Luin netistä, että tuotteen kotimaassa Norjassa viranomaiset ovat puuttuneet tuotteen markkinoinnissa esitettyihin katteettomiin lupauksiin.
Milloin Suomen viranomaiset puuttuvat tuohon sääntöjen jatkuvaan ja näkyvään rikkomiseen. Terveydenhuollon henkilökunta kohtaa vakavasti sairaita tuotteen harhauttaviin lupauksiin uskovia.
Milloin Suomenkin viranomaiset tarttuvat Vitaepron direktiivien vastaiseen markkinointiin
3
95
Vastaukset
- Anonyymi
Vitaepro, hinta on ainakin hurja, vastaavat vitamiinit ja aineet eivät maksa apteekistä ostettuna edes puolta notjalaisten hinnasta, eivätkä apteekin tuotteet ole vaarallisia. Toki kaikki saa myös luotaistuotekaupasta, en ole sieltä hintaa tarkastanut. Sitten se miten nuo aineet auttavat ja mihin, on sitten aivan eri asia, sitä on vaikea todistaa. Uskomuksella siinä on suurin merkitys. Toki vitamiinit voi auttaa jos elimistötä niitä puuttuu, mutta ei korjaa aiemmin tulleita vaurioita. Se että tarvitsee vitamiineja tai hivenaineita, se selviää verikokeesta, ylimääräisiä ei kannata ostaa, eikä vitamiinien puuttumista Vitaepro tiedä.
Vanhalle anopille oli myyty noita kymmeniä pakkauksia aikaa myöten, hän ei käyttänyt niitä ollenkaan.- Anonyymi
Hävytöntä pakko myyntiä. Toimitusten lopettaminen ei tahdo millään onnistua. Törkeää ansapyyntiä tuo markkinointi. Myyyntikkieltoon vaan.
- Anonyymi
Eduskunta on laillistanut avuttomien ihmisten huijaamisen. Ei kukaan "viranomainen" voi puuttua ammattimaisesti hoidettuun huijaukseen. Jos joku yrittäisi, eduskunta kyllä keksisi keinot lopettaa huijarien toiminnan häiritseminen.
Valehteleminen ei ole rikos. Mainokset ovat tietysti vain mainoksia.
Jos jotain ei ole tilannut, sitä ei tietysti tarvitse maksaa. Ja mikään tilaus ei muutu peruuttamattomaksi kestotilaukseksi, jos asiakas ei sitä ole eriksee kirjallisesti sopinut ja vahvistanut allekirjoituksellaan. Huijarien puheilla ja kirjoituksilla ja uhkauksilla ei ole mitän merkitystä. Valehtelavat työkseen.
Älkää maksako!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 123179
- 181811
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit191672En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m321565- 731553
- 231511
- 281360
Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91344Hyvää Huomenta Rakas Neiti
Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies111284Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui341262