Suomen ja maailman kannattaisi tutkia mitä jos ALV% lopetetaan

Anonyymi

Moi.

Suomessa kannattaisi teettää tutkimus jos suomi maailman ainoana maana luopuisi arvonlisäverosta ja se jos kaikki maat luopuisivat siitä.

Olen itse sitä mieltä että koko kyseisen veron olemassa olo on joku paholaisen palvonnan juttu jossa Sipila tyypit keksii miten luodaan rangaistuksia ja "aktiivimälliä" kansalaisille jotta valtio voisi "paremmin?".

Itse ainakin ajattelen että jos siitä luovuttaisiin niin heti pitäisi toteuttaa inflaatio koska euron arvo valuuttana kasvaisi välittömästi sen yli 20%.

Ostovoima lisääntyisi, ihmiset voisivat saada lisää rahaa ja tuotteiden valmistajat ja kaikki saisivat enemmän.

Nyt meillä on jo tuon veron takia hinta- ja arvokatto jota ei voi ylittää koska verot on ainut tekijä kuin se itsessään olisi tuote jota myydään.
Osta veroja satasella eli maksa satanen.

Koko maailman talous ja myös valtion talous paranisi roimasti.

Köyhyys vähenisi kuin taikaiskusta.

Nyt valtion veromalli on kuin hirttosilmukka itselleen valtiolle.

Tutkikaapa kaikki tekijät aiheesta ja lisäksi se mitä rajoituksia se luo meille kehityksessä ja hyvinvoinnin hyvänä olemiselle, jotka ei nyt ole kylläkään hyvällä mallilla.

Kaiken kakan syy on liika ja tyhmä verottaminen.

0

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. HUS:lta viimein dataa koronasta ja koronarokotteista

        Hesarissa on artikkeli (tai kaksikin) jossa HUS kertoo koronatilanteesta ja antaa selvää numerofaktaa koronatilanteesta ja rokotusten vaikutuksesta. E
        Maailman menoa
        313
        4055
      2. Sähköpotkulautailija menehtyi linja-auton alle

        Turussa; 23-v. nainen kuoli onnettomuuspaikalla. Mikä suru taas kotiin ja omaisille ;(. https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000008170930.html
        Maailman menoa
        255
        3816
      3. Aki Manninen pois pelistä! Anni Hautala mukaan! Suurin pudottaja Suomi -taustatiimi on tässä

        Oliko mielestäsi oikea päätös heittää Manninen pois ohjelmasta? Entä mitä mieltä olet siitä, että uutena juontajana Riku Niemisen tilalla aloittaa Hau
        Kotimaiset julkkisjuorut
        56
        2380
      4. Miten monta kertaa voi rakastua?

        Mtv naputellut Cosmopolitanin näpertelyn, tällaisen väitteen. "Psykologien mukaan jokainen meistä voi rakastua elämänsä aikana aidosti vain kolme ker
        Sinkut
        110
        1196
      5. Maisa Torpan mieletön julkisuuskiima

        Muutama kuukausi sitten Maiskikuli Törppö itki julkisuudessa kuinka julkisuus pilaa elämän, ei saa olla rauhassa ja hän ei olisi koskaan edes halunnut
        Kotimaiset julkkisjuorut
        147
        1097
      6. Martina Aitolehti ei pääse hehkuttamaansa USA:n kilpailuun

        Tässä on selvitys joten lopettakaa turha uikutus ja ulina. MARTINA EI PÄÄSE AMERIKKAAN!!! JOS VÄITÄTTE ETTÄ PÄÄSEE NIIN KERTOKAA MIHIN POIKKEUSKATEGOR
        Kotimaiset julkkisjuorut
        83
        1034
      7. Hänen kolme viimesintä..

        Mitkä on kolme viimeisintä numeroa hänen puh.numerossaan? Jos ei numero tiedossa niin kolme viimeistä kirjainta nimessään? Katsotaan tuleeko osumia :)
        Ikävä
        54
        1028
      8. JULKISTUS: Tässä uudet Yökylässä Maria Veitola "vieraat" - Sanna Marin, Sampo ja Minttu Kaulanen...

        Wau, mikä kattaus! Kenen koti ja jutut kiinnostaa eniten (tai vähiten)? https://www.suomi24.fi/viihde/julkistus-tassa-uudet-yokylassa-maria-veitola-vi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        17
        831
      9. Viime vuosi on ollut raskas, julkisuuden tähden Stefan kertoi haastattelussa.

        Ulosotot ja velat ovat miestä kaivartaneet, mielestäni ei ne ole kuin hänen itsensä aiheuttamia lööppejä.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        53
        821
      10. yäk rambo yäk

        Yäk siellä se leijonaemon "sulhanen " vääntää hikisestä paidasta kuntosalin lattialle hikensä . YÄK , YÄK, Hienoa seuraavien tulla salille , puista
        Kotimaiset julkkisjuorut
        94
        815
      Aihe