Muutama päivä sitten Syyriasta palautettiin Suomeen äiti ja kaksi alaikäistä lasta. Siitä oli jo keskustelua täällä, mutta kuten niin usein ennenkin, se keskustelu meni pää punaisena öyhöttämiseksi. Avaan nyt uuden keskustelun, koska mielestäni on tärkeää, että myös kansallisesta turvallisuudesta keskustellaan.
Näin se homma etenee:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008132553.html
”Belgia palautti kuusi äitiä ja kymmenen lasta Syyrian al-Rojin leiriltä...”
Monen muun maan tavoin myös Belgia on tunnustanut sen tosiasian, että kansallinen turvallisuus on aina etusijalla, jolloin tunteilun ja kostonhimon on jäätävä syrjään.
https://yle.fi/uutiset/3-11937456
Myös Tanska joutui kääntämään takkinsa ja ottamaan omia kansalaisiaan takaisin Syyrian leireiltä. Syynä oli Tanskan turvallisuuspoliisin selkeä viesti: ”...lasten radikalisoitumisen riski Syyriassa on suuri, mikä voi johtaa turvallisuusuhkiin Tanskalle. ”
Yhdysvalloilla on alusta alkaen ollut selvät sävelet. Kaikki kansalaiset leireiltä kotiin. Äidit tutkintaan ja lapset lastensuojeluviranomaisten huomaan. Myös Venäjä rahtasi omat kansalaisensa leireiltä takaisin Venäjälle. Venäjän osalta on tihkunut kovin vähän tietoja siitä, mitä äideille ja lapsille on sittemmin tapahtunut.
Tolkun ihminen ymmärtää, kun alaikäinen lapsi pääsee Syyrian leiriltä Suomeen, käy suomalaiset koulut ja saa suomalaisia kavereita, on myös todennäköistä, että hänestä kasvaa kunnon kansalainen. Tolkun ihminen ymmärtää, kun lapsi kasvaa leirillä kivet leikkikaluinaan, hänestä kasvaa kelpo terroristi. Jokainen joka tuntee Kalevalaa hyvin tietää, mihin al-Hol leirillä kasvaneen Kullervon viha kohdistuu.
Keskustelen mielelläni lisää aiheesta.
Terveisin Moktar.;)
PS. Öyhöttäjät älkää vaivautuko.;)
Hillot himaan ja lapset kotiin
141
2523
Vastaukset
- Anonyymi
"Tolkun ihminen ymmärtää, kun lapsi kasvaa leirillä kivet leikkikaluinaan, hänestä kasvaa kelpo terroristi."
Tuossa Toveri Moktar on oikeassa eli terroristien jälkeläisistä kasvatetaan oikeita terroristeja, kun varttuessaan hän pääsee islamistiseen hautomoon jossa hänestä koulutetaan pommin kantaja.
Terroristi on aina terroristi, kun muutakaan mahdollisuutta tällä ei ole.- Anonyymi
missä se uutinen jossa kerrotaan kun vanhemmat opettaa suomessa lapsiaan katsomalla mukavia videoita?
"Terroristi on aina terroristi, kun muutakaan mahdollisuutta tällä ei ole."
tämä on hyvä ja pätevä selitys.
Tavalla tai toisella syrjäytynyt, normaalin yhteiskunnan toimista sivuun jäänyt tai jätetty ihminen on altis radikalisoitumaan. Tämä on pätevä selitys sille, miksi niin moni nuori pölvästi matkusti Syyriaan sotimaa ja rakentamaan kalifaattia.
Ihan sama ilmiö selittää senkin, miksi niin moni on valmis kannattamaan äärioikeistolaista, rasismiin ja ihmisvihaan perustuvaa ideologiaa.
Terveisin Moktar. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:

Terveisin Moktar. ;)Epä-älyllistä on väittää kaikkia kymmeniä miljoonia fundamentalistimuslimeja syrjäytyneiksi pölvästeiksi. Keksi parempi selitys.
Ja nyt nauretaan oikein räkäisesti:) - Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Terroristi on aina terroristi, kun muutakaan mahdollisuutta tällä ei ole."
tämä on hyvä ja pätevä selitys.
Tavalla tai toisella syrjäytynyt, normaalin yhteiskunnan toimista sivuun jäänyt tai jätetty ihminen on altis radikalisoitumaan. Tämä on pätevä selitys sille, miksi niin moni nuori pölvästi matkusti Syyriaan sotimaa ja rakentamaan kalifaattia.
Ihan sama ilmiö selittää senkin, miksi niin moni on valmis kannattamaan äärioikeistolaista, rasismiin ja ihmisvihaan perustuvaa ideologiaa.
Terveisin Moktar. ;)Ei taida edelleenkään olle yhtään ääntä lasten turvaa vastaan. Se ratkaisematon avainkysymys on, pitäkö huoltosuhteen lapsen ja vanhemman välillä jatkua. Radikalisoituminen ei tule sikäläisestä maaperästä tai ympärillä olevasta pakkasesta tai telttakankaasta. Se tulee ihmisistä ja heidän mädistä aatoksistaan.
Eikö totta? Miten varmistaisit sen, että mätämielisyys on hävinnyt lentomatkan aikana? Anonyymi kirjoitti:
Epä-älyllistä on väittää kaikkia kymmeniä miljoonia fundamentalistimuslimeja syrjäytyneiksi pölvästeiksi. Keksi parempi selitys.
Ja nyt nauretaan oikein räkäisesti:)Luetaan yhdessä:
"Tämä on pätevä selitys sille, miksi niin moni nuori pölvästi matkusti Syyriaan sotimaa ja rakentamaan kalifaattia."
Annoin selityksen sille, miksi niin moni syrjäytynyt nuori (Euroopassa) sekä radikalisoitui että oli valmis lähtemään sotaan.
En puhunut mitään islamin fundamentalistisesta suuntauksesta, jota edustavat paitsi tunnetut terroristiliikkeet (Taliban, Al Quida jne..) myös Saudi-Arabian valtionuskonto, Väitteeni ei koskenut tämän maailman miljoonia islamin fundamentalisteja vaan (Euroopan) pölvästejä nuoria.
On sekä epä-älyllistä että epärehellistä vääristellä keskustelukumppanin sanoja.
Terveisin Moktar. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Luetaan yhdessä:

Terveisin Moktar. ;)Samanlaisia pölvästejä islamisteja ne ovat Euroopastakin lähteneet, vai kuvitteletko pöljässä päässäsi, että muslimit ovat jotenkin erilaisia maanosasta riippuen?
Eihän näissä öyhötyksissäsi ole taaskaan mitään tolkkua, myönnä reilusti. - Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Luetaan yhdessä:
"Tämä on pätevä selitys sille, miksi niin moni nuori pölvästi matkusti Syyriaan sotimaa ja rakentamaan kalifaattia."
Annoin selityksen sille, miksi niin moni syrjäytynyt nuori (Euroopassa) sekä radikalisoitui että oli valmis lähtemään sotaan.
En puhunut mitään islamin fundamentalistisesta suuntauksesta, jota edustavat paitsi tunnetut terroristiliikkeet (Taliban, Al Quida jne..) myös Saudi-Arabian valtionuskonto, Väitteeni ei koskenut tämän maailman miljoonia islamin fundamentalisteja vaan (Euroopan) pölvästejä nuoria.
On sekä epä-älyllistä että epärehellistä vääristellä keskustelukumppanin sanoja.
Terveisin Moktar. ;)En puhunut mitään islamin fundamentalistisesta suuntauksesta, jota edustavat paitsi tunnetut terroristiliikkeet (Taliban, Al Quida jne..)
Dysfasia se silti on ja pysyy
Al Quida ?????????
😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En puhunut mitään islamin fundamentalistisesta suuntauksesta, jota edustavat paitsi tunnetut terroristiliikkeet (Taliban, Al Quida jne..)
Dysfasia se silti on ja pysyy
Al Quida ?????????
😂Sotimaa? Onko se jokin "Al Quidan" militariaa harrastava salainen valtio? Vai onko kyseessä kenties eestinkielinen vastine sanalle Šotimaa, joka tarkoittaa Skotlantia?
Nauretaan reipasta säkkipillin säestämää yksisarvisnaurua. :) - Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Luetaan yhdessä:
"Tämä on pätevä selitys sille, miksi niin moni nuori pölvästi matkusti Syyriaan sotimaa ja rakentamaan kalifaattia."
Annoin selityksen sille, miksi niin moni syrjäytynyt nuori (Euroopassa) sekä radikalisoitui että oli valmis lähtemään sotaan.
En puhunut mitään islamin fundamentalistisesta suuntauksesta, jota edustavat paitsi tunnetut terroristiliikkeet (Taliban, Al Quida jne..) myös Saudi-Arabian valtionuskonto, Väitteeni ei koskenut tämän maailman miljoonia islamin fundamentalisteja vaan (Euroopan) pölvästejä nuoria.
On sekä epä-älyllistä että epärehellistä vääristellä keskustelukumppanin sanoja.
Terveisin Moktar. ;)Kannattaisi sinunkin selvittää ensin tosiasiat ja huudella vasta sitten.
- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Luetaan yhdessä:
"Tämä on pätevä selitys sille, miksi niin moni nuori pölvästi matkusti Syyriaan sotimaa ja rakentamaan kalifaattia."
Annoin selityksen sille, miksi niin moni syrjäytynyt nuori (Euroopassa) sekä radikalisoitui että oli valmis lähtemään sotaan.
En puhunut mitään islamin fundamentalistisesta suuntauksesta, jota edustavat paitsi tunnetut terroristiliikkeet (Taliban, Al Quida jne..) myös Saudi-Arabian valtionuskonto, Väitteeni ei koskenut tämän maailman miljoonia islamin fundamentalisteja vaan (Euroopan) pölvästejä nuoria.
On sekä epä-älyllistä että epärehellistä vääristellä keskustelukumppanin sanoja.
Terveisin Moktar. ;)Mikä selitys tuo syrjäytynyt nuori on. Monikin terroristi on löydetty elämäntilanteesta, jossa ei olisi mikään pakko syrjäytyä. On vain vahva taipumus aktivismi-radikalismiin. Suomeksi sanottuna viiraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epä-älyllistä on väittää kaikkia kymmeniä miljoonia fundamentalistimuslimeja syrjäytyneiksi pölvästeiksi. Keksi parempi selitys.
Ja nyt nauretaan oikein räkäisesti:)Tosiaan kummastuttaa tuo hurskastelu siteerata Jumalan sanaa ja kumminkin kannattaa näitä fundamentalisteja, äärioikestolaisia, ihmisvihaajia ja rasisteja? Tai oikeastaan ei, eihän näissä ole päätä eikä häntää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
missä se uutinen jossa kerrotaan kun vanhemmat opettaa suomessa lapsiaan katsomalla mukavia videoita?
Odotetaan kun eka pommi räjähtää sitten sanotaan on ollut seurannassa. Haavisto sitten lähtee lisää hakemaan. Mistä tietää kuka siellä kaavun alla on mustat silmät vaan näkyy. Moni maa on kieltänyt naaman peittävät rätit. Miks ei suomi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei taida edelleenkään olle yhtään ääntä lasten turvaa vastaan. Se ratkaisematon avainkysymys on, pitäkö huoltosuhteen lapsen ja vanhemman välillä jatkua. Radikalisoituminen ei tule sikäläisestä maaperästä tai ympärillä olevasta pakkasesta tai telttakankaasta. Se tulee ihmisistä ja heidän mädistä aatoksistaan.
Eikö totta? Miten varmistaisit sen, että mätämielisyys on hävinnyt lentomatkan aikana?"pitäkö huoltosuhteen lapsen ja vanhemman välillä jatkua."
Jos suomalainen äiti vie lapsensa tuonne, niin hän ei ole kykeneväinen lapsen huoltajaksi!
Meillä on toimiva lastensuojelu jonka kontolle nuo lapset pitää laittaa heti kun ovat tänne tulleet.
Tuollaisen ISIS-morsiamen käännyttäminen on niin suuri ja pitkäaikainen prosessi jonka lopputulos voi olla kahta kiihkeämpi morsian. EI JATKOON!!!
- Anonyymi
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008133725.html
tulee olemaan? - Anonyymi
Kannattaa käyttää viileää harkintaa. Niinhän minäkin teen.
Trollaten ja öyhöttäen sikana.
Vuodesta toiseen.Viileä harkintani kertoo senkin, että kommenttisi on kovin epärelevantti.
Terveisin Moktar. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Viileä harkintani kertoo senkin, että kommenttisi on kovin epärelevantti.
Terveisin Moktar. ;)Mihikäpä se koira karvoistaan pääsee ja tussarimatu tussareistaan !!
https://pt-media.org/2021/07/18/kaksi-sivullista-lasta-sai-osumaa-uusruotsalaisten-ammuskelussa/
Tuolla oikea tieto !! - Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Viileä harkintani kertoo senkin, että kommenttisi on kovin epärelevantti.
Terveisin Moktar. ;)Nöf nöf
- Anonyymi
Jokos te Fatmaman kanssa olette lasten laittoa harkinneet?
Fatmama on aika kuumana iloisiin Pohjoiskarjalan poikiin, joten pidäppä kiirettä;)- Anonyymi
Karjalaisilla on kikkara pää ja iloinen luonne.
- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Tämäkin kuuluu sarjaan epärelevanttia höpötystä. Ei anna aihetta enempään. ;)
No no, mites nyt noin, kaikkihan me muistamme miten kuumana kävit männä viikolla Fatmamaan, joka taas toivoi ihan kikkelikuviakin reippailta Pohjoiskarjalan pojilta... liekö kuvia tullut.
Kuvasta päätellen sinäkin Moktar taidat olla sieltä Pohjoiskarjalan suunnalta, joten ei hätiä mitiä ;) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No no, mites nyt noin, kaikkihan me muistamme miten kuumana kävit männä viikolla Fatmamaan, joka taas toivoi ihan kikkelikuviakin reippailta Pohjoiskarjalan pojilta... liekö kuvia tullut.
Kuvasta päätellen sinäkin Moktar taidat olla sieltä Pohjoiskarjalan suunnalta, joten ei hätiä mitiä ;)https://keskustelu.suomi24.fi/t/12746907/kysymys-moverille#comment-72053337
Relevanttiapa tuollakin. Ei anna aihetta enempään?
Kyllä antaa. Moktar on Mover.
Hah, säälittävä pudokasmoderaattori. - Anonyymi
Eiköhän siinä Fatmamassa riitä ihan talutettavaa, tuskin tarpeen palstalaisia autella.
Dumpperillahan se liikahtaa kyllä ihan mukavasti. Riittääkö Moktarilla kortissa kirjaimet dumpperin ajamiseen? No en ilmoittele poliisille, vaikka ei riittäisikään, ei huolta ;) - Anonyymi
"Huokaus. Kun dementoitunut muorinromu..."
No älä nyt itseäsi noin pahasti soimaa, vaikka veljensä surmaajan sanoin hurskaasti lisäyksenä siteeraatkin.
- Anonyymi
Et oikkeen kotimaisia jihadisteja palautettu, ei suotana sentään?🤮🤮
- Anonyymi
Kakaroita tulee joka tuutista. Niitten varjolla pääsee vaikka helvetistä pois.
- Anonyymi
"Ankkurilapsia". Heidät lähetetään etukäteen ja muu porukka tulee kun perhe pitää "yhdistää". Kukkahattutädit eivät tajua että heitä vedetään höplästä. Sinisilmäisiä ja naiiveja kun ovat.
- Anonyymi
Mistä tiedät etteivät heitä ole jo aivopesty ja ovat jo radikalisoituneet? On uutisoitu että täällä Suomessakin näytetään tietyissä piireissä lapsille terroristien propagandavideoita.
- Anonyymi
Suomessa on perheitä, joissa lapsille näytetään terroristijärjestöjen propagandavideoita
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007716864.html
Tuossa on lähde väitteelleni. - Anonyymi
Moktar ei tähän sitten ottanut mitään kantaa.
- Anonyymi
Tolkun immeinen ymmärtää ettei tollasista tule koskaan kunnonkansaa . Hyvä esimerkki on heidän äitinsä vesipäisen aikuisen kasvattama pentu . Mitä niillä tekee ,,,, ei mitään
- Anonyymi
Pillata tarkoittaa hävittää, tuhlata.
sgr.fi/sust/sust259/sust259_hahmo.pdf
Se www. lisänä tuohon eteen.
Ei pitäisi olla liian vaikeaa.- Anonyymi
Et osaa näköjään edes lukea. Kyllä se murresana "pillata" löytyy sieltä, selityksineen.
Voi trollia. Koeta oppia.
- Anonyymi
Hillat ja hiiret himaan ja lapset kotiin.
- Anonyymi
Näitten aitaus on alkanut, elikkä harvemin asutuilta paikoilta ovat jo pilaamaan pilaamaan kaupukeitamme
ON NOILTA KUNIAKASTA HÄVITTÄÄ SUOMI HIEKASKULTUURIMAISIKSI
Youtubes näkee mitäs ovat kaiken säpälöijät- Anonyymi
Totaskait kuniakailleh kuuluu väärätuskoisuus säpälöijä
Tälehän karvatreuhkakin nauurraa ja pitää huvinaan pölijä vartinverran ainakin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totaskait kuniakailleh kuuluu väärätuskoisuus säpälöijä
Tälehän karvatreuhkakin nauurraa ja pitää huvinaan pölijä vartinverran ainakinArvostan murrerikasta kirjoitustasi.
Moktar taas inhoaa sitä.
Trollilla se kärsimänsä Dunning-Kruger-vaikutus näkyy kaikessa kirjoittamassaan, ja kehuu itseään perusteettomasti. Kohta kuukkeliaan katsottuaan antaa öyhöttävän vastineensa. Anonyymi kirjoitti:
Arvostan murrerikasta kirjoitustasi.
Moktar taas inhoaa sitä.
Trollilla se kärsimänsä Dunning-Kruger-vaikutus näkyy kaikessa kirjoittamassaan, ja kehuu itseään perusteettomasti. Kohta kuukkeliaan katsottuaan antaa öyhöttävän vastineensa.Miksi minun pitäisi katsoa kuukkelista asiaa, jonka itse näen täällä kristallinkirkkaana maahanmuuttovastaisten käytöksessä; mitä vähemmän tietää, sen varmempi öyhö on omista mielipiteistään.
Nauretaan yhdessä kuoma. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Miksi minun pitäisi katsoa kuukkelista asiaa, jonka itse näen täällä kristallinkirkkaana maahanmuuttovastaisten käytöksessä; mitä vähemmän tietää, sen varmempi öyhö on omista mielipiteistään.
Nauretaan yhdessä kuoma. ;)Olet hyvä esimerkki kyseisestä Dunning-Kruger-vaikutuksen alaisesta henkilöstä.
Kaikkitietävä. Tietenkin. - Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Miksi minun pitäisi katsoa kuukkelista asiaa, jonka itse näen täällä kristallinkirkkaana maahanmuuttovastaisten käytöksessä; mitä vähemmän tietää, sen varmempi öyhö on omista mielipiteistään.
Nauretaan yhdessä kuoma. ;)Eiköhän nämä ”maahamuuttovastaiset” vastusta lähinnä islampaskan mukana tulevaa haittamaahanmuuttoa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän nämä ”maahamuuttovastaiset” vastusta lähinnä islampaskan mukana tulevaa haittamaahanmuuttoa!
Maahanmuuttovastaisuus on kaunisteltu ilmiasu islamvastaisuudesta. Kun ei uskontoihin saa puuttua. Eikä siinäkään se mikä on nimellisesti uskontoa, vaan sen ehdot ja vaativuus yhteiskunnalle. Rinnakkaisuus. Monenlaista haittaa ja häiriötä, kustannuksia, eikä ihmisoikeudet toteudu. Ei heillä eikä meillä.
- Anonyymi
Käenpoikasia. Ruotsin tie on Suomen tie sanoi rkp:läinen.
- Anonyymi
Tolkun ihminen kysyy nyt, miksei kaksoiskansalaisäitiä palauteta Somaliaan, jonne hän lapsineen kuuluu? Kaltaistensa uskovaisten pariin ja tuttuun, turvalliseen islam-kulttuuriin?
Ps: eihän nyt naureta, eihän?"Tolkun ihminen kysyy nyt, miksei kaksoiskansalaisäitiä palauteta Somaliaan..."
Tähän asioista tietävä ihminen vastaa, että Suomessa voidaan karkottaa kaksoiskansalainen vain, jos hänet ensin tuomitaan menettämään Suomen kansalaisuus. Suomen kansalaista ei voida karkottaa Suomesta yhtään mihinkään.
Suomen kansalaisuus voidaan tuomita menetetyksi, jos henkilö todetaan syyllistyneen sellaiseen maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen, josta on säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vähintään kahdeksan vuotta vankeutta. Terrorismin osalta pitää olla tuomio törkeästä terrorismista, tavallinen ei riitä.
Vastaan siis: palauttamiseen vaadittavan tuomio puuttuu.
Terveisin Moktar,)
PS. Ei naurata. Olen lähinnä tyrmistynyt tietämättömyydestäsi. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Tolkun ihminen kysyy nyt, miksei kaksoiskansalaisäitiä palauteta Somaliaan..."
Tähän asioista tietävä ihminen vastaa, että Suomessa voidaan karkottaa kaksoiskansalainen vain, jos hänet ensin tuomitaan menettämään Suomen kansalaisuus. Suomen kansalaista ei voida karkottaa Suomesta yhtään mihinkään.
Suomen kansalaisuus voidaan tuomita menetetyksi, jos henkilö todetaan syyllistyneen sellaiseen maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen, josta on säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vähintään kahdeksan vuotta vankeutta. Terrorismin osalta pitää olla tuomio törkeästä terrorismista, tavallinen ei riitä.
Vastaan siis: palauttamiseen vaadittavan tuomio puuttuu.
Terveisin Moktar,)
PS. Ei naurata. Olen lähinnä tyrmistynyt tietämättömyydestäsi. ;)kukas siellä nyt puhuu nim. merkin takaa? taas ihan eri nuotti?
laillistahan se kyllä - Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Tolkun ihminen kysyy nyt, miksei kaksoiskansalaisäitiä palauteta Somaliaan..."
Tähän asioista tietävä ihminen vastaa, että Suomessa voidaan karkottaa kaksoiskansalainen vain, jos hänet ensin tuomitaan menettämään Suomen kansalaisuus. Suomen kansalaista ei voida karkottaa Suomesta yhtään mihinkään.
Suomen kansalaisuus voidaan tuomita menetetyksi, jos henkilö todetaan syyllistyneen sellaiseen maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen, josta on säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vähintään kahdeksan vuotta vankeutta. Terrorismin osalta pitää olla tuomio törkeästä terrorismista, tavallinen ei riitä.
Vastaan siis: palauttamiseen vaadittavan tuomio puuttuu.
Terveisin Moktar,)
PS. Ei naurata. Olen lähinnä tyrmistynyt tietämättömyydestäsi. ;)No ei kyllä naurata nuo Moktarin sepustukset ylipäätään, vaikka tuo islamin hyödyllinen idiootti aina nauramaan pyytääkin. Tyrmistyttävän suomalaisvastainen kahjo!
Tuo somali, jolle jostain käsittämättömästä syystä on Suomen kansalaisuus annettu, olisi paljon sopivampi Somalian kuin Suomen kulttuuriin sopeutumaan. Kansalaisuus voitaisiin perua tietysti virallisestikin, jos voitaisiin osoittaa, että terroristitoimintaan osallistuminen isisissä on ollut aktiivista.
Mutta eipä tällaista kai edes viitsitä tutkia. Karvahattu on varmasti vilpittömän iloinen, kun Suomi on taas saanut yhden tosipahiksen lapsineen maahan! Anonyymi kirjoitti:
No ei kyllä naurata nuo Moktarin sepustukset ylipäätään, vaikka tuo islamin hyödyllinen idiootti aina nauramaan pyytääkin. Tyrmistyttävän suomalaisvastainen kahjo!
Tuo somali, jolle jostain käsittämättömästä syystä on Suomen kansalaisuus annettu, olisi paljon sopivampi Somalian kuin Suomen kulttuuriin sopeutumaan. Kansalaisuus voitaisiin perua tietysti virallisestikin, jos voitaisiin osoittaa, että terroristitoimintaan osallistuminen isisissä on ollut aktiivista.
Mutta eipä tällaista kai edes viitsitä tutkia. Karvahattu on varmasti vilpittömän iloinen, kun Suomi on taas saanut yhden tosipahiksen lapsineen maahan!"Karvahattu on varmasti vilpittömän iloinen, kun Suomi on taas saanut yhden tosipahiksen lapsineen maahan!"
Olen iloinen siitä, että kaksi suomalaista lasta saatiin pelastettua Syyrian leireiltä. Tämä on todennäköisetsi hyödyksi Suomen yleiselle turvallisuudella.
Mitä taas tulee lasten äitiin, luotan siihen, että viranomaiset ottavat selviää hänen tekonsa Syyriassa ja ryhtyvät toimiin, mikäli jotakin rikollista ilmenee.
Terveisin Moktar. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Karvahattu on varmasti vilpittömän iloinen, kun Suomi on taas saanut yhden tosipahiksen lapsineen maahan!"

Terveisin Moktar. ;)"Mitä taas tulee lasten äitiin, luotan siihen, että viranomaiset ottavat selviää hänen tekonsa Syyriassa ja ryhtyvät toimiin, mikäli jotakin rikollista ilmenee."
Aivan turha enää mitään huudella, kun paska on jo housuissa.
Terroristi on aina syyllistynyt johonkin rikolliseen toimintaan ja nämä naiset ovat jo lähtiessään tienneet mihin toimintaa he joutuvat, kun miehet ovat heitä käskyttäneet.
Oikeasti tappokoneita nämä naiset ovat. - Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Karvahattu on varmasti vilpittömän iloinen, kun Suomi on taas saanut yhden tosipahiksen lapsineen maahan!"
Olen iloinen siitä, että kaksi suomalaista lasta saatiin pelastettua Syyrian leireiltä. Tämä on todennäköisetsi hyödyksi Suomen yleiselle turvallisuudella.
Mitä taas tulee lasten äitiin, luotan siihen, että viranomaiset ottavat selviää hänen tekonsa Syyriassa ja ryhtyvät toimiin, mikäli jotakin rikollista ilmenee.
Terveisin Moktar. ;)Neljä kertaa osoitti kielitaidoton reuhkapää dysfaattisuutensa tuossa öyhötyksessään. Taisi olla ennätys? Ei se vaan opi, eikä osaa. :)
"Mitä ihmeen suomalaisia ovat lapset, jotka..."
Älä turhaan keksi näitä pöljiä höpötyksiä.
Lapset ovat Suomen kansalaisia. Kansalaisuus taas määräytyy kansalaisuuslain perusteella. Lue siitä ja opi:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030359
Oikeusvaltiossa toimitaan vain voimassaolevien lakien mukaisesti. Ei täällä toimita sen mukaan, mitä torilla milloinkin huudellaan ja niin on hyvä.
Terveisin Moktar. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Tolkun ihminen kysyy nyt, miksei kaksoiskansalaisäitiä palauteta Somaliaan..."
Tähän asioista tietävä ihminen vastaa, että Suomessa voidaan karkottaa kaksoiskansalainen vain, jos hänet ensin tuomitaan menettämään Suomen kansalaisuus. Suomen kansalaista ei voida karkottaa Suomesta yhtään mihinkään.
Suomen kansalaisuus voidaan tuomita menetetyksi, jos henkilö todetaan syyllistyneen sellaiseen maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen, josta on säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vähintään kahdeksan vuotta vankeutta. Terrorismin osalta pitää olla tuomio törkeästä terrorismista, tavallinen ei riitä.
Vastaan siis: palauttamiseen vaadittavan tuomio puuttuu.
Terveisin Moktar,)
PS. Ei naurata. Olen lähinnä tyrmistynyt tietämättömyydestäsi. ;)Menehän jesidinaisiltä kyselemään törkeyksistä, saat vähän perspektiiviä siihen, mitä nämä "äippäset" ovat kannattaneet. Ai niin, on todella vaikea todentaa kuinka moni "suomalais"nainen on osallistunut terroristiseen toimintaan ja julmuuksiin. Naisethan on päästä varpaisiin huputettuja. Nainen osaa olla hyvin julma otus, joskus jopa miestäkin julmempi ja kierompi.
- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Mitä ihmeen suomalaisia ovat lapset, jotka..."
Älä turhaan keksi näitä pöljiä höpötyksiä.
Lapset ovat Suomen kansalaisia. Kansalaisuus taas määräytyy kansalaisuuslain perusteella. Lue siitä ja opi:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030359
Oikeusvaltiossa toimitaan vain voimassaolevien lakien mukaisesti. Ei täällä toimita sen mukaan, mitä torilla milloinkin huudellaan ja niin on hyvä.
Terveisin Moktar. ;)"Oikeusvaltiossa toimitaan vain voimassaolevien lakien mukaisesti. "
Onko tämä hölmölämme muka oikeusvaltio ? - Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Karvahattu on varmasti vilpittömän iloinen, kun Suomi on taas saanut yhden tosipahiksen lapsineen maahan!"
Olen iloinen siitä, että kaksi suomalaista lasta saatiin pelastettua Syyrian leireiltä. Tämä on todennäköisetsi hyödyksi Suomen yleiselle turvallisuudella.
Mitä taas tulee lasten äitiin, luotan siihen, että viranomaiset ottavat selviää hänen tekonsa Syyriassa ja ryhtyvät toimiin, mikäli jotakin rikollista ilmenee.
Terveisin Moktar. ;)Mistä sen tietää kuka siellä kaavun sisällä on kun ei näy kuin tuimat silmät. Kauhua lisää postilaatikko ihmiset
- Anonyymi
”Ayman Al-Zawahiri kehottaa muslimeja kaikkialla maailmassa puolustamaan profeettaa ja korostaa islamin ja uskottomien välistä sotatilaa.”
Ai jaa sotatila no ilimankos kaikkea sattuukin mutta kun meille kerrottiin että sotaa ja vainoa paossa ovat nämä mussukkamme…oivoi joku on nyt puhunut ei-totta!
No Mokta mikä sotatila ????- Anonyymi
Ei tätä ukkoa kannata kommentoida tätä enempää. Hän ja hänen seuraajansa ovat yhden syrjäisen maan persuja - aina suu torvella huutamassa oman uskonsa paremmuutta.
Terveisin Moktar. ;)
Siis tätä Ayman al-Zawahiriä joka toitottaa oman uskonsa paremmuutta ja sotatilaa suu torvella.
- Anonyymi
Ensimmäinen Somali joka lähti isisjoukkoihin!
Oli suomessa syntynyt!
Käynyt koulun suomessa!
Suomessa radikalisoitunut!
Että sillä lailla!Kyllä nyt taidat erehtyä. Aiman al-Zawahri on syntynyt vuonna 1951 ja Egyptissä.
Että tällä lailla se on.
Terveisin Moktar. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Kyllä nyt taidat erehtyä. Aiman al-Zawahri on syntynyt vuonna 1951 ja Egyptissä.
Että tällä lailla se on.
Terveisin Moktar. ;)Sayid Hussein Feisal Ali= Abu Sayab as-Somali joka ”markkinoi” isis kalifaattia ja oli pyhän sodan taistelija, joka on tosin jo kaatunut!
Että tälläista islampaskasakkia meillä on täällä suomessa!
Vai pitäisikö sanoa suomaliassa! - Anonyymi
Niin oikeinkirjoituksellahan sitä islampaskan leviämistä torjutaan!
Eikö totta!
Eipä enää thmempi voi olla kuin sinä joka kannatat oman synnyin ja kotimaamme islamoimista! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sayid Hussein Feisal Ali= Abu Sayab as-Somali joka ”markkinoi” isis kalifaattia ja oli pyhän sodan taistelija, joka on tosin jo kaatunut!
Että tälläista islampaskasakkia meillä on täällä suomessa!
Vai pitäisikö sanoa suomaliassa!"Vai pitäisikö sanoa suomaliassa!"
Oikeasti pitäisi sanoa hölmölässämme. - Anonyymi
Mitä ihmettä änkytät?
Kyse on aivan eri henkilöstä, mutta vaivasi takia et sitä näköjään ymmärrä.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002751563.html
Eiköhän naureta oikein uhmakkaasti dysfasiallesi:) Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmettä änkytät?
Kyse on aivan eri henkilöstä, mutta vaivasi takia et sitä näköjään ymmärrä.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002751563.html
Eiköhän naureta oikein uhmakkaasti dysfasiallesi:)Eikö vastaus miellyttänytkään sinua?. Jankutat väärästä henkilöstä, sillä puhe oli todellakin Aiman al-Zawahrista.
Eiköhän nyt olisi ihan huutonaurun paikka, vai mitä? ;)
PS, Sinuna minä olisin ihan hipihiljaa siitä dysfasiasta. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Eikö vastaus miellyttänytkään sinua?. Jankutat väärästä henkilöstä, sillä puhe oli todellakin Aiman al-Zawahrista.
Eiköhän nyt olisi ihan huutonaurun paikka, vai mitä? ;)
PS, Sinuna minä olisin ihan hipihiljaa siitä dysfasiasta. ;)Dysfasiasi takia sinulla ei oikein onnistu edes luetun ymmärtäminen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17043557/hillot-himaan-ja-lapset-kotiin#comment-109237054
Eihän nyt puhe ollut mistään egyptiläisestä kirurgista, vaan suomensomalista, jolla oli päässä vikaa.
Eiköhän huutonaureta väärinymmärtämisellesi:) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dysfasiasi takia sinulla ei oikein onnistu edes luetun ymmärtäminen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17043557/hillot-himaan-ja-lapset-kotiin#comment-109237054
Eihän nyt puhe ollut mistään egyptiläisestä kirurgista, vaan suomensomalista, jolla oli päässä vikaa.
Eiköhän huutonaureta väärinymmärtämisellesi:)Jep suomen soma loisista.Ei jostain egyptin lätysä ryhkijää nöföttelijään
- Anonyymi
Entäpä Kanada, kuinkas siellä käsitellään terroristisessa toiminnassa mukana olleíta aikuisia ihmisiä? Mikähän oli se maa, jossa naiset erotettiin lapsista heti "koti"maahan saavuttuaan ? Haluat jostain kummasta syystä puolustella ihmisiä, jotka ovat olleet mukana todella epäinhimilliseen ja julmaan toimintaan osallistuvan järjestön toiminnassa. Osa kannattaa sharia lakia ja osa vuorostaan värvää ja kouluttaa. Kuvitteletko todella, että tällaisissa olosuhteissa, jossa kotona annetaan mallit ja opit miten toimia ja ajatella, kasvaa yhteiskuntaamme ihmisiä, jotka haluavat olla rakentava osa yhteiskuntaamme? Moni näistä "äideistä" on saanut opiskella Suomessa, ovat olleet ihan tavallisten perheiden tyttäriä ja silti väkivalta on houkutellut. Millaisen rangaistuksen näille toiminnastaan soisit? Kannatatko salafistien toimintaa?
Tolkun ihminen ymmärtää, että vastuuta kasvatuksesta ei laiteta koululle, ei yhteiskunnalle, vaan ne opit, jotka lapsi omaksuu tulevat suurelta osin kodista. Jos näiden naisten tai heidän aatetovereiden annetaan lapset kasvattaa niin todennäköisyys tuleviin ongelmiin on suuri. Millaisessa maassa tämä Moktar haluaa asua. Me tolkun ihmiset halutaan rauhaa ja järjestystä, mitä itse oikein haluat...luoda kaaoksen kautta jotsan uutta ja itsellesi sopivaako?- Anonyymi
Islampaskaa palvovassa kalifaatti suomessahan se Karvareuhka haluaa asua!
Nyt olemme vasta sarian mukaisessa rinnakkaisyhteiskunta vaiheessa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Islampaskaa palvovassa kalifaatti suomessahan se Karvareuhka haluaa asua!
Nyt olemme vasta sarian mukaisessa rinnakkaisyhteiskunta vaiheessa!Tuolla naapurissa Svedulassa toimii kalifaatti rinnakkain sarian kanssa.
- Anonyymi
Ruotsalaiskirurgi, joka on vieraillut Al-Holin leirillä useasti, tehnyt siellä töitä ja keskustellut lukuisten ihmisten kanssa tietää varmasti tilanteen huomattavasti ideologiaan tuputtavaa Moktaria paremmin.
Isisiin-liittyneet ”koulutetut ja lukutaitoiset aikuiset” ovat tienneet liittyvänsä terroristijärjestöön, ja tällä tulee olla seuraamuksia. Yksikään suomalainen ei ole myöskään toimintaan vahingossa eksynyt, eli eipäs yritetä olla asiassa typeriä ja naiveja.
”Jos joku heistä sanoo, että miehemme pakottivat meidät, voidaan kysyä, miksi he eivät ole pyytäneet apua kotimaansa viranomaisilta.”
Osa naisista käyttää todennäköisesti hyväkseen länsimaiden oikeusjärjestelmää ja lopulta pääsee kuin koira veräjästä – samalla, kun kansanmurhan kohteeksi joutuneet jesidit yhä kärsivät pakolaisleireillä. Tämähän on jo nähty, eikövain?
Naisten saaminen oikeuden eteen Suomessa pelkästään sillä perusteella, että he matkustivat Isisin alueelle liittyäkseen terroristijärjestöön, on vaikeaa. Eli käytännössä laitetaan velkaisen Suomen varoja satoja tuhansia näihin ihmisiin, jotka ITSE ovat ongelmansa aiheuttaneet ja joiden pitäisi toiminnastaan myös vastuu kantaa.- Anonyymi
Ainoastaan Suomessa, jossa kielilait ovat hurrioikeusministerin mielestä priorisoitu terroristilainsäädännön eteen. Samoin tämä valtakunnasyyttelijän priorisoinnit ovat suomalaisten politiikkojen syyttämisestä. Ihmettelen miten nämä ihmiset voiva nukkua yönsä hyvin, eikö näiden isistä seuraavien ihmisten luomat kauheudet tule uniin.Itselleni jäi sen häkkiin poltetun nuoren miehen kärsimykset mieleen, vieläkin puistattaa ihmisen julmuus. Onko meidän päättäjät psykopaatteja.
- Anonyymi
"käytännössä laitetaan velkaisen Suomen varoja satoja tuhansia näihin ihmisiin, "
Hölmölä tämä maa on eikä mitään muuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"käytännössä laitetaan velkaisen Suomen varoja satoja tuhansia näihin ihmisiin, "
Hölmölä tämä maa on eikä mitään muuta.Se on terroristit kotiin ja hillot pitkin maailmaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"käytännössä laitetaan velkaisen Suomen varoja satoja tuhansia näihin ihmisiin, "
Hölmölä tämä maa on eikä mitään muuta.Painukkot omiin lättyihinsä röhkimään muiden nöfföttelijöiden sekään.
- Anonyymi
ISIS-kotiinpalaaja tuomittiin Saksassa terroristijärjestöön kuulumisesta ja orjien pidosta
https://www.extrauutiset.com/isis-kotiinpalaaja-tuomittiin-saksassa-terroristijarjestoon-kuulumisesta-ja-orjien-pidosta/- Anonyymi
Suomessa isis terroristijärjestöön kuuluvat palkitaan vastikkeettomalla ikuisenelatuksen statuksella ja ilmaisella asunnolla!
Terrorim Welcome!
- Anonyymi
Ylivoimaisesti suurin turvallisuusuhka Suomessa on islampaska!
- Anonyymi
Islampaska ja radikalisoituminen kasvaa suomessa kulovalkean lailla!
Suomi islamisoituu kiihtyvällä vauhdilla joka päivä!- Anonyymi
"Suomi islamisoituu kiihtyvällä vauhdilla joka päivä!"
Hillot himaan sano toveritsis. - Anonyymi
Faktasokeutta. Vaaleanpunaiset silmälasit ovat niin rakkaat.
- Anonyymi
Hillot himaan ja terrositit Suomeen!
Näinhän se menee!
Terrorism Welcome! - Anonyymi
Kyllä lasten kohtalo puhuttaa ei he voi valita! Mutta nämä äidit on menneet sinne vapaehtoisesti!!! Miksi?
- Anonyymi
Nämä ovat varmaan niitä halutuimpia naapureita!
- Anonyymi
Pääsivät paratiisiin
- Anonyymi
Eläinten halal teurastus, tätä villiä teurastusta on tapahtunut Suomessa. Suomesta oleskeluvan saaneet hitaasti hivuttaen, järjestelevät oman rinnakkaisyhteiskunnan valtaamista ja perustamista. Kultainen sääntö on älä missään olosuhteissa luota luota näihin barbaareihin.
Jos nämä barbaarit pääsevät hivuttautumaan Suomen poliittiseen koneistoon ja yhteiskunnan kaikille alueille, tietää se demokratiamme luhistumista.
Barbaarien kanssa veljeilyä ei pidä harrastaa, kannattaa pitää turvallinen etäisyys heidän ryhmäänsä. Veljeilynä pidän sellaistakin jos ostaa veronkierto pitsan näiden pitseroista. Teet isänmaalle palveluksen jos et käytä näiden barbaarien palveluja. r
Seuraa tarkkaavaisesti lähiympäristösi elämää jos siellä sattuu asumaan näitä kulttuurimme rikastajia. Annan ohjeen jos seuraat tarkkaavaisesti niin tee se mahdollisemman huomaamattomasti. Tee vaikka muistiinpanoja näkemästäsi. - Anonyymi
Hillot etelä-eurooppaan ja musulmaanit Suomeen sopisi paremmin aloitukseksi !!
