Todella upea esiintyminen Perussuomalaisten tulevalta puheenjohtajalta. Ei pienintäkään takeltelua tai nieleskelyä. Asiat toi esiin selkeästi, tarkasti ja ymmärrettävästi.
Riikka Purra hype on totta.
Riikka Purra VAKUUTTAVA mtv3 aamussa
189
783
Vastaukset
- Anonyymi
Kun toimittaja kysyi eri asioista, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä.
- Anonyymi
Riikka Purkka sekoili kyllä aika pahasti!
noh mutta persut ei sellaista huomaa kun ovat aina kovasti kiihottuneessa tilassa .
- Anonyymi
Aivan mahtava esiintyminen, Mestaritar
- Anonyymi
Todella upeaa nähdä, että kerrankin hype perustuu johonkin realistiseen ja perusteltavaan. Vastakohtana tälle esim. Sanna Marinin henkilökultti, joka oli pelkkää kulissia ja sokerointia, nonparellit päälle. Näistä kahdesta henkilöstä näkyy täysin selkeästi se, kumpi on aito ja kumpi ei. Se on helpompaa kun rakentaa julkikuvansa rehellisesti ja reilusti. Valehtelija joutuu korjailemaan valheiden verkkoa jatkuvasti ja muuttelee mielipiteitään ja kannanottojaan sen mukaan, että saa kannatusta.
Toivo paremmasta huomisesta elää niin kauan kuin PS on olemassa.- Anonyymi
Jösses! Nyt persut alkoivat palvoa Purraa. Miksi äärioikeistopopulistit tarvitsevat henkilöpalvontaa, kuten Trumpin ihailijat. Se on vaan merkki kannattajien alhaisesta älykkyydestä.
"Toivo paremmasta huomisesta elää niin kauan kuin PS on olemassa."
_________________________________________________________________________________
Näin on. PS on ollut ja tulee aina olemaan oppositiossa istuva "huomisen puolue".- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jösses! Nyt persut alkoivat palvoa Purraa. Miksi äärioikeistopopulistit tarvitsevat henkilöpalvontaa, kuten Trumpin ihailijat. Se on vaan merkki kannattajien alhaisesta älykkyydestä.
Käys kattoon äkkiä demareiden palstalla millaista henkilöpalvontaa siellä on. Se on ihan hirveää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jösses! Nyt persut alkoivat palvoa Purraa. Miksi äärioikeistopopulistit tarvitsevat henkilöpalvontaa, kuten Trumpin ihailijat. Se on vaan merkki kannattajien alhaisesta älykkyydestä.
Sanoo kassatyttö sannan palvoja :D :D :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jösses! Nyt persut alkoivat palvoa Purraa. Miksi äärioikeistopopulistit tarvitsevat henkilöpalvontaa, kuten Trumpin ihailijat. Se on vaan merkki kannattajien alhaisesta älykkyydestä.
Hö eiks persut olleetkaan niitä hirveitä naistenvihaajia mitä disinformaatiota valtamedia yrittää kylvää jatkuvalla syötöllä...?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jösses! Nyt persut alkoivat palvoa Purraa. Miksi äärioikeistopopulistit tarvitsevat henkilöpalvontaa, kuten Trumpin ihailijat. Se on vaan merkki kannattajien alhaisesta älykkyydestä.
Sinun idioottimainen länkytys on merkki idioottimaisen kööripuljusi länkyttämisestä.
Kerrohan, miksi teidän jäljiltä kaikki muuttuu paskaksi. - Anonyymi
Purra on sosialisti ja loikkaa heti vaalien jälkeen, jos jää pakottaa kaikki perus suimalaiset neukkulaiseen sosialismiin ja on ilmi riita.
Mielistelee vahvempaa sanoen : eu eroa ei voi edes ehdottaa, koska kaikki suomalaiset kannatttaa sitä, se oli valhe, koska yli puolet haluaa EU eroa.
Samalla hän ilmaisi olevansa aina vahvemman puolella (EU) ja tulee toimimaan suomen edun vastaisesti ja lappaa rahaa eu lle , nostaa veroja ja perus suomalaiset ei häntä enää hyväksy ja purra lähtee tai PS hajoaa.
Tiihonen on oikea rehellisen oloinen suora PS.
Hän sanoo niin suoraan että hallituksen on helppo toimia ihmisen kanssa joka ei ole arvpitiksellinen, vaan suora kuten ossi tiihonen,
Ainoa oikea valinta perus suomalaisille.
- Anonyymi
En muista Hitlerinkään takellelleen tai nieleskelleen palopuheissaan...
- Anonyymi
Olet täysin harhateillä. Hitlerin liikkeen päävihollinen oli bolsevismi ja saksan sisällä kommunistit jotka joutuivatkin keskitysleireille ja natsipuolueen vasemmistolaisempi siipi surmattiin pitkien puukkojen yössä.
Hitlerin politiikkaa toi töitä ilman reaalipalkkojen nousua. Ihan äärioikeistopolitiikkaa se oli.
Kansallisosialismi termi pitää ymmärtää bismarkin sos. uudistuksia vasten, preussissa tehtiin uudistuksia jotta estetään vallakumous ja taatataan työvoiman kunto valtion ja teollisuuden tarpeisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet täysin harhateillä. Hitlerin liikkeen päävihollinen oli bolsevismi ja saksan sisällä kommunistit jotka joutuivatkin keskitysleireille ja natsipuolueen vasemmistolaisempi siipi surmattiin pitkien puukkojen yössä.
Hitlerin politiikkaa toi töitä ilman reaalipalkkojen nousua. Ihan äärioikeistopolitiikkaa se oli.
Kansallisosialismi termi pitää ymmärtää bismarkin sos. uudistuksia vasten, preussissa tehtiin uudistuksia jotta estetään vallakumous ja taatataan työvoiman kunto valtion ja teollisuuden tarpeisiin.Kansallis sosialistinen puolue siihen hitler kuuului, siis sosialisti puolieen, joka vastusti diktaattori kommunismia, eli oli laihempi sosialisti kuin kommarit.
- Anonyymi
Hitler oli hyvä mies, mutta sillä jäi homma kesken!
- Anonyymi
Perussuomalaiset ja Riikka Purra puheenjohtajaksi!
Maamme kurssi käännettävä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaiset ja Riikka Purra puheenjohtajaksi!
Maamme kurssi käännettävä!Totta! Ennen kuin olemme syvyyksissä pohjamutia kyntäen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta! Ennen kuin olemme syvyyksissä pohjamutia kyntäen!
No mutta tosiaan:...oikein se Jeanne D ´arcin suomiruumiillistuma, joka jäi Laurassa lunastamatta....hupshuijaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaiset ja Riikka Purra puheenjohtajaksi!
Maamme kurssi käännettävä!Hän vastustaa haittamaahanmuuttoa. Tätä ei epäisänmaallinen tee koskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän vastustaa haittamaahanmuuttoa. Tätä ei epäisänmaallinen tee koskaan.
Kaikki PS vastustaa, ei siihen naista tarvita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaiset ja Riikka Purra puheenjohtajaksi!
Maamme kurssi käännettävä!Purra on šosiali demokraatti, mutta peraujen listoilla pääsee paremmin valtaan, mutta täys sosialisti, eli kuuntele mitä hän pihuu, älä katso sujuvaa ulkonäköä ja antia, se on kaikilla narsisteilla.
- Anonyymi
Mestarinna alkaa purra.
- Anonyymi
Jes, kuulostaa. Hyvältä!
- Anonyymi
Miten Purra suhtautuu eu touhuihin?
- Anonyymi
Rupla-Purra: ”Eurosta on mahdollista luopua”!
Anonyymi kirjoitti:
Rupla-Purra: ”Eurosta on mahdollista luopua”!
Suomen etu ei ole kuulu EU-hun. Nyt se sosialisoi jo metsämmekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rupla-Purra: ”Eurosta on mahdollista luopua”!
Älähän valehtele !
On sanonut että onhan noita kv-sopimuksia, maita ja valtakuntiakin hajonnut . Eu- kolhoositalous voi tulla äkisti tiensä päähän; ja tuleekin. Kyse on vain koska on viher eu-kolhoosi tuhonnut kaikki mahdollisuutensa selvitä...ja PICKs-maat nauravat paskaista naurua Marinille, kataiselle, jutaalle
Mitäs maksoitte häh, hä , hää, me ollaan vapaat mutta Suomi on kusessa 100 vuotta tai enemmän, kun kaikki on viety ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rupla-Purra: ”Eurosta on mahdollista luopua”!
Eurohan on haitta nykyään Suomelle.
- Anonyymi
KylläpäTaasNaurattaa kirjoitti:
Suomen etu ei ole kuulu EU-hun. Nyt se sosialisoi jo metsämmekin.
Suomi EUn ja Naton ulkona=Venäjän etupiiriin. Happy?
Anonyymi kirjoitti:
Suomi EUn ja Naton ulkona=Venäjän etupiiriin. Happy?
Pohjoismaat on Suomelle edullisin liittouma. 😁
- Anonyymi
KylläpäTaasNaurattaa kirjoitti:
Pohjoismaat on Suomelle edullisin liittouma. 😁
Natoon ehdottomasti, eu ei ole välttämätön.
Anonyymi kirjoitti:
Natoon ehdottomasti, eu ei ole välttämätön.
EU on Suomelle rasite ja koko ajan maksamme enemmän.
- Anonyymi
Purran esiintyminen on aina ollut sujuvaa ja älykästä. Hän osaa kiteyttää sanomisensa, pesee mennentullen nykyhallituksen kokottajat.
- Anonyymi
Ei nainen ole yhtäään uskottavampi kuin miehet, päinvastoin.
- Anonyymi
Purra ja Essayah tulevat olemaan kova vastus tyhmille Marinille ja Ohisalolle.
- Anonyymi
Seuraavat pää- ja valtiovarainministerit ?
Potentiaalia on! - Anonyymi
Purra ja Essayah vastaavat asiallisesti kun toimittajat kyselevät.
Ohisalo ja Marin kiertelevät ja jaarittelevat kaikkea huuhaata.
Purra puhuu asiaa ja on realismia puheissa. Ei tyhjänpäiväisiä jaarituksia kuten esim. Ohisalolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra ja Essayah vastaavat asiallisesti kun toimittajat kyselevät.
Ohisalo ja Marin kiertelevät ja jaarittelevat kaikkea huuhaata.
Purra puhuu asiaa ja on realismia puheissa. Ei tyhjänpäiväisiä jaarituksia kuten esim. Ohisalolla.Onko Purrakin lahtari kuten essayah?
- Anonyymi
Essayah on myös fiksu nainen muuten mutta puolue sotkee jeesuksen ja politiikan, valitettavasti!
- Anonyymi
Olen nainen ja nyt löysin varman ehdokkaan seuraaviin vaaleihin, se on Riikka Purra. Todella vakuutti.
- Anonyymi
Vain tyhmät femakot äänestää sukupuolen perusteella, etkö fanitakaan enää sannaa :D
- Anonyymi
Hienoa!
- Anonyymi
Sepäs hupaisaa että suvakkifemakko hyväksyy matuvastaisuuden kun nainen sen sanoo :D
Näytät toivovan PS kannatuksen pienenevän jos tulisi nainen puheenjohtajaksi, ei niitä naisia riitä joka puoluetta äänestämään suurimmaksi.- Anonyymi
KylläpäTaasNaurattaa kirjoitti:
Miksi sinä kannatat haittamaahanmuuttoa?
En äänestä suvakkifemakkoja kuten sinä. Miksi olet femakko?
Anonyymi kirjoitti:
En äänestä suvakkifemakkoja kuten sinä. Miksi olet femakko?
Anteeksi, missä kerroin ketä äänestän?
- Anonyymi
KylläpäTaasNaurattaa kirjoitti:
Anteeksi, missä kerroin ketä äänestän?
Älä pyytele anteeksi, ei tyhmyyttä tarvitse hävetä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä pyytele anteeksi, ei tyhmyyttä tarvitse hävetä.
Häpeä ei ole anteeksipyytämistä.
Huutelusi laitettu mappi Ö:hön muiden joukkoon.
Oli eilen järkyttävää katsottavaa Suomiareenan pj. tentissä miten punavihreät naiset huusivat muiden päälle ja olivat kuin riivattuja. 😳
- Anonyymi
Paholaisen riivaamat
- Anonyymi
Mukavaa kun kommunismi häviää kuubastakin ... onkin se niin helvetin sairas uskonto....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mukavaa kun kommunismi häviää kuubastakin ... onkin se niin helvetin sairas uskonto....
Suomesta kommunismi hävisi mutta Seta tuli tilalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomesta kommunismi hävisi mutta Seta tuli tilalle.
Se ei ole ole hävinnyt mihinkään.
Anonyymi kirjoitti:
Se ei ole ole hävinnyt mihinkään.
Totta, se vaan on palattu vähän fiinimmin punavihreään pakettiin. 😬
- Anonyymi
Esim Kyselytunneilla Riikka puhunut Jussin kera älykkäimmät puheenvuorot ! Joihin Hallitus on vastannut ei kysyttyyn lässytyksellään korona sitä ja Italian HÄTÄ!
- Anonyymi
Kun suomea talutettiin eeuuhun, ei niillä puuhamiehillä ollut yhtään mitään tajua mihin ollaan menossa !
joka päivä oli eeuun ruokakori jossain ruudussa, no mihinkäs se on kadonnut onko kaatunut ja maito mennyt maahan hah millaisia pellepolitiikkoja meillä on aina ollut ja on.
paskalaki oli suuren älun osoitus jost ataa sollaan niin hiljaa, jospa iahn oikeasti jotkauta josku sjossain jopa hävetäisi ajetut asia, no tukin niin suuri onni kohtaa suomen asukasta kuitenkaan.
ja tämä eeuu on kaiken pahan alku ja juuri, kun suomest apiti tulla jokin ihmeellinen euroopan osakas hohoijaa x 100.- Anonyymi
Olipa hyvä analyysi. Tiedätkö että Suomi EUn ja Naton ulkopuolella=Venäjän etupiiriin.
Toki, sitähän haluat.
- Anonyymi
Ei purraa todellakaan mihinkään viherfeministi on, Pakkoruotsittaja, joka poistanut pakkoruotsimyönteisiä kirjoituksiaan. EU:n kannattaja.
Kyllä PS:n kannattajista useat siirtyvät äänestämään kriittisempiä vaihtoehtoja, jos tuo autovastainen valitaan.
Mitään ei ole sanonut ylisuureksi suojatyöpaikakssi turvotetusta pakkomokuttaja, pakkoruotsittaja pakkovero-ylestäkään., joka pitäisi laittaa suoraan budjetista riisuttuna mallina, eli yksi kanava. Tsaarinaikaista sonnanpakkosyöttö ei ole nykypäivää. No, mites on?- Anonyymi
Tuossa on sana jota käytit. Viherfeministi.
Purra ei ole miestä vihaava feministi jota nämä vihervassujen femakot suurimmalta osin lienevät. Hän vastustaa erään uskonnon naisten sortoa. Tätä asiaa ei yksikään ns.feministi ota milloinkaan puheeksi. Siinä miehet määrää heille kaavut sekä laittavat heidät nyrkin ja hellan väliin. Tätä feminismiä minäkin kannatan miehenä.
Purra vastustaa haittamaahanmuuttoa joka lisää huimasti turvattomuutta maassa sekä johtaa maamme erään uskonnon valtaan lopulta. Tätä hän vastustaa. Yksikään vihreä ei vastusta näitä asioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa on sana jota käytit. Viherfeministi.
Purra ei ole miestä vihaava feministi jota nämä vihervassujen femakot suurimmalta osin lienevät. Hän vastustaa erään uskonnon naisten sortoa. Tätä asiaa ei yksikään ns.feministi ota milloinkaan puheeksi. Siinä miehet määrää heille kaavut sekä laittavat heidät nyrkin ja hellan väliin. Tätä feminismiä minäkin kannatan miehenä.
Purra vastustaa haittamaahanmuuttoa joka lisää huimasti turvattomuutta maassa sekä johtaa maamme erään uskonnon valtaan lopulta. Tätä hän vastustaa. Yksikään vihreä ei vastusta näitä asioita.Ainoa miesryhmä jota äärifeninistit, nämä vasurit rakastaa, ovat tulijauskonnon miehet. Tämä kuuluu intersektionaalisuuteen joka on äärimmäisen rasistinen oppi. Muita miehiä he vihaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa miesryhmä jota äärifeninistit, nämä vasurit rakastaa, ovat tulijauskonnon miehet. Tämä kuuluu intersektionaalisuuteen joka on äärimmäisen rasistinen oppi. Muita miehiä he vihaa.
Nämä vasurifemakot eivät ikinä ole ottaneet edes puheeksi tuon uskonnon julmaa naisten kohtelua. Tuolla ne naispoloiset viilettää hunnut korvilla kaduilla. Ei he huvikseen näitä kaapuja pidä vaan miesten käskystä, näiden uskonnollisten johtajiensa käskystä. Sääliksi käy nuo naiset jotka todella ovat uhreja.
Laura Huhtasaari on ainoa joka asian on ottanut esille. Uskon että Purra ottaa myös kantaa siihen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa on sana jota käytit. Viherfeministi.
Purra ei ole miestä vihaava feministi jota nämä vihervassujen femakot suurimmalta osin lienevät. Hän vastustaa erään uskonnon naisten sortoa. Tätä asiaa ei yksikään ns.feministi ota milloinkaan puheeksi. Siinä miehet määrää heille kaavut sekä laittavat heidät nyrkin ja hellan väliin. Tätä feminismiä minäkin kannatan miehenä.
Purra vastustaa haittamaahanmuuttoa joka lisää huimasti turvattomuutta maassa sekä johtaa maamme erään uskonnon valtaan lopulta. Tätä hän vastustaa. Yksikään vihreä ei vastusta näitä asioita.Minä en tietenkään voi laittaa Purralle ajatuksia päähän, mutta häntä seuranneena vuosia, uskon hänen suhtautuvan tuon uskonnon naisten sortoon kuten sanoin.
- Anonyymi
Saat kyllä aikaan toiset orbanit…
- Anonyymi
Juuri niin, pitää olla edes yksi puolue missä mies johdossa, se takaa eniten ääniä kun naiset änestää joka tapauksessa muiden puolueiden naisia.
- Anonyymi
Kerro mitä ne todelliset ”vaihtoehdot” ovat?
- Anonyymi
Purra vetoaa naisiin. Hyvä juttu kannatukselle.
- Anonyymi
Naiset ne vasta osaavat inhota naisia. Purran empatiakyvyttömyys on herättänyt runsaasti suuttumusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiset ne vasta osaavat inhota naisia. Purran empatiakyvyttömyys on herättänyt runsaasti suuttumusta.
Ei tätä voi yleistää.
- Anonyymi
Enemmän haittaa kuin hyötyä, pitäisi olla edes yhdessä puolueessa miespuheenjohtaja niille jotka ei halua kaikkien olevan naisia.
- Anonyymi
Kyllä on skarppi ja asiassa pysyvä, ammattitaitoa on...
Kerto että nuorena oli vihreä, mutta havaitsi vihreän atteen stalinisti-stallari-kultuurimarxilaiseksi mädättäjäksi...
Valikoi järjellä missä puolueessa haluaa vaikuttaa, kun oli lukenut ,siis lukenut ja todennut Mestarin olevan aivan oikeassa, mihin tämä yhteiskunta on menossa mädättäjien ja oman voiton pyyntien häikäilemättömällä tavoittelulla.
Käteinen, lautamatti, kaikkonen jutta, ym muut ...sanoisinko ali-ihmiset, vaikka
juhlivatkin pressan linnassa.
Linnaa vetää se henkilö joka potki maassa makaavia yksinhuoltajia...täysi rotta koko kuvatus.- Anonyymi
Niin moni muukin on havainnut ja lähtenyt vihreistä.
- Anonyymi
Kivaa lukea historioitsijana kommenttisia. Samanlaista äärioikeiston harhaisuutta kuin 30-luvulla. Tätä on teillä todella paljon.
Vihreä idelogia lähtee tasa-arvosta, kestävästä markkinataloudesta ja demokratiasta. Marxilaisuus ja stalinismi ovat ihan jotain muuta. Historiallisesti unkari jo uudelleen 30-äärioikeiston tiellä ja persuissa on tätä halua myös. Itse olen kokoomuslainen mutta persut on Unkarin tiellä. Jussin viimeisin puhe oli suoraan kuin oppikijasta, ”kuilun parhaalla vasemmisto tuhon tiellä”.
Pari viikkoa persukeskustelussa sitten vähän kyselin kuinka moni haluaa rajoittaa isänmaan nimissä vihreiden ja vasemmiston toimintaa, valtaosa halusi useista kymmenistä vastaajista. Et varmaan tiedä että tuo on loikka radikalismiin?
Mitä myös et tiedä että radikalismiin taipuvat puolueet kutistuvat jos maltillistuvat ja valtaan päästyään yrittävät ottavat haltuun instituutiot pysyäkseen vallassa, katso unkari ja puola. - Anonyymi
Ei ole missään pätevämpi kuin puolueen miehet.
- Anonyymi
En katsonut, mutta oliko "toimittaja" tämä joku Popovitsi?
Jos, niin silloin kysymykset oli haastateltavan laatimat.
Tämä Popovitsi on nimittäin itse Persu.
Purra sai vastata omiin kysymyksiinsä, jos kerran pystyi jotain vastaamaan.
Muuten ei ole mahdollista. On niin avuton politiikassa, kuin olla voi.- Anonyymi
Onko vihdoin löytynyt perutoimittaja? Tähän asti kaikki muut ovat saaneet kysymyksensä ennakkoon. Toivottavasti nyt muillekin tulee yllättäviä ja vaikeita kysymyksiä.
- Anonyymi
Kyseinen toimittaja ei ole persu
- Anonyymi
En usko että Puopolo olisi persu mutta hyvä mies on.
Jos Ylessä kaikki vihervassari toimittajat jäävättäisiin niin kuka toimittaisi ohjelmat? 😬
- Anonyymi
Tuo toimittaja ei ole punikki ja se punikkeja häiritsee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo toimittaja ei ole punikki ja se punikkeja häiritsee.
On hyvä että on olemassa poikkeuksia sen punaisen toimittajajoukon lisäksi. Tämä on demokratiaa.
- Anonyymi
Purra on ilmiö. En olisi uskonut että Mestaria kukaan voisi korvata, mutta niin vaan Mestaritar sen tekee
- Anonyymi
Pehmolelutkin tuovat turvallisuuden tunnetta.
- Anonyymi
Nainen ei koskaan korvaa miestä.
- Anonyymi
Hyvin huomaa että Halla-ahon haukkujat ovat femakkoja, ei se ole mikään peruste valita naista, antaa akkojen räkyttää.
- Anonyymi
Kysyikö Maikkarin Puopolo millään sanamuodolla siitä pakkoruotsista?
Olisi hyvä, että edes joku media kyselisi pikkasen tästä. Osaa sitten Persujen puoluekokousväki asetella sitä pakkoruotsittamisen asiaa omiin painotuksiinsa ja merkityksiinsä.Purra on sanonut, ettei pakkoruotsi häntä haittaa.
Haittaako sinua? 😬
Kunhan ei somaliaa tai arabiaa pakolla opettaa.- Anonyymi
KylläpäTaasNaurattaa kirjoitti:
Purra on sanonut, ettei pakkoruotsi häntä haittaa.
Haittaako sinua? 😬
Kunhan ei somaliaa tai arabiaa pakolla opettaa.Purra on sanonut ettei häntä haittaa mies johdossa, miksi sinua femakkoa jhaittaa?
Anonyymi kirjoitti:
Purra on sanonut ettei häntä haittaa mies johdossa, miksi sinua femakkoa jhaittaa?
Mistä olet saanut päähäsi, että minua haittaa oman sukupuoleni edustaja johdossa?
- Anonyymi
KylläpäTaasNaurattaa kirjoitti:
Mistä olet saanut päähäsi, että minua haittaa oman sukupuoleni edustaja johdossa?
Sinähän suorastaan vaadit naista koska olet itsekin femakko.
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän suorastaan vaadit naista koska olet itsekin femakko.
Helle on ilmeisesti pehmentänyt pääsi. 😬
- Anonyymi
KylläpäTaasNaurattaa kirjoitti:
Helle on ilmeisesti pehmentänyt pääsi. 😬
Femakot ei tarvitse hellettä :D
- Anonyymi
Perussuomalainen vaatetus, siis aina samat kuteet?
- Anonyymi
Höpöhöpö, vassari!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö, vassari!
Jaa äänestin kyllä kunnallisvaaleissa persuja, mistä heti moinen herneveto nenään, Riikkaa en ole nähnyt haastattelussa, kuin aina sama farkkutakki päällä, mikä on kovin perussuomalainen tapa.
- Anonyymi
Purra muistuttaa minua ja on hyvä, siitä ei äänestettävä parane .
- Anonyymi
Akoille riittää perusteeksi äänestää että on nainen ja haukkua miehiä koska on mies, kyllä te femakot olette sitten idiootteja.
- Anonyymi
> Purra on sanonut, ettei pakkoruotsi häntä haittaa.
> Haittaako sinua?
Kansallismielisenä puolueena perussuomalaisuuden yksi keskeisimpiä opinkappaleita on, ettei entisen miehittäjävaltion kieltä opiskella eikä sen alistavaa kulttuuria haluta tukea.
Ruotsinkielen pakko-opetus kaikille suomalaisille pelkästään sen takia, että rannikon 280.000 päinen ruotsinkielinen väki saa itselleen lastentarhoille ja vanhainkoteihin ruotsinkieltä osaavia, pienipalkkaisia palvelijoita ja työntekijöitä.
Sellainen on kansallismieliselle väelle vastenielinen ja inhottava tilanne.
Purra on väärässä porukassa, jos luulee voivansa puheenjohtajana kulkea kieli nöyrästi ruotsinkielisen väen peffarakoa lipomassa.- Anonyymi
Älä tee asiasta ongelmaa kun se ei sitä ole.
- Anonyymi
Kepuja emme ikinä ole/tule äänestämään. Kepulais virolainen lehmänkauppoineen sai järjettömän pakkoruotsituksen aikaan. Nytkin roikkuuvat viherhallituksessa kynsin hampain, vähän näön vuoksi nillittävät, mutta isoissa ministeripalkoissa vaan roikutaan. Eroamisteatteria vetävät silloin tällöin. Kuka uskoo?
Jo valtamedian hehkutteluöyhötyksestä voi päätellä, että Purra on pakkoruotsittaja, EU-myönteinen, rokotusmyönteinen autovastustaja. Sana feministi jo saa karvat pystyyn. Myyräkö on?
Ossi puheenjohtajaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tee asiasta ongelmaa kun se ei sitä ole.
Vai ei muka ole? Kaikki hyödytöntä pakkoruotsia väkisin lukeneet tietävät sen ongelmaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tee asiasta ongelmaa kun se ei sitä ole.
Pakkoruotsi on ongelma ja valtava rasite, suomalaisten ainut toivo on PS ja puheenjohtajalla täytyy olla selvät ja jyrkät mielipiteet asiasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tee asiasta ongelmaa kun se ei sitä ole.
Olisiko pakkovenäjä sinulle ongelma vai kannatatko pakkoruotsia vain koska NAINEN kannattaa.
- Anonyymi
Joku surkea punikki tai SKE:n hörhö väittää Purraa vihreäksi feministiksi, valehdella siis jo täytyy.
- Anonyymi
Siellähän se vihreissä äänesteli jo aikoinaan, ja tunnusti olevansa feministi. Älä puhu perättömiä.
Kuvitteletko, että käänsi takkinsa?
Ei uskottava. - Anonyymi
Sinulle femakkona riittää että on nainen, älä suotta valehtele siitä.
- Anonyymi
Olisiko parempi rajoittaa punikkipuolueiden toimintaa, olisi syytä.
- Anonyymi
Pakkohan se on Purran vakuutella, kun kukaan ei usko persuihin.
"...ihan totta, näin se on, nyt me ei enää valehdella..."- Anonyymi
En minäkään usko naisiin!
- Anonyymi
Purra on niin luonnollisen oloinen kaunis suomalainen nainen, ei tarvitse pöyhkeillä kuten Marin
- Anonyymi
Presidenttivaaleissa toimittaja kysyi Huhtasaaren fanijoukolta, miksi juuri Laura pitäisi valita presidentiksi. Eräs fani innostui ylistämään Huhtasaaren prinsessamaista kauneutta.
Muita syitä hän ei keksinyt.
Kylläpä on persut taas hyvin tilanteessa mukana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Presidenttivaaleissa toimittaja kysyi Huhtasaaren fanijoukolta, miksi juuri Laura pitäisi valita presidentiksi. Eräs fani innostui ylistämään Huhtasaaren prinsessamaista kauneutta.
Muita syitä hän ei keksinyt.
Kylläpä on persut taas hyvin tilanteessa mukana.Mistä tiedät että vastaaja oli fani
Niin mutta eräs vihreä kaupunginjohtaja Sinne Tännemäki on naimisissa kaverin kanssa joka kävi koulunsa punaisten prikaatien edustajien kanssa ja tuntee ne läheisesti
ja tientenkin kaikki asiat levitetään Italiaan
Kukaan toimittaja ei ole kysynyt Sinne Tännemäeltä hänen miehensä suhdetta punaisiin prikaateihin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tiedät että vastaaja oli fani
Niin mutta eräs vihreä kaupunginjohtaja Sinne Tännemäki on naimisissa kaverin kanssa joka kävi koulunsa punaisten prikaatien edustajien kanssa ja tuntee ne läheisesti
ja tientenkin kaikki asiat levitetään Italiaan
Kukaan toimittaja ei ole kysynyt Sinne Tännemäeltä hänen miehensä suhdetta punaisiin prikaateihin"Mistä tiedät että vastaaja oli fani"
___________________________________________
Istui Huhtasaarta kannattavassa aitiossa, nuorehko naispersu.
Epäiletkö salaliittoa perusuomalaisia vastaan? Että nuori nainen olisi vasemmistoterroristi?
Perusta YouTube kanava, saat seuraajia ja paljon rahaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Presidenttivaaleissa toimittaja kysyi Huhtasaaren fanijoukolta, miksi juuri Laura pitäisi valita presidentiksi. Eräs fani innostui ylistämään Huhtasaaren prinsessamaista kauneutta.
Muita syitä hän ei keksinyt.
Kylläpä on persut taas hyvin tilanteessa mukana.Presidenttivaaleissa toimittaja kysyi marinin fanijoukolta, miksi juuri sanna pitäisi valita presidentiksi. Kaikki fanit innostui ylistämään marinin prinsessamekkoja ja avaraa kaula-aukkoa.
Muita syitä he eivät keksineet.
Kylläpä on suvakkifemakot taas hyvin tilanteessa mukana.
- Anonyymi
Purra on fiksu ja asiallinen, osaa kuunnella ja vastaa selkeästi ilman kiihkoilua. Toisin kuin esimerkiksi Ohisalo, jolle omat ideologiset näkemykset tuntuvat menevän järjen ja kansan edelle. Halutaan olla ylivertaisia kaikessa, niin ilmastoasioissa kuin maailman pelastamisessa, hinnasta viis. Tavallinen veronmaksajahan kaiken maksaa, riitää siinä sitten tulevaisuuden köyhyystutkijoilla materiaalia.
- Anonyymi
Purra on nainen, emme me femakot muuta vaadi!
- Anonyymi
Purra on pienestä kaksikielisestä kunnasta Uudeltamaalta eli äänikeräys on haastavaa
Eli muistakaa tammikuussa 2022 maakuntavaaleissa tehdä vaalityötä
RIIKKA PURRA 14.7. 2021
Valtiovarainministeri Annika Saarikko ilmoitti Ylellä (13.7.) haluavansa Suomeen ”reilusti lisää ulkomaisia työntekijöitä” ja ”asennemuutoksen”. Kaikilta ministereiltä ja useilta hallituspuolueiden edustajilta kuullaan jatkuvasti samanlaisia lausuntoja. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka kritisoi näitä tavoitteita.
MAAHANMUUTTAJAT SAAVAT PALJON ENEMMÄN SOSSUA KUIN MAKSAVAT VEROJA
Vaikka yritys tai elinkeino ja tietenkin korkeamman elintason maahan saapuva ihminen itse hyötyvät, julkinen talous kärsii. Näiden henkilöiden saamat palkat ja maksamat verot jäävät huomattavasti jälkeen kantaväestöstä. Nettotulonsiirrot ovat negatiiviset kantaväestöön nähden eli muuttajat saavat paljon enemmän tulonsiirtoja kuin maksavat veroja. Mikäli huomioidaan perheenyhdistetty puoliso, ovat sekä työllisyysaste, työtulot että nettotulonsiirrot vieläkin negatiivisempia, Purra sanoo. – Tämä ei ole ulkomaalaisvastaista propagandaa vaan tilastollinen tosiasia.
HELPPO LÄHTEÄ SOSSUUN MAASEUTUTÖISTÄ
Esimerkiksi ministeri Saarikon hehkuttamista maatalouden töistä onnistutaan hyvin helposti irtisanoutumaan ja siirtymään pois työmarkkinoilta, vaikkapa kielikoulutukseen, ja silti voidaan jäädä maahan. Koska itse saan tästäkin ilmiöstä paljon työnantajilta tietoa, minun on vaikea uskoa, että se ei olisi myös ministerin tiedossa, Purra sanoo.
KEPULAINEN EI YMMÄRRÄ PALKANMUODOSTUSTA
Saarikko väittää Ylen jutussa, että Suomessa ei moni ala toimisi lainkaan ilman muualta tulevaa työvoimaa. – Miten niin ei toimisi? Kyse on ennen muuta siitä, että kyseisellä palkkatasolla käteen jäävien ansioiden osalta se ei toimisi. Eivät suomalaiset ole yhtäkkiä lopettaneet olemasta sopivia tai halukkaita työskentelemään joukkoliikenteessä, vanhustenhoidossa, ravintola-alalla, siivoojina tai edes maataloudessa, jos se oli taloudellisesti kannattavaa suhteessa siihen, että saman rahan saa muullakin tavoin, Purra sanoo.
KOULUTTAMATTOMAN KEHITYSMAALAISJOUKON MAAHANTUONTI ON AIKAMME SUURIN BLUFFI
Matalapalkkamaahanmuuton hehkuttaminen on yksi tämän päivän suurimpia bluffeja. En voi ymmärtää, että tästäkään asiasta ei voida puhua rehellisesti. Ongelma ei varmasti ole helppo ratkaistava, mutta muitakin vaihtoehtoja on olemassa, Purra sanoo ja muistuttaa, että esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa suunnitellaan matalapalkkamaahanmuuton rajoituksia. Purran mukaan jatkuvat vaatimukset kouluttamattoman ulkomaalaisväestön lisäämisestä ovat täydellisessä ristiriidassa myös sen kanssa, että Suomeen halutaan korkean osaamisen ja teknologian työpaikkoja, pääomaintensiivisyyttä ja innovaatioita.
ONGELMA ON RAKENTEELLINEN JA MATU JÄTTÄÄ HOMMAT JA LÄHTEE SOSSUUN KUIN SUOMALAINEN
Tietenkin jotkut ovat ahkerampia ja sitoutuneempia kuin toiset, kuten kantaväestössäkin, mutta kun puhutaan keskiarvoista, kuva on selkeä. Samalla kun suomalaisella on yhä heikommat kannustimet tulla näille samoille työmarkkinoille, ulkomaalaisella on yhä suuremmat kannustimet saapua Suomeen. – Sen jälkeen kun matalalla palkalla Suomeen työskentelemään tullut ihminen on vakiinnuttanut oleskelunsa maassa, eli saanut oleskeluluvan tai jopa kansalaisuuden, hän huomaa nopeasti samat heikot työnteon kannustimet kuin suomalainenkin, eli matalan käteen jäävän palkan eteen ei kannata käydä töissä.
KOLMETONNIA PALKAN ALARAJAKSI, JOS KERRAN HALUTAAN OSAAJIA EIKÄ SOSSUSSA HOLHOTTAVIA
Perussuomalaiset on esittänyt 3000 euron palkkarajaa maahan EU:n ulkopuolelta saapuvalle työperäiselle siirtolaisuudelle. Kausityöntekijöitä raja ei koskisi. – Mikäli maahanmuuttoa halutaan edistää, sen pitää olla tiukasti valikoitua ja osaamisperustaista ja sijoittua muualle kuin matalapalkka-aloille. Työperäisen oleskeluluvan vaihtoehtona ei voi olla sosiaaliturva tai kotouttamispalveluiden varaan jääminen.- Anonyymi
"KEPULAINEN EI YMMÄRRÄ PALKANMUODOSTUSTA
Saarikko väittää Ylen jutussa, että Suomessa ei moni ala toimisi lainkaan ilman muualta tulevaa työvoimaa. – Miten niin ei toimisi? Kyse on ennen muuta siitä, että kyseisellä palkkatasolla käteen jäävien ansioiden osalta se ei toimisi. Eivät suomalaiset ole yhtäkkiä lopettaneet olemasta sopivia tai halukkaita työskentelemään joukkoliikenteessä, vanhustenhoidossa, ravintola-alalla, siivoojina tai edes maataloudessa, jos se oli taloudellisesti kannattavaa suhteessa siihen, että saman rahan saa muullakin tavoin, Purra sanoo."
KOMMENTTI:
Itse olen kiinnittänyt huomiota, että täällä Helsingissä, missä kunnalliset työnantajat kuten Helsingin kaupunki harrastaa ns. positiivista syrjintää, on esim. vanhusten hoidossa paljon työntekijöinä myös kesätöissä maahanmuuttajia. Sitä ennen näissä töissä käytettiin opiskelijoita ja työttömiä. Se, että maahan kuskataan niin paljon humanitääristä porukkaa, jota yritetään sitten työllistää etuoikeuksilla, on mielestäni rasistista. Nyt moni kantasuomalainen opiskelija ja työtäetsivä ei työllisty edes väliaikaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"KEPULAINEN EI YMMÄRRÄ PALKANMUODOSTUSTA
Saarikko väittää Ylen jutussa, että Suomessa ei moni ala toimisi lainkaan ilman muualta tulevaa työvoimaa. – Miten niin ei toimisi? Kyse on ennen muuta siitä, että kyseisellä palkkatasolla käteen jäävien ansioiden osalta se ei toimisi. Eivät suomalaiset ole yhtäkkiä lopettaneet olemasta sopivia tai halukkaita työskentelemään joukkoliikenteessä, vanhustenhoidossa, ravintola-alalla, siivoojina tai edes maataloudessa, jos se oli taloudellisesti kannattavaa suhteessa siihen, että saman rahan saa muullakin tavoin, Purra sanoo."
KOMMENTTI:
Itse olen kiinnittänyt huomiota, että täällä Helsingissä, missä kunnalliset työnantajat kuten Helsingin kaupunki harrastaa ns. positiivista syrjintää, on esim. vanhusten hoidossa paljon työntekijöinä myös kesätöissä maahanmuuttajia. Sitä ennen näissä töissä käytettiin opiskelijoita ja työttömiä. Se, että maahan kuskataan niin paljon humanitääristä porukkaa, jota yritetään sitten työllistää etuoikeuksilla, on mielestäni rasistista. Nyt moni kantasuomalainen opiskelija ja työtäetsivä ei työllisty edes väliaikaisesti.Ottaen huomioon vielä sen, että huonosti kieltä ymmärtävä tai puhuva voi aiheuttaa jopa vaarallisia tilanteita työssä. Kuka vastaa esimerkiksi hoitovirheistä, jos työntekijä ei ihan ymmärtänyt. Tämä niin vanhustenhoidossa, terveydenhuollossa kuin muussakin hoitoalan työssä. Moni muukin asia voi mennä pahasti pieleen, jos työntekijä ei ole vaivautunut kieltä opettelemaan .
- Anonyymi
Riikan haastattelu alkaa kohdasta 1:30 eli ohjelman lopussa:
https://www.mtv.fi/sarja/uutisaamu-33001003011/keskiviikko-14-7-klo-625-1439821 - Anonyymi
Eipä noilla kummallakaan ämmällä kuitenkaan mitään ratkaisuja ollut itse asiaan.
Lastenpä... viddu millä hienolta kalskahtavilla nimillä ne koittaa asioista puhua.
Ongelmahan tuossa on että kukaan suomalainen ei halua parempituloisten kakaroita katsella pienellä palkalla. Työstä ei kumminkaan kannata maksaa koska kouluttamaton afriikasta tuotu apinakin sen hoitaa.
Ratkaisuja tuohonkin olisin kaivannut. Näin persuna tulee mieleen että pienellä palkalla hommiin saatas varmaan palkattua ihmisiä jotka viihtyy pienten lasten kanssa eli noita pedareita.
Vai onko parempia ideoita Edes työnperässä maahantulevat ei noita kakaroita kovin kauaa jaksa vahtia ennemmin jättäytyvät vaikka työttömiksi. - Anonyymi
Loistavaa, mahtava ulosanti Riikalla. Ei kakistele, ymmärtää kysymykset ja vastaa kysymykseen jne. Siis Marinin ja Ohisalon täydellinen vastakohta.
- Anonyymi
Loistavaa, Purrra on nainen, siis täydellinen vastakohta miehille, se riittää meille femakoille!
- Anonyymi
Juu, ei toimi persuissa koska PS kannattajat ei ole femakkoja, muissa apuolueissa voi toimiakin, näyttää tosin kannatus syöksyvän niilläkin kun nainen puheenjohtajana. Huonoin mahdollinen peruste valita nainen sukupuolen takia.
- Anonyymi
Purralta kumminkin jo vaihdevuodet mennet ohi joten voisi se sopia johtotehtäviinkin. Nuoret ämmäthän ihan toivottomia menkkojen tahtiin niiden mielipiteet heittelehtii...

Jaa, että vaihdevuodetko paremmat, miehet vakaampia aina.
- Anonyymi
Perussuomalaisten puheenjohtajan valinta on niitä harvoja äänestyksiä, missä persut voi tuulettaa, että persu voitti.
Ei ole turha puolue. - Anonyymi
Purra johtaa Suomen valkohattuja! He laittavat Suomen eliitin linnaan Putinin avulla!
- Anonyymi
Katsoin tuon juuri katsomosta, Purra on ilmiö
- Anonyymi
Meille femakoille kaikki naiset ovat ilmiöitä!
- Anonyymi
Kun turvapaikanhakija raiskaa ja tappaa, niin oikeus pakenee siihen :
"Saahan uhri rahallista korvausta !"
Paskat ne mitään saa !
Valtio pakenee vastuustaan kun tuottaa yhdessä ihmissalakuljettajien avustuksella ja kanssa potentiaalisia raiskaajamurhaajia, jotka eivät " varattomina rolexit ja loisto bmw autojen haltijana saada mitään perittyä.
Lakialoite :
Pakolaisstatusta hakevan tai haltian toisen henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikolliset teot ja jotka tuomitaan oikeudessa maksuvelvollisiksi tulevat automaattisesti valtiokonttorin maksettavaksi.
T: risto.vaihinen
Näin saataisiin selville mitä maksaa Ohisalon, andessonin, rkp:n, kokkareiden, kepun hyysäämä kultamunat.
pistä g-mailia, niin pistetään VALTIO vastuuseen teoistaan !- Anonyymi
Sitäkään ei kerrota nyt, mitä maksaa nuo alituiset "yksittäistapaukset" rikokset; jonka asianajaja nauraa mennennessään pankkiin.
Tuokin hyväkäs joka il mukaan erikoistunut "pakolais Apuun" rikos prosesseissa tienaa yli 500 000/per vuosi, ja valtiokonttori maksaa...
Il
" gambialainen ja vaimonsa itkee kun karkoitus tulee...lapset jää sosiaaliavulla elävän avokin mukaan " aivan turvattomiksi" kun ei ole pahoipitelelevää muita kansalaisia, ryöstelevää, miedoista huume-ja törkeistä rikoksista tuomittua ammatti rikollista nyt karkoitetaan.."
Vaikka Malmön poliisi nähdään tavallisen yleisön silmissä hieman sellaisena nössönä ja nahjusmaisena, niin se ei pidä paikkaansa. Poliisi aloitti joskus 2016-2017 paikkeilla oman kampanjansa, jolloin muutettiin mm. ampuma-aserikoslakia. Uuden lain mukaan jos poliisi tapaa henkilön, joka kantaa ladattua asetta, niin seurauksena on automaattisesti vangitseminen, vähintään kaksi vuotta linnaa ja lusimaan lähdetään heti.
– Samoihin aikoihin aloitettiin tekemään henkilöratsioita paljon enemmän kuin ennen. Poliisi ei ratsannut perus jorkkeja, vaan tunnettuja gangstereita. Poliisi pysäytti heidät aina kun vain sattui näkemään tai tulemaan autolla vastaan. Tästä seurasi, että 2017-2018 poliisi oli saanut noukittua kadulta ison määrän sellaista porukkaa, joka käyttää asetta hyvin herkästi. Henkilö, joka kantaa asetta vyön liitingissä, hän myös käyttää asetta.
– Kun poliisi sitten huomasi, että hommahan toimii, niin siihen panostettiin todella. Samaan aikaan poliisi onnistui rikostutkinnan puolella selvittämään useita isoja rikoksia; huumausainerikoksia, ampuma-aserikoksia ja useita murhia. Tästä seurasi tietenkin se, että Malmön alamaailman kovimmat ja liipasinherkimmät tyypit alkoivat olemaan lukkojen takana.
Eli ampumiset ovat vähentyneet siksi, että 1.) poliisi on lisännyt ratsioiden määrää merkittävästi, josta seuraa, että henkilöt, jotka kantavat asetta eli ovat potentiaalisia ampujia, ovat nyt linnassa ja 2.) poliisi on selvittänyt 2018-2020 aikana useita isoja rikosjuttuja, joista linnatuomioita on saanut usea alamaailman vaikutusvaltainen toimija.
– Kadulla ei toisin sanoen yksinkertaisesti ole tällä hetkellä sellaista porukkaa, joka olisi muutaman vuoden takaisen liipasinherkän porukan tapaan yhtä liipasinherkkää. Ne tekevät kyllä rikoksia ja niillä on aseita, mutta on syntynyt uusi kulttuuri. Kyllä siellä on edelleen se sama herkästi rispektin menettävä kulttuuri taustalla, mutta itse toiminta on ”kehittynyt” uuden kulttuurin myötä sen verran, että ihan päntöimenään ei enää ammuta.
—
Itseäkin vähän huvittaa sellainen kuvitelma, että joku ammatti- ja taparikollisten toiminta jossain kehitysmaalähiössä voitaisiin lakaista pois poliisin, sosiaalityöntekijöiden ja pulla-kahvien kera. Tietenkin voi olla yksittäisiä henkilöitä, jotka jättävät gangsteriuran saadessaan asunnon, työpaikan ym. perusasiat kuntoon ja hän huomaa, että ihmiselämä voi olla parempaa kun ei kulje pitkin kyliä uhoamassa pistoolien ja puukkojen kanssa.
Mutta kuten tuli ilmi, niin selitys ampumisten vähenemiselle ei ehkä sittenkään ole mikään .
t:risto.vaihinen - Anonyymi

t:risto.vaihinenJetro taisi kolhaista muurahais pesää, kun kertoi asiota, jota politiikot, poliisit, sossu piilottelevat.
- Anonyymi
Samanlaisia kaikki hovinarrit, vaasassa maksoivat pedomurhaaja-akalle puolim miljoonaa tapporahaa ja hovinarrit lieventää tai vapauttaa naiset, miesten tuomioita koventavat vaikkei olisi mitään todisteita, matut voi ola poikkeus, mutta se kuuluu suvakkifemakkouteen.
- Anonyymi
Pakkoruotsittava vegaani-ämmä on nykypersuille kaikkein sopivin puheenjohtaja.
Nykypersuissa kun miehetkin alkavat olla lähinnä kasvissyöjiä, sivareita ja "sateenkaariväkeä".- Anonyymi
Purra on taatusti hyväkuntoisempi kun sinä viina, pilleri, huumeissa kiinni oleva viher-vasemisto-stalinisti luuseri.
Riittääkö sossun rahat keppanaan, vai heitätkö pientä huume-ja pilleri kauppaa ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra on taatusti hyväkuntoisempi kun sinä viina, pilleri, huumeissa kiinni oleva viher-vasemisto-stalinisti luuseri.
Riittääkö sossun rahat keppanaan, vai heitätkö pientä huume-ja pilleri kauppaa ?Taisi kalikka kalahtaa :D
Harmittaako, kun 'miesten' puolue (nykypersut) koostuu lähinnä akkamaisista 'miehistä'. - Anonyymi
Et ole vieläkään vastannut miksi te femakot ette aja pakkointtiä akoille ja miksi itsekään et ole käynyt edes sivaria :D
Taisi kalikka kalahtaa :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole vieläkään vastannut miksi te femakot ette aja pakkointtiä akoille ja miksi itsekään et ole käynyt edes sivaria :D
Taisi kalikka kalahtaa :DNaisen paikka on kotona.
Mutta sitähän ei persujen 'miehet' ymmärrä.
Asepalvelus varmasti pelottaa monia persu'miehiä'. Pyssyt pamahtelee niin kovasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisen paikka on kotona.
Mutta sitähän ei persujen 'miehet' ymmärrä.
Asepalvelus varmasti pelottaa monia persu'miehiä'. Pyssyt pamahtelee niin kovasti.Hahah, kaikkien etuoikeuksien suhteen femakot kannattaa "tasa-arvoa", mutta ullatus ullatus, ei kun kyse velvollisuuksista.
Pistä femakko korvatulpat jos ne pyssyt pelottaa tai mene vaihtamaan vaippoja vanhuksille, siivoamaan tai mitä homia kotona oletkin telkevinäsi tissuttelun ja netissä roikkumisen välissä. Kyllä ne sivarissa opettaa ihan uusiakin hommia jos et inttiin kykene.
- Anonyymi
Mamut saa pois Suomesta vain säätämällä lain, jonka perusteella ne poistetaan Suomesta. Sellaisen lain myötä tietysti lentää ulos EU:sta kuin leppäkeihäs.
EU menee persuilla valkoisen Suomen edelle.- Anonyymi
Ei Tanskakaan lennä EU:sta vaikka häätävät matut pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Tanskakaan lennä EU:sta vaikka häätävät matut pois.
Eivätpä häädä.
Tanskassa on jo melkein 10% väestöstä ei-eurooppalaistaustaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivätpä häädä.
Tanskassa on jo melkein 10% väestöstä ei-eurooppalaistaustaista.Häätävät koko ajan yhä enemmän eivätkä ota uusia!
- Anonyymi
Katsoin just tuon Puopolon haastattelun lävitse. Hiukan liian helpolla Puopolo antoi Purran ladella täysin ei-kiinnostavia latteuksia mm. puolueohjelman tekemiseen osallistumisesta.
Olisi nyt kysynyt siitä pakkoruotsista jotakin. Tai vaikka Purran kantaa NATO-jäsenyyteen, että pitäisikö hakea ensi tilassa.
Nyt tästä Kirkkonummen ruotsinkielisellä alueella asuvasta fröökkynästä ei saatu yhtään mitään asian puolta irti. Tuoreista puoluejohtajaehdokkaista ei pidä tehdä tämmöisiä kiltteys-haastatteluja enää yhtään lisää.- Anonyymi
Nykypersut on pelkkää puhetta ja tekoja 0. Mitäpä siinä muuta voi haastattelijakaan kuin jutustella niitä näitä.
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=Srdz4WxG1OI
Tässä hyvä video, joka tietysti vasemisto-viheriä-stalnistien-islamististien kauhistus
Tosin se on egelskaksi ja kestää hieman alle puoli tuntia, joka sekin on valtaosalle viheriä-vasemmistolle-iterseksuaalisille aivan ylittämätön suoritus katsoa ja ymmärtää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykypersut on pelkkää puhetta ja tekoja 0. Mitäpä siinä muuta voi haastattelijakaan kuin jutustella niitä näitä.
Toista se on teillä suvakkifemakoilla :D
Riikka on fiksu nainen. Vastakohta hallituksen madameille.
- Anonyymi
Kannattaa pakkoruotsia ja Suomen EU-jäsenyyttä.
Ja kuten muillakaan nykypersuilla, ei tavoitteena ole edes yrittää tehdä pääkaupunkiseudusta jälleen valkoista.
Päivä päivältä nykypersut muistuttaa enemmän ja enemmän kokoomuksen junttiosastoa.
Ja sinimustat sosialistit eivät ole vaihtoehto persuille. Sosialismi on aina ja kaikissa muodoissaan aina virhe. Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa pakkoruotsia ja Suomen EU-jäsenyyttä.
Ja kuten muillakaan nykypersuilla, ei tavoitteena ole edes yrittää tehdä pääkaupunkiseudusta jälleen valkoista.
Päivä päivältä nykypersut muistuttaa enemmän ja enemmän kokoomuksen junttiosastoa.
Ja sinimustat sosialistit eivät ole vaihtoehto persuille. Sosialismi on aina ja kaikissa muodoissaan aina virhe.Ei kannata vaan sanoo sen olevan itselleen yhden tekevä.
Vihreä on ilmeisesti sinun värisi?- Anonyymi
KylläpäTaasNaurattaa kirjoitti:
Ei kannata vaan sanoo sen olevan itselleen yhden tekevä.
Vihreä on ilmeisesti sinun värisi?Ei vastusta eli hyväksyy pakkoruotsin ja Suomen EU-jäsenyyden.
Mamu-ulina on myös käsittämätöntä, koska eihän nykypersut ole vaatineet, että pääkaupunkiseudusta tehtäisiin jälleen valkoinen. Eli nykypersut hyväksyy mustan ja muhamettilaisen pääkaupunkiseudun.
Pelkkää tyhjänpäiväistä suunpieksentää koko puolue. Ei mitään johdonmukaisuutta. Valittavat asioista mutteivät vastusta asioiden tilaa. Anonyymi kirjoitti:
Ei vastusta eli hyväksyy pakkoruotsin ja Suomen EU-jäsenyyden.
Mamu-ulina on myös käsittämätöntä, koska eihän nykypersut ole vaatineet, että pääkaupunkiseudusta tehtäisiin jälleen valkoinen. Eli nykypersut hyväksyy mustan ja muhamettilaisen pääkaupunkiseudun.
Pelkkää tyhjänpäiväistä suunpieksentää koko puolue. Ei mitään johdonmukaisuutta. Valittavat asioista mutteivät vastusta asioiden tilaa.Sinä itse piekset tyhjänpäiväisesti suutasi. Lienet punavihreä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vastusta eli hyväksyy pakkoruotsin ja Suomen EU-jäsenyyden.
Mamu-ulina on myös käsittämätöntä, koska eihän nykypersut ole vaatineet, että pääkaupunkiseudusta tehtäisiin jälleen valkoinen. Eli nykypersut hyväksyy mustan ja muhamettilaisen pääkaupunkiseudun.
Pelkkää tyhjänpäiväistä suunpieksentää koko puolue. Ei mitään johdonmukaisuutta. Valittavat asioista mutteivät vastusta asioiden tilaa.Suomen EU- jäsenyys on voimassa, ei sitä erikseen enää tarvitse hyväksyä tai hylätä. EU:sta eroaminen on sitten eri juttu, siihenhän meistä ei ole, ei tänään eikä huomenna!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen EU- jäsenyys on voimassa, ei sitä erikseen enää tarvitse hyväksyä tai hylätä. EU:sta eroaminen on sitten eri juttu, siihenhän meistä ei ole, ei tänään eikä huomenna!
Britit on menestyneet hyvin EU:n jälkeen.
- Anonyymi
Riikka on nainen, vastakohta miehille, se riittää meille femakoile!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Britit on menestyneet hyvin EU:n jälkeen.
Lue tarkemmin mitä siellä tapahtuu
Suomi EUn ja Naton ulkona, joutuu heti tiukkaan Venäjän etupiiriin. Siitä lähtee myös suomen turv politiikka. Etkö tiennyt? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue tarkemmin mitä siellä tapahtuu
Suomi EUn ja Naton ulkona, joutuu heti tiukkaan Venäjän etupiiriin. Siitä lähtee myös suomen turv politiikka. Etkö tiennyt?Ei eu:sta ole tuvatakuuksi, Natosta on.
- Anonyymi
Kannatathan myös Jaakko Mustakalliota vihreiden puheenjohtajaksi, kannattaa asevelvoiollisuutta naisille, tasa-arvoa lasten huoltajuudessa jne. Käyttää tosin itsestään nimitystä feminsti, mikä tarkoittaa etuoikeuksia femakoille.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7125c51e-a4d1-4f4c-b67f-505c2a89ff24
Huomattavasti tärkeämpi olisi saada femakot pois vallasta vihreissä, demareissa jne, PS ollut aina tasa-arvoinen eikä naista pidä valita pelkästän sukupuolen takia. Vihreitä kannattaa vain 5% miehistä, PS taatusti enemmän naisista.- Anonyymi
Miksi viherpiiperöt ei aja tasa-arvoa ja valitse fiksua miestä puheenjohtajakasi, hutisalo tuhoaa koko puolueen.
- Anonyymi
Uusi johtajattaremme
- Anonyymi
Kaunein, viisain, älykkäin
- Anonyymi
Naisita voi olakin, onneksi on vielä kyvykkäämpiä miehiä.
- Anonyymi
Purra PS:n keskuudessa ylivoimainen suosikki uuden gallupin mukaan.
- Anonyymi
Femakkopropaganda suoltaa galluppejaan kun tavoitteena akkavalta.
- Anonyymi
Ei ihme, koska nykypersujen aatteen voi tiivistää seuraavasti:
- kannattaa pakkoruotsia
- ei vastusta Suomen EU-jäsenyyttä
- puhuu paljon ja kaikkialla mamutusta vastaan
- on sitä mieltä, että Suomi voi ihan hyvin olla musta ja muhamettilainen, jos vaan mustat ja muhamettilaiset ei kuormita sosiaaliturvaa
Kahdella sanalla sanoen, nykypersut on kokoomuksen junttiosasto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ihme, koska nykypersujen aatteen voi tiivistää seuraavasti:
- kannattaa pakkoruotsia
- ei vastusta Suomen EU-jäsenyyttä
- puhuu paljon ja kaikkialla mamutusta vastaan
- on sitä mieltä, että Suomi voi ihan hyvin olla musta ja muhamettilainen, jos vaan mustat ja muhamettilaiset ei kuormita sosiaaliturvaa
Kahdella sanalla sanoen, nykypersut on kokoomuksen junttiosasto.Kahdella sanalla, olet surkea suvakkitrolli :D
- Anonyymi
Purra, tuo elegantti älykkö
- Anonyymi
Sanavalmis, älykäs ja kaunis nainen. Huumoriakin löytyy. PS on onnekas puolue kun noin hyvän puheenjohtajan saa.
- Anonyymi
Totta, hyvä valinta varapuheenjohtajaksi! Ei pidä tehd samaa virhettä kuin muissa puolueissa, kaikilla kannatus tippunut kun nainen puheenjohtajana.
- Anonyymi
Sovinistinen kokoomus jatkanee pikku Napoleonin alaisuudessa.
- Anonyymi
Riikka puhuu niin että kaikki ymmärtää, myös hankalat asiat
- Anonyymi
Riikka ja Jussi yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin
- Anonyymi
Kun vain paras kelpaa, Purra
- Anonyymi
korruptia hoitaisi ehkä paremmin OSSI TIIHONEN .HÄN ON MYÖS PUHEENJOHTAJAKSI pyrkimässä perussuomaisissa.
- Anonyymi
Ensi kuussa Riikasta PJ
- Anonyymi
Hymy aukeaa väärinpäin irvistykseksi kun suuvärkki on jotenkin kääntynyt ylösalaisin.
- Anonyymi
Irvistäminen voisi sitten näyttää hymyltä. Muutenhan saa vaikutelman että yrittää purra.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003489Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3071880Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471707- 961567
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111526Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4301417Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21410Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431180Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3561021MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar271008