Eihän ateistit ole ottaneet sunnuntai pedonmerkkiä ja eivät ota.
Adventismi on sairasta manipulointia ja pohjatonta rahastusta. Pastoreille suojatyöpaikka.
Lahkosta tulee sapatillaan ja syömisillään ylpeileviä adventismin uhreja.
Adventismi on sairasta manipulointia ja pohjatonta rahastusta. Pastoreille suojatyöpaikka.
Lahkosta tulee sapatillaan ja syömisillään ylpeileviä adventismin uhreja.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Äläpä jankaa katsellen varpaitasi, niin mielesi hurmaa - ateistin onnelaa.
Aivan sama, tappaako ateisti - harhaisessa mielenlaadussa, kuin siinä, että alkaa väittelemään siitä, ettei ota pedonmerkkiä.
Ateistihan on itse jo sisällä pedonmerkin hengessä, ei hän sitä erikseen ota.
Vielä harhaisessa pyhäpäivässämme, tietämättä toimessani - esimies tokaisi - ateistina, jos alat pitämään lauantaisapattia - saat kenkää!
Hämmästyin, mitä hän tarkoittaa. Siis ateisti tietää harhassaankin, tietää taistella oikeaa vastaan. Ja vaikka sapatista ei tietäiskään, mutta elämänlaatu on perkelttä seurava, on turhaa sinun aloittajana alkaa fairyllä pesemään ateistia puhtaaksi.
Olet perustavassa mussutuksessasi aivan pihalla.
Ateisti kuolee synteihinsä - se on siinä. Heillä on jo luonnostaan pedonmerkki pivossaan merkkinä valitusta tiestä.
Noinko pihalla sinä aina olet tehtaillessasi aivopierujasi?
aloittaja sopii miettiä,
Huomaamaan se, mitä lunastuksella tarkoitetaan?
"Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta..."
ateisti ei voita, koska hän ei näe veren merkkiä ja sitä todistusta.
Monelle on, kun isät eivät ole opettaneet sijaisuhrin merkitystä, niin ovat h-moilasena pihalla - ja pilkkaavat sitä uhria, eli warjolain- aikaista [vanhatestamentti ] uhraamista joka viittasi Golgataan ja sitten tätä jo täytettyä työtä – nyt hetkessä.
No miten se on täytetty? Se on täytetty siten, että sokea- Reetatkin näkisivät, missä mättää - kun syntiä tehdään. Siitähän on kyse, eli ME synnittelijät, mm. sinä, muitten mukana - rakennat ristin - lähimmäisellesi, vaikka työpaikalla. Pilkkaat häntä, pidät häntä jotenkin itseäsi nähden oikeutettuna pilkkaan. Meidän työmaalla eräs vanha trukkikuski oli erinomainen pilkkamestari toista kohtaan.
Hän rakensi tällä ristin -siis ihmisen työnä. Painoi pilkka - piikkisen kruunun tämän pilkattavan päähän, ruoski häntä sanoillaan, ja kannatti hänellä sitä rakentamaansa ristiä siellä töissä. Ja varmasti tuo kaveri kantoi mielessään sitä ristiä, mikä kannettavaksi annettiin, niin kotonaan, yön hiljaisina hetkinä.
SE ristipirulainen on meidän työ ja ristillä oleva pilkattava on tämä uhri. Ja uhriksi joutuva on meidän tekojen tähden se uhri. Hän tavallaan kuolee siihen ristiin, ristille.
Joko alkaa bonjata, mitä Jumalan mielenmukaisen opetuksen tarkoitus on?
SE on silmävoidetta sokeille, että kuka on tämän perkeleen lapsi, rienaajan oppilas, maailman ihminen, aallot, missä meri pauhaa. SE on nämä ristinrakentajien pimeä ateistinen mieli, joka ei tule valkeuteen, että Jlan-Sana saisi nuhdella hänet ja saisi mielenmuutokseen, - entiseksi pilkkaajaksi.
nyt ymmärrätte Golgatan ristin sanoma - sitä katsellen näemme itsemme näiksi "ristiinnaulitse hänet" opetuslapsiksi. Meidän tahtomme on vuodattaa veri.
Kun näemme sijaisuhrimme veren vuotaneen, sekä ymmärrämme miksi se vuoti, siis katsomme rehellisesti peiliin, emme ala puolustaa vanhan-aatamimme lihaa, että alastomuutemme häpeä edelleen näkyisi, emme ole typeriä mussuttajia.
Kun heräämme sokeudesta valkeuteen, niin meidän kohdalta pimeys muuttuu valkeudeksi ja muuttunut - puhdistunut sydän, katsellen sitä ristintuotosta, pyytää sijaiselta anteeksi.
Anna heille anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät. -niin emme tiedä, monet, kun isämme mussuttaa maailman mukana, kasvattaa poikansa tiensä suuntaan ja me jatkamme typerää mussutusta, olemme alastomia ja maailma jatkaa tiellään, rakentaen ajallisen helvetin. Siksi iseinä tarvitsemme eritoten parannusta, että lapsemme ei kantaisi meidän pimeää kirousta, alastomuuttamme toiseen ja kolmanteen polveen. Meidän vikammehan on ristien viittoma tienvierusten sarja.
Voi kuinka maailma on täynnä ristejä, meidän rakentamien ristien summa.
Voi niitä uhreja - kun me alastomina kärvensimme heitä.
Me olemme alastomia, jos ei sijaisuhri peitä meidän alastomuuttamme.
Jos kuolemme alastomina, silmämme kuoleman jälkeen katsoo elämäämme summaa, vailla toivoa. Kuolemme synteihimme.
Synti on Jumalan lain rikkomista ja lain päämäärä oli raamatullisesti rakkaus.
Me surkeat alastomat orjat, vedämme orjakuorona synnin lauttaa - nälkäisinä, ja jos ei ole julistajaa - Evankeliumista, olemme edelleen surkeita orjalautan vetäjiä.
Jos risti ei puhu meille, siinä on se vika, että kukaan ei ole selittänyt, miksi se ristin on ja miksi se veri siinä on merkitykseltään.
Maailmassa on johtajansa ja suurin eksyttäjä on Lucifer. Sieltä käsin pidetään mieltämme pimeydessä. Haluatko, että maailma jatkaa sinun kohdallasi pimeydessä. Ehkä isänä et halua tietoa jakaa lapsillesi, syökset heidät tuleen, tämän maailman helvetti on tosi - kun rehellisesti katselee ihmisten kätten työtä.
Mikä ruumiskasojen summa suunnalla ja toisella, eli olkaamme, itsellemme totuudenpuhujia, sillä itselle ei kannata valehdella. Pimeydestä - pääsee valkeuteen.
Näin Raamatunsana - opettaen sitä - mikä tekee meidät alastomiksi, on Jumalan neuvojen ja ohjeitten hylkääminen, sekä siitä maailman elämän sikiäminen.
Sen peittää ainoastaan sanoma, joka Edenissä jo Adamille ja Evalle opetettiin.
Sijaisuhrin nahka vaate peitti synnistä johtuvan alastomuuden.
Aabel - hän ymmärsi, kun isänsä puhui ja hän uhrasi sen uhri, joka viittasi tulevaan, Golgatan uhriin. Ja kaikki he - jotka uskon kautta rakensi tätä meidän huomista - he olivat maailmalle vieraita - pilkattuna, rikkisahattuina jne. jne. jne.
Mutta, usko toi sanoman, johon voimme palata näkemään, missä se voitto on.
Jeesus tuli - sijaiseksi - kuoli ristillä ja nähdään edeltä, että miksi!
Nyt kun näemme tekomme, ymmärämme sen maahanvuotaneen veren merkityksen.
Ymmärryksessä - ojentautuminen Jumalan sanan ohjeisiin kun mielemme on uudestisyntynyt Ylhäältä, tuo elämän.
Siksi Herran muisto-ateria kertookin tuosta jännitteestä, meidäntyön ja sovittajan - joka tuli uhriksi tahdon. Hän on valkeus meille, että eläisimme totuudessa, etsien Jumalan rakkauden tietä ja sydän Jumalan Hengessä ja voimassa saa täyttää Jumalan tahdon, halullisuutemme rinnalla. Se on Jumalantyö meissä.
Siksi luodessaan Jeesus loi kaiken hyväksi ja meille opiksi hän pyhitti sapatin, aadamia varten, että käsitämme levon merkityksen. Se on Jumalantyö meissä.
Ja missä luotu voi kumartaa Luojaansa, on elää Jumalan pyhittämässä päivässä - sapatissa, että lapsemme saavat isien uskosta nähdä totuuden. Vain Jumala luo sen Edenin.
Kaikki on valmista, johon aadamin mielenmukaisuutta, jossa kumartaisimme käärmettä, sen kyseenalaistavaa mieltä, sitä emme tarvitse Edenissä.
Meillä on Elämänpuu - tämä Kristus - sijaisemme -uhrikaritsa, joka antaa anteeksi halullisille, hän on Sapatin Herra.
Emme jatka ristien rakentamista - vaan se sanoma - evankeliumi huuliltamme, sekä sydämestä -tuo valkeuden aikaan.
Ja näin, tuolta taivaan temppelistä, joka on avoin loistaa Jumalantahto - sen jokaisesta kohdasta kirkkaana. Kun isät käymme polvitietä totuudessa, niin lapsemme kunnioittaa vanhempiaan. Täyttävät sen taivaallisen lain. Se on siunaus täällä ajassa.
Siksi enkelitkin katsahtavat tätä Jumalan pelastustyötä ja näkee sen rakkauden merkityksen, mikä meidän kauttamme suhteesta Herraan kumpuaa.
Siten tuo Jumalan Sana - lyö käärmeeltä pään, eikä se pääse eksyttämään, koska me haluamme totuuteen ja valkeuteen elämässä.
Eli katsomme itseämme, onko se veren merkki meissä?!
Monet adventistit luopuvat uskosta ja kun Jeesus tulee löytäneekö hän uskoa maan päältä.
Hengellisesti sokea adventistinaispappi ja miespastori taluttavat sokeaa.
Väärä profeetta vei joukkonsa Taivaaseennousukalliolle odottamaan adventusta. Mitä tästä eksytyksestä seurasi, SDA-kerho samanmielisille pölvästeille.
Raamattu ei tue harhaoppisten adventistien ja jehovien pelastusta sapattikerhosta ja jehovien valtakunnan salista.
Adventismissa uskotaan että jopa väärä profeettakin pelastuu eikä eksytä.
Adventistit ovat fariseuksia, silmänplvelijoita, itsensä koroittajia ja papit ahneita. Se on eksytystä oikean ja väärän sekoitusta vaikka he ovat aivopesty uskomaan että ovat oikeaoppisia lopunajan jäännösseurakuntaa.
Sellainen amerikkalainen uususkonnollinen kerho jossa tärkeintä syömiset ja sapatti.
Onko sinun korvienväissä yleensä eloa?
Aina adventisti sitä ja adventisti tätä, mutta missäs Jeesuksesi on?
Sinulla on itselläsi tuo jankkaamisen yksi ja ainut farisealainen itsesi korottaja, pappeus, joka on aivan yhtä väärää, josta toista syytät, ole itse siinä Jumalan edessä syytettyjen penkillä
Ahneus - sekin on mitta, jota hyväntiedonpuulta tullaan esittämään käärmeenkielellä.
ts. pyritään itsejuttukorotuksella hälventämään itse evankeliumi.
Katoshan mielesi omaa uuuuuusiuskonnollista lahkoasi, ei se valkea ole, vaan pimeys itsessäsi.
Itse et sitä varmaan näe, mutta sivullisena totean, Kristuksen tunteminen ja sen korostaminen, se pitäisi olla juuri sanomasi ydin. Mutta sitä se ei ole.
sanomasi AINA on saman levyn pyöritystä. Adventistmi sitä ja adventismi tätä.
Ei se niin mene.
Jumalan työ on evankeliumin esiintulo - ja kun katson itse sivusta - sivullisena adventismin tuomaa sanoman hengellistä puolta, niin olet siitä nähden sivussa.
Eli sen puun hedelmät, mitä katson, sisältävät elämän Kristuksessa.
Ja kun sinä taas toistat mantraasi - ilman Kristusta, kaivelet hänen silmiään ja syljet häntä. Olet tavallaan edenisi puitten takan piilossa Jumalaa - joka käyskentelisi sinun kanssa.
Adam - missä olet?
Olet kainilainen. Kain toi omat hedelmät, ja katsoi niitä, arvosteli sitten toisen hedelmiä, mutta ei nähnyt sitä, mitä hän itse toi. siinä se ongelmasi on.
Oletko sinä jäänyt adventistmissa jostain vaille? Onko siitä kateruus tuonut suusi tunnustuksen vain tuohon muotoo - adventistmi sitä ja tätä.
Jopa raamattu puhuu siitä, että kunhan evankeliumia julistetaan, se on ok.
Eikä tämä mantra - amerikkalainen ole pyhä. Sillä tämä eurooppalainen mantra on erittäin hapattunut suussamme. Katso vaikka luterilaisuutta. Siellä mantrataan lapsikasteen "amerikkaa" --- panin tuon noin, että tajuat ideasi ontuvuuden.
Sunnuntaimantra kertoo sen käärmeen hapatteen, jossa alkuseurakunta sisältäpäin hajotettiin juuriltaan. Meillä puhuu täällä LIHA. Ei kannata verrata itseään pyhäksi, enemmän kuin pyhiä kirkkoina olemme.
Siksi vaihda levyä, näen sen niin kuluneena, että tuskin sinä tuolla levyllä menet Isän eteen pyhempänä. Mooseksen ja Karitsan virsi soi lasimerellä Isän edessä.
jatketaan vielä tuosta "oikeaoppineisuudesta" ja seurakunnasta.
Ortodoksit kylläkin ovat itsensä korostaneet jo aikain alkumetrillä ainoaksi apostoliseksi seurakunnaksi. Passaisiko se sinulle.
Entä lutherus, uskonkiihossa sanoma on aika verinen, passaisiko se sinulle paremmin - oikeaoppiseksi?
Entä jos noissa onkin epäraamatullista - oletko siten pyhä vaa'itsemaan toisia?
Entä tuo sapatti? Kyllä sapattia viettää moni muukin kuin adventisti.
Elämme lopunaikaa- jos hapate - ja sunnuntai - on ihmisen keksintöä, kuten se onkin, onko sinulla varaa Jumalan edessä, ikäänkuin pyhittää hapate - ja jos sen teet ja kirota vastapuoli.
lutherus- opissa valitettavasti on näitä silmän lapsikastepalvojia. He ovat tavallaan kanssasi levynpyörittäjäkylän porukkaa, jossa kirkko on pantu keskelle kylää.
Lapsikaste, joka pelastaa oppi on hirvittävä oppi, joka luo kuvan Jumalasta, joka ei ole tosi.
Ajattelepa noita levynäyörittäjäveljiäsi. Heidän isovanhemmat kokivat lutheruksen ja kasteopin pimeän puolen karvauden.
Tuolla lähes 90- vuotta sitten, ne äidit, joiden lapsi kuoli synnytykseen, eikä lapsikastetta tehty - ei lapsenpäästä ollut kastamassa. Kirkkohan salli lapsikasteen lapsenpäästäjälle, koska pappien tehtävä ei ollut synnytyksessä olla hampeen helmojen sisäpuolella.
Pappi ei voinut toimittaa tuota meidän pyhää sakramenttia, eihä vielä ämerikästä ollut tullut sitä kavaamasi hapatetta, hokaako ironian?
Kun lapsi tuolloin kuoli äitinsä helmaan kastamattomana, kirkon oppi vei tuon lapsen kadotuksen lapseksi. Ajattele meidän kirkkohapatteittemme summaa.
Niitten äitien kyyneleitä, jotka kohentaessaan tuvassa tulen hiillosta, ruanlaitossa, he katsoivat opin tuomaan hiillokseen, kuumuuteen ja oppiin. Siellä se minun kastamaton lapseni on -helvetin tulessa.
Voi mikä pimeyden oppi meidän maaperällä ja mikä kuva Jumalasta.
Eli hieman sopii miettiä oppiemme pyhiä sakramentteja, loistaako ne kirkkaasti taivaassa Isän edessä ja lapsi tietämätön hyvästä ja pahasta - ikäänkuin kantaisi velkataakkaa helvetin tulessa. Ei kannata uskontojamme täällä hekumoida kovin suurilla sanoilla.
Tuo sunnuntainkin tuoma murhaaja - toi hapatteen, jota >Herra ei tunne.
SEn sanoman tuotti käärme, että saisi hajotettua seurakunnat pirstaleiksi.
Opittavaa on, siis meillä.
Tuo 90-vuotta on todistanut, nyt edesmennyt maamoseni, joka kiikutti sisaruksiaan ja luki raamattua niin, että vanhanakin sen taitasi - hän näki - koki - kuuli kirkonopin sen sisältäpäin, oltiinhan lestadiuksen alueella.
Karvas oli äitien kyyneleet - Jumalan edessä ja hehkuvia hiiliä katsellen.
Kirkko, joka on maamme kivijalka - paljonko on kehuttavaa?
Tällä kaikella haluan tuoda esiin, niin ateistien - kuin kirkkojen kohdalla. Jumala on se tuli - joka poltaa kuonat.
kuonanpoltto on elämäksi. Meissä on niin keskeneräistä ja vaikeaa - joka pitäisi saada pois ja tilalle se evankeliumi, sekä Sana.
Tuossa torstain "helluntai" srk. tilaisuudessa - oli vaimoni pyydetty pitämään puhe.
Hän, hieman harmaantuneena nousi puhujapaikalle. Ei hän puhunut itsestään, ei mittaillut toisia, vaan raamattu. Hän luki kirjoitettua sanaa kuulijoille.
Tavallaan myös siinä profetoi Sanan profetialla, mitä Herra sanoo.
Kaiken päätteeksi kuulin kahvipöydässäni, kun jo edesmennyt tunnettu pastori toi esiin siinä pöytäporukalle, missä en ollut. Että tuo puhe oli paras.
Se luettuna avasi paljon näköaloja. Eli annetaan Pyhän Hengen avata asiaa - luettuna sanakin on läpikäyvää - ja ehkä jokainen vuorollaan. Näinhän sana opettaa.
Nykyään kirjoissamme korotetaan ihmistä, taiteellisuutta, ääniä - oppineisuutta, opettaja se ja se - musiikin alueella, tai muussa. Lapsikuoro on vain harvojen ja valittujen paikka.
Kuulijoissa voi olla lapsi, joka haluaisi laulaa - toisten mukana.
Niin, kerran katselin erään seurakunnan nuorisokuoroa. Se oli kuin taivaallista - joka on esimakua - kaikki on mukana.
Ei siellä penkkiin jäänyt ketään lasta - vaan kaikki nousi lavalle laulamaan.
SE on se kuoro - jokainen -jokainen äänellään. Kaikki saivat laulaa. Ei eroteltu, ei luokiteltu, vaan kaikki. Se pysäytti minut.
Amazonin lento ei lisää onnellisuutta.
Hölmöimmille adventisteille tiedoksi.
Rukoilkaa viisautta ja lopettakaa geenimanipuloitujen soijanakkojen syönti.
Vaikuttaa aivoihin ja mieleen.
Aiheena on adventismi:
- pedonmerkki
- sapatillaan ja syömisillään ylpeily
Tv. Timo ja Kai
Valheesi ei hetkauta. Et ole Timo etkä Kai.
Aloittajan valheet eivät hetkauta.
Adventismissa on kristinuskolle vieraita uskomuksia joten sitä voidaan sanoa harhaopiksi ja eksytykseksi.
Kumpi on kristinuskolle uudessa liitossa tärkeämpi sapatti vai helluntai?
Raamatun mukaan sapatti ei ole sinetti ja sunnuntai pedonmerkki vaikka näin adventistit uskovat.
Vaikuttaa siltä että pastorit ovat aivopesseet jäsenensä.