Nälänhätä tulossa

Sellaisen tiedon sain, mutta en takaa mitään.
Turha on varautua, eivät linnutkaan kerää satoa talteen.

Eli tämä on vain tiedoksi mitä on tulossa, jos on tulossa, riippuu täysin tietolähteen luotettavuudesta.

Sitten ihmiset, lopettakaa typeryys, pahuus, ilkeys, pitäkää huoli omista asioistanne.

Mikäli minusta riippuu, niin paahtakoon aurinko ja korventakoon kaiken maan ja sen sadon.
Maa tulee puhdistaa, niin paljon on pahuutta, maailma on kamala paikka, helvetti maanpäällä.

Ymmärrän täysin vedenpaisumuksen ja ymmärrän kyllä tulenkin.
Mitä turhaan pitkittelemään ja odottelemaan, tulta vaan, vanha pois ja uutta tilalle.
34826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Seuraava "Wuhanin" virus on erityisesti viljejy kasvia tuhoava. ( Mm "Bill Gates järjestön tilaama")

Äänestä

Todella surullista, että uskonto voi tehdä ihmisestä koko ajan syvenevässä henkisessä kurjuudessa elävän pessimistin.

Onneksi uskontonsa saa vapaassa maassa valita. Tai olla kokonaan ilman.

1Äänestä
  • Maailma tekee tehtävänsä ja ainoa pakopaikka on uskonto ja toive siitä, että taivaassa joku kuulee huokaukset.

    En valitsisi uskontoja, enkä mitään muutakaan.
    Kokonaan ilman ei voi olla, olet kuitenkin "maailman uskonnon" alainen, maailman järjestyksen orja.

    En kyllä ole sitäkään enää.
    En jaksa uskoa, että maailma muuttuisi paremmaksi, en jaksa enää palvella maailmaa se aika on ohi.
    Olen luovuttanut, olen kokenut, olen nähnyt ja olen luopumassa kaikesta.

    Pian ei ole kuin oma pieni maailma, jossa elän yksin ja teen mitä ikinä tahdon.
    Pieni hetki oikeaa vapaata elämää vailla mitään murheita taikka huolia.
    Luovun kaikesta, ei millään ole merkitystä, mitään en tahdo pitää, kunhan pääsee pois, niin kaikki on paremmin.

    Äänestä

Kyllä nälänhätä tulee Suomeenkin se on varma asia ellei kansa nöyrry

Äänestä
  • Minä olen profeetta enkä nöyrry koskaan. Jos Jumala ei anna minulle ruokaa niin kostoksi lopetan rukoilun ja evankelioimisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen profeetta enkä nöyrry koskaan. Jos Jumala ei anna minulle ruokaa niin kostoksi lopetan rukoilun ja evankelioimisen.

    Minäkin olin profeetta, enkä nöyrtynyt evankelioimaan maailman tavalla.
    Tuuli painoi minua menemään sinne, mutta en mennyt.
    Olin syömättä ja juomatta, näyissä ja riivaajien kiusattavana vaikka lopulta taisin olla riivaajille kiusaajana.
    Siinä näki kaiken mitä tulee, miksi ja miten.

    Nyt ei oikeastaan ole millään yhtään mitään merkitystä, kaikki on turhuutta, turhaa.
    En tiedä onko se rauha, mutta mikään ei horjuta, tuli luopumus maallisesta.
    Odotin liian kauan, oli suuret suunnitelmat ja odotukset, nyt en odota enää mitään mistään, olen kuin kuollut maailmalle.

    Nyt täytyy vielä löytää joku suunta, joku paikka, joku mikä kiinostaisi.
    Suuret siunaukset on luvattu, saan kaiken menetetyn tuplana takaisin.
    Ei se ole siunaus, se on kirous, kuka tahtoisi mitään maailmasta, mitä se hyödyttää?
    Olen halunnut ja tavoitellut ja taistellut sen vuoksi jo tarpeeksi, nyt käänsin suunnan ja juoksen sitä karkuun.
    En ota mitään, en pyydä mitään, en halua, en toivo, en himoitse, en mitään tahdo mistään, siinä se on.

    Äänestä

Ihmiskunta on eksyksissä, älkää luulko, että olisi uskonto, jossa ei olisi eksytystä.
Kyllä on sitä hapatetta tungettu jokaiseen taikinaan, ei ole happamatonta leipää tarjolla.

Mistä siis saisimme leipää lapsille?

Äänestä

Tuhoisa myrsky on tulossa.
Sota on tulossa.
Vakava tulva on tulossa.
Tappava maanjäristys on tulossa.
Jne.

Tai saattaa olla tulematta. Tai jos tulee niin en kerro minne ja milloin. Nyt olen sinun Jumalasi kun osaan ennustaa näin hyvin. Ainoa keino päästä täydelliseen onnelaan kuoltua, on antaa minulle omaisuutensa ja palvoa minua.

Äänestä
  • Ei näin.

    Vaan näin.

    Tulee maailman laajuinen kuivuus ja nälänhätä.
    Tulee maailman kattava sota.
    Tulee metsäpaloja, myrskytuhoja ja maanjäristyksiä ja tulivuorten purkauksia maailman laajuisesti.
    Tulee uusia tauteja.
    Maan eläimet alkavat käyttyätyä oudosti, hyökkäävät ja aiheuttavat tuhoja.
    Vedet saastuvat, rakkaus katoaa.

    40 rikki Suomessakin.

    Äänestä

  • Veti hiljaiseksi kun luin tuon blogin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Veti hiljaiseksi kun luin tuon blogin.

    En jaksa edes lukea kun mainostetaan näin kierosti.

    Äänestä

  • Pitääkö asiatiedot paikkansa kuka tarkistaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitääkö asiatiedot paikkansa kuka tarkistaisi.

    Näkyy pitävän joten ne on ainakin oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näkyy pitävän joten ne on ainakin oikein.

    Joo pitää ne eikä näy olevan mikään tuomion mies vaan kylmä analyytikko.

    Äänestä

Taidan ottaa pian viiniä, vahvaa sellaista ja kaadan lopun siitä aurinkoon, veteen, tietoverkkoon.

Alkakoon aurinkomyrskyt, paahtavat helteet, kaikki tietoverkot takkuavat ja sähköverkot reistailevat.

Nyt on otollinen aika, nyt on aika lyödä maata vitsauksilla ja vihalla, turha sitä pitää sisällä.

UV säteilyn määrä nousee huippuunsa.

Tervetuloa viimeiset vitsaukset.

Äänestä
  • Kaadoin maahankin.

    Äänestä

Vieläkö joku epäilee etteikö olisi tuomiot tulossa?

NYt saatte merkkejä siitä.
Kielillä puhuen.
Hajhsdzdhfosdgf fdsjklsfdgnz ugrfslöh fdguidhiorg ugrelo.

En tiedä mitä kielet ovat, kai joku tietää paremmin.

Miten voi olla näin turhautunut, tylsistynyt kaikkeen, pettynyt ja vihainen.

Näin Mooseksen, tai joku mooseksena tuli kinuamaan lisää aikaa, olisivat taas vetäneet kellon taaksepäin ja muuttaneet aikoja, sehän onnistuu helposti.
Halusi valtaa lisää ja tahtoi jatkaa hallitsemista, kehtasi vielä uhitella.
En kuitenkaan alkanut neuvottelemaan terroristien kanssa, vihassani syöksin tulta ja temppeli tuli täyteen savua, eikä sinne voinut tulla kukaan.
Tuomiot asetettiin ja laitettiin täytäntöön.

On myös säädetty 3 ja puoli vuotta viimeisille parannuksen tekoon.
Tämä on viimeinen mahdollisuus, viimeinen hetki, aikaa ei tämän jälkeen enää ole eikä tule.

Mitä teette?
Kello käy ja aika rientää.

Äänestä

Olin varautunut pahoihin aikoihin, pakastimessa ja ruokakaapissa oli paljon ruokaa yli kuukaudeksi.

Meille kuitenkin mitataan uskomme mukaan, pakastin on sulatettu, tyhjä, ruoat poltettu.

Niin kuin jumala pitää huolta linnuista ja muista eläimistä, eikö hän pitäisi huolta myös ihmisestä?

Olen heittäytynyt täysin hänen armoilleen ja se on minulle aivan uutta.
Mutta niin se on, minulla on ruokaa josta maailma ei tiedä.

Loppujen lopuksi sen ymmärsi mitä on luottamus ja sen varaan heittäytyminen.
Se on sitä, kun ei murehdi huomisesta vaan jokaiselle päivälle on omat murheensa.
Se on sitä kun ei kerää ja kokoa pahan päivän varalle vaan luottaa jumalaan.
Mitäköhän tästä vielä tuleekaan?
Odotan innolla, kaikki omat suunnitelmat ovat turhiksi tulleet.
En tahdo milloinkaan takaisin siihen vanhaan, se on kuollut ja uusi on syntynyt.

Äänestä

Tehkää parannus.

Äänestä

Jumala loi ihmisen rääkättäväksi. Jos ylpeä ihminen kuvittelee liikoja itsestään niin turpiin vaan ja kiehuvaa öljyä päälle.

Äänestä
  • Ei niin, vaan.. ihastuksenani olivat ihmislapset Sananl 8:31.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei niin, vaan.. ihastuksenani olivat ihmislapset Sananl 8:31.

    Olivat, nykyään olemme varmasti kauhistuksia.

    Äänestä

  • Olen yrittänyt neuvotella jumalan kanssa, että ei mitään tuomioita vaan armoa.
    ei helvettiä vaan katoaminen olemasta, että ei enää ole ja kuin ei olisi ollutkaan.

    Itsekin ottaisin sellaisen heti, kunhan pääsee pois niin hyvä ja mitä nopeammin, sitä parempi.

    Äänestä

Mikä tässä mättää?
Olen lähempänä jumalaa kuin koskaan ennen ja samalla tuntuu että olen täysin hylätty, omillani.
On siinä kanssa jumala, ensin pitää luovuttaa kaikki hänelle, kaikki, ihan kaikki.
Siinä on, nyt ei ole enää mitään, mikään ei kiinosta, millään ei ole väliä mitä tapahtuukaan, olen avautunut kaikesta jumalalle, huutanut 3 viikkoa putkeen kaiken sinne, anonut, kolkuttanut, arvostellut häntä.

Tässä olen, juuri sellaisena kuin tahdoit, eikö kelpaakaan?
Saatana ottaisi heti palvelukseensa ja keksisi käyttöä.
Entä Jumala?
Ehkä ne eivät tule jumalalta ne sanat, antakaa itsenne Herralle, kuolettakaa itsenne, luopukaa kaikesta.
Tässä sitä ollaan, kuin ilmaa, ei suuntaa, ei iloa, ei rauhaa, ei mitään, vain tylsyyttä ja odottamista milloin jotain tapahtuisi.

Minullapa oli hyvät suunnitelmat, hyväntekijä tahdoin olla, korjata ne rikkinäiset asiat, tuoda valoa pimeyteen, oikeutta laittomuuden keskelle ym.
Olin vahva voimassa ja uskossa, menin ja tein sen mukaan mitä en nähnyt.
Sitten tuli joku, joka tuli kuin jumala ja otti sen kaiken pois.

Nyt olen tyhjän päällä, mikään ei kiinosta enkä tahdo taikka jaksa tehdä mitään minkään hyväksi.
Olen täysin kieltänyt itseni ja tässä olen kuin yksin jätetty pimeyden keskelle.
Niin kauan kuin oli jotain, niin kauan se oli läsnä ja riisui ne kaikki pois.

Tätäkö sinä haluat?
Saatoinko ymmärtää väärin?
muistaakseni pyysin ymmärrystä, koska en ymmärtänyt mitä alkoi tapahtumaan.
Kuka on se isä, joka antaa käärmeen kun lapsi pyytää leipää?
Kuka on se isä, joka ei toimita oikeutta ja viivyttelee tahallaan?

Se isä kuuli rukoukset, ne hiljaiset huokaukset ja sanattomat rukoukset.
En tiedä kuka teki, mutta se katsoi kun kaikki tapahtui.
No elossa ollaan ja niin turhautunut ja vailla mitään iloa, siis ihan turhaa on elämä.
Ei täällä ole yhtään mitään, kaikki on vain ohi kiitävää turhuutta.
Tahdoin rakentaa jotain uutta, nyt tahdon vain pois, pois kaikesta ja etsin kuinka kuluttaisin aikani.
Olen kuin tyhjä leili vailla viiniä.
Astia vailla sisältöä, turhake kuluttamassa kenkiä.

Se vaan, että mitä tästä tulee?
Itse en kykene kuvittelemaan, että tästä vielä noustaisiin taikka tälle olisi tarkoituksensa ja jokin tärkeä opetuksensa elämässä.

Eipä siinä mitään, sellaista se elämä on.
Nyt on elämä kadotettu, kai sen pitäisi sitten löytyä, mikäli ne puheet ovat totta.

Äänestä
  • Älkää luulko että tässä oli kaikki.
    Sain näkyjä ja ilmestyksiä, olin tulevaisuudessa ja menneisyydessä.
    Ne ovat pelottavia asioita, ymmärrän kyllä kun sanotaan ettei tiedä oliko ruumiissa vai ei.
    Niitä ei erota todellisuudesta, se on kuin maailma vedettäisiin maailman päälle.

    Hurjia kokemuksia ja toisaalta niitä jää oudosti kaipaamaan lisää.

    Saati sitten henkivaltojen kanssa leikkiminen.
    Se oli kuin manaajasta tai jostain kauhu elokuvasta, mutta kauhua ei siinä aiheuttanut ne pahat henget vaan se manaaja joka olin.

    Niin, sinä annoit vallan yli kaiken vihollisen voiman ja sitä minä käytin ja sinä kädestä pitäen opetit.
    Nyt ovat pysyneet poissa, montakohan legioonaa repisin kappaleiksi, tallasin muhjuksi, heittelin ja paiskoin, pelottelin ja käskytin?

    Jos te pyydätte lahjaa arvostella henkiä, älkää sitten yllättykö jos se teille annetaan ja alatte näkemään ja kuulemaan jotain, jota ette ole ennen nähneet taikka kuulleet.

    Teille annetaan kuin uudet silmät ja uudet korvat.
    Silloin te näette ja te kuulette.

    Äänestä

Hieman vielä tarkennusta.
Näin asiat käsitän, mutta saatan olla väärässä.
7 vuoden aika on alkanut, vihan ja vitsausten aika.
puolet tästä ajasta on parannuksen teon aikaa ja sitten ovi suljetaan.
Tämä on viimeinen tunti.
Viimeinen mahdollisuus.
Viimeinen aika tehdä parannus.

En silti tiedä taikka ymmärrä kaikkea vaan on pieniä palasia, tiedonmuruja joista kehittyy se isompi kuva.

Äänestä

Nälänhätä voi myös olla hengellinen nälänhätä.
Kuinka moni on hengellisesti ravittu, kylläinen, eikä enää isoa taikka janoa?

Onko jollain jo kaikki?
Silloin teissä on lähde sisällänne, joka kumpuaa elävää vettä.
Ei teillä ole jano taikka nälkä.

Herra antoi paljon ja tämä kuu on jotenkin erilainen kuukausien joukossa, tässä kuussa hän tekee jotain josta ei anneta tietoa.
Me tiedämme että jotain on tekeillä, mutta emme tiedä mitä on tekeillä.
Valmistautumista on hengessä vaeltavien keskuudessa, valmistautumista johonkin.

Tällä hetkellä on kuin jalat olisivat sidottu ja olisi kehotettu pysymään paikallaan ja lepäämään.
Olisin todella innokas ja kova menemään ja sen takia jalat on sidottu.

Saa nähdä mitä tulee vielä tapahtumaan.

Äänestä

Miksi media ei uutisoi siitä mitä maailmalla tapahtuu?
Maailmalla tapahtuu kummia, outoja asioita.
Oulussakin saatiin esimakua siitä mitä tulossa on.

On jälleen se aika, kun tuomion saattajat tuovat tuomioita.

Maailmalla ollaan kauhuissaan myrskyistä ja tuhoista ja media toitottaa samaa ilmastovirttään.

Ei nämä asiat ole ilmastomuutosta, vaan nämä ovat tuomioita ja niitä vitsauksia, jotka ovat alkaneet ja niiden voima käy yhä suuremmaksi.

Ne eivät lopu vaikka maailma olisi "hiilinegatiivinen", sillä tuomioita ei langeteta hiilen mukaan vaan syntien mukaan.

Äänestä
  • ja Suomi kokoaa syntiä synnin päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ja Suomi kokoaa syntiä synnin päälle.

    no niin tekee oikein massana

    Äänestä

Hamstrasin helpostisäilytettäviä elintarvikkeita noi 10 vuotta sitten. Ei tapahutunut mitään. Riisihäröt pilasivat varantoni ja aika ajoi sälykkeiden ohi. Olin hieman pettynyt. Mutta nyt tuntuu toisaan siltä, että kannattaa alkaa kerätä uutta varantoa tosin maltilla. Olen ajatellut ostaa aggregaatin. Asun nykyään maalla rivitalossa, jossa on tilava oma piha ja takka.

Äänestä

Blogissa oli tosi vakava sanoma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sellaisen tiedon sain, mutta en takaa mitään.
Turha on varautua, eivät linnutkaan kerää satoa talteen.

Eli tämä on vain tiedoksi mitä on tulossa, jos on tulossa, riippuu täysin tietolähteen luotettavuudesta.

Sitten ihmiset, lopettakaa typeryys, pahuus, ilkeys, pitäkää huoli omista asioistanne.

Mikäli minusta riippuu, niin paahtakoon aurinko ja korventakoon kaiken maan ja sen sadon.
Maa tulee puhdistaa, niin paljon on pahuutta, maailma on kamala paikka, helvetti maanpäällä.

Ymmärrän täysin vedenpaisumuksen ja ymmärrän kyllä tulenkin.
Mitä turhaan pitkittelemään ja odottelemaan, tulta vaan, vanha pois ja uutta tilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu