Etelämanner

Saksa on ollut ainakin 200v kiinnostunut Etelämantereesta ja sille on syynsä. He etsivät että onko alueella luonnonvaroja ja tarkoitus oli perustaa sinne satama kaupunki jotta he saisivat valaan rasvaa Saksan kasvavaan rasvan kulutukseen. Saksa oli riippuvainen Norjasta rasvan suhteen.

Oli muitakin syitä kiinnostukselle. Saksalaiset saivat koko maapallon joka kolkkaan ulottuvilla tutkimuksistaan vihiä, että Etelämantereella saattaisi olla pääsy onttoon maan kohtaan ja sielä majailisivat entis aikojen korkeiden sivilisaatioiden jälkeläisiä.

Varsinkin 30-40 luvulla tutkimus oli kovaa sillä Saksa halusi päästä näiden kanssa yhteistyöhön, että voittaisivat sodan. Huhut sanovat, että Saksa sai yhteyden, mutta he sanoivat, etteivät puutu ihmisten asioihin. Japanin ydinpommitusten jälkeen sanoivat, että ydinaseisiin he tulevat jatkossa puuttumaan.

Saksalla oli alue Etelämantereella mihin se vei mm elohopeaa. Huhujen mukaan Saksa oli rakentanut nyky fysiikallekkin käsittämättömiä lentäviä laitteita mitkä käytti polttoaineena elohopeeta. Sodan lopulla Saksalainen sukellusvene upotettiin Japanin edustalla ja lastina oli elohopeaa. Miksi viimeisillä voimilla sitä piti Japaniin viedä?

Saksa sanoi liittolaisilleet, että koittakkaa kestää, pian uudet ihme aseet tulevat ratkaisemaan sodan. Saksalla oli myös Hermann Göringin mukaan 8 pientä ydinpommia, mutta ilma ylivoiman puututtua he eivät olisi voineet kovin pitkälle sitä viedä ja pudottaa. Göring sanoikin, ettei saksa halunnut, että Eurooppa on 10 000v asumaton kivikasa. Pommit oli tarkoitettu Usaan ja Neuvostoliittoon.

Jos olisi ollut aikaa vähän vielä niin ties mitä vehkeitä olis tullut Saksalaisten alueilta mm Meksikosta, Argentiinasta, Etelämantereelta ja Europan maanalaisista tehtaista Japanin tehtaista puhumattakaan.

Uskon, että lentäviä lautasia yms olisi tullut ja Saksa olisi voittanut. On olemassa sellainenkin huhu, että Saksa olisi voittanut WW2.

Ihan sodan lopussa liittoutuneet havaitsivat Foo fightereita ja UFOja Saksan yllä ja Saksa olisi sanonut, että heillä on tämmöinen tekniikka ja niihin voi laittaa ydinaseetkin kiinni. Heti liittoutuneet ja Saksa löivät kättä päälle ja sanoivat, että tämmöinen tekniikka täytyy siirtää äkkiä pois USAan turvaan, ettei Neuvostoliitto saa tietää siitä tai käsiinsä niitä ja Saksa saa jatkaa tutkimuksiaan yms USAssa siitä mihin he Saksassa jäivät ja sodan jälkeen perustetaan vähin äänin 4 valtakunta EU.

Saksa vedettiin sotilaallisesti sileeksi ja NL luuli voittaneen sodan. Todellisuudessa Saksan aivot, ideologia, tekniikka ja varat vaihtoivat vaan paikkaa.

USA siirsi operaatio paper clipin avulla Saksan aivot heille töihin ja he perustivat mm CIAn, NASAn yms yms.

USA antoi Neuvostoliiton rakentaa ydinaseitaan vapaasti, sillä he tiesivät, ettei Neuvostoliitto tee niillä mitään, sillä Saksalaisten UFOissa on tekniikkaa jolla voidaan tehdä ne toimintakyvyttömäksi ja USA tiesi, että Neuvostoliitto tulee kaatumaan asekilvan johdosta.

USA hallitsee totaalisesti maapalloa ja kaikki uudet häivehävittäjät yms on vaan kulissia ja yritystä, että Venäjä ja Kiina tuhoaisivat itsensä asekilvassa. Saksan tekniikan avulla USA on varmaan ainakin satoja vuosia edellä kaikkia, ehkä jopa tuhansia vuosia.
13905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mä olen kuullut että Saksalaisilla oli kans mutantteja.

Ja sit sellanen Talvisotilas.

Äänestä

Mainitaampa Operation Highjump joka oli aika ylimitoitettu tehtävä. Mitä ne oikeasti tekivät siellä, kuka tietää.

Ns. Amiraali Byrdin päiväkirjat kertovat että löysivät siltä jotain..

Jenkeillä on myös sotilasoperaatio nimeltä deep freeze joka on aktiivinen vielä tänäkin päivänä
https://en.wikipedia.org/wiki/Military_activity_in_the_Antarctic

Listassa näkyy myös chile joka myös sai osansa maahanmuutosta.

Äänestä
  • Linkki ja pitkähkö saate teksti poistetaan. Mut katsokaa youtubesta chile army parade! Keistäköhän ottaneet vaikutteita? :)

    Äänestä

Hyvä SATU!

Äänestä

Antarktista salaillaan koska siellä takana on litteänmaan reuna ja taivaankansi.

Äänestä
  • Miten sitä muka salaillaan? Voihan sinne matkustaa kuka tahansa joka haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten sitä muka salaillaan? Voihan sinne matkustaa kuka tahansa joka haluaa.

    Ei voi. Halvimmilla risteilyillä sinne ei ole maihinnousu oikeutta, ja jos sellainen on, niin on sallittua tutustua vain rannikkoalueisiin. Itse haluaisin polttaa siellä nuotiota ja yrittää sulattaa jäätikön pois jotta saisimme mantereen asumiskelpoiseksi ja jäättömäksi.

    Ei voi itsenäisesti. Pelkästään oppaan mukana…

    No, etsitte sitten sellaisen oppaan joka vie kompassin eteläsuuntaan kunnes se jäävallinne tai mikälie tulee vastaan. Ei siellä muita erityissääntöjä ole kuin ehdoton roskaamiskielto ja demilitarisointi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sivistys ja ontto maa eivät kuulu samaan juttuun!

    Kyllä kuluu jos kommentin kohteena on littupää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei voi. Halvimmilla risteilyillä sinne ei ole maihinnousu oikeutta, ja jos sellainen on, niin on sallittua tutustua vain rannikkoalueisiin. Itse haluaisin polttaa siellä nuotiota ja yrittää sulattaa jäätikön pois jotta saisimme mantereen asumiskelpoiseksi ja jäättömäksi.

    Tiedoksi: kyllä Etelämantereelle voi matkustaa aivan yksin ja kaksin - ei sinne tarvita opasta (opaskommenttiin). Etelämanner ei ole yhden maan omistuksessa, joten minkään maan laki ei ole siellä voimassa, paitsi tutkimusasemilla (Suomella on oma Aboa tutkimusasema), joissa kunkin maan laki on voimassa. Aboalla Suomen laki. Useat maat havittelevat kuitenkin alueita Etelämantereella, tällä hetkellä tilanne on status quo.

    Etelämantereelle järjestetään matkoja, joissa on todellakin opas mukana matkanjärjestäjän puolesta, muutoin tulisi ongelmia kadonneiden ihmisten muodossa. Kannattaa myös pohtia alueen kokoa, ei sinne voida viedä ihmisiä sikin sokin pitkin mannerta - matkat ovat melkoiset ja siellä on kylmä.

    Tietenkin tulee vastaisku, jossa todetaan vartijoiden estävän pääsyn pitemmälle - perätöntä. Tärkein syy on se, että alue halutaan pitää mahdollisimman neitseellisenä, koska siellä ei ole puhtaanapito-osastoa yms. Suomalainen omatoimisia matkoja järjestävä yritys pyytää harkitsemaan matkustamista Etelämantereelle mainitusta syystä - vastuullista (ei ole salaliitto).

    Omatoimisia matkoja on tehty melkoisesti, kuten hiihdetty/valjakoitu etelänavalla sijaitsevalle Amundsen-Scottin asemalle, josta pääsee nykyisin takaisin lentäen (tämä toki vaatii hiukan rahaa), ellei halua hiihtää/valjakoida takaisin lähtöpisteeseen. Tyypillisesti näille matkoille lähdetään konkarin mukana tai vähintään hänen oppiensa mukaan.

    Näihin Etelämanner -tarinoihin uskovien on hyvä miettiä sivustoja, joissa on tarinaa Etelämantereen valvonnasta, sitä ei ole, siellä ei ole jäätä, kulku onttoon maahan, illuminaattien tukikohta, liskoihmisiä, kupolin reuna tulee vastaan yms., ovatko sivustot feikkejä?

    Ontto maa on peräisin Jules Vernen fiktiivisestä kirjasta Matka maan keskipisteeseen, erittäin hyvä kirja. Liskoihmiset ovat peräisin1983 alkaneesta sarjasta V -visitors. Illuminaatti on monisyinen kehitelmä jostain käsittämättömästä valtaeliitistä, joka on hallinnut maata n 1 vuosisataa…

    Markku Lahtinen
    Psykiatrisen hoidon asiantuntija

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Saksa on ollut ainakin 200v kiinnostunut Etelämantereesta ja sille on syynsä. He etsivät että onko alueella luonnonvaroja ja tarkoitus oli perustaa sinne satama kaupunki jotta he saisivat valaan rasvaa Saksan kasvavaan rasvan kulutukseen. Saksa oli riippuvainen Norjasta rasvan suhteen.

Oli muitakin syitä kiinnostukselle. Saksalaiset saivat koko maapallon joka kolkkaan ulottuvilla tutkimuksistaan vihiä, että Etelämantereella saattaisi olla pääsy onttoon maan kohtaan ja sielä majailisivat entis aikojen korkeiden sivilisaatioiden jälkeläisiä.

Varsinkin 30-40 luvulla tutkimus oli kovaa sillä Saksa halusi päästä näiden kanssa yhteistyöhön, että voittaisivat sodan. Huhut sanovat, että Saksa sai yhteyden, mutta he sanoivat, etteivät puutu ihmisten asioihin. Japanin ydinpommitusten jälkeen sanoivat, että ydinaseisiin he tulevat jatkossa puuttumaan.

Saksalla oli alue Etelämantereella mihin se vei mm elohopeaa. Huhujen mukaan Saksa oli rakentanut nyky fysiikallekkin käsittämättömiä lentäviä laitteita mitkä käytti polttoaineena elohopeeta. Sodan lopulla Saksalainen sukellusvene upotettiin Japanin edustalla ja lastina oli elohopeaa. Miksi viimeisillä voimilla sitä piti Japaniin viedä?

Saksa sanoi liittolaisilleet, että koittakkaa kestää, pian uudet ihme aseet tulevat ratkaisemaan sodan. Saksalla oli myös Hermann Göringin mukaan 8 pientä ydinpommia, mutta ilma ylivoiman puututtua he eivät olisi voineet kovin pitkälle sitä viedä ja pudottaa. Göring sanoikin, ettei saksa halunnut, että Eurooppa on 10 000v asumaton kivikasa. Pommit oli tarkoitettu Usaan ja Neuvostoliittoon.

Jos olisi ollut aikaa vähän vielä niin ties mitä vehkeitä olis tullut Saksalaisten alueilta mm Meksikosta, Argentiinasta, Etelämantereelta ja Europan maanalaisista tehtaista Japanin tehtaista puhumattakaan.

Uskon, että lentäviä lautasia yms olisi tullut ja Saksa olisi voittanut. On olemassa sellainenkin huhu, että Saksa olisi voittanut WW2.

Ihan sodan lopussa liittoutuneet havaitsivat Foo fightereita ja UFOja Saksan yllä ja Saksa olisi sanonut, että heillä on tämmöinen tekniikka ja niihin voi laittaa ydinaseetkin kiinni. Heti liittoutuneet ja Saksa löivät kättä päälle ja sanoivat, että tämmöinen tekniikka täytyy siirtää äkkiä pois USAan turvaan, ettei Neuvostoliitto saa tietää siitä tai käsiinsä niitä ja Saksa saa jatkaa tutkimuksiaan yms USAssa siitä mihin he Saksassa jäivät ja sodan jälkeen perustetaan vähin äänin 4 valtakunta EU.

Saksa vedettiin sotilaallisesti sileeksi ja NL luuli voittaneen sodan. Todellisuudessa Saksan aivot, ideologia, tekniikka ja varat vaihtoivat vaan paikkaa.

USA siirsi operaatio paper clipin avulla Saksan aivot heille töihin ja he perustivat mm CIAn, NASAn yms yms.

USA antoi Neuvostoliiton rakentaa ydinaseitaan vapaasti, sillä he tiesivät, ettei Neuvostoliitto tee niillä mitään, sillä Saksalaisten UFOissa on tekniikkaa jolla voidaan tehdä ne toimintakyvyttömäksi ja USA tiesi, että Neuvostoliitto tulee kaatumaan asekilvan johdosta.

USA hallitsee totaalisesti maapalloa ja kaikki uudet häivehävittäjät yms on vaan kulissia ja yritystä, että Venäjä ja Kiina tuhoaisivat itsensä asekilvassa. Saksan tekniikan avulla USA on varmaan ainakin satoja vuosia edellä kaikkia, ehkä jopa tuhansia vuosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu