Henkalta innovatiiviutta Venäjän ja Kiinan kehittymiselle.

Anonyymi

Moi.

Nyt olen mietiskellyt sellaista ajatusta ystävistämme venäjästä ja kiinasta että hehän ovat kommunistisia maita joissa ehkäpä ainut johtava puolue on juuri itse se kommunistinen puolue.

Tähän sain ajatuksena jopa naurun pyrskähdyksiä kun vain pieruajattelin että näissä maissahan ei ole vasemmistopuoluetta olemassakaan tietääkseni.

Kommunistipuolueet on mutta ei samaa punaista puoluetta kuin meillä suomessa ja ruotsissa eli tätä normaalia vasemmistopuoluetta.

Venäjä sanoi meille että heidän punaisia viivojaan ei saa ylittää.

Entäpä jos me teemmekin itse suomesta ja ruotsista lähtöisin tämän vasemmistopuolueen ja istutamme sen jykevästi heidän maaperällensä.

Siinä olisi puolue joka heille sopisi kuin naula lautaan ja ei ole kysymys mistään oppositiopuolueesta.

Lisäksi kun saamme istutettua tämän vasemmisto puolueen ja sen ajatukset heidän maaperällensä niin silloin voimme sitä kautta saavuttaa uusia diplomaattisia ulottuvuuksia.

Nyt on tilanne ettei punaisia viivoja saa ylittää, mutta jos heillä olisikin tämä vasemmistopuolue niin tämän mukaisuudessa herää enää kysymys että onko punaisia viivoja edes olemassa jos tätä kautta hoitaisimme diplomatiamme?!?!

Olen melko varma että tällä malli suoritteella he olisivat aika pian samanlaisia maita kuin suomi ja ruotsi joka asiassa ja tulisi nopeasti se aika kun vasemmistopuolue onkin johtava valtapuolue.

Sitten hieman aikaa eteenpäin ja he alkavat miettiä uusia puolueita ja järjestystä ym asioita kun havaitsevat että näinhän he voivat meidän lännen kanssa toimia ilman ainuttakaan mutkaa matkassa ja kasvavat kuin kehtolapsi siihen mihin heidät kasvatetaan.

Eli viedään tämä meidän pehmolelu nalle vasemmistolaisuus heille ketkä sen ensiksi aloittivat.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No johan oli taas joltakin neronleimaus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5088
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3337
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1010
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe