Katolinen kirkko kasvaa

Suomen Katolinen kirkko on kovassa kasvussa. Liittyykö entisiä luterilaisia sinne. Timo Soini ainakin on tunnettu tapaus.
4207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • No, Katolisen kirkon mukaan masturbointi on paha synti mutta heidän verisillä ristiretkilleen, alkuperäiskansojen sortamiseen on hyvät syynsä.

    Puhumattakaan kaikista niistä Katolisista papeista jotka ovat raiskanneet alttaripoikia. Jotka kirkko on ilmitulon jälkeen siirtänyt toiseen maahan töihin.

    Äänestä

Jäseniä näyttää olevan 15902, eli alle 3 promillea suomalaisista. Missä tuo "kova kasvu" on mainittu?

Äänestä
  • Tilastokeskus listaa jäsenmääräksi 14 529, johon tosiaan tulee melkein joka vuosi lisää sadasta jopa yli 500 jäsentä. Tietysti katolisen kirkon jäseniksi liittyy Suomeen muuttaneita katolisia (ja vain osa on kantasuomalaisia), joten se taitaa olla tuon positiivisen jäsenkehityksen takana, että ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrä kasvaa Suomessa. Määrä tietysti on aivan olematon koko kansaan suhteutettuna, mutta taitaa olla ainoa kristillinen uskonsuunta, jonka jäsenmäärä on yksiselitteisesti kasvava. Siksi uskova varmasti haluaa siitä avata keskustelun. Etsii siis edes yhtä positiivista tulosta, jota sitten ilmeisesti pitää jonkinlaisena voittona.

    Kristittyjen määrä (tai kirkkoon kuuluvien määrä) kuitenkin laskee joka vuosi reilun prosentin vuosivauhtia - siis monikertaisesti verrattuna koko katolisen kirkon jäsenmäärään.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomen Katolinen kirkko on kovassa kasvussa. Liittyykö entisiä luterilaisia sinne. Timo Soini ainakin on tunnettu tapaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu