Kurtturuusu

Rosa Rugosa, Ruusun hedelmistä on valmistettu "Viilentävää" juomaa
kuumeen helpottamiseksi.!
Suomessa jälleen kerran,isketään päätä "Mäntyyn" koronviruksen aikaan.
Kaikkea se korona-sota ihmmisillä teetää. Näidenkin hävitys eurot voitaisiin käyttää paljon parempiin hankeisiin,esim. Lapsiperheiden auttamiseen.
281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lapsiperheiden auttamiseen haaskataan miljoonia, turhaan.
Näin edesautetaan näitä yhden baarireissun jälkilöylyissä syntyneitä aviottomia ja isättömiä lapsia, joita kakaraäidit eivät pystykään elättämään. Sitten pannaan valtio elättämään.
Tällaisiin vastuuttomiin hylkiöihin haaskataan kauniita puheita ja työllistetään samanlaisia luusereita ongelman ympärille. Ihan kuin lapsiperheet olisivat joku oikeutettu kohde haaskata veronmaksajien rahaa.
Tunnen naisen joka sanoi haluavansa lapsen, neljäntensä.
Hän oli yksinhuoltaja. sanoi että ei hän äijää ota, mutta lapsentekijäksi tarvitaan joku. Ei ole väliä kuka sen tekee.
Neljän lapsen lapsilisä takaa kuulemma turvatun tulevaisuuden, ei tarvitse tehdä työtä. Vähän opiskella ja bailata, lapset työnnetään isovanhemmille viikonlopuksi.
Siinä esimerkkiä näistä "apua tarvitsevista" lapsiperheistä, kolehtia heille.

Äänestä

Lupiini (Lupinus polyphyllus)sisätää proteniinia.
Naisille oikein terveelistä.
Järjen jättiläiset kieltävät kaiken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Rosa Rugosa, Ruusun hedelmistä on valmistettu "Viilentävää" juomaa
kuumeen helpottamiseksi.!
Suomessa jälleen kerran,isketään päätä "Mäntyyn" koronviruksen aikaan.
Kaikkea se korona-sota ihmmisillä teetää. Näidenkin hävitys eurot voitaisiin käyttää paljon parempiin hankeisiin,esim. Lapsiperheiden auttamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu