Jouko Pihon 17.5.2010 näkemä uni, jossa on kehotus paeta
Näin 17.5.2010 unta, jossa olin kokouksessa, jossa puhui helluntaisaarnaaja Uuno Palonen. Yhtäkkiä Palonen sanoi: "Seuraavaksi minulla on sanoma Jouko Piholle." Sitten Palonen, joka ei tietääkseni osaa ihmeemmin englantia, sanoi kaksi kertaa painokkaasti: "Flee, flee (pakene, pakene)!" Sen jälkeen Palonen sanoi toisen sanoman, mutta sitä minä en enää muista.
Uskon, että lopunaikoina monille ihmisille, varsinkin uskoville, voi tulla tilanne, jolloin he joutuvat pakenemaan kodistaan, kotiseudultaan ja kenties kotimaastaan tai heidät karkotetaan muualle.
Tällöin meidän on hyvä muistaa, että pakolaistilanteessakin me voimme luottaa Jumalan apuun ja huolenpitoon. Jeesus itse oli pakolainen, kun hän joutui pakenemaan vanhempiensa kanssa Herodeksen vihaa ja murhanhimoa Egyptiin. Vasta kun Herodes kuoli, Jeesus saattoi palata noin 4-vuotiaana Marian ja Joosefin kanssa Nasaretiin.
Jouko Pihon kommentti 16.7.2021:
Luulin julkaisseeni oheisen uneni kirjassani ”Profetioita”, mutta ei sitä siellä ollutkaan. Uni on jäänyt ilmeisesti vahingossa pois, joten laitan sen tulevaan kirjaani ”Profetioita 4”.
Sitä ennen haluan julkistaa uneni eri nettifoorumeilla sen takia, että sain Sadun v. 2014 saamasta ja äsken julkisuuteen tuomastani tsunamiunesta ajatuksen, että ehkä tuo unessa oleva kehotus pakenemisesta tarkoittaakin rannikkoseutujen ihmisille kehotusta poistua taloistaan ja muuttaa sisämaahan, koska tuleva valtava tulva ja jättitsunami tulee tekemään suurta tuhoa rannikoilla.
Tämä koskee myös minua ja vaimoani, koska me asumme Loviisassa. Olen jo pitkään tuntenut, että meidän pitäisi muuttaa maalle omavaraistalouden harjoittamista varten tulevien kriisiaikojen takia. Mutta nyt tähän suunnitelmaan tuli lisäpotkua sen takia, että ehkä meidänkin tulisi muuttaa sisämaahan pois rannikolta tulevan hirmuaallon takia.
Jouko Pihon 17.5.2010 näkemä uni, jossa on kehotus paeta
3
141
Vastaukset
- Anonyymi
Tuollaiset unet kertovat lähinnä näkijänsä henkisestä terveydestä. Unethan kumpuavat puhtaasti alitajunnasta. Sikäli huvittavaa että uskovaiset raamatun jorinoista lähtien antavat niille mainittavaa merkitystä
Luultavasti sitäpaitsi kuulit väärin. Kyse oli vain metkityksesi arvioinnista: "Flea, flea."- Anonyymi
Totuus on, että sokaistu ihminen ei näe eli henkisesti sokea ei mitenkään voi ymmärtää henkisesti näkevää. Fakta-uskovaiselle vain oma olemus on fakta-lähtökohta. On surullista nähdä nykyään monissa nuorissakin, miten ns. tiedeuskonnon tuottama manipulointi on pinttynyt heihin sen tuottajien toivomalla tavalla. Taviskansamme ei todellakaan ole ymmärtänyt ajoissa, mikä taho pääsi kansamme nuoret manipuloimaan.
- Anonyymi
Jeesus pakeni ensimmäinen kerran jo ennen syntymäänsä isättömän lapsen häpeää, eli siis suojaamatonta teiniseksiä.
Siitä, ja ennen kaikkea äitinsä valehtelusta hän traumatisoitui ja pakeni omiin isäkuvitelmiinsa. Sääli mutta sattuuhan sitä. Turha muistella enää moista. Jo Saksan tulvissa on kärsitty paljon enemmän ja merkityksellisemmin kuin yhden muinaisen äpäräkersan tapauksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845137Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.253460Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j382818Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin81959Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581820- 471586
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2601441- 941372
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441356Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731068