Olen 15v-tyttö helsingissä, syksyllä alkaa 9luokka. On usein masentunut ja surullinen olo.
Ala-asteelta ei ole jäänyt kavereita, pyörin silloin kaveriporukassa jonka koin todella ahdistavaksi heidän puhe- ja käyttäytymistyylinsä takia. Ylä-asteelle siirtyessä sain yhden "ystävän", mutta välimme ovat erkaantunet ja jotenkin pelkään nähdä häntä. En osaa olla kavereitten kanssa ja stressaan tapaamisia.
Koulussa pyörin sellasisessa 8hengen porukassa, mutta vapaa-ajale emme juurikaan koskaan näe.
Meillä on myös 5v labradorinnoutaja jota itse enimmäkseen hoidan. Sen vointi ja ylipäätään omistaminen on alkanut ahdistaa aika paljon. Se kärsii nivelrikosta ja vähänväliä joistain ongelmista jotka kyllä tietenkin hyvin hoidetaan. Tiedän että koira on onellinen, mutta aina kun näen sen, tulee surullinen olo ja fiilis etten tarjoa sille tarpeeksi hyvää elämää..
Lenkeilläkin ahdistaa kulkea kun tuntuu että kaikki katsoo kieroon niin nuorta ulkoiluttajaa ja vaikkei katsoisikaan pelkään aina kaikista pahinta ja lenkeillä yritän vältellä muita ihmisiä.
Koira ei ole mikään parhaiten koulutettu.. se on kiltti kuin mikä, mutta osaa sählätä. Saan sen pidettyä kontrollissa ja yritän tarjota sille mahdollisimman luonnonmukaista ulkoilua vapaana metsissä yms. Mutta aina on joku valittamassa ja koen todella huonoa omaatuntoa koiran omistamisesta. Koira on onnellinen mutta yhteiskunta ei.
Harrastan myös pianonsoittoa ja jalkapalloa jonka aloitin n. 1,5vuotta sitten. Jalkapallo ahdistaa jonkuntakia todella paljon ja pelkään aina mokia ja siksi suoritukseni menekin aivan paskasti. En pysty olemaan siellä rennosti ja odotan aina trenien loppua. En kuitenkaan haluaisi ehkä lopettaa kun se tuo edes jotain sisältöä elämään, vaikken siitä nautikkaan..
Pianossa jouduin 7-luokalla vaihtamaan opettajaa joka alkoi ahdistaa niin paljon että menen ensi vuonna eri musiikkiopistoon ja uudelle opettajalle.
Perheessä olen iltatähti ja sisaret ovat jo 26 ja 29v. He ovat ainoita henkilöitä joiden kanssa aidosti rakastaisin viettää aikaa, mutta heillä on jo omat elämänsä.
Yleisesti kaikki ahdistaa ja 4luokalla sain ensimmäisen paniikkikohtauksen. Niitä olen saanut vain n. 5 sen jälkeen, mutta välillä sydän vetää sellaisia völilyöntejä toisen perään että inhottavalta tuntuu.
Ainiin viimeviikolla oli myös ripari. Oli ihan jees sain sieltä ehkä yhden uuden kaverin joka asuu kuitenkin muualla enkä usko että kahdestaan meillä synkkaa hirveän hyvin. Kaveriporukka olisi kiva mutta mistäs sellaisen nyt sitten repisi.
Tuntuu että elämä on todella kiireistä, mutta sisältö ei ole sellaista josta aidosti nauttisin. On niin paljon turhanpäiväistä aikaa joka pitäisi käyttää vaikka mihin velvollisuuksiin, mutta en kykene ja sitten vain mietin liikaa kaikkea. Analysoin kokoajan liikaa itseäni ja muita ihmisiä joka on loppujen lopuksi aika raskasta.
Odottelen aina toiveikkaasti tulrvaisuutta enkä pysty nauttimaan tästä hetkestä. Sitten kun se "toivottu" tulevaisuus tulee petynkin kun se ei ollutkaan sellaista mitä kuvittelin.
Kaikki harrastukset, kaverit, elämä ahdistaa. Olen sellainen hikke koulussa ja päälle päin näyttää että kaikki on hyvin, mutta todellisuudessa en pysty keskittymään olennaiseen ja huomaan aina kaikesta vain huonot puolet.
Tykkäisin bilettää ja viettää nuoren elämää ja tuntuu että elämä valuu hukkaan, mutta en tiedä mitä tekisin.. olen myös sosiaalisesti todella pelkäävä ja arka. Esitän rohkeaa mutta pinnan alla olen todella peloissani.
Tämäkin teksti tuntuu toisaalta todella nololta ja mitättömältä toisten murheisiin verrattuna mutta jotenkin en pysty nauttimaan mistään. Ajattelen ihan liikaa kokoajan. Ainoat hetken kun tunnen olevani onnellinen on isoveljeni kanssa, jota näen kunnolla ehkä 2-5 kertaa vuodessa. Silloin unohdan aivan kaiken ja pystyn olemaan täysillä siinä hetkessä mukana. Silloin tulee tosi onnelinen olo.
Pelkään myös aina liikaa muitten mielipiteitä ja itseni nolaamista vaikka olen muutenkin jo aika nolo. Olen todella epävarma itsestäni ja pienikin negatiivinen kommnetti uppoaa syvälle ihonalle.
Eli en tiedä mitä tehdä. Help
Ala-asteelta ei ole jäänyt kavereita, pyörin silloin kaveriporukassa jonka koin todella ahdistavaksi heidän puhe- ja käyttäytymistyylinsä takia. Ylä-asteelle siirtyessä sain yhden "ystävän", mutta välimme ovat erkaantunet ja jotenkin pelkään nähdä häntä. En osaa olla kavereitten kanssa ja stressaan tapaamisia.
Koulussa pyörin sellasisessa 8hengen porukassa, mutta vapaa-ajale emme juurikaan koskaan näe.
Meillä on myös 5v labradorinnoutaja jota itse enimmäkseen hoidan. Sen vointi ja ylipäätään omistaminen on alkanut ahdistaa aika paljon. Se kärsii nivelrikosta ja vähänväliä joistain ongelmista jotka kyllä tietenkin hyvin hoidetaan. Tiedän että koira on onellinen, mutta aina kun näen sen, tulee surullinen olo ja fiilis etten tarjoa sille tarpeeksi hyvää elämää..
Lenkeilläkin ahdistaa kulkea kun tuntuu että kaikki katsoo kieroon niin nuorta ulkoiluttajaa ja vaikkei katsoisikaan pelkään aina kaikista pahinta ja lenkeillä yritän vältellä muita ihmisiä.
Koira ei ole mikään parhaiten koulutettu.. se on kiltti kuin mikä, mutta osaa sählätä. Saan sen pidettyä kontrollissa ja yritän tarjota sille mahdollisimman luonnonmukaista ulkoilua vapaana metsissä yms. Mutta aina on joku valittamassa ja koen todella huonoa omaatuntoa koiran omistamisesta. Koira on onnellinen mutta yhteiskunta ei.
Harrastan myös pianonsoittoa ja jalkapalloa jonka aloitin n. 1,5vuotta sitten. Jalkapallo ahdistaa jonkuntakia todella paljon ja pelkään aina mokia ja siksi suoritukseni menekin aivan paskasti. En pysty olemaan siellä rennosti ja odotan aina trenien loppua. En kuitenkaan haluaisi ehkä lopettaa kun se tuo edes jotain sisältöä elämään, vaikken siitä nautikkaan..
Pianossa jouduin 7-luokalla vaihtamaan opettajaa joka alkoi ahdistaa niin paljon että menen ensi vuonna eri musiikkiopistoon ja uudelle opettajalle.
Perheessä olen iltatähti ja sisaret ovat jo 26 ja 29v. He ovat ainoita henkilöitä joiden kanssa aidosti rakastaisin viettää aikaa, mutta heillä on jo omat elämänsä.
Yleisesti kaikki ahdistaa ja 4luokalla sain ensimmäisen paniikkikohtauksen. Niitä olen saanut vain n. 5 sen jälkeen, mutta välillä sydän vetää sellaisia völilyöntejä toisen perään että inhottavalta tuntuu.
Ainiin viimeviikolla oli myös ripari. Oli ihan jees sain sieltä ehkä yhden uuden kaverin joka asuu kuitenkin muualla enkä usko että kahdestaan meillä synkkaa hirveän hyvin. Kaveriporukka olisi kiva mutta mistäs sellaisen nyt sitten repisi.
Tuntuu että elämä on todella kiireistä, mutta sisältö ei ole sellaista josta aidosti nauttisin. On niin paljon turhanpäiväistä aikaa joka pitäisi käyttää vaikka mihin velvollisuuksiin, mutta en kykene ja sitten vain mietin liikaa kaikkea. Analysoin kokoajan liikaa itseäni ja muita ihmisiä joka on loppujen lopuksi aika raskasta.
Odottelen aina toiveikkaasti tulrvaisuutta enkä pysty nauttimaan tästä hetkestä. Sitten kun se "toivottu" tulevaisuus tulee petynkin kun se ei ollutkaan sellaista mitä kuvittelin.
Kaikki harrastukset, kaverit, elämä ahdistaa. Olen sellainen hikke koulussa ja päälle päin näyttää että kaikki on hyvin, mutta todellisuudessa en pysty keskittymään olennaiseen ja huomaan aina kaikesta vain huonot puolet.
Tykkäisin bilettää ja viettää nuoren elämää ja tuntuu että elämä valuu hukkaan, mutta en tiedä mitä tekisin.. olen myös sosiaalisesti todella pelkäävä ja arka. Esitän rohkeaa mutta pinnan alla olen todella peloissani.
Tämäkin teksti tuntuu toisaalta todella nololta ja mitättömältä toisten murheisiin verrattuna mutta jotenkin en pysty nauttimaan mistään. Ajattelen ihan liikaa kokoajan. Ainoat hetken kun tunnen olevani onnellinen on isoveljeni kanssa, jota näen kunnolla ehkä 2-5 kertaa vuodessa. Silloin unohdan aivan kaiken ja pystyn olemaan täysillä siinä hetkessä mukana. Silloin tulee tosi onnelinen olo.
Pelkään myös aina liikaa muitten mielipiteitä ja itseni nolaamista vaikka olen muutenkin jo aika nolo. Olen todella epävarma itsestäni ja pienikin negatiivinen kommnetti uppoaa syvälle ihonalle.
Eli en tiedä mitä tehdä. Help
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ainiin unohdin myös sanoa että korvissa on nyt tinnittänyt jo pari vuotta aika häiritsevästi ja sekin lisää stressiä ja inhottavaa oloa.
-ap