Mitä jää jäljelle totuudesta jos lähes kaikki seuran opit ovat saaneet uutta valoa?
Viimme aikoina on muuttunut sukupolvioppi ja jako vuohiin sekä lampaisiin.
Aiemmin ovat muuttuneet opit taivaaseen menevistä, joulusta, syntymäpäivien vietosta ja rististä, veren ainesosista, erotettuihin suhtautumisesta, uskollisesta ja ymmärtäväisestä orjasta ja Jeesuksen paluun ajasta, lopunajan alkamisesta ja Harmagedonin tulosta ja pyhien ennallistamisesta maanpäälle jne.
Montako oppia on sellaista joka ei ole muuttunut millään tavalla? Kaksi vai kolmeko on?
Viimme aikoina on muuttunut sukupolvioppi ja jako vuohiin sekä lampaisiin.
Aiemmin ovat muuttuneet opit taivaaseen menevistä, joulusta, syntymäpäivien vietosta ja rististä, veren ainesosista, erotettuihin suhtautumisesta, uskollisesta ja ymmärtäväisestä orjasta ja Jeesuksen paluun ajasta, lopunajan alkamisesta ja Harmagedonin tulosta ja pyhien ennallistamisesta maanpäälle jne.
Montako oppia on sellaista joka ei ole muuttunut millään tavalla? Kaksi vai kolmeko on?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Olisko vaikka se että suht tuore uskonto verrattuna muihin? Eihän kaikkea voi kerralla ymmärtää... vai voiko?
Tärkein ei ole muuttunut, eli periaate on kuitenkin säilynyt. Noudatetaan raamatun eli kaiken alkuunpanijan ohjeita.
Jos ajattelee rehellisesti ja tutustuu esim. verensiirtoon tulleisiin muutoksiin huomaa että ehkä se ei olekkaan muuttunut niin paljoa alkuperäisestä.
Miten "tuore uskonto" voisi olla ainut oikea oppi?
Loogisesti se ei ole mahdollista.
Miksei se ole loogisesti mahdollista?
Loogisesti ei ole mahdollista että ihmiset ovat ymmärtäneet Raamatun opetuksen väärin viimeiset 1900 vuotta, eli eläneet harhaopeissa.
Ja että lähes 2000 vuotta Kristuksen syntymän jälkeen vasta ymmärrettäisiin mitä Raamattu todella opettaa.
Pyhä Henki vuodatettiin ensimmäisellä vuosisadalla. Jos Pyhä Henki ei olekaan johdattanut ja opettanut ihmisiä 1800 vuoteen, niin mikä merkitys asialla olisi käytännössä?
Jos taas olisi johdattanut, niin miksi olisi johdattanut tuntemaan totuuden sijaan valheen - oikean opin sijaan väärän? Ja miksi väärää tietoa olisi jaettu vielä 1900-luvulla saakka, kun viimein "ainoa oikea" oppi olisi syntynyt?
Loogisesti mahdollista?
"Vajaat 20 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen apostoli Paavali mainitsi, että Saatanan pyrkimykset aiheuttaa jakautumista ja kääntää ihmisiä pois tosi uskosta olivat ”jo vaikuttamassa” (2. Tess. 2:7). Jo noin vuonna 49 hallintoelin huomautti seurakunnille lähettämässään kirjeessä: ”Olemme kuulleet, että jotkut joukostamme ovat puheilla aiheuttaneet teille levottomuutta koettaen horjuttaa sielujanne, vaikka emme ole antaneet heille mitään ohjeita.” (Apt. 15:24.) Seurakunnan sisäpuolella oli siis joitakuita, jotka esittivät äänekkäästi vastakkaisia näkemyksiään — tässä tapauksessa ilmeisesti siitä kiistanalaisena olleesta kysymyksestä, pitikö pakanakristittyjen ympärileikkauttaa itsensä ja noudattaa Mooseksen lakia (Apt. 15:1, 5).
Eripuraisuutta aiheuttava ajattelu levisi ensimmäisellä vuosisadalla kuin kuolio (vrt. 2. Tim. 2:17). Noin vuonna 51 jotkut tessalonikalaiset ennustivat väärin, että Herran Jeesuksen ”läsnäolo” oli lähellä (2. Tess. 2:1, 2). Vuoden 55 vaiheilla olivat jotkut korinttolaiset hylänneet selvän kristillisen opetuksen kuolleiden ylösnousemuksesta (1. Kor. 15:12). Toiset sanoivat noin vuonna 65, että ylösnousemus oli jo tapahtunut ja että se merkitsi elävien kristittyjen vertauskuvallista ylösnousemusta (2. Tim. 2:16–18).
Siitä, mitä kristillisessä seurakunnassa tapahtui seuraavien 30 vuoden kuluessa, ei ole olemassa henkeytettyä kertomusta. Mutta kun apostoli Johannes kirjoitti kirjeensä (n. v. 98), oli ”monia antikristuksia” — ihmisiä, jotka kielsivät sen, että ”Jeesus on Kristus” ja että Jeesus on Jumalan Poika, joka tuli ”lihassa” (1. Joh. 2:18, 22; 4:2, 3).
Apostolit olivat yli 60 vuoden ajan pidättäneet luopumuksen hyökyaaltoa yrittäen estää sen etenemistä (2. Tess. 2:7; vrt. 2. Joh. 9, 10). Mutta kun kristillinen seurakunta oli siirtymäisillään toiselle vuosisadalle, viimeinen elossa ollut apostoli, Johannes, kuoli noin vuonna 100. Luopumus, joka oli alkanut hitaasti hiipiä seurakuntaan, oli nyt valmis puhkeamaan hillitsemättä esiin järjestön rakenteen ja oppien kannalta tuhoisin seurauksin."
Tässä olis yks lainaus meidän(pakko kai se on tunnustaa että pahoihin kuulutaan) kirjallisuudesta.
Nuo raamatun paikat voit vaikkapa tarkistaa kirkkoraamatusta.
Itse luin nuo raamatun paikat läpi ja ei kyllä osunut silmiin mitää epäilyttävää.
>>esim. verensiirtoon tulleisiin muutoksiin huomaa että ehkä se ei olekkaan muuttunut niin paljoa alkuperäisestä.
HAHHAAHHHAAAAHHHHAAAAHHOOOOOO........
tarkentua Raamatun mukaan, tästä pitää lähteä. Vai onko Ramatun mukaan niin, että ihmisten ymmärrys tulisi täydelliseksi ja sitten ei mikään kuulunut enään muuttua.
Ei sillä Raamatussa on lukuisia esimerkkejä siitä, miten ihmisten ymmärrys on kasvanut Jumalan sanan tutkimisen myötä. Esim. Apost.15. luvussa oli oppikiista johon ottivat myös Jeesuksen opetuslapset osaa.
Jos opeeja oli kokanaisuudessaan noin vähän, eli alta 20 kpl. Niin totuus olisi varsin yksinkertainen asia, jonka kuka tahansa voisi oppia parissa tunnissa.
Nyt kuitenkin meitä opetetaan jatkuvasti, joten oppeja ja periaateita on vähintäänkin tuhansia.
Joten mainisemasi oppitarkennukset eivät ole olleet hallitsevasssa asemassa koskaan.
Itse asiassa noistakin mainitsemistasi opeista osassa on tullut pikemminkin tarkennuksia kuin, että oppi olisi konaan muuttunut.
Olet varmaan pannut merkille saman kuin minäkin, että vastustajat jauhaa samoja "oppimuutoksia" kuukaudesta toiseen, miksiköhän?
No tietysti siksi, koska niitä on kuitenkin aika vähän..
Jos olet löytänyt vain vajaat parikymmentä opetusta niin täältä löydät lisää..
http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/index.htm
http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/t21/article_01.htm
http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/w/2002/5/15/article_01.htm
Kuten huomaat, opetuksia on paljon enemmän, ilmeisesti olet tervehenkisen kirjallisuuden sijasta lueskellut luopioiden itseään ahkerasti toistavia kirjoituksia, niitä syntyy helposti kehäpäätelmä. Eli oppeja on korkeintaan parikymmentä, joista niistäkin on 15 muuttunut.
Paras esimerkki ymmärryksen paranemisesta on se, että tajuaa jos uskonto kusettaa. Eli onnea vaan tuleviin mietintöihin.
>>[Saivatko opit] tarkentua Raamatun mukaan, tästä pitää lähteä.
Ramatusta en niinkään, mutta Vartiotorniseuran alkuperäisen suunnitelman mukaan saivat ainostaan tarkentua, eivät poukkoilla kuin aropupu.
>>Itse asiassa noistakin mainitsemistasi opeista osassa on tullut pikemminkin tarkennuksia kuin, että oppi olisi konaan muuttunut.
Miten olisi vaikka Room. 13: esivallat? No ensin maallisia, sitten taivaallisia, sitten taas maallisia. No sitten orja/palvelija? Ensin ihmisryhmä sitten henkilö ja taas ihmisryhmä? Ylösnousemustoivon yksityiskohtien muutoksia ei liene tarpeen mainita. Ensin verensiirto oli hyväksytty, sitten veren kaikkia osia myöten kielletty, sitten osat hyväksyttiin.
>>Olet varmaan pannut merkille saman kuin minäkin, että vastustajat jauhaa samoja "oppimuutoksia" kuukaudesta toiseen, miksiköhän?
No tietysti siksi, koska niitä on kuitenkin aika vähän..
Jäänkin ihmettelemään miksi olet kykenemätön luettelemaan niitä monia koskemattomana säilyneitä oppikysymyksiä. Aina kun niitä pyydän saan joko tahallisia valheita tai sitten vastauksia henkilöiltä, jotka eivät tunne riittävästi Vartiotorniseuran oppihistoriaa.
>>Kuten huomaat, opetuksia on paljon enemmän,
Miksi kukaan ei kykene niitä luettelemaan, vaan suoltavat harhaa?
>>>kykenemätön luettelemaan
Niin siis kysymys koskee Vartiotorniseuralle ominaisia oppinäkemyksiä. Tarkoitus ei siis ole kerrata esimerkiksi Jeesuksen apostolien nimiä.
>>Jeesus on JHWH:n poika.
Ja oli Russelille paljon merkitsevämpi kuin nykyiselle Vartiotoeniseuralle, vastaavasti Jehova nostettiin jalustalle kun Jeesuksen kurssi laski 1930-luvulla.
>>Helvetti ei ole kidutuspaikka.
Helvetti on ok.
>>JHWH on yksin Kaikkivaltias.
Tarkoittanet kolminaisuutta, jolloin ok.
>>Parousia tarkoittaa näkymätöntä lasnäoloa.
Niin varmaan tarkoittaa Vartiotorniseuralle, ensin se oli 1874, sitten 1943 se naulattiin vuoteen 1914.
>>Jumala ei ole kolmiyhteinen.
Toiston makua.
>>Olisiko tässä muutamia?
Oli, ne kaksi joihin useimmin on ylletty.
P.S. ei sulla muuta ole tohon 1290/1335-juttuun kuin ääliömäinen kysymys?
Tämähän sujui hyvin vaikka vain muutaman esitin. Nyt voidaan siis poistaa tämä esittämäsi väittämä, ettei käytännössä yhtään samankaltaisuutta esiinny.
>>>Miksi kukaan ei kykene niitä luettelemaan, vaan suoltavat harhaa? >P.S. ei sulla muuta ole tohon 1290/1335-juttuun kuin ääliömäinen kysymys?
>>Sitten jatkamme.
Eli 1290/1335-linjalta et yllä ääliömäistä epäoleellisuutta korkeammalle.
>>Miten mahtaa olla kuolleiden tila? Löytyneekö samankaltaisuuksia?
Varmaan löytyy, mutta löytyy myös erikaltaisuutta. Pastori C.T. Russell johti elonkorjuuta, kuolemastaan (1916) vuoteen 1927, jolloin Vartiotorniseura vaihtoi takaisin alkuperäiseen tulkintaansa uskollisesta ja ymmärtäväisestä palvelijasta. Sehän oli ihmisluokka ja vaihtui henkilöksi ja taas takaisin ihmisluokaksi 1927. Jeesus siis valitsi kuolleen miehen hoitamaan palvelijan/orjan tehtäviä. Missä liue tilassa Russell oli elonkorjuupomona?
Lisäksi Vartiotorniseura hyväksyi spiritismin aina (muistaakseni) vuoteen 1953. Spiritismin hyväksymistä vastaan taistellut henkilö peräti erotettiin Vartiotorniseurasta.
Jos haluat jatkaa, niin sinun kannattaisi konsultoida Juhanipeen kanssa, koska hän sinnikkäästi esittää tietävänsä, että oppimuutokset eivät ole esittämääni luokkaa. Jos oikein muistan, niin hän esitti, että 15 oppinäkemystä 20:stä on koskemattomana ja minä väitän, että näin ei ole.
>>>Eli 1290/1335-linjalta et yllä ääliömäistä epäoleellisuutta korkeammalle.
>>Vieläkö jatkat nimittely linjalla?
Tarvittaessa
>>Siis opettiko Russel siten, ettei sielu kuole vaan on jossakin jemmassa odottamassa, kuten muiden uskontojen opetus on.
Otetan nyt kerran vielä: Vartiotorniseura opetti Russelin kuoleman jälkeen, että Russell johti elonkorjuuta kuolemansa jälkeenkin, joten tiedottomassa tilassa hän ei voinut olla. Vuoteen 1927 mennessä ylöstempaamisaikataulukaan ei pelasta oppipälkähästä.
Sinähän kierrät nyt tuolla Russelilla koko asian.
Otetaan nyt vielä kerran.
Opettiko Russel, että ihmisellä on kuolematon sielu?
Se, että Russelin oletettiin johtavan hommaa taivaasta, ei kerro tästä KUOLEMATTOMASTA SIELUSTA yhtään mitään.
NO, kyllä vai ei?
Entäpä Russelin kanta saarnaamiseen? Oliko hän sitä mieltä, että saarnaaminen oli tarpeellista?
>>Sinähän kierrät nyt tuolla Russelilla koko asian.
Kyse on Vartiotorniseuran koko historian aikuisista oppimuutoksista ei siitä mikä Russelin opettama piirre on nyt taas käytössä.
Hyvä esimerkki on Rutherfordin alulle laittama Room. 13: esivaltamuutos, nythän se on taas russelilaisessa kuosissa. Eli jos Vartiotorniseura on ronkkinut opetustaan josain vaiheessa, niin oppi ei ole säilynyt koskemattomana. Jotta et tavoillesi uskollisena pääsisi venkoilemaan tätä enemmän harhaan, niin painotan, että kyseeseen tulee nimenomaan Vartiotorniseuralle ominaiset asiat, ei siis esimerkiksi apostolien lukumäärä.
>>Otetaan nyt vielä kerran.
Otetaan vaan, jos se auttaa sinua eteenpäin.
>>Opettiko Russel, että ihmisellä on kuolematon sielu?
Ei opettanut.
>>Se, että Russelin oletettiin johtavan hommaa taivaasta, ei kerro tästä KUOLEMATTOMASTA SIELUSTA yhtään mitään.
Ilmeisesti Russelista oli sitten jotain muuta astraalista elossa ja varmaan osaat selittää mikä se oli? Russell oli kuolleena uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija noin vuosikymmenen, millä lihaksilla hän hoiti hommaa jos kerran sielu ei tule kyseeseen.
>>Entäpä Russelin kanta saarnaamiseen? Oliko hän sitä mieltä, että saarnaaminen oli tarpeellista?
Ei ollut tarpeen, hän katsoi Matt. 24:14 täyttyneen, katso The Plan of the Ages sivut 91 ja 92. Vartiotorniseura oli alun lähtien uskonnon kaapuun puettu jkirjakustantamo. Kolporteeraajat eivät Russelin aikana olleet tienraivaajia, vaikka näin annetaan ymmärtää, he olivat itsenäisiä kirjaedustajia.
Sielun kuolevaisuus siis voidaan täten liittää luetteloon, ynnättäessä näitä säilyneitä opetuksia.
>>>Ei ollut tarpeen, hän katsoi Matt. 24:14 täyttyneen, katso The Plan of the Ages sivut 91 ja 92. Vartiotorniseura oli alun lähtien uskonnon kaapuun puettu jkirjakustantamo. Kolporteeraajat eivät Russelin aikana olleet tienraivaajia, vaikka näin annetaan ymmärtää, he olivat itsenäisiä kirjaedustajia.
>>Sielun kuolevaisuus siis voidaan täten liittää luetteloon, ynnättäessä näitä säilyneitä opetuksia.
Kun kerran noin hyvin perustelit mielipiteesi, niin laita vaan omaan luetteloosi.
>>Vaikka kiistät julistus asian myyntityönä, kuitenkin voidaan sanoa, että tuolloin panostettiin merkittävasti saarnaamiseen.
Minäkö tässä olen jotain kiistänyt? Tämän on kuin kusisi skunkin kanssa kilpaa. Tässä on Vartiotorniseuran voimahahmon omat mietteet:
"There are two texts chiefly relied upon by those who claim that the Lord will not come until after the Millenium, to which we would here call attention. One is, “This gospel of the kingdom shall be preached in all the world for a witness unto all nations; and then shall end come.” (Matt. 24:14) They claim this as having reference to the conversion of the world before the end of the Gospel age. But witnessing to the world does not imply the conversion of the world. The text says nothing about how the testimony will be received. This witness has already been given. In 1861 the reports of the Bible Societies shoved that the Gospel had been published in every language of earth, though not all of earth’s millions had received it. No, not one half of the sixteen hundred millions living have ever heard the name of Jesus. Yet the condition of the text is fulfilled: the gospel has been preached in all the world for a witness – to every nation."
Ja Russell vielä tarkentaa asiaa:
"The Apostle (Acts 15:14) tells us that the main object of the gospel in the present age is “to take out a people” for Christ’s name—the overcoming Church, which, at his second advent, will be united to him and receive his name. The witnessing to the world during this age is a secondary object."
>>Russelille ei testamentin mukaan käteistä kertynyt paria sataa dollaria enempää.
Minkähän omaisuuden hallintavallan Rutherford kaappasi? Russelin käteisvarojenko?
Voitko ystävällisesti selittää meille fger, millä tavalla ja missä muodossa Russel jatkoi työtänsä kuolemansa jälkeen?
Jos hän ei ollut sieluna elossa, niin mikä osa hänestä oli elossa, niin että hän pystyi valvomaan työtä maan päällä?
Mikäli et pysty vastaamaan kysymykseen, tai tuon ajan opetus on sinusta nyt valheellista, niin toki voit sen myötääkin meille, eikö totta?
"Siis opettiko Russel siten, ettei sielu kuole vaan on jossakin jemmassa odottamassa, kuten muiden uskontojen opetus on. "
Kerropas mitkä "muut uskonnot" opettavat sielun olevan jossain jemmassa?
(Lauseesi pitää sisällään myöskin ajatuksen että JT-oppi on uskonto muiden ohella, kiitos rehellisyydestäsi)
Tiedätkös mitä esim. protestanttinen kirkkokunta opettaa ihmiselle tapahtuvan hänen kuollessaan? (huom: se pätee kyllä muihinkin kristillisiin kirkkokuntiin)
Mistä ihminen joka on syntymästään asti ollut JT voi tietää mitä muut uskonnot opettavat mikäli hän ei saa lukea muiden uskontojen tekstejä ja tutustua niiden oppiin? (Tämähän on jo yleissivistyksen kannalta tärkeää, ei ole väliä mitä mieltä on muiden uskomuksista, myöskin "käännyttämisen" luulisi edellyttävän päteviä tietoja toisen uskomustaustasta.) Joutuuko tällainen ihminen siis uskomaan ainoastaan siihen mitä Vartiotorni väittää muiden uskontojen opettavan?
Kuinka monen luterilaisen joka kääntyy JT:ksi luulet tietävän alkeellisestikaan mitään siitä mitä hänen kirkkonsa oikeasti opettaa, johtuen siitä että se ei ole tippaakaan kiinnostanut?, ja kun JT väittää hänelle että teikäläiset opettavat näin ja meikäläiset näin niin kuinka moni todella ottaa selvää pitääkö JT:n väitös oman kirkon opista paikkaansa ja tekee valintansa vasta sitten?
Itse olen kokemukseni mukaan siinä uskossa että valtaosa Luterilaisista ei tiedä oman kirkkonsa opista kuin rippeet, ortodoksien ja katolisten opin poikkeamista verrattuna omaan eivät senkään vertaa ja keskiverto Jehovan todistaja sitten ei tiedä, eikä voikaan tietää näistä yhdestäkään yhtään mitään.
ja spekuloimista sekundäärisillä argumenteilla
"Saivatko opit tarkentua Raamatun mukaan, tästä pitää lähteä."
No lähdetään siitä sitten. Et näköjään ymmärrä mitä tarkoittaa sana "tarkentua", kun sanot tarkennukseksi asiaa vaikka kyse on todellisuudessa MUUTOKSESTA.
Kerotisitko Juhanip meille lukijoille mikä ero on jonkin asian tarkentumisella ja muuttumisella?
Jos esimerkiksi pysäköinnin kieltävä liikennemerkki saa lisäkilven, jossa pysäköinti sallitaan jonain tiettynä aikana on kyse tarkennuksesta, koska pysäköinti on edelleen kielletty paitsi jonain rajattuna aikana. Jos taas pysäköintikieltomerkki vaihdetaan merkiksi jossa kielletään ajamasta yli 30 km/h niin kyse on muutoksesta. Oletko Juhanip samaa vai eri mieltä?
"Nyt kuitenkin meitä opetetaan jatkuvasti, joten oppeja ja periaateita on vähintäänkin tuhansia."
Kerrankin fgerin suusta kuultiin yksi tosiasia. Jehovantodistajia sitoo ja kuormittaa tuhansien farisealaisten määräysten ja lakien kuorma. Jeesuksen taakka on keveä, joten jehovantodistajien taakka ei voi olla Jeesuksen taakka.
Tämä taisi olla lipsahdus fgerilta, mutta jehovantodistajathan ovat opportunisteja: päinvastaisia "totuuksia" korostetaan tarpeen mukaan.
Kuten varmasti tiedätkin, Jt:t opettavat 144000 hallitsevan taivaassa. Se ei silti tarkoita sitä, että ihmisellä olisi KUOLEMATON sielu.
Miksi kyseessä olisi KUOLEMATON sielu?
>>>Mikäli et pysty vastaamaan kysymykseen
Kun Russel jätti parisataa käteistä jälkeensä, olisi luullut enemmänkin väitteistä päätellen löytyneen. Käteisvaroissa hän ei siis uinut. Olisiko jotain todisteita siitä, että olisi viettänyt ylellistä elämää vaihtoehtoisesti?
Jaa eikö?
-Perikö lapset omaisuusmassaa?
Jaa, ei ollut lapsia.
-Saiko ex-rouva käteistä rahaa kuoleman jälkeen?
Kyllä, tuon tilillä olevan 200 donitsia.
Oli Russel saaraamisesta tuolloin mitä mieltä tahansa, kukaan ei voi kiistää, etteikö hän siihen satsannut ja pitänyt merkityksellisenä.
>>>Ilmeisesti Russelista oli sitten jotain muuta astraalista elossa ja varmaan osaat selittää mikä se oli?
Eikö selitykseksi sitten kelpaa se, että hänet oli herätetty henkenä uudelleen eloon? Samaan tapaan kuin Jeesuskin. Eihän se mitenkään kiistäisi opetusta siitä, että ihmisellä ei itsessään ole mitään kuolematonta "sieluosaa" niinkuin ilmeisesti monet muut uskonnot tai kristityt kirkot opettavat.
Vai eikö siihen aikaan oltu vielä keksitty tätä henkenä herättämisteoriaa??
Miten ajatus "jäännökseen" kuuluvien taivaallisesta ylösnousemuksesta liittyy tähän Russellin virkaan? Jäännökseen kuuluvien ylösnousemustahan opetettiin useillekin eri vuosille (m.m. 1918). En edes muista oikopäätä, minä vuonna tämän ajatellaan nykyään tapahtuneen.
Russell ajatteli perustamansa Siionin Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran kai olevan ensisijassa yksittäisten seurakuntien ja kolportöörien "palvelijatar", jonka tehtävänä oli varustaa heidät kirjallisuudella ja lehdillä sekä antaa näille apua erilaisissa asioissa (esim. lakiasioissa). Seuralle ei annettu samanlaista "henkimaailman selitystä" kuin nykyään. Siinä mielessä kyseessä olikin kirjan- ja lehdenkustantamo. Toisaalta Russell katsoi, etteivät hänen julkaisemansa Raamatun tutkielmat, Vartiotornit ja muu kirjallisuus olleet mitä tahansa kirjoja, vaan ne olivat "elämän sanaa", "Jumalan sanaa meidän ajallemme". Täten Vartiotorniseuran voidaan sanoa jo Russellin aikaan antaneen "uskonhuonekunnalle" "ruokaa oikeaan aikaan". Tässä mielessä ei syytös uskonnoksi puetusta kirjankustantamosta pidä paikkaansa.
>>Miten ajatus "jäännökseen" kuuluvien taivaallisesta ylösnousemuksesta liittyy tähän Russellin virkaan?
Lähinnä siten, että ylöstempaamisen jälkeen olisi edes voitu selittää heidän ottavan osaa taivaalliseen hallintoon, Russell muiden mukana, mutta nimekkäimpänä hän olisi ainoa mainittu. Nyt kun Russell olisikin yksin yläkerrassa työnjohtajana, niin tuo meriselitys ei aivan kaikille kelpaa.
>>Jäännökseen kuuluvien ylösnousemustahan opetettiin useillekin eri vuosille (m.m. 1918).
Siitä on aika ajoin ollut riistiriitaistakin tietoa Vartiotorniseuran materiaalissa.
>> En edes muista oikopäätä, minä vuonna tämän ajatellaan nykyään tapahtuneen.
Tuorein tiedossani oleva maininta on "noin 1935" (w70 June 15 p. 383).
>> Toisaalta Russell katsoi, etteivät hänen julkaisemansa Raamatun tutkielmat, Vartiotornit ja muu kirjallisuus olleet mitä tahansa kirjoja, vaan ne olivat "elämän sanaa", "Jumalan sanaa meidän ajallemme".
Totta, Russell piti kirjojaan merkittävämpinä kuin Raamattu.
>> Täten Vartiotorniseuran voidaan sanoa jo Russellin aikaan antaneen "uskonhuonekunnalle" "ruokaa oikeaan aikaan". Tässä mielessä ei syytös uskonnoksi puetusta kirjankustantamosta pidä paikkaansa.
Se, että Vartiotorniseura muistaakseni vielä vuonna 1942 katsoi, että se ei ollut uskonto, on puhtaasti Vartiotorniseuran oma näkemys, minulle vastaavan arvoinen kuin Vartiotorniseuran näkemys, että ainoastaan heillä on ainoa oikea totuus.
Kolporteeraajat ansaitsivat elantonsa myymällä Vartiotorniseuran painotuotteita, heillä ei ollut nimenomaista saarnaamistehtävää. Esimmäisissä Vartiotorniseuran raporteissa esitettiin levitettyjen kirjojen määriä sekä pääasiassa junalla kuljettuja maileja, ei saarnattuja tunteja. Seurakunnat saivatkin tilata Vartiotorniseuralta kiertäviä saarnamiehiä puhujiksi.
Uskonnon ja kirjatuotannon keskinäisen suhteen voi kukin painottaa haluamallaan tavalla, mutta pastoriksi itseään nimittänyt Russell tarjosi provisiopalkattua työtä kolportööreille.
Oppinne mukaan Russel hallitsee siis nyt taivaassa henkiluomuksena?
Näinkö minun olisi tämä teidän juttunne ymmärrettävä?
Onko sinulla käsitystä mitä Russel ja muut 144000 joukkoon kuuluvat, joita siellä teidän mielestänne nyt "on" (paljonko??? 136000 ???) tällä hetkellä puuhaavat ja miten heidän toimintansa vaikutta maan päällä ja teikäläisten arkielämässä?
Saako hallintoelin viestejä Russelilta, vai miten käytännössä tämä johtaminen tapahtuu?
Miten tämä kaikki nyt liittyy siihen kysymykseen, että opettiko Russel kuolematonta sielua?
Jotenkin tuntuu siltä ettei opettanut, koska tämä aihe pakkaa rönsyilemään.
Valaisetko hieman miten taivaspuuhat liittyvät
kuolemattomaan sieluun.
Kysytään sinun tyylillä:
Opettiko?
Kyllä vai ei.
"Nyt kun Russell olisikin yksin työnjohtajana, niin tuo meriselitys ei aivan kaikille kelpaa."
Unohdat, että tuohon aikaan Russellia pidettiin yksin "uskollisena ja ymmärtäväisenä orjana". Tämän takia on luonnollista, että hänen katsottiin johtavan elonkorjuutyötä noustuaan näkymättömänä kuolleista.
"Tuorein tiedossani oleva maininta on 'noin 1935'."
Kiitos! Uskallanko kysyäkään, miten noin tarkkaan vuosilukuun on päädytty. Toisaalta, näkymätöntä ylösnousemusta on hankala todistaa sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään.
"Totta, Russell piti kirjojaan merkittävämpänä kuin Raamattu."
Russell katsoi, että hänen raamatunselityksensä ovat autoritatiivisia, ne ovat siis sanaa meidän ajallemme. Toisaalta Russell katsoi, että hänen teoksensa saavat auktoriteettinsa Raamatusta eikä päinvastoin.
"Se, että Vartiotorniseura katsoi vielä 1942, ettei se ole uskonto..."
Sinällään tämä lause vesittäisi aiemman väitteesi "uskonnoksi puetusta kirjankustantamosta". Ansioksesi on toki sanottava, että tietääkseni vasta Rutherford alkoi opettaa, ettei Vartiotorniseura ole "uskonto" (vaan että se on "Jumalan kansa"). Russell kai piti aikoinaan raamatuntutkijoita uskonnollisena liikkeenä.
Russell tarjosi "provisiopalkattua työtä kolporteerajille", siinä olet aivan oikeassa. Toisaalta tämä on mielestäni yhtä vähän tai yhtä paljon tuomittavaa kuin kristillisten kirkkojen "palkkapapit". Työmies on palkkansa ansainnut, äläkä sido puivan härjän suuta, niin kuin Sanassa sanotaan.
>>"Nyt kun Russell olisikin yksin työnjohtajana, niin tuo meriselitys ei aivan kaikille kelpaa."
>>Unohdat, että tuohon aikaan Russellia pidettiin yksin "uskollisena ja ymmärtäväisenä orjana". Tämän takia on luonnollista, että hänen katsottiin johtavan elonkorjuutyötä noustuaan näkymättömänä kuolleista.
Niin, mutta siis ylöstempauksen puute on se ongelma. 1916-1927 välillä on (lähdeteoksesta riippuen) erilaisia opetuskausia, jolloin ylöstempaus ei vielä ollut tapahtunut. Tottahan toki ylöstempausjoukossa Russell olisi ollut päätä pitempi muita.
>>"Tuorein tiedossani oleva maininta on 'noin 1935'."
>>Kiitos! Uskallanko kysyäkään, miten noin tarkkaan vuosilukuun on päädytty. Toisaalta, näkymätöntä ylösnousemusta on hankala todistaa sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään.
Sama ongelma on näkymättömän elonkorjuun työnjohdon havainnoinnissa. Mutta tuo ylöstempaamisen ajankohta on eräs näitä sekaisimpia oppinäkemyksiä. Käsittääkseni tuo 1935 on lähinnä sovitettu johonkin Vartiotorniseuran merkittävänä pitämään ajankohtaan, kävihän se sitä ennen pari loikkaa 1940-luvun alun harmagedonodottelussakin. 1935 haiskahtaa suuren joukon tunnistuksen yhteyteen ympätyltä ajankohdalta. Toki 144000 tuli 1950-luvulla täyteen jo vuonna 1931.
>> Toisaalta Russell katsoi, että hänen teoksensa saavat auktoriteettinsa Raamatusta eikä päinvastoin.
Tuo on totta, mutta Russelin kanta siitä, että Raamattua ei lainkaan tarvita hänen kirjojensa rinnalla, puhuu omaa karua kieltään.
>>"Se, että Vartiotorniseura katsoi vielä 1942, ettei se ole uskonto..."
>>Sinällään tämä lause vesittäisi aiemman väitteesi "uskonnoksi puetusta kirjankustantamosta".
Siksi kirjoitin, että se on puhtaasti Vartiotorniseuran oma näkemys ja minulle vastaavan arvoinen kuin Vartiotorniseuran näkemys, että ainoastaan heillä on ainoa oikea totuus.
>> Ansioksesi on toki sanottava, että tietääkseni vasta Rutherford alkoi opettaa, ettei Vartiotorniseura ole "uskonto" (vaan että se on "Jumalan kansa"). Russell kai piti aikoinaan raamatuntutkijoita uskonnollisena liikkeenä.
En nyt saa selvää kuvaa mieleeni sanoista, joita Russell käytti, mutta kyllä hänkin katsoi, että hänen seuraajansa olivat jo ikäänkuin "Kristuksen nimen yhteydessä" ja muut olivat kristikuntaa. Tästä kristikunnasta heitä tuli sitten haalia "voittoisaan Kirkkoon" elonkorjuuaikana.
>>Russell tarjosi "provisiopalkattua työtä kolporteerajille", siinä olet aivan oikeassa. Toisaalta tämä on mielestäni yhtä vähän tai yhtä paljon tuomittavaa kuin kristillisten kirkkojen "palkkapapit". Työmies on palkkansa ansainnut, äläkä sido puivan härjän suuta, niin kuin Sanassa sanotaan.
En ole huolissani siitä jos kolporteeraajat kuitenkin jollain tavoin julistivat raamatuntutkijoiden sanomaa, mutta se oli lähinnä myynninedistystä. Russelhan oli sitä mieltä, että Matt. 24:14 oli jo täytetty.
Viittauksella kolporteeraajien työnkuvaan, jota Vartiotorniseura esittää nykyään pelkästään tienraivauksena, haluan ainoastaan tuoda esille merkittävässä asemassa olleen kaupallisen piirteen.
>>>mutta se oli lähinnä myynninedistystä.
>>Mielestäni aika pyyteetöntä, eikö vain, vai missä ilmenee yletön ahneus ja voiton tavoittelu?
Sanojasi mukaillen: "En edes arvaa, että kysymys olisi niin ihmeellinen, että siihen pitäisi erikseen vastata."
Luopparit haluavat vain tyynnyttää omaa omaatuntoaan kaivelemalla ns. oppimuutoksia. Kunnon todistajat päinvastoin haluavat lisävaloa ja kasvavaa ymmärrystä. On hienoa, että on olemassa järjestö, joka haluaa uudistua päinvastoin kuin valtauskonnot tai luopparit jotka vielä rypevät russelin kirjoituksissa.