Tulvat mahdollisia Porissakin

Keski-Euroopan tulvakatastrofi on nyt uutisten pääaihe, mutta koska tahansa voi Pori olla otsikoissa samasta syystä. Kokemäenjoki voi jonakin päivänä aiheuttaa valtavan katastrofin kaupungille.
En suosittelisi ostamaan asuntoa joen rannalta.
10876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ilmastomuutos aiheuttaa luonnonkatastrofeja enemmän ja enemmän.
Pori on muutenkin tulville altis paikka.

Tutkimusten mukaan tulevaisuudessa on todennäköistä veden pinnan suurikin nousu.
Kannattaisi muuttaa maahan missä on paljon ylänköä.

Elokapinan muistutus ilmaston suojelun tarpeellisuudesta oli sittenkin tarpeellinen teko, vaikka esimerkiksi persut oli valmiita sulkemaan mielenilmaisijat laitokseen.

Äänestä

täytyy varmaa ostaa kumisaappaat, täh

Äänestä

Sammaa miält,olisi hyvä tietää kenen idea oli aikoinaan täyttää vanha toejoki joka toimi nimenomaan ohijuoksutus kanavana hätätilanteissa.

Äänestä

Vanhalla Toejoen täyttämisellä tai joenrannalla asumisella ei ole mitään merkitystä, jos kunnon tulva iskee. Kannattaa käydä Tulvakartta -palvelu sivustolla, missä on skenaariot eri vedenkorkeuksilla. Pahin tilanne on jos meriveden korkeus on ylhäällä samaan aikaan kun joen virtaus on kova. Kunnon tulvassa vesi pysähtyy Toukarin risteyksen nurkille siihen mäen alle ja silloin on asuntoalueista mm. Toejoki, Tuulikylä, Isojoenranta, Murtosenmutka, osa Ruosniemeä täysin veden alla.

Äänestä
  • Unohdit mainita ensimmäisen alueen joka olisi veden alla eli Pohjayhtiönmaan tämä nykyinen räkänokkapolvi ei taida edes tietää missä se sijaitsee mutta vanhempi polvi muistaa varmasti tapauksen kun alueella oli vesi hieman korkealla jopa Urho Kekkonen seurueineen kävi aluetta katsomassa taisi olla muuten nokialaiset jalassa,ja joo kyllä se vanha toejoen uoma oli tarpeellinen .Nämä uudet tulvakartta skenaariot ei ole kaikissa tapauksissa vielä edes päässeet näyttämään oikeellisuuttaan vasta tosipaikan tullen se nähdään mikä pitää paikkansa.Ei ne hienot skenaariot näytä toimivan nykyisilläkään tulvaalueilla viittaan saksan belgian tapauksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unohdit mainita ensimmäisen alueen joka olisi veden alla eli Pohjayhtiönmaan tämä nykyinen räkänokkapolvi ei taida edes tietää missä se sijaitsee mutta vanhempi polvi muistaa varmasti tapauksen kun alueella oli vesi hieman korkealla jopa Urho Kekkonen seurueineen kävi aluetta katsomassa taisi olla muuten nokialaiset jalassa,ja joo kyllä se vanha toejoen uoma oli tarpeellinen .Nämä uudet tulvakartta skenaariot ei ole kaikissa tapauksissa vielä edes päässeet näyttämään oikeellisuuttaan vasta tosipaikan tullen se nähdään mikä pitää paikkansa.Ei ne hienot skenaariot näytä toimivan nykyisilläkään tulvaalueilla viittaan saksan belgian tapauksiin.

    Nuo+skenaariot+ovat+sikäli+idioottivarmoja,+että+ne+perustuvat+suoraan+maan+korkeuteen+suhteessa+jokiveden+korkeuteen.+Tiedetään+siis+100%+varmuudella+minne+vesi+etenee,+jos+tulvavallit+pettää.+Kokkelin+tilannetta+ei+voi+verrata+Saksan+jne.+tilanteeseen.+Siellä+monin+paikoin+vedellä+ei+ollut+tilaa+levittäytyä+samalla+tavalla+kuin+Porin+alueella.

    Niin+todellisuudessa+ei+tiedetä+100%+varmuudella+veden+reittejä+jos+tiedettäisiin+ei+noita+hirvittäviä+onnettomuuksiakaan+olisi+syntynyt+vaan+ihmiset+olisivat+osanneet+ennakoida+tulevaa.Vedellä+on+ihmeellinen+taipumus+etsiä+niitä+uusia+uomia+sitämukaa+kun+ihminen+pyrkii+sitä+ohjailemaan+siksi+nuo+skenaariot+on+vain+mallinnoksia+tahi+suuntaa-antavia+jos+kaikki+menee+suunnitellusti+,vaan+kun+ei+mene.

    Aloituksen+mukaan+nyt+puhutaan+Porin+mahdollisista+tulvista+ja+Kokemäenjoen+kohdalla+tiedetään+kyllä+100%+varmasti+miten+vedet+kulkee.+Kunnon+tulvan+yllättäessä+ainoa+muuttuva+seikka+saattaa+olla+kohta+mistä+joku+tulvavalli+murtuu+ja+mitkä+alueet+kastuvat+ensin.

    Ei+100%:n+varmuutta+olekaan.Kun+tulee+kunnon+kuukauden-kahden+sateet,+välillä+kaatosadetta+ja+välillä+normaaliasadettakin+ja+myrskytuulia+kaupanpäälle,+niin+varmuusprosenttisi+ehkä+laskee.

    Puhut täyttä asiaa,ei ihminen luonnon voimille mitään mahda.Oli joskus mainintaa että jopa viemäriputkienkin kautta saattaa tulvavesi tulla uusia reittejä jopa kaupunkien keskustaan,no oli niin tai näin mutta kaikki on mahdollista.Minä muistan kun kokemäenjoki tulvi niin että kirjurinluodon pikkusillan kohdalla missä on nykyään huoltoasema "karjaranta"ja kulman toisella puolen oli silloin viljasiilot,rakennuksen alakerrassa oli joku koneliike ja olin viemässä sinne tavaraa niin vesi tulvi noin 20-30 senttiä liikkeen lattialla mutta oli onneksi kumisaappaat jalassa.Kokemäenjoki on muutenkin ongelmallinen siinä mielessä että sen rantapenkermät sortuilevat sieltä täältä pitäen kiinteistöjen omistajat suuressa epävarmuuden tilassa,kai ne penkereet sitten joskus laitetaan betonipontilla hienoon malliin mutta se vaatii ensin pienimuotoisenkatastrofin sitten vasta löytyy siihen rahaa,tämän hetken rahat menee suitsat ties minne paskaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Keski-Euroopan tulvakatastrofi on nyt uutisten pääaihe, mutta koska tahansa voi Pori olla otsikoissa samasta syystä. Kokemäenjoki voi jonakin päivänä aiheuttaa valtavan katastrofin kaupungille.
En suosittelisi ostamaan asuntoa joen rannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu