Maahanmuuttaja ja Euroopan unionin vastainen Purri ja onko Varis Pizza
ja viemäri seepra mukana ? Mestari otti fyket ja sano, että valitkaa uusi
fuheri !
Kuinka moni maanomistaja tai asunnon omistaja uskaltaa ottaa riskin
ja äänestää persulahkon vajakkeja ? Viimeksi ne äänesti jyväskylässä ja
oliko 200 ääntä hylättiin, koska eivät osanneet käyttää äänestyskonetta.
Se on helppo huutaa siellä valtio paskaa ja EU eroa, kun ei omista mitään.
Vajakeilla ei ole koulutusta ja ainoa omaisuus on valtionomaisuus ja siitä
luotu itsetunto. Ulosottomies ja Kela pitää huolen asumisesta ja moni ei
edes osaa itse maksaa vuokraa, vaan Kela maksaa senkin suoraan kunnan
kämpille.
Minä näin kerran, kun Kannelmäen torilla tuli persu ulos baarista
risasissa ja paskasissa vaatteissa ja huusi keskellä tori, että olen suomalainen.
Huomatkaa mitä tutkimukset on sanoneet, että nuoret ja oppineet
kannattaa EU:ta. Persu-lahkoa äänesti viime k-vaaleissa helsingin
kolhoosialueet. Eli kunnan sosiaaliasunto-alueet. Perustelen vielä
kolmannella asialla, että huomatkaa: Kun niiden kusettajat vastaa vain
ympäripyöreitä, vailla omaa suuta ja aiheperusteita. Vaan he puhuvat
kunnan tai valtion suulla ja välillä ne sanoo olevansa mitä vain. Olemisen
muoto on heille tärkeä, koska sillä luodaan itsetunto ja väreillä kerrotaan
miksi sinulla on paha olla. Ehkä lyhenteet vielä, joita he eivät edes ymmärrä.
Minä olen tutkinut heitä monta vuotta. Se on jotakin niin sairasta, mihin
tavallisella ihmisellä ei ole mahdollista mennä, koska se törmää realismiin.
Kirjoitan vertauksen: He voivat kuvitella, että jos he olisi olleet olemassa
tai olisivat saaneet aikakoneen ja menisivät menneeseen ja he olisivat, vaikka
voittaneet sodan. Niin mistä he voisivat olla varmoja, että he olisivat edes
syntyneet silloin tai että he olisivat syntyneet juuri suomeen ??
Tällaiset asiat tulee normaalilla ihmisellä mieleen, mutta persu-lahkolla ei!
Heidän käsityksensä on monesti sellainen satumaailma, mitä me emme
pysty käsittämään. Ei sellaisista ihmisistä ole minkään asian johtajaksi tai
yleensäkään vastamaan muista ihmisistä. Edelleenkään se ei ole hänen
vika, joka ottaa rahaa vastaan. Mikäli sitä joku toinen hänelle antaa.
Toki monet viisaat käyttää tyhmiä ja osaamattomia hyyväksi. Se on näin
aina ja tulevaisuudessa.
Tiedättekö miten tyhmiä hyväksikäytettään ???
Arvonimet, kunnia, suomalainen, kansa, valtio, hyvä työntekijä, ilman sinua
kaikke ei määriteltävää arvoa tai olemusta.
Vajakit äänestää uutta johtaa !
1
264
Vastaukset 1
Sano vajakeille, että siellä ne syö persu-vajakin rahaa ... nyyh suomen rahaa !
Oikein noin hyvin olivat laittaneet esille persu-rahaa:
https://www.youtube.com/watch?v=1DPRpBcOWwI
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591521- 261154
- 821002
- 41823
- 65816
- 92754
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13720Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131705Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19705- 115676
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �142605- 4602
- 43591
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19546
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523- 41518
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t71493Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17477