Kyllä joutui taas eilen kauhulla kuuntelemaan miten hallitus aikoo toimia Suomessa, ensinnäkin oli kauhea kuunnella että kaksi hallituspuoluetta vihreät ja vasemmisto aikovat myydä Suomen kansalaisten omistamat metsät ja niiden käyttöoikeudet unionille, nuo satoja vuosia suvuissa olleet ja hyvin hoidetut kansantalouden perus-pilarit uhrataan nyt maailman ilmaston nimissä unionille. Voiko kukaan poliitikko keksiä enää tyhmempää ajatusta maan hallituksen toimille, mutta jotain tietysti on tehtävä kun vaalit menivät vihreiltä perseelleen ja kannatusta pitäisi nostaa, ehkä kannattaisi taas kokeilla sitä Elokapinan toimintaa sillä heidän ajatuksensa pääosin kulkevat perseen kautta istuessaan kaduilla eivätkä edes tiedä miksi istuvat mutta ehkä iän myötä myös yläpää toimii jonakin päivänä.
Olen kyllä taas järkyttävästi keskustan toimintaan, keväällä Saarikon ehdoton ehto syksyn budjettiriiheen oli työllisyystoimista ja kansantalouden tulevaisuuden päättämisessä, nyt jo Lohi kertoi eilen että ei ne välttämättä olekaan niin tärkeitä asioita, ja kuinkas ollakaan Saarikko jo tänään otsikoissa pitikin ulkomaisen työvoiman tuontia suomeen tärkeimpänä asiana elokuun riihessä, eli vihreiden lepyttely ja perseen nuoleminen alkoi heti ettei tule riitaa hallituksessa.
Mitenkähän mahtaa metsien omistajat ja maaseudun ihmiset suhtautua metsien käytön siirtymiseen unionin päättäjille ja maaseudun työttömien suhtautumista noihin kielitaidottomiin muuttajiin jotka vievät sitten ne vähätkin työpaikat sieltä maaseudulta, siinä varmaan on valtiovarainministerillä jo hyvä selitys olemassa.
Kun katsoo tuota hallituksen toimintaa ja päätöksien tekoa tulee väkisinkin mieleen vanha neuvosto-liitto, siellähän kaikki toimi niin että kun ruplat loppui niin pyydettiin lisää Moskovasta, meidän hallitus tekee nyt vasemmiston ja vihreiden johdolla niin että tilataan muutamia kymmeniä miljardeja lisää euroja maailman pankeilta, ei sitten tarvitse sen enempää miettiä kansantaloutta.
On se aika outoa kun nuo nuoret kokemattomat ministerit kyyneleet silmissä puhuvat mediassa että turvaamme lastemme tulevaisuuden vaikka tietävät kyllä varmasti kuka nuo lainamiljardit tulevat maksamaan, juuri heidän omat lapsensa jotka ovat jo syntyneet tai syntymässä lähivuosina, onpahan sitten köyhyyden tutkija Ohisalollakin töitä tulevaisuudessa..ONNEA JA MENESTYSTÄ VAAN MATKALLE PÄÄTÖKSENTEKOON.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Liika lämpö ei ole ihmisille hyväksi, sen näkee sinun kirjoituksestasikin.
Sinulle se on jo tehnytkin näköjään tehtävänsä, kuuntelisit vaikka tuota vasemmiston Andersonia tänäkin iltana suomi areenassa, sen ajatukset on jostakin kommunistien pilvipalvelusta kopioituja, ainut mitä nuo kommarit osaavat tehdä on ottaa lisää velkaa vaikka siinä voi käydä niin että kun hänenkin lapsi kasvaa niin suomella ei ole enää ylläpitää mitään edes neuvolapalveluja ja kouluruokailukin saattaa mennä noihin maahanmuuttajien ylläpitämiseen.
Ehkä kaiken huippu oli eilinen uutinen jossa eläkeyhtiön johtaja Kiander kertoi ja toivoi että maahanmuuttajista saadaan eläkeyhtiöiden pelastajia kun suomessa työväki vähenee.
Varmaan nyt on joku keksinyt että niiden toimeentulotuesta valtio joutuu maksamaan myös eläkemaksut eihän ne työssä käy joten miten muuten tuo eläkeyhtiöiden pelastaminen voidaan hoitaa. Kuka muuten maksaa sen työperäisen maahanmuuttajien kotoutuksen ja kieli. ym opiskelut, sillä eihän kukaan ota töihin ihmistä joka ei osaa suomen kieltä niin että osaisi käydä edes kaupassa, TÄSSÄ TUOLLE VASTAAJALLE MUUTAMIA FAKTOJA JOTEN YRITÄ SAADA NE YLIKUUMENTUNEET AIVOSI TOIMIMAAN.
Nyt on käynyt kaikille selväksi, ettei mikään puolue pane vastaan ilmastoteoille,
mutta se on samalla kuolinisku ja kuoleman suudelma Vihreille,
jotka keskittyivät vain mielenosoitukseen ilmaston puolesta.
Mikä onkaan heidän tulevaisuutensa, sen olemme saaneet tietää.
Jos toisetkin suojelevat luontoa, on Vihreitten vain tehtävä se näkyvämmin ja suuremmalla tavalla.
Se on aina ku vihreet pääsee vaikttamaan,sama juttu. Se on kuin päästäs tujo enkeli valloilleen. Viimeks mentii kansa kukarolle ja tuli saostuskaívot. Noilla ei ole mitään kästysta taloudesta ,näille näyttäää raha kasvavan puussa, sitä ainakin hassataan surutta vihreyteen, millo mitenki ja sähkö tuntuu tulevan töpselistä ,ihan niin ikään jollloin se on täysi tuuliraikas vaihtoehto johon ollaan valmiita sen kummemmin perehtymättä satsaamaan tuosta pohjattomasta veromaksajan säkistä. Siellä ku on loputtomasti seteleitä .
Oikein hyvä ja selkeä näkemys. Jostain syystä vihreät uvat puolueena ajautuneet torvelonmetsästäjäklubiksi. Ministeriksi esiin kaivetaan kansakunnan kummallisimmat haahuilijat. Seuraavat eduskuntavaalit pudottavat vihreät laudalta. Kyllä äänestäjät tyhmyyden tunnistavat.
No, nyt sitten ilmastopakettiin sisältyy sosiaalinen elpymisväline. Ministereille Tuppurainen ja Saarikko se näyttää tulleen yllätyksenä. Kyseessä on kuitenkin rahasto, jonka valmistelu ei ole ollenkaan uutta mepeille täydellä leveydellä ja saksalaista tv-kanavaa seuraavat suomalaiset ovat jo ihmetelleet milloin ministeri Tuppurainen ilmoittaa rikkaan Suomen olevan valmis rahoittamaan rahaston kautta köyhiä G7-maihin lukeutuvia maita kuten Italiaa.
Kun Marinin kesäloma on hyvällä omallatunnolla vietetty, on taas näillä demari ministereillä aika lähteä Brysseliin kertomaan rikkaan Suomen pohjattomasta auttamishalusta. Ja eiköhän siellä olekin maita, jotka osaavat kertoa paljollako euromiljardeilla suomalaista duunaria ja hänen jälkeläisiään kupataan. Siis jälkeläisiä, koska perillisiä ei ole, kun ei ole perittävää.
Voi taivaan pyssyt millaisen hallituksen Antti Rinne ilmiöpöydistä meille keräsi.
Näin vaan on. Suomalainen palkansaaja, jos olkapääsi kieltäytyy toimimasta kun aiot antaa vaaleissa äänesi kokoomukselle, persuille kristillisille tai hjallikselle, niin kirjoita vaalilippuun viimeisimmän ulkomaisen Suomi-ystävän nimen, Aleksanteri II.
Nykyiset hallituspuolueet ovat jo tyhjentäneet lastesi ruokakaapit ja nyt on päästy alkuun kehittelemällä aliravitsemusta lastesi lapsille. Et kai sentään petoja äänestä. Ethän.
Vielä kesken on EU:n ainuttkertainen elpymisväline, johon Marin ja Tuppurainen kävivät lupaamassa neljä miljardia, netto.
No, anna olla nyt tulee seuraava paketti, ilmastostrategian sosiaalisen tuen paketti, johon taas mennään lupaamaan rahaa. Varmaan väittäen ainutkertaiseksi.
Syntyy vahva todiste, että kansalle valehdellaan.
Eroaako valehteleva hallitus. Pitäisi erota.
Aiotko antaa äänesi seuraavissa vaaleissa puolueille, jotka valehtelevat sinulle päin naamaa.