On todettu että ihminen kykenee aiheuttaa itse itselleen esim syövän. Kun suggestoi itsensä ylihuolestyneeksi, tai pelokkaaksi, saa itsensä sairastumaan ja kokemaan olevansa "turvassa" kun sairaana voi kerätä ansaittuja "säälipisteitä".
Sairastamisella voi vältellä työtä, saada korvauksia, elää ilman ulkopuolelta tulevia paineita, saada ymmärrystä velkojilta, ja vaikka mitä.
Kun ihminen tarpeeksi haluaa vältellä vastuutaan, voi saada lääkärit avukseen "sairastamiseensa".
Lääkärit määräävät erilaisia lääkkeitä, jotka saavat sairastamisen ketjun aikaiseksi.
Lopuksi kun ihminen tottuu elämään TUILLA, jotka tulevat sairastamisesta johtuen, ihminen ei edes halua enää terveeksi.
On tehty valinta, jolla päästään oravanpyörästä kunhan pysyy sairaana.
Itsellä oli tuttava, joka oli valtiotieteellisessä. Ei edes yrittänyt valmistua, koska olisi joutunut eroon opiskelija eduista.
Kun alkoi tulla köysi vetävän käteen, päätti tyyppi että alkaa "sairaaksi".
Asia päättyi hyvin ikävästi kyseisen henkilön osin.
Henkilö söi niin moninaisia lääkkeitä, että kuoli.
Asiassa on toinenkin puoli. Samoin kuin voi suggestoida itsensä sairaaksi, voi myös suggestoida itsensä sairastumattomaksi.
Pelko ja turha huolestuneisuus edesauttaa sairastumista.
On turha myrkyttää itseään joutavanpäiväisillä lääkkeillä, kun kaikki on loppujen lopuksi kiinni omista korvien välistä.
Turhat rokotteet voi tuoda mielenrauhaa heikommille yksilöille, mutta vahvimmat torjuvat sairautensa pelkällä mielen voimallaan.
Mielen lujuutta ei monella ole. Ehkä heikommille "rokotteet" ovat henkinen turva.
Lepää rauhassa vanha kaveri. Et kerennyt koronasta edes kuulla.
Sairastamisella voi vältellä työtä, saada korvauksia, elää ilman ulkopuolelta tulevia paineita, saada ymmärrystä velkojilta, ja vaikka mitä.
Kun ihminen tarpeeksi haluaa vältellä vastuutaan, voi saada lääkärit avukseen "sairastamiseensa".
Lääkärit määräävät erilaisia lääkkeitä, jotka saavat sairastamisen ketjun aikaiseksi.
Lopuksi kun ihminen tottuu elämään TUILLA, jotka tulevat sairastamisesta johtuen, ihminen ei edes halua enää terveeksi.
On tehty valinta, jolla päästään oravanpyörästä kunhan pysyy sairaana.
Itsellä oli tuttava, joka oli valtiotieteellisessä. Ei edes yrittänyt valmistua, koska olisi joutunut eroon opiskelija eduista.
Kun alkoi tulla köysi vetävän käteen, päätti tyyppi että alkaa "sairaaksi".
Asia päättyi hyvin ikävästi kyseisen henkilön osin.
Henkilö söi niin moninaisia lääkkeitä, että kuoli.
Asiassa on toinenkin puoli. Samoin kuin voi suggestoida itsensä sairaaksi, voi myös suggestoida itsensä sairastumattomaksi.
Pelko ja turha huolestuneisuus edesauttaa sairastumista.
On turha myrkyttää itseään joutavanpäiväisillä lääkkeillä, kun kaikki on loppujen lopuksi kiinni omista korvien välistä.
Turhat rokotteet voi tuoda mielenrauhaa heikommille yksilöille, mutta vahvimmat torjuvat sairautensa pelkällä mielen voimallaan.
Mielen lujuutta ei monella ole. Ehkä heikommille "rokotteet" ovat henkinen turva.
Lepää rauhassa vanha kaveri. Et kerennyt koronasta edes kuulla.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Noin kymmenisen vuotta eräås suomalainen uskoi, että hän voi elää syömättä, pelkällä valoravinnolla, mutta kuoli kuitenkin dieettinsä aikana. Todistettavasti on kuitenkin ainakin yksi tapaus jolloin henkilö on ollut syömättä vuoslymmeniä ja voi ihan hyvin.
Sairauskohtaus olikin kyseessä, joten ei kuollut ilmeisesti ravinnon puutteeseen. Ei siis ole varmaa yhteyttä syömättömyyteen.
Aloitus ei vaikuttanut siltä että olisi tarkoittanut mielen voimalla jätettäväksi syömättä.
Ehkä eksyit hieman sivuraiteille?
Kuka kyseessä en ole kuullut tapauksesta
Onko tieteellistä ja todenettua näyt y öä
Ilmeisesti urbaami lekenda kuin
Munkki idässä joka myöskään ei s y önyt ja joi omaa virtsaansa.
Asiantuntija
Aloittaja tässä. Kaverin etukirjaimet olivat ”H” ”S”, saman niminen näyttelijä oli aikoinaan. Myös tämä kaveri oli harrastelijateatteritoiminnassa, ja jopa kuvalla Helsingin Sanomissa.
Taisin löytää jutun, mutta on vain maksullisesti luettavissa
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000003844901.html
Onko kyseessä sama ”voima” josta jedi ritari ammentaa kykynsä?
Joopa.. terv.: Vaderin Darth
Kaikille sairauksille ei valitettavasti voi mitään itsesuggestiollakaan.
Kukaan ei taida olla tehnyt tutkimusta siitä, kuinka monessa tapauksessa sairastuminen olisi "itse aiheutettua". Oma isäni koki ääretöntä stressiä yrittäjänä, ja hankkiutui saraaksi samallatavoin kuin aloituksen opiskelija, joka olisi joutunut aikuistua, ja ottaa omaa vastuuta.
Oma isäni toki kantoi vastuunsa viimeiseen asti, mutta selkeästi heittäytyi sairaaksi kerätäkseen sääliä, ja saavansa sillä asioita anteeksi.
Anteeksi verovirastolta, ulosotolta, jne. Aloitus puhuu asiaa.
Älä nyt pidä toisia ihan toopeina, että tulet neuvomaan kirjaimesta!
Valaistuneita gurujakin on kuollut fyyysisiin siarauksiin, kuten syöpään. Ehkä avavaja ole vielä itse sairastunut vakavammin. Lääketiede kuitenkin kehittyy nopeasti muun tieteen ohella ja se mitä nyt i voida parantaa voi olla lähitulevaisuudessa helpostikin parennettavissa.
Pointti onkin siinä, että "joka vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki".
Aivomme ja ajattelumme on suurimmalta osalta pelkkää sähkötoimintaa ja se jatkuu vaikka ikuisesti kunjan vaan saa sähköä. Periaatteessa voisi olla ehkä mahdollista siirtää minä vain sähköiseen muotoon,siirtää se todellakin tietokoneen muistiin,suorittaa fyysiset toiminnut robotti vartalolla ja jättää vanha biologinen ruumis kuolemaan tarpeettomana pois.
Tosin tuolloin pitää pitää huoli ettei kukaan ai mikään katkaise virtaa tai laske akkuja tyhjäksi koska sinä kuolet ja katoat maailmankaikkeudesta samalla hetkellä jos niin tapahtuu. Tietenkin muistipiireihin tallennettuna voi myös palata aina takaisin mutta siinäkin pitää huolehtia ettei kukaan tai mikään tuhoa , puhdista muistia tyhjäksi.
Erinomaisen suuri osa sairauksista on PSYKOSOMAATTISIA.
Tänään jo tiedetään, että suolistobakteereilla on osansa aivotoiminnasta - esimerkiksi.
"On todettu..."
Kuka on todennut ja millä perusteella?
Vatsa on "toiset aivot" . Eli aivot ja vatsa toimivat yhteistyössä. Kun syöt terveellisesti vatsa ja aivot kiittävät. Jos kohtelet kehoasi huonosti epäterveellisillä elintavoilla, kuinka voit odottaa kehosi toimivan hyvin, vaan se sairastuu.
Kun passivoidut, ajatuksesi kohdistuu omaan itseesi, mielesi täyttää kaikki kielteiset asiat ja tuijotat vain omia tuntemuksia ja kohta sairastut.
Kun liikut ja olet aktiivinen, elät terveellisesti, vatsasi, kehosi ja aivosi voivat hyvin. Koko olemuksesi näyttää hyvältä ja se piristää mieltäsi.
Kun liikkuu, voi syödäkin kohtuullisesti ja kun syö terveellisesti, roskaruoka ei maistukaan, keho kertoo, mitä se tarvitsee, kun sitä vain malttaa kuunnella.
Höpö, höpö. Itsesuggestiolla saat oireita, mutta et itse sairautta. Ja monet terveellisiä elämäntapoja noudattavat ovat sairastuneet syöpään, geenilottoa. ei sen kummempaa.
En sanonut, että se syöpään sairastumista voisi estää itse, vaikka sanotaanhan, että tupakointi, liikkumattomuus, huonot ruokailutottumukset ja ylipaino altistavat syövälle.
Kyllä terveellisesti elävätkin sairastuvat, mutta vähemmän. Ja se minkä elää, on toivottavaa, että voisi elää laadukkaampaa ja onnellisempaa elämää, kun keho ja mieli voivat hyvin.
Voisin epäillä että itse sairaus voi riittävällä murehtimisella puhjeta oireiden kautta.
En ole lääkäri, en psykologi, mutta käyttämällä maalaisjärkeä voi myös traktorinkuljettaja olla ihminen. Ihminen joka kykenee itsenäiseen ajatteluun.
Suomessa on tapana että ainoastaan korkeakoulut käyneet saa ylipäätään lausua edes kommentteja. Loput eivät ole edes ihmisiä.
vot ihan suksia minne tahdot! Yhden syövän voittaneena, kerron, etten ole koskaan pelännyt syöpää, mutta se vaan tuli, ja millää oman pään huijaamisella, asia ei olisi muuksi muuttunut, vai kirurgin veitsi, sen poisti.
Tottakai ympäristömyrkyt, Roundupit, säteily, ja vaikka mitkä altistavat syövälle, ja syöpä voi iskeä vaikka asiaa ei juuri ajattele.
Joillaakin voi olla geeneissä perinnöllisenä lymfodemia ynnä muita.
Täysin terve voi aloituksen mukaan saada itsensä sairaaksi tahdonvoimalla jos niin haluaa.
Itse ymmärsin kyllä pointin.
Kaltaisillasi on tapana tulla lesoamaan omaa erinomaisuuttaan joka paikassa. Tässäkin tapauksessa nostit itsesi jalustalle koska sinulla oli syöpä, ja muut ovat siis itseäsi alempia koska eivät ole läpikäyneet sitä kokemusta joka sinulla on.
Tääkö taas jotain kristallipuolueen valaistumin höpötystä. Kun pitää itsestään huolta, rakastaa, hymyilee niin että tekarit on suusta tippua, on vastuskykyä. Ei tuu flunssat, syövät, ei kuolemakaan koskaan.
Semmosta ne opettaa lapsilleenkin, hörppää x- firman xx - tuotteita ja muista, sinä itse päätät, tuletko kipeäksi. Sitten eivät vie lääkäriinkään vaan käsiä pään päällä pitämällä parantavat.
Syövästä sanotaan: ei enää jaksanut taistella.
Muistakaas hörhöt, sama on kaikilla, jokainen saa viimeistään vanhana jotain joka tappaa nopeasti tai hitaammin.
Mutta hörhöt viestittävät tiihoselle, nyt se pappa, 96 , kuoli, rokotuksen syy kun helmikuulla sai.
Samoin kuin se kuollut mummo 101 vuotias, joka tottakai kuoli koronaan. Mihinkäs muuhun sitä vanhus kuolisi. Ei ole pitkään aikaan muuhun kirjattu kuin koronaan, varsinkin jos sairaalassa kuolee. Sairaala saa tukiaisia 15.000€ jokaisesta koronaan kuolleeksi kirjatusta.
Näin Belgiassa joten miksi ei muuallakin.
Stressi tappaa eniten maailmassa eikä sen piikkiin laiteta mitään kuolemia.
Aloittaja väittää siis että ihmiset sairastuvat, vanhenevat ja kuolevat heikon mielen takia?
Jumpsis Jömpsis