Lääkärit kampanjoivat lasten pelastamiseksi koronarokotuskokeiluilta

Anonyymi

Nyt on mahdollista jokaisen allekirjoittaa vetoomus lasten pelastamiseksi kokeellisilta koronarokotteilta, osana lääkäreiden Pelastetaan lapset -kampanjaa:

https://www.adressit.com/vetoomus_lasten_ja_nuorten_koronarokotusten_estamiseksi

Lisätietoja:
https://pelastetaanlapset.fi/#/

Vetoomuksen tekstistä:
Sars-Cov-2-virukseen ja Covid-19-tautiin liittyvää tiedeaineistoa tutkittuamme olemme erityisen huolissamme siitä, että julkisuudessa puhutaan nyt myös lasten rokottamisesta. Lasten riski sairastua vakavaan koronatautiin tai kuolla siihen on erittäin vähäinen, joten rokotteella ei ole heille saavutettavissa hyötyä – ainoastaan haittoja.

Mieti alla olevaa tarkkaan ennen kuin viet lapsesi koronarokotukseen:

· WHO:n tämänhetkinen kanta on, ettei lapsia tule rokottaa. (1)

· Käytettävät koronarokotteet eivät ole virallisesti käyttöön hyväksyttyjä, vaan niillä on EU:ssa vain ehdollinen myyntilupa, USA:ssa hätämyyntilupa. Lopulliset hyödyt ja haitat selviävät vasta vuosien kuluttua.

· Rokotteiden kliiniset turvallisuuskokeet ja lisensointi ovat kesken ja valmistuvat esimerkiksi Pfizerin rokotteen osalta vasta vuonna 2023.

· Rokotteita ei ole tähän asti testattu lainkaan alle 16-vuotiailla (2), raskaana olevilla, monisairailla eikä Covid-19-taudin sairastaneilla. Nyt rokotetutkimukseen värvättävät lapset alistetaan mielestämme vaaralliseen kokeiluun.

· Covid-19-taudin sairastaneilla on rokotusta parempi luontainen suoja koronavirustautia vastaan. He eivät siis tarvitse rokotusta. Sitä vastoin heillä on suurempi riski saada rokotuksesta haittavaikutuksia.

· Rokotus ei anna pitävää suojaa Covid-19-taudin tartuntaa vastaan. Tämä havaittiin mm. Kanta-Hämeen keskussairaalan koronavirusepidemiassa toukokuussa 2021. Siellä havaittiin myös, että rokotetut voivat levittää tartuntaa. Maailmalta on raportoitu kymmeniä tuhansia tapauksia, joissa henkilö on sairastunut koronaan rokotuksesta huolimatta ja osa on jopa kuollut.

· Rokotettu voi saada vakavamman koronataudin liian suuresta immuunivasteesta johtuen, kirjoittaa ylilääkäri ja rokotetutkija Hanna Nohynek Suomen Lääkärilehden numerossa 21/2020.

· USA:n VAERS-haittavaikutusrekisteriin on ilmoitettu yli 5000 koronarokotteisiin liittyvää kuolemaa. EU:n alueella kuolleita on yli 10 000. Myös useita lasten rokotuskuolemia on raportoitu.

· Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean verkkosivulla on 15.6.2021 rekisteröity 91 rokotuksiin liittyvää kuolemantapausta. Koronarokotusten vakavia haittavaikutusilmoituksia on rekisteröity 1531, mikä tarkoittaa 42,8 kpl/100 000 rokoteannosta. Tarkempaa käsittelyä odottaa 4270 haittavaikutusilmoitusta. Sikainfluenssan rokotukset keskeytettiin 24.8.2010, kun vakavia haittavaikutuksia oli 9,2 kpl/100 000 rokoteannosta.

· Nuorten sydänlihastulehdus on äskettäin havaittu erittäin vakava sairaus, jonka epäillään olevan yksi koronarokotteiden haittavaikutuksista. USA:ssa niitä on ilmoitettu jo yli 800. Viranomainen tutkii niistä lähemmin runsasta kahtasataa.

Miksi tämä rokotuskampanja halutaan viedä läpi hinnalla millä hyvänsä?

Miksi näistä kuolemista ja vakavista haittavaikutuksista ei puhuta meidän tiedotusvälineissämme?

Vielä maaliskuussa 2021 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n internetsivuilla oli tämä rauhoittava tieto:

”Koronavirusepidemia ei ole lisännyt kokonaiskuolleisuutta Suomessa. Työikäisten kuolemantapaukset ovat hyvin harvinaisia. Lasten ja nuorten koronavirustautiin liittyviä kuolemia ei ole Suomessa todettu lainkaan.”

- Häiritsikö tämä liikaa rokotuskampanjaa, koska kyseinen tieto on nyt poistettu THL:n sivuilta?

Kun rokotteiden tehoksi mainostetaan yli 90 %, puhutaan tarkoitushakuisesti suhteellisesta riskin vähenemisestä (RRR). Absoluuttisen riskin väheneminen (ARR), joka on kaikilla koronarokotteilla noin 1 %, antaa selvemmän kuvan rokotteen tehosta.

3

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jaahas, nyt nämä salaliittolaiset yrittää väittää vielä että niiden teot on "lapsien hyväksi" mikä on surullista että tällä tavalla hyväksikäytetään lapsia omien poliittisten tavoitteiden vuoksi...

      • Anonyymi

        Mene paikkaan, jossa on käytettävissä eläinten sirunlukulaite. Pari viikkoa rokotuksen jälkeen. Jos laite ei löydä sirua, niin sait hyvän rokotteen. Jos laite löytää sirutiedot, niin olet merkattu luetteloon tulevaisuutta ja mahdollista seurantaa varten.


    • Anonyymi

      Mistä näitä jauhopäitä riittää.???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      92
      10940
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      145
      10254
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      25
      8001
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6444
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      45
      5426
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      73
      5011
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      140
      4299
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      19
      4183
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      45
      3943
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      131
      3554
    Aihe