F-35 tuo maailmanhistorian absoluuttisesti kallein pannukakku....

Anonyymi

Yli kolme vuosikymmentä sitä rahaa on kaadettu kuin kaivoon eikä valmista vaan tule.
Tämäkin fakta todistaa sen ettei USA:sta ole mitään uutta kehittämään yksin, ilman Saksaa ja Japania.

"SUOMEN ilmavoimien uudeksi monitoimihävittäjäksi tarjolla oleva Lockheed Martin F-35 Lightning II on joutunut ankaran kritiikin kohteeksi Yhdysvalloissa. Hanketta arvostellaan sekä mediassa että kongressissa, eikä puolustusministeriö Pentagon ei ole vieläkään valmis hyväksymään konetta valmiiksi täyteen sarjatuotantoon.

Edustajainhuoneen puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, demokraatti Adam Smith, haukkui F-35-hanketta kovin sanoin maaliskuun alussa Brookings-tutkimuslaitoksen tilaisuudessa Washingtonissa.

Smith sanoi haluavansa ”lopettaa rahan heittämisen siihen rotankoloon”, kertoi Defense News -lehti 5. maaliskuuta.

– Mitä F-35 antaa meille? Onko olemassa tapaa, jolla voisimme leikata tappioitamme? Onko olemassa tapaa, jolla voisimme lakata käyttämästä niin paljon rahaa noin heikkoon suorituskykyyn, sillä tehän tiedätte, että sen käyttömenot ovat brutaalit, Smith kysyi."

Yhtä kaikki koko USA:N tekninen tuotanto on yksi suuri ja surkea vitsi.

47

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi Venäjä sitten niin kovasti pelkää USA.a?

      • Anonyymi

        Jospa niillä on USA:ssa niin paljon tärkättyjä lapasia. Tuppaa menemään käteen...


      • Anonyymi

        Ei Venäjä pelkää vaan vihaa roistovaltio USAaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Venäjä pelkää vaan vihaa roistovaltio USAaa.

        Kyllä se Venäjä vain pelkää, kun on itse pahempi roistovaltio.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Kyllä se Venäjä vain pelkää, kun on itse pahempi roistovaltio.

        Mitään näyttöä sellaisesta ei kuitenkaan ole.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitään näyttöä sellaisesta ei kuitenkaan ole.

        Tiltulle mikään näyttö Venäjän rikoksista ei koskaan riitä.


    • Anonyymi

      3000 F-35 konetta vs 0 SU-57

      Opetin joskus siittämilleni lapsille Pietarissa algebraa.

      Muodosta noista lukujono.

      • Anonyymi

        Muodosta niistä siittämistäsi LAPASISTA jono ja käytä uudelleen hyväksesi...


      • Anonyymi

        Japani otti osaa joukkuemäenlaskuun.

        Japanin Koko Jono hyppäsi.


      • Anonyymi

        Mikä tää tää tää OSU-57 on?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tää tää tää OSU-57 on?

        Se on varmaa jotain Naton Niilo-22 juttui?


      • Anonyymi

        Joukko-oppi oli teillä silloin vallalla ja tärkeä opin sektori.

        Halusit sittemmin yhtyä Natoooooon, Mutta missä vaiheessa huomasit pitäväsi pikkupojista?


      • Anonyymi

        Ei Tiltu kykene ymmärtämään noin suuria lukuja.


    • Anonyymi

      Edustajainhuoneen puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, demokraatti Adam Smith, haukkui F-35-hanketta kovin sanoin.

      Smith sanoi haluavansa ”lopettaa rahan heittämisen siihen rotankoloon”, kertoi Defense News -lehti 5. maaliskuuta.

      Mitä F-35 antaa kenellekään? Onko olemassa tapaa, jolla huijauksen uhrimaat olisivat käyttämättä niin paljon rahaa noin heikkoon suorituskykyyn, sillä tehän tiedätte, että sen käyttömenot ovat brutaalit.

    • Anonyymi

      3000 F-35 konetta vs 0 SU-57

      Opetin joskus siittämilleni lapsille Pietarissa algebraa.

      Muodosta noista lukujono.

      Riittääkö sormet?

      • Anonyymi

        Mitä lie sormia tai muita nahka-ulokkeita tunkeneet Nato Tiltun hanuriin Lontooseen menevässä jonossa?


