeet !!!!

        Parempi olisi kirjoittaa selkokieltä.

        YLE: Tutkimus: Miehet aiheuttavat kulutuksellaan naisia enemmän kasvihuonepäästöjä


        https://yle.fi/uutiset/3-12028597


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi lukea Luoman vanhaa propagandaa? Kerro !

        Asiantuntijuuden ja syvällisen osaamisen vuoksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi lukea Luoman vanhaa propagandaa? Kerro !

        Vitsit on nyt vähissä, silti maailmalta huudetaan kasvuhokemaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Propiksesta en tiedä,mutta asiasisältö on totuudenmukaista.

        Ja ajankohtaista, julmasti juuri nyt.

        YK: Maailma menee kohti katastrofia: ilmasto lämpenemässä 2,7 astetta
        #uutisvahti

        https://yle.fi/uutiset/3-12106174


    • Anonyymi

      Korona on luonnon tapa hoitaa ylisuureksi paisunutta ihmispopulaatiota. Ihmisen omat toimet luonnon suojelemiseksi vain siirtävät ongelmia köyhiin maihin. Niin tuulimyllyt kuin sähköautot ja biodieselikin puhdistavat ilmaa hyvinvointivaltioissa, mutta tuhoavat luontoa köyhissä maissa. Vihreä aate on nykyajan kolonialismia.

    • Anonyymi

      Gaia oikeasti kuumenee,mitä teemme?

      • Anonyymi

        Puolitamme kulutuksemme!


    • Anonyymi

      Ansaitsee tulla luetuksi.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        On liian vaativa Luomalle.


      • Anonyymi

        Muutosta ne ovat kuitenkin molmmat, meni sitten suuntaan tai toiseen.


    • Anonyymi

      Entä nyt, kun Gaia kuumenee - vähennämmekö kulutustamme?

      • Anonyymi

        Vähennätkö sinä?


    • Anonyymi

      Avaruusturismin nousukiito on alkanut – mitä se merkitsee ilmastolle?

      Kolmella yhtiöllä on valmiina rakettilentokoneet, joilla säännönmukainen avaruusmatkailu on määrä aloittaa. -Yle

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Asiaa ajassa, juuri nyt! Mitä Sinä teet asian parantamiseksi!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Yrityksillä ei tällä hetkellä ole lähestulkoon mitään yhteiskuntavastuita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6314
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3793
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe