Eikö poliisin lakisääteisiin tehtäviin kuuu yleisen turvallisuuden ja järjestyksen valvominen johon kuuluu myös kotirauhan turvaaminen, nythän poliisi ei hoida tehtäviään kun mopoilijat saavat aivan vapaasti meluta teharimopoillaan, yleensä ovat niin kovaäänisiä että jo yhdestä moposta herää koko kaupunginosa.
Porukalla kulkevat pitämässä kovaa melua.
Poliisi voisi tehdä työnsä ja pysäyttää nuo tahallaan häiritsevät porukat, kilpiä pois ja kunnolla sakkoa.
Porukalla kulkevat pitämässä kovaa melua.
Poliisi voisi tehdä työnsä ja pysäyttää nuo tahallaan häiritsevät porukat, kilpiä pois ja kunnolla sakkoa.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Paikkakunnallamme ei edes ole poliisia, joten täällä saa möykätä rauhassa yöaikaan
Aikaisempaan lisään vielä, että on joskus ollut poliisi täälläkin, mutta ei enää, joten tuskin tuleekaan.
Niin, aina kaikki on poliisin vika, itse ei haluta tehdä mitään. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla häiriköt tunnetaan. Päivämäärät ja kellonajat ylös ja häiriköistä poliisille rikosilmoitus todistajien kera.
Puhelimen kameralla kuvaa, rekisterikilpi tosin on usein taivuteltu takalokasuojan alle näkymättömiin, joka sekin on peruste sakottaa.
Ilman valoja, ilman äänenvaimentajaa ja aivoja.
Traktorimönkijät ovat mopojakin pahempia mölyäjiä.
Ihan ekana "viritetään", villat pois vaimentimesta jotta kakara saa mahdollisimman kovan äänen aikaiseksi.
Muuten usein vakio, mutta helvetillinen ääni siinä tuttiritarin koslassa pitää olla.
Sairaita vanhempia tuollaiset.
Kyllä, usein vanhemmat ovat mukana tuossa perseilyssä ja siksi heiltäkin pitäisi poistaa ajokortit.
Käy nostamasa virimopo puunoksaan tai naulaan kiikkumaan. Tarpeeksi ylös, ettei jonne saa sitä takaisin. 😛
Akkupuukkosahaa joku mies huoltamon kahvilassa harkitsi
Ään ään ään! Mopopojat tykkää meluta. Keskenkasvuiset ed jannut.
Än än än, ei ole kehittynyt vielä niin ei ymmärrä seurauksia.
Luulisi niiden vanhemmilla olevan edes jonkinlaiset aivot?
Se on vittumaista kun se mopohäirikkö tulee kolmion takaa eteen :D
Verta ja paskaa maskissa, onneksi mopon vakuutuksesta korvataan vastapuolen vahingot.
Kyllähän ääntä maailmaan mahtuu. Enemmän häiritsee keuliminen. Keuliva mopo ei nimittäin ole ohjattavissa ja voi mäjähtää kanssakulkijan päälle.
Molempi pahempi.
Ongelmaan pitäisi oikeasti puuttua hallinnollisesti, ei ole oikein että jollain häiriintyneillä henkilöillä on oikeus heikentää muiden elämänlaatua,
lisätä riskiä menehtyä aiemmin koska ei saa nukutuksi.
Helteellä moni pitää ikkunaa taikka parvekkeen ovea yöllä auki jotta asunto jäähtyy,
melu pääsee sisälle ja ihmiset heräävät.
On paljon vanhoja ihmisiä jotka ovat sairauksineen sekä ehikon kuntonsa vuoksi heikossa tilanteessa jo helteen vuoksi, siihen kun lisää yöllisen valvottamisen melulla, niin moni siirtyy hautuumaalle ennenaikaisesti.
Asiaan pitää puuttua lailla, pitää sorvata lakeja niin että tuo häirintä saadaan pois.
Mopoille ja dieselautoille liikkumiskielto taajamiin 22–06 väliseksi ajaksi.
Minua häiritsee nimittäin rallattava lehdenjakaja, jonka rallattavan dieselin pakokaasukatkut leijailevat makuuhuoneeseen. Siirtyisi käyttämään sähköautoa.
Kyllä, puhut asiaa.
Kun se mopo on meluisa se ei ole asetuksen mukainen, eli ei ole tieliikennekelpoinen ja poliisin pitäisi aina poistaa kilpi sekä kirjoittaa sakko.
Jos edes tuossa asiassa lopetettäisiin sormienläpi katsominen, sekin jo hieman hillitsisi.
Ei saa kytät meikäläisen mopoa kiinni...
Luoti saa sinut kiinni
Kuka Luoti? Ei ainakaan Mira, koska on sen verran pullukka.
Linkki?
Miraa pissatti taas.
Faijaas pissatti kun sinua teki
Liikennevalvontaa melun osalta lisättävä.
Lastensuojeluilmoituksia, vanhemmista ilmoitus verottajalle ja huumepoliisiin
Mopot käyntiin jonnet ja meettinki ajot pystyyn klo 24.00 treffataan ,vanha reitti.
Jotenkin silti ymmärrän, että nuoret ovat nuoria ja ovat joskus ajattelemattomia. Nykyään kun tehdään niin paljon pahempiakin asioita, että tuo on pientä siihen verrattuna.
Kyllä nukkua pitäisi saada saatana
Nyt puhutaan meluamisesta ja se ei ole pientä.
Valmiiden äänentehostusputkien myynti pitäisi olla laitonta. Tokihan sekään ei estäisi jonnea rikkomasta alkuperäistä putkea.
Desibeli mittaus vaan ja jos ylittää niin vehkeet valtiolle.
Ensi yönä päristellään sitten ilman äänenvaimentimia, kiitos tämän natsiavauksen. Nimittäin lähtee sitten ääntä.
Homopiireissä kaverit löydetään rikkinäisen äänenvaimentimen avulla.
Perässä huutava ykä kuvataan ja laitetaan youtubeen 😂😂
Mikä teitä vaivaa, kun pitää kiusaa tehdä?
Vuorotöitä tekevien on vain sopeuduttava kaikenlaisiin ääniin.Yövuorojen aikana pitäisi saada päivällä nukkua, mutta ei voida vaatia esm. naapurin koiria olemaan haukkumatta eikä liikennettä hiljaiseksi.
Kohtuus kuitenkin desibeleihin.
Otin koko pakoputken pois. Ensin ajan tankille, ja sitten päristelen koko ensi yön ainakin neljään asti.
Älä tule kolmion takaa eteen
Natsikytät pysäytti ennen kuin pääsin tankille. Vituttaa. Jouduin taluttamaan Derbyn kotio. Jotain jäynää teen kuitenkin tänä yönä, kun vituttaapi niin paljon.
Laita siihen sellainen putkistoissa käytettävä venttiili. Siitä saat sitten kytkettyä joko suoraan tai vaimentimen kautta.
Mailaaminen on so last seasonia. Nykyää käytetään Watsuppia.
"Jotain jäynää teen kuitenkin tänä yönä, kun vituttaapi niin paljon."
___
Noin toimivia keskosia on oikeasti olemassa, pitäisi sulkea laitoksiin.
Kännyyn pitää vielä muistaa lähettää viesti.
Nykyään pitää olla kaikki vapaata, mistään häiriköinnistä ei saa kieltää, kun kaikki pitää olla liberaalia, kuten jotkut ihmiset ja puolueetkin itseään mainostavat.
Juopot saavat julkisesti juopotella, kuseskella minne sattuu, roskitella, ja elellä vastuuntunnottomasti ja päristellä mopolla ym. Ilotulitteilla säikytellä eläimiä, roskittaa vesistöjä ja aiheuttaa monia kielteisiä asioita. Suomalainen maskipakko esimerkiksi busseissa on sitä, että ei ole pakko, jos ei halua maskia pitää. Mitään ei voi kieltää Suomessa, toisin on muualla.
Äänisaastekin on saastetta, mikä vaikuttaa kielteisesti ihmisen mieleen, mutta Vihreät ja muut ns. luonnonsuojelupuolueet eivät siitä välitä, niinkuin ei monesta muustakaan luonnon saastuttajasta.
Muuta korpeen jos ei elämisen äänet miellytä.
Kyllä ne sinnekin tulevat. Pitäisi hankkia vähintään kilometri maata joka suuntaan ja aidata se..
ja vielä ilmatorjunta lentokonemopoilijoiden varalle.
Muuta itse häiritsemästä muita! Ja kasva aikuiseksi!
Tehty. Ei auttanut.
Voi, voi näitä tulevaisuuden toivottomia! Muuta eivät osaa kuin soittaa suutaan.
Sairaalassa voi sitte olla kovaa kundia luut paskana kun on jäänyt auton alle
Kiitos samoin.
Mikä aivovika on ihmisellä, että pitää niin kovalla peliään huudattaa, oli äänenlähde mikä tahansa? Kuulo siinä menee, jottei vanhana kuule mitään. Yhteiskunnalle tulee kalliiksi hankkia kuulolaitteita näille kuulonsa tahallaan nuorena pilanneille.
Juustopää pitää melusta
Polttomoottorilla liikkuvat mopot pitää kieltää ja vain sähköisiä saa olla.
Nopeus rajoitettava 25km/h ja mopossa oltava keulimisen esto.
Mopoa saisi ajaa ilman korttia sekä kypärää.
Sitä sähkömopoa saa sitten kaasutella paikallaan liikennevaloissa muita häiritsemättä :D
1%+mopoilijoista+omistaa+normaalit+aivot
Taas mopotsiinit osoittivat huimaa älyään
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f572007c-32e1-4f07-a202-51c529ac932f
Moottoripyörät kiskaisivat nokkakolarin ja kaikki 3 apinaa kuolivat.
Eräs pariskunta hankki molemmille moottoripyörän ja lapset tietysti sinne kyytiin ja koko perheen voimin ajelemaan, mielestäni sen verran vastuutonta vanhemmuutta että pitäisi lastensuojelun puuttua.