Miksi vauvakaste ei toimi?

Anonyymi

Miksi Raamatussa sanotaan, että kaste pesee pois uskovaisen synnit. Koska uudestisyntyneellä ihmisellä on se uusi ihminen ja myös vanha ihminen. Vanha ihminen on tietysti kuollut silloin kun uusi ihminen syntyy. Eihän ketään haudata, ellei hän ole kuollut. Kasteessa vanha ihminen haudataan kasteen hautaan. Samalla kun vanha ihminen haudataan, sen mukana haudataan vanhan ihmisen synnitkin.

Jos vanhaa ihmistä ei haudata, uuden ihmisen elämä muodostuu hankalaksi vaellukseksi mädäntyvän kuolleen vanhan ihmisen kanssa.

Vauvoilla ei ole sitä kuollutta vanhaa ihmistä eikä uuttakaan ihmistä. Vauva on vain tavallinen ihminen. Siksi vauvakasteesta ei ole mitään hyötyä sillä vanhaa ihmistä ei voida haudata, kun sitä ei ole.

Tämän viestin päätarkoitus ei ole ottaa kantaa vauvojen pelastumiseen, vaikka vauvakasteeseen otankin kantaa. Jumala kyllä pelastaa vauvat, jos se on suinkin mahdollista, mutta vauvakaste ei auta siinä asiassa ollenkaan.

296

897

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raamatun jakeita asian ymmärtämiseksi.

      Roomalaiskirje:
      6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
      6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
      6:5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
      6:6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;

      • Anonyymi

        kaikissa on perisynti, tietääkseni uutta ihmisryhmää ei ole luotu, sitten Adamin ja Eevan jälkeen !!?

        perisyntiä kaikki kannamme.

        miehelle: "otsasi hiessä, sinun tulee leipäsi hankkimn"
        vaimolle" " suureksi minä teen sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun tulee synnyttämän"

        edelliset Mooseksen kirjassa kirjoitetut, - eivät mihinkään hävinneet . . .

        uskotaanko raamattuun !??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkähän tuo liittyy aiheeseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkähän tuo liittyy aiheeseen?

        kysymys: "mitenkä liittyy aiheeseen"

        se kertoo jo, että kasteen merkitys kokonaisuudessaan kysyjälle ei ole auennut raamatun mukaisesti.

        pitäisi ruveta selventään, alkuaakkosista, raamatun tekstit mukaan lukien . . .

        antaa olla, nimenomaan vauva/lapsikasteesta löytynee ramatullisia kirjoja, vaan kun lahkolaiset ei tutki, ei lue, raamatun mukaisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        kaikissa on perisynti, tietääkseni uutta ihmisryhmää ei ole luotu, sitten Adamin ja Eevan jälkeen !!?

        perisyntiä kaikki kannamme.

        miehelle: "otsasi hiessä, sinun tulee leipäsi hankkimn"
        vaimolle" " suureksi minä teen sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun tulee synnyttämän"

        edelliset Mooseksen kirjassa kirjoitetut, - eivät mihinkään hävinneet . . .

        uskotaanko raamattuun !??

        Hepr. Raamatussa ei ole perisyntiä, sehän sanotaan jo tarinan alussa, sellainen on vain kristinuskossa. Naarat eivät missään sukulaislajeissakaan synnytä kivuitta tai ilman varaa sekä äidille että syntyvälle jälkeläiselle ja elannon hankkiminen kun oltiin asetuttu paikoilleen maata viljelemään, eli tarinan kirjoitusaikaan, oli monesti hyvin raskasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        kaikissa on perisynti, tietääkseni uutta ihmisryhmää ei ole luotu, sitten Adamin ja Eevan jälkeen !!?

        perisyntiä kaikki kannamme.

        miehelle: "otsasi hiessä, sinun tulee leipäsi hankkimn"
        vaimolle" " suureksi minä teen sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun tulee synnyttämän"

        edelliset Mooseksen kirjassa kirjoitetut, - eivät mihinkään hävinneet . . .

        uskotaanko raamattuun !??

        Miehen rangaistus oli ohdakkeinen pelto. Kaikilla naisilla ei ole synnytyskipuja.

        Se siitäkin.

        Esimerkiksi hindut menevät joka vuosi Ganges-jokeen saamaan synnit anteeksi.

    • Anonyymi

      Kaikilla ihmisillä on vanha ihiminen ja uudestisyntymisessä syntyy uusi. Ikä ei ole mikään este.

      Aloittajalla on menneet puurot ja vellit sekaisin.

      • Anonyymi

        Kumpi ihminen se on ruorissa sitten ja miten se ilmenee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpi ihminen se on ruorissa sitten ja miten se ilmenee?

        Se vaihtelee

    • Anonyymi

      Ei kasteessa synnittömiksi tulla, vaan kaste on uskon merkki. Monet aikuisena kasteen ottaneet kyllä jatkavat synnin tekemistä, ei se syntiä poista ja se vanha Adam seuraa koko loppuelämän kuten meillä kaikilla.

      • Anonyymi

        "vaan kaste on uskon merkki"????

        Mitä uskoa vauvalla on????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "vaan kaste on uskon merkki"????

        Mitä uskoa vauvalla on????

        Jumala tunkee uskon pakolla vauvan tutilla sisuksiin !

        siellä se kantaa rippikirkkoon asti, ja sitten ne uskovat vauvat jo itsekkin pääsee jytäpileisiin esittelemään sitä uskoaan!

        näin suomalaisista tuli kristitty kansa joka seuraa uskollisesti Jeesusta joka paikkaan.

        Niin teidän jumalalle toimii?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "vaan kaste on uskon merkki"????

        Mitä uskoa vauvalla on????

        Mitä uskoa aikuisella on?????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala tunkee uskon pakolla vauvan tutilla sisuksiin !

        siellä se kantaa rippikirkkoon asti, ja sitten ne uskovat vauvat jo itsekkin pääsee jytäpileisiin esittelemään sitä uskoaan!

        näin suomalaisista tuli kristitty kansa joka seuraa uskollisesti Jeesusta joka paikkaan.

        "vauvan tutit", ym . . .

        = niinkuin raamatussa kirjoitettu:

        "Eivätkö HE juuri HERJAA sitä Jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne"
        (Nimen lausuminen viittaa kastehetkeen)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä uskoa aikuisella on?????

        Keskimäärin ei mitään.
        Sitä se pakollinen vauvakaste saa aikaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskimäärin ei mitään.
        Sitä se pakollinen vauvakaste saa aikaiseksi.

        Tarkoitat siis ettei sinulla ole uskoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat siis ettei sinulla ole uskoa.

        Roheka tunnustus! Mutta mitään "pakollista vauvakastetta" ei ole olemassakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Roheka tunnustus! Mutta mitään "pakollista vauvakastetta" ei ole olemassakaan.

        Tuohan on se vauvahöpöttäjähellari, joka on kastettu aikuisena. Mutta koska hänell ei ole uskoa niin voi kai sanoa että sitä se aikuiskaste saa aikaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "vauvan tutit", ym . . .

        = niinkuin raamatussa kirjoitettu:

        "Eivätkö HE juuri HERJAA sitä Jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne"
        (Nimen lausuminen viittaa kastehetkeen)

        Höpö löpön nimen jaksteenmerkit hah.

    • Anonyymi

      ateisti kastaa uskovaisen, kunnes pyhän hengen kuplat loppuvat 🤣

    • Anonyymi

      Tämä taisi olla liian vaikea aloitus. Täällä ei varmaankaan ole monta uudestisyntynyttä.

      • Anonyymi

        Aloittaja ei sitä ainakaan ole

    • Anonyymi

      "otsikkoon"

      mihin "ei toimi" ??

      • Anonyymi

        Ei mihinkään sillä on yhtä vähän taivasmerkitystä kuin aamuisella kasvojen pesulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mihinkään sillä on yhtä vähän taivasmerkitystä kuin aamuisella kasvojen pesulla.

        Raamattu vain on tästä toista mieltä

      • Anonyymi

        Ei toimi kasteena niinkuin Raamattu esittää kasteen toimivan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei toimi kasteena niinkuin Raamattu esittää kasteen toimivan.

        Kyllä toimii kasteeta, Jumalan Sanan lupauksen mukaan

    • Anonyymi

      Lutterin porukalla ei ole mitään hajuakaan raamatunmuk uskosta.
      He luulevat että se vesitippa muka jotain merkkaa voi umposokeita huh.

      • Anonyymi

        lahkot tuijottaa veden MÄÄRÄÄN, ja kasteen ULKONAISTA muotoa, vaan ei kastetta, vaan ei kasteen olemusta . . .

      • Anonyymi

        Parhamin porukalla ei ole mitään hajuakaan raamatunmuk uskosta.
        He puhuvat vain vesitipsta mutta eivät Jeesuksesta eivätkä halua Jeesusta kastensa perustaksi voi umposokeita huh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lahkot tuijottaa veden MÄÄRÄÄN, ja kasteen ULKONAISTA muotoa, vaan ei kastetta, vaan ei kasteen olemusta . . .

        Olet oikeassa, vesimäärä on ratkaisevaa, pelastuuko koko ihminen vai osa päälakea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa, vesimäärä on ratkaisevaa, pelastuuko koko ihminen vai osa päälakea.

        Koko ihminen pelastuu jos on pelastuakseen.

        Raamattu ei piuhu misään päälaen pelastumisest erikseen.

    • Anonyymi

      Alustus on hyvä kirjoitus ja esittää lyhyesti ja selvästi kasteen eli upotuksen merkityksen. Siinähän Jeesukseen uskoontullut upotetaan (kuolee) veteen vanha ihminen ja ylösnousee vedestä uudestisyntynyt Jumalan lapsi.

      Upotuksen tulee sisältää, että koko ihminen upotetaan eli kuolee synteihinsä Jeesuksen tavoin eikä pelkästään osa päälakea.

      • Anonyymi

        Veden määrä ei ratkaise

    • Anonyymi

      > Miksi vauvakaste ei toimi?

      Miten niin? Jeesuksen opettaman kasteen tarkoitus on tehdä ihmisestä Jeesuksen opetuslapsi. Siinä ei ole mitään ikärajoituksia.

      "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
      Mat.28:19-20

      Jos sinä opetat jotain muuta kastetta kuin mitä Jeesus opetti, miksi teet niin?

      • Anonyymi

        Koska toisin kuin luterilaiset, en usko Raamattua !

      • Anonyymi

        "> Miksi vauvakaste ei toimi?

        Miten niin? Jeesuksen opettaman kasteen tarkoitus on tehdä ihmisestä Jeesuksen opetuslapsi. Siinä ei ole mitään ikärajoituksia."

        Siinä on hyvä esimerkki yksittäisen Raamatun jakeen väärinkäytöstä. Tätä varmaan käytettiin myös kun Amerikan alkuasukkaat kastettiin ja luultiin, että nyt he ovat Jeesuksen opetuslapsia ja jos alkuasukas tätä hyväksynyt, niin tapettiin ja niin sitä tapettiin lähes koko porukka.

        Ja sitäpaitsi päälaen valelu ei ole mikään upotus, vaan päälaen valelu-operaatio.

        Ei se olekaan upotus, sellaisesta ei Raamatussa puhuta

        Uskomme tuohon jakeeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "> Miksi vauvakaste ei toimi?

        Miten niin? Jeesuksen opettaman kasteen tarkoitus on tehdä ihmisestä Jeesuksen opetuslapsi. Siinä ei ole mitään ikärajoituksia."

        Siinä on hyvä esimerkki yksittäisen Raamatun jakeen väärinkäytöstä. Tätä varmaan käytettiin myös kun Amerikan alkuasukkaat kastettiin ja luultiin, että nyt he ovat Jeesuksen opetuslapsia ja jos alkuasukas tätä hyväksynyt, niin tapettiin ja niin sitä tapettiin lähes koko porukka.

        Ja sitäpaitsi päälaen valelu ei ole mikään upotus, vaan päälaen valelu-operaatio.

        Väärin. Jeesuksen opetuslapsia tehdään evankeliumia julistamalla ja opettamalla, ei kastamalla. Kaste kuuluu vasta uudestisyntyneelle Jumalan lapselle.

        Luterilaiset ovat repineet Raamatusta yhden sivun (Matt 28. luku) ja kieltävät kaikki muut sivut. Sitten he lukevat sitä sivua niinkuin Piru Raamattua ja ovat päätyneet seuraavankaltaiseen lähetyskäskyyn.

        "Kastakaa vauvat ja valehdelkaa heille ummet ja lammet. Älkääkä hiiskuko kenellekään evankeliumista mitään!"

        Tuo on luterilaisten kirkollispoliittinen tulkinta Jeesuksen lähetyskäskystä, röyhkeä väärennös ja tuoĺlaista tulkintaa he tottelevat.
        Jeesus on täysin syytön luterilaisten tulkintoihin.

        Väärin! "? Jeesuksen opettaman kasteen tarkoitus on tehdä ihmisestä Jeesuksen opetuslapsi. "

        Apostolit ja Jeesus tekivät opetuslapsia OPETTAMALLA, eikä kastamalla!
        Ap 14
        " Ikonionissa kävi samalla tavoin. Paavali ja Barnabas menivät juutalaisten synagogaan ja puhuivat niin, että suuri joukko juutalaisia ja kreikkalaisia tuli uskoon.
        . Julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monia opetuslapsiksi apostolit palasivat Lystraan, Ikonioniin ja Antiokiaan.
        He vahvistivat opetuslapsia, kehottivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat:"

        Kastesta ei ole mitään mainintaa!!

        "vauvakaste ei toimi", - evankeliumin v ä ä r i s t e l i j ö i l l e !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin! "? Jeesuksen opettaman kasteen tarkoitus on tehdä ihmisestä Jeesuksen opetuslapsi. "

        Apostolit ja Jeesus tekivät opetuslapsia OPETTAMALLA, eikä kastamalla!
        Ap 14
        " Ikonionissa kävi samalla tavoin. Paavali ja Barnabas menivät juutalaisten synagogaan ja puhuivat niin, että suuri joukko juutalaisia ja kreikkalaisia tuli uskoon.
        . Julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monia opetuslapsiksi apostolit palasivat Lystraan, Ikonioniin ja Antiokiaan.
        He vahvistivat opetuslapsia, kehottivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat:"

        Kastesta ei ole mitään mainintaa!!

        Apostolit tekevät kastamalla ja opettamalla kuten Jeesus käski

        Ja kasteesta on paljon mainintoja Raamatussa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin. Jeesuksen opetuslapsia tehdään evankeliumia julistamalla ja opettamalla, ei kastamalla. Kaste kuuluu vasta uudestisyntyneelle Jumalan lapselle.

        Luterilaiset ovat repineet Raamatusta yhden sivun (Matt 28. luku) ja kieltävät kaikki muut sivut. Sitten he lukevat sitä sivua niinkuin Piru Raamattua ja ovat päätyneet seuraavankaltaiseen lähetyskäskyyn.

        "Kastakaa vauvat ja valehdelkaa heille ummet ja lammet. Älkääkä hiiskuko kenellekään evankeliumista mitään!"

        Tuo on luterilaisten kirkollispoliittinen tulkinta Jeesuksen lähetyskäskystä, röyhkeä väärennös ja tuoĺlaista tulkintaa he tottelevat.
        Jeesus on täysin syytön luterilaisten tulkintoihin.

        Väärin. Jeesuksen mukaan opetuslapsia tehdään kastamalla JA opettamalla.

        Uudestikastajat eicät usko tuota jaetta van ovat tehnet omat väärät tulkintansa kuten

        "älkää levitäkö evankeliumia ja kastakaa uudesti aikuiset"

        Tuollaista käskyä Jeesus ei antanut ja Herramme on täysn syyrtön uudestikastajien vääristelyyn. Kun uskotaan Jeesuken sanoja niin ei tarvitse tulkita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin! "? Jeesuksen opettaman kasteen tarkoitus on tehdä ihmisestä Jeesuksen opetuslapsi. "

        Apostolit ja Jeesus tekivät opetuslapsia OPETTAMALLA, eikä kastamalla!
        Ap 14
        " Ikonionissa kävi samalla tavoin. Paavali ja Barnabas menivät juutalaisten synagogaan ja puhuivat niin, että suuri joukko juutalaisia ja kreikkalaisia tuli uskoon.
        . Julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monia opetuslapsiksi apostolit palasivat Lystraan, Ikonioniin ja Antiokiaan.
        He vahvistivat opetuslapsia, kehottivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat:"

        Kastesta ei ole mitään mainintaa!!

        Eihän tuossa ole opettamisesta jaan mitään mainintaa 🤣😅😂

        Opetuslapset sekä kastoivat että opettivat kuten Jeesus käski

        Jos kasteenuusijalle ei Jeesuksen sanat kelpaa niin se on heidän ongelmansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin. Jeesuksen mukaan opetuslapsia tehdään kastamalla JA opettamalla.

        Uudestikastajat eicät usko tuota jaetta van ovat tehnet omat väärät tulkintansa kuten

        "älkää levitäkö evankeliumia ja kastakaa uudesti aikuiset"

        Tuollaista käskyä Jeesus ei antanut ja Herramme on täysn syyrtön uudestikastajien vääristelyyn. Kun uskotaan Jeesuken sanoja niin ei tarvitse tulkita.

        Eli Apostolit eivät uskoneet Jeesuken sanoja, niinkö?

        he eivät nimittäin kasta ketään joka ei ensin tule uskolle kuuliaiseksi !

        väittäkää nyt vastaan esimerkin jakein ja käytännön tuellaok !

        Kyllä uskoivat, nii hän sanoin. Kasteenuusijat eivät usko

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli Apostolit eivät uskoneet Jeesuken sanoja, niinkö?

        he eivät nimittäin kasta ketään joka ei ensin tule uskolle kuuliaiseksi !

        väittäkää nyt vastaan esimerkin jakein ja käytännön tuellaok !

        "Apostoleilla" oli KIIRE kastaa, heti kun joku halusi:

        "ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä, ja pesi heidän haavansa, ja HÄNET ja KAIKKI hänen OMAISENSA kastettiin kohta" (pian, heti)
        Apt: 16: 33

        eivät jääneet vuositolkulla "varmistaan" (kyttään), uskooko se nyt OIKEASTI . . .!!
        -helluntailaisuudessahan odotellaan kymmeniä vuosia,voiko perhekunnalleen kasteen
        ANTAA !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin. Jeesuksen mukaan opetuslapsia tehdään kastamalla JA opettamalla.

        Uudestikastajat eicät usko tuota jaetta van ovat tehnet omat väärät tulkintansa kuten

        "älkää levitäkö evankeliumia ja kastakaa uudesti aikuiset"

        Tuollaista käskyä Jeesus ei antanut ja Herramme on täysn syyrtön uudestikastajien vääristelyyn. Kun uskotaan Jeesuken sanoja niin ei tarvitse tulkita.

        "Jeesuksen mukaan opetuslapsia tehdään kastamalla JA opettamalla."

        Älä valehtele, uskoontullaan evankeliumin julistuksen kautta ja usko tulee kkuulemisesta, ei päälaen valelusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin. Jeesuksen opetuslapsia tehdään evankeliumia julistamalla ja opettamalla, ei kastamalla. Kaste kuuluu vasta uudestisyntyneelle Jumalan lapselle.

        Luterilaiset ovat repineet Raamatusta yhden sivun (Matt 28. luku) ja kieltävät kaikki muut sivut. Sitten he lukevat sitä sivua niinkuin Piru Raamattua ja ovat päätyneet seuraavankaltaiseen lähetyskäskyyn.

        "Kastakaa vauvat ja valehdelkaa heille ummet ja lammet. Älkääkä hiiskuko kenellekään evankeliumista mitään!"

        Tuo on luterilaisten kirkollispoliittinen tulkinta Jeesuksen lähetyskäskystä, röyhkeä väärennös ja tuoĺlaista tulkintaa he tottelevat.
        Jeesus on täysin syytön luterilaisten tulkintoihin.

        > Jeesuksen opetuslapsia tehdään evankeliumia julistamalla ja opettamalla, ei kastamalla.

        Kuka teki sinusta Jeesusta suuremman? Miksi uskoisin ennemmin sinua kuin Jeesusta?

    • Anonyymi

      Kukaan Apostoli <ei kasta koskaan ketään ilman että kastettava on ENSIN tullut omakohtaiseen kääntymykseen.

      väittäkää bnyt kovasti vastaan esimerkeillä ja jakeilla ok !

      • Anonyymi

        mikään kastaminen EI tee kenestäkään uskovaista ei ole mailmanhistoriassa sellaista tapausta olemassa.

        jos ette usko menkää lähikuppilaan ja kokeilkaa, siellä on porukkaa eli koekenttää piisaa.

        menkää nyt parin miehen porukoissa vesipullo kolmannella, käytäntö kyllä kertoo toimiiko jokin vaiko ei !

        No miten kävi, tuliko ambulanssi vaiko uudestisyntymä?

      • Anonyymi

        Sillä ei ole väliä mitä apostolit eivät tee. Tärkeää on se mitä he tekivät ja mitä Jeesus käski tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mikään kastaminen EI tee kenestäkään uskovaista ei ole mailmanhistoriassa sellaista tapausta olemassa.

        jos ette usko menkää lähikuppilaan ja kokeilkaa, siellä on porukkaa eli koekenttää piisaa.

        menkää nyt parin miehen porukoissa vesipullo kolmannella, käytäntö kyllä kertoo toimiiko jokin vaiko ei !

        Kastamalla ja opettamalla tehdään Jeesuksen opetuslapsia.

        Jos et usko niin lue Raamattua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kastamalla ja opettamalla tehdään Jeesuksen opetuslapsia.

        Jos et usko niin lue Raamattua

        Kastevesi on pelkkää tavallista hanavettä. Hiustenkastelun yhteydessä vauvalle annetaan nimi, mutta mitään yliluonnollisia vaikutuksia kasteella ei ole edes luterilaisten mielestä.

        Niin, van niitä vaikutuksia mitä Raamattu lupaa

      • Anonyymi

        Apostolien teoissa ainakin kastettiin myös "KAIKKI hänen OMAISENSA ", JOS uskoo raamattuun . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apostolien teoissa ainakin kastettiin myös "KAIKKI hänen OMAISENSA ", JOS uskoo raamattuun . . .

        Raamatulla tarkoitetaan yksinomaan Tooraa. Edes Tanakia ei ollut tuohon aikaan olemassa, eikä evankeliumeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apostolien teoissa ainakin kastettiin myös "KAIKKI hänen OMAISENSA ", JOS uskoo raamattuun . . .

        Totta, mutta nuo omaiset, joista Raamattu mainitsee, olivat KAIKKI tulleet uskoon ennen kastetta:
        Ap 18
        "Kuitenkin synagogan esimies Crispus tuli uskoon, ja myös koko hänen perhekuntansa uskoi Herraan. Monet muutkin korinttilaiset, jotka kuuntelivat Paavalia, tulivat uskoon, ja heidät kastettiin."

        Uskomattomia aikuisia eikä lapsia ei kastettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apostolien teoissa ainakin kastettiin myös "KAIKKI hänen OMAISENSA ", JOS uskoo raamattuun . . .

        "Apostolien teoissa ainakin kastettiin myös "KAIKKI hänen OMAISENSA ", JOS uskoo raamattuun . . ."

        Mutta emme tiedä oliko vauvoja joukossa? Ehkä vauvat olivat kotona äitinsä hoivissa, mutta tässä porukassa emme tiedä vauvoista mitään. Ei yli sen mitä on kirjoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kastamalla ja opettamalla tehdään Jeesuksen opetuslapsia.

        Jos et usko niin lue Raamattua

        "Kastamalla ja opettamalla tehdään Jeesuksen opetuslapsia."

        Jeesukseen uskoontulleet eli Jeesuksen opetuslapset kastetaan eli upotetaan ja sitten alkaakin elämänmittainen opetus. Luterilaisessa kirkossa ei opeteta oikeastaan ollenkaan. Rippikoulussa, mitä ei enää edes kutsuta rippikouluksi, ehkä vaivaituneesti opetetaan Isä meidän rukous ja Herran siunaus, mutta siihen se opetus sitten loppuu.

        Vesikasteen tarkoitus ei ole Jeesuksen vastaanottaminen, vaan kyseessä on essealainen puhdistautumisriitti. Sillä on syvällisempi tarkoitus, mitä tavanomainen ut:n tulkinta antaa ymmärtää. Myös Jeesus osallistui puhdistautumisrituaaliin ja koki hengellisen heräämisen, kuten Luukkaan evankeliumin alkupuolella kuvaillaan.

    • Anonyymi

      Kasteessa vauva saa nimen. On parempi, että lapsi kastetaan jo 2kk ikäisenä, kuin että 18 vuotiaaksi asti puhuttaisiin vain Virtasen tytöstä tms.

      • Raamatussa ei kukaan kastettavan saanut nimeä😼
        Heillä oli nimet syntymästään saakka,

      • Anonyymi
        Aito.avioIiitto kirjoitti:

        Raamatussa ei kukaan kastettavan saanut nimeä😼
        Heillä oli nimet syntymästään saakka,

        Raamatun tapahtumien aikaan ei vielä ollut muita kristittyjä kuin Jeesus ja opetuslapset, joten kaikki kasteet olivat aikuiskasteita. Jeesuskin oli aluksi juutalainen, ja ryhtyi kristityksi vasta 29-vuotiaana.
        Kristittyjen lapset sen sijaan saavat nimensä aina ristiäisten yhteydessä.

        Ymmärtääkseni vain uskoon tulleita parannuksen tehneitä kasteltiin eikä minään seurakunnan jäseneksi saatika nimenantoa varten 😼

      • Anonyymi
        Aito.avioIiitto kirjoitti:

        Ymmärtääkseni vain uskoon tulleita parannuksen tehneitä kasteltiin eikä minään seurakunnan jäseneksi saatika nimenantoa varten 😼

        Pietari käski kastaa myös lapset. Jo varhaisessa seurakunnassa kristillisten perheiden lapsetkin kastettiin ja nimi annettiin kasteen yhteydessä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pietari käski kastaa myös lapset. Jo varhaisessa seurakunnassa kristillisten perheiden lapsetkin kastettiin ja nimi annettiin kasteen yhteydessä.

        Mikä Raamatun kohta❓

      • Anonyymi
        Aito.avioIiitto kirjoitti:

        Mikä Raamatun kohta❓

        Apostolien teot 2 - Pietarin puhe. Kannattaa lukea koko puhe, jonka hurmoksellisin kohokohta on kehoitus kastaa myös lapset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Apostolien teot 2 - Pietarin puhe. Kannattaa lukea koko puhe, jonka hurmoksellisin kohokohta on kehoitus kastaa myös lapset.

        Ei siellä käsketä kastaa lapsia vaikka kuinka monta kertaa lukisin 😺

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pietari käski kastaa myös lapset. Jo varhaisessa seurakunnassa kristillisten perheiden lapsetkin kastettiin ja nimi annettiin kasteen yhteydessä.

        Pietari ei ole puhunut vauvojen päälaen valeluista yhtään mitään! Ja nyt puhutaan siitä, mitä on Raamatussa eikä kirkkolaitosten alkuajoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apostolien teot 2 - Pietarin puhe. Kannattaa lukea koko puhe, jonka hurmoksellisin kohokohta on kehoitus kastaa myös lapset.

        Eli missä, voisitko nyt sanoa!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Apostolien teot 2 - Pietarin puhe. Kannattaa lukea koko puhe, jonka hurmoksellisin kohokohta on kehoitus kastaa myös lapset.

        ” Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä.”

        Vauva ei voi ottaa vastaan mitään sanomaa, eikä tulla uskoon 😺

      • Anonyymi
        Aito.avioIiitto kirjoitti:

        Ei siellä käsketä kastaa lapsia vaikka kuinka monta kertaa lukisin 😺

        Lue tarkemmin, äläkä hyppää lauseiden yli.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lue tarkemmin, äläkä hyppää lauseiden yli.

        Älä höpötä! 😹😹😹

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue tarkemmin, äläkä hyppää lauseiden yli.

        Sano se jae sitten!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apostolien teot 2 - Pietarin puhe. Kannattaa lukea koko puhe, jonka hurmoksellisin kohokohta on kehoitus kastaa myös lapset.

        Varmaan tarkoitat tätä kohtaa, mitä ääriluterilaiset aina käyttää kun puolustavat päälaen valelua ...

        "38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
        39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.""

        Tässä tarkoitetaan jälkeläisiä, sillä jos tässä tarkoitettaisiin läsnäolijoiden lapsia, niin lupaus olisi mennyt ohi jo lähes 2000 vuotta sitten. Tässä todetaan, että ne jotka Herra Jeesus kutsuu, niin heitä tuo lupaus koskee missä ikinä vaan olemme olleet aikojen saatossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pietari ei ole puhunut vauvojen päälaen valeluista yhtään mitään! Ja nyt puhutaan siitä, mitä on Raamatussa eikä kirkkolaitosten alkuajoista.

        Puhui, kehoitti kastamaan myös teidän lapsenne. Seuraavassa jakeessa sanotaan, että puheen jälkeen 3000 henkilöä kastettiin, mukana oli myös paljon lapsia ja varmasti suuri määrä sylivauvojakin. Nämä olivat alkuseurakunnan varhaisia tapahtumia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan tarkoitat tätä kohtaa, mitä ääriluterilaiset aina käyttää kun puolustavat päälaen valelua ...

        "38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
        39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.""

        Tässä tarkoitetaan jälkeläisiä, sillä jos tässä tarkoitettaisiin läsnäolijoiden lapsia, niin lupaus olisi mennyt ohi jo lähes 2000 vuotta sitten. Tässä todetaan, että ne jotka Herra Jeesus kutsuu, niin heitä tuo lupaus koskee missä ikinä vaan olemme olleet aikojen saatossa.

        Kuulijat ymmärsivät puheen siten että kaste tulee ottaa viipymättä, koska 3000 henkeä kastettiin samana päivänä. Hakivat perheensä ja sylivauvansa mukaan ja menivät kasteelle. Kukaan tuskin ajatteli että kasteen ehtii ottaa joskus myöhemmin, tai että perheenjäsenten kastetta voisi siirtää vaikka kymmenellä vuodella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhui, kehoitti kastamaan myös teidän lapsenne. Seuraavassa jakeessa sanotaan, että puheen jälkeen 3000 henkilöä kastettiin, mukana oli myös paljon lapsia ja varmasti suuri määrä sylivauvojakin. Nämä olivat alkuseurakunnan varhaisia tapahtumia.

        Sano se jae missä puhutaan vauvoista tai lapsista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sano se jae missä puhutaan vauvoista tai lapsista?

        Käytä googlea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sano se jae missä puhutaan vauvoista tai lapsista?

        Lue vaikka Pietarin saarna jossa lapset mainittiin erikseen.

    • Anonyymi

      Jos joku ei usko Jeesuksen sanoja niin turha siitä on päätään aukoa

      • Anonyymi

        raamatussa Jeesus sanoo:

        "teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette"
        Matt: 23: 15

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        raamatussa Jeesus sanoo:

        "teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette"
        Matt: 23: 15

        Miksihän noilla vauvakastefanaatikoilla on kova hätä, jos joku uskova menee kasteelle, mutta heillä ei ole minkäänlaista hätää niistä miljoonista vauvanakastetuista, jotka eivät välitä Jumalan sanasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksihän noilla vauvakastefanaatikoilla on kova hätä, jos joku uskova menee kasteelle, mutta heillä ei ole minkäänlaista hätää niistä miljoonista vauvanakastetuista, jotka eivät välitä Jumalan sanasta?

        he YMMÄRTÄVÄT kasteen MERKITYKSEN, RAAMATULLISESTI ja koska se on Jeesuksen Kristusen KasteKÄSKY.

        "pitämällä kaikki, mitä minä olen KÄSKENYT, teidän pitää" Matt: 28: 20

        onko vaikeeta ymmärtää . . .

        Itse käyn suihkussa joka päivä ja pesen samalla myös päänahan. Vesi on samaa Helsingin vesilaitoksen vettä, jonka luterilaiset papit siunaavat kymmeniä kertoja päivässä. Pitäisi pelastumisen olla aika varmaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        he YMMÄRTÄVÄT kasteen MERKITYKSEN, RAAMATULLISESTI ja koska se on Jeesuksen Kristusen KasteKÄSKY.

        "pitämällä kaikki, mitä minä olen KÄSKENYT, teidän pitää" Matt: 28: 20

        onko vaikeeta ymmärtää . . .

        Raamattu ei missään kehoita kastamaan ketään väkisin, vaan "Ottakoon kukin teistä kasteen..."
        Ihan vapaaehtoisesti! Onko vaikeeta ymmärtää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei missään kehoita kastamaan ketään väkisin, vaan "Ottakoon kukin teistä kasteen..."
        Ihan vapaaehtoisesti! Onko vaikeeta ymmärtää

        kysyikö Filippus "luvan omaisilta, "kun HÄNET ja kaikki hänen OMAISENSA kastettiin kohta"

        kaikki omaiset tekivät sitten HETKESSÄ "ratkaisun", nimittäin pelkästään perhekunnat oli siihen aikaan, - SUURIA, ja vielä lisäksi kaikki OMAISET (sukulaiset).

        raamatussa ei muuta mainintaa, kuin että heidät KAIKKI kastettiin.
        eikä epäilystäkään, etteikö siihen aikaan maailmassa, perheissä ollut myös lapsia !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei missään kehoita kastamaan ketään väkisin, vaan "Ottakoon kukin teistä kasteen..."
        Ihan vapaaehtoisesti! Onko vaikeeta ymmärtää

        miksiköhän helluntailaisuudessa, se "kukin" ei toteudu helluntaiperheeseen syntyneillä, kasvavilla lapsilla, ainakin sitä "opetusta" todennäköisesti saaneet, vastaavasti taas
        UUDESTAAN - kasteelle houkutellaan !??

        uudesti-KASTETTA, ei raamatussa missään mainintaa !

        Äsken luin kuinka alkuperäisasukkaista yritettiin tehdä kastamalla kristittyjä Kanadassa ja tuloksena sadoittain ruumiita löydetty oppilaitosten pihalta. Koko alkuperäiskansaa tuhottiin yli sata vuotta systemaattisesti ja miljoonittain tuhottuja ihmisiä joista elossaolevia terapoidaan vieläkin, että edes se viha lähtisi pois. Siinä on päälaenvalelijoiden satoa kerrakseen, kokonaisia kansoja tuhottiin tai tapettiin.

        Alkuseurakunnan aikana kenellekään ei juolahtanut mielenkään, että joka alkaisi kastamaan vauvoja.

        miten helluntailaiset ymmärtää sanan: KAIKKI ???

        Kastekehoitus koski lapsia ja kaikkia. Vauvat kuuluvat kumpaankin ryhmään.

        paremminkin, ei kenelläkään juolahtanut mieleen, että vauvat / imeväisikäiset JÄTETTÄISIIN POIS !!

        Ottaa- verbi on suomalaisessa käännksessä, sitä ei ole alkutekstissä

        Esim enkun kielinen menee näin

        " Then Peter said unto them, Repent, and BE baptized every one of you in the name of Jesus Christ for the remission of sins,

        Suomessa ei käytetä passiivin imperatiivia joten tuo "ottaa" -verbi on siihen otettu hyvän kieliasun säilyttämiseksi. Mutta sillä sanalla ei voi oppia perustella kun sitä ei alkutekstissä ole

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äsken luin kuinka alkuperäisasukkaista yritettiin tehdä kastamalla kristittyjä Kanadassa ja tuloksena sadoittain ruumiita löydetty oppilaitosten pihalta. Koko alkuperäiskansaa tuhottiin yli sata vuotta systemaattisesti ja miljoonittain tuhottuja ihmisiä joista elossaolevia terapoidaan vieläkin, että edes se viha lähtisi pois. Siinä on päälaenvalelijoiden satoa kerrakseen, kokonaisia kansoja tuhottiin tai tapettiin.

        Se että evankeliumia on viety väärällä tavalla, ei poista Jeesusken käskystä piirtoakaan, luulisi yksinkertiaisen uudestiupottajan tajuavan tuon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkuseurakunnan aikana kenellekään ei juolahtanut mielenkään, että joka alkaisi kastamaan vauvoja.

        Kyllä lapsia kastettiin siinä missä aikuisiakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        paremminkin, ei kenelläkään juolahtanut mieleen, että vauvat / imeväisikäiset JÄTETTÄISIIN POIS !!

        Juuri noin, tuo on selvä asia että perhekunnittan toimittiin.

        Mitään uudestikastamiseen tai kasteen viivyttämiseen viittaavaa ei ole Raamatussa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin, tuo on selvä asia että perhekunnittan toimittiin.

        Mitään uudestikastamiseen tai kasteen viivyttämiseen viittaavaa ei ole Raamatussa

        Kastettiin vain perhekunnan uskoon tulleet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä lapsia kastettiin siinä missä aikuisiakin.

        Sen ikäisiä lapsia jotka olivat tulleet uskoon. Ei vauvoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kastekehoitus koski lapsia ja kaikkia. Vauvat kuuluvat kumpaankin ryhmään.

        Vauvat eivät kykene uskomaan -> ei kastettu!

        Pietarin mukaan kasteen saadessaan saa lahjaksi pyhän hengen. Myös vauvat saavat pyhän hengen lahjaksi siinä missä aikuisetkin. Raamatussa ei sanota, että tietty ihmisryhmä ei pyhää henkeä saisi, vaan päinvastoin, sen saavat kaikki.

        Ei siinä tehty eroa lasten välillä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vauvat eivät kykene uskomaan -> ei kastettu!

        Kyllä siinä missä kuka tahansa jossa Pyhä Henki uskon herättää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pietarin mukaan kasteen saadessaan saa lahjaksi pyhän hengen. Myös vauvat saavat pyhän hengen lahjaksi siinä missä aikuisetkin. Raamatussa ei sanota, että tietty ihmisryhmä ei pyhää henkeä saisi, vaan päinvastoin, sen saavat kaikki.

        "Pietarin mukaan kasteen saadessaan saa lahjaksi pyhän hengen. "

        Jeesuksen opetuslapset saavat Pyhän Hengen. Vauvat sitten aikuisena, jos tulevat uskoon Jeesukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin, tuo on selvä asia että perhekunnittan toimittiin.

        Mitään uudestikastamiseen tai kasteen viivyttämiseen viittaavaa ei ole Raamatussa

        "Mitään uudestikastamiseen tai kasteen viivyttämiseen viittaavaa ei ole Raamatussa"

        Totta, mieluummin heti uskoontulon jälkeen jo voidaan upottaa jos henkilö näin haluaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä lapsia kastettiin siinä missä aikuisiakin.

        "Kyllä lapsia kastettiin siinä missä aikuisiakin."

        Mutta ei vauvoja! On tärkeää aina että upotetaan vasta jos henkilö tulee uskoon Jeesukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että evankeliumia on viety väärällä tavalla, ei poista Jeesusken käskystä piirtoakaan, luulisi yksinkertiaisen uudestiupottajan tajuavan tuon

        "Se että evankeliumia on viety väärällä tavalla, ei poista Jeesusken käskystä piirtoakaan, luulisi yksinkertiaisen uudestiupottajan tajuavan tuon"

        Ei ainakaan Suomessa ole uudestikastajia, koska päälaen valelu ei vielä ole upotus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kastekehoitus koski lapsia ja kaikkia. Vauvat kuuluvat kumpaankin ryhmään.

        "Kastekehoitus koski lapsia ja kaikkia. Vauvat kuuluvat kumpaankin ryhmään."

        Upotuskehotus koskee vain Jeesukseen uskoontulleita! Näin siis Raamattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miten helluntailaiset ymmärtää sanan: KAIKKI ???

        "miten helluntailaiset ymmärtää sanan: KAIKKI ???"

        Siten että KAIKKI uskoontulleet upotetaan veteen ja näin samaistutaan Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Tämä on uudestisyntyminen vedestä pois nousten ja hengestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei missään kehoita kastamaan ketään väkisin, vaan "Ottakoon kukin teistä kasteen..."
        Ihan vapaaehtoisesti! Onko vaikeeta ymmärtää

        Ja loppujen lopuksi Raamattua ei noudateta juuri missään asiassa.

    • Anonyymi

      Liian vaikea aloitus. Tätä eivät luterilaiset voi ymmärtää.

      • Anonyymi

        Typerä aloitus uudestisyntymättömältä uudestikastajlata joka ei ymmärrä kasteesta mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Typerä aloitus uudestisyntymättömältä uudestikastajlata joka ei ymmärrä kasteesta mitään.

        Järkensä ovat tällä palstalla luterilaiset menettäneet, kun he ovat hävinneet kaikki väittelyt ja heille on selvinnyt, että he ovat pelkkiä pakanoita, pakanallisen seurakunnan jäseniä ja juutalaisella kasteella kastettuja. Eihän se ole mikään ihmekään, että järki menee. Totuuden käsittäminen on lähes mahdotonta tuollaisille luterilaiseen propagandaan uskoneille. Heille on jäänyt enää valehtelemisen, kieroilemisen ja ilveilyn kenot ylläpitää "uskoaan".

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16599340/lapsikasteen-juuret-eivat-ole-utssa

        Kyseessä on suomalainen sukujuhla, jossa syödään voileipäkakkua ja juodaan kahvia, ja samalla näkee sukulaisia ja serkutkin joita ei yleensä näe kuin sukujuhlissa. Yo-juhla, häät, ristiäiset, hautajaiset, rippijuhla. On muutenkin aika vähän tilaisuuksia nähdä sukulaisia, ja vielä pitäisi kastejuhlistakin luopua.

        Luterilainen kaste on perinteinen sukujuhla, johon ei liity mitään taikauskoista tai pakanallista. Kasteessa lapselle annetaan nimi kaikkien sukulaisten kuullen.

        Järkensä on tällä palstalla uudestikastajat menettäneet. Heitä kun ei ole kastettu Kristuksn asettamalla kasteella. Kristityt sen sijaan ovat kastettu Kristuksen käskyn mukaan. Tämä totuus johtaa siihen että uudestikastajat ovat menettäneet järkensä. Nämä lljettävät lastennusijat kieroilevat, valehtelevat ja kieroilevat yrittäen ylläpitää sodomiauskoaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on suomalainen sukujuhla, jossa syödään voileipäkakkua ja juodaan kahvia, ja samalla näkee sukulaisia ja serkutkin joita ei yleensä näe kuin sukujuhlissa. Yo-juhla, häät, ristiäiset, hautajaiset, rippijuhla. On muutenkin aika vähän tilaisuuksia nähdä sukulaisia, ja vielä pitäisi kastejuhlistakin luopua.

        Luterilainen kaste on perinteinen sukujuhla, johon ei liity mitään taikauskoista tai pakanallista. Kasteessa lapselle annetaan nimi kaikkien sukulaisten kuullen.

        Noinkin mutta kristityt uskovt kasteesta sen mitä Raamattu - Jumlaan iankaikkinen ja varma Sana -siitä opettaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinkin mutta kristityt uskovt kasteesta sen mitä Raamattu - Jumlaan iankaikkinen ja varma Sana -siitä opettaa.

        Raamattuun luotamme, Aamen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinkin mutta kristityt uskovt kasteesta sen mitä Raamattu - Jumlaan iankaikkinen ja varma Sana -siitä opettaa.

        Riippuu, onko normaali luterilainen vai pakanakristitty. Normaalit luterilaiset eivät ole taikauskoisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riippuu, onko normaali luterilainen vai pakanakristitty. Normaalit luterilaiset eivät ole taikauskoisia.

        Jep,

        Viittaatko kenties juutalaisperäisyyteen?

    • Anonyymi

      Tämä on liian vaikea aihe, vaatisi aitoja uudestisyntyneitä keskusteljoita.

      • Anonyymi

        Joo siksi et kykene asiasta keskustelemaankaan.

    • Anonyymi

      "Ja kyllä, alkoholi kytkeytyy vahvasti näihin kotiväkivaltatapauksiin" .
      Näin mainitsee erään lehden toimittaja. Miksi ateistit ja Jumalan kieltäjät hakkaavat lapsiaan ja vaimoaan humalapäissään? Onko se heille jokin harrastus? Ehkä he kokevat olevansa hyvinkin miehekkäitä hakatessaan vaimoaan ja siinä sivussa pieniä lapsiaan?
      Vankiloitten hierarkiassa te vaimon hakkaajat olette alimmassa kastissa. Te olette samassa kastissa pedofiilien ja vasikoiden kanssa. Teidät laitetaan ruotuun jos joudutte samalla osastolle kuin normi vangit.
      Tiesittekö muuten, että suurin osa vankiloitten asukkaista ovat lapsikastettuja? Eli kirkon kasteoppien mukaan pelastettuja ja Hengellä täytettyjä? Erikoista...
      Raamatusta löytyy ajatus, että hedelmistään puu tunnetaan. Jos puu tuottaa huonoja hedelmiä niin se pitäisi kaataa. Miksi kirkko tuottaa

    • Anonyymi

      Laittomuus lisääntyy sydänten mädäntyessä rintoihin.

      • Anonyymi

        Onnkeksi rinnat eivät mätäne niin herkästi, muovi on ikuista.

    • Anonyymi

      suomalaiset ovat kuulemma kristittyjä ja luottavat Raamattuun !

      vaikka eivät yhtään tajua mikä on kristitty eivätkä koskaan avaa Raamattuaan.

      hauska kansa sinänsä, varsinkin loppuviikoista ja lomalla ollessaan.

      • Anonyymi

        uskonnon uhrit, sivustoja kun lukee, - ei näytä toimivan LAHKO-kasteetkaan . . .

        vielä pahempaa tapahtuu, siellä "pyhien" keskuudessa !!

        Paavalikin sanoo: ULKOPUOLISET tuomitsee Jumala !

        kukahan nää lahko-sudet tuomitsee ??

      • Anonyymi

        Osa luottaa osa ei.

        Se että SINÄ et ole Raamattuasi avannut, ei tarkoita etteivät muut tee niinn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osa luottaa osa ei.

        Se että SINÄ et ole Raamattuasi avannut, ei tarkoita etteivät muut tee niinn.

        kuka ei ole raamattua avannut ??

        melkoisia hyökkääjiä nämä lahkolaiset, tosin lahkoista varoittaa jo Paavalikin:

        "niitä ovat, eriseurat, lahkot"

        Amerikasta sitten nämä lahkot tänne tulleet vyöryyn !! Muutaman sodiamaa-harjoittavien kesken, pitäis jo normaali-ihmiselle "hälytyskellot soida" !

        "kuka ei ole raamattua avannut ??"

        Tuo helluntailainen vanhus joka riehuu täällä yhtenään ja hyökkä kristittyjen kimppuun.

        Aiotko ruveta marttyyriksi?
        Luther teki vastustajistaan marttyyreitä ja tappoi heitä.

        Mitä Luther tähän liittyy? Ei hän tappanut ketään.

        Mutta tuo vanhus hyökkää täällä kristittyjen kimmppuun

        no miten hyökkää kerro miten se tapahtuu, oletko nytkin pöydän alla piilossa ja ovet lukossa, aika opetuslapsimaista tokikin !

        jos olet lukutaitoinen miten voit sanoa ettei lutteri ollut osallinen lukemattomiin trakedioihin !?

    • Anonyymi

      Tämä aihe ei sovi hokemalla kristityiksi tulleille. Vain ne, jotka ovat uudestisyntyneet Jumalan lapsiksi ymmärtävät tämän.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa, ei siis sovi sinulle ollenkaan.

      • Anonyymi

        Sinulle ei sovi kun et uudestisyntynyt ole

    • Anonyymi

      Suhteessa vauvakasteeseen suomalaiset toimii kuten suhdauduttiin miekkalähetykseen. Lähes kattava enemmistö ei välitä kristinuskosta yhtään mitään.

      Molemmissa, miekkalähetyksessä ja vauvavalelussa, sama idea eli uskoonpakottaminen ihmis- ja pappisvoimin. Ei onnistu pakottaminen, ei ole onnistunut koskaan. Alkuperäiskansatkin sitten lopuksi vaan tapettiin, kun uskoonpakottaminen epäonnistua. Vauvakaste on kylvänyt kautta historian julmaa ja veristä satoaan, satoja miljoonia tapettuja ihmisiä kautta historian. Ei Jeesus nyt ihan tätä tarkoittanut!

      • Anonyymi

        Olipa tas typerä kommentti. Ei kasteella ole tekemistä tappamisen kanssa. Eikä kukaan voi pakkottaa uskoon ketään, oli kastettu lapsena tai aikuisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa tas typerä kommentti. Ei kasteella ole tekemistä tappamisen kanssa. Eikä kukaan voi pakkottaa uskoon ketään, oli kastettu lapsena tai aikuisena.

        Oli sillä tekemistä, lue historiasta kuinka suomalaisista pakkotehtiin olevinaan kristittyjä pakkokasteen kautta !

        mistäs luulet katumajärven nimen syntyneen, mieti!

        Ei ole mitään tekemistä tuolla asialla käsiteltävän kasteen kanssa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa tas typerä kommentti. Ei kasteella ole tekemistä tappamisen kanssa. Eikä kukaan voi pakkottaa uskoon ketään, oli kastettu lapsena tai aikuisena.

        "Ei kasteella ole tekemistä tappamisen kanssa. Eikä kukaan voi pakkottaa uskoon ketään, oli kastettu lapsena tai aikuisena."

        Kirkkolaitosten päälaen valeluuilla on kiinteä yhteys kansanmurhiin, koska juuri kirkkolaitokset ovat suorittaneet historian saatossa satojen miljoonien alkuperäisasukkaiden kansanmurhi ympäri maapalloa. kun alkuperäisasukkaat ovat olleet niin vastahakoisia kääntymään kristityiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli sillä tekemistä, lue historiasta kuinka suomalaisista pakkotehtiin olevinaan kristittyjä pakkokasteen kautta !

        mistäs luulet katumajärven nimen syntyneen, mieti!

        "mistäs luulet katumajärven nimen syntyneen, mieti!"

        Pakkokäännytysten seurauksena myös Suomessa on paljon Katumajärviä eri puolilla Suomea. Pakkokäännyttäminen kristityiksi ei oikein onnistunut ennenkään ja vielä vähemmän nykyään. Päälaenvalelu ei nyt tahdo onnistua sitten millään. lähes kattavasti suomalaiset äänestää jaloillaan, että eläviä Jeesuksen seuraajia he eivät tahdo olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei kasteella ole tekemistä tappamisen kanssa. Eikä kukaan voi pakkottaa uskoon ketään, oli kastettu lapsena tai aikuisena."

        Kirkkolaitosten päälaen valeluuilla on kiinteä yhteys kansanmurhiin, koska juuri kirkkolaitokset ovat suorittaneet historian saatossa satojen miljoonien alkuperäisasukkaiden kansanmurhi ympäri maapalloa. kun alkuperäisasukkaat ovat olleet niin vastahakoisia kääntymään kristityiksi.

        En tiedä on tuo päälaenvalelu sinulle joka fetissi mutta kristillisellä kasteella ei ole osuutta kansanmurhiin.

    • Anonyymi

      mitenkähän nämä muutamat saataisiin lukemaan lutterin historiaa ja pysähtymään tämän paavin munkin olemukseen.

      katkismus ei ihan riitä siihen tarkoitukseen ja kun sitäkään ei ole luettu.

      olen pikku ikäni kierrellyt luterilaisten kodeissa enkä ol ekoskaan nähnyt raamattua missään esillä.

      liekkö se sitten sitä salattua uskoa josta joku jossain manitseisi.

      sensijaan kaikkea roskalehtiä kyllä lojuu olohuoneen pöydällä kaukosäätimien ja tuhkakuppien seassa.

      • Anonyymi

        Joo uudestikastajille riitää Lutherin historia

        Mitenkähän heidät saataisiin lukemaan Raamattua, jota en ole koskaan nähnyt yhdenkään helluntailaisen kodissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo uudestikastajille riitää Lutherin historia

        Mitenkähän heidät saataisiin lukemaan Raamattua, jota en ole koskaan nähnyt yhdenkään helluntailaisen kodissa.

        Ei kun ne on vapaita suuntia eli vapaita Raamatusta niin miksipä ne sitä lukis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo uudestikastajille riitää Lutherin historia

        Mitenkähän heidät saataisiin lukemaan Raamattua, jota en ole koskaan nähnyt yhdenkään helluntailaisen kodissa.

        Älä nyt ethän sinä uskalla sellaiseen kotiin mennä, saatat tulla yhtäkkiä uskovaiseksi !

        valehteleminen näkyy käyvän hyvin kasteen armoon, sehän on sellsita enäättävää armoa kuin oli yhden ajan kirkkoteema, ennättävä armo !

        helluntain uskovilla on kyllä Raamattu esillä ja aina mukana kokoksissakin josta seurataan kokousen teemaa puhujan myötä.

      • Anonyymi

        luterilaisilla on usko sydämessä, ei kirjoissa.

        Jeesus saarnasi kylläkin paljon nimenomaan KIRJANOPPINEILLE !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        luterilaisilla on usko sydämessä, ei kirjoissa.

        Jeesus saarnasi kylläkin paljon nimenomaan KIRJANOPPINEILLE !!

        Aamen tuohon!

      • Anonyymi

        Et ole siis vierraillut koskaan helluntailaisten kodissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole siis vierraillut koskaan helluntailaisten kodissa.

        Kyllä olen, eikä siellä Raamattuja ole

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä olen, eikä siellä Raamattuja ole

        En ihmettele

    • Anonyymi

      Opi kirjoittamaan, äläkä hosise joutavia. Kaste varmaan hoidettu, uutta ei tarvita. Ei ne taivaan portit aukene kuitenkaan!

    • >>Mitenkähän heidät saataisiin lukemaan Raamattua, jota en ole koskaan nähnyt yhdenkään helluntailaisen kodissa.>>

      Minulla on kaksi Raamattua. Voi tulla käymään.

    • >>Kirkkolaitosten päälaen valeluuilla on kiinteä yhteys kansanmurhiin, koska juuri kirkkolaitokset ovat suorittaneet historian saatossa satojen miljoonien alkuperäisasukkaiden kansanmurhi ympäri maapalloa. kun alkuperäisasukkaat ovat olleet niin vastahakoisia kääntymään kristityiksi.>>

      Etelän baptistit hyväksyivät πeekeriorjuuden.

      Southern Baptist Seminary Confronts History Of Slaveholding And 'Deep Racism'

      https://www.npr.org/2018/12/13/676333342/southern-baptist-seminary-confronts-history-of-slaveholding-and-deep-racism?t=1626089645774

      • Anonyymi

        usko toivonen kumarrelkoot vaan Amerikkaa, ei usko toivonenkaan "pelastuis", ilman AMERIKKAA . . .
        hei, miettikää ny vähä . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        usko toivonen kumarrelkoot vaan Amerikkaa, ei usko toivonenkaan "pelastuis", ilman AMERIKKAA . . .
        hei, miettikää ny vähä . . .

        Mietitään.
        Kyllä siinä tarvitaan Saksaa avuksi ja tietysti vettä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietitään.
        Kyllä siinä tarvitaan Saksaa avuksi ja tietysti vettä!

        Aivan. Jeesus sinä et tarvitsekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Jeesus sinä et tarvitsekaan.

        Tarkoitatko, että Jeesus ei tarvitse vettä eikä Saksaa?
        Se saattaa pitää paikkaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietitään.
        Kyllä siinä tarvitaan Saksaa avuksi ja tietysti vettä!

        Luther on USKONPUHDISTAJA, ei missään "peräkammarissa" homokaverin kanssa opetellu raamattua, niinkuin Parham "apureineen", yksi "apuri" sai Parhamin harmiksi vankilatuomion sodomian harjoittamisesta, löydettiin "itse teossa", että sellaiset on helluntailahkon "juuret" . . .

        Amerikasta tulleet lahkot

        "Sitä katsellessani tuli lännestä vuohipukki koko maan yli, tuskin maanpintaa koskettaen, ja sillä oli otsassaan mahtava sarvi"

        - pentecostalismin eksyttävä harhaoppi)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko, että Jeesus ei tarvitse vettä eikä Saksaa?
        Se saattaa pitää paikkaansa.

        Ei kun sitä tarvitset vettä ja Saksaa mutta et Jeesusta. Et ole kristitty

    • Anonyymi

      Kukaan ei tule uskoon kasteessa!

      • Anonyymi

        kasteen jälkeen, vauva kasvaa, ja opetus leikki-ikäisenä.

        kastekäsky: kastamalla JA opettamalla.

        Ainoa KÄSKY minkä Jeesus antoi Ylösnousemuksensa JÄLKEEN,
        ja
        "pitämällä KAIKKI (pitämällä myös kastekäskyn), mitä minä olen käskenyt teidän pitää"

        "kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla ja opettamalla heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt: 28: 19

        On valitettavaa, että eräät höpöttävät tuota samaa väärinkäännettyä raamatunkohtaa, jotta saisivat tukea väkivaltaiselle vauvojen kastamiselle. Kastamalla ja opettamalla EI tehdä opetuslapsia.
        Oikea käännös antaa ymmärtää, että ensin opetetaan eli saarnataan ja vasta sen jälkeen kastetaan vain ne, jotka ottivat sanan vastaan, eikä kasteta kaikkia kansoja.
        Eihän kirkko edes opeta noita kastettuja vauvoja. Alkuseurakunnissa opettaminen aloitettiin jo ennen kastamista ja se jatkuin heti kastamisen jälkeen. Siellä ei odotettu mitään rippikouluikää, vaan opettaminen oli jatkuvaa:
        Ap 2:41
        "Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä.
        Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. "

        Järkevä lukija tajuaa, että tuohon joukkoon ei kuulunut vauvoja.

        On v alitettavaa etä eräät väittävät tuota kohtaa väärinkäännetyksi vaikka sama asiasisältö on joka käännöksessä. Kastamalla ja opettamalla tehdään opetuslapsia.

        Kohdassa ei puhuta mitään saarnaamisesta eikä saarnaaminen ole sama asia kuin Kristuksen tahdon opettaminen, joten pieleen meni tuokin yritys!

        Alkuseurakunnassa ei opetetttu kaikkea mitä Jeesus käski pitäää ennen kastetta vaan vasta kasteen jälkeen alkoi opettaminen.

        Jokainen järkevä ihminen tajuaa että Kristuksen käsky koskee kaiken ikäisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On valitettavaa, että eräät höpöttävät tuota samaa väärinkäännettyä raamatunkohtaa, jotta saisivat tukea väkivaltaiselle vauvojen kastamiselle. Kastamalla ja opettamalla EI tehdä opetuslapsia.
        Oikea käännös antaa ymmärtää, että ensin opetetaan eli saarnataan ja vasta sen jälkeen kastetaan vain ne, jotka ottivat sanan vastaan, eikä kasteta kaikkia kansoja.
        Eihän kirkko edes opeta noita kastettuja vauvoja. Alkuseurakunnissa opettaminen aloitettiin jo ennen kastamista ja se jatkuin heti kastamisen jälkeen. Siellä ei odotettu mitään rippikouluikää, vaan opettaminen oli jatkuvaa:
        Ap 2:41
        "Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä.
        Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. "

        Järkevä lukija tajuaa, että tuohon joukkoon ei kuulunut vauvoja.

        Oikea käännös käskee tekemään kaikisa kansoista opetuslapsia kastamisen ja opettamisen avulla. Kastaminen mainitaan ennen opettamista. Sanan vastaanottaneiden kastamisesta kohta ei puhu yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea käännös käskee tekemään kaikisa kansoista opetuslapsia kastamisen ja opettamisen avulla. Kastaminen mainitaan ennen opettamista. Sanan vastaanottaneiden kastamisesta kohta ei puhu yhtään mitään.

        No kerroppas sinä kaikkitietävä miten noille kastetuille vauvoille annettiin ehtoollista ja miten he rukoilivat? Käytettiinkö tuttipulloa?

        Miksihän apostolit OPETTIVAT ENSIN?
        Mark 16
        "Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta."

        Onko joku väittänyt että vauvoille jaettiin ehtoollista?

        Miksihän apostolit KASTOIVAT ensin ja vasta sitten opettivat sen mitä Jeesus käski pitää???

        Missään apostolit eivät tehneet niin että opettivat kaiken mitä Jeesus käski pitää ja vasa sitten kastoivat

        Jeesuksen käsky on selvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea käännös käskee tekemään kaikisa kansoista opetuslapsia kastamisen ja opettamisen avulla. Kastaminen mainitaan ennen opettamista. Sanan vastaanottaneiden kastamisesta kohta ei puhu yhtään mitään.

        Kyllä, juuri tuota kohta käskee!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko joku väittänyt että vauvoille jaettiin ehtoollista?

        Miksihän apostolit KASTOIVAT ensin ja vasta sitten opettivat sen mitä Jeesus käski pitää???

        Missään apostolit eivät tehneet niin että opettivat kaiken mitä Jeesus käski pitää ja vasa sitten kastoivat

        Jeesuksen käsky on selvä.

        "Miksihän apostolit KASTOIVAT ensin ja vasta sitten opettivat sen mitä Jeesus käski pitää???"

        Systeemi oli siis sama kuin nykyään vapailla suunnilla. Jeesukseen uskoontullut upotetaan ja sitten alkaa elämänmittainen opetus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea käännös käskee tekemään kaikisa kansoista opetuslapsia kastamisen ja opettamisen avulla. Kastaminen mainitaan ennen opettamista. Sanan vastaanottaneiden kastamisesta kohta ei puhu yhtään mitään.

        "Oikea käännös käskee tekemään kaikisa kansoista opetuslapsia kastamisen ja opettamisen avulla. Kastaminen mainitaan ennen opettamista. Sanan vastaanottaneiden kastamisesta kohta ei puhu yhtään mitään."

        Tämä on varmaan jo kauan sitten väärinymmärretty. Ensinnäkin siinä puhutaan Jeesuksen opetuslapsista eli uskoon jo tulleista ja sitten heidät upotetaan ja alkaa elämänmittainen opetus. Näin toimii siis kristinusko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miksihän apostolit KASTOIVAT ensin ja vasta sitten opettivat sen mitä Jeesus käski pitää???"

        Systeemi oli siis sama kuin nykyään vapailla suunnilla. Jeesukseen uskoontullut upotetaan ja sitten alkaa elämänmittainen opetus.

        Niin, eli ensin kaste ja sitten opetus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kasteen jälkeen, vauva kasvaa, ja opetus leikki-ikäisenä.

        kastekäsky: kastamalla JA opettamalla.

        Ainoa KÄSKY minkä Jeesus antoi Ylösnousemuksensa JÄLKEEN,
        ja
        "pitämällä KAIKKI (pitämällä myös kastekäskyn), mitä minä olen käskenyt teidän pitää"

        "kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla ja opettamalla heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt: 28: 19

        ""kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla ja opettamalla heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt: 28: 19"

        Tämä on väärinymmärretty yksittäinen, Raamatusta irtireväisty jae.

        Tässähän puhutaan Jeesuksen opetuslapsista eikä niitä kastamalla tehdä, vaan uskominen (Jeesuksen opetuslapseus) tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta julistamisesta. Sitten vasta uskoontullet upotetaan eli kastetaan samaistumaan Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja tämän jälkeen alkaa elämänmittainen opetus.

        Tämä on siis kristinuskoa ja lluterilaisuus on sitten aivan juttu. Siinä luullaan että valelu-rituaalilla tehdään Jeesuksen opetuslapsia ja opetuskin jää lähes kokonaan pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Oikea käännös käskee tekemään kaikisa kansoista opetuslapsia kastamisen ja opettamisen avulla. Kastaminen mainitaan ennen opettamista. Sanan vastaanottaneiden kastamisesta kohta ei puhu yhtään mitään."

        Tämä on varmaan jo kauan sitten väärinymmärretty. Ensinnäkin siinä puhutaan Jeesuksen opetuslapsista eli uskoon jo tulleista ja sitten heidät upotetaan ja alkaa elämänmittainen opetus. Näin toimii siis kristinusko.

        Opetuslapsi ei ole sama kuin uskoontullut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko joku väittänyt että vauvoille jaettiin ehtoollista?

        Miksihän apostolit KASTOIVAT ensin ja vasta sitten opettivat sen mitä Jeesus käski pitää???

        Missään apostolit eivät tehneet niin että opettivat kaiken mitä Jeesus käski pitää ja vasa sitten kastoivat

        Jeesuksen käsky on selvä.

        Oh hoh: "Onko joku väittänyt että vauvoille jaettiin ehtoollista?"???

        Etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi?

        "HE (kastetut) pysyivät apostolien opetuksessa, leivän murtamisessa ja rukouksessa."!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ""kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla ja opettamalla heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt: 28: 19"

        Tämä on väärinymmärretty yksittäinen, Raamatusta irtireväisty jae.

        Tässähän puhutaan Jeesuksen opetuslapsista eikä niitä kastamalla tehdä, vaan uskominen (Jeesuksen opetuslapseus) tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta julistamisesta. Sitten vasta uskoontullet upotetaan eli kastetaan samaistumaan Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja tämän jälkeen alkaa elämänmittainen opetus.

        Tämä on siis kristinuskoa ja lluterilaisuus on sitten aivan juttu. Siinä luullaan että valelu-rituaalilla tehdään Jeesuksen opetuslapsia ja opetuskin jää lähes kokonaan pois.

        Johannes kastaja odotti messiasta ja kastoi jo ennen kuin oli kuullut ensimmäistäkään messiaan opetusta. Raamatun mukaan siis ensin tulee kaste, ja vasta sen jälkeen hengellinen herääminen ja Jeesuksen opetusten kuuntelu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johannes kastaja odotti messiasta ja kastoi jo ennen kuin oli kuullut ensimmäistäkään messiaan opetusta. Raamatun mukaan siis ensin tulee kaste, ja vasta sen jälkeen hengellinen herääminen ja Jeesuksen opetusten kuuntelu.

        Markuksen evankeliumi:
        1:3 "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi'",
        1:4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.
        1:5 Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

        Johannes saarnasi itse parannuksen kastetta ja kasteelle tulivat ihmiset , jotka kuulivat hänen saarnansa ja tunnustivat syntinsä ja halusivat tehdä parannuksen.

        Kastetta edeltää siis ensin saarna ja opetus ja synnintunnon herääminen ja syntien tunnustaminen.

        Lopettakaa luterilaiset valehteleminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opetuslapsi ei ole sama kuin uskoontullut.

        "Opetuslapsi ei ole sama kuin uskoontullut."

        Jeesukseen uskoontulleet ovat Jeesuksen opetuslapsia eli kristittyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johannes kastaja odotti messiasta ja kastoi jo ennen kuin oli kuullut ensimmäistäkään messiaan opetusta. Raamatun mukaan siis ensin tulee kaste, ja vasta sen jälkeen hengellinen herääminen ja Jeesuksen opetusten kuuntelu.

        "Raamatun mukaan siis ensin tulee kaste, ja vasta sen jälkeen hengellinen herääminen ja Jeesuksen opetusten kuuntelu."

        Kristinuskossa uskominen (Jeesuksen opetuslapseus) tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta julistamisesta. Sitten vasta uskoontulleet upotetaan eli kastetaan samaistumaan Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja tämän jälkeen alkaa elämän mittainen opetus.

        Tämä on siis kristinuskoa ja luterilaisuus on sitten aivan eri juttu. Siinä luullaan että valelu-rituaalilla tehdään Jeesuksen opetuslapsia ja opetuskin jää lähes kokonaan pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oh hoh: "Onko joku väittänyt että vauvoille jaettiin ehtoollista?"???

        Etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi?

        "HE (kastetut) pysyivät apostolien opetuksessa, leivän murtamisessa ja rukouksessa."!!!!

        Ei tuossa mainita vauvoja ollenkaan. Puhut omiasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Markuksen evankeliumi:
        1:3 "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi'",
        1:4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.
        1:5 Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

        Johannes saarnasi itse parannuksen kastetta ja kasteelle tulivat ihmiset , jotka kuulivat hänen saarnansa ja tunnustivat syntinsä ja halusivat tehdä parannuksen.

        Kastetta edeltää siis ensin saarna ja opetus ja synnintunnon herääminen ja syntien tunnustaminen.

        Lopettakaa luterilaiset valehteleminen.

        Lähetystilanteessa näin. Mikää ei estä kastamasta kristityn perheen lapsia Kristukseen.

        Johanneksen kaste on eri kuin kristillinen kaste

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Raamatun mukaan siis ensin tulee kaste, ja vasta sen jälkeen hengellinen herääminen ja Jeesuksen opetusten kuuntelu."

        Kristinuskossa uskominen (Jeesuksen opetuslapseus) tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta julistamisesta. Sitten vasta uskoontulleet upotetaan eli kastetaan samaistumaan Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja tämän jälkeen alkaa elämän mittainen opetus.

        Tämä on siis kristinuskoa ja luterilaisuus on sitten aivan eri juttu. Siinä luullaan että valelu-rituaalilla tehdään Jeesuksen opetuslapsia ja opetuskin jää lähes kokonaan pois.

        Usko syntyy kyllä Sanan kautta mutta Jeesus ei puhunut mitään tuollaista mitä kirjoitat

        Sinulla on oma uskosi mutta kristinuskossa Jeesuksen opetuslapsia tehdään kastamalla ja opettamalla, ei valelemalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuossa mainita vauvoja ollenkaan. Puhut omiasi

        Täh? Oletkohan vähän tyhmä?
        ""HE (kastetut) pysyivät apostolien opetuksessa, leivän murtamisessa ja rukouksessa."!!!!

        Vai tunnustako, että vauvoja ei kastettu, koska vain kastetuille annettiin ehtoollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh? Oletkohan vähän tyhmä?
        ""HE (kastetut) pysyivät apostolien opetuksessa, leivän murtamisessa ja rukouksessa."!!!!

        Vai tunnustako, että vauvoja ei kastettu, koska vain kastetuille annettiin ehtoollista.

        Täh? Tunustan kyllä että vauvoja kastettiin mutta kukaan ei vättänyt että heille jaettiin ehtoollista

    • Anonyymi

      Ei näytä toimivan kun vauvakastettu ei usko!

      • Anonyymi

        Näyttää toimivan kun suurin osa Suomen uskovista on kastettu lapsena.

      • Anonyymi

        uudesti-kastajat kieltää, PERISYNNIN, niin kasteen, kokonaista merkitystä, eivät voi koskaan ymmärtääkään, kun eivät USKO.

        kasteenuusijoille merkitsee: OMAT TEOT, - myös kasteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää toimivan kun suurin osa Suomen uskovista on kastettu lapsena.

        Suuriosa vauvakastetuista EI usko.

        Mutta heitä ei ole kastettu uskossa ollessaan. On vain suoritettu harhaoppinen rituaali, jotta kutsutaan kasteeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uudesti-kastajat kieltää, PERISYNNIN, niin kasteen, kokonaista merkitystä, eivät voi koskaan ymmärtääkään, kun eivät USKO.

        kasteenuusijoille merkitsee: OMAT TEOT, - myös kasteessa.

        Vanhempien tekojen taakse menet!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuriosa vauvakastetuista EI usko.

        Suuri osa uskoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta heitä ei ole kastettu uskossa ollessaan. On vain suoritettu harhaoppinen rituaali, jotta kutsutaan kasteeksi.

        Kyllä heidät on kastettu

        Mutta uudestikastajile Kristuksen asettama kaste on vain "harhaopinen rituaali"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhempien tekojen taakse menet!

        Ei kaste ole vanhempien teko

      • Anonyymi

        Eivät he vauvojaan kastata. 🤣🤣🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaste ole vanhempien teko

        Kyllä se se on koska he vauvansa kasteelle kiikuttaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suuri osa uskoo.

        Voitko esittää tilaston tuolle väitteellesi😼❓

      • Anonyymi
        Aito.oikea.avioliitto kirjoitti:

        Kyllä se se on koska he vauvansa kasteelle kiikuttaa.

        Mutta eivät vanhemmat lasta kasta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eivät vanhemmat lasta kasta

        Vanhemmat vievät lapsensa papin kastettavaksi. Vanhemmat päättävät ja toimivat 😺

      • Anonyymi
        Aito.oikea.avioliitto kirjoitti:

        Vanhemmat vievät lapsensa papin kastettavaksi. Vanhemmat päättävät ja toimivat 😺

        Ja päättävät myös sen haluavayko kasvattaa lapsestaan kristittyä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja päättävät myös sen haluavayko kasvattaa lapsestaan kristittyä

        Toki 😺

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja päättävät myös sen haluavayko kasvattaa lapsestaan kristittyä

        Vauvakastetut kasvatetaan erittäin harvoin kristityiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vauvakastetut kasvatetaan erittäin harvoin kristityiksi.

        Onneksi niitäkin on.

        Moni aikuiskastettukin on luonuput uskosta.

    • Anonyymi

      Luterilaisten uskovien vanhaa ihmistä ei ole haudattu kasteen hautaan.

      • Anonyymi

        Kaikkien kastetutujen skovat on haudattu yhdessä Kristsuken kanssa.

      • Anonyymi

        vauvat on syntyisin "lihasta", niinkuin kaikki !

        "Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan"

        "Mikä lihasta on syntynyt on liha; ja mikä Hengestä on syntynt on henki."

        "Älä ihmettele, että minä sanon sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä"

        Joh: 3: 7

      • Anonyymi

        Sinä olet humalassa koko ajan

    • Anonyymi

      Kyllä nyt uudestikastajien harmittaa kun luterilaiset kastavat lapsia. Yhyyyyyy

      • Anonyymi

        Mitä tyhjässä on harmittamista?

      • Anonyymi

        Joo tuntuu että he itkevät joka palstalla sitä

        Kristus on heille siis vain tyhjää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tyhjässä on harmittamista?

        selkeästi eivät usko raamattuun, eikä JEESUKSEN sanoja:

        Jeesus vielä uudestaan sanoo:

        "Älä IHMETTELE, että minä sanon sinulle : teidän TÄYTYY syntyä uudesti, YLHÄÄLTÄ"
        Joh: 3: 7

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo tuntuu että he itkevät joka palstalla sitä

        Kristus on heille siis vain tyhjää

        Keskustelu ei ole itkemistä 😺 kestä erilaisia näkemyksiä itkemättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tyhjässä on harmittamista?

        sanot siis selkeästi, raamatun Jeesuksen sanoja: "TYHJIKSI", ja tietenkin sinun OMAT TEKOSI, meen Jeesuksen Krisutksen, EDELLE.

        KUKAAN ei Jumalan hengessä sano raamatun ja Jeesuksen sanoja, - TYHJIKSI !!

    • Anonyymi

      Ainakin meidän lestadiolaisten hoitokokouksissa varttuneimmatkin lapset saavat aina syntinsä anteeksi, itseasiassa kaikki saavat syntinsä anteeksi ikää katsomatta. Terv. Vanh.esirukoilija.

      • Anonyymi

        Saavat anteeksi lestadiolaisilta mutta saavatko Jumalalta.

      • Anonyymi

        Ja vaikka saavatkin syntinä anteeksi , ei se vastaa vanhan ihmisen hautaamista. Siitähän tässä ketjussa on puhe, vanhan ihmisen hautaamisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vaikka saavatkin syntinä anteeksi , ei se vastaa vanhan ihmisen hautaamista. Siitähän tässä ketjussa on puhe, vanhan ihmisen hautaamisesta.

        Ovat jo haudatut kasteessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovat jo haudatut kasteessa

        Tarkoitatko, että vesitippa otsalle on hautaamista?
        Siinähän vain pipo pannaan päähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovat jo haudatut kasteessa

        Ketään ei voida haudata ennen kuolemaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko, että vesitippa otsalle on hautaamista?
        Siinähän vain pipo pannaan päähän.

        Ei vesitippa otsalle ole hautaamista vaan kristillinen kaste on hautaamista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko, että vesitippa otsalle on hautaamista?
        Siinähän vain pipo pannaan päähän.

        Mistään piposta ei Raamattu puhu eli tuo on ihan oma keksintösä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketään ei voida haudata ennen kuolemaa.

        Ja uudestisyntymisessä vanha ihminen kuolee ja uusi syntyy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja uudestisyntymisessä vanha ihminen kuolee ja uusi syntyy

        Noin juuri!

    • Anonyymi

      Täällä puhutaan paljon uudelleenkastajista, mutta Suomi heitä ei ole, sillä vauvavalelu ei ole upotus eli kaste, vaan se on valelu. Jokainen joka on ollut ristiäisissä voi tämän asiantilan todeta, että pappi valelee vauvan päälakea vähän aikaa.

      Upotus (baptitzoo) on sitten oma lukunsa. Upotuksessa henkilö upotetaan veteen kokonaan kuten Jeesuskin oli kokonaan kuollut ja sitten kokonaan nousi ylös.

      • Anonyymi

        Kristillisessä kasteessa myös kaste-vesi siunataan Jumalan SANALLA.

        "Kun panee sokeria veteen, se ei ole pelkkää vettä;
        miksi eroittaisimme SANAN vedestä, väittäen kastetta pelkäksi vedeksi, ikäänkuin ei Jumalan SANA eikä siis Jumalakaan olisi läsnä tässä vedessä, eikä tapahtuisi niinkuin Jordanilla Kristuksen kasteessa, kun Pyhä Henki laskeutui alas ja Isän Jumalan ääni kuului taivaasta ?
        "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt, kuulkaa häntä"
        Matt: 3: 16-17

        Heitättekö te myös Jumalan sanan viemäriin kastetilaisuuden jälkeen?
        Vai hyppääkö sana pois vedestä?

        Alussa Jumalan henki liikkui vetten yllä. Vesi on samanlainen pre-eksistentti substanssi kuin itse Jumalakin, oli olemassa jo ennen kuin mitään oli luotu. Myös se hanasta tuleva vesi joka veimäriin kaadetaan, on samaa miljardeja vuosia vanhaa vettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heitättekö te myös Jumalan sanan viemäriin kastetilaisuuden jälkeen?
        Vai hyppääkö sana pois vedestä?

        mitä tapahtui Jeesuksen kasteen jälkeen !?

        sanotko Jeesuksellekin noin . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heitättekö te myös Jumalan sanan viemäriin kastetilaisuuden jälkeen?
        Vai hyppääkö sana pois vedestä?

        Taitaa olla uudestikastajien tapa heittää Jumalan Sana jorpakkoon!

      • Anonyymi

        "valelu"

        "Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: "Pirskota heihin synnistä puhdistavaa vettä"
        4 Moos: 8: 7

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristillisessä kasteessa myös kaste-vesi siunataan Jumalan SANALLA.

        "Kun panee sokeria veteen, se ei ole pelkkää vettä;
        miksi eroittaisimme SANAN vedestä, väittäen kastetta pelkäksi vedeksi, ikäänkuin ei Jumalan SANA eikä siis Jumalakaan olisi läsnä tässä vedessä, eikä tapahtuisi niinkuin Jordanilla Kristuksen kasteessa, kun Pyhä Henki laskeutui alas ja Isän Jumalan ääni kuului taivaasta ?
        "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt, kuulkaa häntä"
        Matt: 3: 16-17

        Siviilin tekemä hätäkaste on myös ihan yhtä pätevä kuin papin kastekin luterilaisuudessa.

        Papin siunaus ei tee epäpyhästä vedestä pyhää, vaan tarkoitus on vain tunnustaa veden olevan pyhää. Hätäkasteessa voi käyttää mitä tahansa vettä, ja aina se on yhtä pyhää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siviilin tekemä hätäkaste on myös ihan yhtä pätevä kuin papin kastekin luterilaisuudessa.

        Papin siunaus ei tee epäpyhästä vedestä pyhää, vaan tarkoitus on vain tunnustaa veden olevan pyhää. Hätäkasteessa voi käyttää mitä tahansa vettä, ja aina se on yhtä pyhää.

        Niin, kaste kun e perustu ihmisen pyhyyteen vaan Kristuksen pyhyyteen.

        Meidät kasteaan Kristukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, kaste kun e perustu ihmisen pyhyyteen vaan Kristuksen pyhyyteen.

        Meidät kasteaan Kristukseen.

        Kaste oikeasti perustuu pyhään henkeen ja tuleen. Luterilaisessa kasteessa olennaiset elementit ovat kastekynttilä ja läsnöolijoiden harras henki. Vesi on pelkkä rekvisiitta ja jäänne essealaisuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "valelu"

        "Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: "Pirskota heihin synnistä puhdistavaa vettä"
        4 Moos: 8: 7

        Huono yritys. Miksi et kopioinut koko jaetta:
        4. Moos 8
        "Ota leeviläiset erilleen muista israelilaisista ja puhdista heidät.
        Heidän puhdistamisekseen sinun on pirskotettava heidän päälleen synneistä puhdistavaa vettä, ja heidän on ajeltava tukkansa, partansa ja kaikki ihokarvansa ja pestävä vaatteensa. Sitten he ovat puhtaat. "

        Tuskin vauvoille vielä kasvaa partaa ja muita ihokarvoja!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaste oikeasti perustuu pyhään henkeen ja tuleen. Luterilaisessa kasteessa olennaiset elementit ovat kastekynttilä ja läsnöolijoiden harras henki. Vesi on pelkkä rekvisiitta ja jäänne essealaisuudesta.

        Veteen ja Henkeen ja ennenkaikkea Kristuksen työhön!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono yritys. Miksi et kopioinut koko jaetta:
        4. Moos 8
        "Ota leeviläiset erilleen muista israelilaisista ja puhdista heidät.
        Heidän puhdistamisekseen sinun on pirskotettava heidän päälleen synneistä puhdistavaa vettä, ja heidän on ajeltava tukkansa, partansa ja kaikki ihokarvansa ja pestävä vaatteensa. Sitten he ovat puhtaat. "

        Tuskin vauvoille vielä kasvaa partaa ja muita ihokarvoja!!!

        Sulla on sairaanloinen taipumus nähdä joka jakeessa vauvoja. Tuossa puhutaan pirskotuksesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veteen ja Henkeen ja ennenkaikkea Kristuksen työhön!

        Kun läsnä on pyhää henkeä ja tulta, se osoittaa että Messias on ollut tekemässä kasteen ja kaste on kristillinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on sairaanloinen taipumus nähdä joka jakeessa vauvoja. Tuossa puhutaan pirskotuksesta

        Tällakin palstalla lukuisissa keskusteluissa on käynyt ilmi, että luterilaiset puolustelevat kastettaan juutalaisilla tavoilla kuten poikien ympärileikkauksella, joka suoritetaan kahdeksan päivän ikäisille vauvoille. Myös jotkut luterilaiset teologit ovat loytäneet juutalaisista tavoista joitan vesirituaaleja, jotka heidän mielestään puolustavat vauvakastetta.

        Tuollaista kastetta on kuitenkin parasta nimittää juutalaiseksi kasteeksi sillä kristillinen kaste se ei mitenkään voi olla. Yksi ainoa Raamatun kohta riittää kumoamaan väitteen, että tuollainen kaste olisi kristillinen kaste.

        Mark 11:27 Ja he tulivat taas Jerusalemiin. Ja kun hän käveli pyhäkössä, tulivat ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat hänen luoksensa
        11:28 ja sanoivat hänelle: "Millä vallalla sinä näitä teet? Tahi kuka sinulle on antanut vallan näitä tehdä?"
        11:29 Mutta Jeesus vastasi heille: "Minä myös teen teille yhden kysymyksen; vastatkaa te minulle, niin minä sanon teille, millä vallalla minä näitä teen.
        11:30 Oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä? Vastatkaa minulle."
        11:31 Niin he neuvottelivat keskenään sanoen: "Jos sanomme: 'Taivaasta', niin hän sanoo: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?'
        11:32 Vai sanommeko: 'Ihmisistä'?" - sitä he kansan tähden pelkäsivät sanoa, sillä kaikkien mielestä Johannes totisesti oli profeetta.
        11:33 Ja he vastasivat ja sanoivat Jeesukselle: "Emme tiedä." Silloin Jeesus sanoi heille: "Niinpä en minäkään sano teille, millä vallalla minä näitä teen."

        Ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat eivät tienneet, mistä Johanneksen kaste oli peräisin. Siispä se ei voinut olla peräisin juutalaisista tavoista ja perinteistä.

        Johanneksen kaste oli kristillisen kasteen esiaste, se sisälsi parannuksen vaatimuksen niinkuin kristillinen kastekin. Aito kristillinen kaste suoritetaan ihmisille, jotka ovat evankeliumin (sydämellään) kuultuaan vastaanottaneet ja tulleet uskoon. Kaikissa Raamatun kastetapahtumissa ihmiset tulivat ensin uskoon ja menivät vasta sitten kasteelle.

        Täällä on käynyt ilmi että luterilaiset puolustvat Raamtun ilmoittamaa kastetta Uuden Testamantin teksteillä.

        Kaikissa Raamatun tapauksissa kastettu oli ulkomaalainen aikuinen

        Luterilaisuudessa voidaan tehdä myös aikuiskaste, ja se on ihan yhtä validi kuin lapsikastekin. Ainoastaan uudelleenkastamisia ei tehdä.
        Vanhemmat voivat päättää, haluavatko lapsi- vai aikuiskasteen. Kumpikin ovat yhtä hyviä. Suomessa suurin osa vain haluaa järjestää ristiäisjuhlat ja tästä syystä lapsikaste on suositumpi.

        Juuri noin!!!!

        Eikä luterilaisuudessa ole eri kasteita eri ikäisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä on käynyt ilmi että luterilaiset puolustvat Raamtun ilmoittamaa kastetta Uuden Testamantin teksteillä.

        Kaikissa Raamatun tapauksissa kastettu oli ulkomaalainen aikuinen

        Tuokin on totta. Sitten vain tekemään johtopäätöksiä uudestikastajein logiikalla!

        "Raamattu tuntee vain ulkomaalaisenuskovanaikuisen kasteen" :DDD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällakin palstalla lukuisissa keskusteluissa on käynyt ilmi, että luterilaiset puolustelevat kastettaan juutalaisilla tavoilla kuten poikien ympärileikkauksella, joka suoritetaan kahdeksan päivän ikäisille vauvoille. Myös jotkut luterilaiset teologit ovat loytäneet juutalaisista tavoista joitan vesirituaaleja, jotka heidän mielestään puolustavat vauvakastetta.

        Tuollaista kastetta on kuitenkin parasta nimittää juutalaiseksi kasteeksi sillä kristillinen kaste se ei mitenkään voi olla. Yksi ainoa Raamatun kohta riittää kumoamaan väitteen, että tuollainen kaste olisi kristillinen kaste.

        Mark 11:27 Ja he tulivat taas Jerusalemiin. Ja kun hän käveli pyhäkössä, tulivat ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat hänen luoksensa
        11:28 ja sanoivat hänelle: "Millä vallalla sinä näitä teet? Tahi kuka sinulle on antanut vallan näitä tehdä?"
        11:29 Mutta Jeesus vastasi heille: "Minä myös teen teille yhden kysymyksen; vastatkaa te minulle, niin minä sanon teille, millä vallalla minä näitä teen.
        11:30 Oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä? Vastatkaa minulle."
        11:31 Niin he neuvottelivat keskenään sanoen: "Jos sanomme: 'Taivaasta', niin hän sanoo: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?'
        11:32 Vai sanommeko: 'Ihmisistä'?" - sitä he kansan tähden pelkäsivät sanoa, sillä kaikkien mielestä Johannes totisesti oli profeetta.
        11:33 Ja he vastasivat ja sanoivat Jeesukselle: "Emme tiedä." Silloin Jeesus sanoi heille: "Niinpä en minäkään sano teille, millä vallalla minä näitä teen."

        Ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat eivät tienneet, mistä Johanneksen kaste oli peräisin. Siispä se ei voinut olla peräisin juutalaisista tavoista ja perinteistä.

        Johanneksen kaste oli kristillisen kasteen esiaste, se sisälsi parannuksen vaatimuksen niinkuin kristillinen kastekin. Aito kristillinen kaste suoritetaan ihmisille, jotka ovat evankeliumin (sydämellään) kuultuaan vastaanottaneet ja tulleet uskoon. Kaikissa Raamatun kastetapahtumissa ihmiset tulivat ensin uskoon ja menivät vasta sitten kasteelle.

        "Ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat eivät tienneet, mistä Johanneksen kaste oli peräisin. Siispä se ei voinut olla peräisin juutalaisista tavoista ja perinteistä."

        Vesikaste on essealainen tapa, jota harjoitettiin Qumranin luostarissa jossa on upotusallas kasteita varten. Farisealaiset olivat karkoittaneet essealaiset pois Jerusalemin temppelistä, eivätkä tunteneet essealaisten tapoja joita he Qumranissa harjoittivat.

        Sekä kaste että luostarilaitos ovat juutalaista alkuperää, ja kristityt ovat ne omaksuneet essealaisilta.

        Luterilaiset siunailevat niitä kastevesiään mutta siunasiko Johannes Jordanin veden, kun hän kastoi ihmisiä siinä. Ei siunannut. Johannes oli essealainen. Luterilaiset eivät ole saaneet kastettaan essealaisilta.

        Sen sijaan intialaiset siunaavat Gangesin vedet. Koko joki on heille pyhä. Kasteveden siunaaminen onkin alunperin pakanallista alkuperää,.

        Johannes ei kastanutkaan kristillisellä kasteella

        Vauva tarvitsee niitä siunauksia kipeästi, luterilaiset vain siunaavat kastevettä.

        Jeesuskin siunasi lapsia eikä kastevettä.

        Kasteveden siunaamisesta saadaan kyllä vakuuttava osa rituaalia, jonka avulla ihmisiä pelotellaan ja hämmenetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaiset siunailevat niitä kastevesiään mutta siunasiko Johannes Jordanin veden, kun hän kastoi ihmisiä siinä. Ei siunannut. Johannes oli essealainen. Luterilaiset eivät ole saaneet kastettaan essealaisilta.

        Sen sijaan intialaiset siunaavat Gangesin vedet. Koko joki on heille pyhä. Kasteveden siunaaminen onkin alunperin pakanallista alkuperää,.

        kyllä luterilaisuudessa siunataan tietenkin myös lapsi, vaan KASTEESSA, Jeesus ITSE on läsnä SANASSAAN, tietenkin sellaiselle joka ei usko, niin sellainen ei sitten vaan USKO.

        helluntailaisuudessa ne siunaa koditkin (kodin siunaus), kai autotkin, ja yleensä omaisuutensa, outoa jos eivät lahkoissa siunaa raamatullisia asioita, kuten
        kastetoimitus, kuten siunataan myös yhteinen kokoontuminen, jne.

        En ymmärrä, ei Raamatussa tuollaista lue.

        helluntailaiset kuitenkin tekevät niin, vaikka ei raamatussa lukisikaan !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisuudessa voidaan tehdä myös aikuiskaste, ja se on ihan yhtä validi kuin lapsikastekin. Ainoastaan uudelleenkastamisia ei tehdä.
        Vanhemmat voivat päättää, haluavatko lapsi- vai aikuiskasteen. Kumpikin ovat yhtä hyviä. Suomessa suurin osa vain haluaa järjestää ristiäisjuhlat ja tästä syystä lapsikaste on suositumpi.

        Täh: "Luterilaisuudessa voidaan tehdä myös aikuiskaste, ja se on ihan yhtä validi kuin lapsikastekin. "???

        Miksihän lut kirkko ei kasta kaikkia aikuisia, eikä kaikkea kansaa, vaan ainoastaan niitä, joita on opetettu ennen kastetta, kuten vapaissa suunnissa tehdään.
        Eikö vesi tehoa aikuiseen samalla tavalla kuin vauvaan?
        Outoa.

        Eivät apostolitkaan kastaneet kaikkia aikuisia! Eikä luterilaisuuteen kuuluu että kastettava olisi opetettu pitämään kaikki Jeesuken käskyt ennen kastetta. Tuon veden tehoaminen kertoo miten ulalla uudestikastajat koko kasteasiassa ovat. Outoa.

        Mitään uudestikastajia ei ole olemassakaan. On vain ihmisiä, jotka haluavat kastaa oikein eikä se luterilaisille harhaoppisille vauvakastelijoille sovi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailaiset kuitenkin tekevät niin, vaikka ei raamatussa lukisikaan !

        Hellarit kastavat uskoon tulleita. Niin tehdään Raamatussakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään uudestikastajia ei ole olemassakaan. On vain ihmisiä, jotka haluavat kastaa oikein eikä se luterilaisille harhaoppisille vauvakastelijoille sovi.

        Uudestikatajie on olemassa ja he kastavat omia jäseniänkin uudestaan. Se on fakta. Ja aikuisena kastettujakin kastavat uudestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellarit kastavat uskoon tulleita. Niin tehdään Raamatussakin.

        Niin luterilasietkin tekevät

        Hellarit kastavat myös epäuskoisia jotka valheellisesti tunnustavat olevansa uskossa. Sellaista ei tehty Raamatussa

        Loppuiko jo asiallisuus, kun piti alkaa valheita keksiä.

        En ihmettele! Raamatullinen kaste on vain upotus, minkä todistaa upotusta tarkoittava sana baptitzoo eikä päälaen valelusta puhuta mitään Raamatussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellarit kastavat uskoon tulleita. Niin tehdään Raamatussakin.

        "Hellarit kastavat uskoon tulleita. Niin tehdään Raamatussakin."

        No tämä periaate on tosiaan ainut raamatullinen kaste- eli upotusmuoto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loppuiko jo asiallisuus, kun piti alkaa valheita keksiä.

        En ihmettele! Raamatullinen kaste on vain upotus, minkä todistaa upotusta tarkoittava sana baptitzoo eikä päälaen valelusta puhuta mitään Raamatussa.

        Loppuiko asia kun pitää keieltää tosiasiat? Eikö upotus olekaan raamatullinen kun se pitää vielä uusia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hellarit kastavat uskoon tulleita. Niin tehdään Raamatussakin."

        No tämä periaate on tosiaan ainut raamatullinen kaste- eli upotusmuoto.

        Mutta miksi he kastavat epäuskoisiakin?

        Entä miksi helluntailaisten uskovan upotuskaste pitää uusia jos vaihtaa johonkin tiettyihn uudestikastajaporukoihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestikatajie on olemassa ja he kastavat omia jäseniänkin uudestaan. Se on fakta. Ja aikuisena kastettujakin kastavat uudestaan.

        Ja taas valetta. "Uudestikatajie on olemassa ja he kastavat omia jäseniänkin uudestaan"

        Eikö pakollista vauvakastetta voi puolustaa ilman valheita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas valetta. "Uudestikatajie on olemassa ja he kastavat omia jäseniänkin uudestaan"

        Eikö pakollista vauvakastetta voi puolustaa ilman valheita?

        Ihan oikeaa asiaa tuo oli. Tiesossa on usetita tapauksia joissa esim. maahanmuuttaja on koavsti uskon asioista kiinnostunut mutta kasteen saatuaan ei ole enää näkynyt

        Uudestikastamista ei voi puolustaa kumoamalla tosiasioita

    • Anonyymi

      voisohan joku pappi tulla ja siunata, on tuo järven vesi aika sameaa, mitäs luulette alkaisiko pian kirkastua?

      • Anonyymi

        Hellateilla ei ole pappeja kuten ei missään UT:ssakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellateilla ei ole pappeja kuten ei missään UT:ssakaan.

        Hellateilla ei ehkä ole mutta hellareilla on. Papilla tarkoitetaan seurakunnan paimenta.

    • Anonyymi

      Vaikea sanoa miksi ainakin 95% luterilaisista hylkää jumalattomalla elämällään valelunsa, mutta näin kuitenkin on.

      Myös alkuvaiheessa kaste oli vaikeuksissa, sillä miekkalähetyksen keinoin edes tappaminen ei auttanut kasteen lanseeramisessa, vaan suomalaiset pesivät nykyisissä lukemattomissa Katusmusjärvissä kasteensa pois, Vasta vapaaehtoisuuteen perustuva usko Jeesukseen toi kristinuskon aidolla tavalla Suomeen.

      Nykyäänhän tosiaan lähes jokainen luterilainen käytännössä "pesee" valelunsa pois heti kun ovat pakotettuina rippikoulun käyneet.

      Vauvavalelu ei siis toimi!

      Ja myös Jeesukseen uskoontulleet enemmistöltään hakeutuvat vapaisiin suuntiin. Ihmiset ikäänkuin vaistomaisesti tietävät missä elävä kristinusko piilee.

      • Anonyymi

        Ja se aito kritinusko on yhtä lailla luterilaisuudessakin. Vapat luterilasiet seurakunnat kasvavat kovaa vauhtia. Mitään valaelun poispesemistä ei kristillisyyteen kuulu

        Nämä lastennussijat kehtaav vielä puhua jostakin vauvavalelusta kasten kohdalla.

        Eläviä kritittyjä on kyllä enemmän luterilaisuuden piirissä. Ortodoksi- ja katolinen kirkkokin ova nousussa. Eli väite että uskoontulleet liittyvät enemmän vapaisiin suuntiin, ei pidä paikkaansa muuta kuin tuon yhden haavekuvissa.

        Tosin jos vapaisiin suuntiin lasketaan myös vapaat luterilaiset poppoot niin sitten päästään lähemmäs...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se aito kritinusko on yhtä lailla luterilaisuudessakin. Vapat luterilasiet seurakunnat kasvavat kovaa vauhtia. Mitään valaelun poispesemistä ei kristillisyyteen kuulu

        Nämä lastennussijat kehtaav vielä puhua jostakin vauvavalelusta kasten kohdalla.

        Siinä taas malliesimerkki, mitä se pakollinen otsan kasteleminen saa aikaiseksi: "Nämä lastennussijat kehtaav vielä puhua jostakin vauvavalelusta kasten kohdalla"!!!!

        Sillä vedellä ei ole mitään pyhittävää vaikutusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläviä kritittyjä on kyllä enemmän luterilaisuuden piirissä. Ortodoksi- ja katolinen kirkkokin ova nousussa. Eli väite että uskoontulleet liittyvät enemmän vapaisiin suuntiin, ei pidä paikkaansa muuta kuin tuon yhden haavekuvissa.

        Kuolleita kristittyjä kaikki Jehovan todistajat!
        Körttiläiset, lestadiolaiset ja muut muunnokset elävistä.
        😁

    • Anonyymi

      Miksi toimisi?

      • Anonyymi

        Toimii kuten kaste yleensäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimii kuten kaste yleensäkin.

        helluntailaisuudessa:

        "kun yksi uusi tulee etuovesta, toinen lähtee takaovesta"

        älkööt väittäkö, niinkin pienistä lahkoissa on aina myös poislähtijöitä, NIISTÄ ne ei hiisku
        mitään . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailaisuudessa:

        "kun yksi uusi tulee etuovesta, toinen lähtee takaovesta"

        älkööt väittäkö, niinkin pienistä lahkoissa on aina myös poislähtijöitä, NIISTÄ ne ei hiisku
        mitään . . .

        Mutta kun luterilaisesta kirkosta pakenee suuri joukko!!!

        Ja teillä on hätä vain niistä muutamista, jotka menevät kasteelle uskoontulonsa jälkeen, mutta ei mitään hätää niistä tuhansista, jotka jättävät kirkon!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun luterilaisesta kirkosta pakenee suuri joukko!!!

        Ja teillä on hätä vain niistä muutamista, jotka menevät kasteelle uskoontulonsa jälkeen, mutta ei mitään hätää niistä tuhansista, jotka jättävät kirkon!!!

        Ja jäseniä vielä enemmän

        Sinulla on huoli niistä jotka uskovat mutta eivät mene uudestikasteelle

    • Anonyymi

      Mitään uudestikastajia ei ole olemassakaan. On vain ihmisiä, jotka haluavat kastaa oikein eikä se luterilaisille harhaoppisille vauvakastelijoille sovi.Peittääkseen vauvakasteen vääryydet, he ovat keksineet uudestikastajat.

      • Anonyymi

        Kaste, Jeesuksen käskyn mukaan:

        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
        Matt: 28: 19

        kyllähän helluntailaiset, ym lahkot kastaa u u d e l l e e n, nimenomaan niitä, jotka jo ovat saaneet kristillisen kasteen.
        älä väitä, etteikö se nimenomaan ole uudelleen-kaste !! "ton ny tajuaa erkkikin"

        Älä puhu pötyä.
        Jos joku menee kasteelle sen jälkeen, kun on tullut uskoon, niin se ei ole uudestikastamista vaan se on se Raamatun ilmoittama kaste. Otsan kasteleminenhan ei ole mikään kaste.
        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu."

        "Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskota heihin synnistä puhdistavaa vettä"
        4 Moos: 8: 7

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä puhu pötyä.
        Jos joku menee kasteelle sen jälkeen, kun on tullut uskoon, niin se ei ole uudestikastamista vaan se on se Raamatun ilmoittama kaste. Otsan kasteleminenhan ei ole mikään kaste.
        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu."

        Veden määrä ei tee kastetta kasteeksi. Luotamme Jeesuksen käskyyn

        Uudestikastajat kaatavat myös uskoon tulon jälkeen kastettuja uudestaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaste, Jeesuksen käskyn mukaan:

        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
        Matt: 28: 19

        kyllähän helluntailaiset, ym lahkot kastaa u u d e l l e e n, nimenomaan niitä, jotka jo ovat saaneet kristillisen kasteen.
        älä väitä, etteikö se nimenomaan ole uudelleen-kaste !! "ton ny tajuaa erkkikin"

        Jeesuksen käskyä ei pysty noudattamaan, koska pyhän hengen nimi ei ole enää tiedossa. Ainoastaan isän ja pojan nimet tunnetaan, mutta evankeliumeihin ei ole jäänyt mitään mainintaa pyhän hengen nimestä, vaikka Jeesus epäilemättä tunsi nimen käskyn antaessaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen käskyä ei pysty noudattamaan, koska pyhän hengen nimi ei ole enää tiedossa. Ainoastaan isän ja pojan nimet tunnetaan, mutta evankeliumeihin ei ole jäänyt mitään mainintaa pyhän hengen nimestä, vaikka Jeesus epäilemättä tunsi nimen käskyn antaessaan.

        Pyhän hengen nimi todennäköisesti oli Barbelo tai Monad. UT on pyritty puhdistamaan gnostilaisista vaikutteista joten pyhän hengen nimeäkään siellä ei mainita, vaikka Jeesuksen opetuksissa muuten on paljon gnostilaisuutta mukana. Minä olen maailman valo, jne.

    • Anonyymi

      Toimii se omalla tavallaan vaikkei loppuun saakka.Se sitoo henkilön kristilliseen kulttuuripiiriin,

      • Anonyymi

        niin ne tekee, vaikkapa, jos helluntailainen vaihtaa vapaakirkkoon, niin se on taas uusi kaste.

        SEN VERRAN ne "ymmärtää" kristillisestä kasteesta . . . !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin ne tekee, vaikkapa, jos helluntailainen vaihtaa vapaakirkkoon, niin se on taas uusi kaste.

        SEN VERRAN ne "ymmärtää" kristillisestä kasteesta . . . !!!

        Ja taas valetta. Valhetta valheen perään on vauvakasteen puolustaminen.
        Jos helluntailainen menee vapakirkkoon tai baptistikirkkoon, häntä EI KASTETA UUDELLEEN!
        Pitääkö sitä aina valehdella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas valetta. Valhetta valheen perään on vauvakasteen puolustaminen.
        Jos helluntailainen menee vapakirkkoon tai baptistikirkkoon, häntä EI KASTETA UUDELLEEN!
        Pitääkö sitä aina valehdella?

        sitten on eri kaupungeissa, eri tavat.
        täälläpäin niin tehdään, etelä - Suomen kaupunki !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas valetta. Valhetta valheen perään on vauvakasteen puolustaminen.
        Jos helluntailainen menee vapakirkkoon tai baptistikirkkoon, häntä EI KASTETA UUDELLEEN!
        Pitääkö sitä aina valehdella?

        Jos luterilainen aikuisena kastettu vaihtaa uudestikastajien piireihin niin hänet kastetaan uuudestaan. Älä siis valehtele

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos luterilainen aikuisena kastettu vaihtaa uudestikastajien piireihin niin hänet kastetaan uuudestaan. Älä siis valehtele

        Kyseessä on uudelleenkaste vain jos kastetaan eri henkiolentojen nimeen kuin aiemmin. Aluksi on kastettu esim. Jahven, Jeesuksen ja Barbelon nimessä, sen jälkeen kastetaan Elin, Salemin ja Aseran nimessä, on kyseessä uudelleenkaste. Jos kastaja ei tunne henkiolentojensa nimiä joiden nimeen kastaa, kyseessä ei ole kaste ollenkaan.

    • Anonyymi

      Olin kastetilaisuudessa, jossa lapsen pää ei kastunut lainkaan,yrityksistä huolimatta. Eikö paholainen halunnut luopua valitsemastaan pienokaisesta?

      • Anonyymi

        Hän pitää äideistä, niiden pää kastuu punaisen paholaisen hyökkäys uhasta!
        😁

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      132
      2081
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      375
      1548
    3. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      227
      1156
    4. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      108
      962
    5. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      126
      959
    6. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      92
      933
    7. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      55
      908
    8. Herätänkö minä sinut itkullani nainen

      Kysyn tässä kun kaipuun aallot lyövät ylitseni ja ihmettelen missä olet toivoessani, että olisit tässä vierelläni. On va
      Ikävä
      25
      848
    9. Vastaa nyt kun kuitenkin valvot!

      Vai pelkäätkö että miehesi herää? Ppm:lle 😉
      Ikävä
      111
      798
    10. Seksuaalinen halukkuus ja kyvykkyys

      Tulee mieleeni kysyä, onko palstalla enää ihmisiä joilla olisi se voimakas seksuaalinen halukkuus vastakkaiseen sukupuol
      Sinkut
      99
      691
    Aihe