Neuvostoliitto otti perusteellisesti turpaansa Talvisodassa ja Suomi voitti koko sodan. Neuvostoliitto joutui peräytymään Suomen alueelta niin, että maamme jäi itsenäiseksi ja tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että Neuvostoliitolta loppui ruuti! Sen takia punasoturit hyökkäsivät käsikynkkää kansainvälistä laulaen, kun ei ollut ruutia aseisiin! Suomalaiset tykit ja konekiväärit ampuivat r'ssien suolet oksille!
Suomalaiset sellutehtaat tuottivat ruutia enemmän kuin tarvittiin, kun taas r'ssä kärvisteli jatkuvassa puutteessa eikä voinut ampua edes takaisin.
Kaihoisasti ja kateellisina r*ssän kenraalit kiikaroivat horisontissa näkyviä sellutehtaita ja ajattelivat ääneen: "nuo kun olisivat meillä, niin jo voisimme ampua tykeilläkin kuin suomalaiset!"
Mutta kyllä se r*ssä oli tehoton ja surkea. Vasta 1943 se sai ne varastamansa sellutehtaat toimimaan niin, että sota alkoi hirvittävällä ja rajattomalla ylivoimalla sujumaan. 180 miljoonan ihmisen pohjattomista massoista riitti tapettavaa, eikä niitä massija olleet heikentäneet vääryydellä solmitut epäreiut rauhansopimukset, vallankumoukset ja nälänhädät kuten Saksan pienen, mutta tehokkaan ja sitkeän vain 80 miljoonaisen, väärinkohdeltuna kovia kokeneen lahjakkaan väen rivejä oli koetellut lukuisat kommunistivallankumouset ja sisällssota 1919.
Kyllä täytyy ihan hattua nostaa kunnioituksesta pientä ja puhdasta Saksan kansaa kohtaan, miten se kuritti haisevaa r'ssää ja ihanasti tappoi r'ssän loputtomia ihmislaumoja, jotka konekivääreillä uhaten väkisin ajettiin saksalaisia vastaan.
Ja sankarillisiä ja urheita suomalaisia vastaan. Kyllä veteraaneja nauratti Kannaksellakin 1944 katsoa, miten r'ssien tyhmät laumat juoksivat ja räjähtelivät ilmaan miinakentissä ja sellutehtaiden tuottamat trotuulit vaan paukkui kun r*ssien suolten pätkät lenteli oksille, stallarien harmiksi. Vieläkin sitä veteraanit muistelevat noita ilon ja onnen hetkiä ja monelle kai on viimeinen muistikuva ennen kuolemaansakin r'ssän riippuvat suolet Tali-Ihantalassa kuusen oksilla!
Ei olisi r*ssä voittanut yhtään sotaa, jos ei olisi saanut Suomelta sellutehtaita ja ruutia aseisiinsa! Kyllä tämä on vaan tosi asia!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei se Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri pärjännyt hyökkäyssodissaaan 170-miljoonaisella väestöllään 3,5-miljoonaiselle pikkuiselle Suomelle, eikä paljon suuremmalla väestöllään edes niiden jälkeen rauhan aikana, vaan päätyi aikansa niitä näitä kyhästeltyään ja toimimattomuutensa lopulta ymmärrettyään itsemurhaan.
Semmosta se on kova elämä, notta heikot sortuu elon tiellä.
Hehehe aina vaan käyvät lapsellisemmiksi jutut, joka päivä sama litania.
"Ja sankarillisiä ja urheita suomalaisia vastaan. Kyllä veteraaneja nauratti Kannaksellakin 1944 katsoa, miten r'ssien tyhmät laumat juoksivat ja räjähtelivät ilmaan miinakentissä ja sellutehtaiden tuottamat trotuulit vaan paukkui kun r*ssien suolten pätkät lenteli oksille, stallarien harmiksi. Vieläkin sitä veteraanit muistelevat noita ilon ja onnen hetkiä ja monelle kai on viimeinen muistikuva ennen kuolemaansakin r'ssän riippuvat suolet Tali-Ihantalassa kuusen oksilla!"
Todellisuudessa roikkuvilla suolenpätkillä ihannoivat ainoastaan pöhveIin kaltaiset koiraslotat.
Sinä räähkä et siellä ollut, mutta sensijaan lukuisat 18 vuotiaat olivat, joiden osallistumisen pöhveIi kieltää.