- Anonyymi
Kunhan ei ole puolukkahillot torikiveyksellä.
- Anonyymi
Saattaapa olla vaikka persesuolenpätkiä ja pirusti paskaa ympäri toria.
Taas toveri Moktar nauraa vartin tai jopa kolme
- Anonyymi
-islamistit-tavoittelevat-valtaa-lansimaissa-hyodyntamalla-sinisilmaista-woke-vasemmistoa
https://www.suomenuutiset.fi/ayaan-hirsi-ali-islamistit-tavoittelevat-valtaa-lansimaissa-hyodyntamalla-sinisilmaista-woke-vasemmistoa/
hillat pidetään suomessa ja hillot rajan takana - Anonyymi
Ei tänne tarvita kaikenmaailman ulkomaan eläviä.
Ns. Suomalaiset on pääasiassa sommaliämmiä, joitten pennut on kenen vaan ei suomalaisia!
Pitäs vaan jarkottaa koko joukko ja muut
lortit!- Anonyymi
Hehhehheh….
Karvareuhka poistaa täältä näitä väsyneitä aloituksiaan kun tulee dunkkuun joka suunnalta!
Ei ole helppo olla islampaskan puolustaja täällä….. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehhehheh….
Karvareuhka poistaa täältä näitä väsyneitä aloituksiaan kun tulee dunkkuun joka suunnalta!
Ei ole helppo olla islampaskan puolustaja täällä…..Oikeasti naamansa muistuttaa vegepizzaa.
- Anonyymi
meinaat kai noita soma liosemakoita nöfföttelijöitä
- Anonyymi
vauu Guptaa menoa
- Anonyymi
Kaikki tälläinen islamisti terroristien tuonti, islamilainen pakolaisuus, islamilainen ”turvaan” tulo, islamilasten perheiden yhdistäminen, euroopan laajuiset kehitysmaamuslimi invaasiot….jne, lisäävät islampaskan leviämistä päivittäin!
Mutta onhan se käsittämätöntä että terroristit voivat tulla takaisin Suomeen kun ovat kerran saaneet turvapaikan ja Suomen kansalaisuuden! - Anonyymi
Katsokaa Yen ulkolinja ” Paluu Isisin ytimestä” niin siinnä valotetaan vähän näiden pullantuoksuisten Isis morsiammien toimia omien islampaskojensa kanssa!
Tälläistä islampaskaa meillekkin sieltä tuodaan, sillä erolla ettei kukaan näistä tänne haetuista islampaska ”uhriutujista” joudu ikinä vastaamaan mistään teoistaan terroristijärjestö Isisissä! - Anonyymi
nyt afgaaneja ja irakilaisia valkovenäjältä
- Anonyymi
olen ihana
- Anonyymi
kukas nyt julistaa nim. takaa?
- Anonyymi
Onneksi niihin palautuksiin ei mennyt veronmaksajien rahoja. LOL
- Anonyymi
tappavaa aloitusta piisaa?
- Anonyymi
Hillat himaan sano Sipilä.Matti ämpäri kädessään
- Anonyymi
Hillamies Sipilä menetti munansa maahanmuutolla
MattiÄmpäri - Anonyymi
https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000008324715.html
kenen hillot?- Anonyymi
Lahjoittaako joku vielä SPR:lle yhtää et tiedä kenen taskuun rahat päätyvät. Jopa johtajat nauttivat huikeita palkkoja !!
- Anonyymi
uskonto sai norjassa hillot himaan?
- Anonyymi
Myös Tanska joutui kääntämään takkinsa ja ottamaan omia kansalaisiaan takaisin Syyrian leireiltä. Syynä oli Tanskan turvallisuuspoliisin selkeä viesti: ”...lasten radikalisoitumisen riski Syyriassa on suuri, mikä voi johtaa turvallisuusuhkiin Tanskalle.
- Anonyymi
vai huumeet himaan?
- Anonyymi
sipilän juha ja Mattiämpäri juu
rahaa ja viis kansan turmasta - Anonyymi
minua ei uskota!
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e6b2f8a2-cac7-4cda-9862-b02e191bbd36
himassa kytee vaikka mitä kun islam saapuu?
miksi teki noin? - Anonyymi
IKUISEN LOMAN NAUTIJAT VALTAADVAT SUOMEA
->> "Asuntopolitiikka" ja "rasismi" syitä vieraskielisen väestön yliedustukselle koronavirustartunnoissa- Anonyymi
Niin ja vastikkeettomasti tulonsiirroilla elämiseen, holtittomaan lisääntymiseen, yliedustukseen rikostilastoissa, rinnakkaisyhteiskuntien syntyyn, radikalisoitumiseen, terrorismiin…jne!
Näihin kaikkiin on syynä on asuntopolitiikka, rasismi, ”kottouttamis” rahojen ja toimien vähyys……jne!
Kyllä syitä löytyy ja jos ei riitä keksitään lisää!
- Anonyymi
Itiksen kansainvälistä ja ystävällistä ilmapiiriä
samaten PUHOS
TÄTÄ ALUETTA KUN KATSELETTE YOUTUBEN ANTIMIN näkyy jo valtaaja lomailijoiten pyrkimykset ja lisää painaa tulemaan urkupilli tyylein
MIKSI SUOMALAISIN VAROIN TÄTÄ PIDÄMME YLLÄ - Anonyymi
Eiköhän olis aika laittaa piste näille moktarin monta kuukautta vanhoille HÖLÖTYKSILLE, Eikä nostaa niitä aina uudelleen esiin,
Vai mitä ylläpito ?????????????????????????????????????????
Ketjusta on poistettu 103 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!1082304- 842041
- 551616
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai521533- 1541518
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461416Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1451340Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261166- 1121160
Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket251104