      • Anonyymi

        Lapasen nussija asialla?


      • Anonyymi

        Millä kielellä opetit, kun et ainakaan suomen kieltä näytä osaavan?

        Sillä samallako jota käytää gay-klubeilla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä lie sormia tai muita nahka-ulokkeita tunkeneet Nato Tiltun hanuriin Lontooseen menevässä jonossa?

        ” Mitä lie sormia tai muita nahka-ulokkeita tunkeneet Nato Tiltun hanuriin Lontooseen menevässä jonossa?”

        Tarkkispojan sanallinen anti on aina yhtä omaperäistä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Mitä lie sormia tai muita nahka-ulokkeita tunkeneet Nato Tiltun hanuriin Lontooseen menevässä jonossa?”

        Tarkkispojan sanallinen anti on aina yhtä omaperäistä!

        Missä sitä voisi kuunnella?


    • Anonyymi

      F-35 on ajanut Nato Tiltut neurofysiologineen tilaan, jossa aivot ovat herkistyneet joillekin jokapäiväisille asioillee ja saavat Tilun niin sanottuun maaniseen taistele tai pakene -tilaan. Tällaisia impulsseja antaa esim. Gripen, joka voi saada Natomaniasta kärsivän Nato Tiltun herkistymään, valehtelemaan, vikisemään ja valitsemaan aina poikkeuksetta tuon pakenemisen selviytymiskeinokseen.

    • Anonyymi

      Smith sanoi haluavansa ”lopettaa rahan heittämisen siihen rotankoloon”

      USA ei edes kehtaa tunnustaa, paljonko se on pannut rahaa tuohon onnettomaan kehariin.

      • Anonyymi

        Riskisijoitus osoittautui katastrofi satsaukseksi. Persnettoa niin etä paukku.


      • Anonyymi

        On siihen mennyt kuulemma 10 biljoonaa.


    • Anonyymi

      Kukaan tekniikasta jotain ymmärtävä ei osta sähkövikaista f-35 kalkkunaa.

      "Moottorivalo" palaaa jo ostohetkellä, eikä valmistaja tiedä siihen syytä tai korjauskeinoa.

      NO NO NO!

      Gripen on toimiva ja siihen saa paremmat aseet kuin jenkkikoneisiin.

    • Anonyymi

      Su-57 maksaa 20miljardia usd kappale eikä lennä.

      • Anonyymi

        Ei ne myy jenkeille.


      • Anonyymi

        Tarkoitat varmaan ruplia


    • Anonyymi

      Mutta mutta. Gripen on toimiva ja siihen saa paremmat aseet kuin jenkkikoneisiin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nato ei ole kauppias!

        Ei Nato myy mitään, se hyökkää ja pommittaa lapsia!


    • Anonyymi

      Gripen on toimiva ja siihen saa paremmat aseet kuin jenkkikoneisiin.

      Meteor on THE BEST!

    • Anonyymi

      Yli kolme vuosikymmentä sitä rahaa on kaadettu kuin kaivoon eikä valmista vaan tule.

      • Anonyymi

        Totta SU-57 on täysi katastrofi Venäjälle. Moottoritkin on vielä kehitysvaiheessa 30 vuoden jälkeen.


    • Anonyymi

      Gripen on jo toimiva toisin kuin f35 kalkkuna ja siihen saa paremmat aseet kuin jenkkikoneisiin ja se on tärkeä asia Naton torjuntaa ajatellen.

      • Anonyymi

        Se on kova paikka Tiltulle kun Suomi on valinnut F-35:n seuraavaksi monitoimihävittäjäksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on kova paikka Tiltulle kun Suomi on valinnut F-35:n seuraavaksi monitoimihävittäjäksi.

        Jos kalkkunan valitsevat niin sen valinneista tulee jatkuvan pilkan aiheita kun ne näyttää kyvyttömyytensä.


    • Anonyymi

      Ainakin Israel on tuhonnut niillä venäläisvalmisteisia ohjusasemia.
      Ja sen pitäisi olla hjuva sanoo tiltut. Ja RED flag harjoituksissa on ollut aikoinaan SU-koneita koneita joten niiden kyvyt tunneta hyvin länsimaisia 3/4 sukupolven koneita vastaan

      Miksei tiltut osaa tarkastaa mitään?

      Jos ulkoavaruudesta tulee vieraita niin sitten ei pärjää....

    • Anonyymi

      Mitä F-35 antaisi Suomelle??? Onko olemassa hyvää tapaa, jolla voimme välttää vahinko investoinnin ja oltua tuhoamatta puolustusbudjettiamme? Onko olemassa tapaa, jolla voisimme olla käyttämättä niin paljon rahaa noin heikkoon suorituskykyyn, sillä tehän tiedätte, että sen käyttömenotkin ovat brutaalit.

      Gripen on Suomelle sopivin kaikkilla mittareilla. Ilmstopoliittisestikin se on kestävällä pohjalla, jota muut hävittäjät eivät suinkaan ole.

    • Anonyymi

      Ja linkki viekin (vahingossa) tiltusen borno sivulle jota katsoessaan tiltusen käsi heiluu kuin viritetty metronomi. Nanosekunnin tarkkuudella.

      D: D:

      • Anonyymi

        Sielä nyökittiin nanosekunnin tarkkuudella? :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sielä nyökittiin nanosekunnin tarkkuudella? :D

        Jutkutettiinko myös?


    • Anonyymi

      Yhtä kaikki koko USA:n tekninen tuotanto on yksi suuri ja surkea vitsi.

      F-35 pannukakusta ei saa vaahterasiirapilla kuorrutettunakaan toimivaa.

      • Anonyymi

        Sinä olet pieni ja surkea vitsi, eikä aivotoiminnastasi saa toimivaa vaikka sen kuorruttaisi napalmilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet pieni ja surkea vitsi, eikä aivotoiminnastasi saa toimivaa vaikka sen kuorruttaisi napalmilla.

        Se on sitten todistettu senkin olemassaolo. :) Ja Natonkestäväksikin mainitsit. :D


    • Anonyymi

      SU-57 se vasta kallis on, kymmeniä miljardeja eikä yhtään konetta saatu aikaan.

      Hehehheeee

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veneessä asuminen

      Moi Tässä on mieleen hiipinyt ajatus että muuttaisin veneeseen kun lapset tuosta katoaa omille teilleen. Se ei tapahdu ihan heti niin tässä oon koitta
      Yleistä veneilystä
      96
      3991
    2. Oulun mellakoitsijat matuja? Kaasuakin tarvittiin

      Kantaväestö harvoin parveilee seurueittain. https://yle.fi/uutiset/3-12042173 "Poliisi: Väkijoukko vastusti aggressiivisesti miehen kiinniottoa Oulu
      Maailman menoa
      116
      2725
    3. Voi Pikkarainen

      Sun viimeisin insta kuva. Oot sit oikein taas asetellut Martinan shakkerin pöydälle ja kattokaa, Nalakin näkyy, unohdit vaan Fiatin avaimet. Teidän ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      77
      2567
    4. Maisan vihaajille ikäviä uutisia

      Kaikista epäonnentoivotuksista ja muusta perseilyistä huolimatta Maisa ja Mikko saivat ihanan tyttövauvan. Voimia vihaajille 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      163
      2296
    5. Sofia ja Stefu onnellisesti festareilla.

      En halua juoruta enemmän kun on pakko mutta ihana oli nähdä kaunis Sofia ja komea Stefu festareilla Karjaalla.Ihan eri meno kun Martinan kanssa.Stefu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1974
    6. Ässillä on taas vauhti päällä

      Somehiljaisuus ostosten kuvaamisen jälkeen ja viime yönä on taas Stefun instassa kerrottu totuuksia https://aijaa.com/DvaDp0
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      1572
    7. Aitolehden aitous

      Ja mikä ylipäätään tässä Aitolehdessä on edes aitoa? No ei ainakaan nimi. Ei sukunimi, eikä toinen nimi, eikä etunimikään. Entä ikä? Onko sekään oikea
      Kotimaiset julkkisjuorut
      199
      1424
    8. Sofian stalkkerin päiväkirja 30.7.2021

      Voi vitun vitun vittu! Pakko ottaa tollanen kolmen tonnin fillari kun ei muuta saa. Vittu siinä ei ooees sähkövaihteita ja muutenkaa osat ei oo lähell
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1078
    9. Koska stebuli lusimassa

      Stefan Therman sekavana ratissa – Sofia Belórf nousi ulos öky-Audista kesken aamuriidan: ”En voi olla kyydissä, jos jotain sattuu”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      31
      1072
    Aihe