Voitto käräjäoikeudessa, korvaukset puuttuu.

Testamentilla omaisuuden saanut odotti yli 4 vuotta kokonaisuudessaan vainajan kuolinpäivästä, testamentin moittimisesta, käräjäoikeuden päätökseen ja siis voitti.

Testamenttia ei kumottu vaan siihen kirjoitettu piti paikkansa ja omaisuus siirtyi hänelle.

Kysymys on se, että tämä haastettu maksoi omat lakimieskulunsa itse. Vastapuoli hävisi ja maksaa omat kulunsa sekä haastetun kulut. Nyt ei kuitenkaan ole tullut kaikkia rahoja vaan yli 25.000€ kuluista puuttuu vielä noin 5000€.

Vakuutusyhtiöstä kerrottiin, että vastapuolen vakuutusyhtiön oikeusturvavakuutuksessa on omavastuu ja puuttuva noin 5000€ maksettaisiin vasta, kun se on saatu perittyä/ulosoton tms kautta tältä vastapuolelta!?

Testamentinsaajan vakuutusta ei ole käytetty mihinkään.

Meniköhän tämä nyt ihan oikein..?
6147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minulle taas kävi niin että käräjäoikeus totesi minun "voittaneen asian lopputuloksen kannalta" mutta samalla totesi myös että "tässä tapauksessa ei ole erityisiä perusteita, joiden vuoksi tulisi velvoittaa osapuolia maksamaan toistensa oikeudenkäyntikuluja"

Tuo logiikka jäi nyt hieman auki. Ymmärrän toki että esim. verottajaa ei velvoiteta ikinä mihinkään, mutta meillä oli ihan yksityishenkilöiden välinen perintöasia.

Äänestä
  • Oikeudenkäyntikuluista säädetään oikeudenkäymiskaaren 20 luvussa https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1734/17340004000#L21

    Löytyisiköhän tapauksesi logiikka 2 §:n säännöksestä?
    "Asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikeudenkäyntikuluista säädetään oikeudenkäymiskaaren 20 luvussa https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1734/17340004000#L21

    Löytyisiköhän tapauksesi logiikka 2 §:n säännöksestä?
    "Asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut."

    Kyseessä oli pesänjakajan hakemusasia, jossa vastapuoleni vaati istuntokäsittelyä/pääkäsittelyä. Minun ehdottamani henkilö valittiin jakajaksi eli "voitin asian lopputuloksen kannalta" mutta vastapuolta ei velvoitettu maksamaan kulujani.

    Äänestä

1. Tuomittiinko maksettavaksi > 25.000 € vai 20.000 €? Oikeudella nimittäin on valta kohtuullistaa asianajajien usein kohtuuttomia laskuja.

2. Oikeusturvavakuutuksesta ei korvata vastapuolelle maksettavaksi tuomittuja oikeudenkäyntikuluja, vaan ainoastaan vakuutetun omat oikeudenkäyntikulut tiettyyn rajaan asti.

Äänestä
  • Vastapuoli hävisi ja maksaa kaiken, omat kulunsa ja haastetun kulut kokonaisuudessaan.

    Kyse on ilmeisesti tästä omavastuuosuuden perinnästä, kuka sen pitäisi hoitaa? Vastapuolen oma vakuutusyhtiö? Haastetun vakuutusyhtiö?
    Haastettu itse periin ulosoton kautta?

    Varsin omituinen juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastapuoli hävisi ja maksaa kaiken, omat kulunsa ja haastetun kulut kokonaisuudessaan.

    Kyse on ilmeisesti tästä omavastuuosuuden perinnästä, kuka sen pitäisi hoitaa? Vastapuolen oma vakuutusyhtiö? Haastetun vakuutusyhtiö?
    Haastettu itse periin ulosoton kautta?

    Varsin omituinen juttu.

    Tuomiossa ei määrätä hävinnyttä maksamaan "voittajan kulut kokonaisuudessaan", vaan täsmällinen euromäärä X euroa. Ja näitä kuluja EI makseta hävinneen oikeusturvavakuutuksesta osaksikaan, kyllä ne menevät tuon häviäjä-vakuutuksenottajan omasta pussista - jos siellä maksuvaraa on.

    "Haastetun" vakuutusyhtiö voi korvata "haastetun" omasta oikeusturvavakuutuksesta hänen oikeudenkäyntikulunsa tiettyyn rajaan asti, omavastuuta lukuun ottamatta. Tästä suorituksesta vakuutusyhtiölle syntyy regressisaatava jutun hävinnyttä osapuolta kohtaan.

    Omavastuun osalta "haastettu" voi periä kulunsa hävinneeltä osapuolelta - joita siis ei korvaa hävinneen vakuutusyhtiö!

    "Varsin usein tuomioistuin tuomitsee jutun hävinneen osapuolen korvaamaan voittaneenkin osapuolen kaikki oikeudenkäyntikulut. Myöskään tällaiset tuomioistuimen vakuutetun maksettaviksi tuomitsemat vastapuolen oikeudenkäyntikulut eivät kuulu oikeusturvavakuutuksen piiriin, eli ne vakuutuksen ottajankin on korvattava omista varoistaan. Poikkeuksena tähän on ainoastaan sellainen tilanne, jossa kuluttaja-asiamies on avustanut vakuutettua sekä tilanne, jolloin vastapuoli ei ole noudattanut kuluttajavalituslautakunnan, Vakuutuslautakunnan tai muun vastaavan elimen päätöstä." (Minilex)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Testamentilla omaisuuden saanut odotti yli 4 vuotta kokonaisuudessaan vainajan kuolinpäivästä, testamentin moittimisesta, käräjäoikeuden päätökseen ja siis voitti.

Testamenttia ei kumottu vaan siihen kirjoitettu piti paikkansa ja omaisuus siirtyi hänelle.

Kysymys on se, että tämä haastettu maksoi omat lakimieskulunsa itse. Vastapuoli hävisi ja maksaa omat kulunsa sekä haastetun kulut. Nyt ei kuitenkaan ole tullut kaikkia rahoja vaan yli 25.000€ kuluista puuttuu vielä noin 5000€.

Vakuutusyhtiöstä kerrottiin, että vastapuolen vakuutusyhtiön oikeusturvavakuutuksessa on omavastuu ja puuttuva noin 5000€ maksettaisiin vasta, kun se on saatu perittyä/ulosoton tms kautta tältä vastapuolelta!?

Testamentinsaajan vakuutusta ei ole käytetty mihinkään.

Meniköhän tämä nyt ihan oikein..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu